10 lokakuuta 2021

Kuuramäki -trilogia kertoo hiljalleen käynnistyneestä erämaakylän suuresta muutoksesta aikana, jolloin "seinäkello mittasi ääretöntä sekunnin kerrallaan".

 Blogiteksti ja kuvat: Katariina Korhonen

Kaulanen, Kari (2018) Kuuramäki I Tunturin tuolla puolen. Kustantaja: Väyläkitjat. Painettu EU:ssa.
Kansikuva: Kuvataiteilija Ahti Kaulanen. 
Kaulanen, Kari (2020) Kuuramäki II Kylä tunturin sylissä. Kustantaja: Väyläkirjat. Painettu EU:ssa.
Kansikuva: Kuvataiteilija Elsa-Maria Kaulanen.
Kaulanen, Kari (2021) Kuuramäki III Laulu tunturikylästä. Kustantaja: Väyläkirjat. Painettu EU:ssa.
 

Kirjailija Kari Kaulanen on syntynyt (1953) Kolarin Äkäslompolossa; siinä syy, miksi en Kolarin kunnan vaakunaa rajannut kuvastani pois; kirjan esittelytilaisuus pidettiin kirjaston yhteydessä toimivassa Kolarin valtuustosalissa (7.10.2021). Sen sijaan Kuuramäki III:n varsinainen julkistamisjuhla oli pidetty aiemmin Pellon Turtolassa, mistä on tullut Karin kotipaikka tasan 20 vuotta sitten (tänä vuonna).

Aika on jotakin, jota voi mitata. 

(Eskarivuosieni ajan käytössä ollut matematiikan seinätaulu liitutaulun yläreunassa.)

Olen Karin tavoin Kolarin kunnallisen keskikoulun kasvatteja. Isäni oli kuitenkin se, jolta jo lapsuusvuosina sain sytykkeen elinikäiseen (matematiikan) ajattelemiseen - tosin myös kirjoittamisen ajattelemiseen. Se oli ikään kuin se oma Katekismuksen kysymykseni, jonka isäni jätti minulle: "Mitä se on?"
1960-luvun keskikoulussa matematiikan idean (ytimen) löytäminen tuotti niin suuria vaikeuksia, että valitsin Pellon lukioon siirryttyäni ns. pitkän matikan, josta kirjoitin (1975) alimman hyväksytyn (a) arvosanan. Kuitenkin vasta Oulun yliopiston järjestämät alkuopetuksen erikoistumisopinnot (2000) tekivät minusta opettajan, joka halusi auttaa pientä lasta kiinnostumaan ajasta, jota voi mitata!
Suomalaisen koulun opetussuunnitelmat ja matematiikan oppisisällöt eivät kuitenkaan tukeneet sitä opettajaa, jonka mielestä matematiikan idea voi löytyä jopa aika-käsitteen oivaltamisesta! 

Karin trilogia on huikea tarina erämaakylän ihmisten ajasta.  Kuuramäki-trilogia kertoo hiljalleen käynnistyneestä erämaakylän suuresta muutoksesta aikana, jolloin "seinäkello mittasi ääretöntä sekunnin kerrallaan"! Luonnon ja ihmisen elinikä, elämänmittaiset vuodet, muutos - ne eivät ole ilmiöinä äärettömiä. Ihmiskunnalle eli ihmisille vain se aika, jota voidaan mitata, on ääretöntä.  Kari kirjoitti tarinaansa tämän tosiasian kertomalla: "Seinäkello mittaa ääretöntä sekunnin kerrallaan." (s. 170 Kuuramäki III). 

Seuraavaksi lainaan Kuuramäki III:sta tekstinäytteen, jonka olisin voinut sanataidetta rakastavana lukijana lukea ääneen Karin tilaisuudessa Kolarissa. Näytteessä (s. 169 - 170) kiteytyy se, mitä lukukokemus Kuuramäki-trilogiasta päässäni käynnisti. 

Saimi 

Saimi istuu pienen keittiönpöydän vieressä olevalle tuolille, laittaa myllyn polviensa väliin ja alkaa pyörittää veiviä. Pavut rikkoutuvat rutisten ja voimakas, jauhetun kahvin tuoksu tulvahtaa Saimin sieraimiin häivyttäen hetkeksi päässä pyörineet raskaat ajatukset.

Vesi alkaa hänen jauhaessaan kiehua. Saimi nousee ja vetää myllyn alaosassa olevan laatikon ulos. Hän siirtyy hellan luokse, nostaa pannun sen reunalle, avaa kannen ja kaataa kahvin vielä hieman poreilevaan veteen. Hän nostaa pannun takaisin kuumalle levylle ja varoo, ettei kahvi pääse kuohumaan yli. Sen jälkeen hän asettaa pannun jälleen hellan reunalle antaakseen kahvin laskettua.

Raskaat ajatukset palaavat , kun kahvi on valmista. Sodan päättymisestä on keväällä tullut kuusi vuotta, mutta edelleen se pitää monin tavoin ihmisiä otteessaan. Jälleen kerran Saimi kuvittelee, miten hyvin asiat olisivat, jos sotaa ei olisi ollut. Tai jos Olavi ei olisi kaatunut. Tai jos ei olisi tarvinnut lähteä evakkoon. Tai jos edes Oiva olisi selvinnyt haavoittumatta. Mutta kaikki nuo ovat tapahtuneet. Ja paljon muuta. Sitä tosiasiaa ei pääse pakoon, sen kanssa on elettävä. Saimi yrittää löytää elämästä valoisia puolia, mutta sillä hetkellä edes ulkona kirkkaasti loistava aurinko ei piristä hänen apeaa mieltään. 

Hän menee kamarin ovelle, koputtaa siihen ja sanoo:
- Kahvi on valmis.
- Joo, mie tulen.
Saimi menee pirttiin, nostaa kulmakaapista kupit ja pullavadin pöytään. Vadilla on vielä muutama, hieman kuivettunut siivu. Hän nostaa pannun ja kaataa kahvin kuppeihin. Leila tulee lähes saman tien.

-Nukkuuko poika?
- Joo, onneksi se nukahti.
Äiti ja tytär ryypiskelevät kahvia hiljaisuuden vallitessa.
Seinäkello mittaa ääretöntä sekunnin kerrallaan.

Laulu tunturikylästä eli Kuuramäki III päättyy tarinana vuoteen 1981. Kiitossanoissaan Kari Kaulanen sanoo: Aloitin Kuuramäki-sarjan kirjoittamisen keväällä 2011. Tarkoitukseni oli kirjoittaa yksi teos, joka "kertoisi siitä, miten matkailu muuttaa syrjäistä kylää ja sen ihmisiä". 

Kun keskustelimme kirjasta, Kari sanoi kirjoittaneensa lukijoille tarinansa eli kaikki kolme romaaniansa. Hän totesi kirjoittaessaan  (kuuramäkeläisistä henkilöistä) ajatelleensa tulevia lukijoita. Yhtä mieltä olimme, että "lukija tekee kirjasta tarinan". Kirjailijan suhde lukijaan on vain kovin haastava. Jokainen kirjoittaja haluaa tavoittaa lukijoita - olipa ajatellut heitä tai ei. Kokemukseni mukaan asia kiinnostaa varsinkin kirjan kustantajaa ja muita välittäjiä. Kuulunkin siihen koulukuntaan, joka puolustaa kaikessa kirjoittamisessa sanomisen vapautta ja vastuuta suhteessa siihen, mikä on totta tai tarua. 

Kun nyt lopuksi arvioin itseäni Kuuramäki-kirjojen lukijana, voin sanoa odottavani Karilta jatkoa.

Minua erityisesti paikkakunnan järvikyläläisenä ja täällä syntyneenä kiinnostaisi lukea Karin teos, jossa hän kertoo matkailun muutosvoimasta suhteessa 1980-luvun Kuuramäkeen ja nyky-Kolarin järvikyläläisiin. Miksi?
Kuuramäki kasvoi matkailuun. Kasvu matkailukyläksi oli suhteellisen hidasta ja kyläläisten luontevaan vieraanvaraisuuteen perustuvaa. Vieraat tulivat Kuuramäen ulkopuolisesta maailmasta, koko seutukunnan ulkopuolelta. Vieraat osoittivat Kuuramäen omalle väelle jopa pienkoneesta käsin, kuinka mahtavia mahdollisuuksia erämaakylä tuntureineen tarjoaisi "rahantulolle". 

Se kaikki, mitä matkailun kasvun, rahoittajien ja kunnan nimissä tapahtui Kuuramäessä viimeisten vuosikymmenten (1980 - 2010) aikana, saattoi vieraannuttaa ja kylvää ikäviä kateuden siemeniä Kuuramäen  naapurikylissä; eiväthän lähinaapurit koskaan ehtineet kokea Kuuramäen kuuluisaa vieraanvaraisuutta. 
Myöhemminkään ei järvikylien eikä kirkonkylän ihmisiä juurikaan ymmärretty "potentiaalisiksi asiakkaiksi".  Ei siis ihme, että "kateus on kalatkin vienyt muista järvistä ja -kylistä".


07 lokakuuta 2021

Painettu Suomessa . Me työllistämme Suomea. Printek, Keuruu 2021.

Eläkeliiton Pellon yhdistys julkaisi 50-vuotisjuhlassaan erityisen tasokkaan ja elämänmyönteisen kirjan, joka erinomaisen tietokirjan tapaan kuvaa pellolaissenioreiden aktiivisia vuosikymmeniä. Kirjan on toimittanut Erkki Kitkiöjoki.

Painettu Suomessa -terveisin bloggaaja Kata Vienontytär Korhonen, jonka Sergejeff -kirja on myös painettu Suomessa, 2021.

Painettu Suomessa 💓💓


 
Erkki Kitkiöjoen loppusanoista ote:

"Tähän kirjaan olen ottanut mukaan myös perustajajäsenten lapsuuden ja nuoruuden aikaa, joka on niin kovasti paljon erilaista kuin mitä se meidän oma elämä on ollut.

Matka huutolaisesta eläkeliittolaiseksi on ollut pitkä tie. Matka keisarinvallasta demokratian mallimaahan on myös ollut pitkä. Nyt elämme vain kovasti vaarallisia aikoja. Työ karkaa enenevässä määrin ulkomaille. Tämänkin kirjan painatuspaikkaa etsiessäni jatkuvasti esiin tulivat ulkomaiset toimijat. Pääomat jatkavat virtaustaan Neitsytsaarille ja muille Paratiisisaarille. Teollisuus pakenee halpamaihin. Kaikessa tässä ei menneiden sukupolvien uhraukset muistu mieleen. Helppo raha vetää helposti puoleensa.



 Pellon yhdistys -kirjasta kuvan blogia varten on ottanut K.K.2021. Kansikuva on yhdistyksen.


PAINETTU SUOMESSA 💓💓

ME TYÖLLISTÄMME SUOMEA💓💓                          


  




10 elokuuta 2021

Hautakiveen isketty sukusalaisuus ansaitsee tulla käsitellyksi

Kata Vienontytär Korhonen (2021) 

Joka kylässä on ollut "omat kirjoittajansa", jotka eivät ole kirjanneet asioita muistiin omaa etua tai hyötyä saavuttaakseen. Alla olevaa kahta kirjaa olen käyttänyt tämän kirjoitukseni lähteenä kiinnittääkseni huomiota Vaattojärven paikalliskirjoittajiin. Suosittelen "pohtien lukemaan"! (K.K.2021)




Tässä kirjoituksessani en käyttänyt minkäänlaisena lähteenä Markku Tasalan metsäkaartilaisuutta kuvaavaa kirjaa. Se on kirjahyllyssäni, ja perin pohjin tutkittu. Metsäkaartilaisuus on osa talvisodan jälkeistä politiikkaa. Väinö Vaattovaaran "poliittinen kuolema" tapahtui 1933. Käytin lähteinä Vaattojärven kylän omia, nyt jo poismenneitä kirjoittajia, ja heidän julkaisemaansa kuvausta tapahtuneesta. Armon on aika käydä oikeudesta! (K.K. 2021)




Mitä kertoo Väinö Vaattovaaran hautamuistomerkki Sieppijärven vanhalla hautausmaalla?




























Sieppijärven vanha hautausmaa. Äiti ja poika. Rannan Aino ja poika Väinö Aukusti. 

Hautakiveen on hakattu säe: 

Sinä olit kansan poika, kuljit työväen joukoissa,
se luoti joka osui sinuun kosketti meitä kaikkia.


Mitä Väinö Vaattovaarasta on kirjoihin kirjoitettu.

POLIITTINEN ERIPURAISUUS: TALOLLISET VS. TYÖVÄESTÖ?

Elma Heikki kirjoitti (1986)

PULA-AIKAA VAATTOJÄRVEN KYLÄLLÄ
Vuoden 1930 kahden puolen elettiin ja kamppailtiin kaiken puutteen kourissa, joka tuntui aina vain pahenevan. Työttömyys vallitsi työväen keskuudessa, josta seurasi pulaa jopa leivästä. Mitään sosiaalisia avustuksia ei saatu valtion taholta. Ja kun työväestöllä ei ollut töitä, ei saanut kuntakaan veromarkkoja. Oli puute sielläkin, mistä apua toivottiin. 
Monet kärsivät suoranaista nälkää, kerjäläisiä kulki, laihoja ja resuisia leipää pyytämässä. Annettiin, jos oli.
Puhuttiin...että jossakin perheessä olivat lapset alkaneet "nukkumaan" syystä, että olivat niin heikkoja,
Puhuttiin... lakoista ja rikkureista.

Ja ihmiset olivat niin huolissaan, mitä tästä kaikesta tulee. Pahimmin kärsiville jaettiin kunnan puolesta jauholappuja, joilla ei pitkälle päässyt.
Näistä ei 5-vuotias paljon ymmärtänyt. Kuitenkin me pelkäsimme, että tulee sota, kun ruvettiin läheisessä metsässä ammuskelemaan. 
Sanottiin...että suojeluskuntalaiset pitävät harjoituksiaan. 
Poliittista liikehdintää oli, osittain salaistakin, varsinkin työläisten taholta. 

Tämä poliittinen eripuraisuus aiheutti kitkaa kyläläisten keskuudessa siinä määrin, että vuoden 1933 syksyllä yksi kylän nuorukaisista sai surmansa jonkun ajattelemattoman työn seurauksena. 
 
Ja vielä saman syksyn aikana sattui eräs mystillinen tapaus, liekö tekijä selvillä vieläkään (1986). Kun eräänä aamuna menimme kouluun, oli siellä pihalla olevaan lipputankoon vedetty punainen lippu. Miksi? Ja kuka? Sitä ei koskaan saatu tietää.

Pauli Kylmämaa kirjoitti (1995)
TYÖVÄENLIIKE ON KYLÄN VALTASUUNTA
Vanhojen ihmisten kertoman mukaan alkoivat työväenliikkeen aatemaailmaan kuuluvat asiat ja ajatukset saada jalansijaa kylällä kansalaissodan (1918) aikana ja sen jälkeen. Kerrotaan, että silloin oli joitakin kieltäytymisiä asepalvelukseen menosta, mm. Huuko Kylmämaa karkuroi 1918.

Konkreettisin tapahtuma on, kun Venejärvelle tuotiin Ruotsin puolelta vanha käsinpyöritettävä pieni painokone. Se oli Eemeli Lakkalan hallussa ja liittyy tähän kylään sikäli, että Eemeli nimenomaan organisoi lähes kaiken poliittisen toiminnan. Painokoneella painettua Kyyhkynen-nimistä painotuotetta levitettiin kylälle ja kyläläisten toimesta. Tuote oli salainen, kielletty, sitä ei voinut pitää missään näkyvillä. Paljastumisesta olisi ilmeisesti seurannut rangaistus kommunistisuudesta. Painomääristä ei ole tietoa. 
Jonne Vanha Kurtakosta, joka on asioita tutkinut, kertoo lehteä lähetetyn eri keinoja käyttäen myös Kemiin. Kyyhkysen toimittamisessa oli erikoista se, että siihen monistettiin muissa painotuotteissa olleita artikkeleita. Lakkalalla oli oma kirjoituskone, jolla hän kirjoitteli omia juttujaan. Lehteä ei painettu milloinkaan kahta kertaa samassa paikassa.

Vuonna 1933 oli myös tapaus, jonka katsotaan kuuluvan työväenliikkeen toiminnan piiriin. Väinö Vaattovaara oli viettämässä kylällä armeijaan läksiäisiään kun tuli ammutuksi keskellä kylää. Kerrotaan... nuorten laulaneen kulkiessaan työväenlauluja. 
Kerrotaan... vaikuttimena olleen jotkin muutkin asiat.
Poliittiseksi tapahtuman tekee ainakin se, että kun Väinön sisar Lyydia oli kuulusteltavana, hän kertoi, että poliisi Joensuu yritti kaikin keinoin saada hänet laulamaan mm. Kansainvälistä. Lyydia ei omien sanojensa mukaan osannut laulaa kuin mitä poliisi edellä lauloi. 
Väinö Vaattovaaran tapauksesta on luonnollisesti olemassa toisenlainenkin versio.

Kylli-Nivan sukukirja & sukututkija Esko Orajärven (2015) mukaan
KUKA OLI "YKSI KYLÄN NUORUKAISISTA, JOKA TULI AMMUTUKSI?"

Sieppijärven vanhalta hautausmaalta löytyy hautakivi, johon on hakattu nimi, 
Väinö Aukusti Vaattovaara, syntynyt 12.12.1912, kuoli 1.9.1933.

Hän oli Vaattovaaran Tuomas -isännän (s. 1812) yhden pojan eli Heikki Tuomaanpoika Vaattovaaran (s. 1850) ja Helena Iisakintytär Iivarin (s. 1848) pojan poika. 

Väinön isä oli Kalle Aukusti (Kaarle) Vaattovaara, (1885 - 1949) Vaattojärveltä. Väinön isää kutsuttiin Rannan Kalleksi - kuin myös hänen poikiaan "Rannan Väinöksi", "Rannan Villeksi" ja "Rannan Veikoksi".  Rannan tila oli aikoinaan erotettu Vaattovaaran tilasta, siitä miehille korkonimi.

Väinö Vaattovaaran Aino Kylmämaa -äiti (1886 - 1931) oli niin ikään syntyisin Vaattojärveltä. Aino kuitenkin kuului kylälle kotivävyksi muuttaneen isänsä (Simo Tuomas Juhonpoika) puolelta Kittilän Raappana-sukuun, kun taas Ainon äiti oli Eeva Johanna Mikontytär Kylmämaa (1847 - 1925). 

Kuvassa on Väinö Vaattovaaran äidin eli Aino Kylmämaan vanhempien hautamuistomerkki Sieppijärven vanhalla hautausmaalla. Rannan Ainon vanhemmat.

Simon Tuomas Juhonpoika Kylmämaa, entinen Raappana  (1841 - 1911) ja Eeva Johanna Mikontytär Kylmämaa (1847 - 1925).
 

Väinö Vaattovaara oli vanhempiensa vanhin poika, syntynyt "Rannan paikassa", joulukuussa 1912. Hänellä oli kaksi vanhempaa siskoa, Aune Esteri Hietanen (s. 1908) ja Martta Maria Ponkala (s. 1910); kolmas sisko oli katraan nuorimmainen, Maila Toini Tikkala (s. 1928). Siskoista Lyyli Johanna Kuusijärvi oli syntynyt 1917, viisi vuotta Väinöä nuorempi. Väinöä nuoremmat velipojat olivat Ville Erkki (1915 - 1982), Veikko Armas (1920 - 1989) ja Kaarlo Olavi (1922 - 1978)


Koska Väinön ampumiseen liittyvässä sukukirjatekstissä mainitaan, että "taposta syytettiin kolmea Kylmämaan veljestä", lisään tähän yhteyteen, että Kylmämailla tarkoitettiin ns. "mikkolaisia" eli Mikonpaikan veljeksiä. 
Ehdin 1990-luvulla Vaattojärven koulun opettajana haastatella Väinö Kylmämaata. Hän oli syntynyt 17. helmikuuta 1915. Väinö Kylmämaa osallistui Talvi- ja Jatkosotiin, viipyi osan aikaa sotasairaaloissa mutta oli mukana sotilaana myös Ihantalan ratkaisutaisteluissa (1944). 
Kylmämaan veljesten tarina on oman selvittelynsä vaativa tarina. Se vaatii oman tilansa.
  
Sen sijaan Eemeli Lakkalan hautamuistomerkille löytyy tilaa Väinö Vaattovaaran jutun yhteyteen; onhan kysymys hautakivistä. Lakkala haudattiin Sieppijärven uudelle hautausmaalle, ja sieltä tämä paasi löytyy. 
Hänen elämäntyönsä poliittisena vaikuttajana  on julkistettu monin eri tavoin. Alla kuitenkin vielä henkilötiedot, jotka vakuuttavat hänellä olleen kolarilaisjuuret. Jos niillä nyt jotakin merkitystä Eemelin seuraajille oli.   


Juho Eemeli Lakkala, syntyi 3.5.1900 Kolarissa, kuoli 9.5.1972 Kolarissa.
Hän oli kansanedustaja ja pientilallinen, toimi SKDL:n kansanedustajana 22.7.1958 - 19.2.1962. Poliittisista syistä häntä "pidettiin säilössä" 1930 - 1932, 1939 - 1940 ja 1941 - 1944.

Eemeli Lakkalan vanhemmat olivat Hilda Maria Efraimintytär Holck (1874 - 1949) ja Leander Vilhonpoika Nenämaa, myöh. Lakkala (1873 - 1951).
Eemeli Lakkalan vanhin velipoika (Leevi, 1897 - 1972)) jätti omaan käyttöönsä isänsä alkuperäisen nimen, Nenämaa.
Eemelin jälkeen syntyneistä sisaruksista tuli Lakkala. Heitä olivat Juho Eevert Lakkala (1905 - 1971), Kustaava Vasara (o.s. Lakkala 1907 - 1984 ), Einari Lakkala (1911 - 1981) ja Senja Tauriainen (o.s. Lakkala, s. 1915).
 
Isossa kuvassa katsottuna Eemeli Lakkala kuului Efraim Niilonpoika Holckin sukuhaaraan.
Kylli-Nivan sukuun Holckit tulevat Taneli Juhonpoika Nivan (s. 1791) ja Brita Hannuntytär Ruokojärven (s. 1796) tyttären kautta. Kreeta Leena Tanelintytär Niva (s. 1824) avioitui Niilo Matinpoika Holckin (s.1800) kanssa. Loppu onkin sitten paikallishistoriaa.

p.s. 
Perheen ja suvun salaisuudet koskettavat meitä kaikkia. Salaisuudet ovat aina erittäin monimutkaisia asioita, joiden varjo kantaa pitkälle ja kauas. Vaiettuina ja käsittelemättöminä sukusalaisuuksista voi muodostua kaikenkattava taakka. Taakan vaikutukset voivat ulottua menneiltä sukupolvilta tähän päivään - ja tulevaisuuteen. Perhesalaisuus luonnollisesti voi rikkoa koko ihmisen, sillä käsittelemätön häpeä hallitsee ihmistä. (K.K.2021)
 


02 elokuuta 2021

Laiton salakuljetus, joppaus , ei hyödyttänyt ketään edes Tornionlaaksossa . Kantajat -teos melkein yltää dokumenttiin.

Maria Peuran teos Kantajat saa lukuaivoitusteni luoman uuden nimen Šerbat.

Teos ei kuvaa arktista rakkautta; rakkaus on rakkautta. 

Teos uhmaa aikaa, paikkaa ja ihmisyyttä kuvaamalla tekojen syyt ja seuraukset. 

Šerbojen tapaan Kantajat tässä teoksessa kysyvät, paljonko maksatte! 

Maria Peura on se kirjailija, joka teoksellaan Kantajat vastaa minun avunhuutooni ihmisyyden ymmärtämiseksi. 


Ote :

 (Viktor)

Varsa, isin pikku varsa. Annapa, Edvard, pulloa sille, tuttipulloa. Isin varsa siinä ja toiset väittää että vasikka. Niinko net ei näkis että varsahan son, honkkelojalat. Ja ei sittenkään. Ei sittenkään ole honkkelo tuo tyttö. Vääristääkö toisten humala Viktorin näkökykyä vai onko hän vain aina tähän asti valehdellut itselleen. Tyttöhän on tanakka. Ainakin sillä on enemmän lihoja kuin isällään ja tämän sukulaisilla. Ja kun Sylviakin on semmoinen rimpula niin miten tyttö kehtaa paisumalla varastaa tilaa toisilta. Jopa omalta isältään ja tämän käskyläisiltä.

Varsa se on, mutta tamman elkeitä jo. Ei sitä parane enää ryhtyä kouluttamaan. Se täytyy panna myöhemmin kuriin, sulloa Hillan länkiin sitten, kun tämä on viety yli ja pantu lihoiksi. Se on osa koulutusta sitten. Ketään ei saa tytär pitää isäänsä ylempänä eikä rakkaampana. Minä Viktor olen sinun herrasi sinun jumalasi. Mitä sanoisi tästä pastori, se typerys, halpaan menisi taas, ääliöitä täynnä koko kirkonpiiri. Viktorin uskoontulo meni täydestä, ei yksikään sitä epäillyt. Mihin muuhun Viktor muka uskoisi kuin itseensä. Näihin voimiin, jotka pilleri räjäyttää moninkertaiseksi, kun Viktor vain käskee. Napsauttaa sormiaan tai korahtaa. Se on sovittu merkki. Täytyy vakuuttaa miehet siitä, että reissu on turvallinen. Että kaikki menee hyvin, eikä kukaan jää kiinni, ei tällä kertaa. On kohdeltava tyttöä hyvin niin ne eivät rupea mitään epäilemään, uskovat paremmin, kun näkevät, kuinka tyttö ilman pakottamisesta uskoo ja tottele. Kuinka se on isänsä mielen jatke, isän vasen käsi ja jalka ja osa lihaksista ja aivoista.



Takakansiteksti on kustantajan myyntiele mahdolliselle lukijalle: - Kannattaa ostaa / kannattaa lainata; aihe on vetävä... 


Kantajat -teos osoittautui kaltaiselleni totiselle tornionlaaksolaiselle kirjoittajalle voimakkaaksi lukukokemukseksi. Tästä syystä en pidä "myyntilauseesta": 1950-luvun lopun Tornionlaaksossa kaikki hyötyvät salakuljetuksesta ja lapsetkin juoksevat aikuisten asioilla rajan takana.   


Kiitos myös kirjasta, Antaumuksella keskeneräinen!



21 kesäkuuta 2021

Kulttuuriperintö sopii hyvin säilytettäväksi tietokirjoihin. Ja kirjoille arvoisensa paikka on kirjasto.

HYVÄ KIRJASTOKOKOELMISTA PÄÄTTÄVÄ KIRJASTONJOHTAJA,

tervehdys Kolarista. Olen tietokirjoittaja, eläkkeelle siirtynyt luokanopettaja, ja yksityinen kustantaja. Tarjoan ostettavaksi vuonna 2020 julkaistun kirjani toista painosta, jonka kustansin kesäkuussa, 2021.


Teini-ikäinen lapsenlapseni kysyi yhtenä päivänä: "Mummo, miksi kirjoitat tietokirjoja, kenelle kirjoitat?" Vastasin haluavani säilyttää yhteistä kulttuuriperintöämme kirjoittamalla tietokirjoja ihmisten menneestä elämästä. Vastasin kirjoittavani kirjoja, jotta ...

Enpä osannutkaan muutamalla sanalla selittää kirjani tarkoitusperää. Tässä pohdiskeluani.

Tuen suomalaisen kulttuuriperinnön säilyttämistä kirjoissa. Kirjastojen yksi tehtävä lienee oman alueen kulttuuriperinnön säilyttäminen - myös kirjojen! Kirjoitan nykysuomalaisen yhteiskunnan  täysivaltaisena jäsenenä ihmisten elämästä kertovia tietokirjoja. Niiden tieto ei ole tutkimuksellista tietoa sanan akateemisessa merkityksessä. Kirjojeni tieto ei kuitenkaan koskaan vanhene, päinvastoin. Kulttuuriperintöä kuvaileva tieto on muistiin merkittyä, ihmisten kertomaa tai kirjoittamaa tietoa. Virtuaalisen maailman tuottamaa tietotulvaa lienee lähes mahdoton järjestää ja säilyttää käyttötarpeen mukaan. Kirjoihin järjestetty tieto säilyy ja on käyttökelpoista niin kauan kuin luku-ja kirjoitustaito pysyvät hengissä. 

Suomalaisten kulttuuriperintöä on se hiljainen tieto, mitä ympärillämme on on ollut, mitä on tehty, mitä on tapahtunut. Kulttuuriperintö on ihmisten jälkeensä jättämää. Nämä ihmiset  ovat olleet Suomessa asuneita, tänne asettuneita tai täällä kulkeneita ihmisiä. Heillä on elämänsä aikana ollut käytössä edellisten sukupolvien hiljainen tieto, eli tavat, tottumukset, kotona opittu ja isovanhemmilta poimittu taito; koulun ja kirkon vaikutusvalta, valtaapitävien valinnat, sodankäynti, työelämä jne.

Omaksi loppuelämäni tehtäväksi koen tietokirjojen kirjoittamisen dokumentoimalla sitä suomalaista kulttuuriperintöä, joka liittyy omiin mielenkiinnon kohteisiini. Kirjoitan suomeksi eli äidinkielelläni, sillä vain suomen kieltä puhuvat ja kirjoittavat ihmiset säilyttävät uhanalaisen kielemme. Minun ikiomaksi kulttuuriperinnöksi jäänee siis muutama  suomenkielinen tietokirja, jonka painotyö on tehty suomalaisessa kirjapainossa. 

Minun kirjani eivät leviä suurille kirjamarkkinoille, sillä sinne en niitä anna; ovathan painokseni pieniä. Silti haluan muuttaa maailmaa minäkin. Ensiksi haluan kirjoittaa kirjoja, joissa on ajatonta tietoa ja tarinaa omasta kulttuuristamme ; tietoa joka ei vanhene. Toiseksi haluan, että kirjastot edelleen hankkisivat kirjoja kokoelmiinsa. Tulevaisuutta ajatellen haluaisin kirjastoilta yhden eleen. Se on se,  että niille kelpaisi vaikka lahjaksi se tietokirja, jota omista kokoelmista ei vielä löydy. Lahjoittaja saattaisi olla kirjani ostaja missä päin Suomea tahansa. Hän saattaisi kirjan luettuaan tarjota sitä lähikirjastolleen hyllytettäväksi eli edelleen lainattavaksi. Omapäisen ajatteluni taustalla on luonnollinen huoli: suomalaiskirjastojen tulevaisuuden haaste lienevät suomenkieliset tietokirjat.

Olen toimittanut Suomen Kansalliskirjastolle lakisääteiset 6 (kuusi) vapaakappaletta uusimman kirjani toisesta painoksesta.  Kansalliskirjasto jakaa kappaleet viidelle muulle yliopiston kirjastolle. Näitä ovat Turun yliopiston kirjasto, Åbo Akademin kirjasto, Oulun yliopiston kirjasto ja Itä-Suomen yliopiston kirjasto. Minusta tämä on upea osoitus siitä, että Suomi todellakin on sivistysvaltio. 

Oma tietokirjani, jolle haluaisin tilaa kirjastoista.

             1. Kaikella on kääntöpuolensa. Varvara ja Danil Sergejeffin sukukunta Petsamosta (2021).
    Avainsanoja: meripetsamolaisuus, Petsamo 1880 - 1944, karjalaisuus, suomalaisuus, alkuperäisväestö
                
                   
               Alla on takakansiteksti.

Aikoinaan he lähtivät idästä, venäjänkarjalaisten asuttamilta Pääjärven rannoilta. He lähtivät hakemaan varmempaa elämää Jäämeren rannalta, Petsamosta. Lopulta he saivat, mitä aikansa  harjoitte­livat. Petsamossa kalastus ja muut luonnon antimet menivät heille kuin luonnostaan veriin. Heistä tuli pyyntiverisiä. Tästä on kauniina esimerkkinä kansikuvan kalastaja verkkoja koke­massa Perämerellä. Hän on Eeva Mäkipaaso, Sergejeff-sukunsa vanhin, Varvaran ja Danilin tytär (s. 1924) Trifonasta. Eevan velimies Kiril Sergejeff puolestaan oli merikalastaja          Tanelin ja vaimonsa Tanelihhan yksi pojista. Hän on jättänyt rakastamalleen isänmaalle perinnön.
Kiril Sergejeff syntyi Petsamon Trifonassa 100 vuotta sitten (1921); kuolemasta tulee tänä vuonna ku­luneeksi 20 vuotta. Kiril Sergejeffin elämäntyöstä jäi poikkeuksellisen vahva kulttuurihistori­allinen jälki. Hän kirjoitti muistiin sukunsa meripetsamolaiskulttuurin ymmärrettynä niin, että kulttuuria on kaikki se, mitä heillä oli ympärillä. Hän kirjoitti Petsamon karjalaisortodoksisen kulttuurihistorian. Evakkona ja Inarin kunnan kalatalousneuvojana hän tuli paljastaneeksi val­tiollisen salaisuuden, mutta kuin luonnostaan kovalla työllä sai vietyä Inarijärven säännöstelyhaitat asianmukaiseen hoitoon.

Kirjan syntysanat lausuttiin siinä vaiheessa, kun Eeva Mäkipaaso esitteli Kiril-veljensä julkaisua, Hyvästi, pyyntiveristen paratiisi. Tästä ja erityisesti Sergejeffin sanoittamasta kuvateoksesta Petsamon kuvia tuli tärkein tietolähteeni ja innoittajani. Elämä toteutuu aina suhteessa toisiimme. Toivon kirjani toimivan saagan tavoin: niin kauan kuin on muistoja, on ihmisten välistä kunnioitusta. Aina ei voi onnistua, mutta lukeminen kannattaa! 

Kirjan tiedot.  

Nimeke: Kaikella on kääntöpuolensa. 

Alanimeke: Varvara ja Danil Sergejeffin sukukunta Petsamosta.

Kustantaja: Kata Vienontytär Korhonen. ISBN: 978-952-94-4280-5

Tekijä: Korhonen, Kata Vienontytär

Saatavuus: hankinta kustantajalta katakorhonen56@gmail.com

Saatavuuspäivä: 15.6.2021 

Painosvuosi ja -paikka: 2021. Tunturi-Lapin Kirjapaino, Suomi.

Painos: 2. 

Tuotemuoto: pehmeäkantinen kirja, koko 174x250 mm

Kansi ja kuvitus: Kansi nelivärinen, kaikki kuvat (260 kpl)  mustavalkoisia.

Kieli ja sivumäärä: suomi, 349 sivua.

Kirjastoluokka: 92.89 Lappi

Tuoteryhmä: Tietokirja.

Avainsanat: meripetsamolaisuus, Petsamo 1880 - 1944, karjalaisuus, suomalaisuus, alkuperäisväestö

Kirjan hinta: 30 e (toimituskulut 5 e)

Tilaukset osoitteeseen katakorhonen56@gmail.com tai +358 443624388.           

11 toukokuuta 2021

Ymmärrys, hoi! Eipä sallita kirjoitetun suomen kielen häviämistä historian tunneiltakaan.


Kirjailijan kuva: Heli Sorjonen. Etukannen kuvat: Museoviraston kuvakokoelmat. Kannen suunnittelu: Päivi Puustinen.  

Kirjailija: Raija Oranen @ Kustannusosakeyhtiö Otava 2020. Kirjan nimi: Toinen mies. 

Niille jotka täyttivät velvollisuutensa.


Julkaisin yllä olevan kuvan omassa Facebook-albumissani, Toukokuu2021

Kirjoitin julkaisuuni tekstin: - Sain kirjan äitienpäivälahjaksi (9.5.2021). Lukukokemusteni mukaan "mitä enemmän tiedän, sen vähemmän tiedän"! Puhuttelevien teosten huippua edustaa Orasen Toinen mies.

Sielunsisareni (Ruokojärven Arja) kommentoi tapansa mukaan käyttämällä viisauttaan ja älyään: - Jos nuin sonki. Tieto on ko ilmaa millä täyttää ilmapallon. Mitä isompi ilmapallo niin sitä isompi se pinta-ala on tuntemattoman / tietämättömän kans.

Lukiessani äitienpäivän iltana tätä kirjaa pidin tauon ja kuuntelin Suomen Kuvalehden podcast-sarjasta (Suomen presidentit) radiojutun, jossa tutkija Markku Jokipii arvioi presidentti Risto Rydin aikaa. Päällimmäinen mielikuvani radiojutun kuunneltuani oli:  - En varmasti olisi osannut kyllin kriittisesti kuunnella Suomen Kuvalehden toimittajan ja tutkijan radiojuttua, jos en tuntisi Orasen tarinaa Toinen mies.

Orasen tarinan jälkeen on kovin helppo ymmärtää, miksi Rydin valtiomies-pankkiiritoiminta on ollut suomettuneessa Suomessa sotasyyllisyysoikeudenkäynnistä lähtien  pannassa. Tutkimus on tähän mennessä luonut tarkkarajaisia tarinoita, jotka tunnustavat irrallisina tai tarkoitushakuisina selityksinä vain Rydin "jääkylmän älyn ja järjen". 

Lopuksi suora lainaus Orasen teoksesta Toinen mies (s. 184 - 185). Nimeän jakson:

GERDAN EVANKELIUMI

Kun Gerda lähti Helmi Krohnin kanssa Lontooseen spiritualistisiin harrastuksiinsa, tarjosin hänelle matkan aattoiltana aterian Savoyssa. Matkan jälkeen sain samassa paikassa selostuksen Glasgow´n kansainvälisestä kongressista ja spiritualismin opista yleensäkin.

Jumala on siinäkin kaiken isä, ihmisten välillä vallitsee veljeys, ja sielu on kuolematon. Aineellinen maailma on vain pieni osa todellisuudesta, ihminen aineelliseen maailmaan syntyneenäkin osa ikuista.

Tuo kaikki käy samaan suuntaan uusimman tieteen ajatusten kanssa, ja demokratian kanssa se, ettei kenelläkään ole oikeutta alistaa, vahingoittaa tai riistää toista ihmistä. 

Kun istumme Sundmalmin tuoksuvalla verannalla juomassa päiväkahvia, kun katselen merelle, ymmärrän, että Gerdan radiossa esittämä maan yhteinen rukous on vaikuttanut sekä rintamalla että kotirintamalla, ties vaikka enemmän kuin saksalaisilta saatu aseapu. Gerdan vakaumus on, että maanpäällisen elämän tarkoituksena on henkinen kasvu, rakkauden lain sisäistäminen ja toteuttaminen. Juristin pää hyväksyy periaatteen, että jollei ihminen joudu vastaamaan teoistaan tässä maailmassa, hän kohtaa ne henkitasolla tai mahdollisesti uudessa maanpäällisessä inkarnaatiossa. Pahat teot ovat virheitä, jotka antavat mahdollisuuden kasvuun, hyvät pyrkimykset tuovat siunausta sekä maan päällä että seuraavalla tasolla.

Sellainen on Gerdan evankeliumi eikä minulla ole mitään syytä olla uskomatta häntä, parempi pappi hän on kuin kukaan muu tässä maailmassa.

Ja kesä kypsyy, omenat puissa jo punertuvat, sota jatkuu.

Lapset ja lastenlapset käyvät Sundmalmilla aina kun voivat. Sylini pitkittää tunnetta lapsen painosta, hänen kehostaan omaani vasten. Kiitän kaikkia mahdollisia jumalia, henkiä ja enkeleitä heistä, siitä rakkaudesta, jota saan tuntea, siitä rakkaudesta, jota saan heihin tuhlailla."

Lopuksi kirjoittaja Kata Vienontyttären omin sanoin:

Minusta kriittisyys ei ole kielteisyyttä. Sen jälkeen kun aika tasavaltamme presidentistä on jättänyt, tutkijoiden on aika tutkimusmielessä raportoida edesmenneen toiminta, motiivit ja työkenttä. Se tehdään tarkasti rajaamalla. Ei siis ihme, että esimerkiksi koulumaailmaa varten kirjoitetut kirjat tekevät historiasta eliittiaineen, jota kaikki lukioikäiset eivät edes tarvitse, jos eivät halua. Tätä kritisoin.

Unelmani on, että tutkijat säilyttäisivät arvovaltansa kirjoittamalla tutkimusmaailmalle  - mutta samalla sallisivat muiden kirjoittajien kirjoittavan (heidän tutkimustensa pohjalta) lapsia ja nuoria kiinnostavia kirjoja. Toki entisenä mediakasvattajana tiedän podcastien ja dokumenttien voiman koulussa. Ymmärrykseni ei kuitenkaan sulata sitä, että kirjat ja kirjoittaminen ja suomeksi lukeminen häviäisivät koulusta! Tarvitaan siis hengen nostatusta suomenkielisen lukemisen puolesta.

19 huhtikuuta 2021

Raanujärven ihmisiä valokuvissa.

@Kata Vienontytär Korhonen, tietokirjoittaja 

Kuvan oikeudet
Veikko ja Aila Granath / Kata Korhonen, ent. Granat
Kuvan ihmiset vasemmalta oikealle:
Erkki (Erru) Viippola, Juho Robert (Janne) Granat ja Antti Yrjänheikki.

Muistojen kerääminen aloitettiin 15.4.2021. 

1. Erkki Erru Viippola

Marja-Liisa Ylitalo muistelee, tietolähteenä Errun vanhin tytär ja Marja-Liisan äiti, Pirkko Ylitalo.

Erkki Viippola (1906 - 1992) oli kotoisin Ylitornion Alkkulan kylästä. Erru muutti Raanujärvelle, kun meni naimisiin Thyra Miranda Oikarisen kanssa 1930-luvulla. Errulla ja Miiralla oli 7 lasta, joista 2 asuu Rovaniemellä, 1 Pellossa, 1 Viitasaarella ja 1 Järvenpäässä.

Erru oli pienviljelijä, joka oli myös tekemässä lapiomiehenä tietä Aavasaksalta Rovaniemelle - tästä hän on kirjoittanut kronikan, jonka teksti tulee myöhemmin tänne. Talvisin hän teki töitä metsähallituksen savotoilla huoltoporukoissa. 

Erru oli järjestämässä koulua Tammisaajoon, koska vanhin tytär (Pirkko) olisi muuten joutunut muualle kouluun, ja asuntolaan - joka oli täynnä ja huonomaineinen. Tammisaajoon  saatiin siis koulu vuonna 1950. 

Viippolat asuivat ensin "vanhalla mökillä", joka on noin kilometrin päässä uudesta talosta, jonne muutettiin 1957. Talo (minun ja serkkujeni mummola) on edelleen Kuusijoen varrella, ja pari vuotta sitten Errun tyttäret myivät sen Paavo Yrjänheikille. 

Errulla ja Miiralla oli 7 lasta, joista 2 asuu Rovaniemellä, 1 Pellossa, 1 Viitasaarella ja 1 Järvenpäässä. 

Jotakin tiedän Jatkosodan aikaisesta Kemin sotavankileiristä, mutta en tunne lyhennettä 800. IsK. Onko mahdollista, että Erkki Viippola suoritti monien muittenkin sotamiesten tapaan vartiopalveluksensa sotavankileirillä? 


2. Juho Robert Granat

05 helmikuuta 2021

Monimutkaista asiaa Kemin Joorin vaimoista ja jälkipolvista.

Vain mediassa sukututkimus näyttää helpolta ja jännittävältä.

"Ihmiselämän syvällisten kysymysten pohtiminen on valunut filosofeilta self help -kirjoihin ja luonnontieteisiin. Meidän pitäisi palata totuuden voimaan." (Otsikkolainaus Helsingin Sanomat, 2021)  Artikkeli päättyy sanoihin, joita puolustan kirjoittaessani sukusalaisuuksista: 
Thomas Wallgren: "Taistelu monimutkaisten asioiden puolesta jatkuu."

Artikkelini Kemin suvun Joorista vaimoineen ja jälkipolvineen julkaisen tässä, koska koko asia on nyt julkaistu (2015) sukukirjassa (Nivan suku, osa 4). 


Vieno Kemi lienee yksi Kemin Joorin jälkeläisistä. Oliko Joorin tyttö Vieno Alina vai Vieno Maria? Salaisuutena asia pysyy siihen asti, kunnes lopulta ratkeaa, kuka oli Pajalassa se 2.9.1911 syntynyt Vieno Alina Kemi, jonka vanhemmiksi sukututkija on Geniin merkinnyt Karl Johan Kemin (1874 - 1951) ja Alida Henrikantytär Teurajärven (1879 - 1919). 

Vieno Alinan, ei Vieno Marian, hautakivi on Sieppijärven vanhalla hautausmaalla.

👇👇👇👇👇👇👇👇👇👇👇👇👇👇👇👇👇👇👇👇👇

Helena Liikamaa (o.s. Koskenniemi) on kirjoittanut (1980-luvulla) Satan sukukirjaan  Kemin Joorista näin:

Georg Kemi, Ruotsin kansalainen. Helenan mukaan Joorin torppa oli Filpan maalla, nyk. "Ylisessä Sieppijärvessä". Nivan sukukirjan mukaan (s.251) Joorin tiilitehdas sijaitsi Kalle Kyrön perintömaalla nykyisen Kalevalantien varrella kylän pohjoispuolella. Tämä tieto oli lainattu Aki Ollikaisen tekemästä Sieppijärven kyläkirjasta.

1. vaimo Fanny Maria Hietanen, s. 13.6.1879. Lapset: Immanuel, Einari ja Mia.

2. vaimo Agnes Hietanen, s. 5.2. 1890, k. 20.7.1919. Lapset: Jonne, Pauli ja Linda.

3. kumppani (= asuivat yhdessä) Laura Matilda Hietanen, s. 10.4.1888, heillä lapsi Toivo.

4. vaimo Hilda Heikkilä. Lapsia: Elsa, Maija ja Taisto sekä Pekka. Hildalla kaksi lasta jälkeen miehen kuoleman.

👇👇👇👇👇👇👇👇👇👇👇👇👇👇👇👇👇👇👇👇👇👇👇👇

 Esko Orajärvi on kirjoittanut koko Georg Kemin sukututkimuksen ja -historian

 Nivan suku, osa 4 -sukukirjaan.

Georg Eevanpoika Kemi, syntyi 26.8.1876 Kaartisessa (Kardis, Pajala), kuoli 9.1.1940 Sieppijärvellä.

Nivan sukukirjan sivulla 251 on myös tarina otsikolla,  Kemin Joorin tiilitehdas.

👇👇👇👇👇👇👇👇👇👇👇👇👇👇👇👇👇👇

Kemin Joorin jälkipolvet a. Fanny Maria Mariantytär Hietasen (13.6.1879 - 28.6.1903) kanssa ovat:

1. Maria Eufemia eli Mia Kemi Johansson, syntyi 17.6.1898 Sieppijärvi, kuoli 20.12.1961 Täräntö. Lue jatko eli Joorin ja Mian tyttärenlapset Nivan sukukirjasta, s. 252.

2. Georg (Yrjö) Emanuel Kemi, syntyi 29.1.1901 Sieppijärvi, kuoli 27.6.1967 Täräntö. Yrjö Kemin puoliso oli Taimi Amanda Iisakintytär Koivumaa, syntyi 3.10.1908 Kolarin Koivumaa, kuoli 10.11.1998 Pajalan Täräntö. Yrjö ja Taimi hankkivat Tärännössä Joorille lapsenlapsia, lue Nivan sukukirjasta, s. 256.

3, Kalle Einari Kemi, syntyi 5.11.1902 Sieppijärvi, kuoli 18.6.1968 Sieppijärvi.

Einari Kemin puoliso oli Satan Feton tyttärentyär, Helmi Aino Satta (1913 - 1989). Helmin Selma-äiti oli kuollut v. 1924, niinpä Helmi oli "lähetetty" Poikkijärvelle Selma-äidin siskon, Fiian piiaksi. Samaan aikaan Fiian oma poika, Eino Vaattovaara (vaarini) teki rengin töitä oman vaarinsa tykönä - kylän puolella. Kun Hilma pääsi Kemin Einarin vaimoksi, alkoi oma perhe-.elämä Satan tilalla "Sieppijärven kylän puolella".  Nivan sukukirja 4:n sivu 260 kertoo Einari ja Helmi Kemin perheen jälkipolvitarinoita. 

👆👆👆👆👆👆👆👆👆👆👆👆👆👆👆


👇👇👇👇👇👇👇👇👇👇👇👇👇👇👇👇👇👇👇👇👇

 Kemin Joorin jälkipolvet b. Agnes Mariantytär Hietasen (5.2.1890 - 20.7.1919) kanssa ovat

1. Paul Johan Rudolf Kemi, syntyi 17.6.1906 Sieppijärvellä yhtaikaa kaksosveljensä, Gustaf Hjalmar Kemin kanssa. Pauli perusti perheen avioitumalla 26.12.1936 Jarhoisista peräisin olleen Frida Nivan (o.s. Mäkitalo) kanssa. Fridan elämänkerta on 1.11.1915 - 4.10.1984. Paul Kemi kuoli Jarhoisissa 24.7.1963. He saivat yhden lapsen, Gunvor Johanna (o.s. Kemi) Virtalan, s. 11.4.1937.

Paulin kaksosveljestä ei ole muuta tietoa kuin maininta syntymäajasta, 17.6.1906.

2. Jonne Alexander Kemi, syntyi Sieppijärvellä 14.1.1911, kuoli 6.2.1984 Pajalan Kassassa.      Perusti perheen (17.5.1936)  Emmi Johanna Kyrön kanssa (1916 - 2005). Asuivat Kassassa. Kahdeksan lasta jälkipolvineen on esitelty Niva 4 -kirjassa alkaen sivulta 276.

3. Linda Erika Kemi Österbro, ent. Bokstrand, syntyi Sieppijärvellä 29.7.1913, kuoli 14.6. 1979 Pajalan Tärännössä.                                                                                                                              Lindan ensimmäinen aviomies oli Isak Adolf Bokstrand (s. 24.6.1886 Pajalassa), jonka kanssa hän sai kolme lasta. Bokstrand kuoli 29.3.1955, ja Linda avioitui (1960) Karl Henrik Österbron kanssa. Lisätiedot sivulla 280.

👇👇👇👇👇👇👇👇👇👇👇👇👇👇👇👇👇👇👇👇👇👇👇👇👇👇👇👇👇👇👇

                      Kuva: Laura Hietasen hautapaikka Sieppijärven vanhalla hautausmaalla.

Kemin Joorin jälkipolvet c. Laura Matilda Mariantytär Hietasen (28.6.1888 - 3.6.1920) kanssa. 

Kemin Joorin avioliitto Lauran sisaren eli Agnesin kanssa päättyi Agnesin kuolemaan v. 1919. Lapsiluettelon perusteella on pääteltävissä, että Lauran on täytynyt piikoa Joorilla vuodesta 1909 alkaen, sillä heinäkuussa (tai syyskuussa) 1909  Laura-piika synnytti vanhimman lapsensa, eli Vieno Maria Kemin. Laura todennäköisesti asui Joorilla aina vuoteen 1920 asti, jolloin hän kuoli 32-vuotiaana. Takana oli ainakin kuuden lapsen syntymät. Jälkipolven sukunimistä huomio kiinnittyy Pauli Immanueliin, josta ei ole tullut Kemi vaan äitinsä mukaan Hietanen. Mahdollista on, että Joori Kemi ei tunnustanut Pauli Immanuelia omakseen. 

1. Vieno Maria Kemi, s. 21.7. 1909 Sieppijärvellä. Pasman sukukirjaan Vienolle puolestaan on merkitty myös puoliso, Yrjö Juntunen (2.4.1908 - 7.4.1968). 

2. Pauli Immanuel Hietanen, myöh. Marjeta, syntyi 27.12.1910 Joori Kemin torpassa Sieppijärvellä, kuoli 27.6.1997 Kolarissa. Puoliso oli Amanda Kylmämaa Vaattojärveltä, (1911 - 2000). Pariskunta sai kahdeksan lasta jälkipolvineen.                                                                                                                    Pauli Immanuel (kuvassa) muutti nimensä Marjetaksi, myös osa aikuisista lapsista käyttää tätä nimeä. 


3. Aale Aukusti Kemi, syntynyt 21.4.1913 Sieppijärvellä. Ei muuta tietoa.

4. Väinö Johannes Kemi, myöh. Aitomäki, syntynyt 12.9.1914 Sieppijärvellä, kuollut 30.9.1980. Puoliso Inkeri Kyrö (1920 -1993).

5. Toivo Armas Kemi, syntynyt 11.12.1917 Sieppijärvellä, kaatui jatkosodassa 2.8.1942. Kuva alla.

6. Olga Matilda Hietanen, s. 13.4.1920. Jälkipolvi: Osmo Kalervo Hietanen (s. 1943).

👇👇👇👇👇👇👇👇👇👇👇👇👇👇👇👇👇👇👇👇👇👇👇



Missä päin vanhaa Sieppijärveä em. sisarusten äiti,  Maria Iisakintytär Hietanen asui?

Helena Liikamaa on kirjassaan Satan suku esitellyt paitsi oman esi-isänsä Käkivaara-tilaa myös Sieppijärven kylän muita tiloja. Yksi kylän vanhoista tiloista oli Kulluvaara torppareineen.  

Kulluvaaran tilalla on oma syntytarinansa, jonka jatko-osaan kuuluu omistajavaihdos. Isoisämme (Eino Vaattovaaran) isoisä (Fredrik Satta) sai haltuunsa Kulluvaaran 24.3.1890. Niinpä 1900-luvun alussa, kun Eino Vaattovaara (eli "Satan Eino") avioitui Aili Isakintytär Joonan kanssa, sai Eino Fetolta omakseen paikan, jonka nimi pysyi Kulluvaarana. 
Juuri tällä paikalla oli kuitenkin ollut torppariasutusta jo ennen Einoa ja Ailia, sillä em. Hietasen sisarusten äiti, Maria Iisakintytär Hietanen (s. 8.8.1850) on asunut Kulluvaaran torpassa.

Helenan kirjaansa merkitsemät Marian tyttäret ovat: 
*Fanny Maria Mariantytär Hietanen,
*kaksoset Sandra Euffemia Mariantytär ja Juho Emil Marianpoika Hietanen,
*Eriika Kustaava Mariantytär Hietanen,
*Laura Matilda Mariantytär Hietanen
*Agnes Mariantytär Hietanen,
*Juho Aukusti Marianpoika Hietanen 

👇👇👇👇👇👇👇👇👇👇👇👇👇👇👇👇👇👇👇👇👇👇👇

Kemin Joorin lapset d. Hilda Lyydia Hildantytär Heikkilän  (21.8.1904 Kolari - 2.12.1958 Kolari) kanssa. 

1. Elsa Kristina Kemi Nilsson, syntyi 1.7.1927 Sieppijärvellä, kuoli 7.2.1975 Korpilompolossa. Avioliitto (16.10.1948) Helge Oskar Vilhard Nilssonin (1919 - 2000) kanssa. Viisi lasta, sukuselvitykset alkaen sivulta 288.

2. Marja Kustava Kemi Nilsson, syntyi 2.4.1932 Sieppijärvellä. Puoliso: Korpilompolossa syntynyt Bror Lennart Nilsson, syntyi 3.10.1924. Kuusi lasta jälkipolvineen selostettu alkaen s. 290.

3. Taisto Helge Kemi, syntyi 15.11.1933 Sieppijärvellä. Taisto Kemin kolme lasta puolisonsa Anne-Marie Harjun kanssa ovat syntyneet Kirunassa. 

4. Johan Petter Kemi, syntyi 27.8.1935 Sieppijärvellä. Ei tietoja Nivan sukukirjassa.

5. Alli Armi Kemi, syntyi 1.2.1937 Sieppijärvellä. Ei tietoja Nivan sukukirjassa.

👇👇👇👇👇👇👇👇👇👇👇👇👇👇👇👇👇👇👇👇👇👇👇👇

George Kemin lasten äideistä eli Fanny Mariantytär Hietasesta, Agnes Mariantytär Hietasesta ja Laura Matilda Mariantytär Hietasesta sekä Hilda Lyydia Hildantytär Heikkilästä on merkitty Pasman sukukirjaan (osa 2) seuraavasti:

- Fannyn ja Agnesin ja Lauran äiti, Maria Iisakintytär Hietanen syntyi Pasman sukukirja 2:n mukaan 8.8.1850 Eeva-Kaisa Kurun (1818-1848) ja Iisak Hietasen (1809 - 1850) tyttäreksi. Tieto ei voi pitää paikkansa, jos Eeva-Kaisa eli Marian äiti kuoli jo 1848 ja isä-Iisak 1850.  👥👥👥 Korjaan tarkistamisen jälkeen Eeva-Kaisa Kurun ja Iisak Hietasen henkilötiedot. Genin mukaan Iisak Hietasen (s. 1809) isä on Iisak Mikonpoika Vänkkö Pajalasta (1780 - 1853). Tähän perustuu tieto: "Kemin vaimot olivat Sieppijärven Hietasia, pohjana Vänkkö Pajalasta.

-Maria Iisakintytär Hietasen syntyperä on siis toistaiseksi epävarma. Sukukirjoihin on merkitty Marialle 8 "yksinäistä lasta". Toiseksi vanhin tytär Fanny Maria on sisaruksista ensimmäinen, josta tuli George Kemin puoliso, Kerrotaan, että koska Fanny Maria kuoli jo 24-vuotiaana, jäi Joori-leskelle kolme lasta, Niinpä Fannyn sisko, Agnes (1890 - 1919) rupesi Joorin emännäksi avioitumalla tämän  kanssa.  Agnes tiettävästi ehti synnyttää Joorille 4 aikuisiksi varttunutta lasta ennen kuin kuoli 29-vuotiaana kesällä 1919. 

Ennen Agnesin "poismenoa" (1919) syntyi kuitenkin tämän siskolle, Laura Matilda Hietaselle viisi lasta (Vieno, Pauli, Aale, Väinö ja Toivo), joiden isä oli talon isäntä, Joori Kemi. Kuudennen synnytyksen jälkeen Laura ei enää toipunut, vaan kuoli pian Agnes-siskonsa jälkeen, 3.6.1920. Agnes nukkui pois 20.7.1919, Laura synnytti Joorille viimeisen lapsensa, Olga Matildan, 13.4.1920 - noin 9 kk siskonsa kuolinpäivän jälkeen.

Elämä Joorilla jatkui. Neljänneksi puolisoksi astui Hilda Lyydia Hildantytär Heikkilä (1904 - 1958).

Pasman sukukirjan (2. osa) mukaan Hilda kuului em. tyttöjen, Maria Iisakintytär Hietasen (s. 1850) veljen, Iisakin (s. 1856) jälkipolviin. Niinpä Hilda Lyydia Heikkilän vanhemmiksi on merkitty Juho Albert Hietanen (29,12.1886 - 28.11.1951) ja Aleksandra Jussi (29.7.1875 - 15.11.1951). 

👇👇👇👇👇👇👇👇👇👇👇

Kuka oli  Georg Eevanpoika Kemin äiti?

Sinä

 

 

Vieno Vaattovaara
your mother

 

 

Isak Larsson Kemi
her son

 

 

Eeva Isaksdotter Kemi
his daughter


Joorin äiti, eli Eeva Iisakintytär Kemi syntyi Pajalassa (s. 1842) ja hänen vanhempansa olivat Iisak Laurinpoika Kemi (s. 1820) ja Brita Kaisa Ollintytär Hannunjuntti (s. 1821). 


Eeva sai George Eevanpoika Kemin Pajalan Kaartisessa, 26.8.1876. 


Vaattojärvi sai ensimmäiset Vaattovaaran sukuun syntyneet uudisasukkaansa, kun Brita Kristina Juhontytär Niva avioitui Aapo Heikinpoika Kankaan kanssa. Heille syntyi poika Tuomas Aaponpoika Vaattovaara.
Samanaikaisesti Britan sisar, Esteri Juhontytär Niva (Vaattojärvi) avioitui Lauri Laurinpoika Kemin kanssa. He saivat pojan nimeltä Isak Larsson Kemi (1820 - 1857).  Tämä Isak Larsson Kemi oli siis Eevan isä. 
Vaattojärvellä syntyneellä Esterillä (s. 1781) ja Pajalassa syntyneellä Lauri Laurinpoika Kemillä (s. 1776) tiedetään olleen jälkipolvea; Sofia (s. 1810), Johan (s. 1813), Salomon (s. 1817), Isak (s. 1820) ja Maria (s. 1824). Lauri Laurinpoika Kemi tunnettiin myös nimellä Lauri Laurinpoika Alaniemi. Avioliittojen kautta Kemin sukuun tulivat mm. nyky-Ruotsin Hietaniemen kautta Slunga ja Norjan Altan kautta Triumf

 

Tämän sivun tiedot löytyvät sukukirjoista:
Satan suku. Helena Liikamaa. 
Nivan suku, osa 4. Kylli-Nivan sukuseura ry. (2015)
Pasman suku, osa 2. Pasman sukuseura (1996).
Huomautukset:
katakorhonen56@gmail.com

28 tammikuuta 2021

Sukukirjoista poimittua tietoa, ja Genistä: Mistä tulivat Kolarin Tiensuut?

Lähdettäessä tutkimaan, mistä tulivat ensimmäiset Tiensuut Kolariin, on seurattava perheiden perustamista. Äidin suvun asuinpaikalla on väliä, kun halutaan selvittää ihmisten liikkumista paikasta toiseen. Lähtökohta on selkeä. Tiedossa on, että Venejärvenkylän ja Kolarin kirkonkylän Tiensuut ovat lähtöisin samasta sukupuun sukuhaarasta.

Esitän tällä sivulla oman mallini, kuinka käytän olemassa olevaa sukutietoa selvittäessäni Tiensuu-suvun "tulon" Kolariin. 

1. SUKUKIRJAT KÄYTTÖÖN, PÄÄTTELY AVUKSI.

Venejärvenkylälle syntynyt Tiensuun sukuhaara löytyy "kirjoista ja kansista" eli  Nivan suku, osa 4 -kirjasta. Seuraavassa esimerkki kuuden (6) sukupolven muodostumisesta niminä ja syntymävuosina. Yhteen sukupolveen kuului luonnollisesti enemmän kuin yksi perheenjäsen.

1. sukupolvi Fredrik Vilhelm Fredrikinpoika Tiensuu, 1846 

2. sukupolvi Juho Karl Vilhelminpoika Tiensuu, 1877

3. sukupolvi Felix Alarik Juhonpoika Tiensuu, 1911, tai Kalle Immanuel Juhonpoika Tiensuu, 1905, tai Kustaa Iisakki Juhonpoika, 1907. 

4. sukupolvi Hilde Kaarina Felixintytär Tiensuu Pääkkölä, 1941 tai Eero Antero Kallenpoika Tiensuu, 1964 tai Esa Kaarlo Tiensuu, 1939.

5. sukupolvi Tommi Markus Hilden- ja Veikonpoika Pääkkölä, 1969 tai Sami Esanpoika Tiensuu, 1968

6. sukupolvi Aimo Svante Hermanni Tomminpoika Pääkkölä, 2008 tai Jouna Benjam Tiensuu, 1999. 

Sukukirjan sivulla 496 selostetaan Elmiina Salomonintytär Nenämaan (31.5.1873 - 13.9.1946) ja miehensä Juho Karl Vilhelminpoika Tiensuun (13.1.1877 - 14.6.1957) elämänkerta.

Tässä yhteydessä mainitaan myös isä-Tiensuun vanhemmat. Juho Tiensuun isä oli Kolarissa syntynyt (11.10.1846) Fredrik Vilhelm Fredrikinpoika Tiensuu, ja äiti oli Maria Henrika Nuottaniemi, syntynyt 1849 Ruotsin Kolarissa. Fredrik ja Maria oli vihitty 14.4.1872. Maria Nuottaniemen äiti oli Magdalena Olofsdotter Olli Huukista, ja isä oli Zacharis Olsson Nuottaniemi Ruotsin Kolarista.

Venejärven Tiensuu-tietoihin kuuluvat siis Elmiina ja Juho Tiensuun jälkipolvet. Heidän Hilja-tyttärestään tuli avion myötä Korteniemi; Fanny Elmiinasta puolestaan tuli Peuraniemi. Loput 7 poikaa saivat käyttöön Tiensuu-nimen näin:

1. Juho Hugo Tiensuu, 19.6.1903 - 1924; 2. Kalle Immanuel Tiensuu, 19.7.1905 - 1.12. 1976; 3. Kustaa Iisakki Tiensuu, 26.6.1907 - 26.10.1967; 

Kaksospojat, 4. Kalle Aarne Tiensuu, 8.7.1909 - 15.7.1913 (kuoli kotipirtin tulipalossa) ja 5. Kalle Mertz Tiensuu, 8.7.1909 - 23.10.1971. Erkki Määttä ja Maria Erika Tuomaantytär Vanha saivat Kalle Mertzin ottopojaksi.

6. Felix Alarik Tiensuu, 14.5.1911 - 4.9.1949; 7. Bruno Adolf (Aate) Tiensuu, 2.6.1914 -  10.3.1940. Aate kaatui talvisodan loppuvaiheessa Kuhmon rintamalla.


2. GENI-SUKUPUU KÄYTTÖÖN. Mistä tulivat Tiensuut Kolariin? Pajaisen talosta, Ruotsin Pajalasta tulivat. 


Geniin merkityn asiakirjan mukaan (kuolleet 1785) Henrik Tiensuu on kuollut 26.2.1785. Hänet on luetteloon merkitty lisänimellä sotilas. 
Sotilasnimi Tiensuu (Tensudd) viittaa siihen, että se ei ole välttämättä sama kuin isänsä (Pajasen) nimi.

Alla oleva kuva Genin sukulinjasta osoittaa, että Hilde Pääkkölän yksi esi-isistä todellakin on  Henrik Henriksson (1700-1785) Tensudd (Tiensuu).Yllä oleva kuva todistaa samaisen Heikin kuolinpäivän, 26.2.1785. Tämän mukaan on erittäin ilmeistä, että Kolarin Tiensuut ovat Pajalan perua.           👇

Henrik Henriksson Tensudd Tiensuu (Pajanen)
 

 

 

Henrik Henriksson Tiensuu
his son

 

 

Henrik Henriksson Tiensuu
his son

 

 

Fredric Wilhelm Henriksson Tiensuu
his son

 

 

Fredrik Wilhelm Fredrikinpoika Tiensuu
his son

 

 

Johan Karl Vilhelminpoika Tiensuu
his son

 

 

Felix Alarik Tiensuu
his son

 

 

Hilde Pääkkölä
his daughter



Olen saanut Pellikan sukuselvitykseen perustuvan vinkin siitä, että "Henrikkiä  (1700 - 1785) edeltävä Henrikki Pajainen oli syntynyt 1660 ja kuollut 12.3.1740".  Toistaiseksi Genistä ei löydy lähdemerkintää Pajaisen syntymästä. Profiili on saanut nimen Hindrich Hindersson Pajanen (1660 - 1740). Vaimon nimeksi on merkitty Karin Pajanen (1675 - 1744).  Mahdollisesti kysymys oli serkkuaviosta. 
👍
Alla oleva toinen kuva Genin sukulinjasta puolestaan osoittaa, kuinka paikalliset vanhat suvut ovat syntyneet loppuviimeksi samoista esivanhemmista. Omien Jarhoisista peräisin olleiden lasteni yksi esi-isistä on sama Henrikki Henrikinpoika Tensudd, kiitos Ella Heikintytär Tiensuun!


Isälinja Henrikki Pajaisesta jatkuu nimillä Henrik Larsson Pajainen ja Lars Pajainen (s. 1612). Lars Pajaisen isoisän sanotaan tullee Rautalammilta noin 1587,  ja lopulta saaneen nimettyä koko Pajalan pitäjän. 

Selvitettyä sukutietoa on, että Pajaisen miehet liikkuivat aviomielessä myös Sieppijärven ja Kolarin seutuvilla. Ehdottomasti yksi ja toinen "täällä meän perällä" löytää sukuja tutkiessaan itsensä Pajaisen virallisestakin isälinjasta. Näitä olen sivunnut vähäsen myös Peili -kirjassani. 

Mielenkiintoisinta Tiensuun sukututkimuksessa on oletus, että ruotusotilas Tiensuu (Tensudd) olisikin ollut geneettisesti joku muu kuin Pajaisen poika tai veli tai serkku. 
Postaukseni alussa oleva kuva Henrik Tiensuun kuolemasta vuonna 1785 ei todista Tiensuun syntyperää. Siihen asti, kunnes varmistan Henrikin isäksi merkityn miehen nimen, tarkastelen Tiensuuta ikään kuin hän olisikin omana aikanaan mennyt kotivävyksi vaimonsa Kirstin Matsdotter Pajalan taloon...  

Olipa itse Henrik Tiensuu Pajalan tai Tiensuun sukua, tai tulivatpa ensimmäiset Tiensuut Kolariin Pajaisen tai Tiensuun jalanjälkiä pitkin, selvää on, että kaikki Kolariin asettuneet Tiensuut ovat yhtä ja  samaa Henrik Tiensuun ja vaimonsa Kirstin Matintytär Pajalan jälkipolvea. Pariskunnan lapsista parhaiten tunnetaan,
1. Ella Heikintytär Tiensuu (1747 - 1818), josta tuli Jarhoisen Tanelin äiti.
2. Niilo Heikinpoika Tiensuu, joka syntyi 1745, ja toi hänkin pesueensa Pellikan (Kihlangin) sukupuuhun. 
3. Henrik Henriksson eli Heikki Heikinpoika Tiensuu, joka syntyi 1743 ja kuoli 27.8.1822.  

Sukututkijat ovat merkinneet Geni-sivustolle, että lautamies Henrik Henriksson Tiensuu (1743 - 1822) ja vaimonsa Malin Magdalena Johansdotter Karvonen olivat mm. Isak Henriksson Lompolon (1782 - 1857) vanhempia. Samanlaista sukuselvitysmerkintää ( eli Tiensuu - Lompolo) on myös Lenna Pellilkka käyttänyt Pellikan ja Jaakon selvityksessään.