Vaaranperästä Väylänpäähän, Vaattojärveltä Amerikkaan

Kim Clark. The Erickson Family History. Our Finnish Heritage (California, 1993).
This copy is made with love for The VAATTOVAARA Family (lending copy).

Korteniemi, Tuomo, Ylisaukko-oja, Tuula. Vaaranperästä Väylänvarteen. Lempeän kyläkirja. Kittisvaara, Vaaranperä, Havelanpää, Mustimaa, Lempeä, Unhola ja Teikosuvanto. (Väylä, 2012)


Kirjako saa ihmiset avautumaan?

Lempeän kyläkirja on täynnä ihastuttavia ja hauskoja tarinoita. "Isä laitto meillä sunnuntaisin ruokaa, pottuja alethiin kuorihmaan jo aamusta ja teki käristyksen tai kastikheen. Ruuanlaitossaki isä kokeili omia reseptejä oli läskilätyt, kuivalihavelli ja sipuliaki pistethiin joka ruokhaan. Meän tyttäret ei oikein välittänheet näistä "kokeiluruuista".

Lempeän kyläkirja on täynnä asiaa tyyliin "Pellon kylän asutuksen varhainen historia" ja "Tornionlaakson astemittaus oli Pohjolan tärkein tiedeuutinen 1700-luvulla".

Myös osa yksityisistä muisteluista pitää sisällään mielenkiintoista asiaa, tästä esimerkkinä Juhani Nousiaisen puheenvuoro sukujuhlassa 2006. Nousiainen kirjoittaa: "Tornionlaaksolle on ollut ominaista kautta aikojen se, että perheitä on lähes kaikessa yhteydenpidossa kohdeltu isäntäpainotteisesti. Tämä on tietenkin korostanut sukumme miesten asemaa ja antanut tästä johtuen vieraalle kaikkea muuta kuin tasa-arvoisen kuvan. Mutta tällä tavalla on ollut selkeä ja perusteltu syynsä: ihan tähän päivään asti on painotettu miesten kokonaisvastuuta perheestään. Ei siis ihme, että tapa oli muodostunut sellaiseksi kuin oli."

Ihaninta Lemppeän kyläkirjassa on se, että sieltä löytyy lukematon määrä nykyisten ja entisten lempeäläisten itse kirjoittamia juttuja omista perheistään ja suvuistaan; ja julkaistut jutut ovat hyviä! Totta kuitenkin on myös se, että merkittävä määrä kyläkirjan tarinoista on niin sanotusti ennen julkaistuja. Kaija ja Paavo Peuran joppauskirjasta on poimittu lempeäläisten juttuja, sanomalehdissä (Pohjolan Sanomissa) julkaistuja juttuja löytyy, jopa Kauneus ja Terveys -lehden artikkeli on taltioitu kirjaan.

Tästä huolimatta olen kuitenkin tavattoman hämmentynyt siitä avoimuudesta, jota ihmisten tekstit heijastavat! Mietin, mikä on saanut ihmiset kirjoittamaan itselle läheisistä asioista näin avoimesta kuin he ovat tehneet  - onko se ollut lupaus "omasta kirjasta"? Ymmärrän, että kun kirjoittava ihminen saa luvan itse kirjoittaa omasta elämästään sen, mitä itse haluaa, kynnys kirjoittamiseen alenee. Ehkä kyläläiset siis ovat kokeneet kyläkirjan tekemisen niin henkilökohtaisesti, perheelle tärkeäksi, että ovat halunneet kotimuistonsa mukaan muitten joukkoon.

Kirjassa on yli 700 sivua. Lukeminen ei ainakaaan minulta onnistunut sängyssä selällä maaten. Mutta kun kirjaan pöydän ääressä istuen syventyi, löytyi sieltä vaikka ja mitä - ja sehän on hyvä!

Vaikka itse en juuriltani ole lempeäläinen, ilahduin Vaattovaaran suvun jäsenenä nistä sukuuni liittyvistä nimistä ja tarinoista, jotka löytyvät kyläkirjasta, ja ovat ennestään tuttuja kotiseutu- ja sukukirjojen kautta. Uittotarinat ovat esimerkki yhteisistä tarinoista, samoin avioliiton kautta Pelloon muuttaneet Vaattovaaran vaimoihmiset.

Isoisäni Eino Vaattovaaran juuret ovat Kolarin Vaattojärvellä. USA:ssa asuva Vaattovaaran suvun jäsen Kim Clark on kirjoittanut The Ericson Family History  -kirjansa meille Kolarin Vaattovaaroille. Hän on liittänyt kirjaansa sukutaulun, josta löysin tiedon, että eräs Vaattovaaran tyttäristä oli mennyt Pellossa naimisiin Lassilan kanssa, ja he olivat muuttaneet Amerikkaan. Vähän ihmettelin, kun Kim oli vain maininnut asian...Hänellä ei tuntunut olevan tietoa tästä siirtolaisperheestä...

Lempeän kyläkirja kuitenkin vastasi kysymyksiini, sillä luku 12 kertoo Mikko Lassilasta, joka tuli "Amerikasta Pelloon maata viljelemään". Tämä tarina kertoo tietenkin Mikko-isännästä mainitsematta vaimon sukujuuria (!), mutta tämän Mikon vaimo todellakin oli samainen Pelloon naitu Vaattovaaran Johanna, josta olin etsinyt lisätietoa. Hänen miehensä "Äijä-Mikko" eli Mikko Lassila vanhempi (1891-1968) lähti etsimään parempaa elämää Amerikasta vaimonsa kanssa. Minnesotassa pariskunnalle syntyi Mikko-niminen poika, mutta Amerikasta tuli pettymys. Perhe palasi Pelloon, kun Faari-Mikko Lassila, Mikko Lassila nuorempi, oli 12-vuotias.

Amerikkaan lähti 1900-luvun alussa uskomaton määrä suomalaisia, myös pohjoisesta, monet Ruijan kautta. Olisi ollut todella mielenkiintoinen lisä Lempeän kyläkirjan tarinoihin, jos kirjaan olisi saatu kerättyä muistoja ja tarinoita Faari-Mikon Amerikan vuosista!