Emma Marinin muistikuvat herättävät minutkin inspiroitumaan kirjoittamisesta - tähän uskon!

Hei, Emma,

kiitos kirjastasi, joka ilmestyi jo 2016. 

Kiitos, että sain käydä sinun ja Pekan tykönä kylässä Rovaniemen kodissanne juuri niihin aikoihin, kun viimeistelitte tarinakokoelmaasi. Silloin puhuimme esimerkiksi Petsamon ajasta ja siitä, kuinka "vanhoitten muistitieto" on vahvistanut, että kyllä se minun äitini Vieno oli ollut noin 10-vuotiaana tyttärenä mukana isosiskonsa Veeran ja tämän puolison Ilmarin kanssa juurikin siellä Petsamossa! 

Kiitos tarinastasi "Väärä jalka oikeassa kengässä"! 

En vielä paljasta salaisuuttani, joka liittyy kenkiin ja kokemusperäiseen oivallukseeni siitä, miten ihmisrievun kengittämisen oppimista voi käyttää vertauskuvana mielenmaailmaan kuuluvien taitojen oppimisessa. 

Sitä paitsi kirjailijat Jari ja Kati Tervo liikuttavaksi kiitetyssä kirjassaan UKKO - he juuri vahvistivat eilisillan lukukokemukseni syvyyttä käyttämällä ihmisestä puhuttaessa sanaa kengittää; siinä kaikki. Tähän mennessä olin kuvitellut, että vain hevonen kengitetään - tai koira.

Kiitos tarinastasi "Viekko, Vekke ja vanha paskeri"! Kiitos tarinasta "Kataisen Ellin rohkaisu"!

Kiitos tarinastasi "Yhden sanan voima"!

Ja kuten viestini sinulle aloitin, Emma, päätän sen kirjoittamalla: "Kiitos kirjastasi!" Jokaikinen tarinasi ikään kuin mahtuu minun maailmankuvaani ja muistikuvastooni; olemmehan yhteisen isoäitimme, viisaan Einon Ailin, lastenlapsia. Siinä on sellaista toivoa myös minulle, joka vasta nyt (67-vuotiaana) olen ruvennut ymmärtämään, kuinka tärkeätä on kysyä itseltään: "Hei, millä asioilla on todella merkitystä elämässäsi?"    

Sain siskoltani lahjaksi kirjan, joka tukee ja auttaa minua "huomaamaan kaikkein tärkeimmät asiat elämässäni (tässä ja nyt), nauttimaan niistä ja antamaan aikaa merkityksellisille asioille".

Oma unelmani tai toiveeni tarinoiden (muistikuvien) kirjoittamisesta on herännyt vähitellen kuluneen "vaikean vuoden" aikana. Toivo kuitenkin nojaa aina tulevaisuuteen, josta en edelleenkään tiedä, mitä varmuudella voi tapahtua. Uskon kuitenkin, että juuri toivo auttaa sietämään tässä ja nyt olevaa vaikeaa muistuttaen, että joskus on vielä toisin. 

    

Emma, olet esikuvani kirjoittajana ja ihmisenä. Usko, toivo ja rakkaus! Kiitos sinun, ja sinun tarinoittesi uskosta, toivosta ja rakkaudesta! 

Hymy huulilla, sydän täynnä kiitollisuutta otin sinuun yhteyden tänään (27.12.2023) kirjoittamalla tänne "nettiin". Kirjoittajaksi syntyneenä, kirjeiden kirjoittajaksi (Helliriika-tätini tavoin) syntyneenä elämässäni todella merkittävä asia on kirjoittaminen. 

Kunhan kaikesta vaikeasta ja hyvästä tokenen, annan nyt aikaani niille tarinoilleni, jotka syntyvät tekstiksi, kun niiden aika on. 

Kiitos, Emma lämpimästä puhelustasi, jonka sinulta viimeksi sain, palataan...

terveisin, Kata.

   

  

 
Emma Marin. Pylsyn myöstärit ja muita muistikuvia (2016), 1. painos, s. 132-133

EMMA MARIN: 

SIEPPIJÄRVEN SISU TOI MAINETTA KYLÄLLE

Suomen kansa on tunnettu urheilukansana ympäri maailman. Pieni maa on omistanut ihmeteltävän paljon tulosta tekevää väkeä. Tähän on tarvittu paljon myös urheilusta innostunutta ohjaajaväkeä, jotka ovat tehneet mahdolliseksi urheilun harrastamisen.

Sieppijärvi muistaa innokkaan urheilumiehen, Antti Iivarin. Myös monet nyt jo varttuneet ihmiset tekivät Antti Iivarin avustuksella tunnetuksi kotiseutuamme, tuoden mainetta urheilusaavutuksillaan. 

Uskon että varojen puute oli yksi este vielä suurempiin tuloksiin, sillä innokkaita nuoria olisi ehkä ollut. 

Me muistamme Pertti Teurajärven, Aukusti ja Timo Lämsän, Vesa Hiltusen, Pentti Vaattovaaran, Mikko Ungan, Reijo Jauhojärven, Timo Peterin ja naisista Elli Teurajärven. Nämä urheilijat ovat niitä, joita ikäiseni (s. 1939) hyvin muistavat, mutta nuoremman polven hiihtäjät eivät niinkään ole muistissa, vaikka heidän suorituksensa ovat yhtä arvokkaita.

Kun Suomen mestaruusviestissä Timo Peteri lähti toisena ankkuriosuudelle, alkoivat Etelä-Savon kannattajat jo juhlimaan hopeamitalia, lähtihän Juvan ankkurina huippuhiihtäjä Raimo Hämäläinen aivan Peterin kannassa. Savolaiset ilkkuivat, mikä se semmonen Sieppijärvi on ja kuka tuo Peteri, eihän sitä kukaan tunne. Ääni muuttui, kun maaliin tuli ylivoimaisena voittajana Kuusamon Eräveikot olympiahiihtäjien toimesta ja toisena Sieppijärven Sisu. Välimatka Hämäläiseen oli vain kasvanut. Tämä lienee se arvokas tähtihetki Sisun hiihtäjien historiassa.

Pentti Vaattovaara on serkkuni ja asui naapurustossa. Saimme seurata lähempää hänen intoansa. Kerrankin Pentin äiti, Hanna-tätini, oli maalannut illalla pirtin lattian, ja radio oli jäänyt maalin taakse. Kymmenen uutiset urheilu-uutisten kanssa olivat tulossa. Pentti sipaisi villasukat jalkaan ja hiipi hakemaan radion. Aamulla täti ihmetteli karvatassunjälkiä maalissa, mutta ymmärsi teon. Urheilijoiden kotiväki joutui "urheilemaan" mukana, sehän ei muuten onnistuisi.

Elämäni ainoa hiihtokilpailu, jossa olin hiihtämässä, oli Sisun talolla, Antti Iivarin järjestämänä. Olin 8-9 vuoden ikäinen, kilpasukseni olivat isäni tekemät ja niissä oli nahkaiset "pänkhäät eli mäystimet" siteenä; nahkalenkki johon kenkä pujotettiin ja kumilenkillä otettiin kenkä kannan takaa kiinni.

Samaa latua hiihti myöhemmin lähtenyt tätini Aira, minua pari kolme vuotta vanhempi. Hyvänä hiihtäjänä hän oli kohta kannassa ja huusi onnellisena "latua!". Minä puolestani sanoin takaisin, että "enkä anna latua, mene laijasta, minua niin paleleeki!" Lähellä maalia kenkäni irtosi "pänkhäästä", ensin toinen ja sitten toinen, silloin tuli itku. Antti Iivari tuli ja sieppasi minut suksineni päivineni kainaloonsa ja juoksutti maaliin. Maalissa hän kuulutti, että Emmakin pääsi maahliin. Että semmonen se oli, Antti Iivari.

Penkkiurheilu on kaikkein suosituin urheilulaji Suomen kodeissa, ja televisio tuo ne kilpailut elävinä nähtäviksi. Vanha sananlasku sanoo: "Terve sielu terveessä ruumiissa." Niiden terveydessä (sielun ja ruumiin) sitä urheilua riittääkin, eikös vain?

 Kuvassa Emma juhlimassa Helliriikan 80-vuotispäivää Sisun talolla, heinäkuussa 2019. 

"Hiihtämällä metsätöihin. 1939".

Vasemmalla Emma Marinin isä, Nuottavaaran Ilmari Kaitala.  "Lukijoille tuttuja toisetkin miehet" kuten oikealla Isak Joona Kolarin Venetistä. 
 Kuva:  Ilpo Kaitalan vanhasta perhealbumista.

(Kuva suurenee klikkaamalla. Toivoisin nuorempien lukijoitteni näyttävän kuvaa Kolarin seudun vanhemmille ihmisille, jotka ehkä tunnistaisivat keskellä olevat kaksi työmiestä.)