Näytetään tekstit, joissa on tunniste KataVienontytär2019. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste KataVienontytär2019. Näytä kaikki tekstit

20 kesäkuuta 2025

ARKIVET - VÅRT KOLLEKTIVA MINNE. Näin myös Suomen Tornionlaaksossa. Amerikkaan, Amerikkaan...

 23.5.2022, nosto 20.6.2025

Parempaa elämää oli pakko hakea...

Ensin lähti Isä-Granat Amerikkaan. Kolme lasta ja äiti jäivät Peräjävaaraan, Pajalaan. Sittemmin piti hyyryläisäiti-Granatin kerjätä kunnalta apua. Isä-Granat tuli takaisin - hakeakseen kaksi työmiehiksi kasvanutta poikaansa Amerikkaan. Sinne lähtivät kuten niin monet muutkin köyhän Ruotsin alamaiset.

Minun suuri iloni on kertoa, että tämän siirtolaisperheen elämä on jatkunut Illinois-nimisessä osavaltiossa Pohjois-Amerikassa. Suvun nimi Granat elää "muistona Pohjois-Ruotsista". 



Tornionlaakson paikallishistoriaa vaimoitten näkökulmasta, ilmestyi 2019. 

Kirjani sytyttää ihmisiä, joita sukututkimus kiinnostaa - tyyliin "näinkin voi ihmisistä kertoa". Kirjani sytyttää erityisesti ihmisiä, jotka löytävät itsestään Tornionlaakson - jos on sytyttääkseen.

Jokainen sukututkimusta harrastava tietää, kuinka hidasta on kirjoittaa tietoon perustuvia "elämänmakuisia tarinoita" .

Tornionlaaksossa tehtävälle sukututkimukselle parasta ovat monipuoliset lähteet. Svenska Arkivet ja Suomen Kansallisarkisto palvelevat kaikkia ihmisiä, jotka kulttuuriperinnöllistä tietoa tarvitsevat.

Ursulan tyttäret -kirjastani ei löydy yllä olevan Tilda Granatin  tarinaa. Kuitenkin se on "syntymässä" - aikaa myöten. Sykähdyttävin hetki tarinan etenemisessä tapahtui Tildan löytymisestä parin vuosikymmenen kuluttua!

Löysin Ruotsin Pajalan seurakuntaa koskevan dokumentin, jonka Sigurd Westman oli kirjoittanut puhtaaksi. Tildan avustusanomuksessa mainitaan, että vaimo ei kykene elättämään kolmea alaikäistä lasta. Alla olevan näytön perusteella näyttää kuitenkin siltä, että Tildalle annettu apu (1894) meni perille - kaksi työmieheksi kasvanutta poikaa pääsivät Amerikkaan - mahdollisesti isänsä, 49-vuotiaan Johan Petter Granatin toimesta. 

Vuoden 1909 lähtijöitä ("Tildan Peräjävaarasta") olivat 23-vuotias Hjalmar Granat (s. 1886), 21-vuotias Gustav Adolf Granat (s. 1888) ja 49-vuotias Johan Petter Granat (s. 1860).


Nordamerikautvandring från pajala församling1860 - 1930, till USA och canada.

Sigurd Westman gjorde avskrift av dokumenten.


1909

Forsström Teresia

Hemmansägardotter

Pajala

21

1909

Lehto Karl Johan

Hemmansägarson

Kieksiäisvaara

24

1909

Lahti Anna Gensina

Backstugusittardotter

Pajala

19

1909

Uusitalo Signe Maria

Arbetskvinna

Sattajärvi

21

1909

Lahti Karl Artur

Backstugusittare

Sattajärvi

19

1909

Palo Walde

Inhysesman

Juhonpieti

30

Utv. år

Namn

Yrke

Utvandrad från

Ålder

1909

Haapala Emma Severina

Backstugusittardotter

Erkheikki

19

1909

Johansson Johannes

Åboson

Nuuksujärvi

24

1909

Granat Hjalmar

Arbetare

Peräjävaara

23

1909

Granat Gustav Adolf

Arbetare

Peräjävaara

21

1909

Granat Johan Petter

Arbetare

Peräjävaara

49

1909

Nykänen Karl Henriksson

Arbetare

Kangos

32

1909

Sundberg Nils Oskar

Arbetare

Junosuando

24

1909

Poromaa Anders

Arbetare

Junosuando

34

1909

Kangas Levi

Bondson

Junosuando

26

1909

Wälivaara Justinus

Arbetare

Pääjärvi

20


15 kesäkuuta 2025

Nimipäiväkahveilla, Vienonpäivänä, 15. kesäkuuta: Äitiys on elämänmittainen matka.

Tänään on 15. kesäkuuta (2025). On Vienon nimipäivä. Äitini oli Vieno Alida. 

Vienonpäivän iloksi pääsin tapaamaan ystävääni Reetaa hänen kotonaan. Samalla sain kohdata Tarjan, joka on Reetan nuorimmainen. Tarja perheineen elää kaukana Etelä-Ruotsissa. 

Reetan kanssa olemme ystävyytemme alusta alkaen keskustelleet pintaa syvemmistä asioista. Esimerkiksi siitä, kuinka paljon itseymmärrystä ja armollisuutta vaatiikaan äitiys.

  


Reeta-äiti  &  Tarja-tytär.

Kiitos. Oli suuri ilo kohdata teidät yhdessä. 

                            Vienonpäivänä, 15. kesäkuuta 2025 Reetaa ja Tarjaa tapaamassa.

                                                                              
   
  

Tervehdin tänään Reetaa ja Tarjaa lukemalla kirjeeni ääneen heille. Ystäväni Reeta on aiemmin esittänyt myös minulle runoja, joita hän rakastaa. Nyt oli minun vuoroni esittää...     

Kirje Vieno-äidille, Katalta.  (2019)

Voi, äiti. Jos kuulet minua siellä ikuisen rakkauden taivaassa, tässä tulevat terveiseni.

Paljon ja kaikkea mahdollista on tapahtunut poismenosi jälkeen, mutta niinhän se on, että muutos muuttaa, ja suuri elämänmuutos muuttaa kaiken. Sinä et meidän neljän äitinä, etkä lastemme mummona päässyt perinteisellä tavalla toteuttamaan itseäsi eläkkeellä ollessasi, sen sijaan rakastit kaikki lastenlapsesi vahvoiksi.

Mitäkö minä? Samaan aikaan töitä tein, elinhän ruuhkavuosia (lapsellista slangia, huom.). Vasta paljon myöhemmin tajusin tehneeni väärin myös itseäni kohtaan, siis antaneeni itsestäni yli voimavarojen ihanille oppilaille, heidän vanhemmille ja oman työni kehittämiselle. 

Äiti, hain työnohjausta ja keskusteluapua, ilman sitä en vieläkään ymmärtäisi itseäni enkä sinun suunnatonta arvoasi. Suurin jäljellä oleva suruni nouseekin tapahtuneen peruuttamattomuudesta; mitä taakseni jätin, sen olen edestäni löytänyt, ja se on minun hyväksyttävä.

Tiedän, että lapsuus- ja nuoruusvuosinasi sinä sait toteuttaa itseäsi. Sinulla oli ystäviä, suuri joukko sisaruksia, olit isäsi tomera tyttö, teillä oli suvun yhteisiä kokemuksia, ja Juniskärin evakkomatkakin sinun ollessa 15-vuotias. Uskon sinun Ruotsissa ihastuneen ruotsalaisiin ja päinvastoin.

Kotiin paluun jälkeisenä vuonna 1945 menit uudestaan sinne, nyt Göteborgiin asti, asuihan siellä tuttuja kyläläisiä ennestään. Viivyit kaupungissa ainakin sen verran, että joku Sven Erik ehti saada sinulta Göteborgin c/o osoitteesi, ja näin poika sai sinulle postikortilla ilmoitettua, että hän ei ole oikein varma, pääseekö hän flunssansa takia tulemaan sovittuna aikana sovittuun paikkaan! 

En liioittele.

Leninkitehtaalla (Ulricehamn, 1953-1954) hauskat pomot eivät osanneet sanoa etunimeäsi Vieno, sinusta tuli Veino. Voi, Äiti-rakas, kaikki sinun ruotsalaiseen nuoruuteen, hauskanpitoon liittyvät valokuvat ja muutama postikorttikin ovat olleet kotona tallessa sinun albumissasi - ja niitähän minä olen tutkinut 60-luvun alusta alkaen. Joskus (pikkuvanhana lapsena) olin niin mustankipeä... 

Vasta kun sinä nukuit pois eli kuolit (2007), rupesin etsimään itseäni sinusta. Ja mitä löysinkään: löysin itseni - ja paljon, paljon enemmän kuin arvasinkaan. Äiti, et tiedä, kuinka ylpeä olen sinusta ja kaikista sinun elämääni tuomista ihmisistä, Tornionlaakson vanhoista suvuista ja sukulaisistasi.

Kuolemasi jälkeen surin sitä, miksen eläessäsi ymmärtänyt keskittyä sinuun sen vertaa, että olisin saanut sinut puhumaan elämästä. Emme pahemmin pysähtyneet puhumaan esimerkiksi siitä, mitä isä pohjimmiltaan tarkoitti, kun hän joskus ilkeyttään kehotti sinua katsomaan peiliin. Silti tiedän, että paljon puhui myös hiljaisuus meidän välillä. Vaikka olit luonteeltasi varautunut, tiesin, että mitään et tietoisesti salaillut. 

Nyt kun olen löytänyt itsestäni sekä sinut että kaikki lähi- ja etäsukulaisemme, ja jopa ystäväsi; nyt uskon, että näin pitikin elämän edetä. 

Löytöretkeni sinun luoksesi, äiti...se on tehnyt minusta vapaan ja elämästä innostuneen. On se niin hienoa tuntea ja ymmärtää itseä äitinsä tyttärenä. Ja varmaan uskot, kun sanon, että sinulla ei voinut olla aavistustakaan, miten hyvää perua ovat Eino-vaari ja Aili-mummo olleet. Jostakin syystä (selviää aikanaan) lähisukujemme itsetunto on ollut ja edelleen on heikko. 

Jutellaan taas, tulen käymään haudalla jonakin päivänä, terveisiä isälle,

t. Kata 


05 tammikuuta 2021

Sinusta ja minusta ei vielä tiedetä, mihin meistä yhdessä olisi, mutta esivanhemmista tiedetään!

TEKSTI: Kata Vienontytär Korhonen. 

Kirjasta: Peiliin katsomisen paikka, Ursulan tyttäret (2019).


ASIA: Alkuperä eli ketä olivat Tornionlaakson tekijät, sivu 134.

Suorapuheisuuttani voi moittia - loukkaantua ei kannata. Silti sanon omakohtaisen kokemukseni äänellä, että Kolarissa suvut ovat pääosin unohtaneet, ketä he itse asiassa ovat ja varsinkin sen, mistä ovat tänne tulleet.

Ei edes suurten sukujen Kolarissa ole ollut tapana jakaa muistamiseen liittyvää vastuuta toisten sukujen kanssa. Sukuasioita ja lähimuistoissa olevia muistoja on tapana jakaa vain ahtaasti omaan sukuun kuuluville sukujuhlavieraille, joitten paras muisto sukutapaamisesta voi liittyä siihen, istuinko nurkassa vai jouduinko eturiviin.

Koen erityisesti jälleenrakennusajalla syntyneiden kolarilaisten joutuneen kantamaan yksityisenä tunnetason taakkana sen, kun omassa suvussa tai sen puolikkaassa on jotakin (muka) epätavallista; isä kuuluu sukunsa puolesta savolaisiin, junantuomiin, ryyppymiehiin, lentojätkiin; tai jos isoäidistä tiedetään vain huutolaistytön tausta kutsumanimeä myöten. 

Sanonkin saaneeni tarpeeksi sukuasioiden ympärillä vellovasta mykkyyden tai loukkaantumisen tai pelokkuuden ilmapiiristä! Saatte nimittäin tietää, arvoisat lukijani, että sukulaisuus ei ole etnisyyttä, ei oikean isän paljastamista eikä pahoja sukuja ole olemassakaan. 

Sukulaisuus on esivanhempien tuntemista ja heidän kunnioittamista, suhteita ja vuorovaikutusta ja tasavertaisuutta. Sinusta ja minusta ei vielä tiedetä, mihin meistä yhdessä olisi, mutta esivanhemmista tiedetään.

Koko Tornionlaakson väki, kaikki kolarilaiset sisä- tai ulkopaikkakuntalaiset; 

meidän esivanhempamme ovat juuri niitä, joita historiassa kutsutaan Tornionlaakson tekijöiksi. Jotta nauru irtoaisi helpommin, sanon vielä sen, että Tornionlaakson ihmisten tarvitsee mennä (vain) kuusi-seitsemän sukupolvea taaksepäin, niin... jo löytyy kaikille yhteisiä, historiaan kirjattuja yhteisiä sukulaisia, esi-isiä ja niitä esiäitejäkin, joista ei aina muistettu painaa mieliin edes nimeä.

VASTAUS: Tornionlaaksoon tulleet ja täällä eläneet esivanhempamme olivat Tornionlaakson tekijöitä. #faktahommissa #tiedolla on tekijänsä


Klikkaamalla kuvaa näet sen isompana.