27 kesäkuuta 2025

Vihta-Paavo ja 142-säkeinen Runo Viinasta julkaistiin 1820 Turun Wiikkosanomissa

 7.11.2019 /  nosto 27.6.2025. 

katakorhonen56@gmail.com

Lähde:

Vanhan Rautalammin Korhosten sukuseura. Julkaissut teoksen, 

Vihta-Paavon Runot ja laulut

Runo viinasta teki Korhosen Vihta-Paavosta aikansa runoilijan: 

Runoilija viiden sukupolven takaa 

Isäni oli Rautalammin Korhosia, niitä samoja, joita ”savolainen sarkahousu”, kansallisrunoilija, Vihta-Paavo, Paavo, Paulus Korhonen oli. Merkittävää Sulon ja Paavon välisessä verisukulaisuudessa ovat Pulkkisen, Karhusen, Variksen, Närhen ja Pakarisen savolaisvaimot eli äidit ja tyttäret. Vihta-Paavo on Sulo Korhosen neljäs serkku viiden sukupolven takaa, ja hänen kuolemastaan (1840) tulee 18. marraskuuta kuluneeksi 179 vuotta (vuonna 2019).

Savolaisia sarkahousuja, Korhosia Rautalammilta.




Maailma on yhä edelleen miesten. Myös monet minun tähänastiset elämäni tärkeät ihmiset ovat olleet miehiä. 

Ihmisen elämä, sen alku, sukupolvien jatkuvuus, ohikiitävät vuodet, elämän loppu – silkkaa hulluuttako? Ehkä. Siksi aloitan maailmani määrittelystä.


Ensimmäinen oma kirjani ”Peiliin katsomisen paikka, Ursulan tyttäret” (2019) vie lukijansa 1580-luvun Tornionlaakson seuduista Kolariin ja Sieppijärvelle. 

Sieltä tulivat äitini vanhasuomalaiset äidit - ja äitini isän ”Ilmarin pojat” eli skandinaavista perua olevat miehet.


Kotipitäjäni Kolarin ja Ruotsin Pajalan seutu saivat ensimmäiset uudisasukkaansa Wanhan Rautalammin seuduilta 1560-luvulta alkaen. Ajankohta oli voimakasta maamme asuttamisen aikaa, sillä samaan aikaan asutettiin niin Tornionlaaksoa kuin Suur-Rautalammia. Elettiin asutusvaihetta, jolloin hämäläinen eräkausi oli Pohjois-Hämeessä päättymässä. Niinpä Laatokan Karjalan ja Savon linnaläänin perua olevat Suur-Lappeen – Jääsken alueelta lähteneet Korhos-uudisasukkaat siirtyivät tiettyä reittiä pitkin Suur-Rautalammin alueelle.


Isäni oli Rautalammin Korhosia, niitä samoja, joita ”savolainen sarkahousu”, kansallisrunoilija, Vihta-Paavo, Paavo, Paulus Korhonen oli. Merkittävää Sulo-isäni ja Paavon välisessä verisukulaisuudessa ovat Pulkkisen, Karhusen, Variksen, Närhen ja Pakarisen savolaisvaimot eli äidit ja tyttäret. Vihta-Paavo on Sulo Korhosen neljäs serkku viiden sukupolven takaa, ja hänen kuolemastaan (1840) tulee 18. marraskuuta kuluneeksi 179 vuotta.


Turun Wiikkosanomien ensimmäinen vuosikerta ilmestyi 1820. Sen numerossa 23 julkaistiin 142-säkeinen Runo Viinasta. Tämä oli ensimmäinen lehden palstoille päässyt Paavo Korhosen runo. Mikä oli Paavo Korhosen maailma?


Vihta-Paavona tunnettu kansanrunoilija Paavo Korhonen syntyi nykyisen Vesannon pitäjän Sonkarinkylän Ukkolan talossa 21.5.1775. Jo lapsena kerrotaan Paavon opinhalun olleen niin poikkeuksellisen voimakas, että se herätti seurakunnan pappienkin huomiota: lukemaan ja kirjoittamaan oli opittava opetuksen puuttumisesta huolimatta. Apuun tulivat pitäjänapulainen ja kappalainen Johan Krogerus, myöhemmin kirkkoherra Gabriel Krogius, joka opetti häntä kehittämään kirjoitustaitoaan. Kirjoituskaavionkin hän sai – sen ajan aapisessa ei sellaista vielä ollut – todennäköisesti Istunmäen Kustaa Varikselta, joka oli näihin aikoihin päässyt opintielle Waren-nimisenä, ja valmistui myöhemmin papiksi.

Opinhalun ja savolaisen uudistilallisen maailma oli Vihta-Paavon maailma.


Elämänkertarunossaan Paavo mainitsee runotyönsä käännekohdaksi jalan katkeamisen; ahkeran työmiehen oli pakko jäädä useaksi kuukaudeksi sisäpuuhiin. ”Ilmaantui isompi into ruveta runon tekohon.” Runot vakavoituivat. Oli tullut aika pohtia maailman menoa ja kiinnostavia ajankohtaisia kysymyksiä. Suomen sodan (1808- 1809) hävityksen ja epävarmuuden aikoja seurasivat uudistusten vuosikymmenet. Keisarin laaja kiertomatka Suomeen koettiin merkkinä paremmasta tulevaisuudesta. Näiden vuosien tapahtumat tallentuivat runoihin kotiseudun näkökulmasta.


Paavo Korhosen kohtalon runo; kokemusten jättämiä sisäisiä tuntoja.
RUNO: Laulu omasta elämästänsä, sivu 336 teoksessa Vihta-Paavon Runot ja laulut.


Vuosi vanhan vanhentaapi,

Kaksi lapsen kasvattaapi.

Sama se minulle sattui,


Lassa lauluja osailin,

Tulin siitä tuntemahan

Vielä puolet puustavia,

Aloin läkillä lykätä

Ja panna paperin peälle

Joutoaikana jotakin

Miesten muihenni katella.


Aatran kuressa kuleksin,

Koko viikot viivyin siinä,

Siiven kynä silloin kuivi,

Kovin leveäks levisi,

Oli niinkuin oatran kärki;

Olin oppinut ojalle,

Viivyin siellä toisen viikon,

Kuivi läkkini kuraksi,

Kyllei se kynästä juossut.

Palotyössä paljon uuvuin,

Siellä silmätkin pilauntui,

Näkö oli niistä näistä;

Elon aikana enemmän

Sirpin kammissa kamusin,

Viikot viljoa kokoilin.


Sunnuntaina suuvittelin

Pannani paperin päälle

Mitä oli miehen olla.

Olipa käsi olkapeästä

Kovin käynyt kankeaksi,

Oli se kyllä kyynäspeästä,

Kaikitekkin kalvosesta;

Eipä peukalo pitänyt

Kylläksi kyneä kiini,

Koko koura painoi paljon,

se painoi paperin puhki.

Eikä tullut miehen mieltä,

Ett oisin heti herennyt,

Työstä turhasta herennyt.


Pahat pojat palkan antoi,


viettelivät viinan kansa;

Alkoivat aluksi pyytää

Aata Beetä antamahan,

Viimein virret tykkänänsä,

Koko laulut laittamahan.

Se oli opista voitto,

että jouvuin juomariksi,

Ratkesin kylänraitiksi.


Kaikk on virret verrattavat

Semmosen sepän takeisiin,

Joka ahjolleen ajaapi,

Hiilet polttaapi poroksi.

Turri rauvan turmeleepi,

Ei kunnon kalua tule.


21 kesäkuuta 2025

Samuli Paulaharjun tallentama tieto elää ja välittyy perinteestä ja menneistä sukupolvistaan kiinnostuneiden ihmisten ansiosta.

katakorhonen56@gmail.com
8.11.2021, nosto 21.6.2025.


Paulaharju, Samuli. Tunturien yöpuolta. Vanhoja tarinoita. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2000. Esipuhe Veli-Pekka Lehtola.

"Paulaharjun kohtalona oli jäädä yhden teoksen kaunokirjailijaksi. Siihenkin löytyi syy Lapin kirjailijoista. Vaikka Tunturien yöpuolta sai yleensä ottaen erinomaisen vastaanoton, yksi ainoa - Lapin kirjailija Arvi Järventauksen tekemä - kritiikki lopetti hänen kaunokirjalliset harrastuksensa. (Veli-Pekka Lehtola, 2000) 




Paulaharju, Samuli, Tunturien yöpuolta. Vanhoja tarinoita. Pitkänen Lauri, Alapartanen Jouko, Hiltunen Petri, Kaulanen Lea, Kaulanen Elsa-Maria. Salakirjat, 2018. 

"Ensi kosketuksen Lappiin Paulaharju sai 1910 ollessaan avaamassa vesoittunutta Suomen ja Venäjän välistä rajaa. Tällä matkalla hän näki ensimmäisen kerran myös Kuolan Lapin, jonka hän otti keruualueekseen jo 1914..." (Lukijalle, em. kuvakirjasta 2018) Kuolan Lapilla kirjoittaja viitannee Venäjän kolttasaamelaisiin. Itse olen kiinnostunut selvittämään, tapasiko Paulaharju varhaisilla Lapin reissuillaan Petsamossa asuvaa vienankarjalaisyhteisöä, meripetsamolaisia kalastajia.

Työryhmä & Ollikainen, Aki (toim.) Kelontekemä ja Tepsa. Kylien historiasta ja suvuista. Kittilämedia Oy/Tornion Kirjapaino Oy, 2011.

Nykyisessä Kittilän kylät -luettelossa löytyy Tepaston kylä,  Ollikainen Aki on toimittanut 2006 kirjan nimeltä, Jokitörmiä ja juurakoita. Tarinoita Tepaston kylistä. Kirjan on julkaissut Tepaston kylätoimikunta.

Samoin Elsa-Maria Kaulanen (alla) mainitsee Kittilän kylistä Tepaston.

Aki Ollikaisen mukaan (2011),
"Kesällä 1920 Samuli Paulaharju teki kansatieteellisen perinteenkeruumatkan Kittilään, ja kiersi tuon kesän aikana kaikki Kittilän kylät"--- ja "Tepsaa Paulaharju kuvaili muistiinpanoihinsa: -Tepsa on Jeesiöjoen rannalla, tasaisella hietakentällä. Keskellä kylää on ensimmäisen talon sija, ja näkyy myös vanhoja lappalaisten asuinsijoja. Peltoja vaaralla kylän pohjoispuolella. Ihmiset mustatukkaisia ruskeasilmäisiä."


ELSA-MARIA KAULANEN. Taiteilija. (Linkki: Kolarissa Lahjaksi kirja -tilaisuus 2020, taiteilija siellä)


Kirjassaan Lapin muisteluksia Paulaharju kiertää kotiseudullani Kolarin Äkäslompolossa sekä muun muassa Kittilän Tepastossa, mistä isäni suku on kotoisin. Siellä keräämänsä aineiston hän on kirjaansa koonnut mielestäni niin hienosti ja mukaansatempaavasti kuvineen päivineen, että intouduin lopputyönäni maalaamaan tarinoita kuviksi valmistuessani vuonna 2008 Taidekoulu Maasta.

Paulaharjun teoksessa kerrotaan isäni isoisoäidistä, Reeta Heljusta, jota kovasti houkuteltiin maahisten taloon tyttäreksi. Reeta kuitenkin osasi varoa ottamasta vastaan maahisten tarjoamia ruokia, ja näin pääsi takaisin kotiin. Salmi-Simu, yksi Peräpohjan viimeisistä porolappalaisista, taas oli äitini isoisän isoisä.
Lieneekö syynä tämä edellä mainittu yhteys tarinoihin vai Paulaharjun hieno kansanperinteen kuvaus, mutta harvoin on kuvittaminen ollut niin mukavaa ja helppoa kuin tämän sarjakuvan parissa se on ollut. Kiitos kaikille, jotka ovat tämän projektin mahdollistaneet. 

LEA KAULANEN. Taiteilija.


Paulaharjun tekstit ovat olleet minulle läheisiä jo vuosien ajan, sillä hän on kerännyt myös oman kotiseutuni historiaa ja elävöittänyt sitä tarinoilla ja kuvauksilla ihmisistä. Hänen kirjastaan löysin kuvan myös esi-isästäni, raitiolappalaisesta, sekä kertomuksia hänen elämästään. Sitä kautta minulle avautui iso osa sukuni historiaa!
Erityisesti olen ihaillut Paulaharjun kunnioittavaa tapaa kuvailla ihmisiä, ymmärtäen, lempein sanankääntein, väheksymättä. Hän keskusteli tavallisten kansanihmisten kanssa tarinoita tallentaen ja perinnetietoa keräten, kuvaten ja kuvittaen. Paulaharju on kuvannut sellaista maailmaa, joka ei olisi kertomusten ja muistelusten kautta enää useamman sukupolven takaa välittynyt.

Paulaharjun Tunturien yöpuolta -teoksen (2018)  muita kuvataiteilijoita ovat Lauri Pitkänen, Jouko Alapartanen ja Petri Hiltunen.

20 kesäkuuta 2025

ARKIVET - VÅRT KOLLEKTIVA MINNE. Näin myös Suomen Tornionlaaksossa. Amerikkaan, Amerikkaan...

 23.5.2022, nosto 20.6.2025

Parempaa elämää oli pakko hakea...

Ensin lähti Isä-Granat Amerikkaan. Kolme lasta ja äiti jäivät Peräjävaaraan, Pajalaan. Sittemmin piti hyyryläisäiti-Granatin kerjätä kunnalta apua. Isä-Granat tuli takaisin - hakeakseen kaksi työmiehiksi kasvanutta poikaansa Amerikkaan. Sinne lähtivät kuten niin monet muutkin köyhän Ruotsin alamaiset.

Minun suuri iloni on kertoa, että tämän siirtolaisperheen elämä on jatkunut Illinois-nimisessä osavaltiossa Pohjois-Amerikassa. Suvun nimi Granat elää "muistona Pohjois-Ruotsista". 



Tornionlaakson paikallishistoriaa vaimoitten näkökulmasta, ilmestyi 2019. 

Kirjani sytyttää ihmisiä, joita sukututkimus kiinnostaa - tyyliin "näinkin voi ihmisistä kertoa". Kirjani sytyttää erityisesti ihmisiä, jotka löytävät itsestään Tornionlaakson - jos on sytyttääkseen.

Jokainen sukututkimusta harrastava tietää, kuinka hidasta on kirjoittaa tietoon perustuvia "elämänmakuisia tarinoita" .

Tornionlaaksossa tehtävälle sukututkimukselle parasta ovat monipuoliset lähteet. Svenska Arkivet ja Suomen Kansallisarkisto palvelevat kaikkia ihmisiä, jotka kulttuuriperinnöllistä tietoa tarvitsevat.

Ursulan tyttäret -kirjastani ei löydy yllä olevan Tilda Granatin  tarinaa. Kuitenkin se on "syntymässä" - aikaa myöten. Sykähdyttävin hetki tarinan etenemisessä tapahtui Tildan löytymisestä parin vuosikymmenen kuluttua!

Löysin Ruotsin Pajalan seurakuntaa koskevan dokumentin, jonka Sigurd Westman oli kirjoittanut puhtaaksi. Tildan avustusanomuksessa mainitaan, että vaimo ei kykene elättämään kolmea alaikäistä lasta. Alla olevan näytön perusteella näyttää kuitenkin siltä, että Tildalle annettu apu (1894) meni perille - kaksi työmieheksi kasvanutta poikaa pääsivät Amerikkaan - mahdollisesti isänsä, 49-vuotiaan Johan Petter Granatin toimesta. 

Vuoden 1909 lähtijöitä ("Tildan Peräjävaarasta") olivat 23-vuotias Hjalmar Granat (s. 1886), 21-vuotias Gustav Adolf Granat (s. 1888) ja 49-vuotias Johan Petter Granat (s. 1860).


Nordamerikautvandring från pajala församling1860 - 1930, till USA och canada.

Sigurd Westman gjorde avskrift av dokumenten.


1909

Forsström Teresia

Hemmansägardotter

Pajala

21

1909

Lehto Karl Johan

Hemmansägarson

Kieksiäisvaara

24

1909

Lahti Anna Gensina

Backstugusittardotter

Pajala

19

1909

Uusitalo Signe Maria

Arbetskvinna

Sattajärvi

21

1909

Lahti Karl Artur

Backstugusittare

Sattajärvi

19

1909

Palo Walde

Inhysesman

Juhonpieti

30

Utv. år

Namn

Yrke

Utvandrad från

Ålder

1909

Haapala Emma Severina

Backstugusittardotter

Erkheikki

19

1909

Johansson Johannes

Åboson

Nuuksujärvi

24

1909

Granat Hjalmar

Arbetare

Peräjävaara

23

1909

Granat Gustav Adolf

Arbetare

Peräjävaara

21

1909

Granat Johan Petter

Arbetare

Peräjävaara

49

1909

Nykänen Karl Henriksson

Arbetare

Kangos

32

1909

Sundberg Nils Oskar

Arbetare

Junosuando

24

1909

Poromaa Anders

Arbetare

Junosuando

34

1909

Kangas Levi

Bondson

Junosuando

26

1909

Wälivaara Justinus

Arbetare

Pääjärvi

20


15 kesäkuuta 2025

Nimipäiväkahveilla, Vienonpäivänä, 15. kesäkuuta: Äitiys on elämänmittainen matka.

Tänään on 15. kesäkuuta (2025). On Vienon nimipäivä. Äitini oli Vieno Alida. 

Vienonpäivän iloksi pääsin tapaamaan ystävääni Reetaa hänen kotonaan. Samalla sain kohdata Tarjan, joka on Reetan nuorimmainen. Tarja perheineen elää kaukana Etelä-Ruotsissa. 

Reetan kanssa olemme ystävyytemme alusta alkaen keskustelleet pintaa syvemmistä asioista. Esimerkiksi siitä, kuinka paljon itseymmärrystä ja armollisuutta vaatiikaan äitiys.

  


Reeta-äiti  &  Tarja-tytär.

Kiitos. Oli suuri ilo kohdata teidät yhdessä. 

                            Vienonpäivänä, 15. kesäkuuta 2025 Reetaa ja Tarjaa tapaamassa.

                                                                              
   
  

Tervehdin tänään Reetaa ja Tarjaa lukemalla kirjeeni ääneen heille. Ystäväni Reeta on aiemmin esittänyt myös minulle runoja, joita hän rakastaa. Nyt oli minun vuoroni esittää...     

Kirje Vieno-äidille, Katalta.  (2019)

Voi, äiti. Jos kuulet minua siellä ikuisen rakkauden taivaassa, tässä tulevat terveiseni.

Paljon ja kaikkea mahdollista on tapahtunut poismenosi jälkeen, mutta niinhän se on, että muutos muuttaa, ja suuri elämänmuutos muuttaa kaiken. Sinä et meidän neljän äitinä, etkä lastemme mummona päässyt perinteisellä tavalla toteuttamaan itseäsi eläkkeellä ollessasi, sen sijaan rakastit kaikki lastenlapsesi vahvoiksi.

Mitäkö minä? Samaan aikaan töitä tein, elinhän ruuhkavuosia (lapsellista slangia, huom.). Vasta paljon myöhemmin tajusin tehneeni väärin myös itseäni kohtaan, siis antaneeni itsestäni yli voimavarojen ihanille oppilaille, heidän vanhemmille ja oman työni kehittämiselle. 

Äiti, hain työnohjausta ja keskusteluapua, ilman sitä en vieläkään ymmärtäisi itseäni enkä sinun suunnatonta arvoasi. Suurin jäljellä oleva suruni nouseekin tapahtuneen peruuttamattomuudesta; mitä taakseni jätin, sen olen edestäni löytänyt, ja se on minun hyväksyttävä.

Tiedän, että lapsuus- ja nuoruusvuosinasi sinä sait toteuttaa itseäsi. Sinulla oli ystäviä, suuri joukko sisaruksia, olit isäsi tomera tyttö, teillä oli suvun yhteisiä kokemuksia, ja Juniskärin evakkomatkakin sinun ollessa 15-vuotias. Uskon sinun Ruotsissa ihastuneen ruotsalaisiin ja päinvastoin.

Kotiin paluun jälkeisenä vuonna 1945 menit uudestaan sinne, nyt Göteborgiin asti, asuihan siellä tuttuja kyläläisiä ennestään. Viivyit kaupungissa ainakin sen verran, että joku Sven Erik ehti saada sinulta Göteborgin c/o osoitteesi, ja näin poika sai sinulle postikortilla ilmoitettua, että hän ei ole oikein varma, pääseekö hän flunssansa takia tulemaan sovittuna aikana sovittuun paikkaan! 

En liioittele.

Leninkitehtaalla (Ulricehamn, 1953-1954) hauskat pomot eivät osanneet sanoa etunimeäsi Vieno, sinusta tuli Veino. Voi, Äiti-rakas, kaikki sinun ruotsalaiseen nuoruuteen, hauskanpitoon liittyvät valokuvat ja muutama postikorttikin ovat olleet kotona tallessa sinun albumissasi - ja niitähän minä olen tutkinut 60-luvun alusta alkaen. Joskus (pikkuvanhana lapsena) olin niin mustankipeä... 

Vasta kun sinä nukuit pois eli kuolit (2007), rupesin etsimään itseäni sinusta. Ja mitä löysinkään: löysin itseni - ja paljon, paljon enemmän kuin arvasinkaan. Äiti, et tiedä, kuinka ylpeä olen sinusta ja kaikista sinun elämääni tuomista ihmisistä, Tornionlaakson vanhoista suvuista ja sukulaisistasi.

Kuolemasi jälkeen surin sitä, miksen eläessäsi ymmärtänyt keskittyä sinuun sen vertaa, että olisin saanut sinut puhumaan elämästä. Emme pahemmin pysähtyneet puhumaan esimerkiksi siitä, mitä isä pohjimmiltaan tarkoitti, kun hän joskus ilkeyttään kehotti sinua katsomaan peiliin. Silti tiedän, että paljon puhui myös hiljaisuus meidän välillä. Vaikka olit luonteeltasi varautunut, tiesin, että mitään et tietoisesti salaillut. 

Nyt kun olen löytänyt itsestäni sekä sinut että kaikki lähi- ja etäsukulaisemme, ja jopa ystäväsi; nyt uskon, että näin pitikin elämän edetä. 

Löytöretkeni sinun luoksesi, äiti...se on tehnyt minusta vapaan ja elämästä innostuneen. On se niin hienoa tuntea ja ymmärtää itseä äitinsä tyttärenä. Ja varmaan uskot, kun sanon, että sinulla ei voinut olla aavistustakaan, miten hyvää perua ovat Eino-vaari ja Aili-mummo olleet. Jostakin syystä (selviää aikanaan) lähisukujemme itsetunto on ollut ja edelleen on heikko. 

Jutellaan taas, tulen käymään haudalla jonakin päivänä, terveisiä isälle,

t. Kata 


13 kesäkuuta 2025

Reeta Joensuu, ja Yli-Iin kirkkokuoron vireät toimintavuodet.

Laulamalla iloa ja yhteenkuuluvuutta.

 Julkaistu 10.9.2024. Nosto 13.6.2025.

Kuorolaiset alkaen vasemmalta 1. Raija Pyörälä 2. Eila Tuomaala 3.Leena Kukkola 4. Elsa Ahola 5. Marjatta Aalto 6. Reeta Joensuu 7. Anja Hyyryläinen (kanttori) 8.Vilma Tiri 9. Eila Ylisiurua 10. Sirkka Puolakka 11. Eeva-Liisa Pernu (takana) 12. Aila Lahtinen 13. Helvi Maalismaa 14. Maija-Liisa Kaleva
15. Salme Tuomela 16. Enni Kortti. Takarivissä 1. Sirkka Jussila 2. Elina Maalismaa 3. Ritva Piira 4. Eija Mäkelä 5. Pirkko Turtinen. Miehet vasemmalta alkaen 1. Martti Niskala 2. Niilo Lahtinen 3. Pauli Lahtinen 4. Hemmi Ylisiurua 5. Reino Sillankorva.




Juhlat vietettiin 2008. Kronikan kirjoitti Reeta Joensuu.

Reetan (ja muiden eläkeläisten) kanssa Kajaanin teatterissa, 2024.


                                                

Yli-Iin kirkkokuoro juhli 40-vuotispäiväänsä helmikuussa 2008. 

Reeta Joensuun kronikka kertoo kuoron tapahtumista tuohon aikaan, jolloin kirkkoherrana Yli-Iissä toimi Toivo Hyyryläinen. Niinpä kirkkoherran puolisosta, Anja Hyyryläisestä tuli kuoron henkinen toiminnanjohtaja, joka käytännössä kutsuvasti kokosi ja lämmöllä ylläpiti kuoroansa. 

Kirkkokuorolainen Reeta Joensuu toimi oman aikansa myös kuoron puheenjohtajana. Hänen uutta luovasta kirjoittajan kynästään on peräisin esimerkiksi alla julkaistava, kirkkokuoron toiminnasta kertova kronikka, jonka hän sepitti vanhojen pöytäkirjojen pohjalta (vuonna 2008).

Reetan Kronikka 

rakentuu säkeistöistä: 1. Kuoro 40 vuotta. 2. Harjoitukset. 3. Esiintymiset. 4. Koulutus. 5. Retket. Esiintymismatkat. 6. Juhlahetket.


1. Kuoro 40-vuotias perhe. Tapahtumia viimeiseltä  15 vuoden taipaleelta.

Kuoro kirkon helmassa,
täyttää tänään vuosia.
Perheenä nyt juhlikaamme
kuorotyötä muistelkaamme.  
Anja perheen äitinä se meillä vielä häärii, lauluja on opettanut meille satamäärin.
Pappilassa kirjoitettu monet laulut meille, kirkkoherran kynästä ne pääsi karkuteille.
Laulajathan kuoron tekee,
lahjojaan kun käyttää,
heille Anja johtajana nuotit, soinnut näyttää. 
Kuorolaiset meillä ovat myöskin suurenmoiset, jos on joku väsynyt, silloin laulaa toiset. Eskon, Elsan, Hanneksen lähtö oli vuorossa, ehkä laulavat he siellä enkelien kuorossa. Kuorolaisten määrä meillä vakio on ollut, jos on joku lähtenyt, on uusi mukaan tullut.

2. Harjoitukset 

Harjoitukset kuorotyölle luovat oivan pohjan. 
Joulun jälkeen aloitamme aina tämän touhun. 
Monta kertaa rientää täytyy, kaikki muu vain jättää,
oppimisen ilosta myös ilta usein päättää.
Kesän jälkeen syksyllä, kuoro jälleen koossa, kerrataan ja harjoitellaan aina jotain uutta. 
Harjoitusten lomassa joskus kuorovieraita, yhdessä myös hiotaan jotain ohjelmaa.
Kahvitellaan, keskustellaan voimia näin kootaan, vuodet vaihtuu, kaava sama, torstaina me tavataan.
Laulut, virret valmistuvat seurakunnan kuulla,
kuoro juhlapukuisena veisaa joka suulla.

3. Esiintymiset 

Kirkkovuoteen meillä mahtuu monen monta juhlaa,
niissä kuoro laulaa aina, lahjojansa tuhlaa.
Helatorstai, helluntai, pääsiäisen aika,
vainajien muistopäivä sekä joulun taika. 
Ilolaulut, surulaulut niissä vuoroin soivat, kuoron laulut, muistoin helmet aina mieleen tuovat.

Joen taakse joka vuosi teemme jonkun retken
vanhoille kun laulamme, suomme ilon hetken.

Lähetyksen juhlissa on mukana myös oltu,
Sepän seurat laulettu ja silloin kirkkoon tultu.
Omat lähetit on kuoro aina matkaan saattanut, paluun jälkeen juhlavasti vastaanottanut.

Sotiemme veteraanit juhlaansa kun viettää,
siellä myöskin lauluillamme heitä saamme kiittää.

Nuorten rippikirkkoonkin me tervehdyksen tuomme
elämälle tulevalle siunauksen suomme.

Äiteinpäivät juhlamieltä meille myöskin tuovat,
kaikki äidit silloin meidän lauluja saa kuulla.

Itsenäisyyspäivänä myös laulut, virret soivat 
sankareita muistella,
myös kuorolaiset voivat.

Tekstiilit on kirkkoon saatu, kauniit huovutetut.
Ikkunoihin lasit hienot, värein koristellut.
Seurakunnassamme silloin ilojuhla suuri
kirkkokansa siellä myöskin laulujamme kuuli.

Monen monta muuta juhlaa kirkolla on ollut, 
kuoro sinne mukaan aina kutsusta on tullut.

Lauleluita Yli-Iistä CD-levyyn kerran, mukana sai kuoro olla jonkin laulun verran.
Kantaattikin kerran tehtiin Toivon sävelistä,
Pudasjärven kuoro auttoi paljon meitä siinä.






4. Koulutus

Koulutusta äänen käyttöön kanttorimme antaa,
kuuntelemaan opettaa, miten äänet yhteen kantaa.
Naapurien seurakunnat tutuiksi on tulleet, niissä usein oppimassa olemmekin olleet.

Piiri myöskin apuaan koulutukseen antaa,
Ouluun kuorot kokoontuivat kaikki yhtä aikaa. 
Joka vuosi opimmekin aina jotain uutta, lauluihimme iloa ja yhteenkuuluvuutta.

Järjestäytymiseen myös on kuoro saanut oppia.
Kursseilla on opastettu, miten siinä toimia. 
Puheenjohtajalla tämä täytyy olla hallussa, sihteeri kun kaiken kirjaa jäsenien touhuista.
Rahahuolet kuorossa täytyy jonkun kantaa
sekä kuoron johtajalle myöskin tuki antaa.

5. Retket. Esiintymismatkat.

Joka vuosi kuoro tekee jonkin pienen retken, silloin
sielu levätä saa kuorotyöstä hetken.
Anja johtotähtenä on retkillämme ollut,
Aulis sekä Juha, kuskit tutuiksi on tulleet.
Suomea me matkustimme aina ristiin rastiin,
retkillämme tutustuttiin seurakuntain kastiin.

Tutuiksi on meille tullut Pyhäranta, Laukaa,
siellä meistä vieraita he saivat aika kaukaa.
Kuoro kulki Kuusamossa useamman kerran, 
Kemin Lumilinnassakin viipyi hetken verran.

Kotka tuli tutuksi ja Haminassa käytiin, 
Anna-Maija ohjas meitä, kirkko myöskin nähtiin.
Lentiira ja Suomussalmi itärajan kunnat, 
matkakohteina olleet meillä nekin suunnat.



Kotka tuli tutuksi, ja Haminassa käytiin.



Seurakuntain vieraina me hetki viivähdettiin,
lauluillamme omilla me heitä tervehdittiin.

Yli rajan kulki vielä kuorolaisten retki,
Kalevalan laulumailla vietettiinkin hetki.
Ystäväksi meille, saatiin sieltä kuoro,
lauluin heitä tervehtiä oli meidän vuoro.

Retket Laulujuhlille on oma lukunsa,
kaikki siellä laulaa aina juhlapuvussa.
Oulussa ja Kuopiossa viimeksi on oltu,
Turussa ja Kemissä myös tutuiksi on tultu.
Kuopiossa kulkueessa oma lippu liehu.
Kuorolaisten mielen täytti sanomaton riemu.

6. Juhlahetket 

Oman lipun vihkiminen oli juhla suuri,
urut soi ja kirkkokansa ilolaulun kuuli.

Vuosia kun kuoroväki joskus aina täyttää,
silloin äänivarojamme saamme lauluun käyttää.
Kakkukahvit silloin juodaan, kaikilla on hauskaa, 
uusi päivä silloin aina surutta voi alkaa.

Pikkujoulu kuorolaisten ompi oma juhla,
saahan sinne puolisotkin aina mukaan tulla.

Kuorovieraat tuovat meille montya iloa
niitä juhlahetkiä on hauska muistella.

Tässä kuoron toiminnasta ainakin on puolet,
laulut meiltä karkottavat ikävätkin huolet.
Anjalle ja kuorolle toivotella voimia, että kuorotyössäkin me jaksaisimme toimia.
Seurakuntaakin me saamme kiittää
kun toimintaamme tuki riittää.

Kronikkani päättyy tähän,
voitte taputtaa nyt vähän!



Reetan kronikka kuoron Riemuvuodesta, 2000

Rantapohja kotiin saapuu, siinä kuoroon kutsu on.

Torstai-illan harjoitukset monet ilot lohdut suo.

Sinne tullaan laulamaan ja yhdessä myös olemaan.

Kahvituokiotkin meiltä äänet aina irroittaa, korvatulpat joskus oisi siellä aivan paikallaan.

Emäntinä vuorollaan listan mukaan toimitaan.

Kotiinkutsut juhlan tuo, vapautta rintaan luo.

Ystävyys vain lujittuu kuoroperhe avartuu.

Johtajana meillä on Anja, rouva verraton, kun hän astuu eteen kuoron, saa hän heti puheenvuoron. Pappilasta terveisiä Bemarilla kuljettaa, rovastilta usein meille nuotit laulut tuoda saa. Lahjoillansa meitä auttaa varjelee ja rakastaa, osaammeko arvon antaa, häntä myöskin kannustaa.


"Pappilasta terveisiä Anja-rouva kuljettaa; rovastilta usein meille nuotit laulut tuoda saa."
Toivo Hyyryläinen. Yli-Iin kirkkoherrana vuodesta 1981 lähtien.

Sirkka sydämeltään on kuorolainen verraton, nuijaa puheenjohtajan käyttää arvovallallaan.

Pirkko sisko vierellään silmät myöskin selässään pyyteetöntä apuaan antaa aina ajallaan.

Eeva-Liisan ja Elinan äänet korkealle soivat. Eeva-Liisan kujeet oivat meille monet riemut toivat.

Eila Vilman kanssa on pari erottamaton. Ei huoli muita, vierellään on hyvä olla hällä näin. Vilman ääni puhtaana soipi meidän korvissa.

Salme Leuvan tyttö on niin hiljainen ja vaatimaton laulaa minun vierellä iloisella mielellä.

Aila Reetan vierellä uskollinen ystävä, rahahuolet kuoron kantaa, siitä täytyy kiitos antaa.

Päivikki on lemmikki sopraanojen suosikki, nuotit kaikki hoitaa kantaa, unohdukset anteeksi antaa, massu kasvaa, vauva varttuu, ilo siitä meille karttuu.

Sisarukset tummat somat Elvi sekä Elsa, Elvi ratsutilalta, Elsa vanhainkodista, yrittävät mukaan aina torstaina ja sunnuntaina.

Marjatta on ilon usein kuorollemme tuonut kodin ukset avoimina levon hetken suonut.

Nuoruutta ja toveruutta Ritva edustaapi navetasta voimaa siihen varmaan ammentaapi.

Rauni uusin tulokas arkana vain seuraa muita kirkkokuoron hölösuita.

Sopraanot on sortillaan myöskin kuoroasuissaan. Äänet kirkon kuoriin soivat juhlaa luovat, tunnelmoivat.

Konkareina kuorossa alttoina on parina Elsa oiva emäntä, Helvi siinä vierellä vaatimaton vakaa, rauhaa kuoroon jakaa. 

Enni Ritvan kanssa on pari alton verraton, ääntä varmaa alttoon antaa, sitä kaijullaan he kantaa.

Sirkka usein ilon antaa kommentteja kertoilee, nauru raikuu yli kuoron, saako muutkin puheenvuoron?

Alttoja vain onko viittä, ääntä heillä silti riittää kuorolaulun säveliin juhlaviin ja iloisiin.

Helmerillä ääni vielä heleänä soipi, tenoreilla turvana vielä olla voipi.

Hemmo äänen oivan antaa vetreänä voimiltaan, Eila hälle nuotit kantaa milloin itse unohtaa.

Reino meillä hyvä on sihteeri niin verraton, huolehtii ja kirjeet kantaa kuorolle hän arvon antaa.

Olavi on veteraani täällä kuoroasussa, tenoreitten tenori aina meillä mukana.

Bassopojat verrattomat Kalevi ja Pauli, äänellänsä elvyttävät monet virret laulut. Kalevilla äänivarat joskus yli soivat, mistä lieki saanut siihen niinkin suuret voimat. Paulin ääni hiljaisena vierellänsä kaikaa, äänet tulee heilläkin silti yhtä aikaa.

Tässä kuoro verraton ompi alla auringon, laulaa ilot, laulaa surut, kaikki oomme kullanmurut.

Laatinut: Reeta Joensuu

Reetan kanssa päiväkävelyllä Iijoen rannalla, 2024.
Kuvasi Katariina.


Toivo Hyyryläinen, kirkkoherra, kirjoittaja, iiläisen perinteen kerääjä, kotiseutuneuvos, kuorolaulujen tekijä  

Hyyryläisen toimittamaan kirjaan on Reeta Joensuun muistitietona talletettu
                       loru taloryppäiden ominaisuuksista (eteläpuolelta Ii-joen).  

RAASAKKA RAATAA 

PAASO PAASAA

PUITTI PURREE

MÖKKIPERÄ MÖKÖTTÄÄ 

KIPINÄ KIVITTÄÄ 

KALEVA KAATAA

KURTTILA KURITTAA 

PERNU PETTÄÄ 

TAPIO TAPPAA 

HAMINA HAUTAA.

(Reeta Joensuu)

                     

Nämä Toivo Hyyryläisen laulut                                                        Reeta haluaisi vielä joskus kuulla!




p.s. Kuvaa klikkaamalla saat suuremman näkymän.
p.s. Postauksen toimitti katakorhonen56@gmail.com