21 kesäkuuta 2025
Samuli Paulaharjun tallentama tieto elää ja välittyy perinteestä ja menneistä sukupolvistaan kiinnostuneiden ihmisten ansiosta.
20 kesäkuuta 2025
ARKIVET - VÅRT KOLLEKTIVA MINNE. Näin myös Suomen Tornionlaaksossa. Amerikkaan, Amerikkaan...
23.5.2022, nosto 20.6.2025
Parempaa elämää oli pakko hakea...
Tornionlaakson paikallishistoriaa vaimoitten näkökulmasta, ilmestyi 2019.
Kirjani sytyttää ihmisiä, joita sukututkimus kiinnostaa - tyyliin "näinkin voi ihmisistä kertoa". Kirjani sytyttää erityisesti ihmisiä, jotka löytävät itsestään Tornionlaakson - jos on sytyttääkseen.
Jokainen sukututkimusta harrastava tietää, kuinka hidasta on kirjoittaa tietoon perustuvia "elämänmakuisia tarinoita" .
Tornionlaaksossa tehtävälle sukututkimukselle parasta ovat monipuoliset lähteet. Svenska Arkivet ja Suomen Kansallisarkisto palvelevat kaikkia ihmisiä, jotka kulttuuriperinnöllistä tietoa tarvitsevat.
Ursulan tyttäret -kirjastani ei löydy yllä olevan Tilda Granatin tarinaa. Kuitenkin se on "syntymässä" - aikaa myöten. Sykähdyttävin hetki tarinan etenemisessä tapahtui Tildan löytymisestä parin vuosikymmenen kuluttua!
Löysin Ruotsin Pajalan seurakuntaa koskevan dokumentin, jonka Sigurd Westman oli kirjoittanut puhtaaksi. Tildan avustusanomuksessa mainitaan, että vaimo ei kykene elättämään kolmea alaikäistä lasta. Alla olevan näytön perusteella näyttää kuitenkin siltä, että Tildalle annettu apu (1894) meni perille - kaksi työmieheksi kasvanutta poikaa pääsivät Amerikkaan - mahdollisesti isänsä, 49-vuotiaan Johan Petter Granatin toimesta.
Vuoden 1909 lähtijöitä ("Tildan Peräjävaarasta") olivat 23-vuotias Hjalmar Granat (s. 1886), 21-vuotias Gustav Adolf Granat (s. 1888) ja 49-vuotias Johan Petter Granat (s. 1860).
Nordamerikautvandring från pajala församling1860 - 1930, till USA och canada.
1909 |
Forsström Teresia |
Hemmansägardotter |
Pajala |
21 |
1909 |
Lehto Karl Johan |
Hemmansägarson |
Kieksiäisvaara |
24 |
1909 |
Lahti Anna Gensina |
Backstugusittardotter |
Pajala |
19 |
1909 |
Uusitalo Signe Maria |
Arbetskvinna |
Sattajärvi |
21 |
1909 |
Lahti Karl Artur |
Backstugusittare |
Sattajärvi |
19 |
1909 |
Palo Walde |
Inhysesman |
Juhonpieti |
30 |
Utv. år |
Namn |
Yrke |
Utvandrad från |
Ålder |
1909 |
Haapala Emma Severina |
Backstugusittardotter |
Erkheikki |
19 |
1909 |
Johansson Johannes |
Åboson |
Nuuksujärvi |
24 |
1909 |
Granat Hjalmar |
Arbetare |
Peräjävaara |
23 |
1909 |
Granat Gustav Adolf |
Arbetare |
Peräjävaara |
21 |
1909 |
Granat Johan Petter |
Arbetare |
Peräjävaara |
49 |
1909 |
Nykänen Karl Henriksson |
Arbetare |
Kangos |
32 |
1909 |
Sundberg Nils Oskar |
Arbetare |
Junosuando |
24 |
1909 |
Poromaa Anders |
Arbetare |
Junosuando |
34 |
1909 |
Kangas Levi |
Bondson |
Junosuando |
26 |
1909 |
Wälivaara Justinus |
Arbetare |
Pääjärvi |
20 |
15 kesäkuuta 2025
Nimipäiväkahveilla, Vienonpäivänä, 15. kesäkuuta: Äitiys on elämänmittainen matka.
Tänään on 15. kesäkuuta (2025). On Vienon nimipäivä. Äitini oli Vieno Alida.
Vienonpäivän iloksi pääsin tapaamaan ystävääni Reetaa hänen kotonaan. Samalla sain kohdata Tarjan, joka on Reetan nuorimmainen. Tarja perheineen elää kaukana Etelä-Ruotsissa.
Reetan kanssa olemme ystävyytemme alusta alkaen keskustelleet pintaa syvemmistä asioista. Esimerkiksi siitä, kuinka paljon itseymmärrystä ja armollisuutta vaatiikaan äitiys.
Reeta-äiti & Tarja-tytär. |
Kiitos. Oli suuri ilo kohdata teidät yhdessä. |
Vienonpäivänä, 15. kesäkuuta 2025 Reetaa ja Tarjaa tapaamassa.
Tervehdin tänään Reetaa ja Tarjaa lukemalla kirjeeni ääneen heille. Ystäväni Reeta on aiemmin esittänyt myös minulle runoja, joita hän rakastaa. Nyt oli minun vuoroni esittää...
Kirje Vieno-äidille, Katalta. (2019)
Voi, äiti. Jos kuulet minua siellä ikuisen rakkauden taivaassa, tässä tulevat terveiseni.
Paljon ja kaikkea mahdollista on tapahtunut poismenosi jälkeen, mutta niinhän se on, että muutos muuttaa, ja suuri elämänmuutos muuttaa kaiken. Sinä et meidän neljän äitinä, etkä lastemme mummona päässyt perinteisellä tavalla toteuttamaan itseäsi eläkkeellä ollessasi, sen sijaan rakastit kaikki lastenlapsesi vahvoiksi.
Mitäkö minä? Samaan aikaan töitä tein, elinhän ruuhkavuosia (lapsellista slangia, huom.). Vasta paljon myöhemmin tajusin tehneeni väärin myös itseäni kohtaan, siis antaneeni itsestäni yli voimavarojen ihanille oppilaille, heidän vanhemmille ja oman työni kehittämiselle.
Äiti, hain työnohjausta ja keskusteluapua, ilman sitä en vieläkään ymmärtäisi itseäni enkä sinun suunnatonta arvoasi. Suurin jäljellä oleva suruni nouseekin tapahtuneen peruuttamattomuudesta; mitä taakseni jätin, sen olen edestäni löytänyt, ja se on minun hyväksyttävä.
Tiedän, että lapsuus- ja nuoruusvuosinasi sinä sait toteuttaa itseäsi. Sinulla oli ystäviä, suuri joukko sisaruksia, olit isäsi tomera tyttö, teillä oli suvun yhteisiä kokemuksia, ja Juniskärin evakkomatkakin sinun ollessa 15-vuotias. Uskon sinun Ruotsissa ihastuneen ruotsalaisiin ja päinvastoin.
Kotiin paluun jälkeisenä vuonna 1945 menit uudestaan sinne, nyt Göteborgiin asti, asuihan siellä tuttuja kyläläisiä ennestään. Viivyit kaupungissa ainakin sen verran, että joku Sven Erik ehti saada sinulta Göteborgin c/o osoitteesi, ja näin poika sai sinulle postikortilla ilmoitettua, että hän ei ole oikein varma, pääseekö hän flunssansa takia tulemaan sovittuna aikana sovittuun paikkaan!
En liioittele.
Leninkitehtaalla (Ulricehamn, 1953-1954) hauskat pomot eivät osanneet sanoa etunimeäsi Vieno, sinusta tuli Veino. Voi, Äiti-rakas, kaikki sinun ruotsalaiseen nuoruuteen, hauskanpitoon liittyvät valokuvat ja muutama postikorttikin ovat olleet kotona tallessa sinun albumissasi - ja niitähän minä olen tutkinut 60-luvun alusta alkaen. Joskus (pikkuvanhana lapsena) olin niin mustankipeä...
Vasta kun sinä nukuit pois eli kuolit (2007), rupesin etsimään itseäni sinusta. Ja mitä löysinkään: löysin itseni - ja paljon, paljon enemmän kuin arvasinkaan. Äiti, et tiedä, kuinka ylpeä olen sinusta ja kaikista sinun elämääni tuomista ihmisistä, Tornionlaakson vanhoista suvuista ja sukulaisistasi.
Kuolemasi jälkeen surin sitä, miksen eläessäsi ymmärtänyt keskittyä sinuun sen vertaa, että olisin saanut sinut puhumaan elämästä. Emme pahemmin pysähtyneet puhumaan esimerkiksi siitä, mitä isä pohjimmiltaan tarkoitti, kun hän joskus ilkeyttään kehotti sinua katsomaan peiliin. Silti tiedän, että paljon puhui myös hiljaisuus meidän välillä. Vaikka olit luonteeltasi varautunut, tiesin, että mitään et tietoisesti salaillut.
Nyt kun olen löytänyt itsestäni sekä sinut että kaikki lähi- ja etäsukulaisemme, ja jopa ystäväsi; nyt uskon, että näin pitikin elämän edetä.
Löytöretkeni sinun luoksesi, äiti...se on tehnyt minusta vapaan ja elämästä innostuneen. On se niin hienoa tuntea ja ymmärtää itseä äitinsä tyttärenä. Ja varmaan uskot, kun sanon, että sinulla ei voinut olla aavistustakaan, miten hyvää perua ovat Eino-vaari ja Aili-mummo olleet. Jostakin syystä (selviää aikanaan) lähisukujemme itsetunto on ollut ja edelleen on heikko.
Jutellaan taas, tulen käymään haudalla jonakin päivänä, terveisiä isälle,
t. Kata
13 kesäkuuta 2025
Reeta Joensuu, ja Yli-Iin kirkkokuoron vireät toimintavuodet.
![]() |
Laulamalla iloa ja yhteenkuuluvuutta. |
Julkaistu 10.9.2024. Nosto 13.6.2025.
![]() |
Juhlat vietettiin 2008. Kronikan kirjoitti Reeta Joensuu. |
![]() |
Reetan (ja muiden eläkeläisten) kanssa Kajaanin teatterissa, 2024. |
Yli-Iin kirkkokuoro juhli 40-vuotispäiväänsä helmikuussa 2008.
Reeta Joensuun kronikka kertoo kuoron tapahtumista tuohon aikaan, jolloin kirkkoherrana Yli-Iissä toimi Toivo Hyyryläinen. Niinpä kirkkoherran puolisosta, Anja Hyyryläisestä tuli kuoron henkinen toiminnanjohtaja, joka käytännössä kutsuvasti kokosi ja lämmöllä ylläpiti kuoroansa.
Kirkkokuorolainen Reeta Joensuu toimi oman aikansa myös kuoron puheenjohtajana. Hänen uutta luovasta kirjoittajan kynästään on peräisin esimerkiksi alla julkaistava, kirkkokuoron toiminnasta kertova kronikka, jonka hän sepitti vanhojen pöytäkirjojen pohjalta (vuonna 2008).
Reetan Kronikka
rakentuu säkeistöistä: 1. Kuoro 40 vuotta. 2. Harjoitukset. 3. Esiintymiset. 4. Koulutus. 5. Retket. Esiintymismatkat. 6. Juhlahetket.
3. Esiintymiset
4. Koulutus
5. Retket. Esiintymismatkat.
![]() |
Kotka tuli tutuksi, ja Haminassa käytiin. |
6. Juhlahetket
Reetan kronikka kuoron Riemuvuodesta, 2000
Rantapohja kotiin saapuu, siinä kuoroon kutsu on.
Torstai-illan harjoitukset monet ilot lohdut suo.
Sinne tullaan laulamaan ja yhdessä myös olemaan.
Kahvituokiotkin meiltä äänet aina irroittaa, korvatulpat joskus oisi siellä aivan paikallaan.
Emäntinä vuorollaan listan mukaan toimitaan.
Kotiinkutsut juhlan tuo, vapautta rintaan luo.
Ystävyys vain lujittuu kuoroperhe avartuu.
Johtajana meillä on Anja, rouva verraton, kun hän astuu eteen kuoron, saa hän heti puheenvuoron. Pappilasta terveisiä Bemarilla kuljettaa, rovastilta usein meille nuotit laulut tuoda saa. Lahjoillansa meitä auttaa varjelee ja rakastaa, osaammeko arvon antaa, häntä myöskin kannustaa.
![]() |
"Pappilasta terveisiä Anja-rouva kuljettaa; rovastilta usein meille nuotit laulut tuoda saa." Toivo Hyyryläinen. Yli-Iin kirkkoherrana vuodesta 1981 lähtien. |
Sirkka sydämeltään on kuorolainen verraton, nuijaa puheenjohtajan käyttää arvovallallaan.
Pirkko sisko vierellään silmät myöskin selässään pyyteetöntä apuaan antaa aina ajallaan.
Eeva-Liisan ja Elinan äänet korkealle soivat. Eeva-Liisan kujeet oivat meille monet riemut toivat.
Eila Vilman kanssa on pari erottamaton. Ei huoli muita, vierellään on hyvä olla hällä näin. Vilman ääni puhtaana soipi meidän korvissa.
Salme Leuvan tyttö on niin hiljainen ja vaatimaton laulaa minun vierellä iloisella mielellä.
Aila Reetan vierellä uskollinen ystävä, rahahuolet kuoron kantaa, siitä täytyy kiitos antaa.
Päivikki on lemmikki sopraanojen suosikki, nuotit kaikki hoitaa kantaa, unohdukset anteeksi antaa, massu kasvaa, vauva varttuu, ilo siitä meille karttuu.
Sisarukset tummat somat Elvi sekä Elsa, Elvi ratsutilalta, Elsa vanhainkodista, yrittävät mukaan aina torstaina ja sunnuntaina.
Marjatta on ilon usein kuorollemme tuonut kodin ukset avoimina levon hetken suonut.
Nuoruutta ja toveruutta Ritva edustaapi navetasta voimaa siihen varmaan ammentaapi.
Rauni uusin tulokas arkana vain seuraa muita kirkkokuoron hölösuita.
Sopraanot on sortillaan myöskin kuoroasuissaan. Äänet kirkon kuoriin soivat juhlaa luovat, tunnelmoivat.
Konkareina kuorossa alttoina on parina Elsa oiva emäntä, Helvi siinä vierellä vaatimaton vakaa, rauhaa kuoroon jakaa.
Enni Ritvan kanssa on pari alton verraton, ääntä varmaa alttoon antaa, sitä kaijullaan he kantaa.
Sirkka usein ilon antaa kommentteja kertoilee, nauru raikuu yli kuoron, saako muutkin puheenvuoron?
Alttoja vain onko viittä, ääntä heillä silti riittää kuorolaulun säveliin juhlaviin ja iloisiin.
Helmerillä ääni vielä heleänä soipi, tenoreilla turvana vielä olla voipi.
Hemmo äänen oivan antaa vetreänä voimiltaan, Eila hälle nuotit kantaa milloin itse unohtaa.
Reino meillä hyvä on sihteeri niin verraton, huolehtii ja kirjeet kantaa kuorolle hän arvon antaa.
Olavi on veteraani täällä kuoroasussa, tenoreitten tenori aina meillä mukana.
Bassopojat verrattomat Kalevi ja Pauli, äänellänsä elvyttävät monet virret laulut. Kalevilla äänivarat joskus yli soivat, mistä lieki saanut siihen niinkin suuret voimat. Paulin ääni hiljaisena vierellänsä kaikaa, äänet tulee heilläkin silti yhtä aikaa.
Tässä kuoro verraton ompi alla auringon, laulaa ilot, laulaa surut, kaikki oomme kullanmurut.
Laatinut: Reeta Joensuu
![]() |
Reetan kanssa päiväkävelyllä Iijoen rannalla, 2024. Kuvasi Katariina. |
Toivo Hyyryläinen, kirkkoherra, kirjoittaja, iiläisen perinteen kerääjä, kotiseutuneuvos, kuorolaulujen tekijä
![]() |
Hyyryläisen toimittamaan kirjaan on Reeta Joensuun muistitietona talletettu |
RAASAKKA RAATAA
PAASO PAASAA
PUITTI PURREE
MÖKKIPERÄ MÖKÖTTÄÄ
KIPINÄ KIVITTÄÄ
KALEVA KAATAA
KURTTILA KURITTAA
PERNU PETTÄÄ
TAPIO TAPPAA
HAMINA HAUTAA.
(Reeta Joensuu)
Nämä Toivo Hyyryläisen laulut Reeta haluaisi vielä joskus kuulla!
09 toukokuuta 2025
Iloa Etsimässä (2003). Kasvakoon Oulusta pohjoisen Suomen lastenkulttuurin keskus!
juttuni päivitän tänään kunnioittaakseni oululaistaiteilija HANNU KAAKON muistoa kuvataiteilijana ja taideopettajana. Esi- ja alkuopetukseen Oulussa erikoistuvana (2003) opettajana pääsin tutustumaan ja oppimaan lapsen kasvusta: koskaan minusta ei tullut tietoa lusikoivaa opettajaa. Sain elää ja kasvaa lasten parissa todeksi sen, että taide on kasvun ydintä!
Taiteiden integraatiota etsivä projekti Sieppijärven koulun esiopetuksessa lukuvuonna 2002-2003
Oulun yliopisto
Esi- ja alkuopetuksen täydentävät 17 ov:n opinnot
Taito- ja taideaineiden integraatioon liittyvä projektityö
Kevät 2003
Taidetta tekemässä Aalistunturilla, Kolarissa. |
Taidetta tekemässä, 2003, Oulun Taidemuseossa. |
Oman kiitokseni Ällitälli-näyttelystä annan kuvataiteen opettaja Hannu Kaakolle, sillä juuri hän kertoi tulevasta näyttelystä. Minulle ehdottomasti merkityksellisin asia koko taito- ja taideaineiden opintojen kokonaisuudessa oli tämä meille tarjottu mahdollisuus ottaa osaa Ällitälli-näyttelyyn.
Kävin ennakkoon tutustumassa näyttelyyn. Otin sen tosissani. Ja kuitenkin alusta pitäen tunsin, että Ällitällistä voisimme oppilaitteni kanssa etsiä ensisijaisesti iloa. Taidekasvatuksellisuus ja lastenkulttuuri olivat avainsanoja, jotka asiallisesti ottaen puhuttelivat minua. Luulen käsittäneeni alusta pitäen, että kyseessä ei olisi näytely, joka vain juostaisiin läpi...Aikuisena olisin paljon vartijana...
Kun kerroin oppilailleni tulevasta retkestämme Ällitälliin, kerroin näyttelyn rakentaneista taiteilijoista lukemalla Oulun Taidemuseon julkaisemaa esitettä. Meillä oli hauskaa, sillä esimerkiksi kuvataiteilija ja "kuramoottori" HANNU KAAKKO kirjoitti itsestään näin:
"Käärepaperista kaikki alkoi. Paperille tallettuivat mm: Rapakossa uitettu koira, Sinetti-Sanni, Kuoma-Kalle ja Kilpuri; sitten myöhemmin pahville ja kankaalle aggressiot ja impressiot. Nyt haluaisin maalata uudelleen kuten lapsena, vaikka osaisin kuulemma piirtääkin!" Paitsi että meillä oli hauskaa tämän tekstin ääressä, me myös tosissamme mietimme, kuinka aikuinen voi "haluta maalata uudelleen kuten lapsena"...
2.1. Taide täsmällisesti työsuunnitelmaan
Sieppijärven koulun vanhempainilta pidettiin syyskuussa. Kerroin opiskeluistani jotakin ja Ällitällistä enemmän. Tunsin mielihyvää, kun vanhemmat tuntuivat pitävän suunnitelmastani viedä lapset taiteiden maailmaan. Kukaan ei kyseenalaistanut retkeäni, vaikka tällä kertaa ajaisimme jopa Eedenin kylpylän ohi pysähtymättä. Kaiken lisäksi vanhemmat sopivat, että Ällitälli-retken matkoineen kaikkineen maksaa koulun vanhempainyhdistys - ja mukaan aikoi lähteä suuri joukko vanhempia.
Niinpä tein koulutoimenjohtajalle kirjallisen täsmennyksen koulumme työsuunnitelmaan. Korostin näyttelyn taidekasvatuksellisuutta sekä sitä, että oppilaani ottaisivat osaa taidemuseon työpajatyöskentelyyn. Kirjoitin, että Oulun yliopiston varhaiskasvatuksen opiskelijat suunnittelisivat kanssani pajan, joka olisi oleellinen osa vierailuamme.Luonnollisesti muistin mainita oivaltamiseen ja pulman ratkaisemiseen perustuvan näyttelyn teeman. Esimieheni hyväksyi paperini. Ällitällin suunnittelu saattoi jatkua.
Samaan aikaan sain kuulla, että lastenkulttuurin merkeissä tapahtui myös muualla kunnassamme. Esiopetussuunnitelmatyössä mukana olleet vanhemmat olivat toisaalla ideoimassa lasten toimintapäivää, josta tulisi totta myöhemmin keväällä. Jopas jotakin. Tämä oli aivan uutta Kolarissa! Olin innoissani, käynnistäisihän Ällitälli syksyistä koulutyötä ajatellen paljon uutta. Lasten toimintapäivästä puolestaan tulisi keväisen luonnon, paikkakunnan lasten ja lastenkulttuurin huipennus.
2.2. Yhteistyö varhaiskasvatuksen opiskelijoiden kanssa
Ällitälliin liittyvä opiskelijayhteistyö lähti opiskelijoiden puolelta liikkeelle hieman kangerrellen - mutta se ei minua haitannut; prosessoinhan mielellään kiireettömästi. Yhteistyöstä tuli kuitenkin voimakas elämys minulle syystä, että arkipäiväinen työni Sieppijärven koululla on hyvin yksinäistä ja voin vain uneksia työparista.
Yhteistyö jätti minuun jäljet myös siitä syystä, että tulin kuulluksi - mikä ei ole ollenkaan itsestään selvyys työyhteisössä. Tunsin todellakin olevani jotakin. Yhteistyöryhmään kuului kolme opiskelijaa. Heistä Elina Lehtola oli se opiskelija, joka käytännönssä hoiti yhteissuunnitteluun kuuluvan yhteydenpidon. Aloitimme siitä, että kerroin omasta näkökulmastani tavoitteet ja sen, mitä työpajalta odotan.
Kirjoitin Elinalle 22 oppilaan ryhmästäni. Kerroin, kuinka haluaisin, että työpajatyössä otettaisiin huomioon poikien mielenkiinto purkamiseen, rakenteluun, rikkomiseen ja ruuvaamiseen. Kerroin, kuinka tärkeänä pidän stä, että "pystyisimme rakentamaan siltaa lasten kokemusmaailman ja sen maailman välille, jota taideteos kuvaa." Muistin sanoa, että tuskin kukaan oppilaistani on aikaisemmin käynyt taidenäyttelyssä, ja vain harva on käynyt elokuvissa tai teatterissa. Kirjoitin myös, että monet oppilaistani pelaavat tietokonepelejä , kun taas kaikki rakastavat koulun liikuntatunteja, koska silloin leikitään aina.
Sain vastauksen, jossa Elina kertoi ryhmänsä ajatuksista. Opiskelijat olivat miettineet keksijän huonetta ja siellä Hilavitkuttimen rakentamista. Ongelmaksi oli kuitenkin noussut materiaalin saaminen.
Mietin ja kirjoitin Elinalle. Kirjoitin, että itse asiassa olimme oppilaitteni kanssa koko syksyn ajan harrastaneet erilaisten kodinkoneiden, kameroiden ja muidene vempaimien purkamista ja rikkomista. Kirjoitin, että meillä olisi mahdollisuus ottaa suuri matkalaukullinen valmiiksi purettua metalliromua, ruuvia ja mutteria mukaamme. Voisimme ottaa koneen osia, romua, johtoa, muttereita, värejä ja työkaluja mukaan - ja taiteilijatakit tietenkin - niihin olimme tottuneet. Kirjoitin, että hilavitkutin oli innostavan hyvä idea; samoin heidän ehdotuksensa liisterin ja sanomalehden yhdistämisestä rakenteluun; silti heitin vielä ajatuksen, mitä jos vielä mietittäisiin...
2.3. Lähtökohtana satu. Retki Oulun Taidemuseoon (2003).
Ja mietitty oli! Sain nimittäin sähköpostiviestin, joka alkoi lauseella: "Nyt olemme saaneet suunnitelmat hyvälle mallille." Ja suunnitelma oli hyvä. Nyt voinkin kirjoittaa, että se myös toteutettiin. Näin se meni.
Lähdimme Sieppijärveltä Oulua kohti ani varhain aamulla. Linja-autoon nousi oppilaiden lisäksi toistakymmentä aikuista. Matka meni hienosti. Perillä Oulussa kuljettaja vei meidät epähuomiossa väärän museon portille. Kysyin neuvoa. Kävelimme ja löysimme oikean Taidemuseon. Olimme hauska näky kadulla, luulen niin. Etummaisena juoksi opettaja salkku kädessään. Hänen takanaan juoksivat lapset, kuka vanhempien kuka koulunkäyntiavustajan rinnalla. Takimmaisina harppoivat puoli juoksua ne mukana olleet kaksi isää, jotka vuorotellen raahasivat romua täynnä olevaa matkalaukkua, joka kaiken lisäksi ei kuulemma tahtonut pysyä kiinni! Saavuimme perille hieman myöhässä.
Opiskelijat kokosivat lapset yhteen ja jakoivat meidät hauskalla tavalla ryhmiin . Sitten he kertoivat hiukan Ällitällistä. Tämän jälkeen he päästivät meidät kaikki hieman jaloittelemaan eli saimme tutustua näyttelyn isoimpaan huoneeseen. Seuraavaksi siirryimme keksijän huoneeseen. Katselimme ja ihmettelimme. Istuimme toistemme viereen lattialle. Seurasi satu. Mielestäni se oli erinomainen oivallus opiskelijoilta.
Sadusta tuli se elementti, joka viritti lapset tekemiseen. Sadun nimi oli Satuposetiivi. Kun se päättyi, lapset oli todella helppo innostaa satuposetiivin rakentamiseen. Kaikki tarvittava materiaali oli lattialla lasten lähettyvillä. Kaikkea tarvittavaa ja vähemmän tarpeellista purkutavaraa oli paljon. Kolmihenkiset ryhmät toimivat hienosti. Jokainen ryhmä sai liimattua, koottua, naulattua ja vasaroitua oman satuposetiivinsa. Ja jokaisesta tuli hieno. Jokaisen ryhmän posetiivi arvioitiin lopuksi yhteisesti. Istuimme ringissä kuin taideparlamentti ikään. Saimme taputtaa monta kertaa!
2.4. Ällitälli jatkui koulussa
Sen jälkeen, kun Ällitällin työpaja oli ohi, kiertelimme näyttelyä itseksemme. Olin kuvannut pajatyöskentelyä sekä video- että kompaktikameralla. Minulla on Ällitällistä paljon kuvia, joita olen antanut niin oppilailleni kuin lähettänyt kiitokseksi y hteistyöstä opiskelijoille. Itse en kuitenkaan kuvita tätä raporttiani kuvilla. Syynä on suhteeni kuviin. Mielestäni valokuvan voima ja kyky on siinä, että kuva kertoo oman tarinan. Valokuva ei ole vain kuvitus. Se on oma tarina.
Uskon, että lasten Ällitälliin liittyvät elämykset olivat voimakkaita. Yksi lapsi kiinnostui yhdestä, toinen toisesta huoneesta. Pelkästään eri huoneiden "haltuunotto" lienee ollut monelle lapselle kokemus, onhan Oulun taidemuseo jo rakennuksena taideteos. Oppilaat muistelivat jälkeen päin sitä, miltä taidemuseo näytti ulkoa päin mutta myös sitä, kuinka hienolta näytti, kun huone oli suuri ja katosta riippui taidetta!
Ällitälli jatkui koulussa. Me maalasimme ja piirsimme. Me järjestimme vanhemmille oman taidenäyttelyn retkestämme. Me rakensimme satiposetiivien innostamina upeita, puolta suurempia ja vielä värikkäämpiä koneita styroksista, puusta ja purkutavarasta, jota riitti ja riittää niin kauan, kun vain purettavaa löytyy. Eskarit saduttivat koneensa. He sanelivat tarinoitansa, joita vuoroin erityisopettaja, opetusharjoittelija, vuoroin oma opettaja tai isommat oppilaat kirjoittivat muistiin. Joululomalle lähtiessään jokainen oppilas sai opettajalta kansion, johon oli kirjoitettu arvio kuluneesta syyslukukaudesta, mutta siihen oli liitetty mukaan myös kaikki Ällitällin merkeissä valmistunut kirjallinen tuotos ja ainakin yksi valokuva. Opettaja puolestaan sai lahjaksi lasten omia kotona tehtyjä Ällitälli-kirjoija.
2.5. Löytyy iloa, löytyy!
Ällitällli-päivä ylitti kaikki odotukseni. Olimme etsimässä iloa, jota myös löysimme. Varsinainen näyttelypäivä oli upea mutta myös raskas, sillä oma päiväni jatkui opiskelun merkeissä. Lähetin lapset vanhempineen ja koulunkäyntiavustajineen linja-autolla kotiin ja siirryin yliopistolle. Muutaman tunnin päästä kesken oppitunnin sain puhelun äidiltä, joka ei ollut lapsensa mukana Ällitällissä. Päiväkirjaani olen kirjoittanut tuosta hetkestä näin:
"Onpa ollut päivä! Olen kuolemanväsynyt. Harmittaa M:n äidin soitto, jonka sain äsken. Äiti vain ystävällisesti kysyi, missä poika on. Harmittaa, koska päivä oli mielestäni niin antoisa ja poikakin niin hienosti mukana. Ja sitten tulee äidin soitto, jossa ei kysytäkään, miten taideretki on onnistunut, mitä olemme oppineet ja kokeneet, vaan huolestuneena kysellään vain, missä poika on, kun ei vielä ole tullut kotiin! No..."
"Lapsuus on lyhyitä ja nopeita elämyksiä, voimakkaita vaikutelmia, se ei ole kokonainen eikä yhtenäinen. Siinä ei kuitenkaan ole mitään puolihämyistä tai himmeää. Se on salaperäinen ja selittämätön." (Juhani Aho)
Sisällysluettelo: