Väinö Kataja. Kootut teokset VI.
Teos sisältää tarinat Sotainen tarina, Noidan kirot, Koskenlaskijan morsian, Airiselän tukinajossa, Tilapäisiä kertomuksia ja Kirjeitä kustantajalle. (Arvi A. Karisto Osakeyhtiö, 1935)
Ylitorniolaisen Väinö Katajan teoksista on ilmiselvästi tulossa avainromaaneja itselleni.
Haluan ymmärtää menneitten sukupolvieni elämää Suomessa mutta erityisesti Ylitornion Raanujärvellä ja Kolarin Sieppijärvellä. Haluan myös tietää meikäläisten menneestä elämästä enemmän. Katajasta on loistavaksi oppaaksi. Hänen ammatillinen taustansa maanviljelijänä ja tuottelias uransa kirjoineen ja kerjuukirjeineen korvaavat sitä, että aikoinani en ymmärtänyt kysellä isovanhemmilta juuri mitään. Onneksi Kataja on kirjoittanut tarinansa niin, että lukemalla niitä saan sekä tietoa että ymmärrystä!
Lasteni isän sukuhaara aloitti perhe-elämän Raanujärven Säikkärässä kruununtorpparina 1840-luvulla. Isäni isoisästä tiedän vain, että torppariksi häntä joskus oli kutsuttu. Katajan tarinoista Airiselän tukinajossa oli se, jossa sain tutustua kruununtorppareihin eli Ahvenjärven Antin perheeseen mutta myös pelottavaan metsäherraan ja inhimilliseen puulaakin "kymppiin", Vänttiseen. Ja sekin oli Airiselän tukinajossa puhuttelevaa, että Kataja kykeni vakuuttavasti kuvaamaan myös itselleen menneitten polvien menneisyyttä.
Katajan kootuista tarinoista valitsin pohdittavakseni Airiselän tukinajossa. Kopioin aluksi otteen, joka sisältää itselleni useamman valokuvan verran tietoa mutta myös elämyksen.
"Mutta polkua kulkiessa muistuivat monet asiat mieleen, entiset ja vasta tulevaiset. Koko se eletty elämä täällä Ahvenjärven rannalla, josta kylään karttui runsas puoli penikulmaa eikä toisille ilmansuunnille ollut asukasta kuin penikulmain päässä. Siihen aikaan kun hän, Kuusiston Antti, siihen haki kruunulta asumaoikeutta, ei Ahvenjärven rannalla ollut kuin kalasauna, jossa kyläläiset kesäisin majailivat kesäkalan pyynnissä ollessaan. Sillä vaikka Ahvenjärvi olikin yksinäinen, suurien vaarojen ympäröimä kiveliön järvi, viihtyivät sen kirkkaassa saivovedessä erinomaisen lihavat siiat ja kookkaat ahvenet, jotka jälkimäiset olivat tulleet maankuuluiksi ja joiden hyvyyden vuoksi järvikin oli nimensä saanut."
"Siellä oli Anttikin, siiihen aikaan naimaton Kuusiston torpan poika, kesäkalan pyynnissä kulkenut jo silloin ja ruvennut asiaa miettimään. Kun toiset pyyntimiehet läksivät saaliineen kotikyliinsä, jäi Antti yksin kalastusta jatkamaan ja viipyi retkellään niin kauan, kunnes järvi jäätyi. Kun yksin öitään vietti kalasaunassa, rupesi hän omaa kotia ajattelemaan."
"Hän vietti sitten vielä viikon päivät järven rannalla, maita ja talonpaikkoja tarkastellen. Pian mieluisan paikan löysikin pohjoisrannalta, jossa oli järveen asti loivaa, etelään viettävää myötälettä. Maanlaatu oli lihavaa savimultaa, kivetöntä ja helppoa viljellä. Loitompana järvestä oli vahvaheinäinen, harvametsäinen korpi, joka työnsi polvenkorkuista luhtaa, verestä kuin rieska, ja ojanvarsi, jonka korkeat törmäkamarat olivat maaheinän peittämät."
"Siinähän oli jo valmista niittyä aluksi! Hän muisti, että toisen, Meltosjärven rannalla oli eräs, joka häntä odotti ja joka niinikään toivoi omaa kotia."
Päätöksensä tehtyään Antti "painui rantamaille", missä esitti tuumansa ja toiveensa metsäherralle. Ja metsäherra suostui ja lupasi avustaa. Samana talvena Antti jo ryhtyi tuvan tekoon, ja vihdoin kesällä aloitti Ahvenjärvellä yhteisen elämän Selma-vaimonsa kanssa. Pariskunta sai kahdessa kymmenessä vuodessa yksitoista lasta.
Kruununtorpparin elämä oli raakaa työntekoa. Syksyisin, kun maa ja jänkät olivat kylmettyneet, uskaltautuivat metsäherratkin tarkastusmatkoille. Joku heistä vaivautui vallesmannin kanssa "yksin matkoin" laitapitäjille "torppaa koskevat paperit taskussaan". Anttia tapaamaan tullut herra oli pysty kuin seiväs korkeine kauluksineen ja "tuoksui vahvasti hajuvedeltä".
"Mutta merkillisen vähän te olette saaneet valmista, sanoi hän Antille tyytymättömällä äänellä, kun oli tiedustellut torpan eduista, - ja nyt olette asunut jo kaksikymmentä vuotta kruunun maalla. Hän kaivoi sitten torppaa koskevat paperit taskustaan. - Laiskoja te olette... oikea mies olisi jo tehnyt suuren talon tästä... - Ei ole ollut varoja eikä aikaa, sanoi Antti. - Mutta onhan teillä aikaa olla puulaakin töissä kaiket talvet, vieläpä kesätkin! tikasi metsäherra. - Pakko on olla, ja hyvä on, että puulaakeilla on ollut työtä...hätä tässä muuten olisikin ollut...Nälkä se on semmoinen virsi, joka komentaa, vastasi Antti alakuloisesti. - Milläs elät, jollet muualta leipää ansaitse.
"Metsäherra näytti tyytymättömältä. - Kruunu häätää pois maaltaan sellaiset, jotka eivät tee maan päälle työtä, sanoi hän."
"Taidatte olla tukinajoon lähdössä nytkin, sanoi metsäherra hetken päästä. - Niin on aikomus. Millä minä muuten joukkoni jaksaisin elättää. Vähäiset ne ovat ne hyvät, mitä tämmöisestä torpasta syötäväksi saapi... Metsäherra silmäsi lapsilaumaa. - Herra Jumala...Näin paljonko teillä on lapsia... Sehän on sikamaista! - Niin monta niitä on, sanoi Antti, ja hänen äänensä vähän vapisi. -Kuinkahan monta niistä pitäisi olla poissa, että olisi kruunun ja teidän mielestänne parhaaksi? lisäsi hän sitten katkerasti."
Katajan kuvaus Antin lapsilaumasta kertoo kirjailijan lempeästä ja arvostavasta suhtautumisesta lapsiin, ja se tuntui lukiessa hyvältä, sillä edellä kuvattu kohtaus ei suinkaan päättynyt Antin häviöön. Vallesmanni tuli Antin avuksi ja niin saatiin selvitettyä myös se varsinainen asia, millä herra liikkuivat.
"Olisi ollut tarkoitus pitää lain määräämä katselmus nyt tässäkin Ahvenjärven kruununtorpassa."
"En ole kyllä rakennuksia kyennyt tekemään, mutta niittyä on raivattu tänäkin syksynä neljän häkin ala ja uutta peltoa olemme tehneet vankankin puolen tynnyrin alan...Ensi kesänä sekin jo auttaa... Ja jos nyt tänä talvena, niin kuin on toivoa, sattuu tukinajossa ansaitsemaan vähän enemmän, niin ensi kesänä saapi sitten rauhassa tehdä maatöitä..."
Kirjailija Väinö Kataja ei ole Aleksis Kivi eikä heitä tarvitsisi verrata. Aleksis Kiven kirjoitettu kieli on ylivoimaista, aivan omaa luokkaansa, ja Kiven ansiot ovat yleisesti tunnustettuja. Seitsemän Veljeksen kieli lienee myös peruste sille, miksi yhä edelleen halutaan, että opettajat houkuttelisivat oppilaitaan lukemaan koulussa Seitsemää Veljestä. Ehdottomasti minäkin nautin Kiven arvoteoksesta ja ihailen hänen kirjailijalahjojansa, kielellistä lahjakkuutta ja kovaa työtä.
Väinö Kataja käyttää omaa kieltänsä, jota en osaa moittia tai väheksyä. Hänellä on kirjoitettu sana hallussaan, ja hän on kirjoittanut tarinansa todella elävästi ja tavalla, jota lukija ymmärtää. Katajan Koskenlaskija on hyvä esimerkki elävästä kielenkäytöstä: varmaankin on jonkun lukijan oivallus ollut se, että Koskenlaskijasta saa hyvän elokuvan! Ja elokuva on tehty - enkä ennen Katajaan tutustumista tiennyt, että alkuperäinen tarina kiitoksineen (ja oikeuksineen) kuuluu Väinö Katajalle.
Antoisinta Katajan tarinoissa kuitenkin ovat hänen "aihelmansa". Minulle merkitsee erittäin paljon se, että hän on tullut kirjoittaneeksi "meän elämästä". Katajan tarinat ovat loistavia sekä tarinoina että tiedon lähteinä nykyajan ihmisille, meille. Voisin siis kuvitella lukevani Airiselän tukinajossa -tarinan koululaisille historian tunnin alussa - pätkä kerrallaan... Katajaa voisin lukea ainakin siihen asti, kunnes oppikirjojen tekijät selittäisivät, miksi historian kirjojen teksti on niin vaikeasti kirjoitettua ja vaikeasti ymmärrettävää.
Katajan Kootut teokset, Airiselän tukinajossa,
joitakin avainsanoja:
torppa / croft
kruununtorppari / tenant of a farm who paid his rent by working for the landlord
vallesmanni, nimismies / head of the constabulary
metsäherra / lord
puulaaki, metsäyhtiö / lumber company
puulaakin Vänttinen oli yhtiön "ylijohtaja" Airiselässä, puulaakin "kymppi" / foreman
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti