Kirjailijalla / kirjoittajalla "on väliä", hyväksynkö lukukokemukseni aidoksi.

Älä kommentoi alla olevaan blogini kommenttikenttään. (Varaudun jo kerran koettuun...)
Käytä sen sijaan e-mail -osoitettani, jos haluat kommentoida, katakorhonen56@gmail.com.

Otsikostani löytyy sanonta, "jollakin on väliä". Onko se sinulle tuttu?
Esimerkiksi,voisiko mielestäsi sanoa,"onko sillä niin väliä, mitä päälleni pistän?"

Yritän avata otsikkoani selittämällä asiani myös näin: "Lukukokemukseni riippuu tarkasti ottaen siitä, kuinka kirjoittaja tai kirjailija (ei aihe) on onnistunut puhuttelemaan = vakuuttamaan minua tekstillään."  


Valitsin tätä juttua varten kolme (kuvassa alla) kirjaa, ja päätin arvioida lukukokemustani vain kirjoittajien persoonan kautta - en aiheen.

Kulju, Mika. Lapin sota 1944 - 1945. Gummerus, 2014.
Soini, Tuulikki. Petsamo. Suomen siirtomaa. Gummerus, 1986.
Wallenius, K.M. Makreeta merensoutajan vaimo. Otava, 1959.

Kolmen kirjan aiheet ovat aina kiinnostaneet (Lapin sota, Petsamo). Olen siis kuullut paljon rintamatarinoita ja lukenut ennestään monien eri kirjoittajien tekemiä samanaiheisia tietokirjoja.
Yritänkin verrata Kuljun ja Soinin itsessäni käynnistämiä lukukokemuksia toisten kirjoittajien käynnistämiin.

Walleniuksen kaunokirjallista teosta ja sen itsessäni tänään herättämää lukukokemusta vertaan edelliseen lukukokemukseeni, joka syntyi vuosia sitten, kun en tiennyt Walleniuksesta mitään ihmisenä tai upseerina.

Hiuksenhienosti kaikkia kolmea teosta yhdistää menneisyys, nimittäin Petsamon ja siellä asuneiden tai piipahtaneiden ihmisten menneisyys.

Mika Kuljun teos verrattuna muihin Lapin sota -tietokirjoihin teki lukukokemuksestani entistä henkilökohtaisemman.
Tämä kohdallani tarkoittaa sitä, että ensimmäistä kertaa pystyin Kuljun kuvauksista löytämään linkin niihin tarinoihin, joita olen viime vuosina saanut kuulla esimerkiksi "Erillisosasto Petsamon Luton miehistä".
Nämä miehet olivat "jotakin erityistä", sillä ainakin petsamolaissotilaiden kantakorteista löytyvät merkinnät ovat taistelujen osalta suuripiirteisiä, tyyliin: "Sergejeff Taneli, Taistelut, joihin ottanut osaa: Luton suunnan taistelut vv. 1941 - 10.9.44."

Kuitenkin ja nimenomaan, on kerrassaan avuliasta, että Kulju käyttää virallisia, oikeita yksiköiden ja osastojen nimiä, ja heti perään mainitsee osastoa komentaneen everstin nimeltä. Tarinat Pennasen miehistä alkoivat todellakin elää Kuljun kirjan vahvistamina. Kiitos siis kirjasta.

Kuljun ansiosta pystyin hyväksymään lukukokemukseni aidoksi. Ja se ratkaisi kokemukseni Kuljun teoksen hyväksi. Mutta se ei ollut ainoa hyvä ja itselleni uusi tieto, jonka Kulju oli kirjaansa liittänyt.

Pidän Kuljun huolellisuutta ja tarkkuutta poikkeuksellisena. Näiltä osin kirja poikkeaa kaikista muista Lapin sota -kirjailijoitten annista. Nimittäin.
Isäni, rintamasotilas (s. 1923) Sulo Korhosen lapsuusperhe hajosi köyhyyttään, ja kahden suvun (äiti-Rossi ja isä-Korhonen) jäsenet vieraantuivat  toisistaan. Sota-aikana ja sodassa sen ajan nuoret sukulaismiehet osallistuivat toisistaan tietämättä samoihin taisteluihin.

Järkyttävimmän kohtalon koki pikkuserkkuni (Jouko Rossi Vantaalta) isä (matruusi Aarne Rafael Rossi), joka sattui kuolemaan 15.9.1944 Suursaaressa. Siellä hän kuoli Helsingin laivaston MeriP:n joukoissa. Mitä sitten? Ei muuta kuin, että ...tätä kaatunutta vainajaa ei kohdeltu tasavertaisesti, koska häntä ei oikeastaan pidetty "sankarivainajana" - hautapaikkaa ei tuntunut löytyvän.

Mika Kuljun teos on ensimmäinen, missä Aarne Rafael Rossi (1913 - 1944) todellakin on oikein listattu oikeaan luetteloon.  Kuljun teoksen yksi suurimpia lukuelämyksiä itselleni on tuo lista otsikolla, "Lapin sotaan liittyvissä tehtävissä kaatuneet suomalaiset aikavälillä 15.9.1044 - 27.4.1945."   Kiitos!


 Walleniuksen Makreeta -kirjaa ensimmäistä kertaa lukiessani en tiennyt Walleniuksen sodanaikaisesta tehtävästä. Ennen kaikkea en tiennyt, että hän oli se "Pohjois-Suomen vapauttamiseen" osallistuneille sotilaille rangaistuksia jakanut sotaupseeri, jonka käsialanäytekin hämmensi.

Tässä ote sotilaan kantakortista, jonka hämmentävin yksityiskohta luutnantti K. Walleniuksen merkinnästä muutti käsitystäni kirjailija Walleniuksen kaunokirjallisesta perinnöstä.

 

Kaikkiin muihin Petsamo-kirjoihin verrattuna annan Tuulikki Soinille kiitokset kuvauksista ja tarinoista, jotka elävöittävät Petsamon alkuperäisväestön suhdetta Suomen siirtomaaksi siirtyneeseen Petsamon maakuntaan. Lukukokemukseni perusteella luotan eniten Tuulikki Soinin kuvaukseen - ja kysymys on vain omasta kokemuksestani.