Mitä on luova kirjoittaminen?

Pauliina Vanhatalo (2005). VIITTÄ VAILLA.

Tapasin kirjailija Pauliina Vanhatalon ensimmäistä kertaa Kemin Kirjailijapäivillä tammikuussa 2012. Hänellä oli siellä oma myyntipöytä ja siinä omat kirjat myytävänä. Yllätyin kirjanimikkeiden määrästä, ja sanoinkin asiasta hänelle ääneen. En nimittäin ollut aikaisemmin lukenut riviäkään hänestä kirjailijana enkä tietämättömyyttäni ollut lukenut hänen kirjojaankaan. En tiennyt hänestä mitään, vaikka hänet oli kerran (1999) valittu jopa Vuoden peräpohjalaiseksi.

Vanhatalo on syntynyt Oulussa vuonna 1979, kirjoittanut ylioppilaaksi Keminmaassa (9 laudaturia) ja kirjoittanut tähän mennessä ainakin neljä kirjaa: Viittä vailla, Lääkärileikki, Gallup ja Korvaamaton. Paraikaa luen hänen esikoisteostaan Viittä vailla, jonka ostin Kemin kirjailijapäiviltä - en hänen omalta pöydältään vaan Kemin Divarin pöydältä!

On monia syitä, miksi lukijat valitsevat kirjoja luettavaksi, yksi perusteista on aihepiiri. Itse en todellakaan ole tullut ajatelleeksi, että kirjan aihepiiri ratkaisisi valintoja, vaikka tottahan se on. Itse luen kirjoja löytääkseni  puhuttelevan tarinan; aihepiirillä ei ole väliä, mutta kielellä on.

Kolarilainen kirjailija Aki Ollikainen julkaisi esikoisteoksensa Nälkävuosi (2012) muutama viikko sitten. Julkistamistilaisuudessa Kolarin kirjastossa hän kertoi kirjoittamisestaan, ja mainitsi Pauliina Vanhatalon nimeltä puhuessaan kirjoittamiseen liittyvistä opinnoistaan. Pauliina Vanhatalo oli siis ollut hänen kirjoittamisen opettajansa. Niinpä Aki Ollikainen on yksi syy, miksi rupesin lukemaan Pauliina Vanhatalon Viittä vailla -teosta. Halusin kokea Vanhatalon kielen, mitä se sanoisi minulle; ottaisinko hänet opettajakseni...

Aki Ollikaisen jutustelua kuunnellessani vakuutuin, että en koe kirjan kirjoittamista samalla tavalla kuin hän. Aki sanoi tarvinneensa toisen kirjoittajan (lue: kustannustoimittajan), joka hänen puolestaan sai päättää tarinan sisäisen rakenteen (lukujen järjestys), pilkkujen paikat ja joka sitten lopulta hyväksyi kustannettavan kirjan kustannusyhtiön ehdoilla. Toivon menestystä ja korkeita myyntilukuja Aki Ollikaisen kirjalle, mutta jos huonosti käy, muistan "haamukirjoittajan" eli kustannustoimittajan roolin tämänkin kirjan synnyssä.

Pauliina Vanhatalon Viittä vailla -esikoisteos lupasi kriitikon sanoin "hyvää tulevaisuutta" kirjailija Pauliina Vanhatalolle (Raija Hakala, Pohjolan Sanomat. 2005). Toivon, että näin on käynyt, vaikka epäilenkin - ja vain syystä, että Vanhatalon tarina ei minua vienyt mukanaan, sillä hänen taitava kielenkäyttönsä ei toiminut. Hänen kielensä on niin kovin kuvailevaa ja niin kovin mietittyä mutta siinä määrin itsetarkoituksellista, että se vain ei tue tämän tarinan juonta...Kieli on ikään kuin eri paria aihepiirin kanssa. Valitettavasti.

Olen aivan varma, että aihepiiristä huolimatta kirja myy hyvin ja se saavuttaa lukijat, jos kieli toimii. En ole koskaan oikeastaan ymmärtänyt luovaa kirjoittamista käsitteenä. Intuitiivisesti olen vain käsittänyt, että tarinan lukeminen joko luo lukijassa uutta tai ei luo; ja sama pätee kirjoittamiseen. Mikäli kirjoitettu kieli on osuvaa ja mikäli se on kikkailematonta suhteessa tarinaan, se toimii ja tekee tarinasta elämyksen.