21 kesäkuuta 2025

Samuli Paulaharjun tallentama tieto elää ja välittyy perinteestä ja menneistä sukupolvistaan kiinnostuneiden ihmisten ansiosta.

katakorhonen56@gmail.com
8.11.2021, nosto 21.6.2025.


Paulaharju, Samuli. Tunturien yöpuolta. Vanhoja tarinoita. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2000. Esipuhe Veli-Pekka Lehtola.

"Paulaharjun kohtalona oli jäädä yhden teoksen kaunokirjailijaksi. Siihenkin löytyi syy Lapin kirjailijoista. Vaikka Tunturien yöpuolta sai yleensä ottaen erinomaisen vastaanoton, yksi ainoa - Lapin kirjailija Arvi Järventauksen tekemä - kritiikki lopetti hänen kaunokirjalliset harrastuksensa. (Veli-Pekka Lehtola, 2000) 




Paulaharju, Samuli, Tunturien yöpuolta. Vanhoja tarinoita. Pitkänen Lauri, Alapartanen Jouko, Hiltunen Petri, Kaulanen Lea, Kaulanen Elsa-Maria. Salakirjat, 2018. 

"Ensi kosketuksen Lappiin Paulaharju sai 1910 ollessaan avaamassa vesoittunutta Suomen ja Venäjän välistä rajaa. Tällä matkalla hän näki ensimmäisen kerran myös Kuolan Lapin, jonka hän otti keruualueekseen jo 1914..." (Lukijalle, em. kuvakirjasta 2018) Kuolan Lapilla kirjoittaja viitannee Venäjän kolttasaamelaisiin. Itse olen kiinnostunut selvittämään, tapasiko Paulaharju varhaisilla Lapin reissuillaan Petsamossa asuvaa vienankarjalaisyhteisöä, meripetsamolaisia kalastajia.

Työryhmä & Ollikainen, Aki (toim.) Kelontekemä ja Tepsa. Kylien historiasta ja suvuista. Kittilämedia Oy/Tornion Kirjapaino Oy, 2011.

Nykyisessä Kittilän kylät -luettelossa löytyy Tepaston kylä,  Ollikainen Aki on toimittanut 2006 kirjan nimeltä, Jokitörmiä ja juurakoita. Tarinoita Tepaston kylistä. Kirjan on julkaissut Tepaston kylätoimikunta.

Samoin Elsa-Maria Kaulanen (alla) mainitsee Kittilän kylistä Tepaston.

Aki Ollikaisen mukaan (2011),
"Kesällä 1920 Samuli Paulaharju teki kansatieteellisen perinteenkeruumatkan Kittilään, ja kiersi tuon kesän aikana kaikki Kittilän kylät"--- ja "Tepsaa Paulaharju kuvaili muistiinpanoihinsa: -Tepsa on Jeesiöjoen rannalla, tasaisella hietakentällä. Keskellä kylää on ensimmäisen talon sija, ja näkyy myös vanhoja lappalaisten asuinsijoja. Peltoja vaaralla kylän pohjoispuolella. Ihmiset mustatukkaisia ruskeasilmäisiä."


ELSA-MARIA KAULANEN. Taiteilija. (Linkki: Kolarissa Lahjaksi kirja -tilaisuus 2020, taiteilija siellä)


Kirjassaan Lapin muisteluksia Paulaharju kiertää kotiseudullani Kolarin Äkäslompolossa sekä muun muassa Kittilän Tepastossa, mistä isäni suku on kotoisin. Siellä keräämänsä aineiston hän on kirjaansa koonnut mielestäni niin hienosti ja mukaansatempaavasti kuvineen päivineen, että intouduin lopputyönäni maalaamaan tarinoita kuviksi valmistuessani vuonna 2008 Taidekoulu Maasta.

Paulaharjun teoksessa kerrotaan isäni isoisoäidistä, Reeta Heljusta, jota kovasti houkuteltiin maahisten taloon tyttäreksi. Reeta kuitenkin osasi varoa ottamasta vastaan maahisten tarjoamia ruokia, ja näin pääsi takaisin kotiin. Salmi-Simu, yksi Peräpohjan viimeisistä porolappalaisista, taas oli äitini isoisän isoisä.
Lieneekö syynä tämä edellä mainittu yhteys tarinoihin vai Paulaharjun hieno kansanperinteen kuvaus, mutta harvoin on kuvittaminen ollut niin mukavaa ja helppoa kuin tämän sarjakuvan parissa se on ollut. Kiitos kaikille, jotka ovat tämän projektin mahdollistaneet. 

LEA KAULANEN. Taiteilija.


Paulaharjun tekstit ovat olleet minulle läheisiä jo vuosien ajan, sillä hän on kerännyt myös oman kotiseutuni historiaa ja elävöittänyt sitä tarinoilla ja kuvauksilla ihmisistä. Hänen kirjastaan löysin kuvan myös esi-isästäni, raitiolappalaisesta, sekä kertomuksia hänen elämästään. Sitä kautta minulle avautui iso osa sukuni historiaa!
Erityisesti olen ihaillut Paulaharjun kunnioittavaa tapaa kuvailla ihmisiä, ymmärtäen, lempein sanankääntein, väheksymättä. Hän keskusteli tavallisten kansanihmisten kanssa tarinoita tallentaen ja perinnetietoa keräten, kuvaten ja kuvittaen. Paulaharju on kuvannut sellaista maailmaa, joka ei olisi kertomusten ja muistelusten kautta enää useamman sukupolven takaa välittynyt.

Paulaharjun Tunturien yöpuolta -teoksen (2018)  muita kuvataiteilijoita ovat Lauri Pitkänen, Jouko Alapartanen ja Petri Hiltunen.

20 kesäkuuta 2025

ARKIVET - VÅRT KOLLEKTIVA MINNE. Näin myös Suomen Tornionlaaksossa. Amerikkaan, Amerikkaan...

 23.5.2022, nosto 20.6.2025

Parempaa elämää oli pakko hakea...

Ensin lähti Isä-Granat Amerikkaan. Kolme lasta ja äiti jäivät Peräjävaaraan, Pajalaan. Sittemmin piti hyyryläisäiti-Granatin kerjätä kunnalta apua. Isä-Granat tuli takaisin - hakeakseen kaksi työmiehiksi kasvanutta poikaansa Amerikkaan. Sinne lähtivät kuten niin monet muutkin köyhän Ruotsin alamaiset.

Minun suuri iloni on kertoa, että tämän siirtolaisperheen elämä on jatkunut Illinois-nimisessä osavaltiossa Pohjois-Amerikassa. Suvun nimi Granat elää "muistona Pohjois-Ruotsista". 



Tornionlaakson paikallishistoriaa vaimoitten näkökulmasta, ilmestyi 2019. 

Kirjani sytyttää ihmisiä, joita sukututkimus kiinnostaa - tyyliin "näinkin voi ihmisistä kertoa". Kirjani sytyttää erityisesti ihmisiä, jotka löytävät itsestään Tornionlaakson - jos on sytyttääkseen.

Jokainen sukututkimusta harrastava tietää, kuinka hidasta on kirjoittaa tietoon perustuvia "elämänmakuisia tarinoita" .

Tornionlaaksossa tehtävälle sukututkimukselle parasta ovat monipuoliset lähteet. Svenska Arkivet ja Suomen Kansallisarkisto palvelevat kaikkia ihmisiä, jotka kulttuuriperinnöllistä tietoa tarvitsevat.

Ursulan tyttäret -kirjastani ei löydy yllä olevan Tilda Granatin  tarinaa. Kuitenkin se on "syntymässä" - aikaa myöten. Sykähdyttävin hetki tarinan etenemisessä tapahtui Tildan löytymisestä parin vuosikymmenen kuluttua!

Löysin Ruotsin Pajalan seurakuntaa koskevan dokumentin, jonka Sigurd Westman oli kirjoittanut puhtaaksi. Tildan avustusanomuksessa mainitaan, että vaimo ei kykene elättämään kolmea alaikäistä lasta. Alla olevan näytön perusteella näyttää kuitenkin siltä, että Tildalle annettu apu (1894) meni perille - kaksi työmieheksi kasvanutta poikaa pääsivät Amerikkaan - mahdollisesti isänsä, 49-vuotiaan Johan Petter Granatin toimesta. 

Vuoden 1909 lähtijöitä ("Tildan Peräjävaarasta") olivat 23-vuotias Hjalmar Granat (s. 1886), 21-vuotias Gustav Adolf Granat (s. 1888) ja 49-vuotias Johan Petter Granat (s. 1860).


Nordamerikautvandring från pajala församling1860 - 1930, till USA och canada.

Sigurd Westman gjorde avskrift av dokumenten.


1909

Forsström Teresia

Hemmansägardotter

Pajala

21

1909

Lehto Karl Johan

Hemmansägarson

Kieksiäisvaara

24

1909

Lahti Anna Gensina

Backstugusittardotter

Pajala

19

1909

Uusitalo Signe Maria

Arbetskvinna

Sattajärvi

21

1909

Lahti Karl Artur

Backstugusittare

Sattajärvi

19

1909

Palo Walde

Inhysesman

Juhonpieti

30

Utv. år

Namn

Yrke

Utvandrad från

Ålder

1909

Haapala Emma Severina

Backstugusittardotter

Erkheikki

19

1909

Johansson Johannes

Åboson

Nuuksujärvi

24

1909

Granat Hjalmar

Arbetare

Peräjävaara

23

1909

Granat Gustav Adolf

Arbetare

Peräjävaara

21

1909

Granat Johan Petter

Arbetare

Peräjävaara

49

1909

Nykänen Karl Henriksson

Arbetare

Kangos

32

1909

Sundberg Nils Oskar

Arbetare

Junosuando

24

1909

Poromaa Anders

Arbetare

Junosuando

34

1909

Kangas Levi

Bondson

Junosuando

26

1909

Wälivaara Justinus

Arbetare

Pääjärvi

20


15 kesäkuuta 2025

Nimipäiväkahveilla, Vienonpäivänä, 15. kesäkuuta: Äitiys on elämänmittainen matka.

Tänään on 15. kesäkuuta (2025). On Vienon nimipäivä. Äitini oli Vieno Alida. 

Vienonpäivän iloksi pääsin tapaamaan ystävääni Reetaa hänen kotonaan. Samalla sain kohdata Tarjan, joka on Reetan nuorimmainen. Tarja perheineen elää kaukana Etelä-Ruotsissa

Reetan kanssa olemme ystävyytemme alusta alkaen keskustelleet pintaa syvemmistä asioista. Esimerkiksi siitä, kuinka paljon itseymmärrystä ja armollisuutta vaatiikaan äitiys.

  


Reeta-äiti  &  Tarja-tytär.

Kiitos. Oli suuri ilo kohdata teidät yhdessä. 

                            Vienonpäivänä, 15. kesäkuuta 2025 Reetaa ja Tarjaa tapaamassa.

                                                                              
   
  

Tervehdin tänään Reetaa ja Tarjaa lukemalla kirjeeni ääneen heille. Ystäväni Reeta on aiemmin esittänyt myös minulle runoja, joita hän rakastaa. Nyt oli minun vuoroni esittää...     

Kirje Vieno-äidille, Katalta.  (2019)

Voi, äiti. Jos kuulet minua siellä ikuisen rakkauden taivaassa, tässä tulevat terveiseni.

Paljon ja kaikkea mahdollista on tapahtunut poismenosi jälkeen, mutta niinhän se on, että muutos muuttaa, ja suuri elämänmuutos muuttaa kaiken. Sinä et meidän neljän äitinä, etkä lastemme mummona päässyt perinteisellä tavalla toteuttamaan itseäsi eläkkeellä ollessasi, sen sijaan rakastit kaikki lastenlapsesi vahvoiksi.

Mitäkö minä? Samaan aikaan töitä tein, elinhän ruuhkavuosia (lapsellista slangia, huom.). Vasta paljon myöhemmin tajusin tehneeni väärin myös itseäni kohtaan, siis antaneeni itsestäni yli voimavarojen ihanille oppilaille, heidän vanhemmille ja oman työni kehittämiselle. 

Äiti, hain työnohjausta ja keskusteluapua, ilman sitä en vieläkään ymmärtäisi itseäni enkä sinun suunnatonta arvoasi. Suurin jäljellä oleva suruni nouseekin tapahtuneen peruuttamattomuudesta; mitä taakseni jätin, sen olen edestäni löytänyt, ja se on minun hyväksyttävä.

Tiedän, että lapsuus- ja nuoruusvuosinasi sinä sait toteuttaa itseäsi. Sinulla oli ystäviä, suuri joukko sisaruksia, olit isäsi tomera tyttö, teillä oli suvun yhteisiä kokemuksia, ja Juniskärin evakkomatkakin sinun ollessa 15-vuotias. Uskon sinun Ruotsissa ihastuneen ruotsalaisiin ja päinvastoin.

Kotiin paluun jälkeisenä vuonna 1945 menit uudestaan sinne, nyt Göteborgiin asti, asuihan siellä tuttuja kyläläisiä ennestään. Viivyit kaupungissa ainakin sen verran, että joku Sven Erik ehti saada sinulta Göteborgin c/o osoitteesi, ja näin poika sai sinulle postikortilla ilmoitettua, että hän ei ole oikein varma, pääseekö hän flunssansa takia tulemaan sovittuna aikana sovittuun paikkaan! 

En liioittele.

Leninkitehtaalla (Ulricehamn, 1953-1954) hauskat pomot eivät osanneet sanoa etunimeäsi Vieno, sinusta tuli Veino. Voi, Äiti-rakas, kaikki sinun ruotsalaiseen nuoruuteen, hauskanpitoon liittyvät valokuvat ja muutama postikorttikin ovat olleet kotona tallessa sinun albumissasi - ja niitähän minä olen tutkinut 60-luvun alusta alkaen. Joskus (pikkuvanhana lapsena) olin niin mustankipeä... 

Vasta kun sinä nukuit pois eli kuolit (2007), rupesin etsimään itseäni sinusta. Ja mitä löysinkään: löysin itseni - ja paljon, paljon enemmän kuin arvasinkaan. Äiti, et tiedä, kuinka ylpeä olen sinusta ja kaikista sinun elämääni tuomista ihmisistä, Tornionlaakson vanhoista suvuista ja sukulaisistasi.

Kuolemasi jälkeen surin sitä, miksen eläessäsi ymmärtänyt keskittyä sinuun sen vertaa, että olisin saanut sinut puhumaan elämästä. Emme pahemmin pysähtyneet puhumaan esimerkiksi siitä, mitä isä pohjimmiltaan tarkoitti, kun hän joskus ilkeyttään kehotti sinua katsomaan peiliin. Silti tiedän, että paljon puhui myös hiljaisuus meidän välillä. Vaikka olit luonteeltasi varautunut, tiesin, että mitään et tietoisesti salaillut. 

Nyt kun olen löytänyt itsestäni sekä sinut että kaikki lähi- ja etäsukulaisemme, ja jopa ystäväsi; nyt uskon, että näin pitikin elämän edetä. 

Löytöretkeni sinun luoksesi, äiti...se on tehnyt minusta vapaan ja elämästä innostuneen. On se niin hienoa tuntea ja ymmärtää itseä äitinsä tyttärenä. Ja varmaan uskot, kun sanon, että sinulla ei voinut olla aavistustakaan, miten hyvää perua ovat Eino-vaari ja Aili-mummo olleet. Jostakin syystä (selviää aikanaan) lähisukujemme itsetunto on ollut ja edelleen on heikko. 

Jutellaan taas, tulen käymään haudalla jonakin päivänä, terveisiä isälle,

t. Kata 


13 kesäkuuta 2025

Reeta Joensuu, ja Yli-Iin kirkkokuoron vireät toimintavuodet.

Laulamalla iloa ja yhteenkuuluvuutta.

 Julkaistu 10.9.2024. Nosto 13.6.2025.

Kuorolaiset alkaen vasemmalta 1. Raija Pyörälä 2. Eila Tuomaala 3.Leena Kukkola 4. Elsa Ahola 5. Marjatta Aalto 6. Reeta Joensuu 7. Anja Hyyryläinen (kanttori) 8.Vilma Tiri 9. Eila Ylisiurua 10. Sirkka Puolakka 11. Eeva-Liisa Pernu (takana) 12. Aila Lahtinen 13. Helvi Maalismaa 14. Maija-Liisa Kaleva
15. Salme Tuomela 16. Enni Kortti. Takarivissä 1. Sirkka Jussila 2. Elina Maalismaa 3. Ritva Piira 4. Eija Mäkelä 5. Pirkko Turtinen. Miehet vasemmalta alkaen 1. Martti Niskala 2. Niilo Lahtinen 3. Pauli Lahtinen 4. Hemmi Ylisiurua 5. Reino Sillankorva.




Juhlat vietettiin 2008. Kronikan kirjoitti Reeta Joensuu.

Reetan (ja muiden eläkeläisten) kanssa Kajaanin teatterissa, 2024.


                                                

Yli-Iin kirkkokuoro juhli 40-vuotispäiväänsä helmikuussa 2008

Reeta Joensuun kronikka kertoo kuoron tapahtumista tuohon aikaan, jolloin kirkkoherrana Yli-Iissä toimi Toivo Hyyryläinen. Niinpä kirkkoherran puolisosta, Anja Hyyryläisestä tuli kuoron henkinen toiminnanjohtaja, joka käytännössä kutsuvasti kokosi ja lämmöllä ylläpiti kuoroansa. 

Kirkkokuorolainen Reeta Joensuu toimi oman aikansa myös kuoron puheenjohtajana. Hänen uutta luovasta kirjoittajan kynästään on peräisin esimerkiksi alla julkaistava, kirkkokuoron toiminnasta kertova kronikka, jonka hän sepitti vanhojen pöytäkirjojen pohjalta (vuonna 2008).

Reetan Kronikka 

rakentuu säkeistöistä: 1. Kuoro 40 vuotta. 2. Harjoitukset. 3. Esiintymiset. 4. Koulutus. 5. Retket. Esiintymismatkat. 6. Juhlahetket.


1. Kuoro 40-vuotias perhe. Tapahtumia viimeiseltä  15 vuoden taipaleelta.

Kuoro kirkon helmassa,
täyttää tänään vuosia.
Perheenä nyt juhlikaamme
kuorotyötä muistelkaamme.  
Anja perheen äitinä se meillä vielä häärii, lauluja on opettanut meille satamäärin.
Pappilassa kirjoitettu monet laulut meille, kirkkoherran kynästä ne pääsi karkuteille.
Laulajathan kuoron tekee,
lahjojaan kun käyttää,
heille Anja johtajana nuotit, soinnut näyttää. 
Kuorolaiset meillä ovat myöskin suurenmoiset, jos on joku väsynyt, silloin laulaa toiset. Eskon, Elsan, Hanneksen lähtö oli vuorossa, ehkä laulavat he siellä enkelien kuorossa. Kuorolaisten määrä meillä vakio on ollut, jos on joku lähtenyt, on uusi mukaan tullut.

2. Harjoitukset 

Harjoitukset kuorotyölle luovat oivan pohjan. 
Joulun jälkeen aloitamme aina tämän touhun. 
Monta kertaa rientää täytyy, kaikki muu vain jättää,
oppimisen ilosta myös ilta usein päättää.
Kesän jälkeen syksyllä, kuoro jälleen koossa, kerrataan ja harjoitellaan aina jotain uutta. 
Harjoitusten lomassa joskus kuorovieraita, yhdessä myös hiotaan jotain ohjelmaa.
Kahvitellaan, keskustellaan voimia näin kootaan, vuodet vaihtuu, kaava sama, torstaina me tavataan.
Laulut, virret valmistuvat seurakunnan kuulla,
kuoro juhlapukuisena veisaa joka suulla.

3. Esiintymiset 

Kirkkovuoteen meillä mahtuu monen monta juhlaa,
niissä kuoro laulaa aina, lahjojansa tuhlaa.
Helatorstai, helluntai, pääsiäisen aika,
vainajien muistopäivä sekä joulun taika. 
Ilolaulut, surulaulut niissä vuoroin soivat, kuoron laulut, muistoin helmet aina mieleen tuovat.

Joen taakse joka vuosi teemme jonkun retken
vanhoille kun laulamme, suomme ilon hetken.

Lähetyksen juhlissa on mukana myös oltu,
Sepän seurat laulettu ja silloin kirkkoon tultu.
Omat lähetit on kuoro aina matkaan saattanut, paluun jälkeen juhlavasti vastaanottanut.

Sotiemme veteraanit juhlaansa kun viettää,
siellä myöskin lauluillamme heitä saamme kiittää.

Nuorten rippikirkkoonkin me tervehdyksen tuomme
elämälle tulevalle siunauksen suomme.

Äiteinpäivät juhlamieltä meille myöskin tuovat,
kaikki äidit silloin meidän lauluja saa kuulla.

Itsenäisyyspäivänä myös laulut, virret soivat 
sankareita muistella,
myös kuorolaiset voivat.

Tekstiilit on kirkkoon saatu, kauniit huovutetut.
Ikkunoihin lasit hienot, värein koristellut.
Seurakunnassamme silloin ilojuhla suuri
kirkkokansa siellä myöskin laulujamme kuuli.

Monen monta muuta juhlaa kirkolla on ollut, 
kuoro sinne mukaan aina kutsusta on tullut.

Lauleluita Yli-Iistä CD-levyyn kerran, mukana sai kuoro olla jonkin laulun verran.
Kantaattikin kerran tehtiin Toivon sävelistä,
Pudasjärven kuoro auttoi paljon meitä siinä.






4. Koulutus

Koulutusta äänen käyttöön kanttorimme antaa,
kuuntelemaan opettaa, miten äänet yhteen kantaa.
Naapurien seurakunnat tutuiksi on tulleet, niissä usein oppimassa olemmekin olleet.

Piiri myöskin apuaan koulutukseen antaa,
Ouluun kuorot kokoontuivat kaikki yhtä aikaa. 
Joka vuosi opimmekin aina jotain uutta, lauluihimme iloa ja yhteenkuuluvuutta.

Järjestäytymiseen myös on kuoro saanut oppia.
Kursseilla on opastettu, miten siinä toimia. 
Puheenjohtajalla tämä täytyy olla hallussa, sihteeri kun kaiken kirjaa jäsenien touhuista.
Rahahuolet kuorossa täytyy jonkun kantaa
sekä kuoron johtajalle myöskin tuki antaa.

5. Retket. Esiintymismatkat.

Joka vuosi kuoro tekee jonkin pienen retken, silloin
sielu levätä saa kuorotyöstä hetken.
Anja johtotähtenä on retkillämme ollut,
Aulis sekä Juha, kuskit tutuiksi on tulleet.
Suomea me matkustimme aina ristiin rastiin,
retkillämme tutustuttiin seurakuntain kastiin.

Tutuiksi on meille tullut Pyhäranta, Laukaa,
siellä meistä vieraita he saivat aika kaukaa.
Kuoro kulki Kuusamossa useamman kerran, 
Kemin Lumilinnassakin viipyi hetken verran.

Kotka tuli tutuksi ja Haminassa käytiin, 
Anna-Maija ohjas meitä, kirkko myöskin nähtiin.
Lentiira ja Suomussalmi itärajan kunnat, 
matkakohteina olleet meillä nekin suunnat.



Kotka tuli tutuksi, ja Haminassa käytiin.



Seurakuntain vieraina me hetki viivähdettiin,
lauluillamme omilla me heitä tervehdittiin.

Yli rajan kulki vielä kuorolaisten retki,
Kalevalan laulumailla vietettiinkin hetki.
Ystäväksi meille, saatiin sieltä kuoro,
lauluin heitä tervehtiä oli meidän vuoro.

Retket Laulujuhlille on oma lukunsa,
kaikki siellä laulaa aina juhlapuvussa.
Oulussa ja Kuopiossa viimeksi on oltu,
Turussa ja Kemissä myös tutuiksi on tultu.
Kuopiossa kulkueessa oma lippu liehu.
Kuorolaisten mielen täytti sanomaton riemu.

6. Juhlahetket 

Oman lipun vihkiminen oli juhla suuri,
urut soi ja kirkkokansa ilolaulun kuuli.

Vuosia kun kuoroväki joskus aina täyttää,
silloin äänivarojamme saamme lauluun käyttää.
Kakkukahvit silloin juodaan, kaikilla on hauskaa, 
uusi päivä silloin aina surutta voi alkaa.

Pikkujoulu kuorolaisten ompi oma juhla,
saahan sinne puolisotkin aina mukaan tulla.

Kuorovieraat tuovat meille montya iloa
niitä juhlahetkiä on hauska muistella.

Tässä kuoron toiminnasta ainakin on puolet,
laulut meiltä karkottavat ikävätkin huolet.
Anjalle ja kuorolle toivotella voimia, että kuorotyössäkin me jaksaisimme toimia.
Seurakuntaakin me saamme kiittää
kun toimintaamme tuki riittää.

Kronikkani päättyy tähän,
voitte taputtaa nyt vähän!



Reetan kronikka kuoron Riemuvuodesta, 2000

Rantapohja kotiin saapuu, siinä kuoroon kutsu on.

Torstai-illan harjoitukset monet ilot lohdut suo.

Sinne tullaan laulamaan ja yhdessä myös olemaan.

Kahvituokiotkin meiltä äänet aina irroittaa, korvatulpat joskus oisi siellä aivan paikallaan.

Emäntinä vuorollaan listan mukaan toimitaan.

Kotiinkutsut juhlan tuo, vapautta rintaan luo.

Ystävyys vain lujittuu kuoroperhe avartuu.

Johtajana meillä on Anja, rouva verraton, kun hän astuu eteen kuoron, saa hän heti puheenvuoron. Pappilasta terveisiä Bemarilla kuljettaa, rovastilta usein meille nuotit laulut tuoda saa. Lahjoillansa meitä auttaa varjelee ja rakastaa, osaammeko arvon antaa, häntä myöskin kannustaa.


"Pappilasta terveisiä Anja-rouva kuljettaa; rovastilta usein meille nuotit laulut tuoda saa."
Toivo Hyyryläinen. Yli-Iin kirkkoherrana vuodesta 1981 lähtien.

Sirkka sydämeltään on kuorolainen verraton, nuijaa puheenjohtajan käyttää arvovallallaan.

Pirkko sisko vierellään silmät myöskin selässään pyyteetöntä apuaan antaa aina ajallaan.

Eeva-Liisan ja Elinan äänet korkealle soivat. Eeva-Liisan kujeet oivat meille monet riemut toivat.

Eila Vilman kanssa on pari erottamaton. Ei huoli muita, vierellään on hyvä olla hällä näin. Vilman ääni puhtaana soipi meidän korvissa.

Salme Leuvan tyttö on niin hiljainen ja vaatimaton laulaa minun vierellä iloisella mielellä.

Aila Reetan vierellä uskollinen ystävä, rahahuolet kuoron kantaa, siitä täytyy kiitos antaa.

Päivikki on lemmikki sopraanojen suosikki, nuotit kaikki hoitaa kantaa, unohdukset anteeksi antaa, massu kasvaa, vauva varttuu, ilo siitä meille karttuu.

Sisarukset tummat somat Elvi sekä Elsa, Elvi ratsutilalta, Elsa vanhainkodista, yrittävät mukaan aina torstaina ja sunnuntaina.

Marjatta on ilon usein kuorollemme tuonut kodin ukset avoimina levon hetken suonut.

Nuoruutta ja toveruutta Ritva edustaapi navetasta voimaa siihen varmaan ammentaapi.

Rauni uusin tulokas arkana vain seuraa muita kirkkokuoron hölösuita.

Sopraanot on sortillaan myöskin kuoroasuissaan. Äänet kirkon kuoriin soivat juhlaa luovat, tunnelmoivat.

Konkareina kuorossa alttoina on parina Elsa oiva emäntä, Helvi siinä vierellä vaatimaton vakaa, rauhaa kuoroon jakaa. 

Enni Ritvan kanssa on pari alton verraton, ääntä varmaa alttoon antaa, sitä kaijullaan he kantaa.

Sirkka usein ilon antaa kommentteja kertoilee, nauru raikuu yli kuoron, saako muutkin puheenvuoron?

Alttoja vain onko viittä, ääntä heillä silti riittää kuorolaulun säveliin juhlaviin ja iloisiin.

Helmerillä ääni vielä heleänä soipi, tenoreilla turvana vielä olla voipi.

Hemmo äänen oivan antaa vetreänä voimiltaan, Eila hälle nuotit kantaa milloin itse unohtaa.

Reino meillä hyvä on sihteeri niin verraton, huolehtii ja kirjeet kantaa kuorolle hän arvon antaa.

Olavi on veteraani täällä kuoroasussa, tenoreitten tenori aina meillä mukana.

Bassopojat verrattomat Kalevi ja Pauli, äänellänsä elvyttävät monet virret laulut. Kalevilla äänivarat joskus yli soivat, mistä lieki saanut siihen niinkin suuret voimat. Paulin ääni hiljaisena vierellänsä kaikaa, äänet tulee heilläkin silti yhtä aikaa.

Tässä kuoro verraton ompi alla auringon, laulaa ilot, laulaa surut, kaikki oomme kullanmurut.

Laatinut: Reeta Joensuu

Reetan kanssa päiväkävelyllä Iijoen rannalla, 2024.
Kuvasi Katariina.


Toivo Hyyryläinen, kirkkoherra, kirjoittaja, iiläisen perinteen kerääjä, kotiseutuneuvos, kuorolaulujen tekijä  

Hyyryläisen toimittamaan kirjaan on Reeta Joensuun muistitietona talletettu
                       loru taloryppäiden ominaisuuksista (eteläpuolelta Ii-joen).  

RAASAKKA RAATAA 

PAASO PAASAA

PUITTI PURREE

MÖKKIPERÄ MÖKÖTTÄÄ 

KIPINÄ KIVITTÄÄ 

KALEVA KAATAA

KURTTILA KURITTAA 

PERNU PETTÄÄ 

TAPIO TAPPAA 

HAMINA HAUTAA.

(Reeta Joensuu)

                     

Nämä Toivo Hyyryläisen laulut                                                        Reeta haluaisi vielä joskus kuulla!




p.s. Kuvaa klikkaamalla saat suuremman näkymän.
p.s. Postauksen toimitti katakorhonen56@gmail.com

09 toukokuuta 2025

Iloa Etsimässä (2003). Kasvakoon Oulusta pohjoisen Suomen lastenkulttuurin keskus!

Juttu ens. kerran  14.2.2012. 

9.5.2025. Tämänpäiväinen päivitys perustuu eiliseen Oulun Taidemuseo -näyttelyvierailuun, meitä oli kolme. Tunteisiini suurimman vaikutuksen teki esillä ollut HANNU KAAKON maalaus. Koko näyttelykokonaisuus puhutteli ja ihastutti meitä.
Niinpä,
juttuni päivitän tänään kunnioittaakseni oululaistaiteilija HANNU KAAKON muistoa kuvataiteilijana ja taideopettajana. Esi- ja alkuopetukseen Oulussa erikoistuvana (2003) opettajana pääsin tutustumaan ja oppimaan lapsen kasvusta: koskaan minusta ei tullut tietoa lusikoivaa opettajaa. Sain elää ja kasvaa lasten parissa todeksi sen, että taide on kasvun ydintä!

Ällitälli - Iloa Etsimässä /OULUN TAIDEMUSEOSSA 2003

katakorhonen56@gmail.com
Katariina Granat, (Katariina Korhonen), luokanopettaja evp.               
 

Taiteiden integraatiota etsivä projekti Sieppijärven koulun esiopetuksessa lukuvuonna 2002-2003
Oulun yliopisto
Esi- ja alkuopetuksen täydentävät 17 ov:n opinnot
Taito- ja taideaineiden integraatioon liittyvä projektityö
Kevät 2003


Taidetta tekemässä Aalistunturilla, Kolarissa.

Taidetta  tekemässä, 2003, Oulun Taidemuseossa.
















1.4.3. Taide on lapsen kasvun ydintä

Oulun kaupungin taidemuseo on tehnyt lasten näkökulmasta historiaa kokoamalla taiteilijoiden kanssa yhteistyössä taidekasvatuksellisia näyttelyitä kaikenikäisille. Ensimmäinen näyttely oli Palapelit (2000) ja toinen Ällitälli (2002). Oppimisympäristönä Ällitälli oli vertaansa vailla myös Kolarin esiopetussuunnitelmasta käsin arvioituna. Opetussuunnitelmaamme on kirjattu seuraava ajatus:

"Aikuisen herkkyyttä on rakentaa oppimisympäristö niin muunneltavaksi, että se tarjoaa mahdollisuuksia kaikkien aistien käyttöön, kokeilemiseen ja asioiden uuteen yhdistämiseen. Ympäristö ei saa olla liian valmiiksi rakennettu. Oppimisympäristöön tulee kerätä muistoja ja kokemuksia jo tapahtuneista, ja yllätyksiä, jotka houkuttelevat menemään eteenpäin." Kaikkea tätä mielestäni oli sekä Ällitälli -näyttely Oulussa että koulumme eskariluokka Ällitällin jälkeen!

"Taide-elämykset vahvistavat lapsen emotionaalista ja esteettistä vastaanottokykyä, empaattisuutta ja luovuutta. Esteettiset kokemukset luovat pohjan ajattelulle, mielipiteen muodostamiselle ja kanssakäymiselle. Taide vahvistaa ihmistä sisäisesti. Tunteiden ja ajatusten rakentumisen tutkiminen rakentavat itsetuntoa, aktiivisuutta ja vastuullisuutta. Sitä kautta ympäristö saa merkityksiä ja maailma avautuu mahdollisuuksien maailmana." (Esiops2002)

Kun arvioin Iloa etsimässä -projektia kokonaisuutena esimerkiksi em. opetussuunnitelmatekstiä vasten, voin todeta, että projektissa toteutui se, että lapset todellakin saivat tutkia tunteittensa ja ajatustensa rakentumista esimerkiksi silloin, kun he saduttivat eli sanelivat tarinan niistä omatekoisista koneista, joita he olivat Ällitällin jälkeen rakentaneet eskarissa Sieppijärvellä.

2. Ällitälli-näyttelyssä Iloa etsimässä

Oman kiitokseni Ällitälli-näyttelystä annan kuvataiteen opettaja Hannu Kaakolle, sillä juuri hän kertoi tulevasta näyttelystä. Minulle ehdottomasti merkityksellisin asia koko taito- ja taideaineiden opintojen kokonaisuudessa oli tämä meille tarjottu mahdollisuus ottaa osaa Ällitälli-näyttelyyn.

Kävin ennakkoon tutustumassa näyttelyyn. Otin sen tosissani. Ja kuitenkin alusta pitäen tunsin, että Ällitällistä voisimme oppilaitteni kanssa etsiä ensisijaisesti iloa. Taidekasvatuksellisuus ja lastenkulttuuri olivat avainsanoja, jotka asiallisesti ottaen puhuttelivat minua. Luulen käsittäneeni alusta pitäen, että kyseessä ei olisi näytely, joka vain juostaisiin läpi...Aikuisena olisin paljon vartijana...

Kun kerroin oppilailleni tulevasta retkestämme Ällitälliin, kerroin näyttelyn rakentaneista taiteilijoista lukemalla Oulun Taidemuseon julkaisemaa esitettä. Meillä oli hauskaa, sillä esimerkiksi kuvataiteilija ja "kuramoottori" HANNU KAAKKO kirjoitti itsestään näin:

"Käärepaperista kaikki alkoi. Paperille tallettuivat mm: Rapakossa uitettu koira, Sinetti-Sanni, Kuoma-Kalle ja Kilpuri; sitten myöhemmin pahville ja kankaalle aggressiot ja impressiot. Nyt haluaisin maalata uudelleen kuten lapsena, vaikka osaisin kuulemma piirtääkin!" Paitsi että meillä oli hauskaa tämän tekstin ääressä, me myös tosissamme mietimme, kuinka aikuinen voi "haluta maalata uudelleen kuten lapsena"...


2.1. Taide täsmällisesti työsuunnitelmaan

Sieppijärven koulun vanhempainilta pidettiin syyskuussa. Kerroin opiskeluistani jotakin ja Ällitällistä enemmän. Tunsin mielihyvää, kun vanhemmat tuntuivat pitävän suunnitelmastani viedä lapset taiteiden maailmaan. Kukaan ei kyseenalaistanut retkeäni, vaikka tällä kertaa ajaisimme jopa Eedenin kylpylän ohi pysähtymättä. Kaiken lisäksi vanhemmat  sopivat, että Ällitälli-retken matkoineen kaikkineen maksaa koulun vanhempainyhdistys - ja mukaan aikoi lähteä suuri joukko vanhempia.

Niinpä tein koulutoimenjohtajalle kirjallisen täsmennyksen koulumme työsuunnitelmaan. Korostin näyttelyn taidekasvatuksellisuutta sekä sitä, että oppilaani ottaisivat osaa taidemuseon työpajatyöskentelyyn. Kirjoitin, että Oulun yliopiston varhaiskasvatuksen opiskelijat suunnittelisivat kanssani pajan, joka olisi oleellinen osa vierailuamme.Luonnollisesti muistin mainita oivaltamiseen ja pulman ratkaisemiseen perustuvan näyttelyn teeman. Esimieheni hyväksyi paperini. Ällitällin suunnittelu saattoi jatkua.

Samaan aikaan sain kuulla, että lastenkulttuurin merkeissä tapahtui myös muualla kunnassamme. Esiopetussuunnitelmatyössä mukana olleet vanhemmat olivat toisaalla ideoimassa lasten toimintapäivää, josta tulisi totta myöhemmin keväällä. Jopas jotakin. Tämä oli aivan uutta Kolarissa! Olin innoissani, käynnistäisihän Ällitälli syksyistä koulutyötä ajatellen paljon uutta. Lasten toimintapäivästä puolestaan tulisi keväisen luonnon, paikkakunnan lasten ja lastenkulttuurin huipennus.

2.2. Yhteistyö varhaiskasvatuksen opiskelijoiden kanssa

Ällitälliin liittyvä opiskelijayhteistyö lähti opiskelijoiden puolelta liikkeelle hieman kangerrellen - mutta se ei minua haitannut; prosessoinhan mielellään kiireettömästi. Yhteistyöstä tuli kuitenkin voimakas elämys minulle syystä, että arkipäiväinen työni Sieppijärven koululla on hyvin yksinäistä ja voin vain uneksia työparista.

Yhteistyö jätti minuun jäljet myös siitä syystä, että tulin kuulluksi - mikä ei ole ollenkaan itsestään selvyys työyhteisössä. Tunsin todellakin olevani jotakin. Yhteistyöryhmään kuului kolme opiskelijaa. Heistä Elina Lehtola oli se opiskelija, joka käytännönssä hoiti yhteissuunnitteluun kuuluvan yhteydenpidon. Aloitimme siitä, että kerroin omasta näkökulmastani tavoitteet ja sen, mitä työpajalta odotan.

Kirjoitin Elinalle 22 oppilaan ryhmästäni. Kerroin, kuinka haluaisin, että työpajatyössä otettaisiin huomioon poikien mielenkiinto purkamiseen, rakenteluun, rikkomiseen ja ruuvaamiseen. Kerroin, kuinka tärkeänä pidän stä, että "pystyisimme rakentamaan siltaa lasten kokemusmaailman ja sen maailman välille, jota taideteos kuvaa." Muistin sanoa, että tuskin kukaan oppilaistani on aikaisemmin käynyt taidenäyttelyssä, ja vain harva on käynyt elokuvissa tai teatterissa. Kirjoitin myös, että monet oppilaistani pelaavat tietokonepelejä , kun taas kaikki rakastavat koulun liikuntatunteja, koska silloin leikitään aina.

Sain vastauksen, jossa Elina kertoi ryhmänsä ajatuksista. Opiskelijat olivat miettineet keksijän huonetta ja siellä Hilavitkuttimen rakentamista. Ongelmaksi oli kuitenkin noussut materiaalin saaminen.

Mietin ja kirjoitin Elinalle. Kirjoitin, että itse asiassa olimme oppilaitteni kanssa koko syksyn ajan harrastaneet erilaisten kodinkoneiden, kameroiden ja muidene vempaimien purkamista ja rikkomista. Kirjoitin, että meillä olisi mahdollisuus ottaa suuri matkalaukullinen valmiiksi purettua metalliromua, ruuvia ja mutteria mukaamme. Voisimme ottaa koneen osia, romua, johtoa, muttereita, värejä ja työkaluja mukaan - ja taiteilijatakit tietenkin - niihin olimme tottuneet. Kirjoitin, että hilavitkutin oli innostavan hyvä idea; samoin heidän ehdotuksensa liisterin ja sanomalehden yhdistämisestä rakenteluun; silti heitin vielä ajatuksen, mitä jos vielä mietittäisiin...

2.3. Lähtökohtana satu. Retki Oulun Taidemuseoon (2003).

Ja mietitty oli! Sain nimittäin sähköpostiviestin, joka alkoi lauseella: "Nyt olemme saaneet suunnitelmat hyvälle mallille." Ja suunnitelma oli hyvä. Nyt voinkin kirjoittaa, että se myös toteutettiin. Näin se meni.

Lähdimme Sieppijärveltä Oulua kohti ani varhain aamulla. Linja-autoon nousi oppilaiden lisäksi toistakymmentä aikuista. Matka meni hienosti. Perillä Oulussa kuljettaja vei meidät epähuomiossa väärän museon portille. Kysyin neuvoa. Kävelimme ja löysimme oikean Taidemuseon. Olimme hauska näky kadulla, luulen niin. Etummaisena juoksi opettaja salkku kädessään. Hänen takanaan juoksivat lapset, kuka vanhempien kuka koulunkäyntiavustajan rinnalla. Takimmaisina harppoivat puoli juoksua ne mukana olleet kaksi isää, jotka vuorotellen raahasivat romua täynnä olevaa matkalaukkua, joka kaiken lisäksi ei kuulemma tahtonut pysyä kiinni! Saavuimme perille hieman myöhässä.

Opiskelijat kokosivat lapset yhteen ja jakoivat meidät hauskalla tavalla ryhmiin . Sitten he kertoivat hiukan Ällitällistä. Tämän jälkeen he päästivät meidät kaikki hieman jaloittelemaan eli saimme tutustua näyttelyn isoimpaan huoneeseen. Seuraavaksi siirryimme keksijän huoneeseen. Katselimme ja ihmettelimme. Istuimme toistemme viereen lattialle. Seurasi satu. Mielestäni se oli erinomainen oivallus opiskelijoilta.

Sadusta tuli se elementti, joka viritti lapset tekemiseen. Sadun nimi oli Satuposetiivi. Kun se päättyi, lapset oli todella helppo innostaa satuposetiivin rakentamiseen. Kaikki tarvittava materiaali oli lattialla lasten lähettyvillä. Kaikkea tarvittavaa ja vähemmän tarpeellista purkutavaraa oli paljon. Kolmihenkiset ryhmät toimivat hienosti. Jokainen ryhmä sai liimattua, koottua, naulattua ja vasaroitua oman satuposetiivinsa. Ja jokaisesta tuli hieno. Jokaisen ryhmän posetiivi arvioitiin lopuksi yhteisesti. Istuimme ringissä kuin taideparlamentti ikään. Saimme taputtaa monta kertaa!

2.4. Ällitälli jatkui koulussa

Sen jälkeen, kun Ällitällin työpaja oli ohi, kiertelimme näyttelyä itseksemme. Olin kuvannut pajatyöskentelyä sekä video- että kompaktikameralla. Minulla on Ällitällistä paljon kuvia, joita olen antanut niin oppilailleni kuin lähettänyt kiitokseksi y hteistyöstä opiskelijoille. Itse en kuitenkaan kuvita tätä raporttiani kuvilla. Syynä on suhteeni kuviin. Mielestäni valokuvan voima ja kyky on siinä, että kuva kertoo oman tarinan. Valokuva ei ole vain kuvitus. Se on oma tarina.

Uskon, että lasten Ällitälliin liittyvät elämykset olivat voimakkaita. Yksi lapsi kiinnostui yhdestä, toinen toisesta huoneesta. Pelkästään eri huoneiden "haltuunotto" lienee ollut monelle lapselle kokemus, onhan Oulun taidemuseo jo rakennuksena taideteos. Oppilaat muistelivat jälkeen päin sitä, miltä taidemuseo näytti ulkoa päin mutta myös sitä, kuinka hienolta näytti, kun huone oli suuri ja katosta riippui taidetta!

Ällitälli jatkui koulussa. Me maalasimme ja piirsimme. Me järjestimme vanhemmille oman taidenäyttelyn retkestämme. Me rakensimme satiposetiivien innostamina upeita, puolta suurempia ja vielä värikkäämpiä koneita styroksista, puusta ja purkutavarasta, jota riitti ja riittää niin kauan, kun vain purettavaa löytyy. Eskarit saduttivat koneensa. He sanelivat tarinoitansa, joita vuoroin erityisopettaja, opetusharjoittelija, vuoroin oma opettaja tai isommat oppilaat kirjoittivat muistiin. Joululomalle lähtiessään jokainen oppilas sai opettajalta kansion, johon oli kirjoitettu arvio kuluneesta syyslukukaudesta, mutta siihen oli liitetty mukaan myös kaikki Ällitällin merkeissä valmistunut kirjallinen tuotos ja ainakin yksi valokuva. Opettaja puolestaan sai lahjaksi lasten omia kotona tehtyjä Ällitälli-kirjoija.

2.5. Löytyy iloa, löytyy! 

Ällitällli-päivä ylitti kaikki odotukseni. Olimme etsimässä iloa, jota myös löysimme. Varsinainen näyttelypäivä oli upea mutta myös raskas, sillä oma päiväni jatkui opiskelun merkeissä. Lähetin lapset vanhempineen ja koulunkäyntiavustajineen linja-autolla kotiin ja siirryin yliopistolle. Muutaman tunnin päästä kesken oppitunnin sain  puhelun äidiltä, joka ei ollut lapsensa mukana Ällitällissä. Päiväkirjaani olen kirjoittanut tuosta hetkestä näin:

"Onpa ollut päivä! Olen kuolemanväsynyt. Harmittaa M:n äidin soitto, jonka sain äsken. Äiti vain ystävällisesti kysyi, missä poika on. Harmittaa, koska päivä oli mielestäni niin antoisa ja poikakin niin hienosti mukana. Ja sitten tulee äidin soitto, jossa ei kysytäkään, miten taideretki on onnistunut, mitä olemme oppineet ja kokeneet, vaan huolestuneena kysellään vain, missä poika on, kun ei vielä ole tullut kotiin! No..."

"Lapsuus on lyhyitä ja nopeita elämyksiä, voimakkaita vaikutelmia, se ei ole kokonainen eikä yhtenäinen. Siinä ei kuitenkaan ole mitään puolihämyistä tai himmeää. Se on salaperäinen ja selittämätön." (Juhani Aho) 
Tämän kaiken kirjaimellisesti koin esi- ja alkuopetuksen ryhmäni kanssa Oulun Ällitällissä ja siinä arkisessa mutta kiehtovassa koulutyössä, mihin näyttely pajatyöskentelyineen meidät myöhemminkin viritti. 
Kasvakoon Oulusta pohjoisen Suomen lastenkulttuurin keskus!







Sisällysluettelo:

1. Lähtökohdat Iloa etsimässä -projektille

1.1. Taito- ja taideaineiden opinnot Oulussa
1.2. Omat taito- ja taideaineiden opintoihin liittyvät odotukset ja toiveet
1.3. Aineopintojen kontaktijaksoihin liittyviä tuntemuksiani ennen omaa integroivaa taidekasvatustyötä
1.4. Kolarin esiopetuksen opetussunnitelma 2002
1.4.1. Oppiminen esiopetuksessa
1.4.2. Esiopetuksen oppimisympäristöt
1.4.3. Taide on lapsen kasvun ydintä

2. Ällitälli-näyttelyssä iloa etsimässä

2.1. Taide täsmällisesti työsuunnitelmaan
2.2. Yhteistyö opiskelijoiden kanssa
2.3. Lähtökohtana satu
2.4. Ällitälli jatkui koulussa
2.5. Löytyy iloa, löytyy!

1. Lähtökohdat Iloa etsimässä -projektille

Aloitin esi- ja alkuopetuksen 17 opintoviikon täydentävät opinnot joulukuussa 2001 Oulussa. Opinnot ovat alusta alkaen tukeneet luokanopettajan työtäni Sieppijärven koulun esi- ja alkuopettajana. Vuoden 2002 aikana suurin yksittäinen projektini oli olla mukana Kolarin kunnan varhaiskasvatuksen kehittämistyöryhmän työssä ja prosessoida sekä kirjoittaa Kolarin kunnan esiopetussuunnitelma. Se valmistui toukokuun lopussa ja otettiin käyttöön elokuussa 2002. Kunnanhallituksen toimesta opetussuunnitelmaa kuitenkin korjattiin joulukuussa 2002 hajauttamalla esiopetuksen hallinnointi kahden eri hallintokunnan kesken. Päiväkotien esiopetusta hallinnoi sosiaali- ja terveystoimi. Kyläkoulujen esiopetusta hallinnoi sivistystoimi. Joulukuussa muutettu esiopetussuunnitelman versio on voimassa tällä hetkellä.

1.1. Taito- ja taideaineiden opinnot Oulussa

Täydentäviin opintoihin kuuluvan taito- ja taideaineiden opetuksen alkuosa toteutui kussakin aineessa erillisinä kahden päivän kontaktijaksoina (2x6 h) syyslukukauden 2002 aikana. Kesäkuussa 2002 opiskelijoille jaetun paperin perusteella tavoitteeksi oli asetettu aineen perustietojen ja -taitojen lisäksi se, että opetuksessa pyritään lisäämään opiskelijan valmiuksia integroivaan taidekasvatustyöskentelyyn.

1.2. Omat taito- ja taideaineiden opintoihin liittyvät odotukset ja toiveet

Opintoja suunniteleva Helena Seppälä kyseli toukokuussa 2002 sähköpostitse meiltä opiskelijoilta sitä, millaisia sisältöjä taito- ja taideaineissa (musiikissa, kuvataiteissa, liikunnassa, käsityössä ja draamassa) haluaisimme käsiteltävän. Samalla hän muistutti, että opinnot toki rakentuvat esi- ja alkuopetuksen 15 opintoviikon kokonaisuudelle, jonka kaikki olemme suorittaneet.

Vastasin suunnittelijalle tuota pikaa, sillä halusin vaikuttaa opintojen sisältöön syystä, että halusin oppia uutta enkä vain toistaa sitä, mitä olin jo perusopintojen aikana tehnyt. Kirjoitin hänelle suhteestani perusopintoihin seuraavasti: "Peruskurssin aikana mielestäni saimme tuntumaa ja tietämystä erilaisiin sisältöihin tekemällä itse keramiikkaeläintä ja grafiikanlehteä...Ehkä meidät pitäisi nyt saada oppimaan uutta siitä, miten aikuisina voisimme ohjailla toimintaa niin, että sisällöistä syntyvät konaisuudet todella opettaisivat lasta, kehittäisivät hänen ajatteluaan ja oppimisen taitojaan sekä laajentaisivat hänen maailmankuvaansa."

Jatkoin pohdintaani kirjoittamalla seuraavasti: "Esiopetuksella on oma sisältönsä, joka saa arvonsa, tavoitteensa ja merkityksensä lasten tarpeista ja lapsen lähtökohdista - ei sisällöistä sinänsä. Koska ryhmämme opiskelijat ovat enimmäkseen lastentarhaopettajia, haluaisin, että taito- ja taideaineiden sisältöjä suunniteltaessa korostuisi esiopetus varhaiskasvatuksen pedagogiikkana perusopetuksen sijasta. Jotta alkuopetuksen toimintakulttuurin olisi tulevaisuudessa mahdollista kehittyä varhaiskasvatukselliseen suuntaan, voisi tässäkin koulutuksen vaiheessa painottua varhaiskasvatuksellinen ote ja ajattelu."

Viestini koulutussuunnittelijalle jatkui seuraavasti: " Taito- ja taideaineiden sisältöjen kohdalla mietin ensisijaisesti pedagogisten opintojen tarvetta sekä tietämystä pienten lasten oppimisesta. Olen huomannut esiopetuksen arjessa, kuinka vähän tiedetään lapsilähtöisistä työtavoista. Monipuoliset työtavat osataan luetella, mutta niitä ei käytetä vaihtelevasti, ksoka omaa kosketuspintaa uuteen työtapaan ei ole. Päiväkodin esiopetus voi olla myös taito- ja taideaineiden osalta sitä, että tutustutaan eri sisältöalueisiin hyvinkin aikuislähtöisesti ja aikuisen ehdoilla. Tällä tarkoitan esimerkiksi ns. sabluuna-ajattelua."

Kun luen yllä olevía muistiinpanojani nyt vuotta myöhemmin, huomaan käyttäneeni tekstissäni käsitteitä lapsilähtöisyys ja aikuislähtöisyys. Tänä päivänä käyttäisin noissa asiayhteyksissä ehdottomasti käsitteitä lapsikeskeisyys ja aikuiskeskeisyys. Syynä on se, että olen ymmärtänyt, kuinka esimerkiksi monet kasvatuksen tutkijat Suomessa ovat tehneet irtiottoa lapsilähtöisyydestä lapsikeskeisyyden suuntaan siitä syystä, että koulua pidetään yhteiskunnallisena instituutiona, jolle eivät riitä lapsen omat satunnaiset tavoitteet. Lapsen toiveet ja tarpeet eivät myöskään aina osu yhteen.

Päätin kirjeeni omista toiveistani seuraavalla tavalla:
"Liikunnan osalta minua kiinnostaa erityisesti paremman oppimisympäristön rakentaminen. En välittäisi niin kauheasti kehitellä kuperkeikkaa edes lapsen oppimisen nimissä. Opettajana liikunnan perustaitoni ovat mitä ovat, ja niiden kanssa on tultava toimeen. Esiopetuksessa ei mielestäni tarvita yksinomaan valmiita opettajan tarjoamia malleja oikeista liikeradoista, vaan tarvitaan opettajia, joilla on taitoa rakentaa oppimisympäristö sellaiseksi, että lapsi pääsee kehityksessään eteenpäin liikkumalla monipuolisesti ja päivittäin. "

"Samat tavoitteet minulla on muidenkin sisältöjen suhteen. Tavoitteet asetetaan oppimisympäristölle ja meille kasvattajille - siis esimerkiksi työtavoille."

1.3. Aineopintojen kontaktijaksoihin liittyviä tuntemuksiani ennen omaa integroivaa taidekasvatustyötä

Taito- ja taideaineiden kontaktijaksojen aikana kirjasin ajatuksiani muistiin. Arvioin ensisijaisesti sitä, mitä päivien mittaan yhdessä teimme. Sen sijaan en arvioinut sitä, mitä minun mahdollisesti odotettiin omatoimisesti koululla tai kotona tekevän. Tähän työhöni kirjaan esimerkkinä draama- ja musiikkikursseihin liittyviä ajatuksiani.

Draamakurssin aikana ei mielestäni korostunut esiopetus eikä varhaiskasvatuksellinen ote tai ajattelu. Minulle ei selvinnyt, onko pienellä lapsella omia draamaan liittyviä tarpeita ja miten itse asiassa tehdään lapsikeskeistä draamaa.

Mielestäni myös draaman näkökulmasta tulee voida kysyä, miten pieni lapsi oppii. Draamaan liittyvän oppimisen lähtökohta on mielestäni se aikuisen tekemä valinta, että oppimiseen liittyvät tavoitteet asetetaan draamapedagogiikalle eli esimerkiksi oppimisympäristölle. Tavoitteita ei aseteta yksin lapselle.

Draamakurssin aikana en oppinut uutta. Tarkoitan tällä sitä, että en saanut kokeilla sitä, miten aikuisena ohjaisin lasten toimintaa niin, että sisällöistä syntyvät kokonaisuudet opettaisivat lasta, kehittäisivät hänen ajatteluaan ja oppimisen taitojaan sekä laajentaisivat hänen maailmankuvaansa. Jotakin sen sijaan sain kokeilla, vihjeitä sain, mutta uusia näkökulmia en löytänyt.

Edelleenkin mietin, mitä varten on olemassa draaman "liikunnallisuus". Tiedän liikkeen ja liikkumisen yhdeksi ilmaisukeinoksi...siltikin mietin. Varmaan itseni vain on syytä ruveta tekemään draamaa koulussani, jotta saisin omat asenteeni muuttumaan. Tunnistan itsessäni kuitenkin kummallista pelkoa draamaa ja sen todellista merkitystä kohtaan. Vaikea lause. Tarkoitan, että en usko esittämiseen. Uskon vain olemiseen, tekemiseen, siihen, mikä itsestäni kumpuaa - ja kun draama ei kumpua, en siihen usko...Siksi en edes koulutuksen nimissä uskaltautunut heittäytyä. Koska en uskaltanut, ei draama tehnyt minuun myönteistä vaikutusta. Koska kuitenkin pelkään, myös ymmärrän. Ymmärrän juuri sitä arkaa ja pelokasta lasta, joka ei uskalla, ja jolle ei hektisessä koulumaailmassa ikinä järjesty niin paljon aikaa, että hän saisi edes draaman kautta koka jotakin suurta!

Edelleen mietin lasten tarpeita. Jos haluaisin tehdä draamasta lapsen itsetuntoa vahvistavan ja itsetuntemusta lisäävän välineen, kuinka sen käytännössä tekisin? Jokainen opettaja tietää työhönsä liittyvistä karikoista jotakin. Omat draaman käyttöön liittyvät karikkoni eivät valitettavasti peittyneet näiden opintojen aikana. Draama on yhä vain minulle vaikeaa ja pelottavaa.

Lainaan Luokanopettaja-lehden päätoimittajaa. "Joudumme suostuttelemaan. Toisin kuin usein uskotaan, lapset eivät pala halusta oppia, jopa päinvastoin. Me kaikki opimme mieluusti vain sellaisia asioita, jotka ovat meistä tärkeitä ja jotka sopivat aikaisemmin oppimaamme. Näemme itse asiassa varsin paljon vaivaa estääksemme itseämme oppimasta uusia, meille outoja asioita. Todellinen opettelun taito onkin saada itsensä oppimaan asioita, joita ei lähtökohtaisesti halua oppia." (Martti Hellström. 4/2002)

Juhani Aho on kirjoittanut lapsuudesta seuraavasti: "Lapsuus on lyhyitä ja nopeita elämyksiä, voimakkaita vaikutelmia, se ei ole kokonainen eikä yhtenäinen. Mutta ei siinä myöskään ole mitään puolihämyistä eikä himmeää. Mutta...? Se on salaperäinen ja selittämätön."

Musiikin kontaktijakso oli minusta vaikea. Ensimmäistä kertaa tunsin nahoissani, kuinka vaikeaa voi olla musiikkikasvatus syystä, että en osaa soittaa tai että sävelkorvani on puutteellinen. Haluaisin olla varmempi musiikkikasvattaja.

Musiikin kontaktijakso oli täynnä laulua ja soittoa ja rakentelua. Se oli integroivaa. Silti se oli minusta vaikeaa. Saimme lopuksi mukaamme joukon opetusmonisteita. Ne olivat täynnä hienoja ajatuksia kokonaisvaltaisesta oppimisesta, taiteen vaikutuksista ja taidekasvatuksesta. Ajatukset jäivät kuitenkin ajatuksiksi, koska aikaa ei ollut tekstistä oppimiseen.


1.4. Kolarin esiopetuksen opetussuunnitelma 2002

Paitsi että lapsuus on salaperäisyyttä ja selittämätöntä, se on uskomukseni mukaisesti lapsen mukanaan tuomaa iloa ja onnea. Esiopetuksen opetussuunnitelman johdantosivulta löytyvät ne tekstikappaleet, joissa mielestäni kiteytyy kasvatuksen mutta myös taito- ja taidekasvatuksen perusta sekä lapsen että kasvattajan näkökulmasta. Kirjaan ajatukset tähän.

"Esiopetus on kuin symboli lapsen mukanaan tuomasta ilosta ja onnellisuudesta. Esiopetus on kuin symboli lapsuudesta ja leikistä, luottamuksesta, rakkaudesta, kyvystä sanoa ei, tilan antamisesta, arvostuksesta, tukemisesta ja kannustamisesta. Symboloikoon suomalainen esiopetusuudistus asiakirjoineen tätä kokemustamme lapsuudesta ja lapsesta."

"Tämän esiopetussuunitelman syvin tehtävä on lisätä ymmärrystämme, vahvistaa itsetuntemustamme ja auttaa uskomustemme tunnistamisessa ja muuttamisessa. Esiopetuksen äly, merkitys ja tunne innoittakoot jokaista opettajaa hänen esiopettajan tehtävässään, joka on ilon löytäminen."

1.4.1. Oppiminen esiopetuksessa

 Taiteiden integraatio -projekti sai nimen Iloa etsimässä. Oppimisen näkökulmasta lähtökohtaba oli opetussuunnitelmaan kirjattu näkemys siitä, mitä oppiminen esiopetuksessa on. Opetussunnitelmaan asia on kirjattu seuraavasti:

"Lapset oppivat parhaiten, kun heidän on hyvä olla. Lapset oppivat yhteistyössä ja vuorovaikutuksessa. Lapsi oppii uusia asioita oman käsityskykynynsä perustuen. Lapset oppivat leikin avulla. Lapsilla on synnynnäinen tarve tietää ja ottaa selvää. Jokainen lapsi oppii omassa yksilöllisessä tahdissaan."

"Oppiminen esiopetuksessa ei rakennu opetuksen aikuiskeskeisyydelle vaan lapsen oppimiseen liittyville haasteille ja lapsuuden omille ehdoille. Oppiminen esiopetuksessa ei siten kohdistu vain uusien tietojen ja taitojen hankintaan vaan tarpeeseen osata jäsentää asioita, ilmiöitä ja omaa toimintaa."

"Oppiminen on lapsen asia. Hänen tulee saada suunnitella ja arvioida omaa oppimistaan yhdessä aikuisten kanssa. Oppiminen on lapsen oman toiminnan tulosta."

"Opetus tulee ymmärtää lasten kokemusmaailmasta käsin suunniteltavaksi toiminnaksi, joka ei alista esiopetusta lapsen tulevalle koulunkäynnille. Lapsen tulee voida kokea oppimisen iloa ja hyvää elämää esiopetuksen aikana."

1.4.2. Esiopetuksen oppimisympäristöt 

Toinen näkökulma, jota projektia suunniteltaessa haluttiin korostaa, oli esiopetussuunnitelman näkemys oppimisympäristöstä. Periaate on, että esiopetuksen vaatimukset asetetaan ennen muita oppimisymäristölle ja kasvattajille. "Aikuisten on suunniteltava ja rakennettava oppimisen ympäristöt niin, että lasten tarpeista ja toiminnasta lähtevät tavoitteet on mahdollista saavuttaa.", lukee Kolarin esiopetuksen opetussuunnitelmassa.

Suunnitelma muistuttaa, että oppimisympäristöjä yhdistäviä tekijöitä ovat ainakin kiireettömyys, avoin, lasta rohkaiseva ja iloinen ilmapiiri sekä sellainen aikuisten ja lasten välinen vuorovaikutus, joka tunnustaa aikuisen roolin ja sen, että kasvattamiseen kuuluvat lapsiin kohdistuvat rajat, odotukset ja vaatimukset.

Iloa etsimässä -projektiin liittyvät Ällitälli-näyttely Oulussa ja Lastenpäivän konsertti ja Peikkopolku Kurtakossa vastasivat jo suunnitteluvaiheessa opetussuunnitelman oppimista ja oppimisympäristöjä koskeviin periaatteisiin. Ne vastasivat lasten taidekasvatusta sivuaviin haasteisiin tavalla, joka innosti kaikkia järjestelyissä mukana olleita kasvattajia. Jo projektin suunnitteluvaiheessa väreili innostunut tunne siitä, että kysymys todellakin on uusista keinoista lähestyä musiikkia, kuvataidetta, käsitöitä, liikuntaa ja draamaa.