11 October 2019

Mitä kuuluu Ruijan kveeneille tänään? Onko heitä enää olemassakaan?

 Kirjat, kirjat  -  kirjat, kirjat - eläköön kirjat!
Kirjoitettu kieli kulttuurin suojana on korvaamaton. 

Ruijan suomalaisista ja Ruijan suomalaiskulttuurista on kirjoitettu paljon. Tallennettuja tarinoita riittää joka lähtöön.
Silti nykyisten norjalais-suomalaisten sukupolviin  linkittyviä tarinoita tarvitaan. Mitä kuuluu kveeneille tänään? Onko heitä enää olemassakaan?
Olen pohjustanut asiaa kirjoittamalla kirjaani sukuselvityksiä muutamasta Norjaan muuttaneesta perheestä.  

Olen kirjoittanut kirjan, joka on saanut  nimen:
Peiliin katsomisen paikka, Ursulan tyttäret. Tornionlaakson paikallishistoriaa vaimoitten näkökulmasta. Väyläkirjat (2019).
Takakansitekstissä lukee:
Kolarilaisen opettajan ja tutkijan Katariina Vienontyttären kirjan punaisena lankana on Tornionlaakson vaimoitten eli naisten näkökulma halki vuosisatojen. Kirja antaa äänen ja sanoituksen sekä maan ja sukujen hiljaisille että niille vaimoille, joilla on ajasta aikaan riittänyt voimaa ja tahtoa omaan vallankäyttöön.

Perinteisen asiakirjoihin perustuvan paikallishistoria- ja sukututkimuksen rinnalla kirjoittaja hyödyntää monipuolisesti modernin DNA-tutkimuksen antia. Näin hän on pystynyt vahvistamaan erityisesti Pohjois-Norjaan muuttaneiden tornionlaaksolaisten jälkeläisten geneettiset yhteydet lähtösukuihin.

Alla Helenin ensimmäinen teksti esiäidistään, joka oli "syntyisin jostakin Tornionlaaksosta..."


"Laura Sofie was married to Johan Karl Johansen. Son to Johan Karl Johansen who was son to Johan Karl PedersenMy brother is skap called Johan Karl Johansen to make more complication.
My father is Sigmund Nils Johansen. He is son to Johan Karl Johansen and Signy Sigvartsen, married Johansen.
Laura Sofie was my great grandmother, my father´s grandmother.
Laura´s mother Sofie Moaksen was born somewhere in Tornedalen. (tosiasiassa Kolarin Aalisjärven perua oli Sofie Moakintytär).
Sofie was married to Lars Thomassen.
I was raised on the  same farm as Laura and her husbund  Johan Karl Johansen lived. My parents still live there."



MATKAKERTOMUS. OSA 1. 
VALMISTAUTUMINEN ELI AINEISTON KERUUTYÖT 


1. Sukututkimuksen avulla löytyi uutta tietoa Amerikan siirtolaisuudesta. Kuvassa on norjanamerikkalaisten siirtolaisten muistoksi pystytetty paasi Teksasissa, "17 original Norwegian settlers". Vaikka skandinaaveja varmasti muutti aikoinaan Amerikkaan enemmän kuin suomalaisia, tosiasia on myös se, että hyvin moni pohjoisen Norjan satamista Amerikkaan lähtenyt "norjalainen siirtolainen" oli juuriltaan suomalainen "kveeni" - Norjan suomea eli kvääniä puhuva, Ruijan rannoille Suomesta muuttanut siirtolainen.

Tämä kuva löytyy sukupuusta, johon isä-Korhonen Rossin sukuun kuuluvana on asetettu. Isäni eno, Kalle Rossi avioitui Amerikassa suomalaisen Essun kanssa, mutta Essun (Rimpilä) ja Kallen (Rossi) jälkipolvet avioituivat norjalaisten tai suomalaisten kanssa. kuvateksti. 


2. Sukututkimus on osoittanut, että aivan kaikki Ruijan rannoille muuttaneet suomalaiset eivät olleet alkuperältään Suomen tai Ruotsin Tornionlaaksosta. Oma matkakertomukseni 
kertoo kuitenkin erityisesti Kolarin perua olevista, nykyisistä Norjan suomalaisista. 
Isaac Isaacson (Isak Juuso Ojala) oli syntynyt Pellossa 1861. Jay Isaacson Amerikasta kävi Suomen ja Norjan perua oleviin sukulaisiin tutustumassa keväällä 2016.
Jay is writing; "We spent the morning exploring REISADALEN, the fertile Reisa Valley where some of my family lived. This part of  Norway included families who migrated from FINLAND, referred to as KVENS. 


3. Nykyinen sukututkimus erilaisine projekteineen on auttanut minua löytämään myös niitä sukujani, joilla on kauan sitten itsensä luoma yhteys ns. Ruija - Norjaan, esimerkiksi Talvik - Altaan
Ancestor-sukusivuston projektina  Kven - Kainu - Kvenland  on toistaiseksi itselleni "epävarmempi sijoitus", koska täyttä yksimielisyyttä käsitteestä "Kven - Kainu" ei ole... Kysymys on siis vain sukututkimusprojekteista, käsitteiden merkityksistä. Silti puhun kveeneistä ja kväänin kielestä. Minulle ne tarkoittavat norjansuomalaisia ihmisiä ja vanhaa suomen kieltä.



Kuvan suomalaissuvuilla on yhteys pohjoiseen Norjaan, esimerkiksi Altaan.

26 August 2019

Linda Boström "kielialueensa (ruotsi) yksi huomattavimmista prosaisteista".

Kirjailija:
Linda Boström Knausgård.
Kirja:
Tervetuloa Amerikkaan,
Alkuteos:
Välkommen till Amerika. 2016.
Suomentaja:
Petri Stenman. Pohjoismaiden ministerineuvosto on tukenut kirjan suomentamista. 
Kustantaja:
Published by agreement with Copenhagen Literary Agency ApS, Copenhagen.
Like Kustannus Oy, Helsinki, 2017.





Ensin otin tuntumaa teoksen alkulauseisiin, esimerkiksi tähän,
"Perinnöllisyys takoo hurjasti minun suvussani. Armottomasti. Suoraan alenevassa polvessa." 
Heräsi ajatus, kuinka mahtaa olla suomentaja onnistunut työssään. Kirjan aloitus takasi minulle pääsyn kielipoliittiseen ajatusmaailmaani, eli: "Miten lienee suomentaja onnistunuut syvällistä lukutaitoa vaativan teoksen suomentamisesta - ovathan ruotsi ja suomi kotoisin eri kielialueilta, ja äidinkieli on paras tunteiden tulkki".
En saanut tuntumaa teoksen alkulauseisiin. En ymmärrä, mitä tarkoittaa tai mitä tapahtuu, kun "perinnöllisyys takoo hurjasti minun suvussani"...

Toiseksi käänsin esille kirjan takakannen nähdäkseni, millä kustantaja haluaa kirjaansa myydä. Avainsanaksi löytyi ote Smålandsposten -julkaisun kiitoksesta: "Enää ei pitäisi olla epäilystäkään siitä, että Linda Boström Knausgård on yksi kielialueemme huomattavimmista proosakirjailijoista".

Tämän takakansitekstin perusteella voi vain ihmetellä, miksi kirja ylipäätään on suomeksi käännetty...
Tätä pidemmälle en Boströmin tarinan kanssa päässyt. 

17 September 2018

Tämä kirja käynnisti selvitystyön, mitä ajattelen ilmastonmuutoksesta.

Kirjan nimi:
Linnaleirit ja vainovalkeat. Viipurin läänin asutus kaksikymmentäviisivuotisen sodan (1570-1595) jaloissa.
Kirjailija: Tutkija Anssi Mäkinen.
Kustantaja: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Helsinki. 2002.
Hakapaino Oy, Helsinki 2002.
Bibliotheca Historica 73.
Tutkimus on tehty Oulun yliopistolle, ja ohjaajiksi Mäkinen on teoksensa alkusanoissa kiittäen maininnut professori Kyösti Julkun, apulaisprofessori Jouko Vahtolan, fiosofian maisteri Matti Enbusken, dosentti Jorma Keräsen, professori Olavi K. Fältin, dosentti Kimmo Katajalan ja dosentti Seppo Aallon.


Dosentti Jouko Vahtolan artikkeli Kalevassa, tiistaina 29.4.1986.
Vankka talonpoikaisasutus Pohjois-Suomessa jo 1540-luvulla.
Ote artikkelista.
Aihe: 25-vuotinen sota Ruotsin ja Venäjän välillä (1570-1595).

"Tärkeä ja mielenkiintoinen tutkimuksen kohde on 1570 alkaneen Venäjän sodan vaikutus Pohjois-Suomen asutuksen kehitykseen. Tällöin on otettava huomioon paitsi yleinen autioituminen (kiristynyt verotus) myös monilukuisten hävitysten ja tuhojen aiheuttamat vauriot ja jälleenrakennus. Toisaalta sodan levottomuudet panivat väestöä liikkeelle, minkä seurauksena eri puolilla käynnistyi vilkas uudisasutustoiminta vielä sodan kestäessä, erityisesti Iijokilaaksossa. 1600-luvun alkukymmenillä uudisasutus kiihtyi ja siitä tuli koko Pohjois-Suomen asutushistoriaa leimaava piirre."











Ensin tämä kirja käynnisti päässäni selvitystyön, mitä ajattelen ilmastonmuutoksesta. 

Nyt tiedän, että meidän ihmisten tarvitsee yhdessä vastata "tämänkertaiseen" elinolojen muutokseen opettelemalla uusia asioita pelkäämisen tai uhkakuvien maalaamisen sijasta.  








Mitä tämä kirja minussa käynnisti? 

1. Ensiksi kirjoitin Facebook-julkaisun. Näin.

Ilmastomuutokseen vastaaminen on yksi yhteisen maailmamme tärkeimmistä asioista. Ja (uuden) oppiminen - uhkakuvien tai pelottelun sijasta. 

Kirjoitan paraikaa tekstiä, jossa kuvailen sitä 1580-luvun jälkeistä maailmaa, jossa Kolarin ensimmäiset uudisasukkaat (Pekka ja Anna Kolari) asettuivat Yllässaarelle. Yksi lähdeteoksistani on Anssi Mäkisen Linnaleirit ja vainovalkeat...asutus 25-vuotisen sodan (1570-1595) jaloissa. 

Ote kirjan sivuilta 65-66:
"Sodan ajan pahimmat katovuodet olivat 1586-88. Ilmasto oli 1500-luvun alkupuolen lauhkeamman vaiheen jälkeen muuttunut: 1500-luvun puolivälissä alkoi ns. pieni jääkausi. Erityisen selvästi ilmastonmuutos näkyy vuodesta 1600 alkaen, mutta jo sitä ennen ilmaston viileneminen on vaikuttanut elinoloihin." (K.K. 16.9.2018)

2. Seuraavaksi sain kommentin.

Minusta on tuolta pohjalta mielenkiintoista ajatella tuon ajan uudisasukkaita: Pekka Kolari perheineen (kirjattu lantalaisasutuksen pohjoisimman kylän Pellon asukkaana Kolariin 1586), Lauri Pajainen (Pajalan perustaja, kirjattu Pelloon 1587) ja oman isänpuolen sukuni, Korteniemen vanhin tunnettu uudisasukas (Heikki "Savolainen" Puranen, kirjattu Pellon kylään 1585). Siis talon alku juuri noina katovuosina 1586-88. Ja sen jälkeen vielä Katariinan mainitsema pieni jääkausi. Sisukkaita uudisasukkaita! Ja niin vain suku jatkui, ja asukkaat näissä taloissa. Ilman heitä Kolarin ja Pajalan (ja sen pellolaisen talon paikan) asutuksen pioneereina olisivat jotkut muut, arvatenkin paljon myöhemmin. (T.K. 16.9.2018)

Tuosta kommentista otin kaikki irti jatkaakseni ajatuskuvioitteni testaamista!

3. Seuraavaksi kirjoitin vastauksen kommentoijalle.

YES! Sisukkaita olivat ja fiksuja, henkistä pääomaa ja uutta luovia ajatuksia mukanaan toivat. 
Kolari-suvun tutkimustietojen mukaan Pekka oli maakauppiaan poika Rautalammilta. 
Ote omasta tekstistäni:
"Koska hän tuli uudisasukkaaksi Tornionlaakson Kolariin (1586) ikään kuin suoraan perustamaltaan (1554) Rautalammin uudistilalta, voidaan sanoa, että hän oli jo Kolariin saapuessaan sekä uudisasuttamisen veteraani että varakas talonpoika. Hänen isänsä oli ollut rautalampilainen maakauppias. Kolarin (ent. Pellon) näkökulmasta arvioituna Kolarin suku lienee yksi Suomen erämaiden asuttamisen aloittanut, jopa etuoikeutettu, hämäläissuku." (K.K. 16.9.2018)

4. Seuraavaksi sain vastaukseeni vastauksen.

Mielenkiinolla ootama käsikirjoitustasi ja tulevaa kirjaa! Eppäilemättä fiini lisä Tornionlaakson historiaan! (T.K. 16.9.2018)

5. Lopuksi kirjoitin vastauksen, jota en uskaltanutkaan julkaista. 

Apuva, apua ...rohkeus ei vielä riitä, riman hipomista pelkään! (K.K. 16.9.2018. Julkaisematon vastaus)

Ilokseni keskustelua tuli kommentoimaan toinen FB-kaveri. 

6. Sain em. keskusteluun uuden kommentin.

Suikitko ne tuolloin saaressa oli? (J.K. 16.9.2018)

7. Keskustelu päättyi vastaukseeni.

Ens kesälle suunnittelen uutta juttua, ja sitä varten myöhemmin selvittelen Suikkeja ja muita saamelaisia. Nyt työn alla oleva työni ottaa kantaa vain Pekka Kolarin asettumiseen tänne. (K.K. 16.9.2018)



8.
Sen jälkeen, kun tämä Facebook-keskustelu oli käyty, tapahtui kummia.
Ilmeisesti "Joku Muu" oli tehnyt Facebookille ilmoituksen ja antanut palautetta keskustelun kohdasta 3 (vastaukseni kommentoijalle) ja kohdasta 4, sillä kommentit hävisivät...muutamaksi toviksi.

Facebook on kerran aikaisemmin näyttänyt minulle "punaista korttia" lähettämällä sähköpostia, että ilmianto on ollut aiheeton - ikään kuin he olisivat asian tutkineet...
Tällä kertaa en saanut ilmoitusta. Ehkä mitään kummaa ei tapahtunut...

30 August 2018

Toimittajan kirjasta tuli yhteisöromaani.

Kuuntelin tänään Lapin Radiosta Pikkaraisen (Kemijärveltä) arvion nobelisti-kirjailija Aleksijevitsin teoksesta Neuvostoihmisen loppu. Pikkarainen käyttää teoksesta ilmausta "yhteisöromaani". Teos perustuu ihmisten haastatteluihin, ja kaiken ajattelun perustana on toteamus: "Se oli meidän elämäämme." En vielä tiedä, mitä lukuminässäni tapahtuu, kun kirjan luen.


Juuri nyt kiinnitän huomiota vain siihen, mitä keinoja kustantaja käyttää teoksensa markkinointiin. Neuvostoihmisen loppu  (ei kuitenkaan vielä maailmanloppu) on yhteisöromaani, jota halutaan myydä päivälehtien tapaan tämän päivän lööpeillä, lööppiuutisilla ja Putinilla. 
Neuvostoihmisen elämä ei myy, neuvostoihmisen loppu maailmanlopun tapaan - se myy.

10 August 2018

Ken lukee hän tietää. Tilasiko Sara Lidman (1923 - 2004) romaanin Bengt Pohjaselta?

Teksti:
katakorhonen56@gmail.com





KIRJAILIJA: 
Sara Lidman.
TEOS:
Muurainmaa, WSOY (1956).
SUOMENTAJA:
Gerda Lindgren

Sara Lidman oli ruotsalainen kirjailija, joka syntyi 1923 ja kuoli 2004.
Lidman sai Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkinnon (1980) teoksestaan Vihan lapset (1979).
Lidman oli 1950-luvulta alkaen Ruotsin huomatuimpia (työläis)- ja (nais)kirjailijoita. (by Google).



Sara Lidman syntyi pienviljelijäperheen tyttäreksi Missenträsk -nimisessä kylässä. Nykyään kylä tunnetaan nimenomaan Lidmanin kotikylänä.
Missenträsk sijaitsee Ruotsin Västerbottenissa, Jörnin seudulla, Skellefteån kunnassa.
Ruotsi-Suomen aikakaudella (vuoteen 1809 asti) suomen- ja ruotsinkieliset ihmiset elivät rinnakkain vanhassa Västerbottenissa eli Länsipohjassa. Sittemmin  (1810) Länsipohjaan kuuluneesta Norrbottenista tehtiin oma lääni.

Vanhojen kirjojen keräilijänä satuin tänä kesänä saamaan (ystäviltäni Turusta) kaksi suomeksi käännettyä Lidmanin teosta. Toinen on em. Muurainmaa. Toisen teoksen nimi on Palvelijasi kuulee.
Tässä päivityksessäni viittaan näihin kahteen teokseen.

Alla olevan kuvan Sara Lidmanista latasin Googlesta. Viereen liitän kuvan kirjailija Bengt Pohjasesta. Molemmat tulevat Ruotsista, Lidman Västerbottenista, Pohjanen Tornionlaaksosta.



















Sara Lidman teoksineen on siis ehdottomasti uusin kirjailijatuttuni.
Sen sijaan kirjailijana ja "Särkilahden Antinkirkon isäntänä" tutumpi  on ruotsintornionlaaksolainen mies, nimeltä Bengt Pohjanen. Hän on väkevin tuntemistani kirjoittajista, ja erittäin tuottelias kirjailija, joka käyttää kolmea kieltä: ruotsia, suomea ja meänkieltä. Bengtin syntymäkylän ja minun -kylän välissä on vain yksi Väylä, Tornionjoki. Tunnen läheisyyttä kaikkia Väylänrannan asukkaita kohtaan, myös Bengtiä (Pänktiä).

Olen Pänktin FB-kaveri.
Muutama päivä sitten löysin hänen seinältä postauksen, joka liittyi kirjailijan tänä syksynä (2018) ilmestyvään uuteen kirjaan. Facebookin mukaan NSD-lehden toimittaja ja kuvaaja olivat vierailleet Pohjasen tykönä ja tehneet hänestä hyvän jutun (4.8.2018).

Jutun otsikko oli  Nya romanen - ett löfte till Sara Lidman.  Minä otsikkoa miettimään, miettimään, miettimään:
"...että Bengtiltä olisi pian tulossa ulos kirja, jonka hän (aikoinaan) olisi luvannut Sara Lidmanille; että Sara Lidman olisi tilannut Bengtiltä tämän tarinan..." Lehti kirjoitti: Han ger bokstäverna liv, och han lever för orden och berättelserna. I höst kommer Bengt Pohjanens nya roman - beställd av Sara Lidman(4.8.2018 NSD)

Koska olen Bengt Pohjasen "somekaveri", ja koska Sara Lidmanin Muurainmaa-teos oli tehnyt minuun valtavan  vaikutuksen, päätin reagoida em. Bengtin julkaisemaan postaukseen.

Kommentoin häntä ja NSD:n artikkelia kirjoittamalla (7.8.2018) näin: - Otsikossa lukee "ett löfte till Sara Lidman". Kotona kirjahyllyssä mulla on kaksi Sara Lidmanin suomeksi käännettyä teosta: Muurainmaa (1955) ja Palvelijasi kuulee (1977). Miksikhään meilä Suomen puolela Lidmania ei juuri tunneta?
Sain vastauksen tuota pikaa. Kirjailija Bengt Pohjanen kirjoitti: -Voi olla Västerbottenin murre, mikä siihen on vaikuttanut."

Menin vastauksesta ihan ymmälleni. Yhden kerran elämässäni olen istunut opettajakunnan koulutuspäivillä kuuntelemassa kirjailija Pohjasta. Kokemuksena muistan, että hänelle oli vaikea esittää kysymyksiä - se opettaja joka kysyi, sai heti paikalla fiksun leiman. Ja se en ollut minä.

On monia syitä, miksi en ymmärrä Pohjasen yllättävää vastausta. Mielestäni Västerbottenin murre ei voi olla syynä siihen, että Sara Lidmania ei Suomessa yleisesti tunneta; onhan kirjoja käännetty koko joukko. Käännös tarkoittaa, että Västerbottenin murrettakin on käännetty. Voisiko olla totta, että kääntäjä olisi tehnyt niin huonosti työnsä, että Lidman ei olisi kelvannut suomalaislukijoille? Ei ole.

Mitä, jos alkuperäinen väitteeni "tuntemattomasta Lidmanista" on väärä. Mitä jos Sara Lidman olikin omana aikanaan hyvin tunnettu ja paljon luettu kirjailija Suomessa? Mitä, jos minä itse olen se ainoa yli kuusikymppinen suomalaislukija, joka en tiennyt Lidmanista mitään ennen tätä kuumaa kesää, 2018!

Lidmanin kerronta on kilvan kehuttua ja huomioitua Ruotsissa 50-luvulta alkaen. Olen vakuuttunut kerronnan tasalaatuisuudesta myös suomenkielisessä käännösteoksessa. Muurainmaa -teoksesta on sanottu, että se "herätti poikkeuksellista huomiota", että sen "kerronta on täynnä alkuperäistä voimaa, kirkkautta ja rehevyyttä" , ja että Lidmanin "kerronnassa on sytyttävää tehoa".

Sara Lidmanin Muurainmaa-tarina kruununtorpparien maailmasta kertoo köyhyydestä ja sen väkevästä voimasta. Jos totta on, että suomalaiset eivät koskaan lukeneet Lidmania, syy on se, että yksikään Lidmanin teos ei ole sotakirja.

Mutta. Tilasiko Sara Lidman (1923 - 2004) romaanin Bengt Pohjaselta (s. 1944)?  Ken lukee, hän tietää. Odotan siis Pohjasen suomennosta hänen ruotsiksi ilmestyneestä uusimmasta teoksesta, Gränsgångare 68. Odotan suomennosta, koska haluan verrata Lidmanin ja Pohjasen kerrontaa.

Uskon siis, että Lidmanin mahdollinen perintö Bengt Pohjaselle on ollut kerronnan väkevyys ja teemat (kotikylän elämä, ihminen ja vastuu toisista).


1970-luvulla Sara Lidman aloitti romaanisarjan Jernbanesviten (1977-1985), joka kuvaa uuden ajan tuloa Pohjois-Ruotsiin rautateiden myötä. Sarjasta on suomennettu kolme ensimmäistä osaa, Palvelijasi kuulee (kuvassa), Vihan lapset ja Nabotin kivi.
Palvelijasi kuulee -teos pääsi vuonna 2009 mukaan kirjaan (Tusen svenska klassiker), johon koottiin tuhat Ruotsissa julkaistujen kirjojen, elokuvien, äänilevyjen ja tv-ohjelmien klassikkoa.

Muita Sara Lidmanin suomennettuja teoksia ovat:

Tervapääsky, WSOY (1959), suomentanut Gerda Lindgren, runot Aale Tynni.
Salamankantaja, WSOY (1961), suomentanut Gerda Lindgren.
Minä ja poikani, WSOY (1962), suomentanut Gerda Lindgren.
Viisi timanttia, WSOY (1965), suomentanut Gerda Lindgren.
Kaivos, haastattelukirja, Tammi (1970), suomentanut Elvi Sinervo.
Palvelijasi kuulee, Tammi (1980), suomentanut Liisa Ryömä.
Vihan lapset, Tammi (1981), suomentanut Liisa Ryömä.
Nabotin kivi, Tammi (1983), suomentanut Liisa Ryömä.

25 July 2018

Faravidin maa kertoo Pohjois-Suomen historiasta.



1. teos, tietoteos kuvassa vasemmalla:
Julku, Kyösti (toim.) Faravidin maa. Pohjois-Suomen historia. (1985)
Kirjoittajina:
Jorma Ahvenainen
Aimo Halila
Kyösti Julku
Aimo Kehusmaa
Pentti Koivunen
Jouni Suistola
Pentti Virrankoski.
Kustannusosakeyhtiö Pohjoinen, 1985. Studia Historica Septentrionalia 9.
Teos on julkaistu yhteistyössä
Pohjois-Suomen Historiallisen Yhdistyksen, Societas Historica Finlandiae Septentrionalis (Rovaniemi) ja Kustannusosakeyhtiö Pohjoisen (Oulu) kanssa.
Pohjois-Suomen Historialliselle Yhdistykselle 21.3.1985 julkaistavaksi esittäneet dosentti Olavi. K. Fält ja dosentti Jouko Vahtola.
Oman mielenkiintoni näkökulmasta
*tämän tietokirjan yksi artikkeleista puhuu suomalaisen ja saamelaisen väen monitahoisesta suhteesta (s. 92-93),
* toinen mielenkiintoinen artikkeli käsittelee kilpailua Suomesta ja Pohjois-Suomesta (93-95.)

Professori Julkun toimittama ja tutkimukseen perustuva Faravidin maa sanoo myös, että "vanhojen Lapin rajojen eteläpuolisen saamelaisasutuksen historia on tosiasiassa melkein täydellisesti selvittämättä". (Tilanne 1985)




MIKÄ IHMEEN HYBRIDITARINA?

2. teos, romaani kuvassa oikealla:
Pohjanen, Bengt. Faravidin maa, 2013. Teos on kirjoitettu meänkielellä.
Meän kielellä: Faaraviitin valtakunta.
Taitto ja painatus: NC Aspegren Oy, Kokkola, Suomi.
Painettu Virossa.
Barents Publisher Box 32, SE-956 21 Överkalix, Sverige, info@sirillus.se,
alla on linkki Bengt Pohjasen kotisivulle:
www.sirillus.se

Pohjanen (s. 1944) on kolmikielinen kirjailija, meänkieli, ruotsi ja suomi.
Bengt Pohjanen (Otun Pänktti) syntyi Ala-Kassassa (Ruotsi, Pajala) kylässä Suomen rajan tuntumassa, hän asuu Haaparannalla, ottaa vastaan kirjallisuusturisteja Över-Kalixissa (Ylikaihnuu) ja kirjoittaa useasti Ala-Kassassa.

Faravidin maa alkaa erittäin mielenkiintoisella, upealla esipuheella, otsikolla "Kyllä meistä oon kylliksi vaijettu". Se alkaa näin.

"Kyllä meistä oon jo kylliksi vaijettu. Kyllin kauon met olema elähneet meän alkuperän unholaa. Kyllin kauon meän korvat oon kuunelheet meistä viehraita sanoja niiltä, jokka tukit meän suut ja tehit meistä mykkiä.
Joka ei tiä mistä hään tullee, se ei tiä mihinkä hään oon menoss; eikä se tiä missä hään oon. Kansa, joka esivanhempansa unhouttaa, unhouttaa oman tulevaisuuen.Kuohleet tartteva meän muistamista ja met tarttema muistaa heitä. Meän välilä oon vain verho ja met kuuluma samhaan pitkhään muisthiin, Girihjaan."

"Girijasta löytää myytin, laulun, taijan ja satumaan. Girijassa kansa näkkee ittensä, ainaki sölästä. Satu ja tarina hohtava kansan yläpuolela. Myytistä löytyy syvä omakuva."

Hybridi merkitsee yhdistelmää, ja sana tarkoittaa useita asioita. Eliömaailmassa hybridi on kahden eri lajin risteymä, esimerkiksi muulin vanhempina on hevonen ja aasi. Hybridipolkupyörällä tarkoitetaan pyörää, jossa yhdistyy retkipyörän ja maastopyörän tekniikka. Sähkömoottori ja ottomoottori puolestaan tekevät autosta hybridiauton.

Miten kirjailija Pohjanen selittää hybriditarinan? Selitys löyyy kirjan kansilehdestä takaa, ja käännän sen meän kielestä suomeksi näin.

Faravidin maa seuraa vanhaa 
"hybriditarinaa, jossa ilman voimat, noidat, saagat ja poikkipuoliset (=näkyvät ja näkymättömät, ajalliset ja ajattomat) sankarit rohkeasti kuljettavat kohtaloita ja juttuja.
Sukutarinana Faravidin maa on realistinen ja dokumentäärinen. Sankarin (poikkipuolisen) ajatukset elämästä, rakkaudesta, vallasta, kansojen muistista ja kuolemasta ovat kauniita, ajattomia, lyyrisiä ja laulavia".

Pohjanen sanoo kysyneensä saagalta, legendalta ja tarinalta. Opettajavuosinani käytin sanontaa: "Kysytäänkö arvalta?" Tämän kysymyksen tein eskarioppilailleni, kun halusin tietää, arpoisimmeko aloittajan tai asian (järjestys eli paikka jonossa). Oli suuri löytää tämä ikivanha ilmaus ("kysyä tarinalta, arvalta jne) Pohjasen Faravidin maasta.

Pohjanen jatkaa.

"Islantilainen saaga antaa tarkan kartan. Olen käyttänyt satuja Venäjältä ja Karjalasta, Meänmaasta ja Saamenmaasta. Olen kertonut Parsifalin sadun semmoisena kuin sen muistan lapsuudesta. Kalevalan Kullervo on kirjassa mukana myös. Ultima Thulesta ovat kertoneet Arabien kaukomaista ja Kreikasta tänne kulkeneet "matkailijat".

Pohjanen sanoo myös yrittäneensä muokata (uudestaan) Kassassa asuneen Salomon Salomonsson Forsin ("Horsin") kirjoituksia. 
Fors oli syntynyt Övertorneån Mataringissä 1819, ja hän asui Kassan kylässä, jossa hänestä Bengt Pohjasen mukaan tuli:
poikkipuolinen (näkyvä ja näkymätön, ajallinen ja ajaton) 
sanaseppä (tautia parantava, tautia tuova)
tietäjä (toisinaan keveä, toisinaan raskas)
loihtija (yhden ja viiden tähden voimalla kulkeva)
mestari (puunvihaa kylvävän puun halkaisija, pahan puun tappaja)
takoja (hyvän puun lastujen kuivaaja
siunaaja (Jaakonkaivon veden pyhittäjä).
Lastut takoja (Horsti) kasteli Jaakonkaivon veessä ja paransi niillä sairaita.
Pohjanen sanoo Salomon Salomonsson Forsin kuolleen Ylitornion Pessalompolossa v. 1909.



09 July 2018

Savottapappi tallensi muistojaan tukkijätkien parissa, Kolarissa kävi tapaamassa jopa Taapajärven erakkoa.

Teksti ja kuvat:
katakorhonen56@gmail.com

Höyrykone ja puuhiomo olivat ne kaksi innovaatiota, jotka käynnistuvät valtaisan muutoksen myös Suomen metsien käytössä vuosisatojen vaihteessa, 1800-luvun lopulla. Ei ihme, että Verlan puuhiomo ja pahvitehdas Kouvolassa ovat päässeet maailmanperintökohteeksi.


Tämänpäiväinen blogitekstini savottapapin työstä entisaikojen savotoilla tuo mieleeni nykypäiväisen sovelluksen (eli appsin): se on kisapappi. Käsittääkseni ainakin Olympialaisissa Suomen urheilijoilla on kisoissa tukenaan oma pappi. Enpä vielä eilen asiaa tajunnut...Pappien tuloon metsäsavotoille oli syynä mullistus tai muutos. Jotakin suurta (ja rahan jakoon liittyvää) on mullistunut myös olympialaisaatteen parissa - olympiarauhan alkuvuosina tuskin kisapappeja tarvittiin.

Oivalluksestani huolimatta omistan Tyrkön kirjan ja tämän postaukseni Pasmajärven ja Nuottavaaran kylille. Miksi?
Vastaus piilee mainostekstissä, jonka löysin kolari.fi -sivulta, ja se näyttää tältä:

"Pasmajärvi on tunnettu vireän kylätoiminnan ohella myös Kolarin suurimpana järvenä. Hunnuvaaran päältä aukeava näkymä on kuin Järvi-Suomesta. Kylästä löytyy useita luontomatkailukohteita kuten Tirroniemen leirikeskus hiekkarantoineen, Aalistunturi, lintutorni ja luontopolku sekä Siikajoen mylly vuokrapirtteineen ja saunoineen sekä kyläläisten ylläpitämä koulurakennus, jossa voi myös yöpyä.
Pasmajärven merkittävin tapahtuma on syyskuisin järjestettävä Perinnepäivät, jossa pääsee kokeilemaan mm. ohran puimista ja jauhatusta myllyssä vanhanajan tavoilla.

Nuottavaara sijaitsee Pasmajärveltä 6 kilometrin päässä. Siellä on jalkapallon pelaajille tehty nurmikenttä, ja sieltä patikoidaan Erakko-Heikkisen kämpälle." (Suora lainaus, sille wau.)

Omistankin Martti Tyrkön kirjan Erakko-Heikkisen kämpän kunnostaneille ja erakon muistoa vaalineille kyläläisille. Omistan siksi, että kirjailija ja savottapappi Martti Tyrkkö oli se muistojen tallettaja, joka aikoinaan 30-luvulla tapasi erakon tämän omassa korsussa. Papin kyytimies, Kalle Malinen, oli ollut oppaana.
Jos katsot tarkasti ylhäällä olevaa ensimmäistä kuvaa, erotat otsikon "Taapajärven erakko".
Pasmajärvi on tunnettu vireän kylätoiminnan ohella myös Kolarin suurimpana järvenä. Hunnuvaaran päältä aukeava näkymä on kuin Järvi-Suomesta. Kylästä löytyy useita luontomatkailukohteita kuten Tirroniemen leirikeskus hiekkarantoineen, Aalistunturi, lintotorni ja luontopolku sekä Siikajoen mylly vuokrapirtteineen ja saunoineen sekä kyläläisten ylläpitämä koulu, jossa voi myös yöpyä. Pasmajärven merkittävin tapahtuma on syyskuisin järjestettävä Perinnepäivät, jossa pääsee kokeilemaan muun muassa ohran puimista ja jauhatusta myllyssä vanhanajan tavoilla. Pasmajärveltä 6 kilometrin päässä sijaitsee Nuottavaara, jonka nurmikentällä pelataan jalkapallo-otteluja ja patikoidaan erakko-Heikkisen kämpällä. Ruokojärvestä taas löytyy palvaamo ja lihanjalostamo ja Taapajärvestä maito- ja porotila. Suuri Aalisjärvi on tunnettu monipuolisista kalansaaliistaan.
Pasmajärvi on tunnettu vireän kylätoiminnan ohella myös Kolarin suurimpana järvenä. Hunnuvaaran päältä aukeava näkymä on kuin Järvi-Suomesta. Kylästä löytyy useita luontomatkailukohteita kuten Tirroniemen leirikeskus hiekkarantoineen, Aalistunturi, lintotorni ja luontopolku sekä Siikajoen mylly vuokrapirtteineen ja saunoineen sekä kyläläisten ylläpitämä koulu, jossa voi myös yöpyä. Pasmajärven merkittävin tapahtuma on syyskuisin järjestettävä Perinnepäivät, jossa pääsee kokeilemaan muun muassa ohran puimista ja jauhatusta myllyssä vanhanajan tavoilla. Pasmajärveltä 6 kilometrin päässä sijaitsee Nuottavaara, jonka nurmikentällä pelataan jalkapallo-otteluja ja patikoidaan erakko-Heikkisen kämpällä. Ruokojärvestä taas löytyy palvaamo ja lihanjalostamo ja Taapajärvestä maito- ja porotila. Suuri Aalisjärvi on tunnettu monipuolisista kalansaaliistaan.
Pasmajärvi on tunnettu vireän kylätoiminnan ohella myös Kolarin suurimpana järvenä. Hunnuvaaran päältä aukeava näkymä on kuin Järvi-Suomesta. Kylästä löytyy useita luontomatkailukohteita kuten Tirroniemen leirikeskus hiekkarantoineen, Aalistunturi, lintotorni ja luontopolku sekä Siikajoen mylly vuokrapirtteineen ja saunoineen sekä kyläläisten ylläpitämä koulu, jossa voi myös yöpyä. Pasmajärven merkittävin tapahtuma on syyskuisin järjestettävä Perinnepäivät, jossa pääsee kokeilemaan muun muassa ohran puimista ja jauhatusta myllyssä vanhanajan tavoilla. Pasmajärveltä 6 kilometrin päässä sijaitsee Nuottavaara, jonka nurmikentällä pelataan jalkapallo-otteluja ja patikoidaan erakko-Heikkisen kämpällä. Ruokojärvestä taas löytyy palvaamo ja lihanjalostamo ja Taapajärvestä maito- ja porotila. Suuri Aalisjärvi on tunnettu monipuolisista kalansaaliistaan.
Pasmajärvi on tunnettu vireän kylätoiminnan ohella myös Kolarin suurimpana järvenä. Hunnuvaaran päältä aukeava näkymä on kuin Järvi-Suomesta. Kylästä löytyy useita luontomatkailukohteita kuten Tirroniemen leirikeskus hiekkarantoineen, Aalistunturi, lintotorni ja luontopolku sekä Siikajoen mylly vuokrapirtteineen ja saunoineen sekä kyläläisten ylläpitämä koulu, jossa voi myös yöpyä. Pasmajärven merkittävin tapahtuma on syyskuisin järjestettävä Perinnepäivät, jossa pääsee kokeilemaan muun muassa ohran puimista ja jauhatusta myllyssä vanhanajan tavoilla. Pasmajärveltä 6 kilometrin päässä sijaitsee Nuottavaara, jonka nurmikentällä pelataan jalkapallo-otteluja ja patikoidaan erakko-Heikkisen kämpällä. Ruokojärvestä taas löytyy palvaamo ja lihanjalostamo ja Taapajärvestä maito- ja porotila. Suuri Aalisjärvi on tunnettu monipuolisista kalansaaliistaan.
Pasmajärvi on tunnettu vireän kylätoiminnan ohella myös Kolarin suurimpana järvenä. Hunnuvaaran päältä aukeava näkymä on kuin Järvi-Suomesta. Kylästä löytyy useita luontomatkailukohteita kuten Tirroniemen leirikeskus hiekkarantoineen, Aalistunturi, lintotorni ja luontopolku sekä Siikajoen mylly vuokrapirtteineen ja saunoineen sekä kyläläisten ylläpitämä koulu, jossa voi myös yöpyä. Pasmajärven merkittävin tapahtuma on syyskuisin järjestettävä Perinnepäivät, jossa pääsee kokeilemaan muun muassa ohran puimista ja jauhatusta myllyssä vanhanajan tavoilla. Pasmajärveltä 6 kilometrin päässä sijaitsee Nuottavaara, jonka nurmikentällä pelataan jalkapallo-otteluja ja patikoidaan erakko-Heikkisen kämpällä. Ruokojärvestä taas löytyy palvaamo ja lihanjalostamo ja Taapajärvestä maito- ja porotila. Suuri Aalisjärvi on tunnettu monipuolisista kalansaaliistaan.

Tyrkkö, Martti.
Savottapappina Pohjolassa. 
Kokemuksia ja elämyksiä tukkijätkien parissa.
Werner Söderström Osakeyhtiö, 1942.
Sivumäärä 222. Oman kirjani lopusta kuitenkin puuttuvat "noin 30 sivua liitevalokuvia", jotka eräs kirpparimyyjä mainitsee omassa kirjan myynti-ilmoituksessaan.

Wikipedian mukaan Martti Tyrkkö oli Nieminen vuoteen 1927 asti. Hän oli syntynyt Ylöjärvellä 1904. Hänestä tuli pappi, oppikoulun rehtori ja kirjailija.

Tyrkkö toimi 1930-luvulla savottapappina Lapin tukkisavotoilla.  
Tyrkön teosta pidän hienona löytönä. Oli iloinen yllätys löytää kirjasta myös Kolaria koskevia kokemuksia. Kaiken kaikkiaan teos on erinomainen kuvaus ajasta, jolloin metsistä alkanut teollistuminen (1860-luvulta lähtien) rupesi mullistamaan koko suomalaista yhteiskuntaa.

Kuvaliitteen puuttuminen omaksi saamastamani painoksesta on ainoa asia, joka harmittaa. Tämän jutun yhteydessä julkaisen metsätöihin liittyviä kuviani, jonka oikeudenomistajan olen merkinnyt kuvan alle.

Savottapappina Pohjolassa on kerrassaan mielenkiintoinen kirja. Se löytyi eräästä turkulaisesta antikvariaatista.



Kuva: Ilmari ja Veera Kaitalan perikunta. Kolari.
Miehet savottaan lähdössä. Vas. Ilmari Kaitala (1907-1986).


Kuva: Aukusti ja Emmi Raittimon perikunta. Kolari.
Autoilija-August ja kaksi renkiä. Vas. August Raittimo (1912-2002).


Kirjailija aloittaa teoksensa toisen luvun kirjoittamalla hieman vaikeasti mutta asiallisesti näin:

"Saadaksemme paremman käsityksen siitä työstä, jota varten nyt olin Peräpohjolaan, Lapin raukoille rajoille saapunut, heittäkäämme vielä silmäys tukkilaisvalistustyön syntyyn, sen syntyyn vaikuttanesiin tekijöihin sekä työn alkuvaiheisiin."

Vanha pysähtynyt ja muuttumaton, 1800-luvun suomalainen yhteiskunta tuli ikään kuin tiensä päätökseen siinä vaiheessa, kun ensimmäiset metsiin ja puun käsittelyyn liittyvät innovaatiot alkoivat muuttaa Suomea. Mullistukset seurasivat toisiaan, sillä Suomi alkoi toden teolla teollistua. Mullistusten pyörteisiin joutuivat ensi sijassa metsätyöläiset.

Sahateollisuus otti höyrykoneen käyttöön ensimmäisen kerran 1857. Höyrykone mahdollisti sahan rakentamisen muuallekin kuin vesiputouksen partaalle. 1860-luvulla puolestaan keksittiin puusta uusi raaka-aine. Keksinnön myötä Viipuriin perustettiin maamme ensimmäinen puuhiomo.  Sahoista ja puuhiomoista tuli teollisuuslaitoksia, jotka tarvitsivat sekä omaa työväkeä että raaka-ainetta. 

Puutavaran hakkuuseen ja kuljetukseen tarvittiin kymmeniä tuhansin miehiä eli metsätyöläisiä eli jätkiä. Näin syntyi laaja "sisäinen siirtolaisuus" (Tyrkön käyttämä ilmaus), joka suurin piirtein katsoen suuntautui asutuilta Länsi-ja Etelä-Suomen seuduilta kohti
Lapin, Peräpohjolan, Koillis-Suomen ja Itä-Suomen 
laajoja, koskemattomia metsiä.

Suunnattomien metsien keskellä, kaukana asutuksesta ja järjestyneistä oloista näiden miesten elämä sai oman erikoisen sävynsä ja leimansa. Korpikommunismi sai uskonnollisen hurmosliikkeen luonteen. Ensimmäiset jätkäpolvet elivät kaiken järjestäytyneen yhteoskuntaelämän ulkopuolella ja sivistyksestä he saivat osakseen "tuskin muuta kuin rokotuksen". Heillä oli oma lakinsa, korpilaki.

Länsi-Lapin savotoissa
Purouitossa Kittilän Venejoella,
Pohjolan originaaleja ja
Taapajärven erakko Eemeli Heikkinen
ovat Kolarin järvikylien näkökulmasta erinomaisen mielenkiintoisia tarinoita.

Olen (entinen) Sieppijärven koulun opettaja. Käytimme jo 1980-luvulla koulumme oppilaita Erakko Eemeli Heikkisen korsussa juuri sillä paikalla, missä kirjailija Tyrkkö pappina oli päässyt myös käymään. Me emme luonnollisesti tavanneet enää Heikkistä. Savottapappi sen sijaan tapasi, sillä Malisen Kalle tunsi Heikkisen ja tämän polut.

Taapajärven erakosta kertova tarina oli ehdottomasti riemastuttavin löytöni, minkä tein Tyrkön kirjaa lukiessani. Tarina on huikea ja näkemystäni tukeva esimerkki siitä, että aina ja iänkaiken on ollut ihmisiä, jotka ovat tavalla tai toisella tallentaneet oman aikansa tapahtumia ja tapauksia.

Ei siis olekaan niin harmittavaa, vaikka usein kuulee huokaisuja: "Voi voi, siinä lähti (taas) manan majoille viimeinen ihminen, joka jotakin osasi kertoa menneestä elämästä!"

Uskon, että kaikissa tarinoissa on loppujen lopuksi kyse ennen kerrotuista tarinoista. Uskon myös, että "Ainakin Yksi Jossakin" on omana aikanaan ja nykypolven tietämättä kirjannut tarinoita muistiin. Mielenkiinnosta riippuu, mitä ja mistä tallennettuja tarinoita löydämme.
                                                         
                                              Kuva: Helliriika Moonan isälle, "Satan Einolle" eli Eino Vaattovaaralle, annettu.
                                                                                       Tukin uittoa Tievainpäässä.


Kuva: Mirjam Satan kokoelmasta.
Kuvassa metsätyönjohtaja Matti Korkala (vas.), Pekka Kauppinen, Korkalan tuleva vaimo Hanna Pääkkölä ja Uuno Pääkkölä. 

Kirjailija Martti Tyrkkö tapasi savottareissuillaan lukuisia ihmisiä. Tainionjoen savotalla (Kittilässä) tapaamansa työnjohtaja Matti Korkalan hän mainitsee nimeltä, sillä "siellä oli tuttu mies" (sivu 86) Mahdollisesti tämä kuva on otettu Tainionjoen savottakämpällä, sen "terävässä päässä".