20 helmikuuta 2023

HANNU KORHOSEN sanat Peiliin katsomisen paikka, Ursulan tyttäret -kirjasta

Mahdolliset tiedustelut:
katakorhonen56@gmail.com 

Suomen Sukututkimusseuran verkkokauppa myy pyynnöstäni (välitysmyynti) Peili-kirjaani hintaa 20 e /kpl. 
Osto tapahtuu osoitteessa
https://www.genealogia.fi/verkkokauppa/. 
Kirjoittaja toimittaa maksetun kirjan kotiin Matkahuollon kautta (ilman toimitusmaksuja).



Kirja-arvostelun kirjoitti,
Hannu Korhonen
Orimattila. Teksti alla.

Peiliin katsomisen paikka on monitahoinen ja ‐tasoinen kirja.

Se on sukututkimus, pitäjänkirja,
kotiseutuhistoria ja henkilökohtainen tilitys.
Naiset ovat vahvasti esillä niin kuin nimen
jälkiosa antaa ymmärtääkin.
”Ursulan tyttäret” viittaa nimittäin dna‐sukututkimukseen, äitilinjan haploryhmään U. Se on  suomalaisten toiseksi yleisin ryhmä.
Kirjoittajan tarkempi ryhmä on U5b1b2, kun minun ryhmäni on  U5a1b1h.


Isänsä puolelta kirjoittaja on Rautalammin Korhosia, Vaajasalmen päähaaraa, Ruokoniemen
alahaaraa,
samaa kuin minä itsekin: viidennen serkkuni lapsi. Hänen isoisänsä isä August Korhonen (1859–1937) on mainittu sukulehtemme Wanhan Tuomaan jutussa Lisää sotasurmia (WT 2015 s. 39).

Rautalammin  Korhosista tässä kirjassa ei kerrota,
sillä pääosassa ovat Tornionjokilaakso ja kirjoittajan äidinpuolen suvut.

Naisiin keskittyminen selittää ehkä myös sen, että tekijä on kirjailijanimeltään äitinsä Vienon eikä
isänsä  Sulon tytär.

Kirja alkaa yli kahdellakymmenellä henkilökuvalla, kaikki naisia 1500‐luvulta 2000‐luvulle,
piikoja ja  emäntiä, Torniosta Pykeijaan ja Pajalasta Kolariin.

Kukin niistä on sukulaisuusverkostojen ilotulitus  esivanhemmat ja jälkeläiset selvittäen.

Pitkään joutuu ihmettelemään, mitä tästä oikein tulee, kunnes  viimeisenä henkilökuvana on itse kirjoittaja: Katariina Vienontytär Korhonen ja hänen aikaa
sitten kuolleelle  äidilleen kirjoittamansa kirje ikuisen rakkauden taivaaseen.   Vasta siis siinä, kun neljäsosa kirjaa on luettu, kirjoittaja selittää, mitä peiliin katsominen hänen  sielunelämässään tarkoittaa, ja näyttää, miten lähelle syvimpiä tuntojaan hän lukijansa päästää.

Peiliin  katsomiseen hän palaa kirjassa myöhemminkin siinä tavanomaisessa merkityksessä,
että oman elämän  tapahtumien syitä on usein hyvä etsiä itsestään eikä muista ihmisistä.
Ilmaisun käyttöön saattaa usein  liittyä vielä syyllistävä sivumerkitys.

Peili sopii Katan kirjan vertauskuvaksi toisessakin merkityksessä. Kirja on taikapeili, parempi kuin  satujen peilit, jotka kertovat tulevaisuuden. Tämä peili kertoo menneestä, todella tapahtuneesta.

Kun lukija  katsoo siihen, niin peili ei näytäkään hänen omaa kuvaansa, vaan väylänvarren vaimon, hänen  elämänvaiheensa, hänen sukujuurensa ja jälkeläisensä. Peilinä on kirjoittaja ja sen näyttämät  elämänmakuiset kuvat perustuvat hänen keräämiinsä laajoihin aineistoihin.
Juuri tämä tietojen kokoaminen  yhteen ja siten niiden säilyttäminen tuleville sukupolville on kirjan suurin ansio.

Keräämisessä on ollut valtava työ: tapaamisia, haastatteluja, sekä perinteistä että dna‐sukututkimusta,  aikaisemmin tehtyjä julkaisemattomia sukuselvityksiä,
muistelmia,
sukukirjoja, kyläkirjoja, pitäjänhistorioita  sekä historiaseminaareja Suomessa ja Ruotsissa.

Toinen luku kertoo Tornionlaakson asuttamisesta aina  800‐luvulta alkaen, ja kolmas luku sen ihmisistä osin nykyaikaan asti.

Näissä jaksoissa pääsee esiin joku  mieskin, esimerkiksi sata vuotta sitten elänyt
Tornionlaakson Äijä Isak Lompolo  ja Rautalammin  Särkisalosta jo 1500‐luvun lopulla tullut Pekka Kolari, jonka mukaan Kolarin kunta on saanut nimensä.

Muuten teksti etenee edelleen pääosin naisten henkilökuvien varassa niin kuin tekijä ilmoittaa jo
kirjan  kannessa: ”Tornionlaakson paikallishistoriaa vaimoitten näkökulmasta”.

Kirjoittaja näkee Väylänvarren tornionjokilaaksolaisuuden omaleimaisena kulttuurina, jonka
perinnölle ei ole eduksi samaistaminen Lappiin ja sen nykyisten elinkeinojen matkailupainotteisuuteen.
Vanhastaan  yhteydet ovatkin suuntautuneet enemmän länteen nykyisin Ruotsiin kuuluvalle alueelle kuin Suomen Lappiin.

Jo keskiajalla alkaneiden vilkkaiden kauppayhteyksien perintönä väylänvarren suvuissa on  saamelaisten ja suomalaisten juurien lisäksi ruotsalaista, saksalaista ja jopa valloniverta.
Ja se mikä eniten  yhdisti ja yhdistää osin vielä edelleenkin on yhteinen kieli, meänkieli.

Vasta Haminan rauha jakoi alueen  kahtia.
Ruotsin puolella meänkieltä pyrittiin tukahduttamaan vielä edellisen vuosisadan puolenvälin  jälkeenkin. Suomessakin se alennettiin murteen asemaan itsenäisen kielen sijasta.

Neljäs ja viides luku käsittelevät Kolarin vanhoja taloja ja sukuja sekä Tornionlaakson historiaa:  Tornion kaupungin ja Kolarin kunnan perustamista, Länsipohjan rykmenttiä ja ruotusotilaitaseurakuntaoloja sekä kulttuurihistoriaa, saamelaisten uskoa ja uskomuksia, ja 1900‐ ja 2000‐lukujen  kirjailijoita myöten.

Vasta seurakuntaolojen kirjavuus saa lukijan ymmärtämään, että Kolarin aluetta  koskeva perinteinen sukututkimus ei ole ollut yksinkertaista, vaan tietoja on pitänyt pyydellä monesta paikasta, vaikka samoista ihmisistä, taloista ja kylistä on kyse.

Katan kirja on perustavanlaatuinen tutkimus. Sen lukeminen on jännittävä kokemus, sillä  monografiamuodosta huolimatta monet tekstijaksot ovat itsenäisestikin luettavia esseitä.
Ei tarvitse omata  tornionjokilaaksolaisia juuria pystyäkseen nauttimaan
elämän rikkauden kuvauksista.

Kirjassa ei ole hakemistoja, mutta yksityiskohtainen sisällysluettelo
auttaa löytämään etsittävän henkilön, asian tai paikan  suhteellisen helposti.
Lähdeluettelo parine satoine nimikkeineen antaa hyvät viitteet jatkamiseen.
Tämä on  ollut tekijän tarkoituskin, sillä liitteen otsikkona on ”Lähteitä teille, jotka haluatte lukea enemmän.  Lukeminen kannattaa!”  

Kirja on mukava luettava myös siksi, että siinä on paljon kuvia, sekä valokuvia että karttoja ja  sukupuita. Kaavioiden tekstit, varsinkin vuosiluvut, ovat kyllä niin pieniä, että niitä vanhempi
ihminen  joutuu tiiraamaan suurennuslasin kanssa. –

Kirjaa voit kysellä suoraan tekijältä:
Katariina Korhonen,  puhelin 044 3624388, 
sähköposti: 
katakorhonen56@gmail.com

                                   












17 helmikuuta 2023

Kaikella on kääntöpuolensa - kirjaa voi edelleen tilata kustantaja-tekijältä!



Tekijä: Kata Vienontytär Korhonen
Kirjan nimi: Kaikella on kääntöpuolensa. Varvara ja Danil Sergejeffin sukukunta Petsamosta
3. painos, 2022, 349 sivua.
Kustantaja: Kata Vienontytär Korhonen

Kirjaa voi tilata 20 euron hintaan (sis. toim.kulut) suoraan tekijältä, e-mail: katakorhonen56@gmail.com


Airi Trifonassa, perheensä pihakivellä 1990-luvun Petsamon retkellä.

Airin isä Taneli oli syntynyt Trifonassa.








KIITOKSET KOMMENTEISTA:


2021. Hannu Korhosen palaute-arvio on liitetty kirjan 3. painokseen.

1.11.2021 Ossi Granat.

Olipa melkoista tykitystä tämä Hannu Korhosen kirjapalaute, vau! Erityisesti seuraava osuus palautteessa miellytti minua kirjan lukeneena. 

Heillä oli 13 lasta ja enemmän kuin 50 lastenlasta. Tämän sukulaisverkoston varaan on ollut mahdollista virittää kertomuksia Petsamon kalastajien elämästä, Hardanger-kirjonnasta, Stalinin vainoista, talvi- ja jatkosodasta, venäläisten partisaanien tekemistä siviilimurhista ääriesimerkkinä Danilin ja Varvaran viisivuotias pojanpoika, Lapin sodasta ja saksalaisten ottamista suomalaisista sotavangeista, Petsamon luovuttamisesta Neuvostoliitolle, evakkoon lähdön jälkeisestä elämästä, Inkerin suomalaisista, Ruotsiin lähetetyistä sotalapsista, Ruotsiin muutosta ja monista muista Suomen historian vaiheista. Erityistä viehtymystä kirjoittaja näyttää tuntevan historian vaiettuihin vaiheisiin, joista edellä mainituista ovat ainakin venäläiset partisaanit, inkeriläiset ja saksalaisten suomalaiset panttivangit. 

1.11.2021. Sinikka Kowal.

Congratulations, Kata for your hard work, well deserved!

1.11.2021. Paula Vartiainen.

Miten runsas teos! Sen pitäisi levitä laajasti!

2.11.2021. Tuula Uusitalo.

Onneksi olkoon, Kata! Hienoa, olet tehnyt mahtavan työn, osaava nainen, osaat kirjoittaa, tämä on luettava.

2.11.2021. Aija Jantunen.

Loistavaa, Kata, teet tärkeää ja mielenkiintoista työtä. Ihmisten kokemukset tekevät historiasta inhimillisen ja kiinnostavan!

3.11.2021. Jukka Vinnurva.

Onnittelut Katalle jälleen haasteita tarjonneen työn loppuun saattamisesta ja elävän sukutarinan / perinnön kautta tulevan historiatiedon välittämisestä!


 Petsamo-Seura järjesti retken Petsamoon. Kirjoittaja-Kata kohtasi tällä matkalla Sergejeffin sisaruksia. Kohtaaminen johti "Kaikella on kääntöpuolensa"-kirjan  kirjoittamiseen. 
Kuva otettu 15.7.2019 Petsamo-joen ylittävän sillan vieressä. 

16 helmikuuta 2023

Heida, lammaspaimen Islannista, tarvitsi kipeästi myös lisätyövoimaa!

 


Helmikuun 2023 kirja 
Iin kirjaston lukupiirissä, 
to 9.2.2023. 


















Kirjailija: Steinunn Sigurdardottir.
Kirjan nimi: Heida, lammaspaimen maailman laidalta, 2016.
Suomentanut: Maarit Kalliokoski 
Suomenkielinen laitos: Like Kustannus Helsinki / Otava 2020.
Sisällys: Alkusanat, helmikuussa 2019. Kesä. Syksy. Talvi. Kevät.

Ensi kosketukseni tähän kirjaan tapahtui muutama viikko sitten sinä iltana, kun sain Iin kirjaston lukupiirin kevät2023 -ohjelman. Kirjan islantilainen alkuperä herätti mielenkiintoni. Tiesin omasta ajatuksesta sen, että haluan mennä lukupiiriin. Niinpä kävin lainaamassa kirjan "uutena iiläisenä" käyttämällä www.outikirjastot.fi -korttiani. Lainaushetkeni muistutti juhlahetkeä - ikään kuin olisin ottanut kasteen Pohjois-Pohjanmaan kulttuuri-ilmastolta!

Olen nyt lukenut Heidan. Se kävi nopeasti. Kulttuurin saralla koen olevani ilmaisija. Siksi olen blogannut yli 10 vuoden ajan. Blogilleni olen antanut nimen "Kirjojen tuomaa". Lukukokemukseni käynnistää aina jotakin, mitä haluan ilmaista tavalla tai toisella, esimerkiksi kirjoittamalla. En siis arvostele kirjoja. Tutkin mitä ne lukijaminässäni käynnistävät.   

Heida-kirjan kiitetään nousseen kansainväliseksi bestselleriksi. Kirjan tarina vetää lukijan mukaansa; takakansitekstinkin mukaan tarinat ovat "juurevia ja arkisen ilakoivia". Minunkin mielestäni kirjan lukeminen on helppoa - ikään kuin lukisin Islannista kertovaa, suomalaisessa aikakausilehdessä julkaistua matkakertomusta
  
Sunday Times tekee Heidasta "luonnonvoiman. juuri oikeanlaisen nykyajan roolimallin". The Herald ylistää kirjaa "havahduttavaksi  ja inspiroivaksi", ja Mail On Sunday "äärettömän hurmaavaksi". 

Lammaspaimen herätti kiinnostukseni oman maamme lammastalouteen  


Oli ilo tutustua lammaspaimen Heidan työhön, sen kaikkiin vaiheisiin sekä kotitilalla että vuoristoniityillä. Jos kirjan kokee elämäkerraksi Islannista, tulee lukukokemuksesta "vakavasti otettava" vain Heidan auttajien myötä. Tässä pieni ote: "Tänä vuonna ilmoitin maaliskuussa Facebookissa  etsiväni naispuolista avustajaa karitsointiin: Tarvitsen kipeästi lisätyövoimaa karitsointiin koko toukokuuksi tai toukokuun ensimmäisiksi viikoiksi."

Kirjan saama "maailmanlaajuinen" julkisuus ei perustu Heidaan vaan lähinnä Pohjois-Amerikassa ja Euroopassa alkuperäiseksi koettuun Islantiin, siis maailman laitaan. Faktaa on, että Islanti selvisi omasta pankkikriisistään päästämällä pankit kaatumaan (2008). Ylen mukaan (uutisointi 2015) Islannin nouseminen jaloilleen perustuu paljolti siihen, että sen tärkeimmille elinkeinoille (kalastukselle ja turismille) on ollut kasvava kysyntä. Kalan kysyntä on kovaa, ja hinnat ovat pysytelleet korkealla.  

Tarinat syntyvät ja elävät aina ajassa ja paikassa. Parhaiten Heida-kirja (tarinana) tukee nyky-Islantiin suuntautuvaa kulttuurimatkailua ikään kuin lammasvetoisesti: alkuperäinen, puuton niittymaisema säilyy niin kauan kuin lampaat saavat sitä hoitaa. 

Lammas on kautta suomalaisen asutushistorian ollut myös meillä tärkeä kotieläin. Sen tehtävä oli ensisijaisesti tuottaa villaa ja lihaa, kuin myös pitää huolta talon nurmipaikoista, niityistä. Lammas on meilläkin ollut Islannin tapaan tuotantoeläin. Ja lampaan ravinnontarve vaihtelee suuresti eläimen eri tuotantovaiheissa. 
 
Lammas on märehtijä, joten se syö pääasiassa nurmea. Kevyet ja sorkkajalkaiset 
lampaat pystyvät liikkumaan vaikeakulkuisissa maastoissa, löytävät ruohotupsut ja syövät laitumensa tarkasti. Ne ovat oivallisia maisemanhoitajia ja ruohonleikkureita.

Ja lopuksi. Kyllä lammas käy kulttuurieläimestä, jolle löytyy roolinsa esimerkiksi paikallista kulttuurimatkailua kehitettäessä.


__________________________________________________________________
Islantilaisia kirjailijoita:
Halldor Kiljan Laxness (1902 - 1998) sai Nobelin kirjallisuuspalkinnon 1955.
Nína Björk Árnadóttir (1941 - 2000).
Yrsa Sigurðardóttir  (s. 1963).

Vuosina 1179-1241 Islannissa eli runoilija ja historioitsija Snorri Sturluson, joka toimi Islannin laamannina eli yleiskäräjien puheenjohtajana. Paremmin hänet kuitenkin tunnetaan runoilijana ja muinaispohjoismaisen mytologian tuntijana. 
Hänen teoksiaan ovat mm. suullisiin tarinoihin, skaldien runoihin ja kirjoitettuun historiaan pohjautuva teos Heimskringla (Norjan kuningassaagat I-III) ja hänen kokoamansa Proosa-Edda
Snorri Sturlusonista on muutaman rivin maininta vuoden 1993 Suomen Kuvalehden numerossa 1 sivulla 23. Helsingin kaupunginkirjastosta löytyy useita hänen teoksiaan, mm. suomeksi.

Kotikirjastoni kirja-aarteita, joita Tapio Koivukari on suomentanut:
Vigdís Grímsdóttir (s. 1953):
Nimeni on Isbjörg: Olen leijona (Ég heiti Ísbjörg. Ég er ljón) Helsinki: Like, 1992.
Metsän tyttö (Stúlkan i skóginum) Helsinki: Like, 1994.

Lisäksi:
Kannastie 7 (Grandavegur 7) Helsinki: Like, 1995.
Z: Rakkaustarina (Z - ástarsaga) Helsinki: Like, 1997.
Hiljaisuus (Thögnin) Helsinki: Like, 2002. 
Valosta valoon (Frá ljósi til ljóss) Lenni & Rósa -trilogian ensimmäinen osa. Helsinki: Johnny Kniga, 2004.
Sydän, kuu ja sinilinnut (Hjarta, tungl og bláir fuglar) Lenni & Rósa -trilogian toinen osa. Helsinki: Johnny Kniga, WSOY, 2006. 
Kun tähti putoaa (Thegar stjarna hrapar), Lenni & Rósa -trilogian kolmas osa. Helsinki: Johnny Kniga, 2007.








12 helmikuuta 2023

Onko Säikkärä / Säikkäränniemi saamen kieltä?

Tornionlaakson paikannimien ja ruoturullien mielenkiinto piilee nimistössä: paikannimissä ja Länsipohjan rykmentin historiassa.

Paikannimistä esittelen tässä yhteydessä Raanujärven Säikkärän eli Säikkäränniemen. Ruotusotilasnimistä Granat on Säikkärän ensimmäisen tilallisen sukunimi. Koska Juho Granat avioitui Sirkan tilallisen tyttären kanssa, selostan myös Juhon jälkipolvien mukanaan tuomat sukunimet ja niiden taustat, eli miltä paikkakunnalta nimi mahdollisesti on Raanujärvelle kulkeutunut.  




Räisänen, Alpo (SKS, 2003). 

Kirjan nimiNimet mieltä kiehtovat. Etymologista nimistöntutkimusta.


"Varsinkin historiatutkimus käyttää nimistöä aineistonaan, ja tällöin on tietenkin tärkeätä se, että nimet tulisivat kielellisesti ja kulttuurisesti oikein tulkituiksi." (Räisänen)

 







1. Onko Säikkärä / Säikkäränniemi saamen kieltä?

Tämä kartta näyttää, miten kapeita ja pitkiä niemiä on nimetty useilla sanoilla.

Säikkä-nimien levikki viittaa siihen, että tyyppi on lähtöisin lounaismurteiden pohjoisryhmästä. Sieltä se on levinnyt varhaisen asutuksen mukana Keski- ja Pohjois-Pohjanmaalle. 

Säikkä-nimiin kuuluvat myös säikkärä-nimet, joita on yhtäältä Jaalassa ja Ylitorniolla ja Pellossa. 

21 tammikuuta 2023

Miten suunnattomasti Lydia surikaan isänsä kuolemaa! Voiko muistoja kielentää?

Kirjoista haen tukea "hyvän mielen syntymiseen".
Haluan siis ymmärtää tuntevan minäni surutyötä. Mietin sanoittamisen tai kielentämisen tärkeyttä vs. vaikeutta. Elämääni ohjannee se myönteisyys, joka kiteytyy runossa "Kaikki on kaunista minulle / tämän ilman kannen alla..."

Niinpä tämä postaus (21.1.2023) jatkaa sarjaa Synnymme aikaan ja paikkaan: 
Hei, Iskä!  (30.12.2022):
Puhuminen on toisinaan niin kovin vaikeaa. Etenkin jos haluaisi sanoa jotakin itselle niin tärkeää muttei sitten uskallakaan, tai ei osaa tai tunteet estävät. Toisten kesken koetut tunteet kun ovat meitä ihmisiä sitovia tai loitontavia kokemuksia. 


Teos: Amerikan maa. Sitruuna Kustannus Oy, 2022.
Kirjailija: Jeanine Cummons. Englanninkielinen alkuteos American Dirt. 2020.
Suomentanut: Elina Salonen

2. Miten suunnattomasti Lydia surikaan isänsä kuolemaa! Mutta - voiko muistoja kielentää?




Sivu 115 - 116

Rakennus on Biblioteca Miguel Lerdo de Tejada. Sen kirjavalikoima on painottunut talousaiheisiin, mutta paikka on niin äärettömän kaunis, että Lydia kävi siellä tiuhaan opiskellessaan yliopistossa kirjallisuutta ja englantia. Siellä hän myös tapasi Sebastianin. He luulivat toisiaan aluksi taloustieteen opiskelijoiksi. Suhteensa edetessä he kehittivät sisäpiirivitsin, että kumpikin oli etsinyt kovapalkkaista puolisoa mutta päätynytkin yksiin tyhjätaskun kanssa. 
Lukuun ottamatta takaseinällä olevaa tietokoneiden riviä kirjaston sala principal on juuri sellainen kuin Lydia muisti. Katto on korkealla kuin katedraalissa, valtava tila kylpee ylhäältä tulevassa luonnonvalossa ja seinät ovat yltä päältä Vladyn värikylläisten muraalien peitossa. Sebastian sanoi kerran, ettei Lydia suoriutuisi kokeistaan, jos jatkaisi opiskeluaan täällä - tämä haaskasi niin paljon aikaa seinien tuijotteluun. Lydia on pitkään haaveillut näyttävänsä tämän uskomattoman paikan (pojalleen) Lucalle ja kertovansa siihen liittyvät tarinat, mutta hän ei ole koskaan kuvitellut sen tapahtuvan tällä tavalla, heidän paetessaan raadollisesti päättynyttä entistä elämäänsä. 

Hän ei kykene kielentämään muistojaan. Sitä miten Sebastian salakuljetti hänelle kiellettyjä välipaloja hänen lukiessaan lopputenttiin. Miten Sebastian kerran nauratti häntä niin, että kirjastonhoitaja käski heidän poistua. Miten Sebastian röhnötti tuossa syvennyksessä ja kahlasi tuskissaan El laberinto de la soledad -kirjaa vain siksi, että se oli ollut Lydian isän suosikki; Sebastian halusi oppia tuntemaan miehen tämän lempiasioiden kautta.

Miten suunnattomasti Lydia surikaan isänsä kuolemaa! Häntä hirvittää ajatella, kuinka paljon menetys muutti häntä nuorena. Nyt hän on menettänyt kuusitoista muuta ihmistä. Hän on repaleinen kuin pala pitsiä, täynnä aukkoja. Ties kuinka paljon (poika) Luca vuorostaan muuttuisi isänsä menetyksen seurauksena. Heidän olisi pidettävä hautajaisseremonia heti kun pääsisivät turvaan. Luca tarvitsee rituaalia, jotta pystyisi käsittelemään suruaan.


Amerikan maa on tarina pakomatkasta.Voiko aihe ajankohtaisempi olla? Ajankohtaisuus ei kuitenkaan  tee tästä kirjasta klassikkoa. Sen sijaan Marylandissa kasvaneen mutta espanjalaistaustaisen kirjailijan mestarilliseksi kiitetty teos elää ihmisen (esimerkiksi Lydian) oikeista valinnoista.   
Kirjailija Cummins (s. 1974) on  syntynyt Espanjassa. Hänelle Amerikan maa ei ole  "se ensimmäinen". Sen sijaan esikoiskirjans on  A Rip in Heaven (2004), ja se perustuu Cumminsin oman suvun traagisiin tapahtumiin. 
Kiitos Elina Saloselle käännöksestä! Eläköön suomen kieli!

30 joulukuuta 2022

3.9.2021. Hei, iskä!

 Tämä postaus aloittaa sarjan
"Synnymme aikaan ja paikkaan".

1. Muistojen varassa

Iskä ja sen äiti, 1966.

Iskä, 60 v. 2017.
Hei, iskä!

Halusin kirjoittaa sinulle kirjeen. Puhuminen on toisinaan niin kovin vaikeaa. Etenkin jos haluaisi sanoa jotakin itselle niin tärkeää muttei sitten uskallakaan, tai ei osaa tai tunteet estävät. Toisten kesken koetut tunteet kun ovat meitä ihmisiä sitovia tai loitontavia kokemuksia. Haluan tässä nyt kertoa omista tunnesiteistäni sinuun.

Olen juuri saanut olla mukana saattamassa sinua viimeiselle matkalle, laskemassa arkkuasi kirkkomaahan. Se oli kunniatehtävä, johon en saanut aikaa valmistautua. Lähdit liian nopeasti, aivan liian aikaisin.

Viime päivät ovat olleet raskaita. Olen kulkenut paljon metsässä Brinan kanssa. Muistathan meidän koiran, jota sieki tykkäsit rapsutella. Se oppi tuntemaan sinut nopeasti eikä haukkunut sinulle enää ensimmäisen tapaamisenne jälkeen. Se muisti sinut ja tuoksusi vielä kolme viikkoa sitten, kun kävimme kahdestaan Raniksella sulle viimeiset heipat sanomassa. Nuuski vain kovasti vessan ovea ja heilutti häntäänsä. 

Halusin koiraa jo kovasti lapsena. Mutta sanoit, että eiköhän se riitä kun mie haukun ja äiti maukuu. Eikä sitä koiraa sitten tullut. Mutta tuli paljon muuta.
Muistan, iskä sinut lapsuudesta aamupuuronkeittäjä -isänä, semmoisena turvallisen arjen luojana. Näytit välittämisen ja rakkautesi meille tekemällä asioita. Auttamalla. Järjestämällä. Pidit siisteydestä. Huolehdit kaupassa käynnistä. Teit ruokaa. Luit pojille iltaisin Aku Ankkaa ääneen. Kuuntelin omasta parvisängystäni.

Olit aina mukana, kun opiskeluaikoina tarvitsin ainakin "sen seittemän kertaa" muuttoapua. Tulit ja teit. Kannoit tavarat. Porasit taulut seinään ja laitoit lamput kattoon. Olit äitin kanssa vuokranmaksuapu ja ruokaraha-apu. Järjestitte rahat suksiin ja muihin harrasteisiin. Tulitte kisoihin kannustamaan. Elitte mukana. Sain jakaa urheiluonnistumiseni sinunkin kanssa. Lehtileikekansiostani löytyy juttu, jonka kuvassa pidät minua lämpimänä juuri ennen SM-kisojen starttia. Näistä hetkistä on jäänyt rakkaita muistoja.

Vuosien varrella teit kovasti töitä. Ajoit satojatuhansia kilometrejä pitkin Lapin lääniä korjaamassa ihmisten sähkökoneita ja -kojeita. Olit pitkiä päiviä tienpäällä. Mie ja pojat saimme harrastaa: kolme kiekkoilevaa poikaa ja hiihtäjätyttö. Meiltä ei koskaan kuitenkaan mitään puuttunut. Vaikka markat ja myöhemmin eurot olivat varmasti tiukassa moneen otteeseen, uskon että nautit olostasi oman elämäsi herrana. Uskon myös, että yrittäjän työ merkitsi sinulle vapautta toteuttaa itseäsi. Mutta vastuuta riitti. Niin töissä kuin kotona.

Olit sosiaalinen ihminen. Sait jutun juurta aikaiseksi vähän asiasta kuin asiasta. Kävit jonkin verran kouluttamassa itseäsi työvuosien aikana. Sinusta huokui ylitsepursuava ylpeys itsestäsi ja lapsenomainen into, kun vedit paremmat vaatteet päälle ja "kurssikaulaliinan" kaulaan. Tuoksuit hyvältä.

Olen aina saanut tuntea olevani sinulle jotakin ainutlaatuista ja erityistä, esikoinen, iskän tyttö. Tiesin ja tunsin ilman sanojakin, että olit ylpeä minusta, ilman suorittamista tai hyviä tuloksia. Tämmöisenä kuin olen. Ja kun epäonnistuin, kotia oli turvallista tulla. Tätä isän mallia huomaan nyt toteuttavani myös omien lasteni suhteen. Teen, koska rakastan. Järjestän. Annan kaikkeni, vaikka se ei aina järkevää olisikaan. 
Koen, että isä on tyttärelle äärimmäisen tärkeä myös itseluottamuksen rakentamisessa. Vaikka toisen kehuminen ei välttämättä kuulunut sinun perusluonteeseen, olen saanut kuulla sinulta olevani kaunis tyttö, niin kuin Granatit  ovat! Olit ylpeä sukusi naisista. Ja minusta. Voi, miten se tuntui hyvältä!

Isä, oma luottosi itseesi oli ailahteleva. Se vaati jatkuvaa hoitoa ja huolenpitoa, jota me läheisimmät emme ehkä osanneet aina oikealla tavalla vahvistaa. Räiskyvä luonteesi, johon kuului oman arvosi pönkittäminen, olivat toisinaan raskasta kuultavaa. Kaipasit hyväksyntää kovinkin kipeästi ja välillä kyseenalaisin keinoin, mutta kukapa ei; ihmisiä kun olemme ja oman menneisyytemme muovaamia.

Olin herkkä lapsi ja aistin kodin tunneilmapiirin vahvasti. Ahdistuin voimakkaasti, kun kotona riideltiin. Kovaäänistä mielipiteiden vaihtoa seurasi painostava mykkäkoulu. Raha-asiat, niiden hoitamattomuus tai leväperäisyys olivat usean taistelun järkiperäinen syy. Tunnetasolla syyt olivat varmasti jossain syvemmällä. 

Monista haasteista huolimatta teimme lapsuuteni aikana monta muistorikasta ulkomaanmatkaa koko perheen voimin. Matkustimme Keski-Euroopan maissa, Australiassa ja Kiinassa. Mie pääsin kielikurssille Englantiin. Jostakin se rohkeus ja luottamus itseeni, lähteä yksin 14-vuotiaana maailmalle, oli minuunkin valettu. Kotoa tietysti!

Matildan, Aatoksen ja Väinön isälle, sinun entiselle vävylle olit tärkeä miehen- ja isänmalli. Hän, isättömänä kasvanut, sai oppia sinulta monia asioita, joita kukaan ei koskaan ennen ollut opettanut. Tero on kertonut kunnioittavansa sinua ja arvostavansa oppejasi nyt ja aina.
Iskä, olet saattanut minut alttarille. Luottanut seuraavalle. Hyväksynyt hiljaa valintani ja ollut paikalla, kun taas kerran tarvitsin apua, milloin missäkin.

Olen viime aikoina miettinyt paljon myös sitä, mikä teki sinusta ainutlaatuisen. Olit erityisen hyvä kädentaidoissa. Piirsit ja sitten toteutit. Viime syksynä suunnittelimme pyöräkatosta rivitalomme edustalle. Piirustuksen tästä suunnitelmasta löysin, kun kaappeja siivosin. Olit omanlainen versio "MacGyver-miehestä", siitä tyypistä, joka purkaa pommit ja korjaa kaiken purkalla. Työkalupakista löytyi aina "sikafleksiä" ja "jesaria", niillä sitten korjasit tai paikkailit milloin mitäkin. Itse tekeminen olikin sinulle lähes kunnia-asia. Harvoin apuja tarvitsit, saatika pyysit. Kun Väinö ja Aatos olivat pieniä, rakentelitte legoilla monta tuntia lattialla maaten. Nämä olivat niin tärkeitä ja herkkiä hetkiä, että tuskin uskalsin hengittää sivusta seuratessani.

Musiikki oli sinulle tärkeää. Meillä käydessä istuit monesti Matildan pianon ääreen ja soitit korvakuulolta opittuja kappaleita. Ei niitä montaa ollut mutta osasit soittaa hämmästyttävän hyvin, vaikka nuotteja et lukenutkaan. Automatkoilla soi aina tanssihumppa. Loistava rytmitajusi tuli esille monissa asioissa, erityisesti tanssilattialla. Olen saanut tuntea, miten musiikki ja iskä vievät, vaikka askeleita en osannutkaan.

Omat lapseni muistavat sinun aina asuneen Raanujärvellä. Kotipaikkasi ja lapsuuteni kesien toinen koti on kauneudellaan vuosien saatossa vahvistanut paikkansa meidän kaikkien sydämessä. Etenkin Aatos kyseli viime vuosina monesti, oletko pappa yksinäinen täällä? Et myöntänyt, vaikka tunsin nahoissani, ettei kenenkään ole hyvä yksin olla. Väinö halusi ja sai jäädä monesti papan luo yökylään. Tunneside oli teillä erityislaatuinen. Opettelin halaamaan sinua uudelleen aikuisena - omien lasteni avustuksella. Sinun halaus oli aina täynnä lämpöä. Se oli iso syli, jossa sain tuntea hyväksyntää ja luottamusta tulevaan. Lähtöhalit olivat aina tärkeitä.

Olemme lasten kanssa viime aikoina kovasti miettineet, kävimmekö liian vähän luonasi, olisiko pitänyt soittaa useammin ja kysyä, mitä kuuluu... 

Syyllisyys tai häpeä ovat liian voimakkaita ja elämän iloa musertavia tunteita. Ethän iskä, siekään niitä enää mukanasi kanna.
Iloitaan tänään siitä, mitä elämä on meille antanut. Minulle olit ainutlaatuinen ja korvaamaton iskä!

Suo anteeksi, isä 
kyyneleet nää,
ne rakkautta on ja
ikävää.
Ilman Sinua ei olisi minua ja kaikki minussa muistuttaa Sinusta.
Sanja

Loppukesän aamu kun päivään avautui,
otti enkeli Sinut mukaan.
Silmät rakkaat iäksi sulkeutui,
sitä hetkeä ei nähnyt kukaan.
Nyt hellimme kuvaasi muistoissamme
se säilyy pohjassa sydämen,
vaikka ikävä painaa rinnassamme 
säilyy muistosi helminä kimmeltäen.

Rakkaan Tuomo-isän ja papan muistoa kunnioittaen,
Sanja, Matilda, Aatos ja Väinö.  

Jouni Kitti. Lapin alkuperäiskansakysymys.

postaus: katakorhonen56@gmail.com

JOUNI KITTI. 

Lapin alkuperäiskansakysymys.