1960-luvun HELSINKI ja "kehityksen väkevä koura". Jäätelöryssiä, omenaryssiä, golera-ahdistusta...

HELSINKIÄ JA HELSINKILÄISIÄ -teos lähti lahjaksi Lahjalle (Kolarista Helsinkiin) teemalla "Laitetaan hyvä kiertämään".

katakorhonen56@gmail.com (Kolarissa, 18.12.2022)

Teos: HELSINKIÄ JA HELSINKILÄISIÄ. Välähdyksiä, tuokiokuvia, näköaloja, tunnelmia. Sanoma Osakeyhtiö Helsinki, 1961.

2. painos.

Toimittanut: Juha Nevalainen.

Kuvatoimittajat: Juhani Lindström, Jukka Ollila.

Kirjoittajat: Toimittajat Leila Arpiainen, Irene Huurre, Kaarina Jousimaa, Juhani Lindström, Jukka Ollila.

Valokuvaajat: Lehtikuva Oy: Holger Eklund, Lasse Holmström, Ensio Ilmonen, Pertti Jenytin, Olavi Kaskisuo, Kalle Kultala, Erkki Laitila sekä (ei Lehtikuvan) Istvan Racz.

Paitsi Helsingin historiasta kertoo tämä teos myös sanomalehdistön (Helsingin Sanomien) historiasta, kehityksen väkevästä kourasta.

MINUNKIN SYDÄMESTÄNI LÖYTYY KOLO H E L S I N G I L L E. 

Tunnesiteeni ja kiinnostukseni Helsinkiä kohtaan heräsivät Isän (1923 - 2012) tarinoiden, Rossi-Mummon (1890 -1976) sukumuistojen, ensimmäisen (1967) kesälomamatkan ja jo varhaisen lapsuuden kaukokaipuun myötä.

Voimakkain Helsinkiin liittyvä tunteeni on syntynyt yhdellä "sight-seeing (the history of Vantaa") -ajelulla. Nimittäin Isäni savolaisperua oleva serkku, Jouko Rossi Vantaalta, on syntynyt ja edelleen elää Vantaalla. Hän vei yhtenä kesänä (2000-lukua) minut ajelulle, jonka aikana jakoi säkillisen kulttuuritietämystä vanhasta, vanhasta Vantaasta. Sen jälkeen oivalsin, että kysymys oli myös Helsinkiin liittyvästä kulttuuritietämyksestä. Nyt jo tiedän, mihin Helsinki ensin omana alkuperäisaikanaan rakennettiin!

Tänään on su 18. joulukuuta 2022. Olen kotona. Taakse juuri jääneen marraskuun kaikki päivät vietin ("harrastaja-tutkijana") elämäni ensimmäistä kertaa Helsingissä. Joulunaluspäivän kunniaksi tässä lukijoilleni postaus 60-luvun kirjasta HELSINKIÄ JA HELSINKILÄISIÄ. Löysin sen kirjahyllystäni. (Jouko Pukille, kiitos.)
Helsinkiin kauan sitten muuttanut LAHJA sai sen iloiseksi "Hoosianna-muistoksi".

Helsingin yleiskaavaehdotus. Asuntoalueet, teollisuus- ja satama-alueet, viheralueet, hautausmaat, siirtolapuutarhat, ym.

Alla oleva Sisällys-sivu on ansiokas: tuonaikaiset kaupunginosien nimet ja valokuvaajien nimet!

Kruunuhaka - Katajanokka. 

Teksti herättää palvelijana (1905 - 1911) Helsingissä toimineen "mummoni aikakauden henkiin". 

Lainaus sivulta 11 alkaen,

Vuosisadan vaihteessa oli Helsinki idyllinen kaupunki, joka ei ollut vielä sivuuttanut sadantuhannen rajaa. Tuossa nurkan takana oleva kauppatori oli silloin nykyistä paljon tärkeämpi paikka helsinkiläisten elämässä. Siellä tarkkailtiin elintarvikkeitten hintoja, siellä vaihdettiin mielipiteitä ja juoruttiin. Tarkkaan siellä voita maisteltiin ja haisteltiin. Rouvilla oli mukanaan palvelija tai ostosten kantaja.

Muistan, kuinka eräänä aamuna olin äitini kanssa torilla. Kuuntelin, kuinka hän oli hämmästynyt, kun voikilo maksoi silloin kolme markkaa, vaikka se tavallisesti oli 2 markkaa 75 penniä. Näin tapahtui aina, kun maalaiset heinätöitten aikana eivät joutaneet tekemään torimatkojaan.

Torilla oli omenaryssiä ja jäätelöryssiä. Jäätelöryssät kantoivat päänsä päällä valtavaa saavia, jossa jääpalojen keskellä oli vanilja-, vattu- ja suklaajäätelöä. He huusivat "harooshi marooshi" ja kauppa kävi. Annos maksoi vain viisi penniä.

Eräänä kesänä raivosi Venäjällä kolera. Vaikka omenaryssät koettivat parhaansa, ei kukaan ostanut hedelmiä. "Hjuva frouva, osta hjuva omanaa, hienoja astrakaanii!" he huusivat, mutta koleran pelko oli vahva. Silloin he saattoivat epätoivoissaan todistella: "Hjuva frouva, ei goleera buuhun kiibee!"

Vanhankaupungin mäellä, vapaiden tuulien kohtauspaikalla, on Helsingin kaupungin perustajan Kustaa Vaasan muistomerkki. Vuodesta 1550 pakkokeinoin asutettu kaupunki jaksoi elää vain vajaat sata vuotta, sitten se kohosi uudelleen Vironniemelle. Mäen huipulta avautuu näköala Toukolaan ja Kumpulaan, joiden nimet liittyvät koko maamme historiaan. Näillä seuduilla ylioppilaat viettivät - ja viettävät yhä - toukokuun juhliaan, joissa heleän keväisen soiton ja laulun alla kuulsi vakava pohjasävel. Vuonna 1848 elettiin Kumtähden kentällä innostavia hetkiä; Maamme-laulu esitettiin ensi kerran julkisesti. 

Rautakautinen hauta vilkkaan ajotien varressa (1961) kertoo Kulosaaren (saaren) varhaisimmasta asutushistoriasta. 
Leposaarentien päässä on kaunis portti, joka johtaa huvilakaupungin kalmistosaarelle. Hautakiviin on kirjoitettu melkoinen kappale pääkaupungin kulttuurihistoriaa.

Vaikeudet johtavat parhaimmillaan viisauteen. Asiaa itsemyötätunnosta.

Turkulainen Ronnie Grandell on kirjoittanut ensimmäisenä kotimaisen kirjan (2015) itsemyötätunnosta. Hän on Åbo Akademin kasvatti, jonka erikoisalana ovat ihmiset, jotka kamppailevat stressin, uupumuksen, ahdistuksen ja ihmissuhdeongelmien kanssa.

Kirja opastaa: se pitää sisällään sekä konkreettisia neuvoja että harjoituksia. 

Grandell ei medikalisoi. Sen sijaan hän antaa tutkittua tietoa itsemyötätunnosta (tunteena) ja ohjaa harjoitusten avulla lukijaansa tutustumaan tämän omaan toimintaan ja omiin ajatuksiin - myötätunnon perspektiivistä.   

Mielen suojavalmius ja myötätuntovalmius ovat teoksen kaksi keskeistä avainsanaa.

Mielen suojavalmius auttaa ihmistä ymmärtämään omia epämiellyttäviä tuntemuksia, joilla epämiellyttävinäkin on oma tärkeä merkityksensä ihmiselle (viestien välittäjänä). Siksi ne on paras työstää / kohdata.

Mielen myötätuntovalmius puolestaan tarjoaa vastapainoa suojavalmiudelle. Kirjan esimerkki-ihminen Tuula oli kamppaillut itsekriittisyyden ja levottomuuden kanssa koko ikänsä. 

Niinpä Grandell kirjoittaa: "Myötätuntokeskeisen psykoterapian näkökulmasta Tuulan aivot eivät ole tottuneet kokemaan lämpöä, ystävällisyyttä, tyytyväisyyttä tai myötätuntoa itseään kohtaan. Näin ollen Tuulan itsemyötätuntoväylät ovat alikehittyneet, eivätkä kyseiset tunnekokemukset herää kovin helposti. Päätimme Tuulan kanssa keskittyä myötätuntoväylien vahvistamiseen."

Suhtaudu myötätuntoisesti elämänhistoriaasi. 

Vaikeudet johtavat parhaimmillaan viisauteen, suora lainaus s. 151 - 152. Ronnie Grandell, Turku.

Epämiellyttävät elämäntapahtumat ovat asioita, joita suurin osa meistä joutuu kokemaan elämänsä aikana. Työstäminen vähentää kokemusten vaikutuksia nykyhetkeen ja parhaimmillaan se voi jopa johtaa viisauden lisääntymiseen.

Filosofi Marcel Proust (1871 - 1922) kirjoitti aikoinaan, ettemme voi saada viisautta muilta, vaan meidän pitää etsiä sitä itse. Tällä Proust tarkoitti sitä, että elämänviisautta ei kerry lukemalla kirjaa tai opiskelemalla, koska muilta opittu tieto helposti jää tietotasolle eikä tule sisäistetyksi omaksi vankaksi elämännäkemykseksi. 

Henkilökohtaisten kokemusten ja pohdinnan kautta tullut elämänkokemus, ymmärrys ja viisaus asettuvat puolestaan mieleen tunnetasolle. Olet saattanut kuulla vuosien varrella, kuinka vakavasta sairaudesta parantunut sanoo jälkikäteen, että kriisin myötä elämänlaatu parani. Vastaanotollani tapaan säännöllisesti ihmisiä, jotka parantumisen jälkeen kokevat työuupumuksen olleen lähtölaukaus parempaan elämään.

Menneiden tapahtumien kohtaaminen itsemyötätunnolla vaatii rohkeutta. Yleensä se kuitenkin palkitsee. Toivon, että tämän luvun työstämiskeinot auttavat sinua vähentämään menneisyyden taakkaasi, voimaan paremmin ja ehkä löytämään jonkin uuden elämänviisauden.

Yhteenveto

Suurin osa meistä on kokenut jonkun tai useamman ikävän tapahtuman elämässään. Se on osa ihmiselämää.

Iso osa ikävistä tapahtumista jää taka-alalle ajan myötä. Jotkut ikävät tapahtumat johtavat myös myönteisiin elämänmuutoksiin. Toiset elämänkokemukset ovat puolestaan hankalampia, ja ne vaativat työstämistä.

Työstämättömät muistot herkistävät suojavalmiuden. Tämä voi johtaa erilaisiin kompastuskiviin kuten ylisuojelemiseen, itsekritiikkiin ja välttämiseen. Ne vaikuttavat myös kielteisesti terveyteen.

Työstämätön muisto jää pyörimään mieleen epämääräisempinä ajatuksina, tunteina, kehontuntemuksina ja epäselvinä mielikuvina tapahtuneesta. Se ei ole tarina eikä ota paikkaansa elämänjanalla kokemuksena, vaan muistellessa asia palaa ikävään hetkeen liittyviin tunnetiloihin, mielikuviin ja aistikokemuksiin. 

Toimimalla valveutuneena todistajana omille ikäville elämänkokemuksille tuot myötätuntovalmiuden mukaan ikävään muistoon. Tämä ei poista muistoa mielestäsi mutta keventää muiston taakkaa ja saattaa muokata sen merkitystä.