Aivokirurgin muistelmat arvokkaana sukupolvi- ja lukukokemuksena. Kaikille opinhaluisille - tämän kirjan anti!

Lupa taiteilija Pauno Pohjolaiselta (3.7.2023)

Kyllä saat käyttää maalaamaani muotokuvaa Juha Hernesniemestä blogissasi! Ystävällisesti Pauno Pohjolainen.

Tämänkertaisen lukukokemukseni Hernesniemen teoksesta julkaisen ns. Parhaat palat -menetelmällä samalla kun syvästi tajuan, että  "kirjat eivät koskaan ole vain yksittäisiä kirjoja, vaan ne asettuvat aina osaksi traditiota ja erilaisia sosiaalisia konteksteja. Iso osa lukemisen vaatimuksista on kuviteltuja." (Laura Piippo)

Lisäksi,

"massiiviset romaanit on tarkoitettu luettavaksi moneen kertaan ja eri tavoilla. Joka kerralla niistä nousevat esiin hiukan eri asiat ja heijastumat." (Piippo & Hurskainen: HS 9/2023; bloggaus )

Juha Hernesniemi oli lopulta paitsi neurokirurgina myös suomalaisena muistelmakirjoittajana ainutlaatuinen, poikkeuksellinen huippu, älykäs ja sydämensivistynyt.

Tätä kirjaa odotin kuukausikaupalla. 13.10.2023 sen kirjastoltani lainaksi sain. Mikä lukukokemus!

Mika Ihamuotilan kokemus Hernesniemen ammattitaidosta potilaan näkökulmasta on julkaistu kirjassa. Tässä pari lausetta: "Neurokirurgia ei ole ammatti ahneille, kärsimättömille tai yletöntä vaihtelua janoaville. Potilaan näkökulmasta kyseessä on syvä kutsumus."

Parhaat palat

Rille (vaimoni) sanoi minulle taipaleemme aluksi, ettei halua estää minulta sitä mitä teen, muttei myöskään aina voi tukea. Hyvin kesti ja saatiin kaikki tehtyä, vaikka liitto sitten rakoilikin ja tiet erkanivat. Minulla ei ole moitteen sanaa, kiitoksen sanoja kyllä monella tapaa. Pohjalaisissa naisissa voima piilee, niin on Rillenkin kohdalla. Lapset hän kasvatti ja huolehti, kun minä tein töitäni ja rakensin uraa, kuten eroasianajaja kirjoitti. Sovussa osataan olla edelleen, miltei 50 vuoden jälkeen. (s. 409)

Kerran kokenut kirurgi Risto Ignatius, kuuluisan kirurgin poika, kävi katsomassa vatsapotilasta. Paineltuaan vatsaa hän kysyi potilaalta suoraan: "Tuleeko pieru?" Hätkähdin, mutta opin itsekin tekemään suoria, yksinkertaisia kysymyksiä, joskaan en juuri tätä. (s. 56)

Kuopiostakin lennettiin maailmalle opin hakuun, mutta Helsingissä oltiin tyytyväisiä maailman parhaassa klinikassa, kuten minulle sanottiin tullessani sinne 1997. Minuun oli kai tarttunut Sveitsistä asenne, että täytyy kiertää ja katsoa, imeä oppia. (s. 409)

Nurkkakuntalainen asenne jatkuu Suomessa kaikessa tekemisessä. Hienoja tietokantoja ei voida ottaa käyttöön, jos / kun ne on kehitetty Oulussa, Kuopiossa, Joensuussa tai muualla kehätien ulkopuolella. Kesti kauan ennen kuin muualta Suomesta tultiin livekursseille, Kuopiota lukuun ottamatta. En voi ymmärtää, mikä tällaisessa asenteessa on takana. Maailman huiput tulevat paikalle viikoksi, eikä heitä vaivauduta katsomaan. Mikä meitä vaivaa? Tietysti on vaikea astua oman mukavuusalueen ulkopuolelle, mutta asettuminen opiskelijaksi vieraissa olosuhteissa karaisee. Minulle lähteminen oli aina vaikeaa, silti tuli lähdettyä miltei tuhat kertaa, ja jälkikäteen tunsi taas oppineensa uutta. (s. 409)

On tammikuu 2020. Täällä Kiinassa Sian vuosi vaihtuu Rotan vuodeksi. Uudet potilaani ovat yleensä hyvin sairaita tai köyhiä, useimmiten molempia. Minusta on tullut köyhien lääkäri kuten Sinuhesta..."  (s. 11)

Hiiihtoa harrastin mielelläni. Hiihdossa opin erottamaan oikean ja vasemman. Edelleen mielessäni asetun Köyhäjoen koulun seinälle kasvot punaiseksi maalattua ulkohuonetta päin. Panen sukset lumelle, ja erotan oikean vasemmasta. 

Vanhempani olivat nuukia kuten koko heidän sukupolvensa, lama-ajat läpikäynyt. Myöhemmin he keräsivät sanomalehtipaperia, siitä keruusta sai pieniä hopealusikoita palkkioksi. Ne olivat kahvitilaisuuksissa käytössä, kuten myös palkkioksi saatu kermanekka ja sokeriastia.

Uusi vauraus toi meille kulkuneuvot, mustat Mifa-merkkiset itäsaksalaiset polkupyörät. Pyörillä ajettiin marjastamaan jopa Kannukseen asti, me pojat tarakalla kyydissä, isällä pyykkipojat lahkeissa. 

Olympialaisia isä kuunteli radiosta 1952 korva kiinni radion kankaassa. Seuraavana vuonna kuoli Stalin, tuosta hetkestä läpi elämänsä isä toisti ivallisesti lehdistä lukemaansa lausetta: "Ystävä on kuollut." Aika polvillaan piti kansan olla sodan jälkeen. (s. 21)

Ruoveden vuodet, Vinhan kirjakauppa (s. 23 - ): 

Vanhempani haaveilivat omasta talosta. Isäni oli moittinut Poukan tonttipalstaa kalliiksi, johon Poukan vanha isäntä oli todennut: "Ei sitä ole pakko ostaa. Isä osti tontin kuitenkin, kauppahintaa en tiedä. Oman talon rakentaminen oli molemmille vanhemmilleni kovaa aikaa. Niin paljon piti tehdä itse kuin voi. Piti säästää ja säästää. Me pojat olimme vielä liian pieniä olemaan kunnolla avuksi, mutta isä vaati meitä silti pari tuntia päivässä olemaan rakennuksella. Pitkältä tuntui aika nauloja oikoessa tai hiekkaa lapioidessa. Talo oli matala, mitä paikkakuntalaiset oudoksuivat. Oliko malliin syynä vähäiset rahat vai uusi tyylisuunta, sitä en tiedä, mutta vintin menettäminen harmitti. (s. 24)

Koulun kirjastossa oli Nuoren hyönteistieteilijän opas. Se oli minulla pitkään lainassa, mutta sitten hankin Vinhan kirjakaupasta oman kirjan koulutarviketililleni. Muutaman päivän kuluttua äiti huomasi asian, katsoi kirjan hinnan ja vaati palauttamaan. Oli kova nöyryytys viedä kirja takaisin Vinhan kirjakauppaan ja mutista jotakin selitykseksi. (s. 29)

Minulle päätös lähteä Sveitsiin oli helppo. Sveitsin opintoja epäiltiin, arveltiin että sieltä ei valmistuta vaan riekutaan. En nähnyt itselleni muuta tietä lääkäriksi. Äitini itkeskeli, uskaltaako poikaa mihinkään lähettää, kun se on tuollainen. Isä ei puhunut mitään, valmisteli vain lähtöäni. Vanhemmat puhuivat iltaisin pitkään vuoteessaan. Äiti välitti päätökset minulle. Sveitsiin lähtö oli elämäni tärkein tapahtuma. Luojalle ja muille kiitos, etten päässyt Helsinkiin. Näin Eurooppaa, tapasin maailmankansalaisia ja sain korkeatasoista opetusta. Löysin aivotutkimuksen ja sitten neurokirurgian elämäntyökseni. Ilman opiskelua Zyrichissa olisin ehkä eläköitynyt terveyskeskuslääkäri jossakin maamme syrjäisemmällä seudulla, tuskin muuta. Tai sitten minusta ei olisi tullut lääkäriä lainkaan. (s. 36)

Legendaarisen psykiatrian professorin Manfred Bleulerin luentoja ehdin käydä kuulemassa silloin tällöin ennen hänen eläköitymistään. Hän oli loistava luennoitsija, hänen esittelemänsä potilastapaukset koskettavia. (s.52)

Kovaan työhön opetti professori Kurt Theilerin laiskanläksy histologiassa. En osannut kurssilla mitään. Hän antoi lasileikkeen kotiin tutkittavaksi. Olin hankkinut vanhan mikroskoopin anatomian laitokselta. Panin lasileikkeen rintataskuun, jossa se ravintola Johanniterissä särkyi. Menin sirpaleiden kanssa professorin luokse. Hän sanoi ikuisesti mieleeni jääneet sanat: Sie sind ein Langweiler", "Te olette pitkästyttävä". Otin nämä sanat sydämeeni kuin Raamatusta ja aloin vimmatun lukemisen, jota kannusti osaamisen tason nousu. Luennoilla rohkenin jopa vastata professorien kysymyksiin ja aloin hahmottaa ylimääräistäkin: hermoa esittävässä kuvassa näin jo pieniä alastruktuureja." 

Maailman parhaat tekstit on kirjoitettu ilman tietokonetta, hanhensulalla, lyijykynän pätkällä tai sittemmin kirjoituskoneella, usein mitä vaikeimmissa olosuhteissa. Väinö Linna kirjoitti kannonnokassa istuen, Solzenitsyn vankileirillä aivoihinsa tallentamaansa tekstiin korjauksia tehden, kun ei ollut kynää tai paperia käytössä. Tekstinkäsittelyn tultua laajaan käyttöön 80-luvulla ajattelin kaiken olevan nyt mahdollista: voisi kirjoittaa paljon, tiedettä ja muita julkaisuja. Ei ollut niin, sillä hyvä teksti tulee aina aivoista kovalla työllä. (s. 293)qw

 

Juha Hernesniemi. Aivokirurgin muistelmat. WSOY, Helsinki 2022.

Subjektiivinen lukukokemus on aina omakohtainen kokemus. Vaikka kirjat eivät koskaan ole vain yksittäisiä kirjoja, vaan ne asettuvat aina osaksi traditiota ja erilaisia sosiaalisia konteksteja, on Hernesniemen teoksen kohdalla sanottava, että se todellakin asettuu poikkeuksellisella energialla osaksi lääketieteen traditiota ja monimuotoisia sosiaalisia konteksteja!

Valitsin Hernesniemen elämän arvopohjaksi kirjastaan helposti löydettävissä olevat merkitykselliset Hippokrateksen sanat. Ja toisekseen Hernesniemen poikkeuksellinen asenne elämään ja työhön tiivistyy merkeissä,  "...opin vielä enemmän itse..."  
Lääketieteen isä, Hippokrates (n. 460-370 EAA): Elämä on lyhyt, tieto pitkä, tilaisuus kiitävä, kokemus petollinen, päätöksen teko vaikeaa.

Hernesniemen kirjaan on esipuheen kirjoittanut neurokirurgian professori Jaakko Rinne Turusta. Häneltä lainaan yhden sitaatin, joka paljastaa Hernesniemeen kätkeytyneen salaisuuden. Lukijalle selviää, kuinka poikkeuksellisen suuren määrän eri puolelta maailmaa Helsinkiin vierailemaan tulleiden neurokirurgien koulutukseen Juha Hernesniemellä on ollut merkittävä vaikutus. - Opetin paljon, mutta opin vielä enemmän itse, sekä neurokirurgiasta että koko maailmasta."