Sisaruus. Ydintä ja pintaa yhdessä.

Pia Kaulio & Hanna Svennevig (2008).
SISARUUS. Rakkautta, vihaa, kateutta.
Minerva Kustannus Oy.
"Tämä kirja on omistettu kaikille siskoillemme."

Sain kirjan joululahjaksi siskoltani. Kirja on hyvä puheenvuoro siskojen välisestä sisaruudesta.

Tämä lahja oli minulle hyvin mieleinen, ja siitä tuli merkittävä kirja minulle. Ainoa näkökulma, jonka tarkastelua jäin kaipaamaan, oli sielunsisaruus.

Olen itsekin antanut ainoalle siskolleni lahjaksi sisaruutta kuvaavia kirjoja.Tämä oli erilainen.

Sisaruudesta kirjoittavat naiset ovat Pia Kaulio, kuntoutuspsykologi, ja Hanna Svennevig, psykologian tohtori. Mielenkiintoista on myös se, että Kaulion aikaisempi teos on Naimisissa narsistin kanssa (2006), ja Svennevigin Kehontuntemuksesta itsetuntemukseen (2005).

Kirjoittajat sanovat jo kirjansa kannessa, mitä sisaruus on. Se on rakkautta, vihaa, kateutta. Onneksi rakkaus sentään on listalla ensimmäisenä.

Minulle sisaruus on ehdottomasti vain rakkautta. Kaiken olevaisen syvin ulottuvuus on ydin, ja se on puhdasta, pelkkää, sanatonta rakkautta. Vaikka mitä tapahtuisi, sisaruus on minulle syvää rakkautta. Uskon, että sisaruus on tarkoitettu rakkauden kouluksi, sillä kaikki päivittäinen, mikä sisaruuteen kuuluu, on pintaa - ikään kuin koulua...

Kaulio ja Svennevig puhuvat tai antavat erään siskonsa menettäneen siskon (ehkä toinen kirjoittajista) puhua rakkautta käsittelevässä päätösjaksossa ytimestä. "Mutta vaikka ei aina tiedä, miten toinen on päivänsä viettänyt, tai vaikka olisi pidemmänkin aikaa olematta yhteydessä, silti tuntee toisen täsmälleen. Tuntee sen juuren, ytimen, ja kun tapaa, puhuu ydin ytimelle ja kaikki päivittäinen on vain pintaa." (lainaus sivulta 159 alkaen)

Siskonsa liian varhain menettänyt sisko puhuu edelleen: "Sisaruuden antama ymmärrys ja ydintunteminen on se, mitä eniten arvostan sisaruudessa. Jaettu historia. Yhteiset muistot, pettymykset, pelot ja ilot."  Hyvistä ystävistä tämä sisko sanoo esimerkiksi näin: "Pidän eri lailla läheisinä niitä ystäviäni, jotka olen tuntenut kouluikäisestä tai jopa alle. He tuntevat ytimeni niin hyvin, että he ovat lähimpänä sitä, mitä sisarussuhteesta kaipaan. Miksi se ikä on niin tärkeä? Että joku tuntee lapsiminän? Aikuinen minä on kuitenkin vain osa minua, tämän päivän pinta, ja jos tuntee vain sen, ei tunne kaikkea."

Jaan ehdottomasti mielelläni kaiken se, mistä Sisaruus -kirjan kirjoittajat puhuvat. Sisaruuden pintaa ovat suhteet eri ikäkausina, isosisko kasvattajana, veljen rooli siskojen keskellä, syyllisyyden monet kasvot, häpeä, vertailu, sisaruksen sairaus, kateus, sensuuri, riitely ja välirikko. Ainoa näkökulma, mikä tästä kirjasta puuttuu, on sielunsisaruus.

Kirjoittajat eivät puhu kirjassaan sielunsisaruudesta, vaikka ilmiselvästi he tietävät olevansa toisillensa sielunkumppaneja. "Olimme tunteneet toisemme vasta kolmisen vuotta, mutta meitä yhdisti työtoveruuden ja ihmisyyttä tutkivan ammattimme lisäksi lähes aavemaiselta tuntuva elämänkulun samankaltaisuus. Kun kohtasimme ensimmäisen kerran, molemmista tuntui kuin olisimme tavanneet vanhan tutun pitkästä aikaa. Ehkä tapasimme itsemme toisessa. Ehkä siksi tuntui luontevalta kirjoittaa yhdessä kirja sisaruudesta ja sielunkumppanuudesta." 

Minulle sielunsisaruus on arkista totta, sillä jaan kaiken muun paitsi sängyn sielunsisareni kanssa. Hän on serkkuni, jonka löysin Amerikasta sukututkimusta tehdessäni, ja joka kolmisen vuotta sitten muutti "takaisin koti-Suomeen". Asumme samassa talossa sisaruksina. Isovanhempamme olivat sisaruksia, ja kiistaton (mutta joillekin kiusallinen) tosiasia on, että tunnen hänet sielunsisarekseni, en kumppanikseni. Meillä ei ole yhteistä lähiperhehistoriaa, sen sijaan meillä on mielestäni syvempi yhteys - se on yhteinen sukupolvihistoria. Itseäni en hänessä ole tavannut. Olemme hyvin erilaisia. Hän vain yksinkertaisesti tuntuu sielunsiskolta. Sitä hän siis minulle on. Silti suhteeni ainoaan biologiseen siskoon ei ole etääntynyt tai muuttunut pinnalliseksi. Näin ajattelen.

Rakkaudella,

Katariina-sisko

Täällä kirjoja, jotka ovat koskettaneet ystäviäni ja itseäni.

Kaisalta 14.12.2013:

"Laita statukseesi kymmenen kirjaa, jotka tulevat sulle ensimmmäisenä mieleen silleen, että ne ovat koskettaneet jotenkin sinua (jotka olet siis itse lukenut). 

Tässä Kaisan lista: 

• 1. Goottiemon kauhujen lipas - SusuPetal
• 2. Alitajuntasi voima - Joseph Murphy
• 3. Taikavoima - Rhonda Byrne
• 4. Äären ympärillä on kylmä muuri - Pia Ronkainen
• 5. Korvaamaton - Pauliina Vanhatalo
• 6. Näkijä I - Niina-Matilda Juhola
• 7. Haave ihmisestä - Jarmo Stoor
• 8. Alkemisti - Paolo Coelho
• 9. Mania - Essi Kummu
• 10. Voittaja on yksin - Paolo Coelho   

Ja tässä oma listani päivämäärällä 15.12.2013: 

• 1.Tykkimiehen syli. Aulikki Oksanen. 
• 2. Marilyn French. Naisten huone.  
• 3. Matti Pulkkinen. Elämän herrat. 
• 4. Maria Vaara. Toinen hengitys. 
• 5. Oiva Arvola. Taivaan painamat. 
• 6. Antti Tuuri. Ameriikan raitti. 
• 7. Anja Kauranen. Sonja O. kävi täällä. 
• 8. Helvi Hämäläinen. Säädyllinen murhenäytelmä. 
• 9. Veikko Haakana. Meren soutajia. 
• 10. Väinö Kataja. Tuskaa.

Tässä on Joukon lista (2013):

• L. Wallace - Ben Hur , 
• L. Sinkkonen - Sirkkelisirkus, 
• J. Parkkinen - Kaupungin kaunein lyyli, 
• A-L. Härkönen - Häräntappoase, 
• J.F. Cooper - Viimeinen mohikaani, 
• R. Sepetys - Harmaata valoa, 
• L. Virtanen - Kirjeitä kiven alle, 
• R. Paasilinna - Jäniksen vuosi, 
• J. Peltonen - Elmo, 
• H. Laaksonen - Pulu uis

Tässä on Pauliinan lista (2013): 

• Populaarimusiikkia Vittulanjänkältä - Mikael Niemi . Olet jo perillä - Jon Kabat Zinn
• Hurmaava joukkoitsemurha - Arto Paasilinna  
•  Älä pyyhi kyyneleitä paljain käsin - Jonas Gardell
•  Löytöretkellä (piti minut kirjaimellisesti hengissä -90 luvulla) -  Kalevi Lehtinen
•  Havahtuminen - Anthony De Mello   
•  Sikalat - Susanna Alakoski
•  Hiljaisuuden kirja - Anna-Maija Raittila
•  Ihmisen osa - Kari Hotakainen  10. Raamattu

Taikurin norsu sopi loistavasti alaluokan ääneenlukukirjaksi.

Kate DiCamillo. Taikurin norsu.
Otava, 2010.
Alkuperäinen alkuteos The Magician´s Elephant
Suomentanut Pirkko Biström.


"Kerran toissa vuosisadan lopulla seisoi Baltesen kaupungin kauppatorilla poika, jolla oli päässään hattu ja kädessään kolikko. Pojan nimi oli Peter Augustus Duchene, eikä kolikko kuulunut hänelle, vaan hänen holhoojalleen, vanhalle sotilaalle nimeltä Vilna Lutz, joka oli lähettänyt hänet torille ostamaan kalaa ja leipää."

Tästä käynnistyi huikea matka, jonka oppilaitteni kanssa teimme uuden kouluvuotemme (syksy 2013) alussa. Luin tarinaa ääneen aamuisin 2-3 kertaa viikossa, oppilaani piirsivät (pienimmät jo kuuntelun aikana), ja lopuksi he kirjoittivat tai sanelivat. Kuulijani olivat 5 - 8 -vuotiaita, eli kolme eskaria, yksi ykkönen ja viisi kakkosluokkalaista.

Poika, 1. lk (29.8.2013) piirsi juuri sen kohtauksen, kun taikuri epäonnistui tempussaan. Katosta putosi siis norsu kukkakimpun sijasta. "Kunnon posahus kävi."  Kuvassa norsu, Peter Duchene ja vanhus eli Vilna Lutz.

Poika, 2. lk (29.8.2013) 

"Kun Peter tuli povarilta, hän näki norsun, joka tippui taivaalta. Peterin ajatuskupla: Vilna Lutz juksaa."

Taikurin norsun valitsin ääneen luettavaksi kirjailijan perusteella. Kate DiCamillon kirjat ovat kokemukseni mukaan loistavia, eikä Taikurin norsu pettänyt. 

Kotiseudun antama henkinen pääoma ratkaisee.

Lenz, Siegfried, Kotiseutumuseo. (Gummerus.1980).
Saksankielinen alkuteos Heimatmuseum (1978).
Suomentanut ja jälkisanat kirjoittanut Oili Suominen. 


Puolan Masuriassa syntynyt saksalainen kirjailija Siegfried Lenz kirjoitti 1970-luvulla tarinan, joka lienee vailla vertaistaan Suomessa. Anteeksi, tarkoitukseni ei ole loukata yhtäkään oman suomalaisen kotiseutuni tytärtä tai poikaa, ei yhtäkään kirjailijaa.
Lenzin Kotiseutumuseo vain on vailla suomalaisia vertaisiaan syystä, että Lenzin kotiseutu, Masuria, lienee antanut senkaltaisen henkisen pääoman tulevalle kirjailijalle, että vastaavaa ei suomalainen kotiseutu historiallisista tai maantieteellisistä syistä voi antaa. 

Vaikka eihän koskaan voi tietää... Se minun kuitenkin on sanottava, että kirjailija Lenzin henkiseen pääomaan kuuluu jopa tiedonmurunen eli viittaus suomalaiseen rykmenttiin kirjailijan kotiseudulla Masuriassa. 
 
Tarina alkaa lauseella: "Ei, ei se ollut onnettomuus." Tarina päättyy sivulle 620. Juuri nyt olen alkutekijöissä, sillä sivulla 102 minun oli pysähdyttävä ja ruvettava tekemään muistiinpanoja lukemastani.

Sivulla 102 minun oli pakko ruveta selvittämään tarinan taustoja, eli missä on Masuria järvitarinoineen, keitä nämä ihmiset ovat...niin, ja kuka on Siegfried Lenz? Pysähdyin siis, hain aamukahvini ja tietokoneen, oli tarkoitus vähän "googlettaa" - kunnes löysin kirjan suomentajan kirjoittamat jälkisanat nimeltä "Kotiseudun koko kuva". Kiitos suomentajalle, sillä niin kovin vähän tiedän minäkin saksalaisten, puolalaisten tai venäläisten kotiseudusta!

Suomentaja Oili Suominen kirjoittaa jälkisanoissaan, kuinka ensimmäisen maailmansodan aikana saksalainen sotamarsalkka von Hindenburg (syntyi Preussissa nyk. Puolassa, kuoli siellä ) voitti venäläiset Masuriassa  kahdessa suuressa taistelussa, ja kohosi kansallissankariksi.

Sain tietää, että tarinan tapahtumapaikka, Masuria, on ollut entistä Saksan Itä-Preussia. Masuria on sijainnut silloisen Puolan rajalla. Se on luovutettu toisen maailmansodan jälkeen (1945)  Puolalle. 

 
Toisen maailmansodan jälkeen harmaat alueet liitettiin Puolasta Neuvostoliittoon ja punaiset alueet Saksasta Puolaan. Lähde: http://commons.wikimedia.org/wiki/File:Curzon_line_en.svg

Puolassa on  yli 9 300 järveä, etupäässä maan pohjoisosissa. Suurin järvialue on Masuria, yli 2000 järveä. Kirjailija Lenzin (s. 1926) synnyinkaupunki  puolestaan oli "Masurian helmi" Lyck eli nykyinen Elk. 

Tänne tapahtumat siis sijoittuvat, ja tämä oli minulle tärkeää tietoa, sillä koulun historian tunneilta kyllä muistan Preussit ja muut, mutta ensimmmäistä kertaa luen kaunokirjallista teosta eli tarinaa, joka sijoittuu historialliseen Itä-Preussiin. 

Kirjailija syntyi siis nykyisessä Puolassa, mutta en löytänyt lähteitä, jossa häntä kutsuttaisiin puolalaiseksi. Hän on saksalainen kirjailija. Suomentaja kuvaa kirjailijaa myös näin: "...taustaa vasten on ymmärrettävä Lenzin käsitys kotiseudusta: se on lapsuuden maa, kaipuun ja ikävän kohde, johon ei ole paluuta - niin kuin ei lapsuuteenkaan." Silti kotiseudun historia on tunnettava, oma identiteetti on tunnettava, jotta historiaa ei avuttomuuttaan, ikään kuin muistinsa menettäneenä, tarvitse elää uudelleen ja uudelleen.

Jatkuu...

Kuvia Turun kansainvälisiltä kirjamessuilta 2013

Anja Snellman Kirjapuodin osastolla lauantaina 5. lokakuuta. Uusin kirja Pääoma kertoo kirjailijan siskosta.

Antti Tuuri Korhosen haastateltavana. Mielenkiintoisena aiheena oli Tuurin uusin historiallinen teos Alkemistit. Maallinen rakkaus. (Otava, 2013)

Tämän keskustelun teema oli "kirjoittamassa Amerikassa". Paljon käännetty Seita Parkkola ja USA:ssa palkittu Johanna Sinisalo käyvät Amerikassa kirjoittamassa. Keskustelun lopuksi Sinisalo lanseerasi  ilmauksen "Finnish weird" - tämä voisi myydä USA:ssa yhtä hyvin kuin myy tuotemerkki "Pohjoismainen dekkari". Kuvassa Parkkola oik. ja Sinisalo vasemmassa reunassa.

Ruotsinsuomalaisten osastolla yksi mielenkiintoisista kirjoista oli Asko Sahlbergin Herodes, WSOY 2013.
Sahlbergin kirja näkyy pöydällä, vasemmalla Paula Vartiainen, jonka teos Taftihame kertoo kirjailijan lapsuudesta Kolarissa.