03 huhtikuuta 2018

Mitä sisällissodasta (1918) on Suomessa kirjoitettu? Osa 3. Petsamon valloitusretket 1918

Katariina Korhonen, 2018.


1.

Venäjän keisari Aleksanteri II:n asetus (1860) tarjosi ulkomaalaisille oikeuden asettua asumaan Jäämeren rannalle. Pääosa uudisasukkaista oli suomalaisia, ja aiemmin enemmistönä olleet kolttasaamelaiset jäivät vähemmistöksi. Vuonna 1864 Aleksanteri II lupasikin Petsamon Suomen suuriruhtinaskunnalle. 
Ensimmäisen maailmansodan aikana Suomen senaatti halusi liittää Petsamon kiinteämmin osaksi Suomea ja päätti rakentaa tien Ivalosta Petsamoon. Työt aloitettiin vuonna 1916, mutta Venäjän vallankumous, Suomen itsenäistyminen ja sisällissota keskeyttivät niin sanotun Jäämerentien rakentamisen jo vuoden kuluttua.
LÄHDE:

Alavuotunki 1999, 41–43 & 51; Hautala-Hirvioja, Tuija 1999. Lappi-kuvan muotoutuminen suomalaisessa kuvataiteessa ennen toista maailmansotaa. Jyväskylä: Jyväskylän yliopisto, 117.

2.
Petsamo oli osa Tanska-Norjan, Ruotsin ja Venäjän Pohjoiskalotin yhteisaluetta aina 1600-luvulle asti, jolloin Ruotsi suljettiin sopimuksen ulkopuolelle. Ruotsin ja Tanska-Norjan välinen Strömstadin sopimus (1751) takasi saamelaisille vanhan oikeuden liikkua vapaasti Pohjoiskalotilla rajoista välittämättä.
LÄHDE:
Lähteenmäki, Maria 2006. Terra Ultima, Matka Lapin historiaan. Helsinki: Otava, 42.

3.
Sisällissodan aikana heräsi ajatus Itä-Karjalan liittämisestä itsenäiseen Suomeen ja luoda maasta Suur-Suomi, jonka itäraja kulkisi linjalla Suomenlahti-Laatokka-Ääninen-Vienanmeri.

Talvella 1918 varustettiin aseellisia retkikuntia taistelemaan Vienan, Aunuksen ja Viron vapauttamiseksi. Lisäksi vapaaehtoiset tekivät vuosina 1918–1920 retkiä Petsamoon ja Inkeriin. Näitä retkiä kutsutaan heimosodiksi, joiden päättämiseksi solmittiin Suomen ja Neuvosto-Venäjän välille Tarton rauha lokakuussa 1920.

Rauhansopimuksessa Neuvosto-Venäjä tunnusti uudelleen itsenäisen Suomen ja sen autonomian aikaisen itärajan. Suomi sai Petsamon alueen, tärkeän käytävän Jäämerelle, mutta joutui luopumaan Repolasta ja Porajärvestä. Itä-Karjalaa ei saatu osaksi Suomea, minkä vuoksi isänmaallinen oikeisto piti Tarton rauhaa häpeärauhana.
LÄHDE:
Vahtola, Jorma 2012. Suomen historia Jääkaudesta Euroopan unioniin. Helsinki:  Otava, 297–298.



TAITEILIJAT PETSAMON VALLOITUSRETKELLÄ 1918

Vuonna 1918 sekä valkoiset että punaiset olivat kiinnostuneita Petsamosta. Punaisten kansankomissaarina toiminut Yrjö Sirola neuvotteli Venäjän bolševikkien kanssa Petsamon liittämisestä Suomeen. 
Valkoisten puolella erityisesti suomalaiset liikemiehet olivat kiinnostuneita Petsamon omistajuudesta sen tarjoamien mahdollisuuksien vuoksi. Retkikunnat koostuivat lähinnä siviileistä. Ensimmäisen retkikunnan johtajana toimi RenvallEtappimiehinä ja huollossa toimivat tunnetut taiteilijat Jalmari Ruokokoski ja Eero Nelimarkka. Ruokokoski oli Renvallin adjutanttina.
LÄHDE:
https://fi.wikipedia.org/wiki/Petsamon_retket



Ensimmäisen Petsamon retken esikunta Rovaniemellä 1918 kuvattuna Matkustajakoti K. Schroderuksen edessä. Eturivissä retken johtaja Thorsten Renvall, Johan Bäckman, Julius Niemura, Jalmari Ruokokoski, Arvi Vinberg ja Hjalmar Mehring. Takana Ellen Id, Elvi Halleen, Helge Aspelund ja Ester Fogelberg, joka pitelee taiteilija Ruokokosken suunnittelemaa "Lapin jääkärien" lippua. (Uola, 2008, s. 133.)


Itsenäistymisen jälkeen Petsamon Suomeen liittäminen oli kesken. Jääkäriupseeri K.M. Wallenius halusi ratkaista asian valloittamalla koko pohjoisen Vienan ja Kuolan. Etelä-Suomessa sisällissota vielä jatkui, joten hänelle ei voitu antaa sotilaita eikä aseita. Hanke toteutui kahden siviilin, lintutieteilijä ja itsenäisyysaktivisti, Thorsten Renvallin ja Sodankylän aluelääkäri, Onni Laitisen johdolla huhtikuussa 1918.
LÄHDE: 
Alavuotunki 1999, 53–55; Paasilinna, Erno 1980. Valkoinen retkikunta. Suomen Kuvalehti nro 42. 17.10.1980, 99–100.

He johtivat reilun sadan, vailla sotakokemusta olevan vapaaehtoisen joukkoa, johon kuuluivat taiteilijat Eero Nelimarkka ja Jalmari Ruokokoski sekä vaimonsa Elviira.

Luonteeltaan utelias ja uusista kokemuksista innostuva Jalmari Ruokokoski lähti Petsamon retkelle mitä todennäköisimmin seikkailunhalusta.  Ruokokosken tuotannossa on toistakymmentä myöhemmin maalattua Lappi-aiheista maalausta, jotka hän maalasi rahoittaakseen elämistään Lapin maisemien kysynnän kasvettua: ”Saadakseen kapakkaelämäänsä rahoja hän [Ruokokoski] maalasi huolettomasti Lapin maisemia ja kukkia ulkomuistista.”
LÄHDE:
Sit. Savikko 2011a, 346.

Eero Nelimarkka olisi puolestaan halunnut osallistua jo varsinaiseen sisällissotaan, mutta hänen veljensä mielestä heidän molempien ei kannattanut vaarantaa henkeään. Valkoisten joukoissa taistellut veli kaatui Oulun valtauksessa helmikuussa 1918, joten Nelimarkka koki velvollisuudekseen lähteä Petsamon valloitusretkelle. 
LÄHDE:
Savelainen, Hannele 1991. ”Kullakin on kohtalonsa elontaipaleella” Eero Nelimarkan elämänkaari 1891–1977. Alajärvi: Nelimarkkamuseo, 32.

Retkikunnan tarkoitus oli valloittaa alue, jonka katsottiin kuuluvan Suomelle sekä puhdistaa alue sinne siirtyneistä punakaartilaisista. Ruokokoski jäi etappipäälliköksi Salmijärvelle, mutta Nelimarkka jatkoi kohti Petsamon vuonoa. Vastaansa retkikunta sai yllättäen venäläisten ohella englantilaiset ja joutui pakenemaan takaisin Suomen puolelle. 
LÄHDE:
Paasilinna 1980, 100–102. 

Petsamon retkellä Nelimarkka maalasi muotokuvan saamelaisoppaasta Petteri Morottajasta.  
LÄHDE:
Lampinen, Maria 2010. Taiteen tien kulkija. Eero Nelimarkan matkat kohti modernismia, vanhoja mestareita ja uusia aiheita. Alajärvi: Nelimarkkamuseo, 66.

Malli on kuvattu profiilissa armeijan lippalakki päässään. Hänellä on saamelaisiin liitetyt rodulliset piirteet kuten korkeat poskipäät, matala nenänvarsi, voimakkaat ulkonevat kulmat ja pienet silmät. 1900-luvulla ajateltiin, että saamelaiset sulautuisivat pääväestöön ja luopuisivat alkeellisena pidetyistä elinkeinoistaan. Morottaja on kuvattu valkoisen Suomen sotilasasuun, mikä osoittaa hänen assimiloituneen suomalaisyhteiskuntaan ja kannattavan suomalais-isänmaallisia arvoja. Nelimarkan maalaus heijastaa 1900-luvun alun nationalismia.
LÄHDE:
Lehtola, Veli-Pekka 1997a. Saamelaiset. Historia, yhteiskunta, taide. Inari: Kustannus-Puntsi, 42–46.

Vaikka retkikunta oli sotilaallisesti epäonnistunut, Nelimarkka sai sotilasansioistaan Vapauden ristin, joka on hänen rinnassaan Petsamon matkan jälkeen maalatussa omakuvassa Lapin jääkäri.

Kuvan lähde:
http://tahiti.fi/01-2016/tieteelliset-artikkelit/petsamo-%E2%80%93-miehinen-ja-karu-eldorado/attachment/kuva-4-3/



Suomalaiset kuvataiteilijat eivät muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta kuvanneet sisällissotaa tai sodan aiheuttamia henkilökohtaisia tuntemuksia. 

Nelimarkka kuvasi varsin suorasukaisesti oman asemansa ja näkemyksensä siitä, kenen puolella hän sisällissodassa oli. Taiteilija on kääntänyt vartaloaan niin, että oikean käden valkoinen käsivarsinauha on keskeisellä paikalla sommittelussa. Uhmakasta, jopa uhkaavaa asentoa täydentää tiukkailmeinen ja päättäväinen katse. Lisäksi oikea käsi on vasemmalla lantiolla aivan kuin Nelimarkka olisi vetämässä pistoolia kotelosta. Hän on pukeutunut suojeluskuntavaatteisiin, lippalakkiin ja sotilastakkiin, jota koristavat ansiomerkit.

Punainen nauha kertoo Suomen senaatin 11.8.1918 myöntämästä IV:n luokan Vapauden rististä ja sininen nauha on samana vuonna myönnetty Vapaussodan muistomitalin nauha.  Tausta viittaa Petsamon karuun luontoon ja hämärinä siluetteina erottuvat sotilaat retken sotaisaan luonteeseen. Lapin jääkäri on valloittaja ja veljen kuoleman kostaja, mutta teoksen voi tulkita kuvaavan suomalaisten kolonialistista suhtautumista Petsamoon.
LÄHDE:
Hautala-Hirvioja 1999, 118

Petsamo ja Lappi saivat Nelimarkasta ihailijan, ja tiettävästi viimeisen Lapin-matkansa hän teki 83-vuotiaana joulukuussa 1974.
LÄHDE: 
Lampinen 2010, 66; 98.

Saatuaan toukokuussa 1927 valtionpalkinnon hän matkusti Petsamoon. Seuraavan vuoden alussa hän esitteli teoksiaan Helsingissä ryhmänäyttelyssä, jota Onni Okkonen kommentoi:
 - Nelimarkka on viime kesänä ollut Petsamossa, tuoden sieltä mukanaan joukon akvarelleja, joissa tämä uusi valoisampi ja entistä herkempi luonnontunne pääsee näkyviin. Varsinkin eräs vuonokuva auringossa – salin perällä – jää mieleen ja sitten kuva Kolttakönkäästä, jonka kuohuissa on vastaavasti japanilaisista esityksistä muistuttavaa liikettä ja koristeellisuutta.

4. 
Petsamon länsirajana oli nykyinen Norjan ja Venäjän välinen raja.

Suora ja 200 kilometriä pitkä itäraja alkoi Korvatunturilta ja päättyi Jäämeren rantaan Kalastajasaarennon niemimaalle. Suomalaiset ottivat Petsamon haltuun tammikuun ensimmäisenä päivänä 1921. 

Petsamo oli osa Suomea parikymmentä vuotta (1920–1944). Tämä itäinen käsivarsi sekä liitettiin Suomeen että menetettiin varsin sotaisin operaatioin. 
1920- ja 1930-luvun lama ja Petsamon nopean muutoksen mukanaan tuoma juurettomuus tekivät siitä rauhattoman, mutta kiinnostavan vierailukohteen. Koska Petsamo oli tuntematon, se oli liitettävä osaksi Suomea ja kansallista identiteettiä. Taiteilijoilla oli tärkeä rooli tässä tehtävässä.

LÄHTEET:
Kaarninen, Pekka 1999. Petsamon liittäminen Suomeen. Teoksessa Turjanmeren maa. Petsamon historia 1920–1944. Toim. Jouko Vahtola & Samuli Onnela. Rovaniemi: Petsamo-Seura r.y., 67–69 & 72–73.
Kuusikko, Kirsi 1996. Laiton Lappi, laiton Petsamo: Rikollisuus ja järjestysvalta Petsamossa 1921–1944. Oulu: Pohjois-Suomen historiallinen yhdistys, 85.

5.
Petsamoon ei liittynyt samanlaisia isänmaallisia tunteita kuin Itä-Karjalaan.  
Alue nähtiin taloudellisena mahdollisuutena ja resurssina, jossa Jäämeren kalastuksella ja läpi talven auki olevalla satamalla oli tärkeä asema. 
1920-luvun alussa löydettiin Petsamon Kolosjoelta Euroopan rikkain nikkelimalmio. Kaivosoikeudet myytiin englantilais-kanadalaiselle yhtiölle ja rakennustyöt aloitettiin 1930-luvulla. 
Jäämerentien valmistuttua alueesta tuli suosittu matkailukohde. Kesällä 1940 Aero oy aloitti Helsinki-Petsamo -lennot.
LÄHDE:
Vahtola 2012, 312 & 318.


ESISUOMALAINEN AIKA PETSAMOSSA (1-3 )

1.

Millainen oli tämän uuden pohjoisen läänin historiallinen side uuteen isäntäänsä? Totuus asiassa on, että suomalaisten historialliset siteet Petsamon alueeseen olivat hyvin löyhät. 

Ensimmäisten joukossa tuttavuutta paikallisiin teki kiiminkiläinen Pekka Vesainen, joka teki joukkoineen hyökkäyksen Petsamon luostariin jouluvigilian aikaan vuonna 1589. Tuloksena ainakin 95 ihmistä sai surmansa. Varsinainen uskonpuhdistus siis; vain sauna jätettiin polttamatta. 

Jotten aivan vääristäisi historiankirjoitusta, niin on todettava, että kyseessä oli puhdas kosto- ja ryöstöretki. Vastaavanlaisia retkiä tehtiin molemmin puolin ja useimmiten niistä saivat raskaimmin kärsiä puolustuskyvyttömimmät: naiset ja lapset, tässä tapauksessa uhreiksi joutuivat Petsamon munkit.

2.
Petsamon alueelle alkoi 1860-luvulla virrata suomalaisia, niin että vuonna 1882 heitä oli jo noin 380, eli saman verran kuin alkuperäisasukkaita, kolttia. Kaikkiaan Petsamossa eli tuolloin noin 1000 asukkaasta. Suomalaisten osuus väestöstä oli varsin merkittävä, mutta heidän yhteytensä Suomeen olivat sangen vähäiset. Paljon tärkeämmiksi muodostuivat siteet paikallisiin norjalaisiin, venäläisiin, karjalaisiin ja kolttiin. 

Kuitenkin suomalaisten uudisasukkaitten asettuminen alueelle loi pohjan myöhemmin Suomen esittämille aluevaatimuksille. Petsamossa asuvat suomalaiset eivät itse koskaan osoittaneet mieltään Suomeen liittymisen puolesta. Eikä heillä olisi ollut siihen mitään syytäkään, sillä he elivät omaa elämäänsä kaukana maailmasta. 
Siinä missä tsaarin sortotoimet saattoivat vuosisadan vaihteessa loukata Suomen sivistyneistöä kaukana etelässä, niin Petsamoon asti niiden vaikutukset eivät kantautuneet. Petsamossa ei edes ollut varsinaista sivistyneistöä ja lukutaitokin oli varsin harvinaista. (Toim. huom. Tähän näkemykseen en usko.)

Mutta tärkeimmän nämä yksinkertaiset ihmiset osasivat: hankkia elantonsa. Se heidän oli omin käsin tehtäväkin, sillä ei heistä kukaan ollut huolehtimassa.

3.

Ensimmäinen kosketus petsamolaisten ja virallisen Suomen välillä ei sujunut suotuisasti. 

Keväällä 1918 sisällissotaa käyvät valkoiset lähettivät noin 150 miehen vahvuisen siviileistä koostuvan retkikunnan ottamaan Petsamon alueen hallintaansa. Tämä retkikunta tappoi jo alkutaipaleellaan erään talon rengin ja saikin paikallisen väestön pakenemaan Norjan puolelle turvaan. 
Tämä ja kaksi sitä seuraavaa retkikuntaa epäonnistuivat pahasti: Petsamoa ei saatu vallattua ja paikallinen väestö alkoi suhtautua hyvin varauksellisesti viralliseen Suomeen ja sen edustajiin. 

Tartossa Suomi sai kuitenkin neuvoteltua Petsamon alueen liitettäväksi yhteyteensä. Alkoi lyhyeksi jäänyt aika petsamolaisten elämässä: aika Suomen vallan alla.

Petsamon siirtyessä Suomen yhteyteen osa väestöstä pakeni Neuvostoliiton puolelle. Toisaalta paikallista väestöä oli ollut vuodesta 1914 lähtien sotimassa eri puolilla Venäjää ja osa heistä palasi vuosien kuluessa takaisin koteihinsa. 
Kaikkiaan muuttoliike oli kuitenkin alkuvuosina Petsamon kannalta tappiollista: väkeä lähti enemmän kuin sitä tuli tilalle. Ensimmäinen maailmansota oli köyhdyttänyt alueen ja koettiin puutetta. Asukkaita oli ensimmäisessä laskennassa koko läänissä vain 1423.

LÄHTEET:

A.

Tuija Hautala-Hirvioja,, FT, väitteli 1999 Jyväskylän yliopistossa aiheenaan 
Lappi-kuvan muotoutuminen suomalaisessa taiteessa ennen toista maailmansotaa. 

Tuija Hautala-Hirvioja toteaa:

Petsamosta on kirjoitettu paljon muisteluteoksia ja Petsamon historiaa on tutkittu. Väitöskirjassani Lappi-kuvan muotoutuminen suomalaisessa kuvataiteessa ennen toista maailmansotaa (1999) analysoin joitakin Petsamo-aiheisia teoksia, mutta taiteen merkitystä Petsamon Suomeen liittämisprosessissa ei ole aiemmin tarkasteltu.  

Artikkelini sijoittuu kulttuurihistorian ja taidehistorian välimaastoon. Tarkastelen artikkelissani, miten taiteilijat toivat Jäämeren rannat ja Petsamon maiseman osaksi Suomea, mutta jättivät alkuperäisväestön koltat miltei kokonaan kuvaamatta.

B.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Petsamon_retket

C.
Mikko Uola. Maa ponteva Pohjolan äärillä on. Lapin suojeluskunta-, lotta- ja sotilaspiirit. 
Lapin Sotilasläänin Perinneyhdistys ry, 2005. 
Tekstini keskellä oleva valokuva on skannattu Uolan teoksesta, sivu 133.Kuvan nimi on  Ensimmäisen Petsamon retken esikunta Rovaniemellä 1918.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti