25 heinäkuuta 2018

Faravidin maa kertoo Pohjois-Suomen historiasta.



1. teos, tietoteos kuvassa vasemmalla:
Julku, Kyösti (toim.) Faravidin maa. Pohjois-Suomen historia. (1985)
Kirjoittajina:
Jorma Ahvenainen
Aimo Halila
Kyösti Julku
Aimo Kehusmaa
Pentti Koivunen
Jouni Suistola
Pentti Virrankoski.
Kustannusosakeyhtiö Pohjoinen, 1985. Studia Historica Septentrionalia 9.
Teos on julkaistu yhteistyössä
Pohjois-Suomen Historiallisen Yhdistyksen, Societas Historica Finlandiae Septentrionalis (Rovaniemi) ja Kustannusosakeyhtiö Pohjoisen (Oulu) kanssa.
Pohjois-Suomen Historialliselle Yhdistykselle 21.3.1985 julkaistavaksi esittäneet dosentti Olavi. K. Fält ja dosentti Jouko Vahtola.
Oman mielenkiintoni näkökulmasta
*tämän tietokirjan yksi artikkeleista puhuu suomalaisen ja saamelaisen väen monitahoisesta suhteesta (s. 92-93),
* toinen mielenkiintoinen artikkeli käsittelee kilpailua Suomesta ja Pohjois-Suomesta (93-95.)

Professori Julkun toimittama ja tutkimukseen perustuva Faravidin maa sanoo myös, että "vanhojen Lapin rajojen eteläpuolisen saamelaisasutuksen historia on tosiasiassa melkein täydellisesti selvittämättä". (Tilanne 1985)




MIKÄ IHMEEN HYBRIDITARINA?

2. teos, romaani kuvassa oikealla:
Pohjanen, Bengt. Faravidin maa, 2013. Teos on kirjoitettu meänkielellä.
Meän kielellä: Faaraviitin valtakunta.
Taitto ja painatus: NC Aspegren Oy, Kokkola, Suomi.
Painettu Virossa.
Barents Publisher Box 32, SE-956 21 Överkalix, Sverige, info@sirillus.se,
alla on linkki Bengt Pohjasen kotisivulle:
www.sirillus.se

Pohjanen (s. 1944) on kolmikielinen kirjailija, meänkieli, ruotsi ja suomi.
Bengt Pohjanen (Otun Pänktti) syntyi Ala-Kassassa (Ruotsi, Pajala) kylässä Suomen rajan tuntumassa, hän asuu Haaparannalla, ottaa vastaan kirjallisuusturisteja Över-Kalixissa (Ylikaihnuu) ja kirjoittaa useasti Ala-Kassassa.

Faravidin maa alkaa erittäin mielenkiintoisella, upealla esipuheella, otsikolla "Kyllä meistä oon kylliksi vaijettu". Se alkaa näin.

"Kyllä meistä oon jo kylliksi vaijettu. Kyllin kauon met olema elähneet meän alkuperän unholaa. Kyllin kauon meän korvat oon kuunelheet meistä viehraita sanoja niiltä, jokka tukit meän suut ja tehit meistä mykkiä.
Joka ei tiä mistä hään tullee, se ei tiä mihinkä hään oon menoss; eikä se tiä missä hään oon. Kansa, joka esivanhempansa unhouttaa, unhouttaa oman tulevaisuuen.Kuohleet tartteva meän muistamista ja met tarttema muistaa heitä. Meän välilä oon vain verho ja met kuuluma samhaan pitkhään muisthiin, Girihjaan."

"Girijasta löytää myytin, laulun, taijan ja satumaan. Girijassa kansa näkkee ittensä, ainaki sölästä. Satu ja tarina hohtava kansan yläpuolela. Myytistä löytyy syvä omakuva."

Hybridi merkitsee yhdistelmää, ja sana tarkoittaa useita asioita. Eliömaailmassa hybridi on kahden eri lajin risteymä, esimerkiksi muulin vanhempina on hevonen ja aasi. Hybridipolkupyörällä tarkoitetaan pyörää, jossa yhdistyy retkipyörän ja maastopyörän tekniikka. Sähkömoottori ja ottomoottori puolestaan tekevät autosta hybridiauton.

Miten kirjailija Pohjanen selittää hybriditarinan? Selitys löyyy kirjan kansilehdestä takaa, ja käännän sen meän kielestä suomeksi näin.

Faravidin maa seuraa vanhaa 
"hybriditarinaa, jossa ilman voimat, noidat, saagat ja poikkipuoliset (=näkyvät ja näkymättömät, ajalliset ja ajattomat) sankarit rohkeasti kuljettavat kohtaloita ja juttuja.
Sukutarinana Faravidin maa on realistinen ja dokumentäärinen. Sankarin (poikkipuolisen) ajatukset elämästä, rakkaudesta, vallasta, kansojen muistista ja kuolemasta ovat kauniita, ajattomia, lyyrisiä ja laulavia".

Pohjanen sanoo kysyneensä saagalta, legendalta ja tarinalta. Opettajavuosinani käytin sanontaa: "Kysytäänkö arvalta?" Tämän kysymyksen tein eskarioppilailleni, kun halusin tietää, arpoisimmeko aloittajan tai asian (järjestys eli paikka jonossa). Oli suuri löytää tämä ikivanha ilmaus ("kysyä tarinalta, arvalta jne) Pohjasen Faravidin maasta.

Pohjanen jatkaa.

"Islantilainen saaga antaa tarkan kartan. Olen käyttänyt satuja Venäjältä ja Karjalasta, Meänmaasta ja Saamenmaasta. Olen kertonut Parsifalin sadun semmoisena kuin sen muistan lapsuudesta. Kalevalan Kullervo on kirjassa mukana myös. Ultima Thulesta ovat kertoneet Arabien kaukomaista ja Kreikasta tänne kulkeneet "matkailijat".

Pohjanen sanoo myös yrittäneensä muokata (uudestaan) Kassassa asuneen Salomon Salomonsson Forsin ("Horsin") kirjoituksia. 
Fors oli syntynyt Övertorneån Mataringissä 1819, ja hän asui Kassan kylässä, jossa hänestä Bengt Pohjasen mukaan tuli:
poikkipuolinen (näkyvä ja näkymätön, ajallinen ja ajaton) 
sanaseppä (tautia parantava, tautia tuova)
tietäjä (toisinaan keveä, toisinaan raskas)
loihtija (yhden ja viiden tähden voimalla kulkeva)
mestari (puunvihaa kylvävän puun halkaisija, pahan puun tappaja)
takoja (hyvän puun lastujen kuivaaja
siunaaja (Jaakonkaivon veden pyhittäjä).
Lastut takoja (Horsti) kasteli Jaakonkaivon veessä ja paransi niillä sairaita.
Pohjanen sanoo Salomon Salomonsson Forsin kuolleen Ylitornion Pessalompolossa v. 1909.



09 heinäkuuta 2018

Savottapappi tallensi muistojaan tukkijätkien parissa, Kolarissa kävi tapaamassa jopa Taapajärven erakkoa.

Teksti ja kuvat:
katakorhonen56@gmail.com

Höyrykone ja puuhiomo olivat ne kaksi innovaatiota, jotka käynnistuvät valtaisan muutoksen myös Suomen metsien käytössä vuosisatojen vaihteessa, 1800-luvun lopulla. Ei ihme, että Verlan puuhiomo ja pahvitehdas Kouvolassa ovat päässeet maailmanperintökohteeksi.


Tämänpäiväinen blogitekstini savottapapin työstä entisaikojen savotoilla tuo mieleeni nykypäiväisen sovelluksen (eli appsin): se on kisapappi. Käsittääkseni ainakin Olympialaisissa Suomen urheilijoilla on kisoissa tukenaan oma pappi. Enpä vielä eilen asiaa tajunnut...Pappien tuloon metsäsavotoille oli syynä mullistus tai muutos. Jotakin suurta (ja rahan jakoon liittyvää) on mullistunut myös olympialaisaatteen parissa - olympiarauhan alkuvuosina tuskin kisapappeja tarvittiin.

Oivalluksestani huolimatta omistan Tyrkön kirjan ja tämän postaukseni Pasmajärven ja Nuottavaaran kylille. Miksi?
Vastaus piilee mainostekstissä, jonka löysin kolari.fi -sivulta, ja se näyttää tältä:

"Pasmajärvi on tunnettu vireän kylätoiminnan ohella myös Kolarin suurimpana järvenä. Hunnuvaaran päältä aukeava näkymä on kuin Järvi-Suomesta. Kylästä löytyy useita luontomatkailukohteita kuten Tirroniemen leirikeskus hiekkarantoineen, Aalistunturi, lintutorni ja luontopolku sekä Siikajoen mylly vuokrapirtteineen ja saunoineen sekä kyläläisten ylläpitämä koulurakennus, jossa voi myös yöpyä.
Pasmajärven merkittävin tapahtuma on syyskuisin järjestettävä Perinnepäivät, jossa pääsee kokeilemaan mm. ohran puimista ja jauhatusta myllyssä vanhanajan tavoilla.

Nuottavaara sijaitsee Pasmajärveltä 6 kilometrin päässä. Siellä on jalkapallon pelaajille tehty nurmikenttä, ja sieltä patikoidaan Erakko-Heikkisen kämpälle." (Suora lainaus, sille wau.)

Omistankin Martti Tyrkön kirjan Erakko-Heikkisen kämpän kunnostaneille ja erakon muistoa vaalineille kyläläisille. Omistan siksi, että kirjailija ja savottapappi Martti Tyrkkö oli se muistojen tallettaja, joka aikoinaan 30-luvulla tapasi erakon tämän omassa korsussa. Papin kyytimies, Kalle Malinen, oli ollut oppaana.
Jos katsot tarkasti ylhäällä olevaa ensimmäistä kuvaa, erotat otsikon "Taapajärven erakko".
Pasmajärvi on tunnettu vireän kylätoiminnan ohella myös Kolarin suurimpana järvenä. Hunnuvaaran päältä aukeava näkymä on kuin Järvi-Suomesta. Kylästä löytyy useita luontomatkailukohteita kuten Tirroniemen leirikeskus hiekkarantoineen, Aalistunturi, lintotorni ja luontopolku sekä Siikajoen mylly vuokrapirtteineen ja saunoineen sekä kyläläisten ylläpitämä koulu, jossa voi myös yöpyä. Pasmajärven merkittävin tapahtuma on syyskuisin järjestettävä Perinnepäivät, jossa pääsee kokeilemaan muun muassa ohran puimista ja jauhatusta myllyssä vanhanajan tavoilla. Pasmajärveltä 6 kilometrin päässä sijaitsee Nuottavaara, jonka nurmikentällä pelataan jalkapallo-otteluja ja patikoidaan erakko-Heikkisen kämpällä. Ruokojärvestä taas löytyy palvaamo ja lihanjalostamo ja Taapajärvestä maito- ja porotila. Suuri Aalisjärvi on tunnettu monipuolisista kalansaaliistaan.
Pasmajärvi on tunnettu vireän kylätoiminnan ohella myös Kolarin suurimpana järvenä. Hunnuvaaran päältä aukeava näkymä on kuin Järvi-Suomesta. Kylästä löytyy useita luontomatkailukohteita kuten Tirroniemen leirikeskus hiekkarantoineen, Aalistunturi, lintotorni ja luontopolku sekä Siikajoen mylly vuokrapirtteineen ja saunoineen sekä kyläläisten ylläpitämä koulu, jossa voi myös yöpyä. Pasmajärven merkittävin tapahtuma on syyskuisin järjestettävä Perinnepäivät, jossa pääsee kokeilemaan muun muassa ohran puimista ja jauhatusta myllyssä vanhanajan tavoilla. Pasmajärveltä 6 kilometrin päässä sijaitsee Nuottavaara, jonka nurmikentällä pelataan jalkapallo-otteluja ja patikoidaan erakko-Heikkisen kämpällä. Ruokojärvestä taas löytyy palvaamo ja lihanjalostamo ja Taapajärvestä maito- ja porotila. Suuri Aalisjärvi on tunnettu monipuolisista kalansaaliistaan.
Pasmajärvi on tunnettu vireän kylätoiminnan ohella myös Kolarin suurimpana järvenä. Hunnuvaaran päältä aukeava näkymä on kuin Järvi-Suomesta. Kylästä löytyy useita luontomatkailukohteita kuten Tirroniemen leirikeskus hiekkarantoineen, Aalistunturi, lintotorni ja luontopolku sekä Siikajoen mylly vuokrapirtteineen ja saunoineen sekä kyläläisten ylläpitämä koulu, jossa voi myös yöpyä. Pasmajärven merkittävin tapahtuma on syyskuisin järjestettävä Perinnepäivät, jossa pääsee kokeilemaan muun muassa ohran puimista ja jauhatusta myllyssä vanhanajan tavoilla. Pasmajärveltä 6 kilometrin päässä sijaitsee Nuottavaara, jonka nurmikentällä pelataan jalkapallo-otteluja ja patikoidaan erakko-Heikkisen kämpällä. Ruokojärvestä taas löytyy palvaamo ja lihanjalostamo ja Taapajärvestä maito- ja porotila. Suuri Aalisjärvi on tunnettu monipuolisista kalansaaliistaan.
Pasmajärvi on tunnettu vireän kylätoiminnan ohella myös Kolarin suurimpana järvenä. Hunnuvaaran päältä aukeava näkymä on kuin Järvi-Suomesta. Kylästä löytyy useita luontomatkailukohteita kuten Tirroniemen leirikeskus hiekkarantoineen, Aalistunturi, lintotorni ja luontopolku sekä Siikajoen mylly vuokrapirtteineen ja saunoineen sekä kyläläisten ylläpitämä koulu, jossa voi myös yöpyä. Pasmajärven merkittävin tapahtuma on syyskuisin järjestettävä Perinnepäivät, jossa pääsee kokeilemaan muun muassa ohran puimista ja jauhatusta myllyssä vanhanajan tavoilla. Pasmajärveltä 6 kilometrin päässä sijaitsee Nuottavaara, jonka nurmikentällä pelataan jalkapallo-otteluja ja patikoidaan erakko-Heikkisen kämpällä. Ruokojärvestä taas löytyy palvaamo ja lihanjalostamo ja Taapajärvestä maito- ja porotila. Suuri Aalisjärvi on tunnettu monipuolisista kalansaaliistaan.
Pasmajärvi on tunnettu vireän kylätoiminnan ohella myös Kolarin suurimpana järvenä. Hunnuvaaran päältä aukeava näkymä on kuin Järvi-Suomesta. Kylästä löytyy useita luontomatkailukohteita kuten Tirroniemen leirikeskus hiekkarantoineen, Aalistunturi, lintotorni ja luontopolku sekä Siikajoen mylly vuokrapirtteineen ja saunoineen sekä kyläläisten ylläpitämä koulu, jossa voi myös yöpyä. Pasmajärven merkittävin tapahtuma on syyskuisin järjestettävä Perinnepäivät, jossa pääsee kokeilemaan muun muassa ohran puimista ja jauhatusta myllyssä vanhanajan tavoilla. Pasmajärveltä 6 kilometrin päässä sijaitsee Nuottavaara, jonka nurmikentällä pelataan jalkapallo-otteluja ja patikoidaan erakko-Heikkisen kämpällä. Ruokojärvestä taas löytyy palvaamo ja lihanjalostamo ja Taapajärvestä maito- ja porotila. Suuri Aalisjärvi on tunnettu monipuolisista kalansaaliistaan.

Tyrkkö, Martti.
Savottapappina Pohjolassa. 
Kokemuksia ja elämyksiä tukkijätkien parissa.
Werner Söderström Osakeyhtiö, 1942.
Sivumäärä 222. Oman kirjani lopusta kuitenkin puuttuvat "noin 30 sivua liitevalokuvia", jotka eräs kirpparimyyjä mainitsee omassa kirjan myynti-ilmoituksessaan.

Wikipedian mukaan Martti Tyrkkö oli Nieminen vuoteen 1927 asti. Hän oli syntynyt Ylöjärvellä 1904. Hänestä tuli pappi, oppikoulun rehtori ja kirjailija.

Tyrkkö toimi 1930-luvulla savottapappina Lapin tukkisavotoilla.  
Tyrkön teosta pidän hienona löytönä. Oli iloinen yllätys löytää kirjasta myös Kolaria koskevia kokemuksia. Kaiken kaikkiaan teos on erinomainen kuvaus ajasta, jolloin metsistä alkanut teollistuminen (1860-luvulta lähtien) rupesi mullistamaan koko suomalaista yhteiskuntaa.

Kuvaliitteen puuttuminen omaksi saamastamani painoksesta on ainoa asia, joka harmittaa. Tämän jutun yhteydessä julkaisen metsätöihin liittyviä kuviani, jonka oikeudenomistajan olen merkinnyt kuvan alle.

Savottapappina Pohjolassa on kerrassaan mielenkiintoinen kirja. Se löytyi eräästä turkulaisesta antikvariaatista.



Kuva: Ilmari ja Veera Kaitalan perikunta. Kolari.
Miehet savottaan lähdössä. Vas. Ilmari Kaitala (1907-1986).


Kuva: Aukusti ja Emmi Raittimon perikunta. Kolari.
Autoilija-August ja kaksi renkiä. Vas. August Raittimo (1912-2002).


Kirjailija aloittaa teoksensa toisen luvun kirjoittamalla hieman vaikeasti mutta asiallisesti näin:

"Saadaksemme paremman käsityksen siitä työstä, jota varten nyt olin Peräpohjolaan, Lapin raukoille rajoille saapunut, heittäkäämme vielä silmäys tukkilaisvalistustyön syntyyn, sen syntyyn vaikuttanesiin tekijöihin sekä työn alkuvaiheisiin."

Vanha pysähtynyt ja muuttumaton, 1800-luvun suomalainen yhteiskunta tuli ikään kuin tiensä päätökseen siinä vaiheessa, kun ensimmäiset metsiin ja puun käsittelyyn liittyvät innovaatiot alkoivat muuttaa Suomea. Mullistukset seurasivat toisiaan, sillä Suomi alkoi toden teolla teollistua. Mullistusten pyörteisiin joutuivat ensi sijassa metsätyöläiset.

Sahateollisuus otti höyrykoneen käyttöön ensimmäisen kerran 1857. Höyrykone mahdollisti sahan rakentamisen muuallekin kuin vesiputouksen partaalle. 1860-luvulla puolestaan keksittiin puusta uusi raaka-aine. Keksinnön myötä Viipuriin perustettiin maamme ensimmäinen puuhiomo.  Sahoista ja puuhiomoista tuli teollisuuslaitoksia, jotka tarvitsivat sekä omaa työväkeä että raaka-ainetta. 

Puutavaran hakkuuseen ja kuljetukseen tarvittiin kymmeniä tuhansin miehiä eli metsätyöläisiä eli jätkiä. Näin syntyi laaja "sisäinen siirtolaisuus" (Tyrkön käyttämä ilmaus), joka suurin piirtein katsoen suuntautui asutuilta Länsi-ja Etelä-Suomen seuduilta kohti
Lapin, Peräpohjolan, Koillis-Suomen ja Itä-Suomen 
laajoja, koskemattomia metsiä.

Suunnattomien metsien keskellä, kaukana asutuksesta ja järjestyneistä oloista näiden miesten elämä sai oman erikoisen sävynsä ja leimansa. Korpikommunismi sai uskonnollisen hurmosliikkeen luonteen. Ensimmäiset jätkäpolvet elivät kaiken järjestäytyneen yhteoskuntaelämän ulkopuolella ja sivistyksestä he saivat osakseen "tuskin muuta kuin rokotuksen". Heillä oli oma lakinsa, korpilaki.

Länsi-Lapin savotoissa
Purouitossa Kittilän Venejoella,
Pohjolan originaaleja ja
Taapajärven erakko Eemeli Heikkinen
ovat Kolarin järvikylien näkökulmasta erinomaisen mielenkiintoisia tarinoita.

Olen (entinen) Sieppijärven koulun opettaja. Käytimme jo 1980-luvulla koulumme oppilaita Erakko Eemeli Heikkisen korsussa juuri sillä paikalla, missä kirjailija Tyrkkö pappina oli päässyt myös käymään. Me emme luonnollisesti tavanneet enää Heikkistä. Savottapappi sen sijaan tapasi, sillä Malisen Kalle tunsi Heikkisen ja tämän polut.

Taapajärven erakosta kertova tarina oli ehdottomasti riemastuttavin löytöni, minkä tein Tyrkön kirjaa lukiessani. Tarina on huikea ja näkemystäni tukeva esimerkki siitä, että aina ja iänkaiken on ollut ihmisiä, jotka ovat tavalla tai toisella tallentaneet oman aikansa tapahtumia ja tapauksia.

Ei siis olekaan niin harmittavaa, vaikka usein kuulee huokaisuja: "Voi voi, siinä lähti (taas) manan majoille viimeinen ihminen, joka jotakin osasi kertoa menneestä elämästä!"

Uskon, että kaikissa tarinoissa on loppujen lopuksi kyse ennen kerrotuista tarinoista. Uskon myös, että "Ainakin Yksi Jossakin" on omana aikanaan ja nykypolven tietämättä kirjannut tarinoita muistiin. Mielenkiinnosta riippuu, mitä ja mistä tallennettuja tarinoita löydämme.
                                                         
                                              Kuva: Helliriika Moonan isälle, "Satan Einolle" eli Eino Vaattovaaralle, annettu.
                                                                                       Tukin uittoa Tievainpäässä.


Kuva: Mirjam Satan kokoelmasta.
Kuvassa metsätyönjohtaja Matti Korkala (vas.), Pekka Kauppinen, Korkalan tuleva vaimo Hanna Pääkkölä ja Uuno Pääkkölä. 

Kirjailija Martti Tyrkkö tapasi savottareissuillaan lukuisia ihmisiä. Tainionjoen savotalla (Kittilässä) tapaamansa työnjohtaja Matti Korkalan hän mainitsee nimeltä, sillä "siellä oli tuttu mies" (sivu 86) Mahdollisesti tämä kuva on otettu Tainionjoen savottakämpällä, sen "terävässä päässä".