Vanhustenviikko2022, tässä ja nyt. Voisiko kuoleman kunnioitus auttaa tulevaisuuteen varautumisessa?

Tämänpäiväisen postaukseni tarkoitus on muistuttaa itseäni, että myös kuolemaa on kunnioitettava.

Aihe on vaikea eikä sen käsittelyä helpota kuoleman itsestäänselvyys. Kysymys on erittäin arvosidonnainen, ja itseäni sitovat kuolemaan perhearvot. On siis selitettävä yksistään omalla elämänkokemuksella ja jatkuvan oppimisen antamalla tuella se näkemys, jonka mukaan yhdistän (omaan) tulevaisuuteeni varautumisen ja kuoleman. 

Terve vanhuus on lahja, ei yksistään terveydenhuollon voitto. Geeneillä on osansa, ja sukututkijalla sanansa sanottavana, jos asia kiinnostaa (mm. sukuun kuuluvien ihmisten eliniän vertailu).

Todella harvinaista nykyään lienee se, että kuolinsyyksi osoitetaan "kuoli vanhuuteen". Joissakin vanhoissa seurakuntien dokumenteissa tuota merkintää saattaa löytää. 

Kuningatar Elisabet (k. 2022) on huippuesimerkki poikkeuksellisesta yksilöstä, sillä hänen kuolinsyynsä on kirjattu sanoilla "kuoli vanhuuteen".    

Tässä kuvassa (viimeinkin) hyväksyn sairauteensa väsyneen isän,
ja sen, että hän pääsi pois "viittä vaille 90-vuotiaana".
Hyväksyminen merkitsi mielen varautumista tuleviin aikoihini, 
mutta sen ymmärsin vasta seuraavan läheiseni äkkikuoleman kohdalla.
  

Isälleni mieleenpainuvin "vanhuspalvelus" oli kyläkoulun kutsu (1990-luvulla) seniorilounaalle yhdessä muiden kylän senioreiden kanssa. #vapaaehtoistyö.

Ja. Siitä kotipalvelun Ihmisestä tuli kertaheitolla isälleni "hyvä ja ystävällinen vierailija", koska tähän ihmiseen isä oli ennen avuntarvettaan tutustunut hillajänkällä tai puolukkametsässä. ( #kuntapalvelut #kotipalvelu)

___________________________________________________________________________________

Jos olen ymmärtänyt oikein, on sotiemme veteraanien jälkeensä jättämä viesti otettu Suomessa hyvin vastaan; eli
 (ylläolevan kuvan veteraaneja) nuorempi reservissä elävä sukupolvi täyttää tarvittaessa  lupauksensa isovanhemmilleen: "Valmiina ollaan!"

Kuvassa on rintamaveteraani August Raittimon siunaustilaisuus Sieppijärven kirkossa, 18.5.2002 klo 11.00. August Raittimo (e. Friman) oli syntynyt 5.5.1912 Kolarissa ja hän kuoli 29.4.2002; kymmenen vuotta ennen isääni. August eli 89-vuotiaaksi..

Ohjelmassa:

Veteraanin iltahuuto, laulaja Kauko Simonen.

Veteraanien lippuvartio:

Kaarlo Pellikka, (s. 19.10.1924 Kolari)

Sulo Korhonen (1923 - 2012) ja Sigurd Pudas (s. 29.9.1920 Saarenpudas, Kolari).

______________________________________________________________________________

Yhä edelleen, nykyisinä ja erilaisina kriisiaikoina, tulisi kunnioittaa ihmisen kuolemaa. "Kuolemattomuusajattelu" lienee kestämätön ihmisen kasvulle ja kehitykselle - ja erityisesti tulevaisuuteen varautumiselle. 

Mikä häiritsee? Koskemattoman luonnon (maiseman) oma voima, joka on säilyttävää. 

Rakennetun luonnon rapistuminen (pitkospuut, laavurakennelmat, nuotiopaikat) on seuraus ihmisen välinpitämättömyydestä.   

Sieppijärven maastossa kulkeva Laestadius-polku eli ikimuistoinen  "heinä- ja kirkkotie" otettiin käyttöön 2006. Käytännön työn tekivät kylän seniorit, eli kyläyhdistys ns. "kolmantena sektorina".

Polku jäi alun pitäen hieman keskeneräiseksi, sillä sitä ei saatu jatkettua Ruotsin puolelle Laestadius-Pajalaan. 

Vaelluspolun varteen ei myöskään saatu laitettua seudun historiasta kertovia opastauluja. Historiaa olisi Kolarin ja Pajalan uudisasuttaminen 1500-luvun lopusta alkaen, sittemmin 1600-luvulla käynnistyneen Köngäsen rautaruukin tarpeet. 

Luonnollista pitäisi nykyään olla myös se tosiasia, että kulttuurisesti yhtenäinen Tornionlaakso (Ruotsissa ja Suomessa) saa sijansa myös saamelaisista kertovassa historiassa.  

Ossi Lappea, Eino Vaattovaara, Ebba Vanhanen, Mirkku Satta, Irene Erkinantti, Ebba Ylitervo ja Tuulikki Kestikievari. 

Kukaan Laestadius-polun vanhoista talkoolaisista ei varmastikaan voinut edes kuvitella, miten nopeasti yhteiskäyttöön otettu luontokohde rapistuisi ja telatie lahoaisi - jos sitä lakataan käyttämästä. Siihen asti kun yksikin lahonnut telatien pätkä tuli korjatuksi heti, kun vanha talkoolainen sen huomasi, siihen asti riitti retkeilijöitä ja vierailijoita, vaeltajia.

Talkoolaisten kuolema on Sieppijärvellä merkinnyt kulkijoiden vähenemistä - ja nythän polun käyttö kävelyreittinä lienee "valitettavaa".    

Laestadius-polun rakennnustyöt ovat edelleen kunniaksi kaikille niille ihmisille, jotka töitä vapaaehtoisina tekivät.