Osmo Pekonen (1960 - 2022). Tornionlaakso ja koko Lappi kiittävät.

 Julkaistu 19.10.2022. Päivitys / nosto etusivulle 12.5.2024. 

Tieteen ymmärtävä tulkinta on filosofiaa - ymmärtävä tulkinta on ajattelua. Eläköön, filosofia.

Tornionlaakso ja koko Lappi kiittävät Osmo Pekosta.

1. Maupertuis- teoksen suomentajan, Osmo Pekosen alkusanoja (2015):

Vaatimaton ehdotukseni Mary Terrallin mestariteoksen suomentajana on, että tieteen historiaan tutustuminen havahduttaisi suomalaisen lukijan mahdollisuuksiensa mukaan paitsi opiskelemaan ja harjoittamaan tiedettä myös tulkitsemaan sitä, toisin sanoen tekisi hänestä filosofin. 

2. Osmo Pekonen. Salaperäinen Venus, 2012. Mäntykustannus Oy.

Venus, s. 159, Ote:

Sunnuntaina 3. kesäkuuta pidin oman konferenssiesitelmäni Tromssan yliopiston planetaariossa, aiheenani Anders Hellant. Koolla oli komea joukko Venuksen asiantuntijoita, mutta kaikki eivät halunneet jatkaa matkaa Vuoreijaan, olihan Venuksen ylikulku yhtä hyvin mahdollista nähdä Tromssassa.

  

3. Osmo Pekonen & Johan Sten (toim.) Lapin tuhat tarinaa. Anto Leikolan juhlakirja. Mäntykustannus, 2012.

Lapin tuhat tarinaa. Kirjoittajia ovat: 

Teivas Oksala, Matti Klinge, Päivi Maria Pihlaja, Tapio Markkanen, Johan Sten, Per Pippin Aspaas, Klaus Karttunen, Risto Pulkkinen, Alessandra Grillo Orlandini, Tony Lurcock, Leif Rantala (Merkillisiä tarinoita Kuolan niemimaalta ja Petsamosta) Ott Kurs, Juhani Lokki & Torsten Stjernberg, Arvo Peltonen, Liisa Vossschmidt, Osmo Pekonen, Caj Kortman, Tuija Hautala-Hirvioja, Samuli Aikio, Tarmo Kunnas, Matti Leikola, Kajsa Andersson, Panu Rajala, Kaari Utrio. 

Lapin tuhat tarinaa, Ote s. 9 

Lapilla on tuhat tarinaa. Tässä kirjassa kerromme muutamia niistä. Kaksikymmentä viisi asiantuntijaa kuvaa, millaisen jäljen Lappi on vuosisatojen saatossa jättänyt eräisiin tutkimusmatkailijoihin ja turisteihin, tiedemiehiin ja taiteilijoihin ynnä muihin filosofisiin matkamiehiin.

Lapponica-kirjallisuutta on paljon, mutta tähän kirjaan sisältyy muutamia merkillisiä tarinoita, joita ei suomen kielellä liene aikaisemmin kerrottu.

Uuteen aamuun on jälleenrakennettua pohjoisuutta tutkiva ja kuvaava näyttelyteos.

TEOS:

UUTEEN AAMUUN. Jälleenrakennettu maisema lappilaisessa taiteessa. (2017.)

KIRJOITTANUT:

Tuija Hautala-Hirvioja, professori.

JULKAISIJA:

Rovaniemen taidemuseo. Rovaniemi 2017.

TOIMITUS:

Aira Huovinen, Jonna Katajamäki ja Riitta Kuusikko.

KUVANKÄSITTELY:

Arto Liiti.

GRAAFINEN SUUNNITTELU:

Pertti Lohiniva.

PAINO:

Erweko oy. PAPERI: Munken Lynx 300 / 150 g. 

KANNEN KUVA: Matti Saanio. Kaamoskylmyys, 1950-luku, öljy, 73x133 cm, yksityiskokoelma.

Lainaus teoksen sivulta 8.

Lapin sota oli taloudellinen ja kulttuurinen katastrofi Pohjois-Suomelle. Aiempi Lappi-identiteetti villinä ja vapaana erämaana, joka houkutteli turisteja 1930-luvulla, murskaantui.
Tunturimaisemien ja kylien maakunta oli mustuneiden raunioiden ja tuhottujen teiden aluetta. Evakkomatka ja raunioituneet kodit muuttivat Lapin ihmisiä. Luonnossa ja luonnosta eläneiden viattomuus ja luottamus katosivat.

Kaikki oli aloitettava alusta, kylät ja identiteetti oli rakennettava uudelleen. Se vaati suuria fyysisiä ja henkisiä voimavaroja. Vuoden 1947 Kaltio-lehdessä kuvailtiin metsänhoitajan, kirjailijan ja kuvataiteilijan A.E. Järvisen asuntotilannetta: 

"Hän joutui mm. asumaan pienessä, sylenmittaisessa saunakamarissa Rovaniemellä yli puoli vuotta, jona aikana hänellä ei juuri ollut tilaisuutta toteuttaa enemmän kirjallisia kuin maalaustaiteellisiakaan suunnitelmia yksistään jo sen takia, ettei pöytä mahtunut huoneeseen. 
Hämmästyttävän nopeasti jälleenrakentaminen kuitenkin eteni, ja ihmisen usko tulevaan sai vahvistusta elpyvästä taide- ja kulttuurielämästä." 

Kuvateksti: Vasemmalla Oiva Korhosen Maisema 1956 (sivu 122). Oikealla on Eero Kumpulan Kahvitauko 1961 (sivu 123).

Liitän tähän linkin.  Se kertoo kuvassa vasemmalla kuvatun Oiva Korhosen työn tarinan, se kertoo, miten tämä teos on päätynyt lapsuuskotiini jo varhain 1950-luvulla.

Uuteen aamuun -teoksessa olevan taideteoksen on maalannut taiteilija Oiva Korhonen (1929 - 1992). 
Hän ei tiettävästi kuulu isäni Sulo Korhosen lähisukuun, vaikka molemmat Korhosen sukua ovatkin.

50-luvulla tukkijätkäksi Pohjois-Suomen savotoille Riihimäen seudulta lähtenyt isäni (Sulo Korhonen), ja OivaKorhonen kohtasivat tiettävästi vain kerran ja sattumalta. 

Se tapahtui yhdellä savottakämpällä jossakin päin Lappia. Molemmat miehet jälleenrakensivat siellä Lappia oman aikansa. Päivät tehtiin rahaa, ja illat - pelattiin korttia lisätienestin toivossa. 

Olen siis tällä postauksellani antanut luvan itselleni sanoa, että isälleni jäi savotta-ajalta käteen "muutakin kuin tylsä saha tai uusi puku". Hänelle jäivät Oiva Korhosen kaksi maisemakuvaa. Uskonkin hänen pelanneen nämä. Joka tapauksessa taideteokset saivat aina parhaimman seinäpaikan synnyinkodissani.

Oiva Korhosen teos edusti isälleni (vuodesta 1956 lähtien) jätkien maisemaa. Nyt kun vihdoinkin olen saanut uutta tietoa Oiva Korhosesta, ja kun nyt Korhosen työ on jopa julkisesti esillä, koen teoksen suurella tunteella: "Tämä on toistaiseksi kaunein näkemys jätkän maisemasta ja maailmasta!"