16 tammikuuta 2017

Rautatie tuli, rautatie saatiin vai...nälkäkö sen Suomeen toi?

Nosto 15.7.2022. 
Tähän postaukseen on valmistumassa tarina KOLARIIN tulleesta rautatieläisperheestä.

Rautatien tulosta paikkakunnalle kirjoittaneet kirjailijat Juhani Aho ja Eino Kellberg olivat molemmat Iisalmen ihmisiä.


KIRJAILIJA:
Eino Kellberg, 12.8.1908 - 31.7.1978, Iisalmi.
TEOS:
Kylä kapinan rajalla, 1973.
JULKAISIJA:
K.J. Gummerus Osakeyhtiö Jyväskylä.

Valitsin Kellbergin teoksen luettavakseni
mielenkiinnosta rautateiden rakentamiseen Suomessa.

Rautalammilla vuonna 1890 syntynyt isoäitini lähti piiaksi Helsinkiin vuonna 1905 ja palasi sieltä kotikonnuille 1911. Olen mietiskellyt, onko hän voinut kulkea junalla tuohon maailman aikaan.

Kun otin selvää kirjailija Eino Kellbergistä,
löysin hänen elämästään mainintoja, jotka avasivat kertaheitolla teoksen rakenteen.
Iisalmen kirjailija on kirjoittanut itsestään ja omasta ajastaan ja omasta lähipiiristään. Hänen isänsä oli mäkitupalainen, joka teki päivätöitä Iisalmen pappilassa, ja tunsi Juhani Ahon.

Ei ole siis Kellbergin syy, että hänen tarinansa ei noussut myyntilistojen kärkeen - eikä ole edelleenkään muodissa. Ei ole Kellbergin syy, että hänen tarinansa rautatien rakentamisesta Savosta Pohjanmaalle ei ole innostanut aikansa kriitikoita eikä myyntimiehiä. Tylsä aihe "modernille immeiselle" - niin kai...  

Teoksen tapahtumat saavat alkunsa vuoden 1917 syksyllä.

Tapahtumapaikaksi kirjailija on valinnut erään kirkonkylän, joka on muodostunut vanhan kirkon ympärille. Kirkko puolestaan on kuvauksen perusteella ilmiselvästi Iisalmen vanha kirkko, joka oli valmistunut paljon ennen Suomen itsenäistymistä, eli jo vuonna 1780.

Kellberg esittelee kirkkoa näin.
"Kylän laidassa, salmesta kohoavalla mäkitöyräällä seisoi arvokkaana vanha ristikirkko kellotorni vierellään. Kirkon ympärille levittäytyi hautausmaa. Sitä kiersi mukulakivistä tehty aita rautaisine portteineen. Pappila oli lähellä, kirkolta johti sinne koivukuja. Pappila eli virkatalo, joksi sitä nimitettiin, hallitsi noin kuudentuhannen hehtaarin suuruista maa-alaa. Sillä alueella asuivat pappilan torpparit ja mäkitupalaiset, jotka maksoivat torppiensa vuokran päivätöinä pappilalle. Pappilan laajat pellot ja satapäinen karja vaativat runsaasti työtä." (s. 11-12)

Kirkosta tai pappilasta ei ollut enää vuoden 1917 aikaan kylän keskeisimmäksi paikaksi. Sen sijaan kylän keskellä, lähellä maantietä sijainnut kunnantupa oli paikka, jossa ratkottiin kunnan asiat ja ongelmat. Kunnantupa oli keskeisin paikka.

Iisalmen kirkon ja pappilan ympäristön on täytynyt ollut Kellbergin sielunmaisemaa.

Pidän erityisen paljon hänen luontokuvauksestaan. Kun Kellberg mainitsee "salmesta kohoavan mäkitöyrään" (s. 11), pääsen muiden lähteiden perusteella selville, että kysymys on Kirkkosalmen itärannasta ja sen tuntumassa olevasta mäkitöyräästä.
Siellä missä on salmi, on myös kaksi vesialuetta. Tässä tapauksessa kysymys on Iisalmen Porovedestä, sillä "Porovedestä pohjoiseen työntyvän Kirkkosalmen itärannan tuntumaan mäelle rakennetun kirkon lähiympäristönä on vesistöön viettävä, useaan eri otteeseen laajennettu lehtevä hautausmaa". ( http://www.rky.fi/read/asp/r_kohde_det.aspx?KOHDE_ID=1088)


Haudankaivaja on yksi kylän merkkihenkilöistä. Hän teki työnsä. Sen lisäksi hän otti selvää tapahtumista torilla. Hän oli se, joka otti vastaan kylän läpi kulkevat matkueet, kuten rajantakaiset pakolaiset (Uhtualta).
"Pian täytti pirtin puheensorina pakolaisten kertoessa matkastaan ja kapinasta, joka riehui ympäri suuren Venäjän maan. Karjalan korpikylätkin olivat joutuneet sen verisiin pyörteisiin. - Valtakunnan rajan ylitimma ja selvisimma hengis Suomen puolel. Kirkot poltettih! Papit tapettih! Ken pakoh pääs, hän hengis säily, kertoi karjalaisukko ja teki ristinmerkkejä." (s. 29)


Nyt odotettiin rautatietyömaan alkamista

"Näytti kuin elämä olisi kylässä pysähtynyt.
Etelä-Suomesta kantautui hälyttäviä tietoja poliittisista levottomuuksista, työläisten ja virkavallan välisistä kahakoista, liikkeiden ryöstöistä ja venäläisen sotaväen liikehtimisistä kaupungeissa. Uutisia julisti suurin otsikoin kauppalassa ilmestyvä sanomalehti. Mutta suuremmista tapahtumista kertoivat huhut." (s. 33)

"Kirkonkylässä elettiin odotuksen aikaa. Oli puute rahasta. Varat olivat vähäiset talvelle lähdettäessä. Miehet, jotka tähän aikaan syksystä hankkiutuivat jo lähtemään talvisavotoihin, olivat kotona. Metsätöitä ei ollut, eikä rautatienrakennustyöstä kuulunut mitään. 
- Jospa se pian alkaisi rautatien teko. Mestari, joka oli linjaa kepittämässä, oli sanonut, että syksyllä työt varmasti aloitetaan.
- Tiedä sitä. Olet tuota ennenkin työtä saanut ilman rautatien tekoa. Mikä sinuun nyt on mennyt kun työtä pelkäät. Ennen olet ensimmäiseksi talvisavotoihinkin lähtenyt.
- Olen lähtenyt. Mutta eihän noita savotoitakaan tunnu nyt olevan. Virmojen herrat kai tekevät itse tukkinsa ja tehkööt, sanoi Emppu äidilleen.
Hän odotti niin kuin muutkin rautatietyömaan alkamista. Siellä he uskoivat saavansa hyvän palkan, paremmanntoimeentulon." (s. 34)


Nälkärata Riihimäki - Pietari


Rakentaminen alkoi vuonna 1867 yhtaikaa kummastakin päästä.
Ensimmäinen rataosuus Riihimäki - Lahti valmistui 1869, ja koko rata syyskuussa 1870.

Suurten nälkävuosien (1866 - 1868) aikana hätäaputyönä rakennettu rata sai lisänimitykset "Nälkärata" ja "Luurata". Arvioiden mukaan yhden vuoden aikana menehtyi pahimmillaan 20 % rautateiden työväestä.
Pulan, nälän ja tautien aiheuttamien ongelmien lisäksi radanvarrelle "muualta tullut"  työväki toi mukanaan myös epäjärjestystä, tappeluita ja juopottelua, levottomuutta.
(https://fi.wikipedia.org/wiki/Riihim%C3%A4ki%E2%80%93Pietari-rata#Historia)



Kellbergin kirja alkaa
Savon rautatien yhdistämisestä rannikolla kulkevaan Pohjanmaan rataan.
Syksy 1917.

Ote teoksesta, sivu 54 - 55.
Matkalaisten joukko värjötteli viluissaan kulkiessaan maantiellä. Rautatien rakentajat olivat olleet monilla työmailla, siirtyneet aina sinne, missä rautatietä rakennettiin. Nyt he tulivat tänne. Savon rautatie yhdistettäisiin Pohjanmaan rataan.

He olivat saapuneet junalla kauppalan asemalle ja matkasivat nyt kirkonkylään. Sieltä he toivoivat saavansa asunnon. Heillä oli kaikki omaisuus mukanaan; toiset kulkivat jalkaisin ja kantoivat raskaita taakkojaan, toiset matkasivat hevosella. Kärryissä oli laatikoita. Niissä kotkottivat kiusaantuneet kanat, kissat naukuivat ikäväänsä ja sianporsat vinkuivat. Mutta isäntäänsä seuraava koira laukkaili iloisena. Se haukkua räiski lehmää, joka kävellä lönkytteli  laiskasti kärryjen perässä, mihin se oli sidottu kiinni. Väliin radanrakentajat poikkesivat taloihin ja mökkeihin kysymään, sopisiko asumaan. Kyläläiset suhtautuivat epäillen tulijoihin, ja monet kieltäytyivät ottamasta vuokralaisia huoneisiinsa.

- Mitä lienevät. Jos ovat niitä etelän punikkeja, jotka varastelevat ja ryöstävät ihmisiä, sanoi Ronkaalan vanhaemäntäkin.

- Nälkäisen näköisiä näyttävät olevan. Lähtevät ja jättävät vuokransa maksamatta, esteli Hukkalan emäntä miestään, joka oli luvannut jo kahdelle perheelle asunnon. Mutta rahapula houkutteli ottamaan, jotkut maksoivat vuokransa etukäteen. Niinpä Ronkaalan avaraan pirttiinkin naulattiin laudoista väliseinä, jotta voitiin sijoittaa siihen yksi rautatieläisperhe. Porstuan pohjakamari tyhjennettiin omista tavaroista toista perhettä varten. Melkein jokainen talo otti parit vuokralaiset, ja pienet mökit sullottiin kahden perheen asunnoiksi.

Kylän elämä muuttui. Saatiin uusia elämäntapoja ja oppeja, muodostui murteiden sekamelska, sillä muuttajat olivat eri puolilta Suomea. Oli vilkkaita karjalaisia, jäyhiä pohjalaisia ja huonosti ymmärrettäviä raumalaisia. -Tästä se koko Baabeli tuli, sanoi Ronkaalan vanha isäntä. (s. 55).

Kellbergin kirja kertoo

syksyn 1917 tapahtumista sekä ratatyömaalla että koko Suomessa. Vuoden 1918 keväällä syntyy sota, taisteluita käydään etelässä, Helsinki vallataan, sankarivainajia haudataan kunnialaukasten saattelemina.
Myös kylällä annetaan ulkonaliikkumiskielto, ja ratatyömiesten määrää vähentävät pidätykset.

Sodan viimeiset tapahtumat keskittyivät Etelä-Hämeeseen. 
Usko elämään oli melkein menetetty kamppailtaessa pahinta vihollista, nälkää vastaan. Kamppailun kovuutta todistivat metsissä paljaiksi kolotut petäjien rungot.
Mutta kylä selviytyi voittajana, sillä se ei luovuttanut yhtään uhria nälkäkuolemalle. (s. 181)

09 tammikuuta 2017

Kirjojen Suomi. Tässä YLE:n lista, ja oma aloitukseni.

Nadja Nowak ja Seppo Puttonen ovat valinneet kirjan jokaiselta Suomen itsenäisyyden vuodelta. Saatesanoiksi eli valintansa perusteeksi Puttonen on kirjoittanut:

"Kirjat osoittavat, miten ihmiset ja Suomi maana ovat muuttuneet. Suomalaisten suhtautuminen toisiin ihmisiin, luontoon, eläimiin ja yhteiskuntaan on muuttunut paljon sadan vuoden itsenäisyyden aikana. Maatalousvaltaisuudesta lähtenyt maa on kaupungistunut, teollistunut ja sivistynyt. Eripuraisina kaksosina syntynyt Suomi on jälleenrakennettu raskaiden sotien jälkeen. "

"Kirjasarjaan valitut teokset ovat noiden muutosten sata tärkeintä kirjaa."

Ok.

Itselleni suurin yllätys listassa on se, että valinnan perustana on kirjan julkaisuvuosi. Harrastan vanhojen kirjojen lukemista ja harrastan niiden kirjojen lukemista, jotka kertovat vanhoista tai vielä vanhemmista ilmiöistä ja ihmisistä. Olisinkin laatinut vastaavanlaisen luettelon kirjan sisällön perusteella. No, se olisi ollut varmaankin mahdoton tehtävä kahdelle lukijalle. Mielestäni kirjan sisältö kuitenkin kuvaa muutosta tai ilmiötä paremmin kuin tiettynä vuonna julkaistu kirja.
Nyt tehty luettelo tekee kirjasta itsetarkoituksen. Olen silti aivan varma, että näin on ollut tarkoituskin, ja hyvä näin! Lista on täynnä hyviä kirjoja (vaikka toisin väitettäisiin).

En siis usko, että juuri nämä listatut teokset kertovat muutoksista parhaiten - että nämä olisivat tärkeimmät kirjat tutkittaessa suomalaisten suhtautumista! 

Lopuksi mietiskelen, kertooko vuonna 1917 julkaistu kirja mitään vuodesta 1917...No, ei välttämättä muuta kuin, että sivistyneitä, luku-ja kirjoitustaitoisia ihmisiä on jo silloin ollut olemassa, ja köyhiä työläisiä. 
Pettymykseni ydin sisältyy minulle tärkeään asiaan, ja se on se, että vuoden 1917 elämää ei voi ymmärtää, jos lukee vain vuonna 1917 julkaistut kirjat. Ilmiöiden ja muutosten ymmärtämiseen tarvitaan etäisyyttä ja vertailua. 

Niinpä minun kirjalistani alkaa näin.

1917 * Eino Kellberg (1973) Kylä kapinan rajalla. Täältä löytyy oma tekstini Kellbergin kirjasta.







Kirjojen Suomi 100 vuotta. Yle:n lista kirjoista. 

2010-luku

2000-luku

1990-luku

1980-luku

1970-luku

1960-luku

1950-luku

1940-luku

1930-luku

1920-luku

1910-luku