SISARUUS. Rakkautta, vihaa, kateutta.
Minerva Kustannus Oy.
"Tämä kirja on omistettu kaikille siskoillemme."
Sain kirjan joululahjaksi siskoltani. Kirja on hyvä puheenvuoro siskojen välisestä sisaruudesta.
Tämä lahja oli minulle hyvin mieleinen, ja siitä tuli
merkittävä kirja minulle. Ainoa näkökulma, jonka tarkastelua jäin kaipaamaan,
oli sielunsisaruus.
Olen itsekin antanut ainoalle siskolleni lahjaksi sisaruutta
kuvaavia kirjoja.Tämä oli erilainen.
Kirjoittajat sanovat jo kirjansa kannessa, mitä sisaruus on.
Se on rakkautta, vihaa, kateutta. Onneksi rakkaus sentään on listalla
ensimmäisenä.
Minulle sisaruus on ehdottomasti vain rakkautta. Kaiken
olevaisen syvin ulottuvuus on ydin, ja se on puhdasta, pelkkää, sanatonta
rakkautta. Vaikka mitä tapahtuisi, sisaruus on minulle syvää rakkautta. Uskon,
että sisaruus on tarkoitettu rakkauden kouluksi, sillä kaikki päivittäinen, mikä sisaruuteen kuuluu, on
pintaa - ikään kuin koulua...
Kaulio ja Svennevig puhuvat tai antavat erään siskonsa
menettäneen siskon (ehkä toinen kirjoittajista) puhua rakkautta käsittelevässä päätösjaksossa ytimestä.
"Mutta vaikka ei aina tiedä, miten toinen on päivänsä viettänyt, tai
vaikka olisi pidemmänkin aikaa olematta yhteydessä, silti tuntee toisen
täsmälleen. Tuntee sen juuren, ytimen, ja kun tapaa, puhuu ydin ytimelle ja
kaikki päivittäinen on vain pintaa." (lainaus sivulta 159 alkaen)
Siskonsa liian varhain menettänyt sisko puhuu edelleen:
"Sisaruuden antama ymmärrys ja ydintunteminen on se, mitä eniten arvostan
sisaruudessa. Jaettu historia. Yhteiset muistot, pettymykset, pelot ja
ilot." Hyvistä ystävistä tämä sisko
sanoo esimerkiksi näin: "Pidän eri lailla läheisinä niitä ystäviäni, jotka
olen tuntenut kouluikäisestä tai jopa alle. He tuntevat ytimeni niin hyvin,
että he ovat lähimpänä sitä, mitä sisarussuhteesta kaipaan. Miksi se ikä on
niin tärkeä? Että joku tuntee lapsiminän? Aikuinen minä on kuitenkin vain osa
minua, tämän päivän pinta, ja jos tuntee vain sen, ei tunne kaikkea."
Jaan ehdottomasti mielelläni kaiken se, mistä Sisaruus
-kirjan kirjoittajat puhuvat. Sisaruuden pintaa ovat suhteet eri ikäkausina,
isosisko kasvattajana, veljen rooli siskojen keskellä, syyllisyyden monet
kasvot, häpeä, vertailu, sisaruksen sairaus, kateus, sensuuri, riitely ja
välirikko. Ainoa näkökulma, mikä tästä kirjasta puuttuu, on sielunsisaruus.
Kirjoittajat eivät puhu kirjassaan sielunsisaruudesta,
vaikka ilmiselvästi he tietävät olevansa toisillensa sielunkumppaneja.
"Olimme tunteneet toisemme vasta kolmisen vuotta, mutta meitä yhdisti
työtoveruuden ja ihmisyyttä tutkivan ammattimme lisäksi lähes aavemaiselta
tuntuva elämänkulun samankaltaisuus. Kun kohtasimme ensimmäisen kerran,
molemmista tuntui kuin olisimme tavanneet vanhan tutun pitkästä aikaa. Ehkä
tapasimme itsemme toisessa. Ehkä siksi tuntui luontevalta kirjoittaa yhdessä
kirja sisaruudesta ja sielunkumppanuudesta."
Minulle sielunsisaruus on arkista totta, sillä jaan kaiken
muun paitsi sängyn sielunsisareni kanssa. Hän on serkkuni, jonka löysin
Amerikasta sukututkimusta tehdessäni, ja joka kolmisen vuotta sitten muutti
"takaisin koti-Suomeen". Asumme samassa talossa sisaruksina.
Isovanhempamme olivat sisaruksia, ja kiistaton (mutta joillekin kiusallinen) tosiasia
on, että tunnen hänet sielunsisarekseni, en kumppanikseni. Meillä ei ole
yhteistä lähiperhehistoriaa, sen sijaan meillä on mielestäni syvempi yhteys -
se on yhteinen sukupolvihistoria. Itseäni en hänessä ole tavannut. Olemme hyvin
erilaisia. Hän vain yksinkertaisesti tuntuu sielunsiskolta. Sitä hän siis
minulle on. Silti suhteeni ainoaan biologiseen siskoon ei ole etääntynyt tai muuttunut pinnalliseksi. Näin ajattelen.
Rakkaudella,
Katariina-sisko
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti