13 marraskuuta 2017

"Minulla oli vain sinun sanasi sille, mistä minun olisi pitänyt (kirjoittaa)". Riikka Pelo. Jokapäiväinen elämämme.



KIRJAILIJA:
Riikka Pelo.
TEOS
Jokapäiväinen elämämme. Finlandia-palkinto 2013.

KUSTANTAJA:
Kustannusosakeyhtiö TEOS. Helsinki. 2013.
ULKOASU:
Camilla Pentti.
4. painos. ISBN 978-951-851-389-9
Tekijä haluaa kiittää romaanin kirjoittamiseen saadusta apurahasta Suomen kulttuurirahastoa (Eeva ja Martti Ahtisaaren rahasto). Residenssityöskentelymahdollisuudesta kiitos Koneen Säätiölle ja Saaren kartanolle.

RIIKKA PELON TUOTANTO:
Taivaankantaja. Teos. 2006. 
Jokapäiväinen elämämme. Teos. 2013.

PALKINNOT JA TUNNUSTUKSET:
Kunniamaininta (1998) ja 2. sija (2002) J.H. Erkon kirjoituskilpailussa
Sain kirjan lahjaksi (2013) Sanja-tyttäreltäni. 

Vahvistunut keskittymiskykyni ja lisääntynyt kiinnostukseni Venäjän ja Stalinin Neuvostoliiton historiaan, sen ihmisiin, tasavaltoihin (Komi, Karjala,Tatarstania), ja venäjänsuomalaisiin (inkeriläisiin) sai minut lukemaan tämän kirjan tässä ja nyt. 
Eli.
Kiinnostus omasta itsestä löytyvään historiaan - se sai minut lukemaan tämän teoksen.
Pettymykset läheisissä ihmissuhteissa - ne saivat minut pohtimaan tämän teoksen kuvaamia ihmisiä. 
Ja se, että koska ihmissuhteiden vaalimisessa (elämänhallinnassa) on välttämätöntä kyetä jakamaan oikeita sanoja, armahti minua. Jos ei ymmärrä, ei ymmärrä... 

Riikka Pelo on ehdottomasti tällä teoksellaan avannut itsessäni uusia kanavia. Tunne-elämääni on luvassa selkenevää, myös oikeita sanoja. Minun ei myöskään tarvitse enää varoa liian pitkiä sanoja (residenssityöskentelymahdollisuudesta). 


                                           
Kirjailija Miki Liukkosen uusimman teoksen nimi on merkki, jota ei tarvitse osata lukea, ymmärtää eikä peukuttaa. Kirjailija on kuvannut (i assume?) nimeä kehäksi, joka ei ole oo tai nolla tai joku muu. Ok?

Oma tapani lukea kirjoja (kynä kädessä tai lähellä) on 80-luvun alusta alkaen ollut oman merkinnän tekeminen sivuille pyöräyttämällä soikea kehä tekstin päälle. Se merkitsee: -Palaan tähän uudestaan. Tai se merkitsee: -Heureka!















Nyt lukemani Pelon teos on kirja, joka sai minulta enemmän "kehiä" (kuva) kuin mikään muu ennen lukemani. Tämä tarkoittaa, että Jokapäiväinen elämämme -teos puhutteli ja yhä pohdituttaa..Minä olisin "Liukkosen housuissa" voinut antaa Riikka Pelon teokselle saman nimen (minkä Liukkonen antoi omalleen)!

Sen sijaan Aulikki Oksasen Tykkimiehen sylin luin jo 70-luvulla enkä vielä silloin tehnyt kirjoihini merkintöjä; tiedän kuitenkin, että siihen olisi tullut yksi kehä. Oksasen kirja muutti elämäni, mutta vain yhdestä näkökulmasta; ja tuota muutosta (vapaata valintaani) uskoisin arvioivani uudestaan, jos ajan virta yllättäen pysähtyisi menneisyyteeni.

Lopuksi itse asiaan.

Jokapäiväinen elämämme kertoo oikeilla sanoilla Marinan ( ja hänen perheensä) tarinan. Kirjan tapahtumat alkavat elokuun 1939 Neuvostoliiton Moskovassa ja päättyvät elokuussa 1941 Komin Vorkutaan. Yleisesti (wikipedian mukaan) Vorkuta tunnetaan siellä neuvostoaikana olleesta vankileiristä. Järkyttävää, järkyttävän selkeää. Mutta yhä edelleen on totta, että jos kirja (taide) ei polttele mieltä eikä sielua, niin mikä sitten?

Minua polttelivat kaikki ne kysymykset, jotka nousivat näköpiiriini.

 - Kenen on muututtava perheessä, kenen on kiellettävä historiansa, jos elämme erilaisissa "mielenmaisemissa"? - Mitätöimmekö kaikki menneet sukupolvet, jos mitätöimme omat vanhempamme? - Mitä jos, minun passissani olisi ollut merkintä "kansanvihollisen tytär"?  - Mitkä ovatkaan omia tekosyitäni? - Miksi Stalinin ajan vankileirejä  ei ole Hitlerin keskitysleirien tapaan museoitu?  

- Viittaako Kolari-kyltin HELVETTI-sanalla töhrinyt kansalainen siihen, että "hän kyllä tietää" Komin Vorkutan pohjoisen helvetin, pohjoisen rautatieleirin? - Koittaako pian uusi Stalinin aika? 

- Eivätkö mitkään sanat tee minusta enää ihmistä? - Eikö ole oikeita sanoja? - Ovatko rakkaus ja kipu vain tekosyitä?

Sattuneesta syystä käytin kipuun ja särkyyn Cool ment - nimistä hoitogeeliä samalla kun viimeistelin lukukokemustani. Tuo aine ensin poltteli lihaksiani. Särky kuitenkin vähitellen lakkasi. En ennen tätä nyt syntynyttä kokonaisvaltaista lukukokemustani olisi kuvitellut, että juuri Riikka Pelon arvokas teos toimittaisi hoitogeelin virkaa vaikuttaessaan sieluuni ja mieleeni! Näin kuitenkin on käynyt.

Kiitos tarinasta, kiitos kirjasta, kiitos siitä, että aavistan tietäväni sen, mistä oikeat sanat saavat alkunsa. Rakkaudesta saavat.

11 marraskuuta 2017

Uuteen aamuun on jälleenrakennettua pohjoisuutta tutkiva ja kuvaava näyttelyteos.




TEOS:
UUTEEN AAMUUN. Jälleenrakennettu maisema lappilaisessa taiteessa. (2017.)
KIRJOITTANUT:
Tuija Hautala-Hirvioja, professori.
JULKAISIJA:
Rovaniemen taidemuseo. Rovaniemi 2017.
TOIMITUS:
Aira Huovinen, Jonna Katajamäki ja Riitta Kuusikko.
KUVANKÄSITTELY:
Arto Liiti.
GRAAFINEN SUUNNITTELU:
Pertti Lohiniva.
PAINO:
Erweko oy. PAPERI: Munken Lynx 300 / 150 g. 
KANNEN KUVA: Matti Saanio. Kaamoskylmyys, 1950-luku, öljy, 73x133 cm, yksityiskokoelma.

Lainaus teoksen sivulta 8.

Lapin sota oli taloudellinen ja kulttuurinen katastrofi Pohjois-Suomelle. Aiempi Lappi-identiteetti villinä ja vapaana erämaana, joka houkutteli turisteja 1930-luvulla, murskaantui.
Tunturimaisemien ja kylien maakunta oli mustuneiden raunioiden ja tuhottujen teiden aluetta. Evakkomatka ja raunioituneet kodit muuttivat Lapin ihmisiä. Luonnossa ja luonnosta eläneiden viattomuus ja luottamus katosivat.

Kaikki oli aloitettava alusta, kylät ja identiteetti oli rakennettava uudelleen. Se vaati suuria fyysisiä ja henkisiä voimavaroja. Vuoden 1947 Kaltio-lehdessä kuvailtiin metsänhoitajan, kirjailijan ja kuvataiteilijan A.E. Järvisen asuntotilannetta

"Hän joutui mm. asumaan pienessä, sylenmittaisessa saunakamarissa Rovaniemellä yli puoli vuotta, jona aikana hänellä ei juuri ollut tilaisuutta toteuttaa enemmän kirjallisia kuin maalaustaiteellisiakaan suunnitelmia yksistään jo sen takia, ettei pöytä mahtunut huoneeseen. 
Hämmästyttävän nopeasti jälleenrakentaminen kuitenkin eteni, ja ihmisen usko tulevaan sai vahvistusta elpyvästä taide- ja kulttuurielämästä." 


























Kuvateksti: Vasemmalla Oiva Korhosen Maisema 1956 (sivu 122). Oikealla on Eero Kumpulan Kahvitauko 1961 (sivu 123).

Liitän tähän linkin.  Se kertoo kuvassa vasemmalla kuvatun Oiva Korhosen työn tarinan, se kertoo, miten tämä teos on päätynyt lapsuuskotiini jo varhain 1950-luvulla.

Uuteen aamuun -teoksessa olevan taideteoksen on maalannut taiteilija Oiva Korhonen (1929 - 1992)
Hän ei tiettävästi kuulu isäni Sulo Korhosen lähisukuun, vaikka molemmat Korhosen sukua ovatkin.

50-luvulla tukkijätkäksi Pohjois-Suomen savotoille Riihimäen seudulta lähtenyt isäni (Sulo Korhonen), ja OivaKorhonen kohtasivat tiettävästi vain kerran ja sattumalta. 

Se tapahtui yhdellä savottakämpällä jossakin päin Lappia. Molemmat miehet jälleenrakensivat siellä Lappia oman aikansa. Päivät tehtiin rahaa, ja illat - pelattiin korttia lisätienestin toivossa. 

Olen siis tällä postauksellani antanut luvan itselleni sanoa, että isälleni jäi savotta-ajalta käteen "muutakin kuin tylsä saha tai uusi puku". Hänelle jäivät Oiva Korhosen kaksi maisemakuvaa. Uskonkin hänen pelanneen nämä. Joka tapauksessa taideteokset saivat aina parhaimman seinäpaikan synnyinkodissani.

Oiva Korhosen teos edusti isälleni (vuodesta 1956 lähtien) jätkien maisemaa. Nyt kun vihdoinkin olen saanut uutta tietoa Oiva Korhosesta, ja kun nyt Korhosen työ on jopa julkisesti esillä, koen teoksen suurella tunteella: "Tämä on toistaiseksi kaunein näkemys jätkän maisemasta ja maailmasta!"

03 marraskuuta 2017

Sometiimiläisen kuvaterveiset Turun kirjamessuilta 6.-7.10.2017

pe 6.10.2017 Turun kirjamessuilla.

Ensisijaisesti sometiimiläiset seurasivat kirjailijoiden esityksiä ja haastatteluja tarkoituksenaan välittää tunnelmia ja kuvia sosiaalisen median välityksellä.

Itse käytin Instagramia ja Facebookia, mutta kirjabloggauksen koen omimmaksi tavakseni jakaa lukemiseen ja kirjoihin liittyviä elämyksiä ja tietoa.   

On mukavaa, kun kirjamessuilla tapaa tuttuja, kavereita ja ystäviä. On mukavaa, kun siellä myös tutustuu uusiin ihmisiin. Tämä kuva kertoo, kuinka sometiimiläiskaveriani, Joukoa onnisti!

Tässä kuvassa Suomen maatalousmuseon (Sarka) ystävä, Jouko Pukki Loimaalta, ja hänen kaverinsa "Sarka-museon terävästä päästä" suhtautuvat iloisesti myös kuvaamiseeni. Oli ilo tavata kirjojen merkeissä!





 7.10.2017. Turun Messukeskus, tila AOS17.

Kuvassa esikoiskirjailija Jari Kuusi ja vaimonsa esittelemässä Kuusen keskiaikaan sijoittuvaa teosta Veli Martinin tarina. Teoksen on julkaissut VäyläKirjat Rovaniemeltä.
Suomen keskiaikaan sijoittuva tarina on erittäin mielenkiintoinen ja puhutteleva ihmiskuvaus. Tarina on hyvä, sillä se kunnioittaa kasvuympäristön, sivistyksen ja oppimisen merkitystä keskiajan ihmisen kasvulle.





Kuva oikeassa reunassa.
7.10.2017. Turun kirjamessut, Fiore-
sali. Keskustelu aiheesta Sata vuotta fiktiota suomalaisuudesta .
Kuvassa keskellä Suomen kirjailijaliiton varapuheenjohtaja,
kirjailija Venla Hiidensalo, takana kirjailija Antti Tuuri ja
selin kirjailija Sirpa Kähkönen.

Venla Hiidensalo kysyi:

1. Mitkä kertomukset ovat nykyajan
moninaisten identiteettiemme takana?
2. Mitkä kertomukset rakentavat niitä tänään?

Sirpa Kähkösen teoksesta Mustat morsiamet olen kirjoittanut blogissani (2013) otsikolla Elä unoha sukuas. Se löytyy Sirpan nimeä klikkaamalla.





6.10.2017. Turun kirjamessuilla, (kuvassa huivi kaulassa), esiintynyt Miki Liukkonen sanoi: -Kirjallisuudelle on tulossa uusi kultakausi. Minua kiinnostaa kaupallisuuden ja tämän uuden yhdistäminen. Liukkosen uusin romaani O kiinnostaa lukijoita ja kirjallisuusväkeä.
Postaukseni (3.11.2017) jälkeen julkaistiin kaunokirjallisuuden FINLANDIA- ehdokkaat. Yksi valituista teoksista on Miki Liukkosen O. Ministeri Elisabet Rehn valitsee voittajan, ja tulos julkaistaan 29.11.2017.

Tämän seuraamani keskustelun aiheena oli romaanin uudet muodot.

Kuvassa mikrofoniin puhuva Matias Riikonen kommentoi  sanomalla: -Minusta lukijoita pitäisi alkaa myös palkita. Vuotuinen Finlandia-palkinto tulee kirjailijalle. Myös lukijat tarvitsevat oman potin! (Loistoidea! Hurrasin Matiakselle hihkumalla ääneen.)
Kirjailijoista Sinikka Vuola kuvassa oikeassa reunassa.

Lue Liukkosen "jättiläiskirjasta" täällä.



8.10.2017. Turun kirjamessut, Agricola-sali, Suomalainen mytologia- keskustelu. Mukana keskustelussa Paula Havasteen ja Mikko Kamulan lisäksi kuvassa esiintyvät Elina Helkala (vas.) ja Ilari Aalto.

- Museovirasto ei varsinaisesti enää hoida (säästösyistä) muinaisjäännöksiä. Sen sijaan sen roolina on neuvoa, pitää yllä hoitorekisteriä ja jakaa avustuksia. Virasto myös valvoo muinaisjäännösten hoitoa, joka sinänsä on luvanvaraista toimintaa.

Matka muinaiseen Suomeen syntyi niin, että Elina Helkala valokuvasi ja Ilari Aalto kirjoitti. Työpari kulki halki Suomen, etsi ja dokumentoi haluamansa muinaisjäännökset, joista sitten muodostui heidän näköisensä kuva eli kirja muinaisesta Suomesta. Mielenkiintoiseksi kirjan tekee myös se, että teosta voi tutkia yhdessä Museoviraston ylläpitämän rekisterin, eli kulttuuriympäristön palveluikkunan.

                                          


6.10.2017. Turun kirjamessut. Vuodesta 1981 toiminut Vastapaino
kustantaa toimitusjohtajan mukaan "kriittistä kirjallisuutta rohkeasti ajatteleville". Tämä kirjallisuuden laji edellyttää paneutumista ja hidasta lukemista.

Vastapaino onkin kustantanut Juhani Salokanteleen uusimman teoksen nimeltä Nuoren Viron omatunto.



Juhani Salokannelta lukee se, joka haluaa syvällisesti ymmärtää Viron mielenmaisemaa. Tästä puhunut Salokannel totesi Viron olevan enemmän kouluromaanien kuin sotaromaanien maa.


8.10.2017. Turun kirjamessut,
Agricola-sali, Suomalainen 
mytologia -keskustelu.
Rovaniemellä 1962 syntynyt Paula Havaste kirjoittaa meille, joita kiinnostaa suomalainen mytologia, kuten tarina Lallista, joka surmasi Piispa Henrikin. 
Kuvassa etualalla näkyvä teos Lumen armo on Gummeruksen julkaiseman Vihat-sarjan päätösteos, joka ilmestyi elokuussa 2017.
- 1100-luvulle sijoittuva tarina ja juoni ovat saaneet alkunsa hahmosta ja  suuresta tietomäärästä. Kirjoittamisen lumo on sittemmin siivittänyt tarinan myyttisiin mittoihin, jutteli Havaste Turussa.


7.10.2017. Turun kirjamessut, Fiore-tila, Sata vuotta fiktiota suomalaisuudesta -keskustelu.

Venla Hiidensalo on paitsi kirjailija (s. 1975) myös Suomen Kirjailijaliiton johtokunnan jäsen ja varapuheenjohtaja vuodesta 2016 alkaen.
Otavan julkaisemia Hiidensalon teoksia ovat Mediahuora (2012), Karhunpesä (2014) ja Sinun tähtesi (2017).




7.10.2017. Turun kirjamessut, Messukeskuksen Tieto-tila, kirjaesittely. Kalle Virtapohja ja teoksensa Mies josta tehtiin patsas - Paavo Nurmen ennätykset, maine ja perintö. Kustantaja Docendo.

Kalle Virtapohja (s. 1962) on urheilujournalismista väitellyt tietokirjailija  ja urheilutoimittaja.
Hänen uusin teoksensa on tarina juoksijasta ja päävalmentajasta (1936-1938) nimeltä Paavo Nurmi, mutta se on myös kuvaus 1900-luvun alun suomalaista urheilua ympäröivästä kulttuurista, tavoista ja ajattelusta. Tämän kirjan lukevat ne, jotka haluavat vastauksia siihen, missä kontekstissä Paavo Nurmi urheilijana aikoinaan toimi.

7.10.2017. Uskon, että Turun kirjamessujen yleisö suurelta osin on lukijoita. Kuvassa kamera kädessä on yksi sometiimiläinen vm. 2017. Hän on kaverini Jouko Pukki, jonka kutsumana itsekin rupesin seuraamaan kirja-alaa "somettamisen" näkökulmasta. Tätä kuvaa ottaessani Jouko keskittyi tietokirjailija Kalle Virtapohjan mielenkiintoiseen haastatteluun. 

02 marraskuuta 2017

Kirjailijaa "leikkimässä" - kunnes muistin kustannustoimittajat!

Tämän päivän aloitin "leikkimällä kirjailijaa". Heti pannuhuoneen jälkeen jatkoin toissapäivänä aloittamani kirjan lukemista. Teoksen nimi on Jokapäiväinen elämämme, ja se on Riikka Pelon. Luin sohvan nurkassa, kahvimuki toisessa kädessä ja kynä toisessa; "hoitokoira" makasi samalla sohvalla.

 Pelon teksti innostaa! Kielenkäyttö kiinnostaa! Tarina rohkaisee!

Kynälläni merkkasin kaksi kohtaa. 
1. ..."menisimme sieltä Puskinin aukion lähellä olevaan gruusialaiseen, jossa oli kuulemma Moskovan parhaat hatsapurianit," (s. 63)

2. "Olgan mentyä Marina tunsi outoa keveyttä, melkein painottomuutta. He olivat unohtaneet hetkeksi kokonaan itsensä, sen miten yleensä oltiin, maan vetovoiman, kuinka kuu liikutti sielua, vesiä, jokia. Maailma oli hetken aloillaan, kauhu pysyi loitolla. Ja huolet hellittivät. Hänen piti muistaa tämä: miten heidän naurunsa, kolmen naisen nauru, oli asettanut maailman hetkeksi uuteen järjestykseen, kaikki sen langat, katkenneet päät." (s. 85-86)


Pelo, Riikka. Jokapäiväinen elämämme. Kustannusosakeyhtiö Teos, Helsinki. 2013. 4. painos.
Finlandia-voittaja 2013. Äidille jouluiloa! 

"Kirjailijaleikistäni" ei tullut tänäänkään valmista, sillä muistin kustannustoimittajat!

Muutaman tekosyyn nojalla en ole päässyt oman tekstini kanssa eteenpäin. Olen kirjoittanut tekstini uusiksi (vasta) kahteen kertaan. Nyt pitäisi aloittaa kolmas kerta. Oijoi. Minun vain pitäisi pystyä "Marinan tavoin" unohtamaan itseni kokonaan moneksi päiväksi, kuukaudeksi. 

Tähän asti olen puurtanut tekstini kanssa ikään kuin olisin tietokirjailija. Yritän siis yhdistää valokuvan ja siihen liittyvän tarinan. Voiko siitä edes tekemällä tehdä tietokirjaa? Miksei, mutta kun
 ( muttako).





Miten unohtaa oma itsensä ja jatkaa oman tekstinsä työstämistä, kun "kaikki kiinnostaa"? Haluaisin keskittyä yhteen asiaan eli oman tekstini muokaamiseen, mutta - huomenna uusi yritys.

Niinpä päiväni täyttyvät tätä nykyä esimerkiksi inkeriläisistä kertovien kirjojen lukemiseen. Tai afgaani-ihmisistä kertovan kirjan "kuuntelemiseen" (=mitä käynnistyy mielessäni?). Maailman ihanuuden perustana on kauneus. Pietari on täynnä kauniita rakennuksia ja afgaanimatot ovat kauniita. Jos kauneus olisi ihmisten tärkein arvo, ymmärtäisin itseäni ja muita. Tällä hetkellä en siis ymmärrä mieletöntä maailmaa. Ihmiset eivät todellakaan ole kauniita. Ja sitä on vaikeata ymmärtää saati hyväksyä. On pakko lukea, jotta ymmärrys saisi mahdollisuuden.

En edes kehtaa tunnustaa, kuinka raskassoutuisesti ja tietoisen synkkänä etsin ja luen tekstejä Stalinista ja tämän kynsiin joutuneista ihmisistä - no, enimmäkseen (nykyisen tasavaltamme näkökulmasta) ulkosuomalaisista. - Herratun aika senthään, että uhrien pitikin olla ihmisiä... Niitä ne olivat,ulkosuomalaisetkin!

Olen Pietarista löytänyt yhden elävän inkeriläis-Katrin, elämässä hyvin menestyneen ja pärjäävän ihmisen, joka kuitenkin on todeksi elänyt Stalinin ajan vainoineen ja karkotuksineen. Kun hän kertoi lähisukunsa tarinan, saatte uskoa, että päivittely ei minua pidä pystyssä. On luettava niin kauan, että muistamisen edellyttämä ymmärrys auttaa välittämisessä.


Luen inkeriläisistä kertovaa kirjallisuutta kasatakseni tietopääomaa. Lukemistani ei motivoi mahdollinen elämys hyvästä "Stalin-tarinasta". Sen sijaan minua innostaa mahdollinen uuden tiedon löytäminen. Kerään siis aiheeseen liittyviä kirjoja. Pietarista sain lainaksi muutaman, joita näkyy tässä kuvassa.