Taimi Hautala Iistä. Joulutarina,18.12.2007.
Jouluriemun pelastus
Korvatunturin joululahjapajassa kävi kova tohina. Jouluun oli aikaa enää kuukausi. Kova työntouhu piti tontut kiireisinä. Jokaiselle oli annettu oma tehtävä. Joulupukki luki lasten lähettämiä kirjeitä ja kirjasi erilliseen vihkoon mitä kukin lapsi lahjaksi toivoi. Sitten hän vei työmääräykset tontuille pajaan.
Nuorille tontuille hän antoi kaikki teknillistä osaamista vaativat tehtävät. Tontut tekivät työtä käskettyä. Jotkut tontut olivat ahkeroineet joulupukin lahjapajassa jo satoja vuosia. Työ oli heille mieluista, mutta viime vuosina lasten lahjatoiveet olivat käyneet aina vain vaativimmiksi. Tontuista vanhimmat olivat tottuneet veistämään vain puuhevosia ja puuautoja.
Nyt aika oli muuttunut. Heidän taidot eivät enää riittäneet nykylasten toiveita täyttämään. Niinpä Joulupukki siirsi tontuista vanhimmat huolehtimaan poroista. Porot olivat myös hyvin tärkeässä asemassa joulun aikaan, jolloin lahjoja vietiin Suomen kaikkiin koteihin.
Petteri Punakuono, poroista kaikkein kuuluisin, oli myös hyvin vanha ja sen kunto oli iän myötä heikentynyt. Tonttu Touhukas oli Joulupukin toimesta siirretty hoitamaan Petteri Punakuonoa, jotta se olisi varmasti hyvässä kunnossa aattoiltana.
Tonttu Touhukas tiesi, että Joulupukki haluaa aina aattoiltana itse valjastaa Petteri Punakuonon joululahjarekensä eteen.
Joulupukki luotti Petteri Punakuonoon. Sen nenä oli valaissut tien lasten luo lukuisina Jouluaattoina, eikä lasten ollut koskaan tarvinnut turhaan odottaa lahjojaan sen takia, että Joulupukki olisi eksynyt pimeällä metsätaipaleella.
Tonttu Touhukas kahlasi lumessa metsän reunaan, jossa porot olivat aitauksessa. Pieni valopilkku ohjasi hänet kuusen luo, jossa Petteri Punakuono kyyhötti pää painuksissa. "Mikä sinulla on hätänä?" kysyi Tonttu Touhukas. "Minun jalka on kipeä", vastasi Punakuono. "Voi, voi", päivitteli Tonttu Touhukas. "Nyt on hyvät neuvot tarpeen. Minä lähden heti paikalla käymään Tonttulan Apteekissa ja tuon sinulle lääkettä ja sidetarpeita tuohon jalkaasi. Sehän näyttää olevan kovasti turvoksissa. Älä pelkää, kyllä me saadaan sinut kuntoon ennen Jouluaattoa."
Tonttu Touhukas kipaisi kipinkapin Tonttulan Apteekkiin ja kahmaisi kainaloonsa jotain kylmägeeliä ja ison sideharsorullan ja juoksi yhtä ketterästi takaisin Petterin luo. "Tästä kun vähän sivelen ja laitan siteen jalkaasi niin huomenissa olet varmasti jo kunnossa. Muista syödä jäkälää mahasi täyteen, niin etköhän ala parantua.
Kun Touhukas oli saanut hoidettua Punakuonon jalan, hän hymyili salaa itsekseen. Petteri Punakuono huomasi tontun hymyilevän, mutta ei virkannut mitään. Punakuono arveli, että tonttu oli vain niin varma hänen jalkansa paranemisesta, että hymyili vain omaa tyytyväisyyttään. Petteri söi mahansa täyteen herkullista jäkälää ja laskeutui makaamaan kuusen suojaan. Pian oli Punakuono unten mailla.
Tonttu Touhukas oli keksinyt idean. Jos Petteri Punakuonon jalka ei ole aamulla vielä kunnossa, hän alkaa kouluttaa toista vasta kaksivuotiasta valkoista poroa Joulupukin ajoporoksi Jouluaattoa varten. Hän meni poroaitauksen perälle, jossa tämä nuori valkoinen poro oli kuopimassa jäkälää lumen alta. Porolla ei ollut vielä nimeä. Tonttu Touhukas mietti, minkä nimen uudelle ajokille antaisi.
Hän valjasti poron reen eteen ja aloitti ajo-opetukset. Tonttu Touhukas ei ehtinyt kunnolla ottaa suitsista kiinni, kun tämä nuori poro jo ryntäsi matkaan kuin ajatus. Silloin Tonttu Touhukas sanoi ääneen: "Juoksehan AatonAjatus, sinulla on Jouluaattona tärkeä tehtävä olla Joulupukin oma ajoporo."
Touhukas oli ihmeissään, miten oppivainen AatonAjatus oli. Sitä ei todellakaan tarvinnut paljon käskeä. Se kulki niin kuin piti pelkällä ajatuksen voimalla. Tonttu Touhukas ajeli AatonAjatuksella koko harmaan päivän, ihan iltapimeään saakka, ja vaikka AatonAjatuksella ei ollutkaan loistavaa nenänpäätä, osasi se silti kulkea pimeässä oikeaan suuntaan ohjastajan ajatuksen voimalla.
Tonttu Touhukas oli innoissaan, mutta hän ei kuitenkaan aikonut vielä kertoa Joulupukille asiasta mitään. Hän päätti vielä katsoa, miten Petteri Punakuonon jalka paranee. Hän vei AatonAjatuksen aitaukseen ja kävi vielä silittämässä Petteri Punakuonon selkää ennen kuin meni itse tallin vintille nukkumaan.
Aamulla herätessä Tonttu Touhukas meni katsomaan, miten Petteri Punakuono voi. Petteri ontui edelleen jalkaansa, joten Tonttu Touhukas päätti jatkaa AatonAjatuksen kouluttamista. Hän päätti kiertää koko Korvatunturin. Niin hän valjasti taas AatonAjatuksen reen eteen, ja ennen kuin hän ehti antaa mitään käskyä, lähti AatonAjatus taas juoksujalkaa tielle, joka kulki Korvatunturin ympäri. Seuraavana päivänä Tonttu Touhukas päätti ajella AatonAjatuksella vähän kauemmas, ihan Rovaniemelle saakka. Niin kävi taas, että AatonAjatus tiesi, missä Rovaniemi on, ja sinne se meni Tonttu Touhukkaan ajatuksen voimalla.
Kului viikkoja, ja Jouluaatto lähestyi, eikä Petteri Punakuonon jalka ollut parantunut yhtään. Tonttu Touhukas ei kuitenkaan uskaltanut kertoa asiasta Joulupukille, vaikka hänellä oli koulutettuna tämä uusi ajoporo. Hän pelkäsi, ettei Joulupukki sittenkään suostuisi uskomaan, että AatosAjatus osaisi kulkea pimeässä kaikkien lasten kotioville niin kuin lukuisina Jouluaattoina Petteri Punakuono oli osannut.
Niin koitti vihdoin Jouluaatto. Joulupukin pajassa oli kaikki lahjat paketoitu valmiiksi. Kävi kova vilske, kun tontut lajittelivat lahjasäkkejä eri kyliin vietäviksi. Silloin ovelle ilmestyi itse Joulupukki suureen turkkiin kääriytyneenä. Hän huuteli: "Tonttu Touhukas, missä minun poroni on?" Touhukas oli valjastanut AatonAjatuksen Joulupukin reen eteen ja kantoi lahjasäkkejä kyytiin. "Tässä on Joulupukin uusi ajoporo AatonAjatus."
Silloin Joulupukin ilme synkistyi. "Mitä, mitä, missä on Petteri Punakuono? Tonttu Touhukas, mene heti hakemaan minun poroni. Minä en lähde matkaan millään kokemattomalla porolla!"
"Mutta kun Petteri Punakuonon jalka on kipeä, ei se voi lähteä niin pitkälle matkalle", yritti Tonttu Touhukas selittää. "Mene nyt heti paikalla valjastamaan Petteri Punakuono, lapset odottavat, ei minulla ole aikaa hukattavana, sanoi Joulupukki.
"Mutta kun", yritti Tonttu Touhukas. Mutta Joulupukin parta vipatti siihen malliin, että Tonttu Touhukkaan oli pakko totella. Hän valjasti Petteri Punakuonon, joka nilkutti paikalle allapäin.
"Ei voi olla totta? sanoi Joulupukki. "Mitä me nyt tehdään?".
Tonttu Touhukas osoitti AatosAjatusta ja pyysi, josko Joulupukki edes kokeilisi, lähteekö AatosAjatus matkalle hänen ajatuksen voimalla.
"Viekää Punakuono talliin ja hoitakaa sitä hyvin sillä välin, kun olen viemässä lahjoja Suomen lapsille, sanoi Joulupukki kotiin jääville tontuille.
Sitten Joulupukki istui rekeen ja ajatteli lapsia, jotka odottivat häntä. AatosAjatus ei kuitenkaan liikahtanutkaan, vaikka Joulupukki nyki suitsista. Joulupukki oli menettää toivonsa. Hän mietti, millä ihmeen konstilla hän pääsee jakamaan lahjojaan. Eihän Joulupukki voi unohtaa lapsia Jouluaattona, sehän olisi heille hirveä pettymys ja lapset varmaan menettäisivät uskonsa Joulupukkiin.
"Jospa minä ohjastaisin, kun olen kouluttanutkin AatonAjatuksen. Luultavasti se lähtee liikkeelle vain minun ajatuksen voimalla, sanoi Tonttu Touhukas Joulupukille. Ja Joulupukki suostui ehdotukseen siirtymällä itse reen perälle vällyjen alle istumaan. Tonttu Touhukas otti ohjakset käteensä ja samassa AatonAjatus lähti kiitämään hurjaa vauhtia matkaan.
Näin Jouluaatto sujui alkukommelluksista huolimatta tavalliseen tapaan, ja kaikki lapset saivat lahjansa sinäkin Jouluaattona. Ja jouluriemu oli pelastettu. Kiitos AatonAjatuksen!
IiSanomat (MTR/JK), 23.8.2023.
IiSanomat uutisoi Kari Väänäsen vierailun Iin Taitotalolla. Osuutensa jälkeen Väänänen suuntasi Kuivaniemen kirjastolle. Tämän jälkeen Taiteiden ilta...
jatkui Taitotalon salissa teemalla "Välähdyksiä elämästä", eli musiikilla, runoilla ja ajatelmilla. Näihin rakentuvat tarinat perustuivat sekä Tommy Tabermanin että paikkakunnan oman taiteilijan, Taimi Hautalan teksteihin. Tarinoita tulkitsivat Lea Backman ja Hannu Tihinen.
TAIMI HAUTALAN KIRJALLISTA TUOTANTOA ESITELLEN, tässä Taimin teksti:
Mihin ihmistä enää tarvitaan?
Tekoäly, tietoverkko, robotti-ihmiset, ja muut härpäkkeet valtaavat maailman. Millaiseen maailmaan ihmispolo on menossa?
Kun tietokone alkoi yleistyä 80-luvun lopulla, sitä pidettiin hyvänä asiana ja sitähän se olikin aluksi. Käsin tai kirjoituskoneella täytettävät lomakkeet eri virastoissa voitiin siirtää arkistojen kätköihin. Erilaisiin virastojen toimintoihin laadittiin omat ohjelmat tietokoneelle. Saimme ohjelmien käyttöön pikakoulutuksen, mutta ohjelmat olivat helppoja, koska työvaiheet olivat ennestään tuttuja. Vuoden lopussa kaikki asiakirjat voitiin tulostaa, myös kirjanpito joko paperiversiona tai tallentaa "korpulle.
Mutta emme vielä tuolloin tarvinneet työssämme nettiä eikä sinne onneksemme oltu siirretty kaikenmaailman asioita. Edelleen oli mahdollista kohdata ihminen ihmisenä.
Jäin Iin sosiaalitoimistosta eläkkeelle vuoden 2004 lopussa. Vielä ainakin minun työssäoloaikanani pystyi puhelimella tiedustelemaan eri virastoista, pankeilta, verotoimistoilta työssä tarvittavia tietoja. Nykyään se on kuulemani mukaan täysin mahdotonta.
Mutta kehitys kulkee eteenpäin eikä jarrutusjälkiä näy. Ja niinhän siinä on käynyt, että it-alan insinööreillä on nälkä kasvanut syödessä. Ne eivät ole tyytyneet 1980 - 2000 -lukujen kehitykseen, vaan vielä oli liikaa ihmisiä töissä virastoissa, laitoksissa ja teollisuudessa. Ihmisistä piti päästä eroon hinnalla millä hyvänsä. Muutamassa vuodessa katosivat kunnista verotoimisto, poliisiasema. KELA, posti, pankit, kyläkoulut jne.
Kaikki inhimillinen toiminta ihmisten palvelemiseksi lakkasi kuin seinään. Kaikki asiat siirrettiin digiaikaan, netin syövereihin; ainakin tavallisen vanhan, jopa sairaan ihmisen ulottumattomiin.
Tavoiteltiinko näillä toimenpiteillä yhteiskunnalle säästöjä? Ilmeisesti! Mutta tuliko säästöjä? Ei todellakaan! Kaikkiin virastoihin, laitoksiin, kouluille ja koululaisille piti hankkia uudet tietokoneet, läppärit ja koululaisille myös kalliit koulukuljetukset joka päivä syrjäkyliltä asutuskeskuksiin ylisuuriin kouluihin, joissa lapset kokevat turvattomuutta, ja mielenterveysongelmat kasvavat, ja hoitojonot vain pitenevät.
Meidät vanhukset on myös unohdettu. Kunnista on lakkautettu aikanaan hyviksi koetut kotiavustajien toimet. Aikanaan vanhukset pärjäsivät pitkään kotona, koska kotiavustaja sai todellakin auttaa vanhusta, esimerkiksi käydä kaupassa, avustaa ruokailussa, tehdä pienimuotoista siivousta.
Nykyään hoitaja käväisee vanhuksen luona vain tarkistamassa, onko lääkkeet otettu ajallaan, ja kiiruhtaa seuraavaan kohteeseen. Kaikenlainen muu toiminta, joka viittaisi työntekoon vanhuksen luona, on ehdottomasti kielletty - vaikka nykyään vanhukset joutuvat olemaan kotona entistä huonokuntoisempina, koska hoivapaikkoja ei ole tarpeeksi eikä niihin pääse.
Nettiasiointiin siirtyminen pelkästään tuo myös meille vanhoille ihmisille paljon ongelmia. Kaikilla ei ole edes tietokonetta tai ei ole tarpeeksi osaamista niiden käyttöön. On erittäin surullista, kun mitään asiaa ei enää voi hoitaa puhelimella, vaikka se olisi meille vanhoille luontevin tapa asioiden hoidossa. Samalla se toisi turvallisuuden tunnetta, kun saisi esittää asiansa oikealle ihmiselle. Mutta, mutta, sekin turva on viety meiltä. Enää ei puhelimessa vastaa ihminen vaan jokin automaatti, joka hokee vaan, että voit hoitaa asiasi netissä www.
Mutta mistä minä tietokoneen sitten hankin, kun ei ole ylimääräistä rahaa, ja eläke riittää juuri ja juuri sairaskuluihin ja muuhun elämiseen? Enkä minä usko, että sormeni enää taipuvat tietokoneen näppäimiin, se kun tuo reuma on tehnyt minut niin kankeaksi. Ja mahtaa kai tietokone maksaakin paljon enemmän kuin jos voisi asioida puhelimella niin kuin ennen - ja siellä vastaisi ihan oikea ihminen!
Kaikki ennen palveluammateissa olevat työntekijät on siirretty taustalle, pois silmistä. Sääliksi käy heitäkin, jotka joutuvat työskentelemään etänä esimerkiksi tutkimassa ihmisten netin kautta varaamia lääkäriaikoja ja muita varauksia. Pitemmän päälle sellaiseen työhön turhautuu, kun ei voi olla yhteydessä toisiin ihmisiin.
Vielä on lisää kauhuskenaarioita tulossa.
Ihmistä ei kohta enää tarvita ollenkaan. Robotit valtaavat maailman ja tekevät työt ja esiintyvät myös kaikissa taiteen lajeissa. Robotit kirjoittavat jo runoja, kirjoja ja laulavat jopa oopperassa. Oopperalaulajat joutuvat tulevaisuudessa syrjäytetyiksi, koska laulajan ei enää tarvitse olla aito ihminen, vaan sen voi hoitaa virtuaalisesti jokin ihmistä muistuttava hahmo. Kohta ei myöskään sairaaloissa ja hoivakodeissa ole enää oikeita hoitajia eikä lääkäreitä vaan robotit ja tekoäly valtaavat melkein kaikki ihmisten työpaikat.
Miksi Suomessa ollaan huolissaan väestön kasvun hidastumisesta, kun ihmisiä ei tunnu tarvittavan? Muutenkin nykymaailmassa työkulttuuri on "perseestä". Tubettajia riittää pilvin pimein, ja he kertovat saavansa huimia tuloja pelkästään sillä, että kuvaavat itseään ja tekemisiään ja siirtävät kaiken nettiin, josta toiset samankaltaiset tyhjäntoimittajat heitä tubettajia seuraavat, ja mainostajat maksavat tuollaisesta hölynpölystä.
Aika entinen ei koskaan enää palaa; aika jolloin rehellinen, oikea työ oli vielä arvossaan.
Näin pohdiskellen ja puntaroiden 82 vuoden elämänkokemuksella,
Iissä 8.5.2023 Taimi Hautala
Taimi Hautalan runokirjasta (2010) valitut neljä runoa.
Minä sinun äitisi
Minä sinun äitisi
olen tavallinen ihminen.
En minä ole superhyvä,
en tehokas joka paikan höylä,
en kunnioitustasi kerjäävä marttyyri.
Olen vain ihminen.
Ellen riitä sinulle lapseni,
en voi mitään.
Haluan elää omaa elämääni,
en suinkaan toisen elämää.
Olen vähään tyytyväinen,
rakastan rauhallisia koti-iltoja,
rakastan metsän turvallista syliä,
rakastan elämää kaikkinensa.
Pitääkseni itseni ehjänä,
tarvitsen paljon hiljaisuutta.
Elämässä on ollut karikoita
ja niin kai pitää ollakin.
Toivottavasti jokainen tielleni
sattunut este on muovannut ja
kasvattanut minua.
Toivon että pahimmat särmät olisivat
hioutuneet ja voisin täysin rinnoin
nauttia jokaisesta olemassaolon hetkestä.
Mutta elämä on kasvua alusta loppuun.
Vielä on toivoa.
Vielä omaan rohkeutta toteuttaa itseäni.
Kasvukipuja koko elämä
Haluaisin ystävän,
joka kuuntelisi,
olisi lähellä,
ymmärtäisi.
Mutta kun vartioin
reviiriäni kuin koira ikään,
en päästä lähelle,
pelkään haavoittuvani.
Olen sivusta katsoja
omassa elämässäni.
Eksyksissä
Nuori sosiaaliluukulla.
Enemmän kuin rahaa
tarvitsisit olkapäätä.
Olet eksyksissä autiomaassa,
etsit ihmisen jälkiä hiekasta,
löytämättä.
Etsit rohkeasti apua.
Käyttäydyt tuhoisasti.
Yhä syvemmälle yksinäisyyteen
vajoaa nuori mielesi, kypsymätön.
Hyvän päivän resepti
Herätä uuteen aamuun
koiran kuonon ja tassun kosketuksella.
Lintujen liverrys avonaisesta ikkunasta.
Auringon lämpö terassin lattialla paljaissa varpaissa.
Mansikkamaa auringon paisteessa.
Ruohon leikkuu.
Pääskysten taitolento taivaalla.
Istuskelu mökkilaiturilla.
Veneretki joella.
Makkaran paisto nuotiolla.
Saunan löyly ja koivuvihdan tuoksu iholla.
Istuskelu saunan portailla kylpemisen välillä.
Pulahtaminen laiturilta uimaan.
Iltakahvit ja mansikkatorttu.
Siinä se on sekoitus kesäisestä mökkipäivästä.
p.s. Vuoden 2023 Taiteiden illat Iissä - postauksen nosto 10.9.2024.
