Työelämä ja muu elämä - tasapainossa vai ei

Juha T. Hakala. Pakattu aika.
Kiireen imusta hallittuun hidasteluun. (Gummerus, 2010)


Sain Pakattu aika-kirjan lahjaksi äskettäin, 56-vuotispäivänäni. Samalla sain kuulla professorista, Hakalasta, joka oli  vieraillut Rovaniemellä luentokeikalla; ja totaalisesti ihastuttanut ja vakuuttanut kuulijansa. Hakala on kasvatuksen, tutkivan ajattelun, luovuuden ja lahjakkuuden mutta myös informaatioteknologian ja tietotyön asiantuntija, filosofi ja kasvatustieteen professori.

Nyt kun olen lukenut saamani kirjan, uskallan sanoa, että Hakalan lahjakkuus liittynee hänen kykyynsä jakaa ja välittää tietoa, avata silmiämme. Hän todella osaa kirjoittaa ja puhua ymmärrettävästi ainakin niille lukijoille, joita työelämä ilmiöineen askarruttaa, ahdistaa, kiinnostaa.

Hakalan kirjoitustyyli sopii myös minulle, se on mukavan kotoista, ikään kuin arkisen puhuttelevaa; on helppo seurata hänen ajatuksen kulkuaan. "Niin se vain on. Meistä on tulossa marionetteja maailmanlaajuiseen nukketeatteriin. Kätemme, jalkamme ja tahtomme on jo sidottu. Joku ohjailee meitä. Teemme ja valitamme. Silmissämme välkkyy mustia pisteitä ja palloja, mutta me teemme. On pakko, kun tuli otettua tuo muhkea asuntolainakin." 

Ehdottomasti erinomainen ratkaisu kirjoittajalta on ollut heti alun esipuheessa paljastaa kirjan tarkoitus eli tehtävä. "Tähän kirjaan olen koonnut joukon ilmiöitä, jotka näkemykseni mukaan ovat alkaneet vaivata paitsi työelämäämme myös elämäämme kaikkinensa. Viime vuodet ovat osoittaneet, että työelämä ei totisesti ole saareke, eikä se ole vakuumi. Olemme tuoneet ajanpuutteemme, kiireemme ja stressimme koteihimme. Olemme heijastaneet pingottuneisuutta ja riittämättömyyttä läheisiimme. Emme enää ole uupuneita ja masentuneita vain työaikana vaan myös vapaa-aikana."

Hakalan kirja ei tietenkään ole käsikirjamainen pikaopas sairaan työelämän parantamiseen eikä Hakala tietenkään anna oikeita vastauksia, kertoopahan vain kokemuksistaan. "Tarvitaan päätöksiä ja keinoja. Tarvitaan tiukkaa työn ja vapaa-ajan erottamista. Ja tarvitaan laadusta tinkimistä, joissakin asioissa, sekä tahdin hidastamista kaikessa. - Kaikessa, kirjoittaa Hakala.
Hakala kirjoittaa omista kokemuksistaan niin hyvin, että hänen esimerkkeihinsä voi helposti samastua.

Tarvitaan todellakin työn ja vapaa-ajan erottamista, mutta ero ei  ratkaise, jos itse työelämä ei muutu - tai vapaa-aika, mikäli vika on vapaa-ajassa. Eli jos kiihdytän työtahtiani entisestään, ei rättiväsyneestä työn sankarista enää ole vapaa-aikansa eläjäksi - mutta sama toisin päin. Varmaankin joukossamme on suuri joukko ihmisiä, jotka ovat ohjelmoineet vapaa-aikansa niin, että tosiasiassa pahoinvoinnin syy onkin työelämän sijasta oma elämäntapa.

Eli kyllä Hakalan kirja sai minut ajattelemaan koko elämääni, ei vain työtäni. Olen aina ollut kovin työkeskeinen, ja tätä olen  selittänyt ammatinvalinnalla;  pienten lasten opettajan työ ei ole toimistotyötä, se ei ole kellokorttityötä, työaikaan eivät riitä vain pidetyt oppitunnit vaikka vain niistä maksetaan jne.

Olen kokenut vastoinkäymisiä työssäni mutta aina löytänyt syitä joko itsestäni tai työelämän ulkopuolisesta elämästä. Olen kokenut vakavan työuupumuksen, oppinut siitä, mutta samaan aikaan tiennyt, että uupumukseni syyt ovat moninaiset - ei vain työ.

Vähän pelonsekaisin tunnoin ajattelen tulevaisuutta, en omaani vain nuorien. Jo nykyinen meno on kuluttavaa, saati sitten tuleva. Toivon sydämestäni, että ihmisten olisi mahdollista löytää tasapaino työn ja muun elämän välille. En osaa edes kuvitella, mitä tämän päivän nuorten on oivallettava, jotta tasapaino on mahdollista. Sen tiedän, että itse olen ollut perin juurin huono esimerkki...