Tämä postaus aloittaa sarjan
"Synnymme aikaan ja paikkaan".
1. Muistojen varassa
 |
| Iskä ja sen äiti, 1966. |
.jpeg) |
| Iskä, 60 v. 2017. |
Halusin kirjoittaa sinulle kirjeen. Puhuminen on toisinaan niin kovin vaikeaa. Etenkin jos haluaisi sanoa jotakin itselle niin tärkeää muttei sitten uskallakaan, tai ei osaa tai tunteet estävät. Toisten kesken koetut tunteet kun ovat meitä ihmisiä sitovia tai loitontavia kokemuksia. Haluan tässä nyt kertoa omista tunnesiteistäni sinuun.
Olen juuri saanut olla mukana saattamassa sinua viimeiselle matkalle, laskemassa arkkuasi kirkkomaahan. Se oli kunniatehtävä, johon en saanut aikaa valmistautua. Lähdit liian nopeasti, aivan liian aikaisin.
Viime päivät ovat olleet raskaita. Olen kulkenut paljon metsässä Brinan kanssa. Muistathan meidän koiran, jota sieki tykkäsit rapsutella. Se oppi tuntemaan sinut nopeasti eikä haukkunut sinulle enää ensimmäisen tapaamisenne jälkeen. Se muisti sinut ja tuoksusi vielä kolme viikkoa sitten, kun kävimme kahdestaan Raniksella sulle viimeiset heipat sanomassa. Nuuski vain kovasti vessan ovea ja heilutti häntäänsä.
Halusin koiraa jo kovasti lapsena. Mutta sanoit, että eiköhän se riitä kun mie haukun ja äiti maukuu. Eikä sitä koiraa sitten tullut. Mutta tuli paljon muuta.
Muistan, iskä sinut lapsuudesta aamupuuronkeittäjä -isänä, semmoisena turvallisen arjen luojana. Näytit välittämisen ja rakkautesi meille tekemällä asioita. Auttamalla. Järjestämällä. Pidit siisteydestä. Huolehdit kaupassa käynnistä. Teit ruokaa. Luit pojille iltaisin Aku Ankkaa ääneen. Kuuntelin omasta parvisängystäni.
Olit aina mukana, kun opiskeluaikoina tarvitsin ainakin "sen seittemän kertaa" muuttoapua. Tulit ja teit. Kannoit tavarat. Porasit taulut seinään ja laitoit lamput kattoon. Olit äitin kanssa vuokranmaksuapu ja ruokaraha-apu. Järjestitte rahat suksiin ja muihin harrasteisiin. Tulitte kisoihin kannustamaan. Elitte mukana. Sain jakaa urheiluonnistumiseni sinunkin kanssa. Lehtileikekansiostani löytyy juttu, jonka kuvassa pidät minua lämpimänä juuri ennen SM-kisojen starttia. Näistä hetkistä on jäänyt rakkaita muistoja.
Vuosien varrella teit kovasti töitä. Ajoit satojatuhansia kilometrejä pitkin Lapin lääniä korjaamassa ihmisten sähkökoneita ja -kojeita. Olit pitkiä päiviä tienpäällä. Mie ja pojat saimme harrastaa: kolme kiekkoilevaa poikaa ja hiihtäjätyttö. Meiltä ei koskaan kuitenkaan mitään puuttunut. Vaikka markat ja myöhemmin eurot olivat varmasti tiukassa moneen otteeseen, uskon että nautit olostasi oman elämäsi herrana. Uskon myös, että yrittäjän työ merkitsi sinulle vapautta toteuttaa itseäsi. Mutta vastuuta riitti. Niin töissä kuin kotona.
Olit sosiaalinen ihminen. Sait jutun juurta aikaiseksi vähän asiasta kuin asiasta. Kävit jonkin verran kouluttamassa itseäsi työvuosien aikana. Sinusta huokui ylitsepursuava ylpeys itsestäsi ja lapsenomainen into, kun vedit paremmat vaatteet päälle ja "kurssikaulaliinan" kaulaan. Tuoksuit hyvältä.
Olen aina saanut tuntea olevani sinulle jotakin ainutlaatuista ja erityistä, esikoinen, iskän tyttö. Tiesin ja tunsin ilman sanojakin, että olit ylpeä minusta, ilman suorittamista tai hyviä tuloksia. Tämmöisenä kuin olen. Ja kun epäonnistuin, kotia oli turvallista tulla. Tätä isän mallia huomaan nyt toteuttavani myös omien lasteni suhteen. Teen, koska rakastan. Järjestän. Annan kaikkeni, vaikka se ei aina järkevää olisikaan.
Koen, että isä on tyttärelle äärimmäisen tärkeä myös itseluottamuksen rakentamisessa. Vaikka toisen kehuminen ei välttämättä kuulunut sinun perusluonteeseen, olen saanut kuulla sinulta olevani kaunis tyttö, niin kuin Granatit ovat! Olit ylpeä sukusi naisista. Ja minusta. Voi, miten se tuntui hyvältä!
Isä, oma luottosi itseesi oli ailahteleva. Se vaati jatkuvaa hoitoa ja huolenpitoa, jota me läheisimmät emme ehkä osanneet aina oikealla tavalla vahvistaa. Räiskyvä luonteesi, johon kuului oman arvosi pönkittäminen, olivat toisinaan raskasta kuultavaa. Kaipasit hyväksyntää kovinkin kipeästi ja välillä kyseenalaisin keinoin, mutta kukapa ei; ihmisiä kun olemme ja oman menneisyytemme muovaamia.
Olin herkkä lapsi ja aistin kodin tunneilmapiirin vahvasti. Ahdistuin voimakkaasti, kun kotona riideltiin. Kovaäänistä mielipiteiden vaihtoa seurasi painostava mykkäkoulu. Raha-asiat, niiden hoitamattomuus tai leväperäisyys olivat usean taistelun järkiperäinen syy. Tunnetasolla syyt olivat varmasti jossain syvemmällä.
Monista haasteista huolimatta teimme lapsuuteni aikana monta muistorikasta ulkomaanmatkaa koko perheen voimin. Matkustimme Keski-Euroopan maissa, Australiassa ja Kiinassa. Mie pääsin kielikurssille Englantiin. Jostakin se rohkeus ja luottamus itseeni, lähteä yksin 14-vuotiaana maailmalle, oli minuunkin valettu. Kotoa tietysti!
Matildan, Aatoksen ja Väinön isälle, sinun entiselle vävylle olit tärkeä miehen- ja isänmalli. Hän, isättömänä kasvanut, sai oppia sinulta monia asioita, joita kukaan ei koskaan ennen ollut opettanut. Tero on kertonut kunnioittavansa sinua ja arvostavansa oppejasi nyt ja aina.
Iskä, olet saattanut minut alttarille. Luottanut seuraavalle. Hyväksynyt hiljaa valintani ja ollut paikalla, kun taas kerran tarvitsin apua, milloin missäkin.
Olen viime aikoina miettinyt paljon myös sitä, mikä teki sinusta ainutlaatuisen. Olit erityisen hyvä kädentaidoissa. Piirsit ja sitten toteutit. Viime syksynä suunnittelimme pyöräkatosta rivitalomme edustalle. Piirustuksen tästä suunnitelmasta löysin, kun kaappeja siivosin. Olit omanlainen versio "MacGyver-miehestä", siitä tyypistä, joka purkaa pommit ja korjaa kaiken purkalla. Työkalupakista löytyi aina "sikafleksiä" ja "jesaria", niillä sitten korjasit tai paikkailit milloin mitäkin. Itse tekeminen olikin sinulle lähes kunnia-asia. Harvoin apuja tarvitsit, saatika pyysit. Kun Väinö ja Aatos olivat pieniä, rakentelitte legoilla monta tuntia lattialla maaten. Nämä olivat niin tärkeitä ja herkkiä hetkiä, että tuskin uskalsin hengittää sivusta seuratessani.
Musiikki oli sinulle tärkeää. Meillä käydessä istuit monesti Matildan pianon ääreen ja soitit korvakuulolta opittuja kappaleita. Ei niitä montaa ollut mutta osasit soittaa hämmästyttävän hyvin, vaikka nuotteja et lukenutkaan. Automatkoilla soi aina tanssihumppa. Loistava rytmitajusi tuli esille monissa asioissa, erityisesti tanssilattialla. Olen saanut tuntea, miten musiikki ja iskä vievät, vaikka askeleita en osannutkaan.
Omat lapseni muistavat sinun aina asuneen Raanujärvellä. Kotipaikkasi ja lapsuuteni kesien toinen koti on kauneudellaan vuosien saatossa vahvistanut paikkansa meidän kaikkien sydämessä. Etenkin Aatos kyseli viime vuosina monesti, oletko pappa yksinäinen täällä? Et myöntänyt, vaikka tunsin nahoissani, ettei kenenkään ole hyvä yksin olla. Väinö halusi ja sai jäädä monesti papan luo yökylään. Tunneside oli teillä erityislaatuinen. Opettelin halaamaan sinua uudelleen aikuisena - omien lasteni avustuksella. Sinun halaus oli aina täynnä lämpöä. Se oli iso syli, jossa sain tuntea hyväksyntää ja luottamusta tulevaan. Lähtöhalit olivat aina tärkeitä.
Olemme lasten kanssa viime aikoina kovasti miettineet, kävimmekö liian vähän luonasi, olisiko pitänyt soittaa useammin ja kysyä, mitä kuuluu...
Syyllisyys tai häpeä ovat liian voimakkaita ja elämän iloa musertavia tunteita. Ethän iskä, siekään niitä enää mukanasi kanna.
Iloitaan tänään siitä, mitä elämä on meille antanut. Minulle olit ainutlaatuinen ja korvaamaton iskä!
Suo anteeksi, isä
kyyneleet nää,
ne rakkautta on ja
ikävää.
Ilman Sinua ei olisi minua ja kaikki minussa muistuttaa Sinusta.
Sanja
Loppukesän aamu kun päivään avautui,
otti enkeli Sinut mukaan.
Silmät rakkaat iäksi sulkeutui,
sitä hetkeä ei nähnyt kukaan.
Nyt hellimme kuvaasi muistoissamme
se säilyy pohjassa sydämen,
vaikka ikävä painaa rinnassamme
säilyy muistosi helminä kimmeltäen.
Rakkaan Tuomo-isän ja papan muistoa kunnioittaen,
Sanja, Matilda, Aatos ja Väinö.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti