KIRJAILIJA:
Riikka Pelo.
TEOS
Jokapäiväinen elämämme. Finlandia-palkinto 2013.
KUSTANTAJA:
Kustannusosakeyhtiö TEOS. Helsinki. 2013.
ULKOASU:
Camilla Pentti.
4. painos. ISBN 978-951-851-389-9
Tekijä haluaa kiittää romaanin kirjoittamiseen saadusta apurahasta Suomen kulttuurirahastoa (Eeva ja Martti Ahtisaaren rahasto). Residenssityöskentelymahdollisuudesta kiitos Koneen Säätiölle ja Saaren kartanolle.
RIIKKA PELON TUOTANTO:
Taivaankantaja. Teos. 2006.
Jokapäiväinen elämämme. Teos. 2013.
PALKINNOT JA TUNNUSTUKSET:
Kunniamaininta (1998) ja 2. sija (2002) J.H. Erkon kirjoituskilpailussa.
Tiiliskivi-palkinto (2006).
Finlandia-palkinto (2013).
Sain kirjan lahjaksi (2013) Sanja-tyttäreltäni.
Vahvistunut keskittymiskykyni ja lisääntynyt kiinnostukseni Venäjän ja Stalinin Neuvostoliiton historiaan, sen ihmisiin, tasavaltoihin (Komi, Karjala,Tatarstania), ja venäjänsuomalaisiin (inkeriläisiin) sai minut lukemaan tämän kirjan tässä ja nyt.
Eli.
Kiinnostus omasta itsestä löytyvään historiaan - se sai minut lukemaan tämän teoksen.
Pettymykset läheisissä ihmissuhteissa - ne saivat minut pohtimaan tämän teoksen kuvaamia ihmisiä.
Ja se, että koska ihmissuhteiden vaalimisessa (elämänhallinnassa) on välttämätöntä kyetä jakamaan oikeita sanoja, armahti minua. Jos ei ymmärrä, ei ymmärrä...
Riikka Pelo on ehdottomasti tällä teoksellaan avannut itsessäni uusia kanavia. Tunne-elämääni on luvassa selkenevää, myös oikeita sanoja. Minun ei myöskään tarvitse enää varoa liian pitkiä sanoja (residenssityöskentelymahdollisuudesta).
Kirjailija Miki Liukkosen uusimman teoksen nimi on merkki, jota ei tarvitse osata lukea, ymmärtää eikä peukuttaa. Kirjailija on kuvannut (i assume?) nimeä kehäksi, joka ei ole oo tai nolla tai joku muu. Ok?
Oma tapani lukea kirjoja (kynä kädessä tai lähellä) on 80-luvun alusta alkaen ollut oman merkinnän tekeminen sivuille pyöräyttämällä soikea kehä tekstin päälle. Se merkitsee: -Palaan tähän uudestaan. Tai se merkitsee: -Heureka!
Nyt lukemani Pelon teos on kirja, joka sai minulta enemmän "kehiä" (kuva) kuin mikään muu ennen lukemani. Tämä tarkoittaa, että Jokapäiväinen elämämme -teos puhutteli ja yhä pohdituttaa..Minä olisin "Liukkosen housuissa" voinut antaa Riikka Pelon teokselle saman nimen (minkä Liukkonen antoi omalleen)!
Sen sijaan Aulikki Oksasen Tykkimiehen sylin luin jo 70-luvulla enkä vielä silloin tehnyt kirjoihini merkintöjä; tiedän kuitenkin, että siihen olisi tullut yksi kehä. Oksasen kirja muutti elämäni, mutta vain yhdestä näkökulmasta; ja tuota muutosta (vapaata valintaani) uskoisin arvioivani uudestaan, jos ajan virta yllättäen pysähtyisi menneisyyteeni.
Lopuksi itse asiaan.
Jokapäiväinen elämämme kertoo oikeilla sanoilla Marinan ( ja hänen perheensä) tarinan. Kirjan tapahtumat alkavat elokuun 1939 Neuvostoliiton Moskovassa ja päättyvät elokuussa 1941 Komin Vorkutaan. Yleisesti (wikipedian mukaan) Vorkuta tunnetaan siellä neuvostoaikana olleesta vankileiristä. Järkyttävää, järkyttävän selkeää. Mutta yhä edelleen on totta, että jos kirja (taide) ei polttele mieltä eikä sielua, niin mikä sitten?
Minua polttelivat kaikki ne kysymykset, jotka nousivat näköpiiriini.
- Kenen on muututtava perheessä, kenen on kiellettävä historiansa, jos elämme erilaisissa "mielenmaisemissa"? - Mitätöimmekö kaikki menneet sukupolvet, jos mitätöimme omat vanhempamme? - Mitä jos, minun passissani olisi ollut merkintä "kansanvihollisen tytär"? - Mitkä ovatkaan omia tekosyitäni? - Miksi Stalinin ajan vankileirejä ei ole Hitlerin keskitysleirien tapaan museoitu?
- Viittaako Kolari-kyltin HELVETTI-sanalla töhrinyt kansalainen siihen, että "hän kyllä tietää" Komin Vorkutan pohjoisen helvetin, pohjoisen rautatieleirin? - Koittaako pian uusi Stalinin aika?
- Eivätkö mitkään sanat tee minusta enää ihmistä? - Eikö ole oikeita sanoja? - Ovatko rakkaus ja kipu vain tekosyitä?
Sattuneesta syystä käytin kipuun ja särkyyn Cool ment - nimistä hoitogeeliä samalla kun viimeistelin lukukokemustani. Tuo aine ensin poltteli lihaksiani. Särky kuitenkin vähitellen lakkasi. En ennen tätä nyt syntynyttä kokonaisvaltaista lukukokemustani olisi kuvitellut, että juuri Riikka Pelon arvokas teos toimittaisi hoitogeelin virkaa vaikuttaessaan sieluuni ja mieleeni! Näin kuitenkin on käynyt.
Kiitos tarinasta, kiitos kirjasta, kiitos siitä, että aavistan tietäväni sen, mistä oikeat sanat saavat alkunsa. Rakkaudesta saavat.