Totuus taivaasta.
Tiedemiehen silmiä avaava kuolemanrajakokemus. (WSOY, 2013)
Alkuteos: Proof of Heaven. A neurosurgeon´s Journey into the Afterlife (2012)
Voima piilee uskossa
Voima piilee uskossa
Ensimmäisenä tästä kirjasta kertoi Australiassa asuva serkkuni. Kukaan ei ollut suositellut kirjaa hänelle, se vain oli "tarttunut" hänen mukaansa - ja puhutellut häntä. Itse löysin suomalaisesta nettikaupasta sekä kirjan suomenkielisen että englanninkielisen version. Luin suomennetun. Ja minun on hyvin helppo uskoa kirjassa kerrottuun kuolemanrajakokemukseen.
Lienen siis yhden sortin uskova. Uskon elämänvoimaan, ja siihen, että omin silmin voin nähdä vain jotakin ja vain vähän. Elämänvoiman ymmärrän Alexanderin kirjan ansiosta henkisenä maailmana.
Kirja ehdottomasti sai minut ajattelemaan ihmisen tietoisuutta, aivoja, kehoa, mieltä ja sielua. Kirja antoi voimaa ja tukea omille arvoilleni.
Eben Alexander kirjoittaa ihmisistä näin: "Kun puhutaan kuolemanrajakokemuksista, ihmiset jakautuvat kolmeen eri leiriin. Ensimmäiseen kuuluvat niihin uskovat. He ovat ihmisiä, jotka ovat itse käyneet kuoleman rajalla tai joiden on vain yksinkertaisesti helppo uskoa sellaisiin asioihin.
Sitten ovat tietysti vankkumattomat epäilijät (sellaiset kuin minä ennen). Nämä ihmiset eivät kuitenkaan yleensä pidä itseään epäilijöinä. He vain "tietävät", että tietoisuus syntyy aivoissa eivätkä niele mitään sekavia puheita kehosta irtautuneena toimivasta mielestä.
Kolmannen leirin muodostavat epätietoiset. Siihen kuuluu kaikenlaisia ihmisiä, jotka ovat kuulleet kuolemanrajakokemuksista joko lukemalla niistä tai - koska ne ovat erittäin yleisiä - kuulemalla niistä joltakulta ystävältä tai sukulaiselta, jolla on itsellään ollut sellainen." (s. 143)
Koska kuulun ensimmäiseen leiriin, minulle teki hyvää lukea ihmisistä henkisinä olentoina, joiden sielu asuu henkisessä maailmassa. Tässä ei kuitenkaan ollut kirjan anti. Tärkeintä kirjassa on tieteen näkökulma yliaistillisuuteen (sieluun, henkeen).
Alexander kirjoittaa: "Jokaiselle meistä tietoisuus on kaikkea muuta tutumpi, mutta silti me tiedämme paljon enemmän muusta maailmankaikkeudesta kuin omasta tietoisuudestamme. Se on niin kovin lähellä meitä, että se tuntuu melkein aina olevan ulottumattomissamme. Itse asiassa merkityksellisin todiste henkisen maailman todellisuudesta piilee juuri tietoisuutemme ratkaisemattomassa arvoituksessa."
Rakkaus on kaiken kantava voima
Lähetin muutama päivä sitten surunvalittelukortin, jossa oli valmiiksi painettua tekstiä "muistoista, jotka jäävät elämään". Halusin kuitenkin lisätä korttiin henkilökohtaisen tervehdykseni . Se löytyi Alexanderin kirjasta.
"Rakkaus on kaiken perusta, siitä ei ole epäilystäkään. Pyyteetön rakkaus on perimmäinen todellisuus, se käsittämättömän ihana perimmäinen totuus, joka elää ja hengittää kaiken ytimessä, mikä on olemassa tai mikä tulee olemaan, eikä ole mahdollista saada ymmärryksen häivääkään siitä, keitä ja mitä me olemme, ellei ole tietoinen rakkaudesta ja aseta sitä kaiken perustaksi."
Tervehdykseni tarkoitus on osanotto suruun. Haluan sillä myös rohkaista perhettä yhä vain luottamaan ja uskomaan rakastamaansa poikaansa, joka lähti pois mutta jonka mieli (sielu tai henki) nyt elää ja hengittää osana kaiken ydintä, joka on rakkauden sanaton todellisuus.
Tervehdykseni on lainaus Eben Alexanderin kirjasta Totuus taivaasta. Tähän mennessä olen lukenut kirjan noin kahdesti. Lupasin kertoa lukukokemuksestani myös alakouluikäisille (3. -6. lk) oppilailleni, sillä opetan heille uskontoa, ja uskontotunnilla voimme luvan kanssa puhua hyvästä ja pahasta rakkaudesta, oikeasta ja väärästä rakkaudesta.
Lukemattomiin maailmankaikkeuksiin liittyvät kysymykset ovat varhaisteini-iässä oleville koululaisilleni arkipäivää. Heistä pelimaailmat "hyviksineen ja pahiksineen" ovat yhtä kiinnostavia kuin mustat aukot tai avaruus tai... muut meistä katsottuna ulkopuolella olevat vieraat maailmat.
Käsitykseni on, että modernin aikamme tietokonepelien sisällön kehittäjät ja suunnittelijat tuntevat kirjallisuuden, joka käsittelee kuolemanrajakokemuksia. Näyttää kuitenkin siltä, että pelinrakentajien haavoittumaton tietoisuus on jäänyt pahuuden manalaan rakkauden maailman sijasta. Tämän päivän lapset siis elävät interaktiivisissa rinnakkaisissa maailmoissa, joista vanhempi sukupolvi kenties luki vain kirjoista. Tämän päivän pelit eivät kirjojen tavoin jätä lapsille aikaa ja tilaa omien mielikuvien syntymiselle.
Pelaajat saattavat tietää jo varhain, että pahuus on läsnä kaikissa maailmankaikkeuksissa. Sitä he puolestaan eivät pelaamalla saa tietää, että pahuus on läsnä pieninä määrinä. Alexander muistuttaa, että "pahuus on tarpeellista, koska ilman sitä ei voi olla vapaata tahtoa, ja ilman vapaata tahtoa ei voi tapahtua kasvua. Niin kauhistuttavalta ja voimakkaalta kuin pahuus toisinaan vaikuttaakin meidän maailmassamme, on rakkaus monin verroin sitä voimakkaampi suuremmassa mittakaavassa ja tulee loppujen lopuksi viemään siitä voiton.
Tähän uskon. Ja siihen, että voima piilee elämänuskossa.
Rakkaus on kaiken kantava voima
Lähetin muutama päivä sitten surunvalittelukortin, jossa oli valmiiksi painettua tekstiä "muistoista, jotka jäävät elämään". Halusin kuitenkin lisätä korttiin henkilökohtaisen tervehdykseni . Se löytyi Alexanderin kirjasta.
"Rakkaus on kaiken perusta, siitä ei ole epäilystäkään. Pyyteetön rakkaus on perimmäinen todellisuus, se käsittämättömän ihana perimmäinen totuus, joka elää ja hengittää kaiken ytimessä, mikä on olemassa tai mikä tulee olemaan, eikä ole mahdollista saada ymmärryksen häivääkään siitä, keitä ja mitä me olemme, ellei ole tietoinen rakkaudesta ja aseta sitä kaiken perustaksi."
Tervehdykseni tarkoitus on osanotto suruun. Haluan sillä myös rohkaista perhettä yhä vain luottamaan ja uskomaan rakastamaansa poikaansa, joka lähti pois mutta jonka mieli (sielu tai henki) nyt elää ja hengittää osana kaiken ydintä, joka on rakkauden sanaton todellisuus.
Tervehdykseni on lainaus Eben Alexanderin kirjasta Totuus taivaasta. Tähän mennessä olen lukenut kirjan noin kahdesti. Lupasin kertoa lukukokemuksestani myös alakouluikäisille (3. -6. lk) oppilailleni, sillä opetan heille uskontoa, ja uskontotunnilla voimme luvan kanssa puhua hyvästä ja pahasta rakkaudesta, oikeasta ja väärästä rakkaudesta.
Lukemattomiin maailmankaikkeuksiin liittyvät kysymykset ovat varhaisteini-iässä oleville koululaisilleni arkipäivää. Heistä pelimaailmat "hyviksineen ja pahiksineen" ovat yhtä kiinnostavia kuin mustat aukot tai avaruus tai... muut meistä katsottuna ulkopuolella olevat vieraat maailmat.
Käsitykseni on, että modernin aikamme tietokonepelien sisällön kehittäjät ja suunnittelijat tuntevat kirjallisuuden, joka käsittelee kuolemanrajakokemuksia. Näyttää kuitenkin siltä, että pelinrakentajien haavoittumaton tietoisuus on jäänyt pahuuden manalaan rakkauden maailman sijasta. Tämän päivän lapset siis elävät interaktiivisissa rinnakkaisissa maailmoissa, joista vanhempi sukupolvi kenties luki vain kirjoista. Tämän päivän pelit eivät kirjojen tavoin jätä lapsille aikaa ja tilaa omien mielikuvien syntymiselle.
Pelaajat saattavat tietää jo varhain, että pahuus on läsnä kaikissa maailmankaikkeuksissa. Sitä he puolestaan eivät pelaamalla saa tietää, että pahuus on läsnä pieninä määrinä. Alexander muistuttaa, että "pahuus on tarpeellista, koska ilman sitä ei voi olla vapaata tahtoa, ja ilman vapaata tahtoa ei voi tapahtua kasvua. Niin kauhistuttavalta ja voimakkaalta kuin pahuus toisinaan vaikuttaakin meidän maailmassamme, on rakkaus monin verroin sitä voimakkaampi suuremmassa mittakaavassa ja tulee loppujen lopuksi viemään siitä voiton.
Tähän uskon. Ja siihen, että voima piilee elämänuskossa.
Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoista