Ääneenluettua koulussa

Luen ääneen alaluokan oppilailleni joka aamu. Oppilailla on kirjallisuusvihko, johon he lukemisen aikana piirtävät jotakin kuulemastaan. Lukemisen jälkeen he joko kirjoittavat kuvastaan tai sanelevat (eskarit) jutun kuvastaan opelle (avustajalle), joka kirjoittaa eli saduttaa samanaikaisesti.

Lukuvuoden 2009-2010 olen merkintöjeni mukaan lukenut seuraavat kirjat:

Eduard Uspenski. Fedja-setä, kissa ja koira. Otava, 1986.
Aina yhtä hauskuttava tarina, jota lapset nauraen kuuntelevat.  
Teatterimaailmakin rakastaa tätä Uspenskin tarinaa, sillä tänä keväänä (2012) esitys pyörii ainakin Helsingissä (tuli mieleen siitä, että Vaattojärven koulu tekee kevätretken Helsinkiin).
Pertti Rajala (mukautus). Kalevala. (BTJ Kirjastopalvelu, 2006)
Rajalan toimittama Kalevala kolahti oppilaisiin. - Mahtavan jännittäviä kohtauksia, sanoivat 2. -luokan oppilaat. Minunkin mielestäni tämä Kalevala on suuri lahja paitsi erityisryhmille myös aivan tavallisille lapsille.

Leena Laulajainen. Loikkeliinin matka lumen maahan. Weilin & Göös, 1986.
Tästä pidetään aina, olen lukenut eri kouluissa eri otteeseen, ja aina on pidetty Loikkeliinista.

Kate DiCamillo. Eetu Keinäsen ihmeelliset seikkailut. Karisto, 2009.
Tästä kirjasta tuli luokkani kakkossuosikki Kalevalan jälkeen! Lapset näkivät jopa unta tämän tarinan seikkailuista! Jännittävä, kaikki hyvän sadun ainekset mukana.

Hoffman. Pähkinänsärkijä. (Ilmestyi ensimmmäisen kerran 1816). Gummerus, 1982.
En olisi uskonut, että joskus lukisin tämän omille lapsilleni 1982 ostamani kirjan koulussa. Mutta niin vain luin, ja vastaanotto oli hieno - satu mikä satu, minun porukka ei "kuvia kumarrellut"! Teos on mielenkiintoinen matka mystiseen satumaailmaan, ja tarinasta sanotaan, että se on ehkä enemmän lapsista  kirjoitettu kuin lapsia varten tehty. Ja ajankuvaustakin Pähkinänsärkijässä on, nimittäin preussilaiset olot ja Saksan sota Napoleonia vastaan. Taistelut nukkearmeijan ja hiirijoukon välillä symbolisoivat tätä sotaa.

Annikki Kariniemi. Pikku Jounin tarina. 1976
Tämän kirjan oppilaani valitsivat vinkkaukseni perusteella. Yllätyin, kuinka paljon he pitivät tarinasta, vaikka siinä ei ole suuria seikkailuja tai outoja tapahtumia. Pikku Jounin tarinasta pidettiin kovasti, ehkä siksikin, että Jounin tarina on kotoinen meille Lapin ihmisille. Kariniemi teki 70-luvulla hienon kirjan, kannattaa kokeilla äänenlukuna. Ylpeänä muistutan, että Kariniemi oli eläessään enemmän kirjailija kuin suomalainen sen ajan julkisuus tai paikalliset ihmiset ymmärsivätkään.

Gösta Knutsson. Pekka Töpöhännän uudet seikkailut.
Kyllä, myös Pekka Töpöhäntä puhutteli eskari-kakkosia.

Christine Nöstlinger. Onko Koira kotona? (WSOY, 1987)
Juuri nyt (2012) olen lopettelemassa luokassani  kirjaa, jonka luin ensimmäisen kerran ääneen Sieppijärven koululaisille 1990-luvulla, ja nyt siis Vaattojärven eskari-ykkös-kakkosille. "Onko Koira kotona?" on niin hulvattoman hyvä tarina...ehdottomasti loistava opettajan näkökulmasta. Kirjan "oudot" tapahtumat, kuten Koiran käyminen oluella tai sijaisisänä toimiminen puhuttelivat pieniä kuuntelijoitani.

Kirjaa ei enää kuitenkaan arvattavasti lueta, koska Kolarin kirjasto tilasi kirjan minulle Rovaniemeltä...