Mikä on tehnyt lääkäri Hansenin AIVOBLUES-tarinasta myyntimenestyksen? AIVOT, ANDERS HANSEN

1. Vastataan otsikon kysymykseen Hansenin näkökulmalla. 

Mielenterveyden tutkiminen / pohtiminen aivojen näkökulmasta on radikaalisti uusi näkökulma, joka ei etsi ihmisestä vikaa, vaan selittää häiriötä ihmisen biologialla, aivojen kehityksellä ja nykyihmisen historialla. 

Vastataan otsikon kysymykseen kirjoittamalla omin sanoin, että Aivoblues-tarina elää ehdottomasti hyvän ihmiselämän puolella. 

Psykiatri Anders Hansenin mukaan ahdistus ja masennus kertovat menneisyydestämme, jolloin selviytyjäesi-isämme varautuivat nälkään ja tauteihin. Hansenin biologinen eli aivojen näkökulma auttaa tarkastelemaan mielenterveyttä siitä suunnasta, millainen on ihminen biologisena olentona. 

Kun elämä tuntuu synkkääkin synkemmältä, voi olla helpostus muistaa, että olemme biologisia olentoja. Synkkyys menee ohi, vaikka juuri nyt ei siltä tuntuisikaan, koska sellaisia me olemme. Sitä paitsi masentunut ei ole yksin, kokemuksen jakaa ainakin 280 miljoonaa ihmistä.

(Hansen sanoo: - Jos kärsit ahdistuksesta, hae apua. Ahdistuksella ja pahalla ololla ei todellakaan ole minkäänlaista itseisarvoa. Kannattaa pitää mielessä, että ahdistus on elämän luonnollinen osa, jonka ansiosta lajimme on säilynyt hengissä. Jos uskoo voivansa välttyä ahdistukselta, saa pettyä, koska ihminen ei toimi niin. Emme silti ole viallisia.)

Hansen kertoo tarinansa - ja tämä on parasta Aivobluesia:

MASENNUS: PUOLI VUOTTA TÄRKEÄÄ JAHKAILUA

Kaksikymmentäneljävuotiaana päätin tehdä täydellisen suunnanmuutoksen elämässäni. Olin suorittanut lähes kaikki ekonomitutkinnon kurssit kauppakorkeakoulussa ja tehnyt kesätöitä sijoituspankeissa ja konsulttitoimistoissa kamppaillen sen kanssa, olivatko ne minun juttujani. 

Suunnittelemani elämä tuntui sieluttomalta. Jokainen haaste ja suoritus, yksinkertaisesti kaikki tavoittelemani kiteytyi yhteen asiaan: suurin kasa kruunuja, dollareita tai puntia voitti. Olin astumassa työmaailmaan, jossa kaikessa oli pohjimmiltaan kyse rahasta. Halusinko todella elää niin? Entä jos jättäisin kaiken ja aloittaisin alusta?

Nykyään tajuan, että pohdintani olivat melkoista ylellisyyttä. Ei ole kummoinenkaan kriisi, jos joku niin kokematon pohtii jättävänsä mahdollisuuksien seisovan pöydän. Tajuan myös, että valinnan olisi pitänyt olla helppo. Tarvitsi vain vaihtaa, olinhan vielä nuori, mutta 24-vuotiaana olin epäterveellisen kilpailuhenkinen ja mielestäni jo puolivälissä matkalla eläkeikään. Siinä tilanteessa oli iso juttu vaihtaa uraa, koska menettäisin neljä vuotta elämästäni. En todellakaan suhtautunut päätökseeni kevyesti.

Koko talven ja kevään yritin sulkea silmäni ongelmalta. Nukuin huonosti. Pohdin ja pähkäilin asiaa. Murehdin. Päätin jotain. Kaduin. Päätin uudestaan. Sitten kaduin taas. Olin alakuloinen ja yleisesti haluton, enkä oikein pystynyt keskittymään muuhun kuin pohdintoihini, mutta en kertonut kenellekään tilanteestani. Vuotta myöhemmin astuin Karoliinisen instituutin suureen aulaan aloittaakseni lääkärin opinnot. 

Nyt tiedän, että se oli elämäni tärkein päätös, ja olen usein pohtinut, oliko alakuloisuuteni välttämätön sen tekemiseksi.

Psykiatrina olen havainnut, että monia psyykkisesti huonosti voivia potilaitani vaivaa suuri ja merkittävä päätös, jota he eivät ole vielä tehneet. He mainitsevat sitä harvoin, mutta vahvistavat arvaukseni melko usein kysyessäni asiasta. Eräs nainen kertoi harkitsevansa kumppaninsa jättämistä. Eräs mies mietti, vaihtaisiko aivan liian pitkään tekemästään työstä johonkin muuhun. Karsiuduttuaan toistuvasti teatterikoulun pääsykokeissa yksi potilaani yritti päättää, oliko aika hylätä unelma näyttelijäntyöstä. 

Aina kun puhun tällaisen potilaan kanssa, tuntuu kuin olisin taas 24-vuotias. Potilaat vatvovat ongelmiaan. Märehtivät niitä. Päättävät. Katuvat. Päättävät taas. Katuvat taas. Samalla he voivat huonosti.

On äimistyttävää, että useimmat päätyvät laillani hyvään ratkaisuun. Monien mielestä päättämättömyyden ja pohdintojen täyttämä epämukava kausi on olennainen suuren ja tärkeän päätöksen tekemiseksi - aivan kuin äärimmäiset tunteet olisivat tarpeen. 

Elämässä tulee jatkuvasti eteen valintatilanteita, joista useimmissa aivojen automaattiohjaus toimii loistavasti, mutta joihinkin päätöksiin ei voi suhtautua kevyesti. Olisiko mahdollista, että aivot toimivat eri tavalla elintärkeiden kysymysten kohdalla? Voisivatko masennusoireet auttaa sulkemaan mielestä kaikki arkiset häiriötekijät, jotta olisi mahdollista keskittyä tärkeään ongelmaan ennen päätöstä?

Mielialan vaikutus ajattelukykyyn

Henkilökohtaiset kokemukseni eivät tietenkään riitä todisteeksi, joten tarkastellaan tutkimuksia, joissa on kuin onkin selvitetty mielialan vaikutusta ajattelukykyyn. 

Yhdessä tutkimuksessa lapset tulivat iloisiksi tai surullisiksi katsottuaan tunteisiin vaikuttavan videon tai kuunneltuaan musiikkia. Sitten heille tehtiin yksityiskohtiin keskittymistä vaativa psykologinen testi, jossa heidän piti nopeasti löytää kuviossa oleva kaava. Arvelin iloisten lasten pärjäävän paremmin, mutta asia olikin päinvastoin. He pärjäsivät huonommin kuin surulliset lapset.

On mahdollista, että lakkaamme etsimästä virheitä voidessamme hyvin. Miksi silloin hakisikaan ongelmia? Hyvinvoiva ihminen on taipuvainen keskittymään yleiskuvaan yksityiskohtien sijaan. Onkin mielenkiintoista, että hyvinvoivia ihmisiä on hieman helpompi huijata. Ehkä siksi, että he eivät analysoi yksityiskohtia niin kriittisesti. Kun ihminen voi huonosti, tapahtuu päinvastoin - informaatiossa keskitytään yksityiskohtiin ja siitä etsitään kriittisesti virheitä.

Ei tietenkään ole sama asia olla onnellinen tai masentunut kuin tulla iloiseksi tai alakuloiseksi musiikin kuuntelemisen seurauksena, mutta tutkimuksista käy ilmi jotakin kiinnostavaa. 

Olotila tuntuu liittyvän ajattelukykyyn, ja eri tilanteissa tarvitaan erilaista ajattelua. Toisinaan on tarpeen suhtautua kriittisesti ja ratkaista ongelmia paneutumalla yksityiskohtiin. Silloin on tarpeen pysähtyä, harkita, keskittyä uhkatekijään tai vaikeuksiin ja vatvoa asioita, jolloin vaipuu helposti alakuloon. Toisinaan taas on parempi katsoa yleiskuvaa, ottaa riskejä ja olla aloitekykyinen. Silloin voi todennäköisesti hyvin.  

Aivojen mahdollista strategiaa vetäytyä masentuneena analysoimaan elintärkeitä kysymyksiä kutsutaan nimellä analytical rumination hypothesis. En saa koskaan tietää, kävinkö sitä läpi kevättalvella yli kaksikymmentä vuotta sitten. 

En väitä ponnettoman märehtimisen olevan aina hyväksi - usein se on tuhoisaa ja lamaannuttavaa. Yritän vain sanoa, että työkalupakissa on hyvä olla myös alakuloisuuteen liittyviä tapoja ajatella. Aivan kuten on ollut eduksi pystyä pötkimään pakoon hinnalla millä hyvänsä.

Onko asiaa vaikea uskoa? Oletko koskaan mahtanut olla allapäin ja ehkä vetäytynyt seurasta? Entä oliko se merkittävä ajanjakso elämässäsi? Päädyit silloin ehkä johonkin lopputulokseen mieltäsi pitkään jäytäneessä asiassa. Ehkä opit kokemuksesta jotakin, etkä siksi edes haluaisi muuttaa mennyttä. Ehkä olet kokenut sellaisen jakson, tai sitten et. Hyödyllinenkään kokemus ei välttämättä osu omalle kohdalle.

Todellisuus ei ole mustavalkoinen

Aivojen taipumukselle tuottaa alakuloa ja masennusta löytyy aivan tavallisia syitä, jotka eivät liitty mitenkään stressiin, bakteereihin tai viruksiin, mutta aivotoimintaan liittyvät asiat kuten masennus ovat monimutkaisia. Monesti on vaikea sanoa, miksi joku on masentunut. Todellisuus ei ole mustavalkoinen, vaan harmaan sävyjä on loputtomasti. Ei voi väittää, että masennuksella olisi aina jokin tietty funktio ja että se joko johtuisi inflammaatiosta tai kertoisi käynnissä olevasta, elintärkeään päätökseen liittyvästä ajatusprosessista. 

Harmaan sävyn asteikolla, joka alkaa hallittavissa olevasta psykososiaalisesta stressistä ja päättyy vaikeasti hallittavissa olevaan biologiseen puolustusmekanismiin, biologia jää usein vähemmälle huomiolle. Vaikka useimmiten masennukseen liittyy haitallista ja hyödytöntä murehtimista, voi vetäytyminen liittyä tarpeeseen saada tilaa merkittävän päätöksen tekemiselle.

Ahdistuksen ja masennuksen voi yhdistää automaattisesti sairauteen tai aivoissa olevaan vikaan, mutta silloin unohtuu, ettei aivojen tärkein tehtävä ole hyvinvointi vaan selviytyminen. Masennus ja ahdistus voivat silti lamaannuttaa, tuhota ja viedä hengen.