03 huhtikuuta 2016

Onko sinulle kerrottu Karjalan kalmistosta ja Stalinin vainoista?

Kirjailija: Pokela, Eero
HAUTAJAISET PETROSKOISSA 
Hautajaiset Petroskoissa on Pokelan kirja suomalaisperheen siirtolaisuudesta Kanadan kautta Neuvostoliittoon.
Kustannus Oy Rajalla
Lalli. Historialliset romaanit
Painopaikka: Gummerus Kirjapaino Oy, Jyväskylä 2006.

Kirjailija: Mayme Sevander
VAELTAJAT
Vaeltajat on Sevanderin neljäs kirja amerikansuomalaisten siirtolaisuudesta Neuvostoliittoon. 
Siirtolaisuusinstituutti. Turku 2000.
Painopaikka: Vammalan Kirjapaino Oy.


KUVASELOSTUS 1 ja 2.

Kaksi ensimmäistä kuvaa (alla) viittaavat niihin kirjoihin, joihin tämänkertainen blokkaukseni perustuu. Jos haluat lukemalla tutustua Neuvostokarjalaan muuttaneiden suomalaissiirtolaisten kohtaloon, voit aloittaa näistä kirjoista.

Eero Pokelan kirja Hautajaiset Petroskoissa kertoo yhden perheen tarinan, joka saa alkunsa siitä, että Sievissä syntynyt  Heino Pokela päättää lähteä töihin Kanadaan tienatakseen matkalippurahat vaimolleen ja kahdelle pojalleen. Heinolle Kanadan metsätyömaat ("Kanatan korvet") koituvat pettymyksiksi. 
USA:sta levinnyt 1930-luvun lama syö työpaikat, ja lähes tappaa Heinon nälkään. 
Syyskuussa 1931 Heino päättää nousta siihen laivaan, joka vie hänet Neuvostokarjalaan. Vähän myöhemmin hän saa sinne myös perheensä Suomesta.

Ei ole kuitenkaan suomalaissiirtolaisilla vielä aavistusta siitä todellisuudesta, mikä Neuvostokarjalassa jo 30-luvun alussa vallitsi (työleirit 1917- 1936). Ei ollut heillä aavistusta siitäkään, mitä työläisten isä, "Jooseppi" Stalin ihmisten varalle järjesteli (vainot 1937 - 1938). Neuvostoliitossa suomalaisperheitä odottivat kärsimykset, menetykset ja karvaat pettymykset. 



Mayme Sevanderin Vaeltajat -kirja perustuu hänen omiin tutkimuksiinsa ja lukuisten ihmisten haastatteluihin, eli  hänen kolmeen aikaisempaan teokseensa. Sevander on itse elänyt läpi tässä kirjassa kuvatut tapahtumat. Hän oli 11-vuotias, kun hän vanhempiensa mukana muutti Neuvostoliittoon vuonna 1934. Maymen isä, Oscar Corgan (ent. Kurkinen Nikkalasta, Haaparannalta) oli yksi niistä värväreistä, jotka innostivat tuhansia suomalaisia lähtemään työläisten ihannevaltioon, Neuvostoliittoon. Palkkioksi työstään Neuvostokarjalan hyväksi Oscar Corgan sai niskaan ammutun luodin tammikuussa 1938.  

Sevanderin teos Vaeltajat on minulle henkilökohtainen. Sain kirjan lahjaksi ystävältäni, joka edelleen auttaa minua löytämään kirjoja, jotka auttavat esimerkiksi sukututkimuksessa. Kumpikaan emme tienneet, mitä kirja minulle lukijana tarjoaisi. Ennen kuin sain kirjan käsiini, olin noin viiden vuoden ajan tutkinut Amerikkaan muuttaneiden sukulaisteni vaiheita. 
Olin saanut selville, että isoäitini nuorin veli, Kalle Rossi, oli Amerikassa avioitunut suomalaisen Ester Rimpilän kanssa. 

Kirjaa sittemmin tutkittuani löysin Viktor Rimpilän (1887 - 1942) tarinan. Hän oli sisarustensa tavoin ensin muuttanut Amerikkaan (1906) ja sitten käynyt Neuvostokarjalassa ja tullut takaisin Amerikkaan, kunnes lopulta 1931 lähti "lopullisesti" perheineen Petroskoihin. Hänen kohtaloksi koitui siirtolaisuus Neuvostoliittoon. Viktor Rimpilästä tuli siellä hyvin pärjäävä kivenhakkaaja ja kuvanveistäjä, joka kuitenkin kuoli Moskovassa nälkään 1942. 

Viktorin nuorempi velipoika, Petroskoissa puoluevirkailijana toiminut Aksel Rimpilä (s. 1889) puolestaan ammuttiin Stalinin vainojen aikana 1938 Muurmanskissa.     

Sevanderin teos dokumentteineen on järkyttävän hyvä.
Se sisältää uskomattoman määrän tietoja ihmisistä. Kirjassa on lueteltu vainouhrit eli tiedossa olevat amerikansuomalaiset stalinismin uhrit Venäjällä (UL eli uhrilista). Kirjassa on lueteltu Neuvostoliiton työarmeijan uhrit, sotauhrit, lähteet ja henkilöhakemisto. 

Tästä huolimatta Sevander muistuttaa, että dokumenttikokoelma ei ole täydellinen. Hän ei pidä vaino- ja sotauhreista saamiaan tietoja lopullisina, mutta uskoo, että pyrkimykset uhrien määrän vähättelemiseen lännessä voidaan tehdä tyhjiksi tutkimalla jokaisen hävinneen kansalaisen kohtalo ruohonjuuritasolta alkaen. Sevander kirjoittaa lopuksi: "Toivottavasti joskus löytyy tutkijoita ja varoja tähän vaikeaan ja erittäin kalliiseen hankkeeseen." 




Kuva 1. Hautajaiset Petroskoissa on Eero Pokelan kirja kanadansuomalaisen perheen siirtolaisuudesta Neuvostoliittoon.
Ote:
"...kirjoitin kortin äidilleni Iidalle. Oli vähintäänkin kohtuullista, että kotiväki tesi minun olevan elossa. Sydämessäni arvelin monien sukulaisteni pitävän minua koko sukumme maineen pilaajana. Siitä en suuria välittänyt, sillä Kanadan nälkäkurimus oli opettanut minulle jotain ennen kokematonta." 

Iida Pokela
Sievi O.L.
Kiiskilänkylä
Myllyojanposti
Suomi

19.9.1931.
Merellä olen matkalla Neuvostokarjalaan. Me tullaan Suomen rantojen kautta. Meitä on yli kaksisataa, jotka menemme sinne. Kyllä ne Kanatan korvet nyt jäi. Ei voi kirjoittaa, on merenkäyntiä. Poikasi H Pokela. ( (Hautajaiset Petroskoissa, s. 75



                                                        
                                                                                                 
Kuva 2. Vaeltajat puolestaan on Mayme Sevanderin neljäs kirja amerikansuomalaisten siirtolaisuudesta Neuvostoliittoon. Muita ovat They took my father (1992), Red Exodus (1993) ja Of Soviet Bondage (1996).

Ote esipuheesta.
"Suomen amerikansiirtolaisuuden mielenkiintoinen ja samalla järkyttävä sivujuonne on noin 6000 suomalaisen muutto Yhdysvalloista ja Kanadasta Neuvosto-Karjalaan 1920- ja 1930 -luvuilla rakentamaan sosialistisen vakaumuksensa mukaista ihanneyhteiskuntaa. Suurin osa heistä ja heidän lapsistaan tuhoutui ns. Stalinin puhdistuksissa 1930-luvun lopulla ja toisen maailmansodan myrskyissä. Vasta 1990-luvulla, kun entisen Neuvostoliiton arkistot ovat avautuneet, on löytynyt yksityiskohtaisempaa tietoa suomalaisten kohtaloista Neuvosto-Karjalassa." (Vaeltajat, Esipuhe.)


KUVASELOSTUS 3





































Kuva 3. Sevander kirjoittaa kirjassaan, että tämä kartta on löytynyt historioitsija Gilbert Martinin teoksesta. Kartan nimenä voisi olla Karjalan kalmisto.
Sevander kirjoittaa: "Osoittautui, että suomalaiset siirtolaiset olivat matkalla paikoille, joilla oli kunnia olla neuvostokauden terroripolitiikan pioneereja; ensimmäisiä pakkotyöprojekteja oli Vienanmeren - Äänisen kanava (Stalinin kanava).
  
Yhteenveto

Neuvostoliitto syntyi 30. joulukuuta 1922 Venäjän, Ukrainan, Valko-Venäjän ja Transkaukasian yhdistyessä. Neuvostoliiton historia käsittää vuodet 1922 - 1991.

1920- ja 1930 -luvuilla noin 6000 suomalaista muutti Yhdysvalloista ja Kanadasta Neuvostokarjalaan rakentamaan sosialistisen vakaumuksensa mukaista ihanneyhdyskuntaa. Suurin osa heistä ja heidän lapsistaan tuhoutui ns. Stalinin puhdistuksissa 1930-luvun lopulla ja toisessa maailmansodassa.

Muutamat Neuvostokarjalaan 1920-luvulla tulleista palasivat Amerikkaan, mutta Karjalan kuumeen vaikutuksesta he vielä kerran lähtivät matkaan. He lienevät esimerkillään vaikuttaneet toisiin, jotka saattoivat ajatella: "Katsokaa! Ei Venäjällä taidakaan olla niin hirveää kuin väitetään. Eiköhän lähdetä katsomaan omin silmin!" Tämän reissun teki kahdesti myös Viktor ja Olga Rimpilän perhe.

Siirtolaisvaiheitten kautta voidaan nähdä ne traagiset tapahtumat, jotka koskivat Neuvostoliiton vähemmistökansoja.

Stalinin puhdistuksia olivat laittomat vangitsemiset ja teloitukset, perheitten karkotukset ja häätämiset kodeistaan, äidinkielen likvidointi, työpaikkojen menetys, evakkomatkat, työarmeijat, palautettujen sotavankien sulkeminen Neuvostoliiton vankiloihin, ja miljoonien ihmisten nälkäkuolemat, joista kärsi eniten Venäjän vallankumouoksen jälkeen itsenäisyyttä tavoitellut Ukraina. 


Stalin purges, The Great Purge / The Great Terror:
          "What happened in July 1937 - October 1938: Mass repressions against "kulaks", "dangerous" ethnic minorities, family members of opposition members, military officers, Saboteurs in agriculture and industry.


14 helmikuuta 2016

EXODUS. Lukukokemus Anno Domini MMXVI.

KIRJAILIJA:
Leon Uris
TEOS:
Exodus
KUSTANTAJA:
Gummerus, Jyväskylä 2000
Englanninkielinen alkuteos:
Exodus, ilmestyi 1958.
SUOMENTANUT:
Laura Tala






Radio ja sanomalehdet ovat minulle tärkeitä, kirja kaikista tärkein.
Avaanpa radion mihin aikaan tahansa (Anno Domini 2016), tuutista tulee puhetta pakolaisista, maahanmuuttajista, kotouttamisesta, vihapuheesta, kielletyistä järjestöistä, manipuloinnista, propagandasta, siirtolaisuudesta, kansainvaelluksista, terrori-iskuista. Tuutista tulee myös selostuksia eli selityksiä puettuina ns. uutisten muotoon. 
p.s. Nykyiseen uutisointiin kuuluu myös ilmoitus siitä, kuka voitti tiedonvälityskilpailun. Asia sanotaan tyyliin, "Thaimaan terroristihälytyksestä kertoi ensin Iltalehti".

Löysin Exoduksen omasta kirjahyllystäni, jossa se lienee "maannut" noin 15 vuotta. Tartuin kirjaan lukeakseni sen - jos vaikka löytäisin yhden puuttuvan palan keskeneräisestä maailmankuvastani. Mitään en ennakkoon tiennyt teoksesta, en kirjailijasta, en aiheeseen liittyvistä elokuvista enkä leimoista, jotka Exodukseen liittyvät. 

Olen opiskellut historiaa osana luokanopettajan tutkintoa. Seuraan maailmanmenoa. Olen ollut mukana paikallispolitiikassa. 
Enää en lähtisi. Vaikka politiikka pelinä on joukkuepeliä, se on sellaista, joka ei vain sovi minulle; minusta ei ole politikointiin. Minua kiusaa edelleen se, että terve järkeni tai ammattitaitoni tai kriittisyyteni (tai joku muu piirre) saivat  "poliittisen värin". 
Puusta olen omasta mielestäni maailmaan pudonnut, en avaruudesta; en siis pahemmin tärähtänyt voi olla! 

Tänään (14.2.2016) Exoduksen lukeneena tunnen itseni Petroskoin (Karjalan tasavalta Venäjällä) entiseksi, vaaleilla kaupunginjohtajaksi valituksi naiseksi; luinhan aamulla Lapin Kansan verkkolehden. Uutinen kertoi, että tämä 36-vuotias, taistelutahtoinen nainen (korruptio) oli Petroskoissa erotettu virastaan, koska sukset olivat menneet ristiin tasavallan päämiehen, A. Hudilaisen ja kaupunginvaltuuston kanssa. Hän oli osoittautunut siis niin vääräksi valinnaksi, että vastedes kaupunkilaiset eivät enää pääse edes äänestämään itselleen kaupunginjohtajaa!   

Itselläni on Exoduksen lukemisen jälkeen aavistus, että joko olen erehtynyt lukemaan kritiikittömästi väärän kirjan tai että lukukokemukseni on kriittisyyden näkökulmasta väärä. 
Kehtaisitko sinä tunnustaa lukeneesi Exoduksen Anno Domini 2016? Kehtaisitko? 

Luin Exoduksen, ja nyt olen varma, että tärkeissäkään asioissa tuskin koskaan on olemassa vain yhtä näkemystä.

Vuosi sitten tanskalaissyntyinen mies ammuskeli Kööpenhaminassa ensin sananvapaustilaisuudessa, ja vähän myöhemmin vielä pääsynagogan luona, missä kuoli juutalaismies. A.D. 2015.
Exodus alkaa kuvauksella, joka tapahtuu A.D. 1946. 

- Kuulehan Caldwell...olen yrittänyt selittää sinulle, etteivät meidän leirimme ole mitään keskitysleirejä. Caraoloksessa olevia pakolaisia pidätetään täällä niin kauan, kunnes Whitehallin niin sanotut viisaat päättävät, mitä Palestiinan-mandaattiin nähden aiotaan tehdä.
- Mutta nämä juutalaiset ovat niin vaikeasti hallittavia, valitti Caldwell. Minä puolestani olen vanhanaikainen, kunnon kurin ja järjestyksen kannalta.

Ketä olivat Exoduksen pakolaiset piikkilanka-aidan takana Kyproksella A.D. 1946 ? He olivat juutalaisia. He olivat niitä ghettojen kasvatteja, keskitysleirien kauhut kokeneita, äidittömiä, isättömiä, kodittomia - he olivat vuosien 1940 - 1945 kurimuksesta selviytyneitä juutalaisia, nuoria tyttöjä ja poikia, lapsia, aikuisia. 
Ketä olivat Bergen-Belsenin (1945) keskitysleiriläiset, ketä olivat ne muut -  Anne Frankin lisäksi? He olivat (enimmäkseen) Unkarin ja Puolan juutalaisia. 
Ketä asui Lodzin ghetossa Puolassa 1940 - 1945? Juutalaisia asui.
Ketkä pelkäsivät vuosina 1937 ja 1938 Saksassa? Juutalaiset pelkäsivät ja puhuivat kuiskaamalla. Tapahtumia hallitsi intohimojen, vihan ja suoranaisen mielettömyyden aaltoliike.

Kerran keskiajalla ristiretkeläiset yltyivät surmaamaan. Ketä? Juutalaisia. 
Musta surma raivosi Euroopassa, 1347 - 1350, ja Ranskassa käynnistyivät juutalaisvainot, koska rutto oli juutalaisten syytä.
Juutalaisvastaisen liikkeen juuret ovat etäällä ihmiskunnan historiassa. Antisemitismin aate nousi ennen toista maailmansotaa lähes tieteelliseen totuuteen verrattavaksi. Aatteen voimakkuus ja ilmenemismuodot vain vaihtelivat riippuen siitä, kuuluiko Itä-Euroopan, Venäjän, Afrikan, Jemenin, Palestiinan vai Saksan juutalaisiin. 

- Johann Clement näki, kuinka iskuja alkoi tulla - toinen toisensa jälkeen. Ensin kiihkeitä puheita, sitten painettuja julistuksia syytöksineen. Sitä seurasi juutalaisten liikkeiden ja ammatin harjoittajien saarto ja julkiset häväistykset: juutalaisten pieksemiset ja parrasta vetämiset. Sitten öiden kauhu: ruskeapaidat. Ja sitten keskitysleirit.

- Gestapo, SS, SD, KRIPO, RSHA. Kohta oli jokainen Saksassa asuva juutalainen perhe natsien kuristusnauhassa, joka kiristymistään kiristyi, kunnes viimeinen korahdus olisi vaiennut ja vastaanpyristelevä uhri saatu nitistetyksi.
- Ja sittenkin professori Johann Clement, kuten niin monet muutkin Saksan juutalaiset, uskoi, ettei tämä kauheus sentään häntä itseään koskenut, jo hänen isoisänsä oli ollut yliopiston palveluksessa. Yliopisto oli Johann Clementin turvallinen saari, eristetty pakopaikka. Hänhän oli saksalainen.

Tuskin etsin käsiini Exoduksesta tehtyä elokuvaa. Luotan lukukokemukseeni.Tuskin edes luen muita (puolanjuutalaisen) Leo Uriksen (1924 - 2003) teoksia, joita ei käsittääkseni kuulukaan pitää juutalaisten historiasta kertovina - eihän Exoduskaan ole Wikipedian mukaan muuta kuin "yhdysvaltalaisen kirjailijan teos Israelin valtion synnystä". 
Sankaritarinako? Ei. 
Minua Exodus puhuttelee ennenkokemattomalla tavalla. Exodus kertoo tarinoitten tarinan juutalaisista. On mahdotonta käsittää, kuinka kaikki julmuus on "päässyt tapahtumaan".  
Tiedän, mitä on tapahtunut, mutta tietäminen ei tunnetasolla auta, ei anna armoa - vai? 
Jos olisin pettynyt Exodukseen tarinana, olisiko se minun, suomalaisten vai juutalaisten syytä? 
Ei, hyvänen aika, varmastikaan en lukenut väärää kirjaa. Ei kirjaa pidä pelätä, eihän?

Lopuksi nostan punaviinilasillisen suvaitsevaisuudelle ja paremmalla maailmalle! Georg Malmstenia ja Dallape-orkesteria (1942) mukaillen: Pelko pois, Rosmarie!