02 syyskuuta 2023

Teuvo Lapinniemen runoja. Luonnon kiertokulku / aika antaa elonkaavat

Runot Sinulle kirjoitti:  Teuvo Lapinniemi, 2020

Runoilijan viesti Sinulle, hyvä lukija:

Hyvä mieli tavoitteena, kirjoittajan ihanteena,
lukeminen avartaa, aatoksia aikaansaa,
lukea se kannattaa, mikä meitä kiinnostaa!"


HILLASTAJA

Maantien sora rahisee, kengän alla kahisee, pienet hiekanjyväset, jängän suuntaan astelet.

Eteläinen leuto tuuli, aurinko kuin hymyhuuli, ohjaa suuntaan oikeaan, mättään luokse istumaan.

Katse kiertää pounukkoa, arvioiden kasvustoa, millainen on sato kesän, saako marjat uuden pesän.

Hillajängän tuoksu on, aivan vastustamaton, sääkin suosii poimijaa, marjain luokse kulkevaa.

Hellästi kuin hyväellen, kerää marjat yksitellen, neulasia varoen, roskiakin karttaen.

Kypsät marjat astiaan, raakoja ei laisinkaan, tavoitteena kerääjän, puhtaat marjat säilöjän.

Astian jo täyteen saa, mättähälle istahtaa, avaa repun, huoahtaa, pian kahvi tuoksahtaa.

Tauollakin tarkkaillen, katse kiertää tutkaillen, mistä löytyy satoisammat, pounut kullankeltaisimmat.

Suunnat kertaa mielessään, minne käy hän keräämään, paluureitin tutkien, jatkaa matkaa hetkisen.

Sitten löytyi viimeinkin, hillapolku rikkahin, marjaa aivan jängän ääriin, joutuu ihan hihat kääriin.

Hillaa kertyy repullinen, luonto on niin armollinen, palkitsee näin keruuvaivat, talven hillot näin he saivat, puoliso ja lapset somat, herkutteluun valmiit ovat.



RUNO

Runo viestin kuljettaa,
aktivoiden lukijaa,
mikä kumma aikaansaa,
mietteet ylös kirjoittaa.

Aika mietteet kypsentää, 
elon pyörteet pehmentää,
ymmärryksen sijaa antaa, 
eteenpäin näin meitä kantaa.

Hyvä mieli tavoitteena,
kirjoittajan ihanteena,
lukeminen avartaa,
aatoksia aikaansaa,
lukea se kannattaa, 
mikä meitä kiinnostaa.









Kuvan soutaja tavattiin Ikaalisten Kyrösjärvellä.

 

Soutaja

 

Saavun rantaan veneen viereen 

aatokset jo tulee mieleen 

minne suuntaan souturetketn 

tuumailenkin tuota hetken.

                                                          

Vene vesillä jo on,

soutelenkin tuokion,

kevyttä ja vaivatonta,

soutu on ja huoletonta.

Sorsaemo poikineen, 

uiskentelee verkalleen, 

rannan kaislikoiden suojiin,  

pensaikkojen, varjoin luomiin.

                     

Airoin pyörteet jälkeen jää,

veneen vana viivähtää,

veden pintaa hetkisen,

hiljallensa kadoten.

 

Ajatukset soutajan,

aistii aamun tunnelman,

luonto herää päivään uuteen,

jatkaa samaa kaukaisuuteen,

luonnon kiertokulku on,

ihme aivan suunnaton.

 

Ohitan jo niemen nokan,

sitten käännän veneen kokan,

luoteen suuntaan edeten,

hiljallensa, harkiten.

 

Havaitsen jo määränpään,

saaren pienen, ryhdikkään,

rantatörmät hiekkaiset

puhtaat, puustot lehväiset.

 

Vene rantaan karahtaa,

taukopaikka odottaa,

kesäaamun soutajaa.

 

Ylös törmää kulkien,

juuri silloin kuulen sen,

aamuäänen kauneimman,

helkän käen kukunnan.

 

Tarkkaan lasken kukunnat,

vanhukset kun sanovat:

”vuodet vastaa kukuntaa,

kuinka kauan elää saa”.

 

Löydän kiven mieleisen,

jolle istun miettien,

kuinka ennen elettiin,

kesäaamun tunnelmiin?


Ei tullut mieleen aamusoudut,

edess`oli päivän touhut.

Työtä rankkaa pitkät päivät,

sinne arjen huolet jäivät.

Sato oli kerättävä,

kesäaikaan ennettävä,

laarit täyttää ennen hallaa,

silloin saivat leivän pallaa,

lapset sekä harmaahapset,

tuttavat ja sukulaiset.

 

Mietteistäni koosteen kerään,

nykyaikaan jälleen herään,

onhan aika aivan toinen,

ihminen on samanmoinen,

työstään elon annin saa,

sillä jaksaa taivaltaa,

elon tietä kulkien,

saavuttaen kaiken sen,

minkä itse ansaitsee,

elääkseensä tarvitsee.

 

Havahdun jo kiveltäin,

itsekseni mietin näin:

aika antaa elon kaavat,

siitä ihmispolot saavat,

surut, riemut , ilonhetket,

nauttiakin kaikki retket,

summata ne kaikki saa,

 jotka täällä taivaltaa.

 

Palaan venhoon kepeämmin,

paluun soudan ripeämmin.


Kuvassa Poikkijärven Tyynen tyttäret, Saimi ja Lempi, soutelemassa "malliksi"            Sieppijärvellä aikana, jolloin Paulaharju puolisoineen vieraili myös Kolarissa keräämässä kansanperinnettä.  


p.s.

Mielelläni julkaisen myös sinun runojasi, hyvä lukija! 

Lähetä, jos haluat: katakorhonen56@gmail.com

17 heinäkuuta 2023

Sopii myös hitaan lukemisen (=ajattelemisen) kirjaksi? Se on Jukka Vinnurvan teos, Sarjan sisarukset Tienvierestä.

Julkaistu 4.1.2020. Päivitys 17.7.2023.

TEOS:
SARJAN SISARUKSET TIENVIERESTÄ. (2019)
KIRJAILIJA:
JUKKA VINNURVA
Väyläkirjat 2019. 

SUOSITTELEN MUILLEKIN LUKIJOILLE. 
Sopii myös hitaan lukemisen kirjaksi. 
Olen varma, että SARJAN SISARUKSET TIENVIERESTÄ kiinnostaa "sisarusten jälkipolvia" - mutta myös kaikkia meitä muita, jotka näemme metsän puilta! Se, että Sarjan sisarukset menettivät äitinsä liian varhain, muistuttaa 1900-luvun alun tavallista perhetarinaa. Sarjan sisarusten "pelastus" oli kuitenkin heidän Anna-mummonsa. Mummolle siis kiitos  siitä, että Rauha-sisaren poika, Jukka Vinnurva, vuosien työn päätteeksi sai koottua muistoista tämän hienon kirjan!

Näin tämä alkoi. - 2008 (s. 7)
Jukka Vinnurvan sanoin hänen alkuperäinen ajatuksensa oli peräisin hautausmaalta:
"Muistin lapsuuteni hautajaiset kotikylän hautausmaalla. Se oli sitä aikaa, jolloin isovanhempiemme aika oli lähteä. Siirin haudalta poistuessa katselin äidin kanssa hautakiviä. Niitä oli tullut lisää lapsuusvuosieni jälkeen. Äitini oli viimeisiä elossa olevia ikäisistään. Mielessäni käväisi kysymys, millaisen tarinan nuo kivet voisivat kertoa?"

vrt. (Jukan lukema) Volter Kilven teos Alastalon salissa.
Kirkkomaa. Esiluvun alku:
"Olen aukaissut kirkkotarhan rautaportin, vingahtaen kumahtaa se kiinni takanani saranoillaan ja käytävän somer narahtaa jalkojeni alla. Harmaita haaltuneita puuristejä kahden puolen, tuolla täällä musta malmiristi messinkikilvin, seassa muita korkeampana joku rautatangolleen pujotettu peltilevy, jonka kaartuvalta pinnalta himertää silmään ruostunut, sammaltunut kirjoitus. Hiljaisempaako vielä ristimetsässä, kuin äsken pyhäehtoiseen lepoonsa suljetun rautaportin suulla?" (Volter Kilpi, 1933) 



Jukka, kirjasi takakannessa julkaistun valokuvan alle kokoan ne yksittäiset asiat, jotka minua sinun kirjassasi kiehtovat ja joihin mahdollisesti joskus palaan:

! Huolimatta ihmistä vielä 1800-luvulla vaanineista vaaroista, kadoista ja epidemioista, löytyi aina tervaskantoja...
^Pihlajaniemi, Sarja, Vähäsarja, Tienvieri, Konttila, Nivala, Isomaa, Ahola, Räisälä, Laakso, Savela, Kaarlela, Ahlholm, Laakkonen, Heiska, Keskisarja -ym. sukunimet
^Isoviha (1714 - 1721, merimaalaiset, Pohjanmaan rannikkopitäjät, Nivala, Kalajokilaakso, Pidisjärvi
^Nivala-kirjan toimittaja (1970) Toivo Nygård on myös Järviseudun historia -teoksen (1983) toimittaja
^Nivala, Ylivieska, Raudaskylä,
^eteläpohjalaiset sukujen tulo Kala- ja Pyhäjokilaaksoihin
^seuroihin liittyvät muistot, körttiläisyys: ahkeruus, kansansivistys; kylästelyt
^Anna-mummo, tervaskanto ja hänen elämänsä;
^Ville Sarjan ja Hilja Konttilan neljä tytärtä: Vieno (1918), Rauha (1920), Laura (1923) ja Elsa (1926)
^kirjaan valittu kuvakokoelma on poikkeuksellisen kertova, hyvä
^seudun murre
^juna tuli Nivalaan 1926, rautatiet työllistäjänä
^perheen perustamiset, avioerot, pelot, sotien päättyminen; puhumattomuuden kulttuuri: "Olet yhtä sairas kuin salaisuutesi"
! Nivalan seudun "hajonneet perheet" kiinnostavat itseäni henk.kohtaisista syistä. Vuosisadan alussa kovin monet lapset menettivät äitinsä liian varhain.. Niinpä (varsinkin tyttöjen) oli lähdettävä kulkemaan ja hakemaan piikomispaikkaa kuka minnekin. Tämä menetys on taustalla myös Nivalassa syntyneen Hanna Aitto-ojan tarinassa; Hanna tuli Nivalasta Pessalompolon kautta Granatin Roopen vaimoksi Raanujärvelle. Hän oli lasteni isoisän (Veikko-pappa) äiti, jonka suvun olen vasta löytänyt.





Alla olevan tekstin avulla selitän itselleni Vinnurvan teoksen kehykset. Mielestäni talous- ja sosiaalihistorian yhden määritelmän avulla lukija voi ymmärtää Sarjan sisarusten elämää ja sen suuren merkityksen. 


"Talous- ja sosiaalihistoria on historiallinen yhteiskuntatiede, jossa tutkitaan taloudellisia ja sosiaalisia ilmiöitä arjessa. Se tarjoaa välineitä menneisyyden ja nykymaailman ymmärtämiseksi.
Tieteenala on kiinnostunut myös arkipäivän toimijoista. Mitä ovat merkinneet heimo, luokka, sukupuoli, ja perhe?" (määritelmä)








Jukka Vinnurva,
päätit upean teoksesi kirjoittamalla  puhuttelevan vaikean kappaleen, Puhumattomuuden kulttuuri. Johtopäätöksesi kuitenkin kestävät aikaa ja elämää, myös tieteellistä arviota. Teet yhden suoran kysymyksen: "Mutta tarvitseeko lasten tietää kaikkea, mitä vanhempien elämässä on tapahtunut?" Se on erittäin hyvä kysymys.

Ensilukeman perusteella suorasukainen vastaukseni olisi ollut: "Tarvitsee lasten tietää kaikesta, jos haluavat ymmärtää vanhempiensa elämää." 

Arvata saattaa, että puhumista lapsilleni kokeillut olen -  enkä virhettäni kaikilta asianosaisilta vieläkään anteeksi saanut.  Vilpittömästi kuvittelin perhe-elämän ahdistukseni keskellä koko perheemme pelastuvan, jos "lapset vain ymmärtäisivät" minua ja oikkujani. Järjestin siis kotonamme ensimmäisen ja ainoan perhepalaverin; seurauksista en edelleenkään voi itsesyytöksittä puhua. Silloin rikoin teini-ikäisten lasteni perusturvan kerjäämällä heiltä itselleni ymmärrystä. 

Niinpä niin, nykyisellä kokemuksellani vastaan alkuperäiseen kysymykseesi näin:
"Tarvitsee lasten tietää vanhempien ja isovanhempien elämän tapahtumisista, JOS he haluavat asiasta puhumalla ymmärtää omaa elämäänsä esimerkiksi lastensa kasvattajina."


Miten kertoa, jotta lukijat kiinnostuisivat?

Jukka Vinnurva,

liitit sisarusten muistot hienosti taiteilijan tavoin maamme talous- ja sosiaalihistoriaan. Elävöitit erityisesti niitä sukujen tapauksia, joista ei ollut olemassa dokumentoitua tietoa.
Teit hienon ratkaisun, josta kirjoitat näin.  "Keskustelin alkuvaiheessa Lauran kanssa siitä, miten hänen ja muidenkin muistot pitäisi kirjoittaa, jotta jälkeen tulevat sukupolvet kiinnostuisivat niistä." 

Koska kirjasi tekovaiheessa olet ajatellut lukijoita (erityisesti sisarusten jälkipolvia), kerron sinulle, että  tuo oli hyvin tärkeä näkökulma myös minulle, kun Peiliäni kirjoitin. Kysymys on todellakin siitä valinnasta, miten kirjoitamme, mutta myös tietoisesta valinnasta, mitä kirjoitamme. 

Olenkin aivan varma, että kirjasi kiinnostaa "sisarusten jälkipolvia" - mutta myös kaikkia meitä muita lukijoita, jotka näemme metsän puilta!

Niinpä lisään juuri tähän kohtaan yhden palautteen, jonka itse olen omasta Peili-kirjastani saanut; kirjastani, jonka sinä tunnet.

Näin lukijani kirjoitti:
"Kirja on ensimmäinen puhtaasti sukututkimusta ja paikallishistoriaa käsittelevä kirja, jonka olen lukenut, ikinä. Aion suositella muillekin.
Peiliin katsomisen paikka on moderni kirja, jonka lukeminen laajensi ajatteluani jälleen. 
Sen tarinat ovat parasta. Sieppijärven pitkä historia, josta ei ollut mitään hajua, oli tärkeää asiaa, ja Ranta-Iivarin iso rooli kylällä...myös minulle uutta. 
Lisäksi omat juuret, eli ruotusotilaiden historia, alkoi kiinnostamaan entisestään, olivathan "ruotusotilaat aikansa maailmanmatkaajia"!
Tuli tunne, että olet tehnyt urakan erityisesti meille... vaikka et kirjan lukemista aktiivisesti tuputakaan - ehkä pitäisi..." 

Jukka Vinnurva,
lukukokemustani vahvisti se draaman kaari, jonka onnistuit jännittävästi rytmittämään niin, että se vastasi odotuksiini. Tällä tarkoitan sitä, että Sarjan sisarusten elämänkaareen kuuluva elämisen rytmi vastasi aikakautensa (1890 - 2020) yleistä, yhteiskunnallista todellisuutta; kuitenkin niin, että näkökulmasi on tavallisten ihmisten, etenkin naisten elämä agraariyhteiskunnassamme.  Kiitos tästäkin!


Luku- ja kirjoittajaterveisin, Kata


p.s. Yksi Suomen nyk. tunnetuimmista historian kirjoittajista on Teemu Keskisarja. Tunnetko tämän "oman aikamme Topeliuksen" tai hänen teoksiaan, esimerkiksi Pohjan sodan suomalaissotilaisiin liittyvä Murhanenkeli? Netistä löysin lauseen "Isän suku on Nivalasta, ja etninen identiteetti on vahvasti pohjalainen." 
p.p.s. Viljo Vähäsarja puolestaan on toiminut rajaseutu- ja turistipappina Muoniossa ja Enontekiöllä  ja julkaissut useita runoteoksia. 


"Ostin tämän kirjan lahjaksi itselleni ja muistoksi Oulun opiskelujaksolta 7.-9.8.2003. Tämä kirja kiinnosti erityisesti tarinan näkökulmasta...olenhan opinnoissa tutustunut narratiivisuuteen, story line -menetelmään, tarinoihin!" (Tekstini löytyy kannen takaa.)
Kirjan idea on, että
Jaakko Alatalon kuvat yhdistyvät Vähäsarjan haastattelemiin pohjoisen ihmisiin. Antti, 89 vuotta ja horsmat jne.

p.p.p.s
KIRJAILIJA JUKKA VINNURVAN OMAT SANAT em johdosta:

Parhaimmat kiitokset Katariina perusteellisesta palautteestasi ja Tuomolle ratkaisevasta tuestasi Sarjan sisarusten julkaistuksi tulemisesta. Olen kovasti otettu teidän palautteistanne. Nostat Kata esille monia teemoja ja huomioita kirjastani, joista toivoisin voivani keskustella kanssasi ihan ajan kanssa. Juuri nyt olen tilanteessa, että en ehdi palata asiaan pidempään.

Olin Kolarin Valtuustosalissa silloin niin väsynyt, etten jaksanut keskittyä esittelyyn sillä tavalla kuin olin aikonut. Kiitos, että avasit kirjaani tällä tavalla.
Minulle puolestaan Peiliin katsomisen paikka, jota aloin lukea Vaattojärvellä ja jonka luin loppuun täällä Tampereella, toimii paitsi ensyklopedisena lähteenä Sieppijärven ja Kolarin kylien suvuista ennen kaikkea historiallisena vertailukohtana omiin juurini (Sarjan sisarukset) nähden. Kirjasi innostamana luen vihdoinkin Tornionjokilaakson historiaa, joka on pitkään odottanut hyllyssäni.

Pikaisena toteamuksena tässä vain se, että meidän kummankin kirjojen perusteella voin nähdä ja ymmärtää hyvin paljon samankaltaisuuksia perheiden ja sukujen kesken tuolla 1890-2020 aikakaudella. Varhaisempina aikoinahan Tornionjokilaakson seudun toimeentulon ja kulttuurin perusta oli paljon erilaisempi Pohjanmaan jokilaaksoihin verrattuna vaikka vaikutteita sinnekin oli tullut monilta suunnilta.

Kysymykseen tarvitseeko lasten tietää kaikkea jätin tarkoituksella lukijalle hiukan avoimeksi. Olen saanut tästä palautetta. Kuten äitini tapauksessa, olen palautteenkin perusteella vakuuttunut, että vanhempien tulisi kertoa lapselleen / lapslleen aina keitä oavt heidän oikeat biologiset vanhempansa. Toisaalta puhumattomuuden kulttuurrin vittatessani pidän tärkeänä, että jokaisella ihmisellä on edes yksi sellainen luotettava ihminen, johon voi luottaa ja joka todella kuuntelee niin, että hänelle voi kertoa kaikkein syvimmällä piilevät arat asiat ja tuntemuksensa (häpeän, syyllisyyden, nolouden, jne). Nämä ovat henkilökohtaisi eikä niillä pitäisi vaivata lapsia eikä usein muitakaan läheisiään.

Arvostan Kata tapaasi laittaa itsesi pelii tällaisella tavalla sukuketjujen yhteydessä. Tutkijaluonne saattaa pitää sitä "subjektiivisena," mutta minusta se on paremminkin objektiivista elävyydessään. SE kertoo, että tutkijakin on osa noita sukupolvia vajavaisena ihmisenä, joka tällä esiintulollaan voi murtaa niitä jäitä, joita puhumattomuuden kulttuurin sekä roolien ja kvasitarinoiden taakse kätkeytyy. 


12 heinäkuuta 2023

Oppiiko ihminen luopumaan, opinko minä?


Äkillisen elämänkriisin kohdatessaan ihminen ensin vastustaa asioiden hyväksymistä sellaisena kuin ne ovat. Sittemmin hän pyrkii jossain vaiheessa sopeutumaan. 

Alun sokin jälkeen seuraa reaktiovaihe, jossa ihminen käy läpi kriisin esiin nostamia tunteita. Reaktiot voivat olla voimakkaitakin. Vasta niiden kohtaamisen jälkeen päästään käsittelyvaiheeseen. 

Tässä vaiheessa ihminen pyrkii ymmärtämään, mitä on tapahtunut, ja vähitellen myös hyväksymään sen. Uudelleen suuntautumisen vaiheessa kriisin voi jo jäsentää osaksi omaa elämäntarinaa ja ammentaa siitä voimaa. 


Ihminen voi luopua mitä erilaisimmista asioista: ystävistä, jotka vievät energiaa enemmän kuin tuovat, harrastuksista, jotka eivät enää tuota hyvää oloa, tai tavoista, jotka kokee turhiksi. 

Kaikkein vaikeinta on luopua omista pinttyneistä ajattelumalleista. Etenkin uskomukset ovat sitkeitä ja estävät usein henkilökohtaisen kasvun. Miksi pidämmme niin epätoivoisesti kiinni sellaisesta, mikä tuo meille vain kielteisiä asioita tai ei ainakaan tue kasvuamme?

Luultavasti suurimmat syyt tähän ovat haluaminen ja pelko. Tämä käy ilmi tarinasta, jonka Sheldon B. Kopp kertoo kirjassaan If You Meet the Buddha on the Road, Kill Him:

"Ajattele kuvaa miehestä, joka kuvittelee olevansa vankina sellissä. Selli on pieni, tummanpuhuva ja siinä on kalterit. Mies seisoo sellin nurkassa varpaisillaan, käsivarret ylöspäin kurottuneina. Hänen kätensä etsivät tukea pienestä kalteroidusta ikkunasta, joka on huoneen ainut valonlähde. Kun hän pitää tiukasti kiinni ja pusertuu suoraan kohti ikkunaa päätään kääntäen, pystyy hän juuri ja juuri näkemään pienen auringonsäteen kahden ylimmän kalterin välistä. Tuo valo on hänen ainut toivonsa."

"Hän ei voi ajatellakaan sen menettämistä. Ja niin hän jatkaa tuijottamistaan tuohon valonsäteeseen pitäen tiukasti kiinni kaltereista. Hän on niin keskittynyt siihen, ettei menettäisi vilaustakaan tuosta elämää antavasta valosta, ettei hänen mieleensä ole koskaan tullutkaan päästää irti kaltereista ja mennäkin tutkimaan sellinsä pimeämpää päätyä."

"Tästä johtuen hän ei tule koskaan saamaan selville, että sellin perällä oleva ovi on auki ja että hän on vapaa. Sillä niin on, että mies on ollut vapaa koska tahansa kävelemään ulos kirkkauteen. Hänen olisi vain pitänyt päästää irti." 

29 kesäkuuta 2023

Mikä on tehnyt lääkäri Hansenin AIVOBLUES-tarinasta myyntimenestyksen? AIVOT, ANDERS HANSEN


1. Vastataan otsikon kysymykseen Hansenin näkökulmalla. 

Mielenterveyden tutkiminen / pohtiminen aivojen näkökulmasta on radikaalisti uusi näkökulma, joka ei etsi ihmisestä vikaa, vaan selittää häiriötä ihmisen biologialla, aivojen kehityksellä ja nykyihmisen historialla. 

Vastataan otsikon kysymykseen kirjoittamalla omin sanoin, että Aivoblues-tarina elää ehdottomasti hyvän ihmiselämän puolella. 



Psykiatri Anders Hansenin mukaan ahdistus ja masennus kertovat menneisyydestämme, jolloin selviytyjäesi-isämme varautuivat nälkään ja tauteihin. Hansenin biologinen eli aivojen näkökulma auttaa tarkastelemaan mielenterveyttä siitä suunnasta, millainen on ihminen biologisena olentona. 

Kun elämä tuntuu synkkääkin synkemmältä, voi olla helpostus muistaa, että olemme biologisia olentoja. Synkkyys menee ohi, vaikka juuri nyt ei siltä tuntuisikaan, koska sellaisia me olemme. Sitä paitsi masentunut ei ole yksin, kokemuksen jakaa ainakin 280 miljoonaa ihmistä.

(Hansen sanoo: - Jos kärsit ahdistuksesta, hae apua. Ahdistuksella ja pahalla ololla ei todellakaan ole minkäänlaista itseisarvoa. Kannattaa pitää mielessä, että ahdistus on elämän luonnollinen osa, jonka ansiosta lajimme on säilynyt hengissä. Jos uskoo voivansa välttyä ahdistukselta, saa pettyä, koska ihminen ei toimi niin. Emme silti ole viallisia.)

Hansen kertoo tarinansa - ja tämä on parasta Aivobluesia:

MASENNUS: PUOLI VUOTTA TÄRKEÄÄ JAHKAILUA

Kaksikymmentäneljävuotiaana päätin tehdä täydellisen suunnanmuutoksen elämässäni. Olin suorittanut lähes kaikki ekonomitutkinnon kurssit kauppakorkeakoulussa ja tehnyt kesätöitä sijoituspankeissa ja konsulttitoimistoissa kamppaillen sen kanssa, olivatko ne minun juttujani. 
Suunnittelemani elämä tuntui sieluttomalta. Jokainen haaste ja suoritus, yksinkertaisesti kaikki tavoittelemani kiteytyi yhteen asiaan: suurin kasa kruunuja, dollareita tai puntia voitti. Olin astumassa työmaailmaan, jossa kaikessa oli pohjimmiltaan kyse rahasta. Halusinko todella elää niin? Entä jos jättäisin kaiken ja aloittaisin alusta?

Nykyään tajuan, että pohdintani olivat melkoista ylellisyyttä. Ei ole kummoinenkaan kriisi, jos joku niin kokematon pohtii jättävänsä mahdollisuuksien seisovan pöydän. Tajuan myös, että valinnan olisi pitänyt olla helppo. Tarvitsi vain vaihtaa, olinhan vielä nuori, mutta 24-vuotiaana olin epäterveellisen kilpailuhenkinen ja mielestäni jo puolivälissä matkalla eläkeikään. Siinä tilanteessa oli iso juttu vaihtaa uraa, koska menettäisin neljä vuotta elämästäni. En todellakaan suhtautunut päätökseeni kevyesti.

Koko talven ja kevään yritin sulkea silmäni ongelmalta. Nukuin huonosti. Pohdin ja pähkäilin asiaa. Murehdin. Päätin jotain. Kaduin. Päätin uudestaan. Sitten kaduin taas. Olin alakuloinen ja yleisesti haluton, enkä oikein pystynyt keskittymään muuhun kuin pohdintoihini, mutta en kertonut kenellekään tilanteestani. Vuotta myöhemmin astuin Karoliinisen instituutin suureen aulaan aloittaakseni lääkärin opinnot. 
Nyt tiedän, että se oli elämäni tärkein päätös, ja olen usein pohtinut, oliko alakuloisuuteni välttämätön sen tekemiseksi.

Psykiatrina olen havainnut, että monia psyykkisesti huonosti voivia potilaitani vaivaa suuri ja merkittävä päätös, jota he eivät ole vielä tehneet. He mainitsevat sitä harvoin, mutta vahvistavat arvaukseni melko usein kysyessäni asiasta. Eräs nainen kertoi harkitsevansa kumppaninsa jättämistä. Eräs mies mietti, vaihtaisiko aivan liian pitkään tekemästään työstä johonkin muuhun. Karsiuduttuaan toistuvasti teatterikoulun pääsykokeissa yksi potilaani yritti päättää, oliko aika hylätä unelma näyttelijäntyöstä. 
Aina kun puhun tällaisen potilaan kanssa, tuntuu kuin olisin taas 24-vuotias. Potilaat vatvovat ongelmiaan. Märehtivät niitä. Päättävät. Katuvat. Päättävät taas. Katuvat taas. Samalla he voivat huonosti.

On äimistyttävää, että useimmat päätyvät laillani hyvään ratkaisuun. Monien mielestä päättämättömyyden ja pohdintojen täyttämä epämukava kausi on olennainen suuren ja tärkeän päätöksen tekemiseksi - aivan kuin äärimmäiset tunteet olisivat tarpeen. 

Elämässä tulee jatkuvasti eteen valintatilanteita, joista useimmissa aivojen automaattiohjaus toimii loistavasti, mutta joihinkin päätöksiin ei voi suhtautua kevyesti. Olisiko mahdollista, että aivot toimivat eri tavalla elintärkeiden kysymysten kohdalla? Voisivatko masennusoireet auttaa sulkemaan mielestä kaikki arkiset häiriötekijät, jotta olisi mahdollista keskittyä tärkeään ongelmaan ennen päätöstä?

Mielialan vaikutus ajattelukykyyn

Henkilökohtaiset kokemukseni eivät tietenkään riitä todisteeksi, joten tarkastellaan tutkimuksia, joissa on kuin onkin selvitetty mielialan vaikutusta ajattelukykyyn. 

Yhdessä tutkimuksessa lapset tulivat iloisiksi tai surullisiksi katsottuaan tunteisiin vaikuttavan videon tai kuunneltuaan musiikkia. Sitten heille tehtiin yksityiskohtiin keskittymistä vaativa psykologinen testi, jossa heidän piti nopeasti löytää kuviossa oleva kaava. Arvelin iloisten lasten pärjäävän paremmin, mutta asia olikin päinvastoin. He pärjäsivät huonommin kuin surulliset lapset.

On mahdollista, että lakkaamme etsimästä virheitä voidessamme hyvin. Miksi silloin hakisikaan ongelmia? Hyvinvoiva ihminen on taipuvainen keskittymään yleiskuvaan yksityiskohtien sijaan. Onkin mielenkiintoista, että hyvinvoivia ihmisiä on hieman helpompi huijata. Ehkä siksi, että he eivät analysoi yksityiskohtia niin kriittisesti. Kun ihminen voi huonosti, tapahtuu päinvastoin - informaatiossa keskitytään yksityiskohtiin ja siitä etsitään kriittisesti virheitä.

Ei tietenkään ole sama asia olla onnellinen tai masentunut kuin tulla iloiseksi tai alakuloiseksi musiikin kuuntelemisen seurauksena, mutta tutkimuksista käy ilmi jotakin kiinnostavaa. 

Olotila tuntuu liittyvän ajattelukykyyn, ja eri tilanteissa tarvitaan erilaista ajattelua. Toisinaan on tarpeen suhtautua kriittisesti ja ratkaista ongelmia paneutumalla yksityiskohtiin. Silloin on tarpeen pysähtyä, harkita, keskittyä uhkatekijään tai vaikeuksiin ja vatvoa asioita, jolloin vaipuu helposti alakuloon. Toisinaan taas on parempi katsoa yleiskuvaa, ottaa riskejä ja olla aloitekykyinen. Silloin voi todennäköisesti hyvin.  

Aivojen mahdollista strategiaa vetäytyä masentuneena analysoimaan elintärkeitä kysymyksiä kutsutaan nimellä analytical rumination hypothesis. En saa koskaan tietää, kävinkö sitä läpi kevättalvella yli kaksikymmentä vuotta sitten. 

En väitä ponnettoman märehtimisen olevan aina hyväksi - usein se on tuhoisaa ja lamaannuttavaa. Yritän vain sanoa, että työkalupakissa on hyvä olla myös alakuloisuuteen liittyviä tapoja ajatella. Aivan kuten on ollut eduksi pystyä pötkimään pakoon hinnalla millä hyvänsä.

Onko asiaa vaikea uskoa? Oletko koskaan mahtanut olla allapäin ja ehkä vetäytynyt seurasta? Entä oliko se merkittävä ajanjakso elämässäsi? Päädyit silloin ehkä johonkin lopputulokseen mieltäsi pitkään jäytäneessä asiassa. Ehkä opit kokemuksesta jotakin, etkä siksi edes haluaisi muuttaa mennyttä. Ehkä olet kokenut sellaisen jakson, tai sitten et. Hyödyllinenkään kokemus ei välttämättä osu omalle kohdalle.


Todellisuus ei ole mustavalkoinen

Aivojen taipumukselle tuottaa alakuloa ja masennusta löytyy aivan tavallisia syitä, jotka eivät liitty mitenkään stressiin, bakteereihin tai viruksiin, mutta aivotoimintaan liittyvät asiat kuten masennus ovat monimutkaisia. Monesti on vaikea sanoa, miksi joku on masentunut. Todellisuus ei ole mustavalkoinen, vaan harmaan sävyjä on loputtomasti. Ei voi väittää, että masennuksella olisi aina jokin tietty funktio ja että se joko johtuisi inflammaatiosta tai kertoisi käynnissä olevasta, elintärkeään päätökseen liittyvästä ajatusprosessista. 

Harmaan sävyn asteikolla, joka alkaa hallittavissa olevasta psykososiaalisesta stressistä ja päättyy vaikeasti hallittavissa olevaan biologiseen puolustusmekanismiin, biologia jää usein vähemmälle huomiolle. Vaikka useimmiten masennukseen liittyy haitallista ja hyödytöntä murehtimista, voi vetäytyminen liittyä tarpeeseen saada tilaa merkittävän päätöksen tekemiselle.

Ahdistuksen ja masennuksen voi yhdistää automaattisesti sairauteen tai aivoissa olevaan vikaan, mutta silloin unohtuu, ettei aivojen tärkein tehtävä ole hyvinvointi vaan selviytyminen. Masennus ja ahdistus voivat silti lamaannuttaa, tuhota ja viedä hengen.  

01 kesäkuuta 2023

Kaukaisten DNA-sukulaisten yhteiset esivanhemmat löytyvät sukukirjasta. Miten?


  katakorhonen56@gmail.com



Kaukaisten DNA-sukulaisten yhteiset esivanhemmat eli yhteinen polku esivanhempien tykö... ne löytyvät sukukirjasta. Miten?  

Tarvitaan sukukirjoja, aktiivinen jäsenyys nettisukupuuhun, ja tarvitaan DNA-osumia. 
Tässä yksi tapausselostus, eli miten löysin Pasman sukuhaarojen nimiviidakosta O. GRANTUN-nimisen dna-osumani.

KIRJAN NIMI:
Pasman suku. 2, osa (1996). Pasman sukuhaarojen vaiheista. 
Kirjoittajat:
Seija Jalagin ja Tuomo Korteniemi

ARTIKKELIN OTSIKKO KIRJASSA S. 39: 
VALPURI KURUN SUKU. HIETASET

BLOGIARTIKKELINI AIHE:
Miten käytän sukukirjaa geneettisen sukulaiseni löytämisessä?

I
Sähköpostiini tuli osoitteesta no-reply@geni.com  ilmoitus, että "O.Grantun -nimisellä profiililla on   autosomaali DNA-osuma" oman profiilini kanssa. Tapauksessani nettisukupuu geni.com on se paikka, mistä löytyvät profiilit. 
II
Sähköpostin johdattamana menin nettisukupuuhuni tutkiakseni ja verratakseni hänen profiilia omaani. "Geni-koti" tarjoaa tämän vastaavuuspalvelun eli yhdellä klikkauksella avautuu molempien osumien sukupolvitaulut. Tämä edellyttää, että molempien profiilien sukupuut löytyvät ns. "kotoa" (eli että suvun nimet ovat lisättyinä omille paikoilleen Geniin).

Profiilien vertailun teen  Genissä. Tavoite on löytää itselle tuttuja sukunimiä tai syntymäpaikkoja. Kun nyt avasin oman, ja osumaksi tulleen O. Grantunin sukupolvitaulut vierekkäin (linkki aukaisee), huomasin paljon vieraita  SUKUNIMIÄ, mutta myös nimiä suoraan Pasman sukukirjasta!

Alla on tämä itselleni ennestään tuntematon etäsukulaisnimi Grantun. Entä hänen esivanhempansa? Kuusisalo Paavolasta ei tuntunut tutulta, Mankinen ei...

Mutta hetkinen, tuollahan ovat Sieppijärven Kuru ja Hietanen. Nehän ovat Pasman sukua, suvun kantavanhempien jälkipolvia. Tuolta löytyy Grantunin yhteys minuun!

 Ote Genin palvelusivustolta:

4. Evert Kuusisalo s. 22. huhtikuuta 1902, Kassa, Pajala fs, Sverige (Ruotsi); k. 8. helmikuuta 1978, Örebro, Nikolai fs, Sverige (Ruotsi)
5. Albert Jakobsson Kuusisalo s. 25. tammikuuta 1875, Kassa, Pajala fs, Sverige (Ruotsi); k. 13. toukokuuta 1921, Kassa, Pajala fs, Sverige (Ruotsi)
6. Jakob Johansson Kuusisalo s. 1. heinäkuuta 1836, Paavola fs, Finland (Suomi); k. 15. toukokuuta 1924, Kassa, Pajala fs, Sverige (Ruotsi)
7. Johan Kuusisalo Mankinen s. 1. huhtikuuta 1806, Paavola(SF); k. 5. kesäkuuta 1868, Paavola, Finland (Suomi)
7. Beata Härneenaho (Isaksdr Kuusisalo) s. 12. toukokuuta 1812, Paavola, Finland (Suomi); k. 9. toukokuuta 1867, Paavola, Finland (Suomi)
6. Anna Kajsa Johansdotter Kassa s. 6. kesäkuuta 1839, Kassa, Pajala fs, Sverige (Ruotsi); k. 2. huhtikuuta 1902, Kassa, Pajala fs, Sverige (Ruotsi)
7. Juho Heikinpoika Waara s. 14. heinäkuuta 1811, Sattas, Sodankylä, Finland (Suomi); k. 26. kesäkuuta 1883, Kassa, Pajala, Sverige (Ruotsi)
7. Eva Mickelsdotter Kitkiöjärvi s. 26. kesäkuuta 1808, Kitkiöjärvi, Muonioniska, Sverige (Ruotsi)
5. Sandra Eufemia Hietanen s. 5. tammikuuta 1883, Kolarin srk, Finland (Suomi); k. 23. huhtikuuta 1906, Kassa, Pajala fs, Sverige (Ruotsi)
6. Maria Iisakintytär Hietanen s. 8. kesäkuuta 1850, Sieppijärvi, Turtolan sk, Finland (Suomi)
7. Isak Isaksson Hietanen s. 15. helmikuuta 1809, Kengis, Pajala fs, Sverige (Ruotsi); k. 26. tammikuuta 1850, Sieppijärvi, Turtolan sk, Finland (Suomi)
7. Eva Kajsa Persdotter Kuru s. 27. marraskuuta 1818, Sieppijärvi, Pajala fs, Finland (Suomi) 


(Klikkaamalla kuvaa se suurenee.)

III 
Seuraavaksi varmistin Grantunin sukupuusta löytyneet tutut nimet Pasman sukukirjan alkulehdiltä. Ja näin siellä lukee:

Pasman suvun kantavanhempien tyttäristä vanhempi Valpuri (s. 1767) avioitui sieppijärveläisen Pekka Antinpoika Kurun (s. 1761) kanssa. Heillä oli 13 lasta. 

Yksi Pekka Kuru nuoremman tytär, Eeva Kaisa (s. 1818) avioitui Iisak Hietasen (s.1809) kanssa, ja he jäivät torppareiksi Kurun tilalle. 

Eeva Kaisa ja Köngäsessä syntynyt Iisak Hietanen löytyvät yllä olevasta O. Grantunin sukupuusta, mutta niin löytyy myös yksi Eeva Kaisan ja Iisakin tyttäristä, hän oli Maria Iisakintytär Hietanen (s.1850). Maria Iisakintytär. 

Sukukirja kertoo, että Maria Hietaselle syntyi 8  lasta vuosien 1874 ja 1890 välillä. Marian tiedoissa ei näy lasten isän/isien nimiä. Tämän tosiasian osoittaa myös Grantunin sukupuu (lista yllä).

Pasman sukukirjan  mukaan Maria Hietasen jälkipolvista suku jatkui tyttärien 
- Fanny Kemin (1879 - 1903), 
- Eufemia (1883 - 1906) Kuusisalon (Grantunin listalla), 
- Eriika Hietasen (1886 - 1954), 
- Laura Hietasen (s. 1888 - 1920) ja 
- Agnes (1890 - 1919 ) Kemin kautta. 

IV
Eufemia Mariantytär Hietanen on merkitty dna-serkkuni listalle nimellä Sandra Eufemia Hietanen, ja hänen tiedetään saaneen kolme lasta miehensä, Pajalan Kassan kylällä syntyneen, Albert Kuusisalon (1875 - 1921) kanssa.

Albertin isän tiedetään tulleen Suomen Paavolasta Pajalaan, ja perustaneen perheen sinne. 

Näin löysin polun ja selityksen sille, että O. Grantunin ja itseni välillä on useampia sukulaisuuspolkuja. Meitä yhdistävät Sieppijärven vanhoista suvuista Pasma-Kuru ja Köngäsestä Sieppijärvelle tullut Hietanen, entinen Vänkkö.

Ja nämä kaksi linjaa johtavat minusta dna-serkku O. Grantunin tykö.  Mukava!




Klikkaamalla kuvaa saat sen suuremmaksi!