HYVÄ KIRJASTOKOKOELMISTA PÄÄTTÄVÄ KIRJASTONJOHTAJA,
tervehdys Kolarista. Olen tietokirjoittaja, eläkkeelle siirtynyt luokanopettaja, ja yksityinen kustantaja. Tarjoan ostettavaksi vuonna 2020 julkaistun kirjani toista painosta, jonka kustansin kesäkuussa, 2021.
Teini-ikäinen lapsenlapseni kysyi yhtenä päivänä: "Mummo, miksi kirjoitat tietokirjoja, kenelle kirjoitat?" Vastasin haluavani säilyttää yhteistä kulttuuriperintöämme kirjoittamalla tietokirjoja ihmisten menneestä elämästä. Vastasin kirjoittavani kirjoja, jotta ...
Enpä osannutkaan muutamalla sanalla selittää kirjani tarkoitusperää. Tässä pohdiskeluani.
Tuen suomalaisen kulttuuriperinnön säilyttämistä kirjoissa. Kirjastojen yksi tehtävä lienee oman alueen kulttuuriperinnön säilyttäminen - myös kirjojen! Kirjoitan nykysuomalaisen yhteiskunnan täysivaltaisena jäsenenä ihmisten elämästä kertovia tietokirjoja. Niiden tieto ei ole tutkimuksellista tietoa sanan akateemisessa merkityksessä. Kirjojeni tieto ei kuitenkaan koskaan vanhene, päinvastoin. Kulttuuriperintöä kuvaileva tieto on muistiin merkittyä, ihmisten kertomaa tai kirjoittamaa tietoa. Virtuaalisen maailman tuottamaa tietotulvaa lienee lähes mahdoton järjestää ja säilyttää käyttötarpeen mukaan. Kirjoihin järjestetty tieto säilyy ja on käyttökelpoista niin kauan kuin luku-ja kirjoitustaito pysyvät hengissä.
Suomalaisten kulttuuriperintöä on se hiljainen tieto, mitä ympärillämme on on ollut, mitä on tehty, mitä on tapahtunut. Kulttuuriperintö on ihmisten jälkeensä jättämää. Nämä ihmiset ovat olleet Suomessa asuneita, tänne asettuneita tai täällä kulkeneita ihmisiä. Heillä on elämänsä aikana ollut käytössä edellisten sukupolvien hiljainen tieto, eli tavat, tottumukset, kotona opittu ja isovanhemmilta poimittu taito; koulun ja kirkon vaikutusvalta, valtaapitävien valinnat, sodankäynti, työelämä jne.
Omaksi loppuelämäni tehtäväksi koen tietokirjojen kirjoittamisen dokumentoimalla sitä suomalaista kulttuuriperintöä, joka liittyy omiin mielenkiinnon kohteisiini. Kirjoitan suomeksi eli äidinkielelläni, sillä vain suomen kieltä puhuvat ja kirjoittavat ihmiset säilyttävät uhanalaisen kielemme. Minun ikiomaksi kulttuuriperinnöksi jäänee siis muutama suomenkielinen tietokirja, jonka painotyö on tehty suomalaisessa kirjapainossa.
Minun kirjani eivät leviä suurille kirjamarkkinoille, sillä sinne en niitä anna; ovathan painokseni pieniä. Silti haluan muuttaa maailmaa minäkin. Ensiksi haluan kirjoittaa kirjoja, joissa on ajatonta tietoa ja tarinaa omasta kulttuuristamme ; tietoa joka ei vanhene. Toiseksi haluan, että kirjastot edelleen hankkisivat kirjoja kokoelmiinsa. Tulevaisuutta ajatellen haluaisin kirjastoilta yhden eleen. Se on se, että niille kelpaisi vaikka lahjaksi se tietokirja, jota omista kokoelmista ei vielä löydy. Lahjoittaja saattaisi olla kirjani ostaja missä päin Suomea tahansa. Hän saattaisi kirjan luettuaan tarjota sitä lähikirjastolleen hyllytettäväksi eli edelleen lainattavaksi. Omapäisen ajatteluni taustalla on luonnollinen huoli: suomalaiskirjastojen tulevaisuuden haaste lienevät suomenkieliset tietokirjat.
Olen toimittanut Suomen Kansalliskirjastolle lakisääteiset 6 (kuusi) vapaakappaletta uusimman kirjani toisesta painoksesta. Kansalliskirjasto jakaa kappaleet viidelle muulle yliopiston kirjastolle. Näitä ovat Turun yliopiston kirjasto, Åbo Akademin kirjasto, Oulun yliopiston kirjasto ja Itä-Suomen yliopiston kirjasto. Minusta tämä on upea osoitus siitä, että Suomi todellakin on sivistysvaltio.
Oma tietokirjani, jolle haluaisin tilaa kirjastoista.
Aikoinaan he lähtivät idästä, venäjänkarjalaisten asuttamilta Pääjärven rannoilta. He lähtivät hakemaan varmempaa elämää Jäämeren rannalta, Petsamosta. Lopulta he saivat, mitä aikansa harjoittelivat. Petsamossa kalastus ja muut luonnon antimet menivät heille kuin luonnostaan veriin. Heistä tuli pyyntiverisiä. Tästä on kauniina esimerkkinä kansikuvan kalastaja verkkoja kokemassa Perämerellä. Hän on Eeva Mäkipaaso, Sergejeff-sukunsa vanhin, Varvaran ja Danilin tytär (s. 1924) Trifonasta. Eevan velimies Kiril Sergejeff puolestaan oli merikalastaja Tanelin ja vaimonsa Tanelihhan yksi pojista. Hän on jättänyt rakastamalleen isänmaalle perinnön.
Kirjan syntysanat lausuttiin siinä vaiheessa, kun Eeva Mäkipaaso esitteli Kiril-veljensä julkaisua, Hyvästi, pyyntiveristen paratiisi. Tästä ja erityisesti Sergejeffin sanoittamasta kuvateoksesta Petsamon kuvia tuli tärkein tietolähteeni ja innoittajani. Elämä toteutuu aina suhteessa toisiimme. Toivon kirjani toimivan saagan tavoin: niin kauan kuin on muistoja, on ihmisten välistä kunnioitusta. Aina ei voi onnistua, mutta lukeminen kannattaa!
Kirjan tiedot.
Nimeke: Kaikella on kääntöpuolensa.
Alanimeke: Varvara ja Danil Sergejeffin sukukunta Petsamosta.
Kustantaja: Kata Vienontytär Korhonen. ISBN: 978-952-94-4280-5
Tekijä: Korhonen, Kata Vienontytär
Saatavuus: hankinta kustantajalta katakorhonen56@gmail.com
Saatavuuspäivä: 15.6.2021
Painosvuosi ja -paikka: 2021. Tunturi-Lapin Kirjapaino, Suomi.
Painos: 2.
Tuotemuoto: pehmeäkantinen kirja, koko 174x250 mm
Kansi ja kuvitus: Kansi nelivärinen, kaikki kuvat (260 kpl) mustavalkoisia.
Kieli ja sivumäärä: suomi, 349 sivua.
Kirjastoluokka: 92.89 Lappi
Tuoteryhmä: Tietokirja.
Avainsanat: meripetsamolaisuus, Petsamo 1880 - 1944, karjalaisuus, suomalaisuus, alkuperäisväestö
Kirjan hinta: 30 e (toimituskulut 5 e)
Tilaukset osoitteeseen katakorhonen56@gmail.com tai +358 443624388.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti