Harrastan kirjallisuutta lukemalla kirjoja ja tutkimalla niitä; harrastan kirjallisuutta myös kirjoittamalla. Olen julkaissut kaksi kirjaa, jotka eivät ole romaaneja - eivät varsinkaan sellaisia, jotka olisivat voineet viedä kaikki "lukijani mennessään"!
Oma vuosikymmenten kirjoittajakokemukseni vahvistaa sen, että aina olen kirjoittanut vaikeita tekstejä, kenties raskaita tai muutoin lukijaa haastavia tekstejä. Olen mennyt tekstieni kanssa aivan liian lähelle lukijaani ja kuulijaani - eikä siitä hyvää ole seurannut. Harrastan vakavia ja pitkäpiimäisiä juttuja muutenkin, niinpä olen oppinut sekä syvälukemaan että skannaamaan toisten kirjoittajien tekstejä (skannaus on sitä että luen selailemalla fyysistä kirjaa, siis omalla luvallani luen / koen kirjaa sieltä ensin ja sitten täältä ja taas toiseen kohtaan).
Helsingin Sanomat on taannoin kysynyt lukijoiltaan, minkä kirjan he ovat jättäneet kesken sen koetun vaikeuden vuoksi.
Alunperin tähän kyselyyn liittyvästä kysymyksenasettelusta kritiikkiä julkaissut (palvelu X) kirjailija Antti Hurskainen ja kokeelliseen kirjallisuuteen erikoistunut Laura Piippo pääsivät HS:n toimittajan juttusille. Kolmestaan he ovat nyt saaneet aikaan ehdotonta uutta Helsingin Sanomien kulttuurijournalismia. Eilen (2.9.2023) ilmestynyt kulttuurijuttu on kerrassaan erinomainen!
Vaikeiden kirjojen puolestapuhujat haluavat, että emme luovu lukemisesta
Piippo & Hurskainen: "Kokeellinen kirjallisuus yrittää luoda jotain uutta, usein erityisesti muodon tasolla." Mainintana mm. Miki Liukkonen.
kirjojentuomaa.blogspot.fi (Peiliin katsomisen paikka, Ursulan tyttäret, s. 7) "Ilmestyvä kirjani on ensimmäinen. Haluaisin Ruotsi-Suomen historiaa liippaavan tietokirjani kiinnostavan yhtä paljon kuin Miki Liukkosen - hänenkin teoksensa vaativat syvälukutaitoa."
Kommentti HS-Instagram: "Vuosia sitten Turun kirjamessuilla kokemani Miki Liukkosen haastattelu jätti muiston älykkäästä ja hyväsydämisestä nerosta, jonka kirjalliset ansiot painavat paljon; eniten hän vaati itseltään - tämä lahjakas Oulun kasvatti!"
Piippo & Hurskainen: Lukemisen pitää olla "piinallista toimintaa".
Piippo: "Kirjat eivät koskaan ole vain yksittäisiä kirjoja, vaan ne asettuvat aina osaksi traditiota ja erilaisia sosiaalisia konteksteja. Iso osa lukemisen vaatimuksista on kuviteltuja."
Hurskainen: Ihmisten velvollisuudentunto tiettyjä teoksia kohtaan herättää toiveikkuutta. Samoin se, että epäonnistumista harmitellaan avoimesti. Minusta se on hienoa. Dystopia olisi, ettei kukaan enää ymmärtäisi koko kysymystä - että miksi pitäisi edes lukea mitään. Vielä on selvästi olemassa jokin yhteinen Olympos, jolle kiivetä.
Piippo & Hurskainen: "Massiiviset romaanit on tarkoitettu luettavaksi moneen kertaan ja eri tavoilla. Joka kerralla niistä nousevat esiin hiukan eri asiat ja heijastumat."
Hurskainen: "Kokeellisia mammuttiromaaneja ei voi mitenkään ymmärtää kokonaisuutena. Massiiviset teokset sisältävät niin monta eri teemaa, rakennetta, henkilöhahmoa ja viittausta, että niitä kannattaa katsoa kuin itse maailmaa, sieltä täältä. Mammuttiromaanien avulla ihminen voi oppia sietämään paremmin myös todellisen elämän hallitsematonta äärimmäisyyttä."
 |
Lukemisen pakko ei elä elämän arjessa eikä kirjallisuudessaHurskainen: "Syyt lukea kokeellista tai vaikealta tuntuvaa kirjallisuutta ovat samat kuin syyt kaunokirjallisuuden lukemiseen ylipäätään. Lukemisen pitää olla piinallista toimintaa. Kirjallisuuden tehtävä on tutkia kuolemista ja syntiä ja kaikkea raskasta, tärkeää elämässä. Sellaista, mihin arki ei yllä." Lukemisen pakko ei elä elämän arjessa eikä kirjallisuudessa.Mielestäni Hurskaisen sanomaksi HS:ssa merkitty yllä oleva selitys lukemisen syistä on suoraan ristiriidassa Hurskaisen aiempaan toiveeseen, että emme ihmisinä luopuisi lukemisesta eli Olympokselle kiipeämisestä. yt. katakorhonen56@gmail.com |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti