katakorhonen56@gmail.com
KIRJAILIJA:
Sara Lidman.
TEOS:
Muurainmaa, WSOY (1956).
SUOMENTAJA:
Gerda Lindgren
Sara Lidman oli ruotsalainen kirjailija, joka syntyi 1923 ja kuoli 2004.
Lidman sai Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkinnon (1980) teoksestaan Vihan lapset (1979).
Lidman oli 1950-luvulta alkaen Ruotsin huomatuimpia (työläis)- ja (nais)kirjailijoita. (by Google).
Sara Lidman syntyi pienviljelijäperheen tyttäreksi Missenträsk -nimisessä kylässä. Nykyään kylä tunnetaan nimenomaan Lidmanin kotikylänä.
Missenträsk sijaitsee Ruotsin Västerbottenissa, Jörnin seudulla, Skellefteån kunnassa.
Ruotsi-Suomen aikakaudella (vuoteen 1809 asti) suomen- ja ruotsinkieliset ihmiset elivät rinnakkain vanhassa Västerbottenissa eli Länsipohjassa. Sittemmin (1810) Länsipohjaan kuuluneesta Norrbottenista tehtiin oma lääni.
Vanhojen kirjojen keräilijänä satuin tänä kesänä saamaan (ystäviltäni Turusta) kaksi suomeksi käännettyä Lidmanin teosta. Toinen on em. Muurainmaa. Toisen teoksen nimi on Palvelijasi kuulee.
Tässä päivityksessäni viittaan näihin kahteen teokseen.
Alla olevan kuvan Sara Lidmanista latasin Googlesta. Viereen liitän kuvan kirjailija Bengt Pohjasesta. Molemmat tulevat Ruotsista, Lidman Västerbottenista, Pohjanen Tornionlaaksosta.
Sara Lidman teoksineen on siis ehdottomasti uusin kirjailijatuttuni.
Sen sijaan kirjailijana ja "Särkilahden Antinkirkon isäntänä" tutumpi on ruotsintornionlaaksolainen mies, nimeltä Bengt Pohjanen. Hän on väkevin tuntemistani kirjoittajista, ja erittäin tuottelias kirjailija, joka käyttää kolmea kieltä: ruotsia, suomea ja meänkieltä. Bengtin syntymäkylän ja minun -kylän välissä on vain yksi Väylä, Tornionjoki. Tunnen läheisyyttä kaikkia Väylänrannan asukkaita kohtaan, myös Bengtiä (Pänktiä).
Olen Pänktin FB-kaveri.
Muutama päivä sitten löysin hänen seinältä postauksen, joka liittyi kirjailijan tänä syksynä (2018) ilmestyvään uuteen kirjaan. Facebookin mukaan NSD-lehden toimittaja ja kuvaaja olivat vierailleet Pohjasen tykönä ja tehneet hänestä hyvän jutun (4.8.2018).
Jutun otsikko oli Nya romanen - ett löfte till Sara Lidman. Minä otsikkoa miettimään, miettimään, miettimään:
"...että Bengtiltä olisi pian tulossa ulos kirja, jonka hän (aikoinaan) olisi luvannut Sara Lidmanille; että Sara Lidman olisi tilannut Bengtiltä tämän tarinan..." Lehti kirjoitti: Han ger bokstäverna liv, och han lever för orden och berättelserna. I höst kommer Bengt Pohjanens nya roman - beställd av Sara Lidman. (4.8.2018 NSD)
Koska olen Bengt Pohjasen "somekaveri", ja koska Sara Lidmanin Muurainmaa-teos oli tehnyt minuun valtavan vaikutuksen, päätin reagoida em. Bengtin julkaisemaan postaukseen.
Kommentoin häntä ja NSD:n artikkelia kirjoittamalla (7.8.2018) näin: - Otsikossa lukee "ett löfte till Sara Lidman". Kotona kirjahyllyssä mulla on kaksi Sara Lidmanin suomeksi käännettyä teosta: Muurainmaa (1955) ja Palvelijasi kuulee (1977). Miksikhään meilä Suomen puolela Lidmania ei juuri tunneta?
Sain vastauksen tuota pikaa. Kirjailija Bengt Pohjanen kirjoitti: -Voi olla Västerbottenin murre, mikä siihen on vaikuttanut."
Menin vastauksesta ihan ymmälleni. Yhden kerran elämässäni olen istunut opettajakunnan koulutuspäivillä kuuntelemassa kirjailija Pohjasta. Kokemuksena muistan, että hänelle oli vaikea esittää kysymyksiä - se opettaja joka kysyi, sai heti paikalla fiksun leiman. Ja se en ollut minä.
On monia syitä, miksi en ymmärrä Pohjasen yllättävää vastausta. Mielestäni Västerbottenin murre ei voi olla syynä siihen, että Sara Lidmania ei Suomessa yleisesti tunneta; onhan kirjoja käännetty koko joukko. Käännös tarkoittaa, että Västerbottenin murrettakin on käännetty. Voisiko olla totta, että kääntäjä olisi tehnyt niin huonosti työnsä, että Lidman ei olisi kelvannut suomalaislukijoille? Ei ole.
Mitä, jos alkuperäinen väitteeni "tuntemattomasta Lidmanista" on väärä. Mitä jos Sara Lidman olikin omana aikanaan hyvin tunnettu ja paljon luettu kirjailija Suomessa? Mitä, jos minä itse olen se ainoa yli kuusikymppinen suomalaislukija, joka en tiennyt Lidmanista mitään ennen tätä kuumaa kesää, 2018!
Lidmanin kerronta on kilvan kehuttua ja huomioitua Ruotsissa 50-luvulta alkaen. Olen vakuuttunut kerronnan tasalaatuisuudesta myös suomenkielisessä käännösteoksessa. Muurainmaa -teoksesta on sanottu, että se "herätti poikkeuksellista huomiota", että sen "kerronta on täynnä alkuperäistä voimaa, kirkkautta ja rehevyyttä" , ja että Lidmanin "kerronnassa on sytyttävää tehoa".
Sara Lidmanin Muurainmaa-tarina kruununtorpparien maailmasta kertoo köyhyydestä ja sen väkevästä voimasta. Jos totta on, että suomalaiset eivät koskaan lukeneet Lidmania, syy on se, että yksikään Lidmanin teos ei ole sotakirja.
Mutta. Tilasiko Sara Lidman (1923 - 2004) romaanin Bengt Pohjaselta (s. 1944)? Ken lukee, hän tietää. Odotan siis Pohjasen suomennosta hänen ruotsiksi ilmestyneestä uusimmasta teoksesta, Gränsgångare 68. Odotan suomennosta, koska haluan verrata Lidmanin ja Pohjasen kerrontaa.
Uskon siis, että Lidmanin mahdollinen perintö Bengt Pohjaselle on ollut kerronnan väkevyys ja teemat (kotikylän elämä, ihminen ja vastuu toisista).
1970-luvulla Sara Lidman aloitti romaanisarjan Jernbanesviten (1977-1985), joka kuvaa uuden ajan tuloa Pohjois-Ruotsiin rautateiden myötä. Sarjasta on suomennettu kolme ensimmäistä osaa, Palvelijasi kuulee (kuvassa), Vihan lapset ja Nabotin kivi.
Palvelijasi kuulee -teos pääsi vuonna 2009 mukaan kirjaan (Tusen svenska klassiker), johon koottiin tuhat Ruotsissa julkaistujen kirjojen, elokuvien, äänilevyjen ja tv-ohjelmien klassikkoa.
Muita Sara Lidmanin suomennettuja teoksia ovat:
Tervapääsky, WSOY (1959), suomentanut Gerda Lindgren, runot Aale Tynni.
Salamankantaja, WSOY (1961), suomentanut Gerda Lindgren.
Minä ja poikani, WSOY (1962), suomentanut Gerda Lindgren.
Viisi timanttia, WSOY (1965), suomentanut Gerda Lindgren.
Kaivos, haastattelukirja, Tammi (1970), suomentanut Elvi Sinervo.
Palvelijasi kuulee, Tammi (1980), suomentanut Liisa Ryömä.
Vihan lapset, Tammi (1981), suomentanut Liisa Ryömä.
Nabotin kivi, Tammi (1983), suomentanut Liisa Ryömä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti