"Historia politiikan tekemisen välineenä". Auttavatko kirjat ymmärtämään ihmisten järjettömyyttä ja hulluutta?

Kuvassa on tyttäreni Dachaun keskitysleirin portilla Saksassa, lähellä Muncheniä, lokakuussa 2019.
 Opimme siellä, että tämä oli se keskitysleiri, joka avattiin käyttöön kaksi kuukautta Hitlerin valtaantulon jälkeen, 1933. Mieti sitä, kaikki valmista jo 1933...


Tämän linkin takaa löytyy albumi, jossa kuvia Dachaun käynnistä.

Maanantaina, 27. tammikuuta, vietettiin Suomessa (missä vietettiin)

Vainojen uhrien muistopäivää. Se on Suomessa enemmän tai vähemmän arka liputuspäivä eli kansallinen merkkipäivä. Suomalaiseen almanakkaan päivä on säädetty valtioneuvoston päätöksellä vuonna 2002. Päivämäärällä 27.1. puna-armeija vapautti Puolassa toimineen Auschwitzin keskitysleirin vuonna 1945. 

En ole käynyt museona toimivan AUSCHWITZ II-Birkenaun alueella Puolassa, missä 75-vuotispäivän eli vapauttamisen muistojuhlaa vietettiin (27.1.2020). Paikalla olivat olleet noin kaksisataa Auschwitzistä hengissä selvinnyttä. Paikalla olivat olleet myös monet Euroopan johtajista, esimerkiksi Suomen presidentti Sauli Niinistö. Puolan presidentin sanottiin vastanneen, kun media oli asiasta kysynyt: "Venäjän Putinia ei oltu kutsuttu poliittisista syistä." Putinin väitetään politisoineen viime sodan historiaa puhumalla, kuinka Puola oli se valtio, joka aloitti sodan." 

En ole siis käynyt Auschwitzissä. Sen sijaan olen vieraillut  (2019) Dachaussa, Saksan Baijerissa, lähellä Muncheniä. Olen saanut alla olevat  kaksi kirjaa sieltä, Sandi osti. Niitä myytiin museokaupassa, vapaaehtoisten ihmisten ylläpitämässä kaupassa.

Arbeit macht frei -kyltit eivät ole myynnissä museokaupassa. 

Yhtään ainutta "matkamuistoesinettä" tai muuta rihkamaa Dachaun museokauppa ei myynyt.

Niinpä minun sopii (ainakin) ihmetellä, mistä Lappilan "Tankkibaarin" omistaja (entinen Lappilan alaluokan oppilaani) tilasi tai nappasi "Arbeit macht frei" - kylttinsä.  Hän on paheksunnasta ja oluen myyntiboikotista huolimatta pitänyt ja pitää "omaa" valurautakylttiänsä esillä kuppilansa ulkoseinällä. Perusteluista lapsellisin on ollut: "Ei se minua häiritse. Onhan kyltti näkösällä keskitysleirimuseoissakin."!  On. On. Sinne kyltit kuuluvat niin kuin korvat yhden baarin omistajan päähän.

Historiatietoisuus on esimerkiksi sitä, että tietää ja tuntee Euroopan keskitysleirien historian. Nykysukupolvien näkökulmasta historiaa on Suomen kouluissa opetettu "aina". Ollessani lukiota edeltävällä keskikouluasteella (1960-luvun lopulla), historiaa opetettiin yhteiskuntatiedon ja eurooppalaisen sivistyshistorian  (politiikan ja arkeologian) ehdoilla. 

Olen historian opettamiseen erikoistunut (1983) luokanopettaja. 
Edellä mainitsemani liputuspäivän säätämisen jälkeiseen, eli vuoden 2002 jälkeiseen koulumaailman opettajakuntaan kuuluin vuoteen 2013 asti. Kertaakaan omalle kohdalleni "ei osunut" keskitysleirien historiasta puhuminen tai  juutalaisuhrien muistaminen -historian opetuksen nimissä.   

Comite International de Dachau lupaa, että tämän kirjan lukija löytää, tutustuu ja ymmärtää "the tragic odyssey of the prisoner through the world of the Nazi concentration camp".

Dachaun vapauttaminen tapahtui 1945 - as well.

Auschwitzin (ja kaikkien keskitysleirien) vapauttamisen vuosipäivänä kuulin radiotoimittajan kommentin syystä, miksi "Putinia ei näkynyt muistojuhlassa". Vastauksessaan Suvi-toimittaja käytti ilmausta: "Historiaa käytetään politiikan tekemisen välineenä". Niinpä.

Jos Puola ei halunnut Putinia paikalle, ja jos Putin on alkanut syyttää Puolaa viimesodan käynnistämisestä, jos...jos..., niin he/ne kumpikin käyttävät nimenomaan historiaa politiikan tekemiseen.  

ON olemassa hyvää politiikan tekemistä. ON olemassa huonoa politiikan tekemistä.

ON olemassa hyvää politiikkaa. ON olemassa huonoa politiikkaa.

Kirjat, tieto ja kokemukset auttakoot nykyihmistä tajuamaan näiden kahden erilaisen politiikan tekemisen eroavuudet, syyt ja seuraukset. Ja se on tarpeeksi paljon, jos halutaan jokaisen puuttuvan tapahtumien kulkuun.

Lopuksi muutama kuva Dachaun keskitysleirimuseon alueelta. Suurin vierailijaryhmä ovat Saksan koululaisryhmät opettajineen ja bussinkuljettajineen.

Kuvia klikkaamalla saat ne suuremmiksi, kiitos mielenkiinnosta. t. katakorhonen56@gmail.com

Mahdolliset kommentit voivat käynnistää hyvän keskustelun: -Mitä me (täällä ja nyt) voisimme tehdä?

Kirjailijat kertoivat teoksistaan Kolarissa 2019. Kata puhui kirjaansa perustuvaa asiaa kirjasta yleensä ja kotikielestä.

Tekstit ja kuvat:

katakorhonen56@gmail.com
puh. 0443624388

Tapahtuma 13.12.2019. Lahjaksi kirja -tapaus Kolarin valtuustosalissa.

Heli-Maarit Ylitalo tuli Kittilästä Kolariin kiinnostuksesta Lahjaksi kirja -tapahtumaan.
Kiitos kiitoksista Helille.

Lahjaksi kirja - tapahtuma (13.12.2019) pidettiin Kolarin kunnanvaltuuston  kokoustilassa.
Tilaisuuteen oli kutsuttu alla nimetyt kirjailijat ja yksi kustannustoimittaja-kustantaja. Kaikki kutsutut saapuivat paikalle ja kertoivat teoksistaan.

Tapahtumaan toivottiin myös lukevia kirjan ystäviä tekemään tuttavuutta kirjailijoiden kanssa. Heitä saapui tai vieraili "kourallinen", mikä oli mukavaa, koska tämäntapaisiin lukijoitten ja kirjailijoitten yhteistapahtumiin Kolarissa ei vielä lienee totuttu. Tapahtuman lopuksi arvottiin runsaasti hienoja kirjapalkintoja.

Tapahtuman lopuksi arvottiin runsaasti hienoja kirjapalkintoja.

Tapahtuman idea

syntyi, kun tietokirjoittaja Kata Vienontytär sai kirjansa julkaisujuhlassa (6/2019) siellä esillä olleeseen vieraskirjaansa kiitossanat "Kirja on aarre ja suuri Lahja meille". 

Tässä yhteydessä tarkoituksena oli myös se, että tulevassa tapahtumassa (Lahjaksi kirja) arkipäiväistettäisiin käsitteitä "lahja, hyvä lukutaito, luova lukutaito, ja syvällinen lukutaito"!  Ajatus oli, että tapahtuma avaisi Kolarin ja lähiseutujen nykykirjailijoille ovia lukijoitten kohtaamiseen. Ensisijainen tapahtuman tarkoitus ei siis ollut (edes joulun alla) myydä joululahjaksi kirjoja.

Sen sijaan tarkoitus oli  muistuttaa kirjastojen ja kirjakauppojen suuresta merkityksestä "meän henkiselle ilmastolle". Koko Tornionlaakson ainoa kirjakauppa (om. Riitta-Liisa Kylmämaa) toimii edelleen Kolarissa. Itse kysyn myös, onko koulukirjastoja enää missään...

Kolarin kunnalla puolestaan ei ole kirjaston tueksi omaa tilaa eikä huonetta isompien kulttuuritilaisuuksien (esim.KulttuuriKolari) järjestämiseksi. Kirjasto ja siihen yhteydessä oleva valtuustosali toimittavat tätäkin virkaa.

 Tilaisuuden avasi  

kirjasto- ja kulttuuritoimenjohtaja Kyösti Satokangas avaussanoillaan. Tapahtumassa kirjailijat (arvotussa järjestyksessä) saisivat kertoa ja/tai lukea kirjoistaan.

Kata Vienontytär Korhonen (kuvassa) ja 

Peiliin katsomisen paikka, Ursulan tyttäret. Tornionlaakson paikallishistoriaa vaimoitten näkökulmasta. (2019). 

Seuraavassa kirjaan perustuva puheenvuoro kirjan ja kielen puolesta.

Ensimmäinen, kesällä 2019, ilmestynyt kirjani on  löytöretki tai lukukirja tai yksi tarina Tornionlaakson paikallishistoriaan. 

Kirjassani arvioin suomenkielistä kotiseutuani vaimoitten näkökulmasta niin, että esimerkiksi geneettisen sukututkimuksen antamalla potkulla saattelen Tornionjokivarren ja järvikylieni vaimoja siirtolaisiksi Pohjois-Norjaan. Heidän jälkipolviaan olen nyttemmin jo käynyt tapaamassa (10/2019). Olen todeksi todennut, ettei siellä enää kukaan osaa käyttää suomenkielisiä sanoja, ei tunne käsitettä Ruija, mutta kaikki eivät tiedä myöskään esivanhempiensa tarkkaa lähtöpaikkaaa; - Jostakin Tornionlaaksosta tulivat kuulema. Erityisesti minua kiinnostaa Yykeänperän eli Skibotn-seudun ympäristö, vuonojen vanhat suvut, Kåfjordin kaivoksen kulta-aika ja suomalaisvaimojen työteliäs elämä siellä.

Tein kirjan, jota haluan luettavan, pidettävän auki, esillä; tutkittavan ja kritisoitavan. Ei minunkaan kirjaa pidä kieltää tai vaieta, ei polttaa eikä unohtaa, vaikka kirjani lopusta ei löydykään "googlemaailman" vaatimia hakusanoja. En koskaan ole ymmärtänyt knoppitiedon merkitystä uuden oppimisessa. Siksi sanon EI kokonaisuudesta irrotetuille sanoille, myös isoille otsikoille, joiden useimpien tarkoitus on vaikuttaa tunteisiin - myynnin hyväksi.

Minun nimi on Kata Vienontytär. Olen Suomen Tietokirjailijat -yhdistyksen hyväksymä tietokirjailija -  siinä missä moni muu. Tulen Sieppijärveltä, mutten suinkaan ole ensimmäinen taiteilijanimellä kulkeva kyläläinen. Kolmenkymmenen vuoden takaa muistan meänkylältä kuvataiteilija Irja Alekskaron. Hänen öljyväritöihinsä liittyvä tieto tuli tuonpuoleisesta.

Minä uskon kirjoittajana tieteeseen, tietämiseen, tietoon, mutta arvioin myös tuonpuoleisesta tietoa. Olen Irjaa tai Meänmaan Bengt Pohjasta muistuttava tietokirjailija, joka otan kantaa sekä oikeaksi todistettuun tietoon, tieteeseen että yliluonnollisuuteen. Kirjallisuuskriitikko Olavi Jamalta olen saanut luvan ja kehotuksen "parkita nahkaani, yhtä koska pahalta tuntuu"!

Tein kirjan, jota haluan luettavan, pidettävän auki, esillä; tutkittavan ja kritisoitavan. Ei minunkaan kirjaa pidä kieltää tai vaieta, ei polttaa eikä unohtaa mistään syystä. Ei vaikka kirjani lopusta ei löydy "googlemaailman" vaatimia hakusanoja. Ei vaikka kirja on täynnä rönsyjä. Pitäisikö? Ei, koska lukutaidon rapistuminen on suurin uhka suomalaiselle kirjalle. 

Tietämisen maailma syntyy kotona

Minun Suomeni on, laulaa Raanujärven Antti Tuisku kauniisti. Minun tietomaailmani on, sanoo tämä tietokirjailija. Tietämisen maailmani on syntynyt äidistä ja isästä, se on kasvanut, kärsinyt oman ymmärryksen puutteesta, taas kasvanut ja syventänyt ajattelua mutta kaiken aikaa lisännyt myös kirjoittamisen tarvetta. Tänä päivänä luotan käsitykseni tiedosta ja tietämisestä vastaavan sitä mallia, jota monet suomalaiset tutkijat (esimerkiksi Esko Valtaoja) puolustavat... 

Tietäminen perustuu myös kiinnostukseen. 

Kysyn, kiinnostaisiko sinua tai oletko koskaan tullut ajatelleeksi, mitä ihmisten elämään merkitsi se, että Suomen itsenäisyysjulistuksen aikaan eräs Hedvig Gebhard toimi nälkää vastaan Valtion kotitaloustoimikunnassa?  Kirjoitan siis Hedvigistä, osuustoiminnasta, osuuskassasta kuin myös yhteisestä hyvästä, mitä maaseudun ja syrjäseutujen pankit ovat 1900-luvun alussa osakkailleen jakaneet - mutta mitä ei ainakaan nykymaailman pankeista enää löydy. (Peili-kirja, s. 208 - 21 s. 209 historia...)

Onhan sinullakin se kiinnistukseen perustuva tieto tai ajatus siitä, että sukututkimukseen valmistautuminen alkaa aina kirkonkirjoista?

Tästä sain aiheen kirjoittaa kappaleen "Sukututkijoita ärsyttävät asiat" (Peili s. 334) 
Koska nykyinen Kolarin seurakunta ei hallinnollisesti enää ole se sama, mitä se on historiansa eri aikoina ollut, on vuosien myötä syntynyt arkistointiin liittyviä aukkoja ja sekavuutta. Niinpä kiitosten sijasta välitän sukututkijoiden pyynnön:
Etsikää entisiltä naapureilta, kootkaa yhteen, taltioikaa ja digitoikaa kaikki Kolarin seurakuntalaisia koskevat historiakirjat. Tiedot ovat olemassa, hajallaan siellä täällä; etsikää ne eri naapuriseurakuntien arkistoista, etsikää ne entisten ja nykyisten seurakuntien historiakirjoista! Sukututkijoiden työ on meille ihmisille tärkeää, vaikka se ei sitä ole hallinnolle.

Kiinnostavatko sukusi ruotusotilaat, Ruotsi-Suomen aikaiset ruotutorppien miehet? 

Tästä aiheesta kirjoitan erityisen tarkkaa tietoa, puhun ruotusotilaista heidän nimellään syystä, että jälkipolviemme mielenkiinto aiheeseen saisi sytykettä. 

Ruotuväen historiaa on Suomessa tutkittu hyvin, ja tietoa tulee ympäri Suomea. Tuohon aikaan lienee tornionlaaksolaisia ollut väessä pari tuhatta. Tuon ajan sotamies AUNES, WIIK, KRUTRÖK, ORRE, ALLARD, TJEDERHANE, TIGER, PANTZAR, LÖPARE; GRANAT, LIND, BARSK, ENBUSKE, BJÖRNFOT, MÅNA, LAMPPA JA SIEPPI... tuon ajan sotamies näki maailmaa enemmän kuin muut - jos hengissä selvisi... (Peili s. 334)
Tornionlaakson ruotusotilaat olivat niitä pohjoisen Suomen poikia ja miehiä, joita Ruotsin kuningas lähetti Euroopan taistelutantereelle. Esimerkiksi Saksan Baijerissa olen nähnyt Pohjansodan historiaa Donauwörthin katukuvassa; Baijerilla osavaltiolla on oma historiansa ja arkistonsa Saksassa.

Mitä ajattelet suomenkielisten lukutaidosta, jonka väitetään hiipuvan? 

Viimeisen ns. Pisa-tulosten julkaisun jälkeen (2019) otsikoi uutislehti aiheen: "Pojat lukevat vain jos on pakko."

Suomenkielisiä on vähän maailman mittakaavassa. 

Miten käy suomen kielen, jos lukeminen ei kiinnosta eikä kirjoja enää haluta hankkia edes kouluihin...nythän ollaan jo sitä mieltä, että kirjojen lukemisen voi korvata kuuntelulla, tabletilla, äänikirjalla. 

Suomen kielellä kirjoittamisesta ja lukemisesta kantavat huolta ne, jotka pitävät kotikieltä  korvaamattomana mm. ihmisen identiteetille ( Peili s. 306.)

Tiesitkö,
minkätyyppisestä vihapuheesta oli entisvanhaan kysymys, kun "vainottiin paraa" ? (Peili s. 11)
Tiesitkö,
että vuoden 1640 asutustietojen mukaan Pekka Kolarin leski, Anna Kolari, asui yhtä Kolarin viittä vakituisesti asuttua taloa, mutta ketkä olivat hänen naapureitaan?  (Peili s. 12)

Tiesitkö, 

että kun Tornion kaupungissa syntynyt, entisen säätyläisperheen tytär, Kaisa Kreeta Ekvall, avioitui ja muutti 1808 Kolariin, hänestä tuli yksi Kolarin seudun merkittävistä kantaäideistä?

Tiesitkö, 

mitä meänkielinen sana rudja / myöh. ruija/ruijanpallas jne. suomeksi tarkoitti? Nimi esiintyi esimerkiksi Kaisa Ekvallin äidinäidin nimessä Karin Andersdotter Rudja? (Peili s. 14 -)
Tiesitkö,
että Kolarinsaareen ja Saarenputaalle perustetut Moonan, Pudaksen, Simun, Raution, Tiensuun (ent. Immon) ja Lanton talot ovat pitäjämme vanhimpia taloja?
Tiesitkö, 

että niinkin myöhään kuin vuonna 1999 Suomen Tornionlaakson lukiot ja kirjastot (mukana Kolari) tuottivat yhteisjulkaisun Väylän väreitä, tekstejä Tornionlaaksosta? (Peili s. 119)
Tiesitkö, 

että se Tornionlaakson rahvas, joka haki oikeutta (esimerkiksi) Ylitornion vuoden 1775 kevätkäräjiltä, tuli merkityksi kruunun asiakirjoihin tarkasti?  Käräjäpöytäkirjoja voi pitää oman aikansa luotettavina tietolähteinä. (Peili s. 142)

Minkälaista tietoa Peili-kirjasta löytyy? 

Tässä esimerkkinä kirjoittaja-Katalta teille kuviteltu historian koe, joka perustuu kirjasta löytyvään tietoon. Ymmärtämiseen pyrkivä lukeminen auttaa. Ei edes koulussa saisi enää tyytyä "muuta en muistanut" -vastauksia. Kokeessa voisi siis käyttää  kirjaa niin, että opiskelija kirjoittaa löytämänsä vastaukset omin sanoin.

Etsi kirjan sisällysluetteloa käyttämällä ne sivut, joissa selostetaan geneettistä sukututkimusta yhden Ursulan tyttären mukaan. Merkitsen sivunumerot tähän: 128 - 133. Vastaa seuraaviin kysymyksiin.

1. Miten Ursulantytär selittää geenien voimakkaan merkityksen ihmiselämään? 

Koska maailma ja kaikki kulttuurit ovat tietoa ja valetiedoksi muuttunutta tietoa täynnä, olisi koulussa tehtävä työ lähteiden ja lähdekriittisyyden hyväksi oltava tärkeintä. Vain tietolähteiden avoin vertailu auttaa ikään kuin korvamerkitsemään sen tiedon, mihin perusteluissaan viittaa. Kysymys on viimekädessä siitä, mihin tietoon lukija lopulta on valmis uskomaan. Tieto tarkentuu tai muuttuu koko ajan suhteessa kulttuuriimme.

2. Mitä hyötyä maapallon asutushistorian tarkentamiselle on siitä, että Ursulantytär on testauttanut myös poikiensa haploryhmän eli ns. isälinjan?

Etsi sisällysluettelon avulla kirjan luku Tornionlaakson juurilla. 
Vastaa seuraaviin kysymyksiin:

1. Miksi Ursulantytär haluaa, että kansallisiin liputuspäiviin liittyvää muistojen jakamisvastuuta tulee jakaa?  2. Miten tätä muistamiseen liittyvää vastuuta tulee jakaa?

3. Mikä heikkous on sukututkimuksella, joka seuraa vain miesten, isäntien, tilallisten, tilattomien, torppareiden, mäkitupalaisten, renkien sukunimeä?

4. Eeva Mikontytär Nuuksujärvi oli Malin Lassintytär Maaherran ja Mikko Heikinpoika Nuuksujärven tytär. Miksi hän kirjan ja Ursulantyttären mukaan ansaitsee tulla muistetuksi "meän Aalisjärven" sitkeimpänä leskivaimona?

Vastaukseksi ei riitä: No, ko soli niin sitkeä. Vastaus tarvitsee kirjan mukaisen viittauksen sekä geneettiseen perimään että elinympäristöön.

5. Ota selvää, kuka tornionlaaksolainen naistutkija on kirjoittanut näin: "Luonto, työtaakka ja ympäristö kasvattivat kovakouraisesti Tornionlaakson naista. Hänestä tuli koettelemuksista selvittyään - vahva, itsenäinen ja selvän identiteetin omaava nainen."

6 Miten kirja ja sen Ursulantytär-kirjoittaja perustelevat 1800-luvun avioeroista kertomisen juuri tässä kirjassa?

Seuraavassa esittelen tapahtumassa "esitellyt" teokset sattumanvaraisessa järjestyksessä.  Käytän tiedon jakamisen apuna myös ns. linkitystä.

1. Emma Marin  ja  Pylsyn myöstärit

Arvio Ristin Voitto -lehdessä: Hauskoja ja herkkiä tuokiokuvia

https://www.ristinvoitto.fi/ristin_voitto/muut/arvio_hauskoja_ja_herkkia_tuokiokuvia/?numero=18%2F2016&fbclid=IwAR2J-iOA_l4GEZGtuo8nELc1CXgtyM1RixEE57U7RwmMVNYxbXcl1eJOvE0

Julkaisu Luoteis-Lappi -lehdessä. Emma Marinin (o.s. Kaitalan) tarinoita saattoi lukea Luoteis-Lapissa jo ennen kirjan omakustannetta. Rahalla saa ja hevosella pääsee.

https://www.luoteis-lappi.fi/uutiset/rahalla-saa-ja-hevosella-paasee-6.170.30296.50c0071784?fbclid=IwAR0P7gQY3nFYGoGJlHwxCR7LfNedT6XDEZ0tBOQKnFiMR4CrO7mSpJZQkA4

2. Tuomo Korteniemi

Lisätiedot: www.vaylakirjat fi

Lahjaksi kirja -tapahtumassa Tuomo Korteniemi nosti esille kaksi julkaisemistaan kirjoista, ensimmäisenä Veli-Pekka Lehtolan Vanhempi Lapin kirjallisuus 1901 - 1963, ja toisena Olavi Jaman   Sipirjan lapset eli katsaus Lapin sotien jälkeisen ajan  kirjailijamestareihin.

3. Minna Kurttila ja  Hammaskeiju ja kadonnut hammas & Nukku-Matti ja yötön yö

Minna Kurttila asuu Kolarin Pasmajärvellä ja on julkaissut omakustanteena kaksi satukirjaa, "Nukkumatti ja yötön yö" sekä"Hammaskeiju ja kadonnut hammas”. Minna on kirjoittanut tarinat yhdessä tyttärensä Sannimarian kanssa. Tarinat on kuvittanut Sannin ystävä, Carolina Morera Oulusta.

NUKULUKU-kirjojen tarkoituksena on innostaa perheitä lukemaan ja viettämään yhteistä aikaa hauskojen ja lämpimien tarinoiden ääressä. Nukkumatti-kirjasta on tehty myös 1-3 -vuotiaille tarkoitettu mukaelma ”Nukkumatti ja ystävät”, jonka takasivulla on mukana Nukkumatti- ja Tunturipöllö-paperinuket. Lisätiedot: www.nukuluku.fi

4. Rita Simu ja  Kohtalon polkuja (2019). Kuivakangas, Övertorneå.

Kohtalon polkuja on suomennos Rita Simun esikoisromaanista Dit vägen leder. Trilogiansa ensimmäisessä osa hän kuvailee kolmen naisen - nuoren Marjan, tämän äidin (Lauran) ja isoäidin (Helmin) - elämänvaiheita.

On tammikuu 1939. Hyytävä pakkanen kurittaa Tornionlaakson väkeä. Laura-äiti on lypsyllä navetassa viiden lapsensa yhä nukkuessa. Traaginen tapahtuma on vähällä murskata koko perheen.

Isoäiti Helmi nousee perheen turvaksi. Helmin ja Marjan välillä on syntynyt erityinen yhteys.

Seuraamme Marjan kehitystä nuoreksi naiseksi ja hänen rakastumistaan.

Toinen maailmansota puhkeaa. Ruotsin Tornionlaaksoon sijoitetaan tuhansia sotilaita. Sota synkkine varjoineen on läsnä. Suomen kansalaisina Lauran poika Antti ja tämän kaveri, Pekka, joutuvat rintamalle. Suomen armeijan taisteluissa Puna-armeijaa vastaan kaatuu tuhatmäärin sotilaita. Säilyvätkö pojat hengissä? Ja jos, niin mihin hintaan?

https://cdon.fi/kirjat/rita-simu/kohtalon-polkuja-50141142

5. Ritva-Elina Pylväs ja Albertina (2019)

http://www.vaylakirjat.fi/kirja-arkisto/ritva-elina-pylvas-albertina/?fbclid=IwAR0ZSFh5tZdPdckEZlJ6nkugGOHk9ZkO-ujwraO7FuXyD6FUKr1vrStlSu8

"- Kuulin lapsuudessani tarinan, että kotipaikallamme Kolarin Törmäsnivassa olisi aikoinaan asunut "Alkkulan pappi". Myyttinen hahmo, josta kukaan ei tiennyt sen enempää kertoa. Kuka hän oli vai oliko häntä edes ollut? Aikuisena en uskonut tarinaa ollenkaan, mutta Oulun Maakunta-arkistossa löysin tietoja Kolarin vanhasta asutuksesta: Törmäsnivan ensimmäinen asukas oli ollut kirkkoherra Albert Heikel Ylitorniolta. Hänellä oli ollut tällä paikalla torppa.

Seuraavaksi selvitin, kuka oli Albert Heikel. Siitä syntyi kirja, mutta ei Albertista, vaan hänen vaimostaan Albertinasta."

Aiemmat julkaisut:

Kissanunia, runokirja, 2012 (loppuunmyyty)

Kulissit, dekkari, 2014 (loppuunmyyty)

Kuljen Kristuksen kanssa hedelmätarhassa, mietiskelykirja, 2015

Alisa Väylän tytär, historiaromaani, 2016

http://www.vaylakirjat.fi/kirja-arkisto/ritva-elina-pylvas-alisa-vaylan-tytar/?fbclid=IwAR1SR06jRCHHOkxDuyyWVVg6ygi7Bv1eRlGok76e2pJImI7VGFwIS3GBSCs

Väylän vaahtopäillä, runoantologia, 2017

Ritva-Elina Pylväs kertoo kirjassaan Albertinan tarinan. Hänen Albertinansa oli Albert Heikelin vaimo. Pariskunnan kuopus puolestaan oli Oskar Immanuel Heikel, s. Ylitorniolla 1858, kuoli Oulussa 1941.

Omassa tietokirjassani (Peiliin...) yhdistän Albertinan pojan, Kolarissa vt. kappalaisena toimineen Oskar Heikelin ja mm. kiertiokoulun opettajana toimineen Antti Laurinpoika Lassila Nivan. 

Lue Peilistä, s. 293 -294. (K.K.)

6. Anna-Liisa Keskitalo ja  Muisteluksia Tunturi-Lapista, ennen kännykkää, mönkijää ja moottorikelkkaa.

Enontekiön Vuontisjärvellä syntynyt rehtori Anna-Liisa Keskitalo kertoo kirjassaan kertomuksia ja tositarinoita lapsuudestaan ja nuoruudestaan sotien jälkeen ja 1950-luvulla pienessä Tunturi-Lapin kylässä.

Hän muistelee, miten hauska oli osallistua arjen töihin ja kokeilla oman osaamisensa äärirajoja poronhoidosta ja muusta luontaistaloudesta eläneen suurperheen ja kyläyhteisön keskellä.

”Silloin huomasi oppivansa asioita ja elämistä, yhteisöllisyyttä ja omialankin selviämistä”, diakonina ja opettajana, rehtorina ja koulutoimenjohtajana elämäntyönsä tehnyt Keskitalo luonnehtii.

7. Arvo Myllymäki ja  Mies isänmaan takapihalla.

Mies isänmaan takapihalla (romaani 2019), muurari Vilho Saarinen ajopuuna historian virrassa https://www.nordbooks.net/tuotteet.html?id=2/862247

Arvo Myllymäki on muoniolaistunut Tampereen yliopiston emeritusprofessori.

Eläkkeellä ollessaan hän on kirjoittanut kolme historiallista tietokirjaa ja kolme dokumentaalista romaania:

Kurileiri (tietokirja 2013), jatkosodan erityisleiri neuvostosotavangeille.

Korpikommunisti (tietokirja 2016), kolarilaisen Eemeli Lakkalan elämäkerta.

Punamultamies (tietokirja 2018), Kemi-Tornion pojan, maaherra Uuno Hannulan elämäkerta.

Vihan ja rakkauden päivät (romaani 2011), neuvostosotavavangin ja suomalaisnaisen rakkaustarina.

Kytköksiä ja katkoksia (romaani 2016), suurten ikäluokkien muuttotarina, joka päättyy Kallon kylään.

8. Elsa-Maria Kaulanen ja Tunturien yöpuolta. Sarjakuvateos Samuli Paulaharjun

kertomuskokoelmasta

Sarjakuvaromaani Tunturien yöpuolta. Vanhoja tarinoita.  

Lauri Pitkänen, Petri Hiltunen, Jouko Alapartanen, Lea Kaulanen ja Elsa-Maria Kaulanen.

"Kirja on muodostunut viiden em. taiteilijan halusta antaa uudenlainen muoto Paulaharjun vivahteikkaalle tekstille. Tervetuloa haltioiden, pirujen, trollien ja kummajaisten kaamokseen!"

Tämän sarjakuvateoksen alkuperäispiirrokset ovat olleet näytteillä Kolarin valtuustosalissa 2.12.2019 - 3.1.2020. Näyttelyn nimi on Tunturien yöpuolta. 

Linkin takaa löytyy näyttelyjuliste, eli Salakirjojen kustantaman sarjakuvakirjan kansi.

Sarjakuvaromaani perustuu Samuli Paulaharjun samannimiseen alkuteokseen, joka ilmestyi Suomessa 1934, mutta joka ei saanut kaikilta aikalaiskriitikoilta kummosia kehuja, päinvastoin. Käsittääkseni tästä syystä Paulaharjun novellikokoelma jäi hänen ainokaiseksi kaunokirjalliseksi teokseksi. 
Kokoelma Tunturien yöpuolta käsittää 15 Lappiin ja sen erämaihin sijoittuvaa vanhaa tarinaa. Ne pohjautuvat Paulaharjun alueen asukkailta keräämiin kansantarinoihin ja uskomuksiin. Tätä teosta kirjoittaessaan Paulaharju heittäytyi tarinankertojaksi, koska halusi "ymmärtää ja sanoa julki Lapin elämää vanhalta tarulliselta, pakanalliselta pohjalta" sekä esittää "Jäämeren vanhankansan yöpuolen elämää ja sielua sellaisena kuin olen sen saanut kiinni." Hän tunsi Lapin yöpuolessa liikkuvat yliluonnolliset ja kauhukirjalliset ainekset: noidat, sijattomat sielut, manalaiset, trollit sekä kummajaiset.

9. Kari Kaulanen ja  Kuuramäki 1, Tunturin tuolla puolen.

http://www.vaylakirjat.fi/kirja-arkisto/kari-kaulanen-kuuramaki-tunturin-tuolla-puolen/?fbclid=IwAR0oe8A78NNpbrBLcG03OJis56dwuGD6__VkqxP5hFl53_HwmvMVnjwdLkE

10. Kerstin Tuomas Larsson ja  Elämän ja kuoleman kynsissä.

 Tuotantoa:

https://www.bokus.com/cgi-bin/product_search.cgi?authors=Kerstin+Tuomas+Larsson&fbclid=IwAR1_uLhxLNCg8dovActwApVhJuZ_6nSkkJh5kvDRs5Po5IxCezC442xunKM

Rajalapsia viethiin pyssissä etehlään ruottinophiin:

https://str-t.com/meki/rajalapsia-viethiin-pyssissa-etehlaan-ruottinophiin/?fbclid=IwAR3EH1W0M-7fxS2mX7NdZy8fGDUGR4HJRRe9i_mGcI0hKncYSUKKIq6fK08

11. Jukka Vinnurva - Sarjan sisarukset  (2019) Linkin takaa löytyy Kata Vienontyttären lukukokemukseen perustuva arvio Jukan kirjasta.

12. Tuula Uusitalo - Muistojeni rannat - Särkijärvestä ihmisiä ja tapahtumia

vuosikymmenten takaa (2019) Tämän Tuulan nimilinkin takaa löytyy Kata Vienontyttären lukukokemukseen perustuva arvio kirjasta.

"Tuula Uusitalo oon kasunu ylös soanjälkheisenä aikana Särkijärvessä, Muonion lähelä. Vaikka kaikki kärsit soan seurauksista, siittä ei puhuttu sannaakhaan. Täyet halusit vain kattoa etheenpäin ja siittä monessa perheessä lapset sait kärsiä, selittää Tuula uuessa kirjassa."

https://sverigesradio.se/sida/artikel.aspx?programid=1017&artikel=7317906&fbclid=IwAR3C1jFpfZwUO9odoHYtcmAC19sfak8UERSTk1CpmiTwiJhMXZ_g9w9jbAk

Mitä ajattelet suomenkielisten lukutaidosta, jonka väitetään hiipuvan? 

Viimeisen ns. Pisa-tulosten julkaisun jälkeen (2019) otsikoi uutislehti aiheen: "Pojat lukevat vain jos on pakko."
Suomenkielisiä on vähän maailman mittakaavassa. Miten käy suomenkielen, jos lukeminen ei kiinnosta eikä kirjoja enää haluta hankkia edes kouluihin...nythän ollaan jo sitä mieltä, että kirjojen lukemisen voi toki korvata kuuntelulla, tabletilla, äänikirjalla. Suomen kielellä kirjoittamisesta ja lukemisesta pitävät huolta kuitenkin vain ne vähät, jotka suomen kieltä korvaamattomana pitävät mm. identiteetille.
Lue s. 306.

Tiesitkö,
minkätyyppisestä vihapuheesta oli entisvanhaan kysymys, kun "vainottiin paraa" ? (s. 11)
Tiesitkö,
että vuoden 1640 asutustietojen mukaan Pekka Kolarin leski, Anna Kolari, asui yhtä Kolarin viittä vakituisesti asuttua taloa, mutta ketkä olivat hänen naapureitaan?  (s. 12)
Tiesitkö, että kun Tornion kaupungissa syntynyt, entisen säätyläisperheen tytär, Kaisa Kreeta Ekvall, avioitui ja muutti 1808 Kolariin, hänestä tuli yksi Kolarin seudun merkittävistä kantaäideistä?
Tiesitkö, mitä meänkielinen sana rudja / myöh. ruija/ruijanpallas jne. suomeksi tarkoitti? Nimi esiintyi esimerkiksi Kaisa Ekvallin äidinäidin nimessä Karin Andersdotter Rudja? (s. 14 -)
Tiesitkö,
että Kolarinsaareen ja Saarenputaalle perustetut Moonan, Pudaksen, Simun, Raution, Tiensuun (ent. Immon) ja Lanton talot ovat pitäjämme vanhimpia taloja?

Tiesitkö, että niinkin myöhään kuin vuonna 1999 Suomen Tornionlaakson lukiot ja kirjastot tuottivat yhteisjulkaisun Väylän väreitä, tekstejä Tornionlaaksosta? (s. 119)

Tiesitkö, että se Tornionlaakson rahvas, joka haki oikeutta (esimerkiksi) Ylitornion vuoden 1775 kevätkäräjiltä, tuli merkityksi kruunun asiakirjoihin tarkasti?  Käräjäpöytäkirjoja voi pitää oman aikansa luotettavina tietolähteinä.(s. 142)

Minkälaista tietoa kirjastani löytyy? 

Tässä esimerkkinä minulta teille kuviteltu historian koe, joka perustuu kirjastani löytyvään tietoon. Ymmärtämiseen pyrkivä lukeminen auttaa. Ei edes koulussa saisi enää tyytyä "muuta en muistanut" -vastauksia. Kokeessa voisi siis käyttää  kirjaa niin, että opiskelija kirjoittaa löytämänsä vastaukset omin sanoin.

1. Etsi kirjan sisällysluetteloa käyttämällä ne sivut, joissa selostetaan geneettistä sukututkimusta yhden Ursulan tyttären mukaan. Merkitse sivunumerot tähän: 128 - 133. Vastaa seuraaviin kysymyksiin.

2. Miten Ursulantytär selittää geenien voimakkaan merkityksen ihmiselämään? Koska maailma ja kaikki kulttuurit ovat tietoa ja tietosaasteeksi muuttunutta tietoa täynnä, mielestäni koulussa tehtävä työ lähteiden ja lähdekriittisyyden hyväksi on tärkeintä. Vain tietolähteiden avoin vertailu auttaa ikään kuin korvamerkitsemään sen tiedon, mihin perusteluissaan viittaa. Kysymys on viimekädessä siitä, mihin tietoon lukija lopulta on valmis uskomaan. Tieto tarkentuu tai muuttuu koko ajan suhteessa kulttuuriimme.

3. Mitä hyötyä maapallon asutushistorian tarkentamiselle on siitä, että Ursulantytär on testauttanut myös poikiensa haploryhmän eli ns. isälinjan?

4. Etsi sisällysluettelon avulla kirjan luku, Tornionlaakson juurilla. 
Vastaa seuraaviin kysymyksi:

1. Miksi Ursulantytär haluaa, että kansallisiin liputuspäiviin liittyvää muistojen jakamisvastuuta tulee jakaa?  2. Miten tätä muistamiseen liittyvää vastuuta tulee jakaa?

3. Mikä heikkous on sukututkimuksella, joka seuraa vain miesten, isäntien, tilallisten, tilattomien, torppareiden, mäkitupalaisten, renkien sukunimeä?

4. Eeva Mikontytär Nuuksujärvi oli Malin Lassintytär Maaherran ja Mikko Heikinpoika Nuuksujärven tytär. Miksi hän kirjan ja Ursulantyttären mukaan ansaitsee tulla muistetuksi meän Aalisjärven sitkeimpänä leskivaimona?

Vastaukseksi ei riitä: No, ko soli niin sitkeä. Vastaus tarvitsee kirjan mukaisen viittauksen sekä geneettiseen perimään että elinympäristöön.

5. Ota selvää, kuka tornionlaaksolainen naistutkija on kirjoittanut näin: "Luonto, työtaakka ja ympäristö kasvattivat kovakouraisesti Tornionlaakson naista. Hänestä tuli koettelemuksista selvittyään - vahva, itsenäinen ja selvän identiteetin omaava nainen."

6 Miten kirja ja sen Ursulantytär-kirjoittaja perustelevat 1800-luvun avioeroista kertomisen juuri tässä kirjassa.

Kieli avaa keskustelun, jos avaa. Entä lukeminen ja kirjoittaminen?

katakorhonen56@gmail.com

Joulukuussa 2019 otin ylläolevan kuvaparin SUOMEN KANSALLISKIRJASTOSSA Helsingissä.
Vasemmalla on kielitieteellisestä väitöskirjasta julkaistu (SKS) KIELEMME KOHTALO -teos, joka oli  vierailupäivänä nostettu hyllylle nähtäväksi. Oikealla on kuva kirjan alkusanoista, eli väittelijä Harri Mantilan kiitokset kaikille häntä auttaneille, Oulussa 1992.

Kansalliskirjasto on täynnä tutkittua tietoa, jos vaikka hyllyt eivät olisikaan pullollaan uutta.
Yleisesti tiedossa on, että kaikki Suomessa julkaistu kirjallisuus löytyy tämän kirjaston varastotiloista. Se kirja, jota ihminen ei onnistu löytämään hyllystä, toimitetaan pyytäjälle lukusalissa luettavaksi, tutkittavaksi.

Systeemi toimii. On kulttuuritekojen teko ylläpitää ja huolehtia Kansalliskirjastosta, pitää ovet auki ja päästää kiinnostuneet sisään siinä missä kaikki tutkijat, opettajat jne. Silti kysyn, keiden asia on reagoida kielemme kohtalon kysymyksiin. Kieliasiat ovat herkkiä - mutta eivät todellakaan nykyihmiselle "ajankohtaisia". Ja Suomeen ei tunnetusti mahdu yhtä isoa kohtalon kysymystä enempää. Julkinen ja poliittinen Suomi puhuvat säästä ja ilmastosta.


Mikä on kielemme kohtalo, siis mikä on suomen kielen kohtalo? Tätä kysymystä olen lähtenyt itselleni avaamaan siitä varsinaisesta syystä, että olen vanhan Suomen Tornionlaakson syntyperua. Minua kiinnostaa suomen kielen kohtalo samasta syystä kuin toisia kieli-ihmisiä kiinnostaa saamen kielen kohtalo, tai romanikielen.  

Erittäin impulsiivisena ihmisenä, loppuneen työuran vanhentamana, rajaan kiinnostukseni etsimällä tutkittua tietoa nyky-Ruotsissa julkaistusta meänkielisestä kirjallisuudesta ja Ruotsin meänkielestä. Kuvassa (alla) ruotsalaisen, Ruotsin tornionlaaksolaiskirjailijan, Bengt Pohjasen ensimmäinen meänkielinen kirja, Lyykeri. "Lyykeri julkasthiin 10.12.1985".

Kansalliskirjaston vierailun myötä tulin tajuamaan myös sen, että "puolalaisen Olga Tokarczukin teoksia on lainattu paljon Ruotsin akatemian Nobel-kirjastosta." (lähde: Y/08/19. Yliopisto/Helsingin yliopisto). Tähän löysästi liittyen kysyin Suomen Kansalliskirjaston asiakaspalvelijalta, löytyykö heiltä Ruotsissa julkaistuja meänkielisiä kirjoja. 
Tässä yhteydessä jätän saamani vastauksen julkaisematta, koska äskeinen viittaukseni Tukholman Nobel-kirjastoon on mielenkiintoisempi aihe, johon etsin tietoa. Peruskysymykseni on, kuinka vähemmistökielen statuksen saanut ruotsalaisten puhujien meänkieli taipuu kirjallisuuskeskusteluun Tukholmassa. Sitä paitsi Pohjasen Lyykeriä (esimerkiksi) on helppo lainata mistä tahansa suomalaiskirjastosta.

Ensin on puhe, sitten kirjoitettu kieli

Meänkielen merkitystä ihmisen identiteetille ei voi tunnustaa, jos ei tunne kielikulttuuria.

Oman lapsuuteni kotikieli oli Kolarin murre, savolaisperua oleva isäni käytti yleiskieltä. Luokanopettajaksi valmistumisen ja ensimmäisten työvuosien jälkeen palasin (Kärkölästä) Kolariin, missä hyvien esimiesten ansiosta pääsin "sukeltamaan Ruotsin torniolaaksolaiskulttuuriin" - yhtenä "rosektiopettajana" toisten joukossa.

Koulun kehittämiseen liittyvän projektin syntysanat oli lausunut Sopperossa syntynyt professori Henning Johansson, joka ymmärsi, miksi "riikinruotsalaista" koulumaailmaa pitää muuttaa Ruotsin Tornionlaaksossa itsensä näköiseksi. Henning Johanssonin oivallus liittyi oppilaiden kasvuympäristön, itsetunnon ja kotikielen (eli tunteiden) suureen merkitykseen uuden oppimisessa. Tässä projektissa olin aktiivisesti mukana, ja se alkoi kotikieleen liittyvällä oivalluksella "Ajattele, jos..."
 
Lopulta eläkevuosieni aluksi (2016) keräsin kaiken tornionlaaksolaisuuteen liittyvän tietoni yhteen, kirjoitin (2019) kirjan toistamatta ennen kirjoitettua. Ainoa motiivi kirjalleni oli järjestää se kaikki tieto, jota olin kerännyt, ja luoda siitä uutta. Erityisesti sukututkimustulokseni vakuuttivat itseni, kuinka paljon "tuo yhteinen" kasvuympäristö, eli yhteinen kulttuuriperimä yhdistikään Suomen ja Ruotsin Tornionlaakson ihmisiä. Olimme "vasta" vuodesta 1809 olleet kahden eri valtion kansalaisia. Silti suomenkieli eli "heän meänkieli" oli yhä vain kotikäytössä - miksis se nyt ei kelpais koulukieleksi kans... Ja onhan sitä yritetty...


Kaiken kaikkiaan minun kysymykseni on siis kirjoittamiseen, lukemiseen ja keskusteluun taipuva suomen kieli - kaikkialla, missä kieli vielä elää.
Tutkittua tietoa ja kirjoitettua tekstiä kielestä ja sen korvaamattomuudesta identiteetille löytyy, mutta eikö sitä tunneta tarpeeksi?  Jokainen ihminen tarvitsee statuksen ikiomalle, kodin perua olevalle kielelleen. Tämänpäiväinen kilpailu tiedon käyttäjistä on vertaansa vailla. Kilpailun nimissä jo nyt kuulee väitteitä, että kirja olisi "se turhake, jota ei kannata ostaa". 

Miten käy suomeksi kirjoittamisen ja lukemisen siellä, missä sitä enää "vain" puhutaan?  Jälkeemme kasvavasta sukupolvesta saatamme saada joukon, jolle hakukoneilta löytyvä tiedon tie lienee se lyhin ja käytetyin tie. Jos tämän myötä suomen kieli kuihtuu, muuttuvat myös ihmiset.



Asiaperäisen keskustelun, vaihtoehtojen ja virheiden sietokykyä eivät huippuunsa kehitetyt hakukoneet  paranna, jos suomen kieli kuihtuu. Kuka viitsii kirjoittaa, jos suurimmat sensaatiot aina voittavat, tai jos vain huutamalla saa äänensä kuuluville?  Lukemisen merkitys lukijalle on menneisyyden tai eilisen mahdollistava tarkastelu, kirjoittamisessa suunta on aina tulevaan. 

LOPUKSI ERINOMAINEN ESIMERKKI KIELENTUTKIMUKSESTA, JOTA ON TEHNYT JAAKKO HÄKKINEN, JA JOLLA ON TEKEILLÄ TIETEELLINEN TIETOKIRJA TYÖNIMELLÄ KEMINSAAMEN MURTEET JA SAAMEN SYNTY. 
Linkkiä klikkaamalla pääset lukemaan mielenkiintoista kieliasiaa!

"Poika värkkäsi tunnila. Opettaja anto pojale Helsingin Sanomat." (s.39)

Tuula, ja oma kirja, Muistojeni rannat.

Tuulan äiti, ja jääsiika.



Kuvia klikkaamalla saat ne suuremmiksi.

TEOS:

MUISTOJENI RANNAT. Särkijärven ihmisiä ja tapahtumia vuosikymmenten takaa.

KIRJAILIJA:

TUULA UUSITALO o.s. Väisänen, on

syntyisin Muonion Särkijärveltä, asuu Ruotsin Tornionlaaksossa, Pajalan Köngäsen (Kengis) kylällä.

Tämän teoksensa Tuula on kirjoittanut kauniisti -  Muonion murteella.

Muistojeni rannat -kirjaa löytää kirjastoista. Sitä voi myös ostaa Tuulalta, kysellä Väyläyhtiöistä ja katsella netin kirjakaupoista (booky.fi), löytyisikö. Tätä kirjoittaessani löytyy.

Omistan postaukseni Tuulalle ja Sigurdille perheineen. Suosittelen Tuulan kirjaa kaikille lukijoilleni! 

Erityisesti kutsun veljeäni (Korhosen Penttiä), "PentinAnnea", Laakkosen Petriä ja Abe-poikaa nauttimaan Tuulan kirjasta! Niin ikään kutsun velipojan perhettä  käyttämään myös minua Särkitunturilla. Särkitunturi-tarinan lopussa on pari kuvaa teidän vaellusretkestänne (syksy, 2019) tunturille, jonne toistaiseksi en ole "osannut mennä" !  

Tuula, 

valitsin blogiini kaksi tarinaasi. Ne ovat niitä, joitten avulla osoitan julkista kunnioitasi sinua kohtaan kirjoittajana ja tarinan kertojana, myös kielen käyttäjänä. 

Särkitunturi -tarinasi avautuu minulle runona.

Lukukokemuksenani nostan esille sekä käyttämäsi kielen että siitä kummunneen luovuuden. Särkitunturi -tarinasi suorastaan eheyttää minua uudella tavalla, sillä iloisia, valoisia, mieleenpainuneita hiihtoretkimuistoja ei meillä kaikilla lukijoilla ole. Vanhojen kuvieni joukossa löytyy eräs äidin retkikuva. Se on otettu "muistoksi" Pallakselle tehdystä hiihtoretkestä 1960-luvun alussa. Minulle vaan ei ainuttakaan hiihtomuistoa kuva palauta mieleen... muistan vain pari hetkeä pikkubussilla tehdystä ajomatkasta Muonioon. 

Silti ja siksi,

- Tuula, sinun Särkitunturi-tarinasi  loi uutta mielikuvissani. Lukukokemukseni ensi hetkistä lähtien tajusin, kuinka helppoa minun onkaan (Sieppijärvellä asuvana) ottaa ja mennä käymään "Tuulan Särkitunturilla" - yhtä koska    

Kiitos tästä! 

SÄRKITUNTURI, Tuulan kirjan sivulta 179 

Kuva: Opettajat Ville Koljonen ja Eeva-Liisa Väisänen ottivat "oppilhaat useasti Särkitunturhiin retkele talvela". Tämä on ollut onni näille koululaisille ja heidän tulevaisuudelle; aikuisten tuki.

Joka vuosi tehit rajamiehet lavun Särkitunturhiin. Peräkkäin hiihit, niitä oli pitkä rivi, Rajan rannasta lähit ja niin laapit tunturille asti. Ko lumi oli vähän kovettunnu ja aurinko alko piilottamhaan, net tehit lavun ja aukasit sen jos oli kova tuisku tullu.

Aikuset ja lapset, koululaiset kans, Särkitunturin hiihtoretket kuuluit joka päivässeen ohjelhmaan. Koljosen Ville otti oppilhaat useasti Särkitunturhiin retkele talvela, ja ko lumi oli sulanu kevväälä ja syksylä ko koulu alko.

Särkitunturilla käythiin kesäläki retkelä, kävelthiin, aina evhäät matkassa ja kahvit. Tiirat vain hättyytit ko niitä oli pesät tunturissa. Lensit ja hyökkäsit ilmasta, pesiä suojasit. Lapset tiesit, ei menheet pesien lähele. Keräsit kiviä ja viskoit lampheen.

Tuula: - Upeaa, että tallensit tämän lintumuiston. Itse koin oppilhaitteni kans samanlaisen "tiirahyökkäyksen" Vaattojärven koululaisten kevätretkellä Oulun Hailuodossa.

MITÄ SIE MUNIT?

-Katto nyt, Rajamiehet tekevät latua Särkitunturhiin, huomena lähemä käyhmään, ko yölä vähä pakastaa, on hyvä hiihtää.

-Sieltä saapi hyvän vauhin, mie vain pukkaan vauhtia, pukkaaks sie?

-Joo, mie pukkaan kans, viime kevväänä mie pääsin Särkijärven ranthaan asti, ei tarvinu pukata yhtään.

-No, se ei ole tosi, et sie vain niin kauas päässy ilman pukkaamatta.

-Pääsin kyllä, saappa nähä.

-Joo, mutta nyt on vielä liian pehmeä latu, se häätyy kyllä olla jäinen keli, nyt sie et kyllä pääse.

Lapset kilpailit, kuka pääsee kauemaksi ilman pukkaamatta, ja ko toisen silmä vältti, niin varkhaisin pukkasit sauvoila.

Särkitunturhiin oli mukava hiihtää, vähän työlästä oli kiivetä tunturhiin, mutta alastulo meni kätevästi, sai kovat vauhit, anto mennä vain.

Tyär pukkas vauhtia sen ko jakso, vähän kyllä pelkäsi.

-Muista vain, jos alkaa vetähmään sivhuun, lyö makkaahmaan, muuten lasket puuhun.

-Joo, kyllä mie tiän, en mie puuhun laske, nämät laapat ei ole niin liukhaat, panin mie vähä kynttilää pohjaan, tule perässä mutta älä laske pääle.

- No, enhän mie nyt pääle laske, oleks hullu.

Vauhti koveni, tuntu että väkisin sivhuun vettää, lujempaa ja lujempaa alas.

-Latua, latua, huusi tyvär, ko näki vastaan tulijan. Viime hetkessä poika hyppäsi sivhuun, ja tyär laski alas asti, ison tien laithaan. Tien yli hääty kattoa, että ei auto satu tulehmaan.

-Missä sie kuhnit, tule jo, huusi tyär, - en mie jaksa oottaa.

Toista ei kuulunu, mikhään sille tuli. Tyär ootti ja ootti, aivan hättäänty. Mutta sieltähän se laappii tulehmaan.

-Mitä sie munit, laske tulehmaan!

-Älä huua sielä, mulla meni suksi poikki, kaavuin kohta mänthyyn.

-Mitä nyt kotona sanothaan?

-No, olhaan vihassa koko suksen katkasit, uutta ei niin helpola saa.

-Joo, mutta kyllä isä sen peltikappalheela korjaa, onneksi meni kärjen kohalta poikki, ei niin haittaa.

Tuula, kovasti tämä ikihonka kuvauspaikkana muistuttaa kirjastasi löytyvää  Koululaiset Särkitunturilla -kuvaa...

Särkitunturia kohti, Pentti oik.

Toivon menestystä kirjallesi, intoa uudelle kirjoittamiselle, terveisin