23 helmikuuta 2020

Suomalaisprofessori Heikki Paunonen ja Ruotsin meänkieli

katakorhonen56@gmail.com/ syntyperäinen meänkielen harrastaja/ tietokirjoittaja huvin vuoksi

Olimme Bengt Pohjasen johdolla puhumassa meänkielestä Korpilombolossa, joulukuussa 2019. Kirjoitin tapahtumasta tänne.

Nyt on vuoden 2020 helmikuu, ja päivitän em. juttua.

LIsään aiheeseen liittyvän Heikki Paunosen tekstin, jonka Oulun yliopisto on kokonaisuudessaan julkaissut (vuonna 2018) Harri Mantilan juhlakirjassa.

Heikki Paunonen on yksi kokeneimpia ja tunnetuimpia, siis erittäin arvostettu meänkielen suomalaistutkija ja suomen kielen emeritusprofessori.

Harri Mantilalle tehdyn kirjan nimi on Kuinka mahottomasti nää tekkiit. Juhlakirja Harri Mantilan 60-vuptispäivän kunniaksi,

Tässä linkki
Tornion murteesta meänkieleen. 
Reaaliaikainen tutkimus Ruotsin Ylitorniolta 1966–1992. 

02 helmikuuta 2020

Jörn Donner, Arktikum ja museovirasto, 1992.


Donnerin Uusinta maammekirjaa edelsi Uusi Maammekirja. Se oli kustantajan ilmoituksen mukaan lukukirja aikuisille suomalaisille, ja se ilmestyi vuonna 1967. Sitä en ole lukenut, mutta tässä nosto Uusimmasta maammekirjasta.

KIRJAILIJA:
Jörn Donner
KIRJA:
Uusin maammekirja.
KUSTANTAJA:
Suomen Kuvalehti, 1992


NÄYTE DONNERIN AJATTELUSTA. Sivu 83 -

ROVANIEMEN MARKKINAT

Joka puolella Suomea, Lapissakin, keskustan tuntumaan kerääntyy yhä enemmän ihmisiä. Rovaniemellä ja sen ympäristössä asuu jo neljännes läänin väestöstä. Rovaniemelle on helppo päästä. Uusi lentoasema, joka ei ole vielä valmiskaan, on jo liian pieni.

Rovaniemellä ja sen lähiympäristössä on yhtä paljon vapaata luontoa kuin muuallakin Lapissa. Ehkä tuntuu kuitenkin eksoottisemmalta tulla Ivaloon, minne Murmanskista saapuva linja-auto kuljettaa kahdesti viikossa venäläisiä matkustajia, jotka parhaansa mukaan yrittävät muuttaa paikkakunnan keskustan sellaiseksi Punaiseksi toriksi, joita on ilmestynyt yhä useampiin Suomen kaupunkeihin.

Ne, jotka Lapissa arvostelevat Rovaniemeä, ovat sitä mieltä, että melkoinen osa kaupungin ihmisistä hoitelee tuottamatonta hallintoa. Lääninhallitusta, kaupungin virastoa ja maalaiskunnan virastoa on jokseenkin vieri vieressä muista hallinto- ja suunnitteluelimistä puhumattakaan. Kaupungin laitamille rakennutetaan myös suurta kauppaoppilaitosta, jonka valmistuttua keskustassa sijaitseva vanha koulurakennus jää tyhjilleen.

Kaupungin keskustan ulkopuolella sijaitsee toinenkin aluepolitiikan kukkanen, Lapin yliopisto tuliterissä, tyylikkäissä toimitiloissa. Pienyliopistoilla ei ole mitään mahdollisuuksia kehittää korkeatasoista tutkimusta, elleivät ne valitse jotakin erikoisalaa. Lapin yliopiston ja sen vajaan kahdentuhannen opiskelijan pelastus saattaa piillä siinä lasimadossa tai sikarissa. jota sanotaan Arktikumiksi tai Arktiseksi keskukseksi ja joka on juuri valmistumassa Ounasjoen rantaan.

Tämä erikoislaatuinen rakennus, joka on syntynyt pitkän suunnittelun ja monien mutkien kautta, on tanskalaisten arkkitehtien piirtämä, ja sen johtajana on saksalainen. Mainitsen sen tässä matkailun yhteydessä siksi, että Arktikum on tarkoitettu paitsi arktisen tutkimuksen keskukseksi myös vilkkaan näyttelytoiminnan tyyssijaksi. Useimmat Lappiin matkustavat, nimenomaan ulkomaalaiset, tuskin välttyvät käymästä Rovaniemellä. Siksi Arktikum voi parhaassa tapauksessa olla yhtä suuri houkutus kuin keskiyön aurinko tai se myymälärykelmä, joka on sijoittunut napapiirin tuntumaan ja jonne on tapana viedä Rovaniemelle saapuvat ulkomaalaiset tulivatpa he sitten Concordella, niin kuin jotkut tulevat, tai jollakin muulla tavalla.

Tämä edellyttää kujitenkin, että näyttelyt tai pysyvät kokoelmat ovat tarpeeksi mielenkiintoisia. Sinne voitaisiin nyt panna esille ne ainutlaatuiset arktiset esineet, joita säilytetään Helsingissä, muum muassa Alaskasta peräisin oleva niin sanottu Etholenin kokoelma. Minusta kuitenkin tuntuu, että vanhoillisuuttaan sammaloitunut museovirasto pitää esineet mieluummin laatikoissaan Helsingissä kuin suostuu luovuttamaan Arktikumin haltuun edes osan kokoelmista.

Kun kiertelen Arktikumin puolivalmiissa tiloissa, saan taas muistutuksen siitä, miten Suomessa onnistutaan pystyttämään suuria rakennuksia suunnittelematta ajoissa, mitä niiden sisään laitetaan. Lapin Maakuntamuseo muuttaa kylläkin yhteeb rakennuksen osaan, mutta muun toiminnan, etenkin yleisöä vetävän, kauaskantoinen suunnittelu näyttää jääneen puolitiehen. RAkennus vihitään joulukuussa suurin juhlallisuuksin ja tummapukuisten tyyppien läsnäollessa, mutta vihittävä pysyy vielä pitkään pelkkänä kauniina kuorena.

Ehkä suhtaudun asiaan liian pessimisesti. Vuonna 1990 Arktikumista kirjoitettu tutkimusraportti alkaa sanoilla "Kylmä sota jäädytti Arktiksen poliittisesti". Tällä halutaan viitata niihin suuriin haasteisiin ja toiveisiin, joita liittyy tiiviimpään yhteistyöhön arktisten kansojen ja alueiden kesken Kanadasta Venäjän pohjoisosiin, Pohjoiskalottiin ja Grönlantiin. Nyt on suojasää. Ehkä nyt avautuvat tiet itään ja pohjoiseen.

Arktikumin etupihan näkymä 2005.