Kaikesta ei onneksi tarvitse pitää

Anja Lampela. Älä koske ope. (Myllylahti 2006)
Anja Lampela. Kohtalokas petos. (Mylylahti 2008)
Juhani Syrjä. Matkalla Ruijassa. (Gummerus, 2005)

Viime päivinä olen yrittänyt lukea, olen ahmien lukenut ja olen katsomani elokuvan perusteella aikonut lukea.

Yritin hypätä Juhani Syrjän mukaan Ruijan matkalle mutta en onnistunut. Sen sijaan ahmien lukaisin Anja Lampelan Älä koske ope, vaikka kirja ei todellakaan ollut lukuelämys - ei suuntaan ei toiseen. Paraikaa luen Lampelan toista kirjaa Kohtalokas petos, eikä sitäkään kirjaa voi vaikeaksi sanoa. Molempien aihe on tärkeä, sen ymmärrän. Elokuva Amelia (ohj. Mira Nair) puolestaan herätti kiinnostukseni niihin 1900-luvun alun naisiin, joiden intohimo oli ollut lentäminen.Niinpä hyllyssäni odottaa vuoroaan Helen Humphreysin kirja Pilvien syleilyssä.

Syrjän Ruijan matka jäi lukematta kahdesta syystä, näin luulen. Ensimmäisenä syynä mieleeni nousee Veikko Haakanan Meren soutajat. Haakanan teoksen näkökulma Ruijaan ja ruijalaisiin on minua puhutteleva, teos tuo kohteensa lähelle. Haakanan teos on niin paljon paremmin kirjoitettu. Ja on mahdotonta olla vertaamatta Syrjää ja Haakanaa, jos Ruijaa rakastaa, ja jos molemmat kirjat on luettavakseen löytänyt.

Syrjän kielenkäyttö on harmittavan mutkikasta, turhan koukeroista; kielenkäyttö kertoo enemmän kirjoittajasta kuin Ruijasta. Sitä paitsi Syrjä ikään kuin rupattelee matkakirjassaan Ruijan sijasta kaikesta mahdollisesta maan, myyttien ja taivaan välillä.Syrjän kieli on siis toinen syy, minkä takia en pitänyt hänen kirjastaan.

Olen ollut huomaavinani, että Ruijasta on kirjoitettu matkakirja, kun on saatu matka-apuraha. Syrjä oli saanut 900 euroa opetusministeriöltä, ja hän oli luvannut käydä Samuli Paulaharjun kuvaamilla suomalaispaikkakunnilla aistimassa, miten niillä eletään vuonna 2004. No, minä en innostunut kirjasta, se oli lapsellisesti sanottuna tylsä, pitkäveteinen, ahkerasti kirjoitettu mutta muuten mitään sanomaton. Ja ihmettelen Gummerustakin, kuinka se oli ottanut ja julkaissut tällaisen kirjan...näinkö helposti kirjan saa julkaistua.

Anja Lampelan Älä koske ope on kirja, josta kuulin etukäteen, että kolarilaiset lukiijat olisivat löytäneet sieltä "jotakin tuttua tai joitakin tuttuja", onhan Lampela toiminut Kolarissa opettajana. Lampelan aihe on tärkeä, ahdistava ja raskas, mutta hänen tapansa kuvata tapahtuvaa tai tapahtunutta on liian suorasukainen. Lampelaa on siis yhtä helppo lukea kuin kioskikirjailijaa, ja se ei minusta ole hyvän kirjan merkki.

Mielestäni kirjan vakava aihe olisi edellyttänyt tyylilajin valintaan liittyvää harkintaa. Lampelan kevyt, suorasukainen kirjoitustyyli ei sovi yhteen kirjan vakavan aiheen kanssa. Kirjailija, siis taitava kirjoittaja ja tarinan kertoja, ei paljasta kertomalla aivan kaikkea... Sen sijaan hän valitsee sanat niin, että tilaa jää lukijan ymmärrykselle, lukijan mielikuville ja sille tosiasialle, että lukija itse kyllä osaa avata myös rivinvälejä. Vai osaako?

Onneksi minunkaan ei tarvitse kaikista kirjoista pitää. Ja tässä oli näistä vähemmän sytyttävistä teoksista muutama muistiin merkitty ajatus.