Blogiteksti ja kuvat: Katariina Korhonen
10 lokakuuta 2021
Kuuramäki -trilogia kertoo hiljalleen käynnistyneestä erämaakylän suuresta muutoksesta aikana, jolloin "seinäkello mittasi ääretöntä sekunnin kerrallaan".
07 lokakuuta 2021
Eläkeliiton Pellon yhdistys on Erkki Kitkiöjoen kirja. Painettu Suomessa.
Eläkeliiton Pellon yhdistys julkaisi 50-vuotisjuhlassaan erityisen tasokkaan ja elämänmyönteisen kirjan, joka erinomaisen tietokirjan tapaan kuvaa pellolaissenioreiden aktiivisia vuosikymmeniä. Kirjan on toimittanut ERKKI KITKIÖJOKI.
Painettu Suomessa -terveisin
bloggaaja Kata Vienontytär Korhonen.
"Tähän kirjaan olen ottanut mukaan myös perustajajäsenten lapsuuden ja nuoruuden aikaa, joka on niin kovasti paljon erilaista kuin mitä se meidän oma elämä on ollut.
Matka huutolaisesta eläkeliittolaiseksi on ollut pitkä tie. Matka keisarinvallasta demokratian mallimaahan on myös ollut pitkä. Nyt elämme vain kovasti vaarallisia aikoja. Työ karkaa enenevässä määrin ulkomaille. Tämänkin kirjan painatuspaikkaa etsiessäni jatkuvasti esiin tulivat ulkomaiset toimijat. Pääomat jatkavat virtaustaan Neitsytsaarille ja muille Paratiisisaarille. Teollisuus pakenee halpamaihin. Kaikessa tässä ei menneiden sukupolvien uhraukset muistu mieleen. Helppo raha vetää helposti puoleensa.
Pellon yhdistys -kirjasta kuvan blogia varten on ottanut K.K.2021. Kansikuva on yhdistyksen.
ME TYÖLLISTÄMME SUOMEA💓💓
10 elokuuta 2021
Hautakiveen isketty sukusalaisuus ansaitsee tulla käsitellyksi
Kata Vienontytär Korhonen (2021)
Joka kylässä on ollut "omat kirjoittajansa", jotka eivät ole kirjanneet asioita muistiin omaa etua tai hyötyä saavuttaakseen. Alla olevaa kahta kirjaa olen käyttänyt tämän kirjoitukseni lähteenä kiinnittääkseni huomiota Vaattojärven paikalliskirjoittajiin. Suosittelen "pohtien lukemaan"! (K.K.2021)
Tässä kirjoituksessani en käyttänyt minkäänlaisena lähteenä Markku Tasalan metsäkaartilaisuutta kuvaavaa kirjaa. Se on kirjahyllyssäni, ja perin pohjin tutkittu. Metsäkaartilaisuus on osa talvisodan jälkeistä politiikkaa. Väinö Vaattovaaran "poliittinen kuolema" tapahtui 1933. Käytin lähteinä Vaattojärven kylän omia, nyt jo poismenneitä kirjoittajia, ja heidän julkaisemaansa kuvausta tapahtuneesta. Armon on aika käydä oikeudesta! (K.K. 2021)
Mitä kertoo Väinö Vaattovaaran hautamuistomerkki Sieppijärven vanhalla hautausmaalla?
Sieppijärven vanha hautausmaa. Äiti ja poika. Rannan Aino ja poika Väinö Aukusti.
Sinä olit kansan poika, kuljit työväen joukoissa,
Mitä Väinö Vaattovaarasta on kirjoihin kirjoitettu.
POLIITTINEN ERIPURAISUUS: TALOLLISET VS. TYÖVÄESTÖ?
Elma Heikki kirjoitti (1986)
02 elokuuta 2021
Laiton salakuljetus, joppaus , ei hyödyttänyt ketään edes Tornionlaaksossa . Kantajat -teos melkein yltää dokumenttiin.
Maria Peuran teos Kantajat saa lukuaivoitusteni luoman uuden nimen Šerbat.
Teos ei kuvaa arktista rakkautta; rakkaus on rakkautta.
Teos uhmaa aikaa, paikkaa ja ihmisyyttä kuvaamalla tekojen syyt ja seuraukset.
Šerbojen tapaan Kantajat tässä teoksessa kysyvät, paljonko maksatte!
Maria Peura on se kirjailija, joka teoksellaan Kantajat vastaa minun avunhuutooni ihmisyyden ymmärtämiseksi.
Ote :
(Viktor)
Varsa, isin pikku varsa. Annapa, Edvard, pulloa sille, tuttipulloa. Isin varsa siinä ja toiset väittää että vasikka. Niinko net ei näkis että varsahan son, honkkelojalat. Ja ei sittenkään. Ei sittenkään ole honkkelo tuo tyttö. Vääristääkö toisten humala Viktorin näkökykyä vai onko hän vain aina tähän asti valehdellut itselleen. Tyttöhän on tanakka. Ainakin sillä on enemmän lihoja kuin isällään ja tämän sukulaisilla. Ja kun Sylviakin on semmoinen rimpula niin miten tyttö kehtaa paisumalla varastaa tilaa toisilta. Jopa omalta isältään ja tämän käskyläisiltä.
Varsa se on, mutta tamman elkeitä jo. Ei sitä parane enää ryhtyä kouluttamaan. Se täytyy panna myöhemmin kuriin, sulloa Hillan länkiin sitten, kun tämä on viety yli ja pantu lihoiksi. Se on osa koulutusta sitten. Ketään ei saa tytär pitää isäänsä ylempänä eikä rakkaampana. Minä Viktor olen sinun herrasi sinun jumalasi. Mitä sanoisi tästä pastori, se typerys, halpaan menisi taas, ääliöitä täynnä koko kirkonpiiri. Viktorin uskoontulo meni täydestä, ei yksikään sitä epäillyt. Mihin muuhun Viktor muka uskoisi kuin itseensä. Näihin voimiin, jotka pilleri räjäyttää moninkertaiseksi, kun Viktor vain käskee. Napsauttaa sormiaan tai korahtaa. Se on sovittu merkki. Täytyy vakuuttaa miehet siitä, että reissu on turvallinen. Että kaikki menee hyvin, eikä kukaan jää kiinni, ei tällä kertaa. On kohdeltava tyttöä hyvin niin ne eivät rupea mitään epäilemään, uskovat paremmin, kun näkevät, kuinka tyttö ilman pakottamisesta uskoo ja tottele. Kuinka se on isänsä mielen jatke, isän vasen käsi ja jalka ja osa lihaksista ja aivoista.
Takakansiteksti on kustantajan myyntiele mahdolliselle lukijalle: - Kannattaa ostaa / kannattaa lainata; aihe on vetävä...
Kantajat -teos osoittautui kaltaiselleni totiselle tornionlaaksolaiselle kirjoittajalle voimakkaaksi lukukokemukseksi. Tästä syystä en pidä "myyntilauseesta": 1950-luvun lopun Tornionlaaksossa kaikki hyötyvät salakuljetuksesta ja lapsetkin juoksevat aikuisten asioilla rajan takana.
Kiitos myös kirjasta, Antaumuksella keskeneräinen!
21 kesäkuuta 2021
Kulttuuriperintö sopii hyvin säilytettäväksi tietokirjoihin. Ja kirjoille arvoisensa paikka on kirjasto.
HYVÄ KIRJASTOKOKOELMISTA PÄÄTTÄVÄ KIRJASTONJOHTAJA,
tervehdys Kolarista. Olen tietokirjoittaja, eläkkeelle siirtynyt luokanopettaja, ja yksityinen kustantaja. Tarjoan ostettavaksi vuonna 2020 julkaistun kirjani toista painosta, jonka kustansin kesäkuussa, 2021.
Teini-ikäinen lapsenlapseni kysyi yhtenä päivänä: "Mummo, miksi kirjoitat tietokirjoja, kenelle kirjoitat?" Vastasin haluavani säilyttää yhteistä kulttuuriperintöämme kirjoittamalla tietokirjoja ihmisten menneestä elämästä. Vastasin kirjoittavani kirjoja, jotta ...
Enpä osannutkaan muutamalla sanalla selittää kirjani tarkoitusperää. Tässä pohdiskeluani.
Tuen suomalaisen kulttuuriperinnön säilyttämistä kirjoissa. Kirjastojen yksi tehtävä lienee oman alueen kulttuuriperinnön säilyttäminen - myös kirjojen! Kirjoitan nykysuomalaisen yhteiskunnan täysivaltaisena jäsenenä ihmisten elämästä kertovia tietokirjoja. Niiden tieto ei ole tutkimuksellista tietoa sanan akateemisessa merkityksessä. Kirjojeni tieto ei kuitenkaan koskaan vanhene, päinvastoin. Kulttuuriperintöä kuvaileva tieto on muistiin merkittyä, ihmisten kertomaa tai kirjoittamaa tietoa. Virtuaalisen maailman tuottamaa tietotulvaa lienee lähes mahdoton järjestää ja säilyttää käyttötarpeen mukaan. Kirjoihin järjestetty tieto säilyy ja on käyttökelpoista niin kauan kuin luku-ja kirjoitustaito pysyvät hengissä.
Suomalaisten kulttuuriperintöä on se hiljainen tieto, mitä ympärillämme on on ollut, mitä on tehty, mitä on tapahtunut. Kulttuuriperintö on ihmisten jälkeensä jättämää. Nämä ihmiset ovat olleet Suomessa asuneita, tänne asettuneita tai täällä kulkeneita ihmisiä. Heillä on elämänsä aikana ollut käytössä edellisten sukupolvien hiljainen tieto, eli tavat, tottumukset, kotona opittu ja isovanhemmilta poimittu taito; koulun ja kirkon vaikutusvalta, valtaapitävien valinnat, sodankäynti, työelämä jne.
Omaksi loppuelämäni tehtäväksi koen tietokirjojen kirjoittamisen dokumentoimalla sitä suomalaista kulttuuriperintöä, joka liittyy omiin mielenkiinnon kohteisiini. Kirjoitan suomeksi eli äidinkielelläni, sillä vain suomen kieltä puhuvat ja kirjoittavat ihmiset säilyttävät uhanalaisen kielemme. Minun ikiomaksi kulttuuriperinnöksi jäänee siis muutama suomenkielinen tietokirja, jonka painotyö on tehty suomalaisessa kirjapainossa.
Minun kirjani eivät leviä suurille kirjamarkkinoille, sillä sinne en niitä anna; ovathan painokseni pieniä. Silti haluan muuttaa maailmaa minäkin. Ensiksi haluan kirjoittaa kirjoja, joissa on ajatonta tietoa ja tarinaa omasta kulttuuristamme ; tietoa joka ei vanhene. Toiseksi haluan, että kirjastot edelleen hankkisivat kirjoja kokoelmiinsa. Tulevaisuutta ajatellen haluaisin kirjastoilta yhden eleen. Se on se, että niille kelpaisi vaikka lahjaksi se tietokirja, jota omista kokoelmista ei vielä löydy. Lahjoittaja saattaisi olla kirjani ostaja missä päin Suomea tahansa. Hän saattaisi kirjan luettuaan tarjota sitä lähikirjastolleen hyllytettäväksi eli edelleen lainattavaksi. Omapäisen ajatteluni taustalla on luonnollinen huoli: suomalaiskirjastojen tulevaisuuden haaste lienevät suomenkieliset tietokirjat.
Olen toimittanut Suomen Kansalliskirjastolle lakisääteiset 6 (kuusi) vapaakappaletta uusimman kirjani toisesta painoksesta. Kansalliskirjasto jakaa kappaleet viidelle muulle yliopiston kirjastolle. Näitä ovat Turun yliopiston kirjasto, Åbo Akademin kirjasto, Oulun yliopiston kirjasto ja Itä-Suomen yliopiston kirjasto. Minusta tämä on upea osoitus siitä, että Suomi todellakin on sivistysvaltio.
Oma tietokirjani, jolle haluaisin tilaa kirjastoista.
Aikoinaan he lähtivät idästä, venäjänkarjalaisten asuttamilta Pääjärven rannoilta. He lähtivät hakemaan varmempaa elämää Jäämeren rannalta, Petsamosta. Lopulta he saivat, mitä aikansa harjoittelivat. Petsamossa kalastus ja muut luonnon antimet menivät heille kuin luonnostaan veriin. Heistä tuli pyyntiverisiä. Tästä on kauniina esimerkkinä kansikuvan kalastaja verkkoja kokemassa Perämerellä. Hän on Eeva Mäkipaaso, Sergejeff-sukunsa vanhin, Varvaran ja Danilin tytär (s. 1924) Trifonasta. Eevan velimies Kiril Sergejeff puolestaan oli merikalastaja Tanelin ja vaimonsa Tanelihhan yksi pojista. Hän on jättänyt rakastamalleen isänmaalle perinnön.
Kirjan syntysanat lausuttiin siinä vaiheessa, kun Eeva Mäkipaaso esitteli Kiril-veljensä julkaisua, Hyvästi, pyyntiveristen paratiisi. Tästä ja erityisesti Sergejeffin sanoittamasta kuvateoksesta Petsamon kuvia tuli tärkein tietolähteeni ja innoittajani. Elämä toteutuu aina suhteessa toisiimme. Toivon kirjani toimivan saagan tavoin: niin kauan kuin on muistoja, on ihmisten välistä kunnioitusta. Aina ei voi onnistua, mutta lukeminen kannattaa!
11 toukokuuta 2021
Ymmärrys, hoi! Eipä sallita kirjoitetun suomen kielen häviämistä historian tunneiltakaan.
Kirjailijan kuva: Heli Sorjonen. Etukannen kuvat: Museoviraston kuvakokoelmat. Kannen suunnittelu: Päivi Puustinen.
Kirjailija: Raija Oranen @ Kustannusosakeyhtiö Otava 2020. Kirjan nimi: Toinen mies.
Niille jotka täyttivät velvollisuutensa.
Julkaisin yllä olevan kuvan omassa Facebook-albumissani, Toukokuu2021.
Kirjoitin julkaisuuni tekstin: - Sain kirjan äitienpäivälahjaksi (9.5.2021). Lukukokemusteni mukaan "mitä enemmän tiedän, sen vähemmän tiedän"! Puhuttelevien teosten huippua edustaa Orasen Toinen mies.
Sielunsisareni (Ruokojärven Arja) kommentoi tapansa mukaan käyttämällä viisauttaan ja älyään: - Jos nuin sonki. Tieto on ko ilmaa millä täyttää ilmapallon. Mitä isompi ilmapallo niin sitä isompi se pinta-ala on tuntemattoman / tietämättömän kans.
Lukiessani äitienpäivän iltana tätä kirjaa pidin tauon ja kuuntelin Suomen Kuvalehden podcast-sarjasta (Suomen presidentit) radiojutun, jossa tutkija Markku Jokipii arvioi presidentti Risto Rydin aikaa. Päällimmäinen mielikuvani radiojutun kuunneltuani oli: - En varmasti olisi osannut kyllin kriittisesti kuunnella Suomen Kuvalehden toimittajan ja tutkijan radiojuttua, jos en tuntisi Orasen tarinaa Toinen mies.
Orasen tarinan jälkeen on kovin helppo ymmärtää, miksi Rydin valtiomies-pankkiiritoiminta on ollut suomettuneessa Suomessa sotasyyllisyysoikeudenkäynnistä lähtien pannassa. Tutkimus on tähän mennessä luonut tarkkarajaisia tarinoita, jotka tunnustavat irrallisina tai tarkoitushakuisina selityksinä vain Rydin "jääkylmän älyn ja järjen".
Lopuksi suora lainaus Orasen teoksesta Toinen mies (s. 184 - 185). Nimeän jakson:
GERDAN EVANKELIUMI
Kun Gerda lähti Helmi Krohnin kanssa Lontooseen spiritualistisiin harrastuksiinsa, tarjosin hänelle matkan aattoiltana aterian Savoyssa. Matkan jälkeen sain samassa paikassa selostuksen Glasgow´n kansainvälisestä kongressista ja spiritualismin opista yleensäkin.
Jumala on siinäkin kaiken isä, ihmisten välillä vallitsee veljeys, ja sielu on kuolematon. Aineellinen maailma on vain pieni osa todellisuudesta, ihminen aineelliseen maailmaan syntyneenäkin osa ikuista.
Tuo kaikki käy samaan suuntaan uusimman tieteen ajatusten kanssa, ja demokratian kanssa se, ettei kenelläkään ole oikeutta alistaa, vahingoittaa tai riistää toista ihmistä.
Kun istumme Sundmalmin tuoksuvalla verannalla juomassa päiväkahvia, kun katselen merelle, ymmärrän, että Gerdan radiossa esittämä maan yhteinen rukous on vaikuttanut sekä rintamalla että kotirintamalla, ties vaikka enemmän kuin saksalaisilta saatu aseapu. Gerdan vakaumus on, että maanpäällisen elämän tarkoituksena on henkinen kasvu, rakkauden lain sisäistäminen ja toteuttaminen. Juristin pää hyväksyy periaatteen, että jollei ihminen joudu vastaamaan teoistaan tässä maailmassa, hän kohtaa ne henkitasolla tai mahdollisesti uudessa maanpäällisessä inkarnaatiossa. Pahat teot ovat virheitä, jotka antavat mahdollisuuden kasvuun, hyvät pyrkimykset tuovat siunausta sekä maan päällä että seuraavalla tasolla.
Sellainen on Gerdan evankeliumi eikä minulla ole mitään syytä olla uskomatta häntä, parempi pappi hän on kuin kukaan muu tässä maailmassa.
Ja kesä kypsyy, omenat puissa jo punertuvat, sota jatkuu.
Lapset ja lastenlapset käyvät Sundmalmilla aina kun voivat. Sylini pitkittää tunnetta lapsen painosta, hänen kehostaan omaani vasten. Kiitän kaikkia mahdollisia jumalia, henkiä ja enkeleitä heistä, siitä rakkaudesta, jota saan tuntea, siitä rakkaudesta, jota saan heihin tuhlailla."
Lopuksi kirjoittaja Kata Vienontyttären omin sanoin:
Minusta kriittisyys ei ole kielteisyyttä. Sen jälkeen kun aika tasavaltamme presidentistä on jättänyt, tutkijoiden on aika tutkimusmielessä raportoida edesmenneen toiminta, motiivit ja työkenttä. Se tehdään tarkasti rajaamalla. Ei siis ihme, että esimerkiksi koulumaailmaa varten kirjoitetut kirjat tekevät historiasta eliittiaineen, jota kaikki lukioikäiset eivät edes tarvitse, jos eivät halua. Tätä kritisoin.
Unelmani on, että tutkijat säilyttäisivät arvovaltansa kirjoittamalla tutkimusmaailmalle - mutta samalla sallisivat muiden kirjoittajien kirjoittavan (heidän tutkimustensa pohjalta) lapsia ja nuoria kiinnostavia kirjoja. Toki entisenä mediakasvattajana tiedän podcastien ja dokumenttien voiman koulussa. Ymmärrykseni ei kuitenkaan sulata sitä, että kirjat ja kirjoittaminen ja suomeksi lukeminen häviäisivät koulusta! Tarvitaan siis hengen nostatusta suomenkielisen lukemisen puolesta.
19 huhtikuuta 2021
Raanujärven ihmisiä valokuvissa.
katakorhonen56@gmail.com
1. Erkki Erru Viippola
Erkki Viippola (1906 - 1992) oli kotoisin Ylitornion Alkkulan kylästä. Erru muutti Raanujärvelle, kun meni naimisiin Thyra Miranda Oikarisen kanssa 1930-luvulla. Errulla ja Miiralla oli 7 lasta, joista 2 asuu Rovaniemellä, 1 Pellossa, 1 Viitasaarella ja 1 Järvenpäässä.
Erru oli pienviljelijä, joka oli myös tekemässä lapiomiehenä tietä Aavasaksalta Rovaniemelle - tästä hän on kirjoittanut kronikan, jonka teksti tulee myöhemmin tänne. Talvisin hän teki töitä metsähallituksen savotoilla huoltoporukoissa.
Erru oli järjestämässä koulua Tammisaajoon, koska vanhin tytär (Pirkko) olisi muuten joutunut muualle kouluun, ja asuntolaan - joka oli täynnä ja huonomaineinen. Tammisaajoon saatiin siis koulu vuonna 1950.
Viippolat asuivat ensin "vanhalla mökillä", joka on noin kilometrin päässä uudesta talosta, jonne muutettiin 1957. Talo (minun ja serkkujeni mummola) on edelleen Kuusijoen varrella, ja pari vuotta sitten Errun tyttäret myivät sen Paavo Yrjänheikille.
Errulla ja Miiralla oli 7 lasta, joista 2 asuu Rovaniemellä, 1 Pellossa, 1 Viitasaarella ja 1 Järvenpäässä.
Jotakin tiedän Jatkosodan aikaisesta Kemin sotavankileiristä, mutta en tunne lyhennettä 800. IsK. Onko mahdollista, että Erkki Viippola suoritti monien muittenkin sotamiesten tapaan vartiopalveluksensa sotavankileirillä?











