Piiallakin oli ihmissuhteita.

Veijo Meri. Irralliset. (Otava, 2009).
Jälkisanat tähän painokseen on kirjoittanut Sirpa Kähkönen.
Teos ilmestyi ensimmäisen kerran 1959.

Näin sen koin.

Veijo Meren Irrallisista tuli  loppujen lopuksi aika hämmentävä lukukokemus, sillä kirja ei vastannut ennakko-odotuksiini; olinhan piikojen asialla! Kirja nimittäin ei varsinaisesti kerro Anna-nimisen piian työstä, hänen työnkuvasta tai isäntäväestä. Sen sijaan Veijo Meri kertoo tarinan Anna-piian ja Vasili-nimisen sotilaspalvelijan suhteesta; ja tähän päätarinaan kietoutuu useampia pikkutarinoita irrallisten ihmisten ihmissuhteista.

Irralliset kuitenkin onnistui herättämään minussa jotakin. Tarina sai minut tajuamaan, että jopa sata vuotta sitten eläneillä piioilla ja palvelijoilla oli oma elämä elettävänään - eikä elämä ollut vain työelämää. Tarina vakuutti minut: voi piikojenkin elämästä kertoa ihmissuhteita "vatvomalla"...

Tarina ajoittuu Hämeenlinnan seudulle, Suomen itsenäistymistä edeltävään aikaan. Kirjan takakannen mukaan "eletään aikaa ennen 1914". Irralliset kertoo Anna-piiasta, Vasili-palvelijasta ja heidän isännistään. Anna piikoo lehtori Nuutisella. Vasili puolestaan palvelee venäläistä kapteeniaan, joka asuu Nuutisen alivuokralaisena. Kaikki neljä asuvat yhteisessä huoneistossa, mutta elävät omaa elämäänsä siinä määrin kuin se on mahdollista.

Tarinan nuori Anna on kulkenut maalta kaupunkiin ja päässyt piiaksi. Vasili puolestaan lienee kulkeutunut armeijan mukana Suomeen ja päätynyt varuskunnan keittiön kautta henkilökohtaiseksi sotilaspalvelijaksi venäläiselle kapteenille. Tämän tarinan ihmiset lienevät hyviä ihmisiä - paitsi kapteeni, josta kerrotaan, kuinka hän ikään kuin vieraillensa malliksi kuritti palvelijaansa hakkaamalla häntä.

Annan tarina muistuttaa pääpiirteissään Anna-isoäitini tarinaa. Kumpikin eli yhden jakson elämästään piikana kaupungissa, kaukana kotoa. Isoäidilläni ei ollut maalaiskotia, minne palata; kotiseudulle hän kuitenkin palasi, vaimoksi ja tehdastyöläiseksi Iisveden rullatehtaalle. Irrallisten Anna niin ikään palasi, mutta hän palasi kotiin isänsä ja tätiensä luokse. Tarina ei kerro, kuinka Annan raskauden kävi - Vasili ja Anna tuskin jatkoivat elämäänsä yhteisessä taloudessa.

Mitäkö Irralliset näytti minulle piikomisesta ja nuoren naisen elämästä piikana? Työ oli vain työtä, ja piika oli se, joka teki piian työt. Piika lienee ollut välttämätön häntä tarvitseville; itse isäntä tai emäntä tuskin kokivat tarvitsevansa nuorta naista tai miestä, ihmispoloista, vaan työt ne olivat niitä, jotka tarvitsivat tekijäänsä -piikaa. Tässä selitys, miksi piikaa saatettiin kohdella kuin puista esinettä.

Ensimmäistä kertaa ja vasta tämän kirjan jälkeen olen jäänyt tarkemmin miettimään isoäitini elämää eri vaiheina. Isoäitini syntyi äitinsä ja isänsä tyttäreksi, tuskin piiaksi. Leikki-ikäisenä hän varmaankin leikki, jos tilaisuuden sai. Pian tämän jälkeen tuli ruveta töihin, muuten ei leipää saanut.

No, piikana olemista kesti aikansa, Anna-mummollani tähän kului 6 vuotta Helsingissä. Oleellisinta kuitenkin lienee, että hänellä oli siellä myös elämä elettävänä; ei vain työ tehtävänä. Ja tämä oivallus merkitsee minulle paljon, sillä haluan kertoa tarinoita mummostani. Aivan varmasti hänellä oli ihmisiä ympärillään, ihmissuhteita siis! Aivan varmasti hän teki muutakin kuin ruokaa...

Irrallisissa Anna pyysi iltaisin isännältään luvan lähteä käymään kävelyllä kaupungilla. Vaikea uskoa, etteikö oma mummoni olisi pystynyt tähän samaan! Mummoni piikomisvaihe, hänen koko elämäsä on nyt saanut hieman uutta väriä ja pintaa. Taidan sittenkin kiittää Veijo Meren Irrallisia...