31 lokakuuta 2021

Hannu Korhosen sana kirjasta, jonka tärkein ja koskettavin osa perustuu Tanelin ja Tanelihhan jälkeläisten muisteluihin

Kirjan 3. painos ostettavissa kirjan tekijä-kustantajalta hintaan 25 e. 
Hinta sisältää toimituskulut kotiin. 
Tilaukset e-mail: katakorhonen56@gmail.com



KIRJA KERTOO SIITÄ PETSAMOSTA, JOTA EI ENÄÄ OLE EIKÄ TULE.

Taneli ja Tanelihha Sergejeffin perhe eli täysin omavaraista ja vapaata kalastajan elämää aina siihen asti, kun Petsamosta piti paeta evakkomatkalle. Tämä perhe oli niitä, jotka eivät evakon jälkeen asettuneet Tervolaan.

Kaikki kirjan tiedot ja kertomukset perustuvat perheenjäsenten kokemuksiin, muistoihin ja kirjauksiin.


Kata Vienontytär Korhonen: Kaikella on kääntöpuolensa. Varvara ja Danil Sergejeffin sukukunta Petsamosta
Tunturi-Lapin paino, Kolari 2021, 349 sivua.

Seuraavan oivallisen esittelyn on kirjoittanut Hannu Korhonen Orimattilasta. 


Kirjoittaja on Rautalammin Korhosten sukua, mutta elänyt elämänsä Tornionjokilaakson Kolarissa. Edellisessä kirjassaan Peiliin katsomisen paikka hän kertoi Väylänvarren vaimoista. Tämän kirjan kohde on kauempana maantieteellisesti, mutta ei henkisesti. Kata kirjoittaa Sergejeffeistä kuin omasta suvustaan. Onhan hänellä tosin yhteyskin tähän sukukuntaan, vaikkakin vain väärän koivun takaa eli siis avioliittojen kautta. Niin kuin kyllä minullakin!

 

Kirjan aineisto rakentuu kolmen tukipilarin varaan. Niitä ovat valokuvat, jälkeläisten muistinvaraiset kertomukset ja tekijän laatimat sukuselvitykset. Suuri osa kuvista on Hannes Pukin 1920-luvulla ottamia. Niitä on julkaistu aikaisemmin kirjassa Petsamon kuvia (Kustannusosakeyhtiö Pohjoinen, 1992, 161 s.), jonka toisena tekijänä oli Varvaran ja Danilin poika Kiril. Yllättävän paljon kuvia Petsamon karjalaissuvuista onkin löytynyt.

 

Alussa vaikuttaa siltä, että kirja olisi rakenteeltaan hajanainen. Pitemmälle luettuna paljastuu, että näin ei ole, vaan että rakenneratkaisu on suorastaan nerokas. Ei ajan- eikä paikanmukainen jäsennys olisi tehnyt mahdolliseksi niin monenlaisten ainesten sitomista yhdeksi kirjaksi. Sen sijaan sukuun ja sukulaisten elämänvaiheisiin perustuva jäsennys sitoo kaiken yhteen luontevasti.

 

En ole tavannut montakaan kirjaa, jonka jäsennys nousisi sisällöstä yhtä vaivihkaa ja sormella osoittelematta. Se, miten hyvin jäsennys tosiaan vastaa sisältöä, paljastuu lukijalle vähitellen, minulle vasta, kun kaksi kolmasosaa kirjaa oli luettu. Kun oivallus oli syntynyt, niin käsitys vain vahvistui loppua kohti. Jonkinlaista osviittaa olisin voinut saada sisällysluettelosta, mutta kukapa nyt aloittaisi kirjan lukemisen sisällysluettelosta. Olisi ehkä kannattanut, sillä muuta hakemistoa kirjassa ei olekaan.

 

Sukuselvitykset, muistelut, miesten ja naisten työt, sodat ja rauhat sekä ajat ja paikat lomittuvat kokonaisuudeksi, jossa kukin kertoja pääsee esille omalla äänellään. Kirjalla on kaksi ansiokasta erityispiirrettä. Toinen on runsas kuvitus: 230 valokuvaa yli sadan vuoden ajalta. Ja erityisesti valokuvissa olevien henkilöiden, paikkojen, esineiden ja kuvanottotilanteiden tunnistaminen. Toinen on sukulaisten muistelut, joissa sijansa saavat pienet arkielämän tilanteet ja suuret maailmantapahtumat.

 

Kirjan ydin on Danil Sergejeffin ja Varvara Bogdanoffin avioliitto. Jos kirjan tapahtumista yrittäisi rakentaa aikajanaa, niin huomaisi, että yksi merkittävimmistä aikaisemmista tapahtumista on Danilin vanhempien muutto vuonna 1884 kolmella porolla Vienan Pääjärven Niskan kylästä Petsamoon. Vuoden ikäinen esikoispoika ei kestänyt matkan rasituksia, mutta pian Petsamoon tulon jälkeen – jo saman vuonna – syntyi toinen poika Danil. Myös Varvara oli vienankarjalaista sukua eikä saamelaisia, vaikka sukuun kyllä naitiin Petsamossa saamelaisiakin vaimoja.

 

Heillä oli 13 lasta ja enemmän kuin 50 lastenlasta. Tämän sukulaisverkoston varaan on ollut mahdollista virittää kertomuksia Petsamon kalastajien elämästä, Hardanger-kirjonnasta, Stalinin vainoista, talvi- ja jatkosodasta, venäläisten partisaanien tekemistä siviilimurhista ääriesimerkkinä Danilin ja Varvaran viisivuotias pojanpoika, Lapin sodasta ja saksalaisten ottamista suomalaisista sotavangeista, Petsamon luovuttamisesta Neuvostoliitolle, evakkoon lähdön jälkeisestä elämästä, Inkerin suomalaisista, Ruotsiin lähetetyistä sotalapsista, Ruotsiin muutosta ja monista muista Suomen historian vaiheista. Erityistä viehtymystä kirjoittaja näyttää tuntevan historian vaiettuihin vaiheisiin, joista edellä mainituista ovat ainakin venäläiset partisaanit, inkeriläiset ja saksalaisten suomalaiset panttivangit.  

 

Katan kirja ei ole vain kirjallisuusselvitys, vaan tärkein ja koskettavin osa perustuu Danilin ja Varvaran jälkeläisten muisteluihin. Nämä ovat sellaista antia, jota ei mistään muualta ole saatavissa ja joka häviää muistajien mukana, jos kukaan ei niitä merkitse muistiin. Niitä on kymmeniä sivuja usean lapsen ja lapsenlapsen muistelemina. Kirjan erityinen arvo on juuri tämän muistinvaraisen kulttuuriperinnön kokoamisessa ja säilyttämisessä tuleville sukupolville.

 

Kirjassa ei ole henkilö- tai paikkahakemistoja. Ihmisten osalta tätä puutetta paikkaa sisällysluettelo, joka etenee henkilöittäin. Useita pieniä sukupuunpalasia on Danilin ja Varvaran lapsien ja osin lapsenlapsienkin perheistä. Sen sijaan koko sukukunnasta ei ole sukupuuta. Minulle sellaisen sukupuun hahmotteleminen oli avain kirjan ymmärtämiseen ja sen näkemiseen, miten laajasta suku- ja sukulaisuusverkostosta petsamolaistenkin kohdalla on kyse. Samalla kirja avaa ikkunoita myös vienankarjalaisten, erityisesti Kiestingin suunnan, sukujen historiaan.

 

Danilin ja Varvaran sukukunnan vaiheet ovat poikkeuksellisen monitahoiset. Siksi kirja on kiinnostavaa luettavaa sellaisellekin, joka ei ole sidoksissa tähän sukukuntaan tai muutenkaan Petsamoon. 


KIITOKSET KOMMENTEISTA:

1.11.2021 Ossi Granat.

Olipa melkoista tykitystä tämä kirjapalaute, vau! Erityisesti seuraava osuus palautteessa miellytti minua kirjan lukeneena. 

Heillä oli 13 lasta ja enemmän kuin 50 lastenlasta. Tämän sukulaisverkoston varaan on ollut mahdollista virittää kertomuksia Petsamon kalastajien elämästä, Hardanger-kirjonnasta, Stalinin vainoista, talvi- ja jatkosodasta, venäläisten partisaanien tekemistä siviilimurhista ääriesimerkkinä Danilin ja Varvaran viisivuotias pojanpoika, Lapin sodasta ja saksalaisten ottamista suomalaisista sotavangeista, Petsamon luovuttamisesta Neuvostoliitolle, evakkoon lähdön jälkeisestä elämästä, Inkerin suomalaisista, Ruotsiin lähetetyistä sotalapsista, Ruotsiin muutosta ja monista muista Suomen historian vaiheista. Erityistä viehtymystä kirjoittaja näyttää tuntevan historian vaiettuihin vaiheisiin, joista edellä mainituista ovat ainakin venäläiset partisaanit, inkeriläiset ja saksalaisten suomalaiset panttivangit. 

1.11.2021. Sinikka Kowal.

Congratulations, Kata for your hard work, well deserved!

1.11.2021. Paula Vartiainen.

Miten runsas teos! Sen pitäisi levitä laajasti!

2.11.2021. Tuula Uusitalo.

Onneksi olkoon, Kata! Hienoa, olet tehnyt mahtavan työn, osaava nainen, osaa kirjoittaa, tämä on luettava.

2.11.2021. Aija Jantunen.

Loistavaa, Kata, teet tärkeää ja mielenkiintoista työtä. Ihmisten kokemukset tekevät historiasta inhimillisen ja kiinnostavan!

3.11.2021. Jukka Vinnurva.

Onnittelut Katalle jälleen haasteita tarjonneen työn loppuun saattamisesta ja elävän sukutarinan / perinnön kautta tulevan historiatiedon välittämisestä!

10 lokakuuta 2021

Kuuramäki -trilogia kertoo hiljalleen käynnistyneestä erämaakylän suuresta muutoksesta aikana, jolloin "seinäkello mittasi ääretöntä sekunnin kerrallaan".

 Blogiteksti ja kuvat: Katariina Korhonen

Kaulanen, Kari (2018) Kuuramäki I Tunturin tuolla puolen. Kustantaja: Väyläkitjat. Painettu EU:ssa.
Kansikuva: Kuvataiteilija Ahti Kaulanen. 
Kaulanen, Kari (2020) Kuuramäki II Kylä tunturin sylissä. Kustantaja: Väyläkirjat. Painettu EU:ssa.
Kansikuva: Kuvataiteilija Elsa-Maria Kaulanen.
Kaulanen, Kari (2021) Kuuramäki III Laulu tunturikylästä. Kustantaja: Väyläkirjat. Painettu EU:ssa.
 

Kirjailija Kari Kaulanen on syntynyt (1953) Kolarin Äkäslompolossa; siinä syy, miksi en Kolarin kunnan vaakunaa rajannut kuvastani pois; kirjan esittelytilaisuus pidettiin kirjaston yhteydessä toimivassa Kolarin valtuustosalissa (7.10.2021). Sen sijaan Kuuramäki III:n varsinainen julkistamisjuhla oli pidetty aiemmin Pellon Turtolassa, mistä on tullut Karin kotipaikka tasan 20 vuotta sitten (tänä vuonna).

Aika on jotakin, jota voi mitata. 

(Eskarivuosieni ajan käytössä ollut matematiikan seinätaulu liitutaulun yläreunassa.)

Olen Karin tavoin Kolarin kunnallisen keskikoulun kasvatteja. Isäni oli kuitenkin se, jolta jo lapsuusvuosina sain sytykkeen elinikäiseen (matematiikan) ajattelemiseen - tosin myös kirjoittamisen ajattelemiseen. Se oli ikään kuin se oma Katekismuksen kysymykseni, jonka isäni jätti minulle: "Mitä se on?"
1960-luvun keskikoulussa matematiikan idean (ytimen) löytäminen tuotti niin suuria vaikeuksia, että valitsin Pellon lukioon siirryttyäni ns. pitkän matikan, josta kirjoitin (1975) alimman hyväksytyn (a) arvosanan. Kuitenkin vasta Oulun yliopiston järjestämät alkuopetuksen erikoistumisopinnot (2000) tekivät minusta opettajan, joka halusi auttaa pientä lasta kiinnostumaan ajasta, jota voi mitata!
Suomalaisen koulun opetussuunnitelmat ja matematiikan oppisisällöt eivät kuitenkaan tukeneet sitä opettajaa, jonka mielestä matematiikan idea voi löytyä jopa aika-käsitteen oivaltamisesta! 

Karin trilogia on huikea tarina erämaakylän ihmisten ajasta.  Kuuramäki-trilogia kertoo hiljalleen käynnistyneestä erämaakylän suuresta muutoksesta aikana, jolloin "seinäkello mittasi ääretöntä sekunnin kerrallaan"! Luonnon ja ihmisen elinikä, elämänmittaiset vuodet, muutos - ne eivät ole ilmiöinä äärettömiä. Ihmiskunnalle eli ihmisille vain se aika, jota voidaan mitata, on ääretöntä.  Kari kirjoitti tarinaansa tämän tosiasian kertomalla: "Seinäkello mittaa ääretöntä sekunnin kerrallaan." (s. 170 Kuuramäki III). 

Seuraavaksi lainaan Kuuramäki III:sta tekstinäytteen, jonka olisin voinut sanataidetta rakastavana lukijana lukea ääneen Karin tilaisuudessa Kolarissa. Näytteessä (s. 169 - 170) kiteytyy se, mitä lukukokemus Kuuramäki-trilogiasta päässäni käynnisti. 

Saimi 

Saimi istuu pienen keittiönpöydän vieressä olevalle tuolille, laittaa myllyn polviensa väliin ja alkaa pyörittää veiviä. Pavut rikkoutuvat rutisten ja voimakas, jauhetun kahvin tuoksu tulvahtaa Saimin sieraimiin häivyttäen hetkeksi päässä pyörineet raskaat ajatukset.

Vesi alkaa hänen jauhaessaan kiehua. Saimi nousee ja vetää myllyn alaosassa olevan laatikon ulos. Hän siirtyy hellan luokse, nostaa pannun sen reunalle, avaa kannen ja kaataa kahvin vielä hieman poreilevaan veteen. Hän nostaa pannun takaisin kuumalle levylle ja varoo, ettei kahvi pääse kuohumaan yli. Sen jälkeen hän asettaa pannun jälleen hellan reunalle antaakseen kahvin laskettua.

Raskaat ajatukset palaavat , kun kahvi on valmista. Sodan päättymisestä on keväällä tullut kuusi vuotta, mutta edelleen se pitää monin tavoin ihmisiä otteessaan. Jälleen kerran Saimi kuvittelee, miten hyvin asiat olisivat, jos sotaa ei olisi ollut. Tai jos Olavi ei olisi kaatunut. Tai jos ei olisi tarvinnut lähteä evakkoon. Tai jos edes Oiva olisi selvinnyt haavoittumatta. Mutta kaikki nuo ovat tapahtuneet. Ja paljon muuta. Sitä tosiasiaa ei pääse pakoon, sen kanssa on elettävä. Saimi yrittää löytää elämästä valoisia puolia, mutta sillä hetkellä edes ulkona kirkkaasti loistava aurinko ei piristä hänen apeaa mieltään. 

Hän menee kamarin ovelle, koputtaa siihen ja sanoo:
- Kahvi on valmis.
- Joo, mie tulen.
Saimi menee pirttiin, nostaa kulmakaapista kupit ja pullavadin pöytään. Vadilla on vielä muutama, hieman kuivettunut siivu. Hän nostaa pannun ja kaataa kahvin kuppeihin. Leila tulee lähes saman tien.

-Nukkuuko poika?
- Joo, onneksi se nukahti.
Äiti ja tytär ryypiskelevät kahvia hiljaisuuden vallitessa.
Seinäkello mittaa ääretöntä sekunnin kerrallaan.

Laulu tunturikylästä eli Kuuramäki III päättyy tarinana vuoteen 1981. Kiitossanoissaan Kari Kaulanen sanoo: Aloitin Kuuramäki-sarjan kirjoittamisen keväällä 2011. Tarkoitukseni oli kirjoittaa yksi teos, joka "kertoisi siitä, miten matkailu muuttaa syrjäistä kylää ja sen ihmisiä". 

Kun keskustelimme kirjasta, Kari sanoi kirjoittaneensa lukijoille tarinansa eli kaikki kolme romaaniansa. Hän totesi kirjoittaessaan  (kuuramäkeläisistä henkilöistä) ajatelleensa tulevia lukijoita. Yhtä mieltä olimme, että "lukija tekee kirjasta tarinan". Kirjailijan suhde lukijaan on vain kovin haastava. Jokainen kirjoittaja haluaa tavoittaa lukijoita - olipa ajatellut heitä tai ei. Kokemukseni mukaan asia kiinnostaa varsinkin kirjan kustantajaa ja muita välittäjiä. Kuulunkin siihen koulukuntaan, joka puolustaa kaikessa kirjoittamisessa sanomisen vapautta ja vastuuta suhteessa siihen, mikä on totta tai tarua. 

Kun nyt lopuksi arvioin itseäni Kuuramäki-kirjojen lukijana, voin sanoa odottavani Karilta jatkoa.

Minua erityisesti paikkakunnan järvikyläläisenä ja täällä syntyneenä kiinnostaisi lukea Karin teos, jossa hän kertoo matkailun muutosvoimasta suhteessa 1980-luvun Kuuramäkeen ja nyky-Kolarin järvikyläläisiin. Miksi?
Kuuramäki kasvoi matkailuun. Kasvu matkailukyläksi oli suhteellisen hidasta ja kyläläisten luontevaan vieraanvaraisuuteen perustuvaa. Vieraat tulivat Kuuramäen ulkopuolisesta maailmasta, koko seutukunnan ulkopuolelta. Vieraat osoittivat Kuuramäen omalle väelle jopa pienkoneesta käsin, kuinka mahtavia mahdollisuuksia erämaakylä tuntureineen tarjoaisi "rahantulolle". 

Se kaikki, mitä matkailun kasvun, rahoittajien ja kunnan nimissä tapahtui Kuuramäessä viimeisten vuosikymmenten (1980 - 2010) aikana, saattoi vieraannuttaa ja kylvää ikäviä kateuden siemeniä Kuuramäen  naapurikylissä; eiväthän lähinaapurit koskaan ehtineet kokea Kuuramäen kuuluisaa vieraanvaraisuutta. 
Myöhemminkään ei järvikylien eikä kirkonkylän ihmisiä juurikaan ymmärretty "potentiaalisiksi asiakkaiksi".  Ei siis ihme, että "kateus on kalatkin vienyt muista järvistä ja -kylistä".


07 lokakuuta 2021

Eläkeliiton Pellon yhdistys on Erkki Kitkiöjoen kirja. Painettu Suomessa.

Eläkeliiton Pellon yhdistys julkaisi 50-vuotisjuhlassaan erityisen tasokkaan ja elämänmyönteisen kirjan, joka erinomaisen tietokirjan tapaan kuvaa pellolaissenioreiden aktiivisia vuosikymmeniä. Kirjan on toimittanut ERKKI KITKIÖJOKI.

Painettu Suomessa -terveisin 

bloggaaja Kata Vienontytär Korhonen, jonka Sergejeff -kirja on myös painettu Suomessa, 2021.


Painettu Suomessa 💓💓


 
Erkki Kitkiöjoen loppusanoista ote:

"Tähän kirjaan olen ottanut mukaan myös perustajajäsenten lapsuuden ja nuoruuden aikaa, joka on niin kovasti paljon erilaista kuin mitä se meidän oma elämä on ollut.

Matka huutolaisesta eläkeliittolaiseksi on ollut pitkä tie. Matka keisarinvallasta demokratian mallimaahan on myös ollut pitkä. Nyt elämme vain kovasti vaarallisia aikoja. Työ karkaa enenevässä määrin ulkomaille. Tämänkin kirjan painatuspaikkaa etsiessäni jatkuvasti esiin tulivat ulkomaiset toimijat. Pääomat jatkavat virtaustaan Neitsytsaarille ja muille Paratiisisaarille. Teollisuus pakenee halpamaihin. Kaikessa tässä ei menneiden sukupolvien uhraukset muistu mieleen. Helppo raha vetää helposti puoleensa.



 Pellon yhdistys -kirjasta kuvan blogia varten on ottanut K.K.2021. Kansikuva on yhdistyksen.


PAINETTU SUOMESSA 💓💓

ME TYÖLLISTÄMME SUOMEA💓💓