20 marraskuuta 2013

Taikurin norsu sopi loistavasti alaluokan ääneenlukukirjaksi.

Kate DiCamillo. Taikurin norsu.
Otava, 2010.
Alkuperäinen alkuteos The Magician´s Elephant
Suomentanut Pirkko Biström.


"Kerran toissa vuosisadan lopulla seisoi Baltesen kaupungin kauppatorilla poika, jolla oli päässään hattu ja kädessään kolikko. Pojan nimi oli Peter Augustus Duchene, eikä kolikko kuulunut hänelle, vaan hänen holhoojalleen, vanhalle sotilaalle nimeltä Vilna Lutz, joka oli lähettänyt hänet torille ostamaan kalaa ja leipää."

Tästä käynnistyi huikea matka, jonka oppilaitteni kanssa teimme uuden kouluvuotemme (syksy 2013) alussa. Luin tarinaa ääneen aamuisin 2-3 kertaa viikossa, oppilaani piirsivät (pienimmät jo kuuntelun aikana), ja lopuksi he kirjoittivat tai sanelivat. Kuulijani olivat 5 - 8 -vuotiaita, eli kolme eskaria, yksi ykkönen ja viisi kakkosluokkalaista.


Poika, 1. lk (29.8.2013) piirsi juuri sen kohtauksen, kun taikuri epäonnistui tempussaan. Katosta putosi siis norsu kukkakimpun sijasta. "Kunnon posahus kävi."  Kuvassa norsu, Peter Duchene ja vanhus eli Vilna Lutz.

Poika, 2. lk (29.8.2013) 
"Kun Peter tuli povarilta, hän näki norsun, joka tippui taivaalta. Peterin ajatuskupla: Vilna Lutz juksaa."


Taikurin norsun valitsin ääneen luettavaksi kirjailijan perusteella. Kate DiCamillon kirjat ovat kokemukseni mukaan loistavia, eikä Taikurin norsu pettänyt. 

17 marraskuuta 2013

Kotiseudun antama henkinen pääoma ratkaisee.

Lenz, Siegfried, Kotiseutumuseo. (Gummerus.1980).
Saksankielinen alkuteos Heimatmuseum (1978).
Suomentanut ja jälkisanat kirjoittanut Oili Suominen. 


Puolan Masuriassa syntynyt saksalainen kirjailija Siegfried Lenz kirjoitti 1970-luvulla tarinan, joka lienee vailla vertaistaan Suomessa. Anteeksi, tarkoitukseni ei ole loukata yhtäkään oman suomalaisen kotiseutuni tytärtä tai poikaa, ei yhtäkään kirjailijaa.
Lenzin Kotiseutumuseo vain on vailla suomalaisia vertaisiaan syystä, että Lenzin kotiseutu, Masuria, lienee antanut senkaltaisen henkisen pääoman tulevalle kirjailijalle, että vastaavaa ei suomalainen kotiseutu historiallisista tai maantieteellisistä syistä voi antaa. 

Vaikka eihän koskaan voi tietää... Se minun kuitenkin on sanottava, että kirjailija Lenzin henkiseen pääomaan kuuluu jopa tiedonmurunen eli viittaus suomalaiseen rykmenttiin kirjailijan kotiseudulla Masuriassa. 
 
Tarina alkaa lauseella: "Ei, ei se ollut onnettomuus." Tarina päättyy sivulle 620. Juuri nyt olen alkutekijöissä, sillä sivulla 102 minun oli pysähdyttävä ja ruvettava tekemään muistiinpanoja lukemastani.

Sivulla 102 minun oli pakko ruveta selvittämään tarinan taustoja, eli missä on Masuria järvitarinoineen, keitä nämä ihmiset ovat...niin, ja kuka on Siegfried Lenz? Pysähdyin siis, hain aamukahvini ja tietokoneen, oli tarkoitus vähän "googlettaa" - kunnes löysin kirjan suomentajan kirjoittamat jälkisanat nimeltä "Kotiseudun koko kuva". Kiitos suomentajalle, sillä niin kovin vähän tiedän minäkin saksalaisten, puolalaisten tai venäläisten kotiseudusta!

Suomentaja Oili Suominen kirjoittaa jälkisanoissaan, kuinka ensimmäisen maailmansodan aikana saksalainen sotamarsalkka von Hindenburg (syntyi Preussissa nyk. Puolassa, kuoli siellä ) voitti venäläiset Masuriassa  kahdessa suuressa taistelussa, ja kohosi kansallissankariksi.

Sain tietää, että tarinan tapahtumapaikka, Masuria, on ollut entistä Saksan Itä-Preussia. Masuria on sijainnut silloisen Puolan rajalla. Se on luovutettu toisen maailmansodan jälkeen (1945)  Puolalle. 

 
Toisen maailmansodan jälkeen harmaat alueet liitettiin Puolasta Neuvostoliittoon ja punaiset alueet Saksasta Puolaan. Lähde: http://commons.wikimedia.org/wiki/File:Curzon_line_en.svg

Puolassa on  yli 9 300 järveä, etupäässä maan pohjoisosissa. Suurin järvialue on Masuria, yli 2000 järveä. Kirjailija Lenzin (s. 1926) synnyinkaupunki  puolestaan oli "Masurian helmi" Lyck eli nykyinen Elk. 

Tänne tapahtumat siis sijoittuvat, ja tämä oli minulle tärkeää tietoa, sillä koulun historian tunneilta kyllä muistan Preussit ja muut, mutta ensimmmäistä kertaa luen kaunokirjallista teosta eli tarinaa, joka sijoittuu historialliseen Itä-Preussiin. 

Kirjailija syntyi siis nykyisessä Puolassa, mutta en löytänyt lähteitä, jossa häntä kutsuttaisiin puolalaiseksi. Hän on saksalainen kirjailija. Suomentaja kuvaa kirjailijaa myös näin: "...taustaa vasten on ymmärrettävä Lenzin käsitys kotiseudusta: se on lapsuuden maa, kaipuun ja ikävän kohde, johon ei ole paluuta - niin kuin ei lapsuuteenkaan." Silti kotiseudun historia on tunnettava, oma identiteetti on tunnettava, jotta historiaa ei avuttomuuttaan, ikään kuin muistinsa menettäneenä, tarvitse elää uudelleen ja uudelleen.

Jatkuu...

29 lokakuuta 2013

Kuvia Turun kansainvälisiltä kirjamessuilta 2013

Anja Snellman Kirjapuodin osastolla lauantaina 5. lokakuuta. Uusin kirja Pääoma kertoo kirjailijan siskosta.


Antti Tuuri Korhosen haastateltavana. Mielenkiintoisena aiheena oli Tuurin uusin historiallinen teos Alkemistit. Maallinen rakkaus. (Otava, 2013)


Tämän keskustelun teema oli "kirjoittamassa Amerikassa". Paljon käännetty Seita Parkkola ja USA:ssa palkittu Johanna Sinisalo käyvät Amerikassa kirjoittamassa. Keskustelun lopuksi Sinisalo lanseerasi  ilmauksen "Finnish weird" - tämä voisi myydä USA:ssa yhtä hyvin kuin myy tuotemerkki "Pohjoismainen dekkari". Kuvassa Parkkola oik. ja Sinisalo vasemmassa reunassa.


Ruotsinsuomalaisten osastolla yksi mielenkiintoisista kirjoista oli Asko Sahlbergin Herodes, WSOY 2013.
Sahlbergin kirja näkyy pöydällä, vasemmalla Paula Vartiainen, jonka teos Taftihame kertoo kirjailijan lapsuudesta Kolarissa.

28 syyskuuta 2013

Kokkolan Kolmas mies, ei paremmasta väliä!

Kokkola, Ritva. 
Kolmas mies. 
Myllylahti, 2013.

Rikosromaani.
"Hyvät ominaisuudet eivät tuhoa huonoja ominaisuuksia aivan kuten myrkkyyn sekoitettu sokerikaan ei estä myrkkyä olemasta kuolettava." (Arabialainen sananlasku)





















Ei paremmasta väliä.


Sain kirjan syyskuisena tiistaina iltapäiväpostin mukana, kiitos kirjailijalle! Saman päivän iltakymmeneen mennessä olin sen lukenut, kiitos "omalle ajalle", jota minulla nykyisin on työajan rinnalla aika mukavasti. 

Olisin halunnut olla läsnä Kemin tilaisuudessa, jossa kirjailija Kokkola itse julkaisi oman kirjansa tiistaina 24. syyskuuta. Vielä enemmän olisin halunnut, että Myllylahti tai Kemin kaupunki tai kirjailijayhdistys tai… olisi järjestänyt kirjailijalleen tämän tilaisuuden. Silti tiedän, että itsekin olisin kirjailijana toiminut juuri Kokkolan tavoin.
En kuitenkaan päässyt tähän tilaisuuteen, vaikka olin saamani kirjan jo lukenut. En päässyt tilaisuuteen, koska en jaksanut väsymykseltäni edes istua "pelkääjän paikalla" edestakaista matkaa Sieppijärveltä Kemiin.

Kirjassa on ihan muutama huono lause, mutta loppu on silkkaa lukuiloa. Ritva Kokkola on kirjailijoiden kisällikoulun käynyt mestari, oman tyylilajinsa suvereeni taitaja, ja teos Kolmas mies pitää lukijansa otteessaan loppuun asti. Lukukokemuksena Kolmas mies tarjoaa samanlaisen tärkeän alustan tärkeille teemoille kuin tarjosi kirjailijan aiempi teos Murhattu mieli. Tämän teema oli nykyisin niin ajankohtainen kiusaaminen. Kolmas mies puolestaan ruotii avioliittoa niin järkyttävästä näkökulmasta, ettei paremmasta väliä!


Armin elämänkulun kohtalosta päätettiin lapsuuskodissa


Ritva Kokkolan Kolmas mies on rikosromaani. Hänen tarinassaan ei kuitenkaan ratkota rikosta, ei selvitellä tapahtunutta veritekoa tai tappoa perinteisin rikostutkijain ottein. Kirjassa Kolmas mies on Armi se päähenkilö, jonka kohtaloksi koituu kolmas mies. Rikostutkijoita tässä tarinassa ei tarvita.  

Kirja on aiheensa suhteen yksitasoinen, novellin keinoja käyttävä rikosromaani, jonka juoni suhteessa aikaan elää, sillä kolmen miehen ja Armin välisten suhteiden kuvailussa oleellista on se, että uusi suhde ei ala ennen kuin edellinen on elettyä elämää. Juonenkäänteet elävät samojen suhteiden tasolla yksi kerrallaan, eli tarinaan ei tuoda suhteista mahdollisesti syntyviä lapsia eikä Armille mahdollisesti syntyviä uusia sukulaisia.  Olemassa olevilla sivuhenkilöillä, kuten Armin työkaverilla ja siskolla sen sijaan on tärkeä roolinsa.

Ymmärtääkseen kirjan miehiä on hyvä ensin ”tuntea” Armi. Erittäin hyvin perusteltua onkin, että kirjailija Kokkola aloittaa tarinansa paljastamalla Armin kokonaan tämän rosoisista lähtökohdista käsin tyyliin ”elämänkulun juoni lyötiin lukkoon jo siinä vaiheessa, kun lapsille annettiin missien ja laulajien nimet”.


Kolmas mies on enemmän kuin kirjailijan uusi aluevaltaus


Lukijan ei  tarvitse tuntea Kokkolan aiempia kirjallisia henkilöhahmoja. Lukukokemukseni perusteella uskallan väittää, että Armin tarina ehdottomasti on enemmän kuin kemiläiskirjailijan (lue paikalliskirjailijan) uusi aluevaltaus tai muuta vähemmän mairittelevaa. Koska Kokkolan tarinasta puuttuvat poliittiset ristiriidat, seksistiset juonikuviot ja kaikki muu potentiaalinen lööppiaines, kirja valitettavasti ei saa laajempaa valtakunnallista näkyvyyttä tullakseen kirjallisuusarvioita tekevien, valtaa käyttävien tv- tai lehtitoimittajien käsiin.  Tämä kirja on liian hyvä eli asiallinen täyttääkseen julkisuuden käyttämät ehdot.


Mitä, jos Joku kääntäisi Kolmannen miehen?


Toivon, että Kokkolan kirja Kolmas mies (ja aikaisempi Murhattu mieli) löytäisi kääntäjänsä. Loistavaksi esimerkiksi on Arto Paasilinnan teosten suuri suosio Ranskassa. Englanninkielinen kielimaailma ei siis suosi pieniä painosmääriä tai romaaneja, joiden juonikuviot väistävät sen, mikä juuri nyt on muotia eli myy parhaiten. Englanniksi kääntämiselle on kuitenkin olemassa vaihtoehtoja.

Myyntiluvut kertovat kirjamarkkinoinnin tuloksesta, ne eivät kerro kirjasta mitään. Tästä syystä sanon kovalla äänellä: ”Kääntäkää Kokkolan teokset Kolmas mies ja Murhattu mieli!”

Koulumaailmassa ruotsin kieli on muuttunut ”pakkoruotsiksi”.  Kielen vastustajat huutavat, että suomalainen ei ruotsia tarvitse. Oppimistulokset kautta linjan ovat siis suhteellisen vaatimattomia. Kielen opiskelijoista ne, joita ruotsi kiinnostaa, lopulta häpeävät silmät päästään, sillä suomalaisessa koulussa ei opi sitä ruotsia, jolla pärjää ruotsinkieltä äidinkielenään puhuvan kanssa!

Ruotsin kielen opiskelu ei motivoi, koska suomalaisissa opetustavoissa on kautta aikojen ollut jotakin sellaista sanojen ja kieliopin pänttäämistä, joka ei anna toimivaa kielitaitoa. Niiden vuosien aikana, kun opiskelemme ruotsia, opimme asenteen – ja viimeistään päättövuonna sen, että ”jos heti pääsisin vuodeksi Ruotsiin, oppisin tämänkin kielen”!


Mitä, jos...


Mitä, jos suomalaisten kirjojen kääntäminen ruotsin kielelle kolminkertaistettaisiin? Mitä jos tästä valinnasta tehtäisiin näkyvä myös kouluille? Mitä jos ruotsin opiskelijoille annettaisiin lupa suuntautua ruotsin kielellä kirjoittamiseen jo aivan varhaisessa vaiheessa? Siitä tulisi hyvä, sanon minä. Kirjojen kääntäminen ruotsin kielelle taatusti motivoisi, jos siihen saisi ohjausta ensi askelista alkaen. 

Minkä tahansa puhekielen opettaminen koulussa on tuskastuttavan vaikeaa, koska perinteet ja kielen opettajat ovat opetussuunnitelmiensa ja menneen suomalaisen koulumaailmansa vankeja.
Eli sanomani on: - Mitä, jos Kokkolan kustantaja Myllylahti tekisi hyvän työn ja kääntäisi edellä mainitsemani Ritva Kokkolan teokset ruotsiksi. Mitä, jos…


Myrkkyä ja sokeria


Lukijana en onnistunut täysillä samastumaan kirjan päähenkilöön, Armiin. Silti hän antoi kasvot myös minulle, juuri pikkukuolemaa eli avioeroa kokevalle kanssamatkustajalle. Itselläni päättymässä oleva liitto kesti yli 30 vuotta, ihmissuhde toki kestää edelleen – onhan meillä lapsia ja lapsenlapsia.

Kestäneen liiton iällä ei voi mitenkään selittää sitä, miten hyvin tai huonosti minä ja mieheni elimme verrattuna tarinan Armiin ja hänen kolmeen mieheensä. Voin kuitenkin selittelyn sijasta aivan hyvin verrata yhtä pitkää liittoani Armin kolmeen liittoon, sillä pitkässä avioliitossa on omat syvät kuoppansa ja liukastumisensa. Tästä syystä tunsin tarinan omakseni.

Väitän, että juuri pitkä liitto saa minutkin selittämään osan itsestäni juuri miehellä. Tämä sama kirjailijan sanoilla näin: ”Yhtään kohtausta hän ei itse ohjannut. Ei etukäteen suunnitellut näyttämölle panoa tai kulisseja, tapahtumapaikkoja tai päähenkilöitä. Mutta ratkaisevimman käännekohdan hän oli itse määrännyt. Elämänsä loppuun hän muistaisi, että hän oli puuttunut tapahtumien kulkuun. Että kuitenkin kaikista henkilöistä vain hän määräsi ne, joilla ei ollut paluuta.”

Ritva Kokkolan romaani on jännittävä ja totta lukijalleen, kuten minulle.  Se on loistava romaani myrkystä ja sokerista ja niiden sekoituksesta. Arabialaisen sananlaskun sanoin kirjan voi omistaa tälle ajatukselle: ”Hyvät ominaisuudet eivät tuhoa huonoja ominaisuuksia aivan kuten myrkkyyn sekoitettu sokerikaan ei estä myrkkyä olemasta kuolettava.”


Kiitos kirjasta, Ritva Kokkola, kiitos!

15 syyskuuta 2013

Samankaltaiset ymmärtävät toisiaan, ja uskovat.

Alexander, Eben.
Totuus taivaasta. 
Tiedemiehen silmiä avaava kuolemanrajakokemus. (WSOY, 2013)
Alkuteos: Proof of Heaven. A neurosurgeon´s Journey into the Afterlife (2012)


Voima piilee uskossa

Ensimmäisenä tästä kirjasta kertoi Australiassa asuva serkkuni. Kukaan ei ollut suositellut kirjaa hänelle, se vain oli "tarttunut" hänen mukaansa - ja puhutellut häntä. Itse löysin suomalaisesta nettikaupasta sekä kirjan suomenkielisen että englanninkielisen version. Luin suomennetun. Ja minun on hyvin helppo uskoa kirjassa kerrottuun kuolemanrajakokemukseen.

Lienen siis yhden sortin uskova. Uskon elämänvoimaan, ja siihen, että omin silmin voin nähdä vain jotakin ja vain vähän. Elämänvoiman ymmärrän Alexanderin kirjan ansiosta henkisenä maailmana.  

Kirja ehdottomasti sai minut ajattelemaan ihmisen tietoisuutta, aivoja, kehoa, mieltä ja sielua. Kirja antoi voimaa ja tukea omille arvoilleni. 

Eben Alexander kirjoittaa ihmisistä näin: "Kun puhutaan kuolemanrajakokemuksista, ihmiset jakautuvat kolmeen eri leiriin. Ensimmäiseen kuuluvat niihin uskovat. He ovat ihmisiä, jotka ovat itse käyneet kuoleman rajalla tai joiden on vain yksinkertaisesti helppo uskoa sellaisiin asioihin. 
Sitten ovat tietysti vankkumattomat epäilijät (sellaiset kuin minä ennen). Nämä ihmiset eivät kuitenkaan yleensä pidä itseään epäilijöinä. He vain "tietävät", että tietoisuus syntyy aivoissa eivätkä niele mitään sekavia puheita kehosta irtautuneena toimivasta mielestä.
Kolmannen leirin muodostavat epätietoiset. Siihen kuuluu kaikenlaisia ihmisiä, jotka ovat kuulleet kuolemanrajakokemuksista joko lukemalla niistä tai - koska ne ovat erittäin yleisiä - kuulemalla niistä joltakulta ystävältä tai sukulaiselta, jolla on itsellään ollut sellainen." (s. 143)

Koska kuulun ensimmäiseen leiriin, minulle teki hyvää lukea ihmisistä henkisinä olentoina, joiden sielu asuu henkisessä maailmassa. Tässä ei kuitenkaan ollut kirjan anti. Tärkeintä kirjassa on tieteen näkökulma yliaistillisuuteen (sieluun, henkeen).

Alexander kirjoittaa: "Jokaiselle meistä tietoisuus on kaikkea muuta tutumpi, mutta silti me tiedämme paljon enemmän muusta maailmankaikkeudesta kuin omasta tietoisuudestamme. Se on niin kovin lähellä meitä, että se tuntuu melkein aina olevan ulottumattomissamme. Itse asiassa merkityksellisin todiste henkisen maailman todellisuudesta piilee juuri tietoisuutemme ratkaisemattomassa arvoituksessa."



Rakkaus on kaiken kantava voima

Lähetin muutama päivä sitten surunvalittelukortin, jossa oli valmiiksi painettua tekstiä "muistoista, jotka jäävät elämään". Halusin kuitenkin lisätä korttiin henkilökohtaisen tervehdykseni . Se löytyi Alexanderin kirjasta.

"Rakkaus on kaiken perusta, siitä ei ole epäilystäkään. Pyyteetön rakkaus on perimmäinen todellisuus, se käsittämättömän ihana perimmäinen totuus, joka elää ja hengittää kaiken ytimessä, mikä on olemassa tai mikä tulee olemaan, eikä ole mahdollista saada ymmärryksen häivääkään siitä, keitä ja mitä me olemme, ellei ole tietoinen rakkaudesta ja aseta sitä kaiken perustaksi."

Tervehdykseni tarkoitus on osanotto suruun. Haluan sillä myös rohkaista perhettä yhä vain luottamaan ja uskomaan rakastamaansa poikaansa, joka lähti pois mutta jonka mieli (sielu tai henki) nyt elää ja hengittää osana kaiken ydintä, joka on rakkauden sanaton todellisuus.

Tervehdykseni on lainaus Eben Alexanderin kirjasta Totuus taivaasta. Tähän mennessä olen lukenut kirjan noin kahdesti. Lupasin kertoa lukukokemuksestani myös alakouluikäisille (3. -6. lk) oppilailleni, sillä opetan heille uskontoa, ja uskontotunnilla voimme luvan kanssa puhua hyvästä ja pahasta rakkaudesta, oikeasta ja väärästä rakkaudesta.

Lukemattomiin maailmankaikkeuksiin liittyvät kysymykset ovat varhaisteini-iässä oleville koululaisilleni arkipäivää. Heistä pelimaailmat "hyviksineen ja pahiksineen" ovat yhtä kiinnostavia kuin mustat aukot tai avaruus tai... muut meistä katsottuna ulkopuolella olevat vieraat maailmat.

Käsitykseni on, että modernin aikamme tietokonepelien sisällön kehittäjät ja suunnittelijat tuntevat kirjallisuuden, joka käsittelee kuolemanrajakokemuksia. Näyttää kuitenkin siltä, että pelinrakentajien haavoittumaton tietoisuus on jäänyt pahuuden manalaan rakkauden maailman sijasta. Tämän päivän lapset siis elävät interaktiivisissa rinnakkaisissa maailmoissa, joista vanhempi sukupolvi kenties luki vain kirjoista. Tämän päivän pelit eivät kirjojen tavoin jätä lapsille aikaa ja tilaa omien mielikuvien syntymiselle.

Pelaajat saattavat tietää jo varhain, että pahuus on läsnä kaikissa maailmankaikkeuksissa. Sitä he puolestaan eivät pelaamalla saa tietää, että pahuus on läsnä pieninä määrinä. Alexander muistuttaa, että "pahuus on tarpeellista, koska ilman sitä ei voi olla vapaata tahtoa, ja ilman vapaata tahtoa ei voi tapahtua kasvua. Niin kauhistuttavalta ja voimakkaalta kuin pahuus toisinaan vaikuttaakin meidän maailmassamme, on rakkaus monin verroin sitä voimakkaampi suuremmassa mittakaavassa ja tulee loppujen lopuksi viemään siitä voiton.

Tähän uskon. Ja siihen, että voima piilee elämänuskossa.

10 syyskuuta 2013

Turun kansainväliset kirjamessut 4.- 6.10.2013

Tänne menen:

AIHE: Lasten ja nuorten kirjallisuus (yksi monista aiheista)

Ohjelma pe-su:

Vinski - lasten ja nuorten lava perjantaina 4.10.2013:

10.30 Amerikkalaisia satuja – American story hour. Satuja pienille koululaisille suomeksi ja englanniksi. Lukijoina Heidi Day, Taina Iduozee ja Amy Hirsch. Yhdysvaltain suurlähetystö.
11.00 Sara Kokkonen: Rasavillejä ja romantikkoja (Avain) käsittelee rakastettuja suomalaisia tyttökirjoja aina Mary Marckista ja Rauha S. Virtasesta Anni Polvaan ja uusiin hevoskirjoihin. Haastattelijana Katja Jalkanen.
11.30 Ihmissuhteisiin sukeltavat tytöt, seikkailunnälkäiset pojat? Haluavatko tytöt ja pojat kirjallisuudelta eri asioita? Aiheesta keskustelemassa yleisurheiluaiheisen 4x100 -kirjan kirjoittanut Kirsti Kuronen ja vauhdikkaan Kivimutka –nuortendekkarisarjan aloittanut Kalle Veirto. Haastattelijana Päivi Haanpää. Karisto.
12.00 Suomen Nuorisokirjailijat ry:n Pääskynen -palkinnon voittajan julkistaminen. Edellisen kerran vuonna 2010 jaettu palkinto myönnetään lasten ja nuortenkirjallisuuden eteen tehdystä työstä yksityiselle henkilölle tai yhteisölle.
12.20 Young Adult -kirjallisuuskeskustelu! Annukka Salama: Piraijakuiskaaja (WSOY); jatkoa Salaman kiitetylle esikoisteokselle Käärmeenlumooja, Elina Rouhiainen: Uhanalainen (Tammi); koukuttavan fantasiasarjan odotettu toinen osa ja Siiri Enoranta: Nokkosvallankumous (WSOY); tulevaisuuteen sijoittuva dystopia kahden kivisuvun verenperinnöstä ja kielletystä rakkaudesta. Haastattelijana Saara Tiuraniemi.
13.00 Apina-Papina kiipes puuhun, iloinen lastentuokio! Kirjailijat Hanna van der Steen ja Laila Kohonen runoilevat. Apina-Papina on Laila Kohosen käsinukke, joka hänen opettaja-aikoinaan tarkasti, että lasten pulpetit ovat siistissä kunnossa! Runoja. Nuorisokirjailijat.
13.30 UNICEFin hyvän tahdon lähettiläs ”Jyrki69” Linnankivi: ”Silmät auki ja sydän ruvella”. Nicaragualaisten lasten elämään kuuluu uhkia, jotka eivät onneksi ole arkea Suomessa. Jyrki tutustui UNICEFin lastensuojelutyöhön Nicaraguassa. Haastattelijana UNICEFin viestintäjohtaja Jussi Kivipuro.
14.00 Fantasiaa! Hanna van der Steen puolustaa mielikuvituksen keinoin erilaisuutta Tähtisilmät-trilogian päätösosassa Lumous. J.S. Meresmaa luo nuorille aikuisille Mifongin ajassa -sarjan ensimmäisestä osasta tutun fantasiamaailman, joka on täynnä myyttejä, seikkailuja ja rakkautta. Haastattelijana Päivi Haanpää. Karisto.
14.30 Siri Kolu: Me Rosvolat! Kolun lastenkirjasarjan uusin teos Me Rosvolat ja vaakunaväijy (Otava) jatkaa Rosvoloiden voittokulkua. Rosvoelämä ja Rosvolat ovat yhä tiiviimmin osa Viljan arkea. Me Rosvolat –sarjasta on tekeillä elokuvan lisäksi näytelmä ja radiokuunnelma. Haastattelijana Antti Korhonen.
14.50 Toisia todellisuuksia! Magdalena Hai: Kellopelikuningas – kiitetyn Gigi ja Henry -sarjan toinen osa. Gigi ja Henry -sarja on steampunkia ja fantasialla höystettyä 1800-luvun vaihtoehtohistoriaa. Juha-Pekka Koskinen: Haavekauppias… haaveilussa on vaaransa! Haavekauppias luo mielikuvitusta kutkuttavan toisen todellisuuden ja tempaa lukijan huimaan seikkailuun. Haastattelijana Päivi Haanpää. Karisto.
15.20 “Lohikäärmeen ruokavalio” eli mitä ovat lohikäärmeen lempiherkut? Runokuunnelman esitys ja lohikäärmeen kasvatusta Emilia Lehtisen vinkeillä.
15.40 Young Adult -kirjallisuuskeskustelu! Sari Peltoniemi: Haltijan poika (Tammi); maagisen kertojan uusi romaani ammentaa aineksia niin kauhutarinoista kuin pohjoisesta mytologiastakin ja Seita Vuorela: Karikko (WSOY); tarina nuoruudesta, elämän rajallisuudesta ja matkasta karikkoisen meren mystiselle rannalle. Haastattelijana Saara Tiuraniemi.
16.10 Palkittu sarjakuvataiteilija Heikki Paakkanen piirtää improvisoiden yleisön antamista aiheista, miljöistä, tapahtumista ja hahmoista. Sarjakuvapiirtäjän työstä Heikkiä haastattelee Tanja Alenius. Somero.

Vinski - lasten ja nuorten lava lauantaina 5.10.2013:

10.30 Anja Nystén: Kemikaalikimara lapsiperheille (Teos). Kemikaaleja on kaikkialla, mutta mitä me niistä lopulta tiedämme? Kemiantekniikan insinööri Nystén on kirjoittanut kattavan tietopaketin arjen kemikaaleista erityisesti lapsiperheiden näkökulmasta. Haastattelijana Tiina Torppa.
11.00 Marjo Ruola: Terveisin Neiti ja Clara (WSOY). Vilkasluonteinen Neiti asuu kaupungin laidalla idyllisessä talossa, ruotsinkielinen Clara on keskustan hienossa kerrostalossa. Vaikka Neiti vasta aloittelee koulussa ja Clara on jo kokenut tokaluokkalainen, hyvälle ystävälle on aina tilaa. Haastattelijana Saara Tiuraniemi.
11.30 Enna Airik on itse kuvittanut satukirjansa Korppipäinen mies (Karisto), joka käsittelee taidokkaan kuvituksen ja sadun avulla lapsen mieltä askarruttavia pelkoja. Haastattelijana Päivi Haanpää.
12.00 Kristiina Louhi – Tomppa 20 vuotta! Ensimmäinen Tomppa-kirja ilmestyi kaksikymmentä vuotta sitten! Juhlakirja sisältää neljä rakastettua Tomppa-tarinaa sekä yhden uuden, ennen julkaisemattoman tarinan: Tomppa ja tohtori Korva. Haastattelijana Saara Tiuraniemi.
12.30 Aino Havukainen & Sami Toivonen: Tatun ja Patun kummat keksinnöt kautta aikojen (Otava). Rakastettu Tatu ja Patu -sarja jatkuu. Nyt outolalaiset keksijäaivot ovat tehokäytössä: tarjolla on muun muassa muinaisille egyptiläisille meikkaava tai muumioiva aamutoimiautomaatti. Haastattelijana Roope Lipasti.
13.00 UNICEFin hyvän tahdon lähettiläs Iina Kuustonen: ”Malariaverkon alla Mosambikissa”. Turvallinen ja terveellinen lapsuus on tärkeää niin Suomessa kuin Mosambikissakin. Malariaverkko ja monet muut perusterveyden innovaatiot auttavat yhä useamman elämän lapsuudesta aikuisuuteen. UNICEF.
13.30 Salapoliisiooppera! Kuoro-osuuksia Atso Almilan ja Roope Lipastin uudesta oopperasta. Turun oopperakuoro ja TSMO:n lapsikuoro, johtajana Katriina Virta.
14.00 Tarinoiden taikaa sanoin ja sävelin. Kirjailija Netta Wallden ja kirjailija-muusikko Elena Mady tarinoiden ja laulun lumoissa. Nuorisokirjailijat.
14.30 Lasten yliopisto esittää: Angry Birdsien sukupuun arvoitus. Professori Jaakko Suominen. Turun yliopisto.
15.00 Kirjailija Hannu Mäkelän ensimmäisestä Herra Huusta tulee kuluneeksi 40 vuotta. Juhlavuoden kunniaksi julkaistava: Juhuu, Herra Huu -juhlapainos pitää sisällään Herra Huu, Herra Huu saa naapurin ja Herra Huu muuttaa. Haastattelijana Jan Erola. Paasilinna.
15.30 Entä jos kaikki dinosaurukset eivät kuolleetkaan sukupuuttoon? Tänä vuonna Arvid Lydecken -palkinnon saanut kirjailija Kirsti Ellilä kertoo uudesta, lämminhenkisestä lastenromaanistaan Johannes ja Jura. Haastattelijana Päivi Haanpää. Karisto.
16.00 Ian Bowie, Suomessa asuva britti, on tehnyt yhteistyössä Suomessa asuvan hollantilaisen Keanne van de Kreeken kanssa kaksi upeaa lastenkirjaa, joissa lohikäärmeet ja lumiukot seikkailevat. Bowie kertoo, miten hänestä tuli suomalainen kirjailija.
16.20 A walk through time – childen’s musical! Kuinka lastenmusikaalin käsikirjoitus syntyy? Pulitzer-palkittu (v. 2009) näytelmäkirjailija Lynn Nottage (Yhdysvallat), haastattelijana Cody Douglas Oreck. Keskustelu tulkataan suomeksi.

Vinski - lasten ja nuorten lava sunnuntaina 6.10.2013:

10.30 Piritta Porthan: Varoitus postinkantajalle (olen matkoilla vähän aikaa). Kuvaus ’maitohampaiden ja pilvilampaiden’ täyttämästä lapsuudesta. Porthan laulaa ja lausuu runoja tyttäriensä Emman ja Ronjan kanssa kitaran säestyksellä. Basam Books.
11.00 Armasta arkea ja mielikuvituksen juhlaa tuoreissa lastenkirjoissa. Anneli Kannon Veera Virtanen aloittaa esikoulun, Tarja Makkosen Önnö etsii seikkailun mistä vaan ja Aura Sevónin Elsi sukeltaa Aika metkassa retkessä mummansa lapsuuteen 1930-luvulle. Haastattelijana Päivi Haanpää. Karisto.
11.30 UNICEFin hyvän tahdon lähettiläs Anna Hanski: ”Jokainen lapsi”. Anna kertoo työstään hyvän tahdon lähettiläänä sekä musiikista kansainvälisenä kielenä. Leikitään ja lauletaan yhdessä.
12.00 Sinikka ja Tiina Nopola: Risto Räppääjä ja kaksoisolento ja Heinähattu, Vilttitossu ja ärhäkkä koululainen sekä Rauhallinen Erkki ja hiutalepoika (Tammi). Supersuosittuja Nopoloita haastattelee Esa Silander.
12.30 Tuula Kallioniemi: Reuhurinne (Otava). Huimat yli 90 lasten- ja nuortenkirjaa julkaisseen Kallioniemen luomassa ja Jii Roikosen kuvittamassa idyllisessä Reuhurinteen kyläyhteisössä lapsi saa opetella uusia asioita omaan tahtiinsa ja kokea onnistumisen iloa. Haastattelijana Esa Silander.
13.00 Reetta Niemelä: Tikkumäen koirat (Otava). Runoja ja lastenkirjoja julkaissut Niemelä on toteuttanut lukuisia sanataidepajoja ja esiintynyt päiväkodeissa ja kouluissa ympäri Suomen. Yhdessä kuvittaja Salla Savolaisen kanssa ovat syntyneet kuvakirjat Tikkumäen talli ja Tikkumäen koirat. Haastattelijana Esa Silander.
13.30 Tuula Korolainen ja Virpi Talvitie: Kissa kissa kissa. Runollinen kurkistus kissan salaiseen elämään (Lasten Keskus). Kissalla on yhdeksän elämää ja yhdeksän luonnetta. Hellyttävissä ja humoristisissa runoissa kissat esiintyvät mm. lemmikkeinä, näyttelytähtinä, lasten kavereina ja vanhusterapeutteina. Haastattelijana Siskotuulikki Toijonen.
14.00 Hei laukkaan ratsu runojen! Kirjailija Kirsti Kuronen runoilee yhdessä lasten kanssa. Nuorisokirjailijat.
14.30 Heli Laaksonen: Aapine (Otava)! Riemukas lounaismurteen loruaapinen valloittaa kaikki. Lystikästä ääneen luettavaa, ihastuttavaa katseltavaa! Kirjailijan omin sanoin: – Tämä Aapine on niil, ko ymmärtävä jo pualest sanast! Haastattelijana Kaisu-Maria Toiskallio.
15.00 Aloittelevien lukijoiden asialla! Päivi Lukkarilan hevosaiheinen Venla-sarja on edennyt jo viidenteen osaansa ja Johanna Hulkon hauskasta Geoetsivät-sarjasta on ilmestynyt tänä vuonna kaksi osaa. Pienten lukijoiden koukuttamisesta kirjailijoita jututtaa Päivi Haanpää. Karisto.

15.30 Ville Hytönen: Hipinäaasi apinahiisi (Tammi). Pieni keuhkorikkoinen aasi sanoo hiih, hiih, ja suuresta kömpelöstä apinasta kuuluu kävellessä hsshh, hsshh. Lämmin satu ystävyydestä sekä siitä, kuinka olemme kaikki erilaisia – ja juuri siksi niin samanlaisia. Haastattelijana Roope Lipasti.

26 elokuuta 2013

Löytyihän se! Kuvaus nälkäpakolaisajan Ruijasta ja Kolarista.

Idar Kristiansen.
POLUT JOHTAVAT MERELLE. WSOY, 1984. Suomennos Juhani Koskinen ja kansi Hannu Taina.
Norjaksi romaanisarja Kornet og fiskene I - IV (1978 - 1981).
Suomalaisessa käännöksessä Kristiansenin romaanisarjan osat on siis koottu yhteen mutta nimetty erikseen.
1. Siipien havinaa,
2. Suolainen pelto,
3. Mierontie merelle ja
4.Jumalan armo pohjanperille.
Romaanisarjan kaksi ensimmäistä osaa olivat pohjana elokuvalle Havlandet / Merenmaa, jonka Lasse Glomm teki 1985.


                                 Vesisaari Finnmarkussa oli nälkäpakolaisten yksi päämääristä.

Löytyihän se! Polku.

Vihdoinkin löysin kirjan, jonka avulla pystyn selittämään, miltä Kolarissa näytti suurten nälkävuosien (1856 - 1867) aikana, uudisraivaajien aikana, Laestadiuksen aikana. Löysin kirjan, jonka avulla saatan kuvailla, minkälaista täällä oli aikana, jolloin "väkeä lappoi ylös" Jyykeään ja Ruijaan paremman elämän perässä.

Väki oli sekalaista. Se pyrki hevoskyydillä tai jalkaisin Tornionjokivartta pitkin ylöspäin. Väki vaelsi Lappean kylän ja Kolarin kautta, ja moninaisista syistä johtuen se joskus pysähtyi tänne viikkokausiksi. Kulkijoita pysähtyi näille seuduin lepäämään ja lepuuttamaan hevosta, heitä pysähtyi odottamaan lumimyrskyn laantumista tai lapsen syntymistä. Kristiansen kertoo isäparasta, joka pysähtyi ensin Lappeaan mutta, joka muutaman päivän kuluttua jo kantoi Väylään hukkuneen poikansa kirkkomaahan Kolarin Saaren hautausmaalle.

Vihdoinkin löysin Paulaharjun teosten rinnalle toisen romaanin, joka kuvailee 1860-luvun Kolaria. Kristiansen on laittanut tarinoittensa henkilöt kertomaan meille Kolarin joulumarkkinoista, Laestadiusseurojen "liikutuksista" Lappeassa, kirotuista jänkkäniittyjen vitsauksista, lapsen hätäkasteesta, vieraanvaraisuudesta tai toistensa auttamisesta. Ennen kuin kirjailija saa päähenkilönsä liikkeelle jatkamaan nälkämatkaansa, tapaamme Köngäsen ruukin tuonaikaisen patruuna-Sohlbergin, kuulemme kiusanhenki-Vittikko-Äijästä ja jopa vaimoista, jotka joutuivat kirkon katon tervaajiksi.

Tämä kirja on Idar Kristiansenin Polut johtavat merelle.

Kirja puhutteli, koska kirjailija oli niin kirkkaasti selvillä niin monista ammattitaitoa vaativista asioista; hän oli siis tehnyt kotiläksynsä perinpohjaisesti eli valtavasti tutkimustyötä ennen kuin oli asettunut kirjoituspöytänsä ääreen kirjoittamaan. Kirjaa lukiessa tuli tunne, kuinka lukemisen ohella kuuntelisin ääneen kerrottavaa hyvää juttua piisitulen ääressä tai ammattimiehen puhetta kalastamisesta pilkkireiän reunalla. Kirja puhutteli erityisesti juuri siksi, että siitä välittyivät niin elävinä ja tosina ne vanhat kveenitarinat, joita kirjailijan isovanhemmat ja muu kveeniyhteisö olivat hänelle aikoinaan välittäneet.

Olihan tämä teos palkitseva lukukokemus! Kirjoitan harrastuksekseni suku- ja paikallishistoriasta. Lappean sukuja ja uudistaloja olin juuri selvitellyt. Ja nyt... Nyt tätä tarinaa lukiessani en ajoittain oikein tiennyt, miten päin istuisin tai kuinka lähelle likinäköisiä silmiäni työntäisin kirjan, jotta malttaisin pysyä nahoissani; pitäisihän minun malttaa mieleni, jos aikoisin kirjoittaa jotakin. Malttamattomuuteni oli kokemattomuuttani. Se oli sitä, että tajusin löytäneeni ensimmäistä kertaa tarinan, jolla on ilmiselviä yhteyksiä siihen elämänaikaan, jota kolarilaiset esivanhempani olivat eläneet.

Kävi siis niin, että tarina vain vei (se vei) minua juuri niihin Lappean kylän uudistaloihin ja niiden ihmisten luo, joihin olin ehtinyt tutustua. Kristiansen puhuu Lappean matalasta hirsimajasta sen oikealla nimellä Lappea, ja ihmisillekin hän on antanut etunimet, kuten Lappean Hannu ja vaimonsa Kustaava sekä saarnaaja Mikko. Lukiessa oli siis kiehtovaa miettiä, kuka Lappean silloisista isännistä todellisuudessa oli se, joka antoi kamarinsa nälkäpakolaisen käyttöön.

Näin Kristiansen esittelee Lappean Hannun.
"Oulun jumala ilmoitti, että oli tiistai 15. lokakuuta vuonna 1867, kun Ollikankaan koni ja Salkon ruuna olivat saaneet loppuunmitatuksi matkan pohjoiseen Lappeaan, ja hämärä kertoi, että oli iltapäivä. Salkko vei heidät Lappean Hannun matalaan hirsimajaan, missä vieraanvaraisuudella ei ollut rajaa eikä määrää." (s. 302)

Idar Kristiansen oli syntynyt 1932, ja hän kirjoitti historiallisen romaanin. On uskomatonta, kuinka taitavasti hän onkaan saanut sanoilla kudottua "historian kutomaan gobeliiniin omat kuvionsa, joissa kangas ja väri ovat yhtenäiset". Kaikkien kirjan tapahtumien taustalla on siis dokumentoitu historia, Suomen nälkävuodet ja maahanmuutto Norjaan. En välitä edes tietää, mikä yksityiskohta kirjailijan luomassa tarinassa on hänen itsensä tuulesta tempaama. Kovin montaa tällaista yksityiskohtaa ei voi olla, niin uskottavasti tämä tarina polkuineen minua vei.

Kuka oli Idar Kristiansen?

Kemiläissyntyinen kirjailija Essi Kummu on yksi nykypolven suosikkikirjoittajistani, sillä hän kirjoittaa monesti asioista, joista vain harva nuori haluaa sanoa mitään. Essi Kummu kirjoitti Lapin Kansan kolumnissaan Juuret (24.8.2013) näin: "Ihminen joka ei muista omia juuriaan, ei muista omaa nimeään." Totta, niin totta!

Idar Kristiansen kirjoitti kirjansa Polut johtavat merelle, koska hän muisti niin paljon ja hänellä oli paljon muisteltavaa, kiitos vanhempiensa ja isovanhempiensa. Hän oli saanut kasvaa yhteisössä, jossa muisteltiin ja välitettiin puhumalla sukutarinoita eteenpäin.

Olen käynyt Norjan Nordkappissa, kuten niin moni muukin, onhan se edelleen yksi suosituimmista turistirysistä siellä. Nordkapp on siis Ruijaa eli Finnmarkkua, ja Nordkappin keskustaajama puolestaan on Honningsvåk eli kveeniksi Vooki. Täällä Vookissa syntyi Idar Kristiansen vuonna 1932.

Hän siis syntyi hyvin pohjoisessa. Perhe muutti  Idarin syntymän jälkeen, ei etelään, vaan Tromssön Kåfjordiin eli kveeniksi Kaivuonoon, ja tästä kylästä tuli Idarin kotikylä, jota hän ei koskaan unohtanut. Essi Kummun sanoja lainaten, Kristiansen "halusi sijaita siellä" - Kaivuonon kylässä. Tämä tahto näkyy kaikessa hänen kirjallisessa tuotannossaan. Idarin isä oli syntynyt Kaivuonossa niin ikään, äiti tuli Yykeasta (Skibotn) ja äidinisä Suomesta, luultavasti Pudasjärven seudulta. Kirjailija Idar Kristiansenilla oli sekä kveeni- että saamelaistausta.

Tutkija Kaisa Maliniemi on kirjoittanut hyvin osuvasti verratessaan Kristiansenin tätä romaania suullisiin muisteluksiin. Hän sanoo, että Kristiansenin kirja on "suulisten muisteluksiin näköset". Lukukokemukseni vahvistaa tutkijan sanat. Polut johtavat merelle -teos näyttää näkyväksi tarinaksi kirjoitetulta muistelukselta. Ja tämä teos tehoaa lukijaan yhtä voimakkaasti kuin paras, hyvässä seurassa ja harkitussa paikassa muisteltu tarina tai juttu.

1980-luvun norjalainen kirjallisuusilmapiiri oli kovin kriittinen Kristiansenin juuri julkaistulle kirjalle Polut johtavat merelle. Kaikki kriitikot eivät arvostaneet Kristiansenin teoksia, koska kirjailija "kuvasi kveenit epärealistisella ja mystisella tavalla". Tässä yhteydessä Maliniemi käyttää käsitettä "kainulaisheroismi", jolla hän tarkoittaa sitä, että Kristiansen olisi kirjoittanut kveeneistä vain epärealistisia sankaritaruja.

Itselleni Kristiansenin teos Polut johtavat merelle on aivan muuta kuin sepitetty seikkailu- tai sankaritaru. Minulle teos on tähän mennessä hienoin meän perän menneisyyteen kiinnittyvistä historiallisista romaaneista. Tämä kirja ei muuttane maailmaani, mutta tämä kirja ratkaisi puolestani yhden ison kysymyksen, nimittäin: "Mitä teen, kun pääsen eläkkeelle syksyllä 2016?"  - Aivan totta. Jos elän, haluan viettää ensimmäisen eläkeläistalveni Ruijassa, ja kirjoittaa siellä. Wau ja Amen!

                           
                                 Kuvakollaasi Vesisaaren ulkomuseosta, Tuomaisen pihapiiristä.
                       "Teoksen tapahtumien tausta on tummanpuhuva gobeliini, jonka itse historia on kutonut. Jokunen yksityiskohta gobeliinin kuvioinnissa on tuulesta temmattu. Mutta kangas ja väri ovat yhtenäiset."






Alla on linkki, josta löytyy enemmän tietoa kirjailija Idar Kristiansenista.


Kaisa Maliniemi Lindbach on tehnyt vuonna 2001 väitöskirjan Tromssön Yliopistossa. Kirjan nimi on Kvenlitteratur i nord: med spesielt blikk på Idar Kristiansens romaner.

Koska Maliniemi ehdottomasti on se, joka tuntee Kristiansenin tuotannon parhaiten, lainaan lopuksi häntä ja Kainu Isntituutin sivustoa (www.kvenskinstitutt.no) lisäämällä otteen kveeninkielisestä artikkelista, jonka Maliniemi on kirjoittanut neliosaisesta Polut johtavat merelle -teoksesta. Artikkeli löytyy em. instituutin osoitteesta.

Näin Maliniemi kvääniksi:

"1978 tuli ulos Svanevinger i Nord / Joukhaisen siivet Pohjasessa, ensiosa romaanisarjasta Kornet og Fiskene / Jyvä ja Kalat.

Romaanisarjassa Kristiansen valitti kuvvailla ensi kainusukupolven, joka oli vajeltanu Suomesta Norjhaan 1800-luvula. Romaanisarjan ensiosa muistelee 15-vuotisesta Heikistä, joka jälkhiin ko oon kuulu uskomattomii muisteluksii Pohjas-Norjasta, päättää mennä pakhoon Suomen kurjuudesta Vadshöön / Vesisaarheen. Hänen matka Ruijhaan oon eeventyyrinen, ja hän joutuu uskomattomhiin tapattumhiin ja kohtaa mystissii ihmissii matkala. Eeventyyrisistä elementiistä perustamatta, tämä osa oon se realistisiin Krisansenin romaanissarjasta.

Vuotta jälkhiin tuli Den salte åkeren / Suolanen pelto, mikä oon romaanisarjan toinen osa. Tässä romaanissa Heikki oon Vadsössä, tahi Vesisaaressa niin ko se oon kainuksi. Hän piilottaa hänen nuoren ijän ja sannoo ittensä Jaakoksi.

Vesisaaressa pääpersoona kohtaa Anna-Kreetan, köyhän tyttären, joka assuu kammissa Vesisaaren ulkopuolela. Rikhaat miehet Suomessa ja Ruijassa oon käytetty Anna-Kreettaa heidän hyväksi. Tämä freistaat kostaat yhdele miehele, joka oon ollu paha hänele, ja hyökkää hänen pääle veittelä, mutta kosto ei onnistu ja Anna-Kreeta fangithaan. Pääpersoona tunttee ette velvolisesti häyttyyt auttaa Anna-Kreettaa, ja siitä alkkaa pakhoonmeno Suomen rajale. Tämä romaani on sarjan romanttisiin osa.

Sarjan kolmanessa osassa, Stiene förer til havet / Polvut viedhään merele (1980) pääpersoona oon takasin Suomessa. Kymmenen vuotta oon menny siitä saakka ko hän jätti Vesisaaren. Hän kylvää maata kotitalola Inkeri-rakkhaan kansa. Katovuodet tulhaan pöräkkäin, ja hän ja Inkeri puhuthaan uudesta suudesta vajeluksesta Pohjois-Ruijhaan. Tällä kerrala heidän vajelus oon Pohjas-Tromsshaan päin. 

Matkasta Pohjas-Ruijhaan tuli tälläki kerrala eeventyyri. Tässä romaanisarjan osassa oon paljon mystissii elementtii. Siinä oon monta yliluonnolista muistelusta mikkä oon palmikoittunheet tosielämhään. Muutammat niistä oon melkkeen kummitusmuistelukset, missä kastamattomat kuolheet lapset alethaan kummistelemhaan kyläläisile. Usheet näistä muisteluksista mitä Kristiansen kuvvailee hänen romaaniissa, oon säilynheet tradisuunisena materiaalina Pohjas-Tromssassa nyykyaikhaan asti.