Kansi: Seppo Polameri
Nyt olen tämän teoksen lukenut, eikä siinä "nokka kauan tuhissut". Kirja ei ollut osunut käteeni sattumalta.
Lukiessani mietin niitä näitä, myös sitä, miksi olin etsimällä etsinyt juuri tämän kirjan käsiini, vaikka en ennestään tuntenut sen kummemmin kirjailijan elämäntarinaa kuin hänen teostaankaan. Viimeistä edellistä kappaletta lukiessani muistin. Anna-mummoni ja hänen Eliina-siskonsa olivat 1900-luvun alun suomalaisia palvelijattaria eli piikoja ennen kuin avioituivat. Mielenkiinnosta sukuni naisia kohtaan olin halunnut löytää tarinoita, jotka kertovat mummoni kaltaisten piikojen elämästä. Ja olin löytänyt Vartion Hänen olivat linnut- romaanin.
Mikä löytö se olikaan! Klassikoksi lähteet kutsuvat. Kirjaa ilmeisesti vieläkin Kolarissa luetaan, sillä sen sijoituspaikka oli Kolarin kirjaston hylly. Alunperin kirja oli kuulunut leiman perusteella Vaattojärven kirjastolle, mutta lienee sivukirjaston lakkauttamisen yhteydessä siirretty pääkirjastoon. Sieltä sen siis netin avustuksella löysin.
Oliko tarina groteski, luonnottomasti liioiteltu, irvokas, eriskummallinen? Oli se minusta eriskummallinen, irvokaskin - mutta ei luonnottomasti liioiteltu, sillä elämä on groteskia...
Luin tarinan, ja nyt sitten tiedän syntyneeni palvelijattareksi, "topattujen lintujen tuulettajaksi". Niin kovasti haluaisin tietää, minkälaista perhettä Anna-mummoni palveli Helsingissä 1905-1911. Olisi niin hyvä sukutarinoitamme ajatellen tietää, keitä mummoni sisko Eliina palvelijattarena palveli, ja missä. Anna-mummoani en pysty kuvittelemaan maaseudun pappilaan. Koska "hänen olivat uniformut", luulen mummoni piikoneen kaupungin virkamiesperheissä, ehkä merikapteenin - kuka tietää.
Mutta Vartion tarinassa Alma-piika palveli ensin rovastia ja tämän ruustinnaa, sitten ruustinnaa ja lopulta saman perheen Antti-poikaa, opettajaa. Hänen olivat linnut on loistava, vuoropuheluun perustuva tarina Almasta ja naisista ja näiden suhteista miehiinkin.
Hänen olivat linnut on hurja tarina meistä naisista. Minäkin palvelin ensin lapsuuteni ajan vanhempiani ja veljiäni, sitten palvelin poikaystävääni ja nyt viimeiset 40 vuotta (no olkoot, vajaat 40 vuotta) olen palvellut miestäni ja perhettäni. Enkä varmasti ole ainoa Alman kanssa - ainoa piika.
Kirja tärppäsi kerralla. Nähtäväksi jää, mihin suuntaan elämäni tästä kääntyy...kiitos Vartion teoksen!
Kirja ei ole vain tarina ja mielikuva tai lukukokemus siitä. Kirja on myös tarinan kirjoittaja, kirjailija. Liitin tähän alle sen tiedon, mikä minua Marja-Liisa Vartiossa kiinnosti, lähtien hänen alkuperäisestä suvustaan Sairanen.
Marja-Liisa Vartio, o.s. Sairanen
s. 11.9.1924 Sääminki
k. 17.6.1966 Savonlinna
Marja-Liisa Vartio -palkinto
Haavikko-Säätiö on vuodesta 1994 alkaen jakanut suunnilleen joka toinen vuosi Marja-Liisa Vartio -palkinnon. Se myönnetään tutkimuksen, luovan kirjoittamisen tai tiedottamisen alalla toimivalle naiselle. Palkinnon arvo on 5 000 euroa. Palkinnon ovat saaneet muun muassa seuraavat henkilöt:
- 1994 – Auli Viikari
- 1996 – Tuula-Liina Varis
- 1998 – Kaari Utrio
- 2000 – Uma Aaltonen
- 2007 – Outi Nyytäjä
- 2008 – Mirja Bolgar ja Katriina Järvinen
Marja-Liisa Vartio – kuin linnun kirkaisu. Helsinki: WSOY, 2012.
Tästä syystä Helena Ruuskalle kuuluisi mielestäni seuraava Haavikko-Säätiön palkinto!
Avioliitto Paavo Haavikon kanssa
Marja-Liisa Vartion vanhemmat, sairaanhoitaja Aino Sairanen (o.s. Luukkonen) ja kansakoulunopettaja Valter Sairanen, olivat eronneet ennen hänen syntymäänsä. Marja-Liisan isoveljet Uuno ja Kauko asuivat isänsä luona toisella paikkakunnalla, eikä äiti ilmoittanut tyttären syntymästä entiselle miehelleen.
Tytön tultua kouluikään äiti lähetti hänet isän luokse Nurmijärvelle. Siellä Marja-Liisa kävi kansakoulun ja yhteiskoulun lukuun ottamatta vuosia 1939–1940, joiksi äiti sijoitti tyttärensä Pieksämäelle Mikkosen perheeseen asumaan.
Marja-Liisa pääsi ylioppilaaksi Nurmijärven yhteiskoulusta vuonna 1944. Loma-aikojaan hän vietti äitinsä luona Säämingissä.
Vartio opiskeli Helsingin yliopistossa kirjallisuutta, taidehistoriaa ja filosofiaa. Hän avioitui keväällä 1945 toimitusjohtaja Valter Vartion kanssa ja he adoptoivat Laritsa-nimisen tytön.
Avioliitto päättyi kuitenkin vuonna 1955 eroon, ja Laritsa jäi Valterille. Jo samana vuonna Vartio meni naimisiin kirjailija Paavo Haavikon kanssa. Tästä liitosta syntyi kaksi lasta, Johanna (1956) ja Heikki (1960).
Marja-Liisa Vartio kuoli 41-vuotiaana Savonlinnan keskussairaalassa kesällä 1966. Hän oli sairastellut jo aiemmin ja sai kesäkuussa korkean kuumeen, joka johti tajuttomuuteen ja aivokuolemaan. Vartio on haudattu Savonlinnaan Talvisalon hautausmaalle.
(Kopioin tiedot kirjailijapalkinnosta ja Vartion elämästä Wikipediasta.)
Hänen olivat linnut -romaani julkaistiin postuumina 1967, ja se jäi Vartion pääteokseksi mutta myös viimeiseksi, sillä kirjailijan ura ehti kestää vain 15 vuotta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti