Suomentanut Leena Tamminen. (Tammi, 1988.)
Alkuteos The songlines, 1987.
Sain tietää kirjasta Näkymättömät polut lukemalla Johanna Sinisalon patikoimiseen liittyvää kirjaa (Salattuja voimia), sillä Sinisalo mainitsee omassaan Chatwinin teoksen. Lainasin kirjan verkon kautta Lapin Maakuntakirjastosta, ja edelleen arvostan suomalaisen kirjastolaitoksen tasoa.
Yleensä kun päätän kirjoittaa lukemastani kirjasta, se tarkoittaa sitä, että kirja on käynnistänyt minussa jotakin uutta - ainakin liikauttanut jotakin minussa. Ja toden totta, tämäkin kirja liikautti minua, mutta kenties vain voimauttamalla niitä olemassa olevia vahvuuksia, joita tiedän itsessäni olevan. Ja tämä puolestaan tarkoittaa, että kirjaa lukiessani en tullut luoneeksi juurikaan uutta, mutta kirja tuki minua ja arvomaailmaani ja vahvisti sillä tavoin.
Kirjan alku vetosi ja uuvutti uniaikoineen, sankareineen, alkuasukkaiden luomistaruineen ja vallabiklaaneineen. Australiassa olen käynyt, ja maanosan aboriginaleihin liittyvä tieto kuuluu henkiseen pääomaani sen verran kuin yleissivistys sen käsittääkseni edellyttää kuuluvan. Tästä huolimatta mielikuvitukseni ei tuntunut millään osaavan piirtää matkakirjailijan kuvaamia näkymättömiä laulupolkuja omikse kuvikseni...
Chatwin on hyvä kertoja. Kirjassa esiintyvät tyypit ovat loistavia. Kun olin saanut käytyä kirjan läpi, en millään tahtonut saada palautettua sitä kirjastoon. Otin lisäaikaa ainakin kolme kertaa. En raaskinut luopua kirjasta, koska selitin itselleni haluavani kirjoittaa lukukokemuksestani. Kirjoittaminen siirtyi ja siirtyi, se muuttui vaikeammaksi ja vaikeammaksi. Lopulta päätin vain kirjata muistiin joitakin kirjasta löytyviä ajatuksia, irrallisia lainauksia. Tästäkään työstä ei tahtonut tulla mitään.
Nyt sitten olen naputellut muutaman rivin. Joistakin henkilökohtaisista syistä kirjan esittelemä elämäntyyli (nomadit) lienee se, joka minua teoksessa kiehtoi ja vahvisti, mutta toisaalta vetoan ikääni (56), kun sanon, että edes Chatwin ei saanut minua liikkeelle! Uskoakseni olen siis liian vanha nomadiksi, vai kuinka?
Tässä sinulle lopuksi yksi ote sivulta 184. "Jokainen nomadien muutto täytyy järjestää yhtä täsmällisesti ja joustavasti kuin sotaretki. Takana ruoho kuivuu. Edessä lumi saattaa tukkia solat. Useimmat nomadit väittävät "omistavansa" muuttopolkunsa (arabiaksi el-rah, "tie"), mutta käytännössä he vaativat itselleen vain kausittaisen laidunoikeuden. Aika ja tila sulautuvat siten toistensa ympärille; kuukausi ja tienpätkä ovat yhtä."
Ja koska tänään tapasin koulussa oppilaitteni kanssa Perrine-nimisen nykyajan nomadin Ranskasta, lähetän hänelle terveiseni: "Hyvää matkaa ja lämmin kiitos, kun hetken ajan jaoit hienoa maailmankuvaasi kanssamme."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti