20 helmikuuta 2023

HANNU KORHOSEN sanat Peiliin katsomisen paikka, Ursulan tyttäret -kirjasta

Mahdolliset tiedustelut:
katakorhonen56@gmail.com 

Suomen Sukututkimusseuran verkkokauppa myy pyynnöstäni (välitysmyynti) Peili-kirjaani hintaa 20 e /kpl. 
Osto tapahtuu osoitteessa
https://www.genealogia.fi/verkkokauppa/. 
Kirjoittaja toimittaa maksetun kirjan kotiin Matkahuollon kautta (ilman toimitusmaksuja).



Kirja-arvostelun kirjoitti,
Hannu Korhonen
Orimattila. Teksti alla.

Peiliin katsomisen paikka on monitahoinen ja ‐tasoinen kirja.

Se on sukututkimus, pitäjänkirja,
kotiseutuhistoria ja henkilökohtainen tilitys.
Naiset ovat vahvasti esillä niin kuin nimen
jälkiosa antaa ymmärtääkin.
”Ursulan tyttäret” viittaa nimittäin dna‐sukututkimukseen, äitilinjan haploryhmään U. Se on  suomalaisten toiseksi yleisin ryhmä.
Kirjoittajan tarkempi ryhmä on U5b1b2, kun minun ryhmäni on  U5a1b1h.


Isänsä puolelta kirjoittaja on Rautalammin Korhosia, Vaajasalmen päähaaraa, Ruokoniemen
alahaaraa,
samaa kuin minä itsekin: viidennen serkkuni lapsi. Hänen isoisänsä isä August Korhonen (1859–1937) on mainittu sukulehtemme Wanhan Tuomaan jutussa Lisää sotasurmia (WT 2015 s. 39).

Rautalammin  Korhosista tässä kirjassa ei kerrota,
sillä pääosassa ovat Tornionjokilaakso ja kirjoittajan äidinpuolen suvut.

Naisiin keskittyminen selittää ehkä myös sen, että tekijä on kirjailijanimeltään äitinsä Vienon eikä
isänsä  Sulon tytär.

Kirja alkaa yli kahdellakymmenellä henkilökuvalla, kaikki naisia 1500‐luvulta 2000‐luvulle,
piikoja ja  emäntiä, Torniosta Pykeijaan ja Pajalasta Kolariin.

Kukin niistä on sukulaisuusverkostojen ilotulitus  esivanhemmat ja jälkeläiset selvittäen.

Pitkään joutuu ihmettelemään, mitä tästä oikein tulee, kunnes  viimeisenä henkilökuvana on itse kirjoittaja: Katariina Vienontytär Korhonen ja hänen aikaa
sitten kuolleelle  äidilleen kirjoittamansa kirje ikuisen rakkauden taivaaseen.   Vasta siis siinä, kun neljäsosa kirjaa on luettu, kirjoittaja selittää, mitä peiliin katsominen hänen  sielunelämässään tarkoittaa, ja näyttää, miten lähelle syvimpiä tuntojaan hän lukijansa päästää.

Peiliin  katsomiseen hän palaa kirjassa myöhemminkin siinä tavanomaisessa merkityksessä,
että oman elämän  tapahtumien syitä on usein hyvä etsiä itsestään eikä muista ihmisistä.
Ilmaisun käyttöön saattaa usein  liittyä vielä syyllistävä sivumerkitys.

Peili sopii Katan kirjan vertauskuvaksi toisessakin merkityksessä. Kirja on taikapeili, parempi kuin  satujen peilit, jotka kertovat tulevaisuuden. Tämä peili kertoo menneestä, todella tapahtuneesta.

Kun lukija  katsoo siihen, niin peili ei näytäkään hänen omaa kuvaansa, vaan väylänvarren vaimon, hänen  elämänvaiheensa, hänen sukujuurensa ja jälkeläisensä. Peilinä on kirjoittaja ja sen näyttämät  elämänmakuiset kuvat perustuvat hänen keräämiinsä laajoihin aineistoihin.
Juuri tämä tietojen kokoaminen  yhteen ja siten niiden säilyttäminen tuleville sukupolville on kirjan suurin ansio.

Keräämisessä on ollut valtava työ: tapaamisia, haastatteluja, sekä perinteistä että dna‐sukututkimusta,  aikaisemmin tehtyjä julkaisemattomia sukuselvityksiä,
muistelmia,
sukukirjoja, kyläkirjoja, pitäjänhistorioita  sekä historiaseminaareja Suomessa ja Ruotsissa.

Toinen luku kertoo Tornionlaakson asuttamisesta aina  800‐luvulta alkaen, ja kolmas luku sen ihmisistä osin nykyaikaan asti.

Näissä jaksoissa pääsee esiin joku  mieskin, esimerkiksi sata vuotta sitten elänyt
Tornionlaakson Äijä Isak Lompolo  ja Rautalammin  Särkisalosta jo 1500‐luvun lopulla tullut Pekka Kolari, jonka mukaan Kolarin kunta on saanut nimensä.

Muuten teksti etenee edelleen pääosin naisten henkilökuvien varassa niin kuin tekijä ilmoittaa jo
kirjan  kannessa: ”Tornionlaakson paikallishistoriaa vaimoitten näkökulmasta”.

Kirjoittaja näkee Väylänvarren tornionjokilaaksolaisuuden omaleimaisena kulttuurina, jonka
perinnölle ei ole eduksi samaistaminen Lappiin ja sen nykyisten elinkeinojen matkailupainotteisuuteen.
Vanhastaan  yhteydet ovatkin suuntautuneet enemmän länteen nykyisin Ruotsiin kuuluvalle alueelle kuin Suomen Lappiin.

Jo keskiajalla alkaneiden vilkkaiden kauppayhteyksien perintönä väylänvarren suvuissa on  saamelaisten ja suomalaisten juurien lisäksi ruotsalaista, saksalaista ja jopa valloniverta.
Ja se mikä eniten  yhdisti ja yhdistää osin vielä edelleenkin on yhteinen kieli, meänkieli.

Vasta Haminan rauha jakoi alueen  kahtia.
Ruotsin puolella meänkieltä pyrittiin tukahduttamaan vielä edellisen vuosisadan puolenvälin  jälkeenkin. Suomessakin se alennettiin murteen asemaan itsenäisen kielen sijasta.

Neljäs ja viides luku käsittelevät Kolarin vanhoja taloja ja sukuja sekä Tornionlaakson historiaa:  Tornion kaupungin ja Kolarin kunnan perustamista, Länsipohjan rykmenttiä ja ruotusotilaitaseurakuntaoloja sekä kulttuurihistoriaa, saamelaisten uskoa ja uskomuksia, ja 1900‐ ja 2000‐lukujen  kirjailijoita myöten.

Vasta seurakuntaolojen kirjavuus saa lukijan ymmärtämään, että Kolarin aluetta  koskeva perinteinen sukututkimus ei ole ollut yksinkertaista, vaan tietoja on pitänyt pyydellä monesta paikasta, vaikka samoista ihmisistä, taloista ja kylistä on kyse.

Katan kirja on perustavanlaatuinen tutkimus. Sen lukeminen on jännittävä kokemus, sillä  monografiamuodosta huolimatta monet tekstijaksot ovat itsenäisestikin luettavia esseitä.
Ei tarvitse omata  tornionjokilaaksolaisia juuria pystyäkseen nauttimaan
elämän rikkauden kuvauksista.

Kirjassa ei ole hakemistoja, mutta yksityiskohtainen sisällysluettelo
auttaa löytämään etsittävän henkilön, asian tai paikan  suhteellisen helposti.
Lähdeluettelo parine satoine nimikkeineen antaa hyvät viitteet jatkamiseen.
Tämä on  ollut tekijän tarkoituskin, sillä liitteen otsikkona on ”Lähteitä teille, jotka haluatte lukea enemmän.  Lukeminen kannattaa!”  

Kirja on mukava luettava myös siksi, että siinä on paljon kuvia, sekä valokuvia että karttoja ja  sukupuita. Kaavioiden tekstit, varsinkin vuosiluvut, ovat kyllä niin pieniä, että niitä vanhempi
ihminen  joutuu tiiraamaan suurennuslasin kanssa. –

Kirjaa voit kysellä suoraan tekijältä:
Katariina Korhonen,  puhelin 044 3624388, 
sähköposti: 
katakorhonen56@gmail.com

                                   












17 helmikuuta 2023

Kaikella on kääntöpuolensa - kirjaa voi edelleen tilata kustantaja-tekijältä!



Tekijä: Kata Vienontytär Korhonen
Kirjan nimi: Kaikella on kääntöpuolensa. Varvara ja Danil Sergejeffin sukukunta Petsamosta
3. painos, 2022, 349 sivua.
Kustantaja: Kata Vienontytär Korhonen

Kirjaa voi tilata 20 euron hintaan (sis. toim.kulut) suoraan tekijältä, e-mail: katakorhonen56@gmail.com


Airi Trifonassa, perheensä pihakivellä 1990-luvun Petsamon retkellä.

Airin isä Taneli oli syntynyt Trifonassa.








KIITOKSET KOMMENTEISTA:


2021. Hannu Korhosen palaute-arvio on liitetty kirjan 3. painokseen.

1.11.2021 Ossi Granat.

Olipa melkoista tykitystä tämä Hannu Korhosen kirjapalaute, vau! Erityisesti seuraava osuus palautteessa miellytti minua kirjan lukeneena. 

Heillä oli 13 lasta ja enemmän kuin 50 lastenlasta. Tämän sukulaisverkoston varaan on ollut mahdollista virittää kertomuksia Petsamon kalastajien elämästä, Hardanger-kirjonnasta, Stalinin vainoista, talvi- ja jatkosodasta, venäläisten partisaanien tekemistä siviilimurhista ääriesimerkkinä Danilin ja Varvaran viisivuotias pojanpoika, Lapin sodasta ja saksalaisten ottamista suomalaisista sotavangeista, Petsamon luovuttamisesta Neuvostoliitolle, evakkoon lähdön jälkeisestä elämästä, Inkerin suomalaisista, Ruotsiin lähetetyistä sotalapsista, Ruotsiin muutosta ja monista muista Suomen historian vaiheista. Erityistä viehtymystä kirjoittaja näyttää tuntevan historian vaiettuihin vaiheisiin, joista edellä mainituista ovat ainakin venäläiset partisaanit, inkeriläiset ja saksalaisten suomalaiset panttivangit. 

1.11.2021. Sinikka Kowal.

Congratulations, Kata for your hard work, well deserved!

1.11.2021. Paula Vartiainen.

Miten runsas teos! Sen pitäisi levitä laajasti!

2.11.2021. Tuula Uusitalo.

Onneksi olkoon, Kata! Hienoa, olet tehnyt mahtavan työn, osaava nainen, osaat kirjoittaa, tämä on luettava.

2.11.2021. Aija Jantunen.

Loistavaa, Kata, teet tärkeää ja mielenkiintoista työtä. Ihmisten kokemukset tekevät historiasta inhimillisen ja kiinnostavan!

3.11.2021. Jukka Vinnurva.

Onnittelut Katalle jälleen haasteita tarjonneen työn loppuun saattamisesta ja elävän sukutarinan / perinnön kautta tulevan historiatiedon välittämisestä!


 Petsamo-Seura järjesti retken Petsamoon. Kirjoittaja-Kata kohtasi tällä matkalla Sergejeffin sisaruksia. Kohtaaminen johti "Kaikella on kääntöpuolensa"-kirjan  kirjoittamiseen. 
Kuva otettu 15.7.2019 Petsamo-joen ylittävän sillan vieressä. 

16 helmikuuta 2023

Heida, lammaspaimen Islannista, tarvitsi kipeästi myös lisätyövoimaa!

 


Helmikuun 2023 kirja 
Iin kirjaston lukupiirissä, 
to 9.2.2023. 


















Kirjailija: Steinunn Sigurdardottir.
Kirjan nimi: Heida, lammaspaimen maailman laidalta, 2016.
Suomentanut: Maarit Kalliokoski 
Suomenkielinen laitos: Like Kustannus Helsinki / Otava 2020.
Sisällys: Alkusanat, helmikuussa 2019. Kesä. Syksy. Talvi. Kevät.

Ensi kosketukseni tähän kirjaan tapahtui muutama viikko sitten sinä iltana, kun sain Iin kirjaston lukupiirin kevät2023 -ohjelman. Kirjan islantilainen alkuperä herätti mielenkiintoni. Tiesin omasta ajatuksesta sen, että haluan mennä lukupiiriin. Niinpä kävin lainaamassa kirjan "uutena iiläisenä" käyttämällä www.outikirjastot.fi -korttiani. Lainaushetkeni muistutti juhlahetkeä - ikään kuin olisin ottanut kasteen Pohjois-Pohjanmaan kulttuuri-ilmastolta!

Olen nyt lukenut Heidan. Se kävi nopeasti. Kulttuurin saralla koen olevani ilmaisija. Siksi olen blogannut yli 10 vuoden ajan. Blogilleni olen antanut nimen "Kirjojen tuomaa". Lukukokemukseni käynnistää aina jotakin, mitä haluan ilmaista tavalla tai toisella, esimerkiksi kirjoittamalla. En siis arvostele kirjoja. Tutkin mitä ne lukijaminässäni käynnistävät.   

Heida-kirjan kiitetään nousseen kansainväliseksi bestselleriksi. Kirjan tarina vetää lukijan mukaansa; takakansitekstinkin mukaan tarinat ovat "juurevia ja arkisen ilakoivia". Minunkin mielestäni kirjan lukeminen on helppoa - ikään kuin lukisin Islannista kertovaa, suomalaisessa aikakausilehdessä julkaistua matkakertomusta
  
Sunday Times tekee Heidasta "luonnonvoiman. juuri oikeanlaisen nykyajan roolimallin". The Herald ylistää kirjaa "havahduttavaksi  ja inspiroivaksi", ja Mail On Sunday "äärettömän hurmaavaksi". 

Lammaspaimen herätti kiinnostukseni oman maamme lammastalouteen  


Oli ilo tutustua lammaspaimen Heidan työhön, sen kaikkiin vaiheisiin sekä kotitilalla että vuoristoniityillä. Jos kirjan kokee elämäkerraksi Islannista, tulee lukukokemuksesta "vakavasti otettava" vain Heidan auttajien myötä. Tässä pieni ote: "Tänä vuonna ilmoitin maaliskuussa Facebookissa  etsiväni naispuolista avustajaa karitsointiin: Tarvitsen kipeästi lisätyövoimaa karitsointiin koko toukokuuksi tai toukokuun ensimmäisiksi viikoiksi."

Kirjan saama "maailmanlaajuinen" julkisuus ei perustu Heidaan vaan lähinnä Pohjois-Amerikassa ja Euroopassa alkuperäiseksi koettuun Islantiin, siis maailman laitaan. Faktaa on, että Islanti selvisi omasta pankkikriisistään päästämällä pankit kaatumaan (2008). Ylen mukaan (uutisointi 2015) Islannin nouseminen jaloilleen perustuu paljolti siihen, että sen tärkeimmille elinkeinoille (kalastukselle ja turismille) on ollut kasvava kysyntä. Kalan kysyntä on kovaa, ja hinnat ovat pysytelleet korkealla.  

Tarinat syntyvät ja elävät aina ajassa ja paikassa. Parhaiten Heida-kirja (tarinana) tukee nyky-Islantiin suuntautuvaa kulttuurimatkailua ikään kuin lammasvetoisesti: alkuperäinen, puuton niittymaisema säilyy niin kauan kuin lampaat saavat sitä hoitaa. 

Lammas on kautta suomalaisen asutushistorian ollut myös meillä tärkeä kotieläin. Sen tehtävä oli ensisijaisesti tuottaa villaa ja lihaa, kuin myös pitää huolta talon nurmipaikoista, niityistä. Lammas on meilläkin ollut Islannin tapaan tuotantoeläin. Ja lampaan ravinnontarve vaihtelee suuresti eläimen eri tuotantovaiheissa. 
 
Lammas on märehtijä, joten se syö pääasiassa nurmea. Kevyet ja sorkkajalkaiset 
lampaat pystyvät liikkumaan vaikeakulkuisissa maastoissa, löytävät ruohotupsut ja syövät laitumensa tarkasti. Ne ovat oivallisia maisemanhoitajia ja ruohonleikkureita.

Ja lopuksi. Kyllä lammas käy kulttuurieläimestä, jolle löytyy roolinsa esimerkiksi paikallista kulttuurimatkailua kehitettäessä.


__________________________________________________________________
Islantilaisia kirjailijoita:
Halldor Kiljan Laxness (1902 - 1998) sai Nobelin kirjallisuuspalkinnon 1955.
Nína Björk Árnadóttir (1941 - 2000).
Yrsa Sigurðardóttir  (s. 1963).

Vuosina 1179-1241 Islannissa eli runoilija ja historioitsija Snorri Sturluson, joka toimi Islannin laamannina eli yleiskäräjien puheenjohtajana. Paremmin hänet kuitenkin tunnetaan runoilijana ja muinaispohjoismaisen mytologian tuntijana. 
Hänen teoksiaan ovat mm. suullisiin tarinoihin, skaldien runoihin ja kirjoitettuun historiaan pohjautuva teos Heimskringla (Norjan kuningassaagat I-III) ja hänen kokoamansa Proosa-Edda
Snorri Sturlusonista on muutaman rivin maininta vuoden 1993 Suomen Kuvalehden numerossa 1 sivulla 23. Helsingin kaupunginkirjastosta löytyy useita hänen teoksiaan, mm. suomeksi.

Kotikirjastoni kirja-aarteita, joita Tapio Koivukari on suomentanut:
Vigdís Grímsdóttir (s. 1953):
Nimeni on Isbjörg: Olen leijona (Ég heiti Ísbjörg. Ég er ljón) Helsinki: Like, 1992.
Metsän tyttö (Stúlkan i skóginum) Helsinki: Like, 1994.

Lisäksi:
Kannastie 7 (Grandavegur 7) Helsinki: Like, 1995.
Z: Rakkaustarina (Z - ástarsaga) Helsinki: Like, 1997.
Hiljaisuus (Thögnin) Helsinki: Like, 2002. 
Valosta valoon (Frá ljósi til ljóss) Lenni & Rósa -trilogian ensimmäinen osa. Helsinki: Johnny Kniga, 2004.
Sydän, kuu ja sinilinnut (Hjarta, tungl og bláir fuglar) Lenni & Rósa -trilogian toinen osa. Helsinki: Johnny Kniga, WSOY, 2006. 
Kun tähti putoaa (Thegar stjarna hrapar), Lenni & Rósa -trilogian kolmas osa. Helsinki: Johnny Kniga, 2007.








12 helmikuuta 2023

Onko Säikkärä / Säikkäränniemi saamen kieltä?

Tornionlaakson paikannimien ja ruoturullien mielenkiinto piilee nimistössä: paikannimissä ja Länsipohjan rykmentin historiassa.

Paikannimistä esittelen tässä yhteydessä Raanujärven Säikkärän eli Säikkäränniemen. Ruotusotilasnimistä Granat on Säikkärän ensimmäisen tilallisen sukunimi. Koska Juho Granat avioitui Sirkan tilallisen tyttären kanssa, selostan myös Juhon jälkipolvien mukanaan tuomat sukunimet ja niiden taustat, eli miltä paikkakunnalta nimi mahdollisesti on Raanujärvelle kulkeutunut.  




Räisänen, Alpo (SKS, 2003). 

Kirjan nimiNimet mieltä kiehtovat. Etymologista nimistöntutkimusta.


"Varsinkin historiatutkimus käyttää nimistöä aineistonaan, ja tällöin on tietenkin tärkeätä se, että nimet tulisivat kielellisesti ja kulttuurisesti oikein tulkituiksi." (Räisänen)

 







1. Onko Säikkärä / Säikkäränniemi saamen kieltä?

Tämä kartta näyttää, miten kapeita ja pitkiä niemiä on nimetty useilla sanoilla.

Säikkä-nimien levikki viittaa siihen, että tyyppi on lähtöisin lounaismurteiden pohjoisryhmästä. Sieltä se on levinnyt varhaisen asutuksen mukana Keski- ja Pohjois-Pohjanmaalle. 

Säikkä-nimiin kuuluvat myös säikkärä-nimet, joita on yhtäältä Jaalassa ja Ylitorniolla ja Pellossa.