Mitä Iin matkailuviiri kertoo itse paikkakunnasta?

   

                                

Viirin alkuperä on kokoelmasta, jonka

tutkija (evp) Vesa Keskinen (Helsingin kaupunki) on saanut käyttöönsä julkaisuaan varten. Julkaisun nimi on

Matkamuistoviirit tutkimuskohteena.

Keskinen syventää (2024) tutkimustaan tarinoilla, jotka kertovat valituista (10+10) paikkakunnista. Lisäksi valokuvaamalla kohteet ns. paikan päällä selvitetään, mitä on jäljellä kuvatuista maamerkeistä, vai onko siellä enää mitään. 

Ii-viirin suunnittelija ja valmistaja: 

Kauko Ervasti, Hailuoto.

 

1. Iihin liittyviä kirjallisuusotteita

Risto Uimonen (WSOY) Sauli Niinistö suomalaisten presidentti (2023);

sivulla 316, lainaus:

Kun Niinistö vieraili Iissä 5.3.2020, hän kertoi isännilleen pohtineensa autossa, 

miten paikkakunnan nimi lausutaan englanniksi.

"Tarkalleen ottaenhan se on Ai, ai", hän sanoi. 

Kirsti Mäkinen (Otava) Lollot ja kollot. Suomalaista naapurihuumoria (2007);

Suomalaisten pitäjien pilkkanimet, alkaen kirjan sivulta 118. 

Iitä koskeva aineisto sivulla 290, lainaus:

Iiläiset sanovat toisella paikkakunnalla itsestään: 

Minnoon kotosi kahen kirijaimen pitäjästä, josa sika syyvään nahkoneen ja puulla päivää jatketaan.

Nimitys on tunnettu jo 1900-luvun alussa.

Rallatuksina  huudellaan: 

Iiläisiä täisiä näläkäisiä, reikäleivän kerijäläisiä tai

Iiläisiä täipäisiä, voileivän kerijäläisiä.

Minä kävin perttusten puolella.

Selitys:

Pohjoisiiläisiä haukutaan perttusiksi, koska siellä on Rosvo-Perttunen majaillut muistitiedon mukaan.

Iijoen suupuoli on ollut vanhastaan kuuluisa asutus- ja markkinapaikka. 

Kirkon ympäristöä kutsutaan Iin Haminaksi; se on ollut tärkeä markkinapaikka 1300-luvulta lähtien.

Haminan asukkaat kutsuvatkin sitä leikillään Nätteporin kaupungiksi. Muu pitäjä on ollut autiota, asumatonta saloa. 

Ii on erotettu Kemistä ilmeisesti jo 1300-luvun alkupuolella. Se mainitaan eri pitäjänä 1445. 

Iistä on aikanaan (Mäkisen mukaan) erotettu mm. Simo, Kello, Haukipudas, Kuivaniemi, Alakiiminki, Yläkiiminki ja Säynäoja. 

Yli-Iistä tuli itsenäinen pitäjä vuoden 1929 jälkeen.

Kerran iiläiset menivät puukuormineen Ouluun suorinta talvitietä, joka kulki erään pihamaan halki. Kellolaiset söivät parhaillaan norssivelliä. 

Yksi iiläisistä juoksee kiireellä taloon ja huutaa ovelta:  Keskeyttäkää vähäksi aikaa syöntiä, että hevoset uskaltavat mennä ohi. 

"Ryystää ko kellolainen norsivellijä."

2. Mitä Iin viiri taideteoksena kertoo paikasta ja ajasta? 

Viirien suosio alkoi Suomessa pian 1950-luvulla, ja jatkui ainakin1970-luvulle.
Viirin on tehnyt Kauko Ervasti Hailuodosta. Viiri on aikanaan tehty matkailijoille ja sitä on myyty matkamuistona. Nykykeräilijöiden näkemys tästä(kin) Ervastin viiristä taideteoksena on, että se on hieno, korkealuokkainen työ. Niinpä Iin viiri kertoo myös tekijänsä paikallistuntemuksesta, hyvästä historiantajusta.

 Iin viiri ensisijaisesti kertoo ajasta ja paikasta eli vuosisatoja vanhasta Iin kirkon ympäristöstä, jota ei edelleenkään olla menetetty. Viiriin on nimetty ja kuvattu historiallinen Hamina, joka on aina tunnettu vanhana asuin-ja  markkinapaikkana, jota Haminan asukkaat kutsuivat Nätteporin kaupungiksi. 
Ervasti on viirinsä kuva-aiheiksi valinnut Iijokisuun hengellisen elämän, elinkeinoelämän kuin myös koko Iijokisuun erinomaiset puitteet kalastukselle ja kaupankäynnille. Merelle ja sitä kautta kauemmas maailmalle on Iistä aina päästy ja lähdetty - ankkuri viirin kärjessä kertoo Iin merellistä tarinaa. Hieno Iin kuvitus todellakin! 

  

Iin emäseurakunnan hengellisestä elämästä kerrotaan Seppo Lohen väitöskirjassa (1997), teos on saanut nimen 
Pohjolan kristillisyys.

3. Viittaavatko Iin matkamuistoviiriin maalatut kirkkokuvat Iijokisuun hengellisen elämän perinteisiin?

Kauko Ervastin tekemässä hienossa Iin matkailuviirissä huomio kiinnittyy hyvään tasapainoon, värien valintaan, poutapilviin, asuinrakennusten aitouteen, ikkunasomisteisiin, savupiippuun, veden läheisyyteen, jokiin, mereen, puustoon ja muihin yksityiskohtiin. 

Erityisesti jäin tutkimaan viirin yläosan kirkkokuvia. 

Mielestäni horisontissa, 1940-luvulla uudelleen rakennetun Iin uuden kirkon ja tapulin takana siintävät ikään kuin kauempana vanha Iin kirkko ja tapuli, jotka olivat palaneet 1942.    

Illinsaaren puukirkko 1694 - merkintä löytyy myös Lollot ja Kollot -kirjasta.

Kari Holma. Kulttuurijuttuja Pohjois-Suomesta - merkintä Iin vanhasta kirkosta

"Iin vanha kirkko vv. 1695 - 1942. Iin vanhan kirkon tapulin Heikki Väänänen rakensi vuosina 1753 - 1755. Salama iski tapuliin Perttulinpäivänä 23.8.1942, jolloin kirkko ja tapuli paloivat. Kirjansa kuvituskuvana tässä yhteydessä taiteilija Holma käyttää itse maalaamaansa akvarellia 70x90, 2009. Originaalin omistaa Hautaustoimisto A.Kova, Ii.   

                                 

Lohen teokseen viittaamalla lisään vielä hengellisen elämän jatkuvuudesta ja perinteestä kertovan katkelman:

Lestadiolaisuuden työntyessä 1860-luvulla Iin emäseurakunnan keskukseen pitäjässä 

esiintyi kirkkoherra Johan Fredrik Thauvonin (1828-1918)  kuvauksen mukaan kolme uskonsuuntaa: "kerettiläisyys, hedbergiläisyys ja lestadiolaisuus".

Kerettiläisyys ja evankelisuus olivat osoittaneet ainoastaan heikkoja "elonmerkkejä" ( jo1889). Pohjoisesta oli pitäjän hengelliseen elämään murtautunut lestadiolaisuus, jonka varjoon jäivät sekä herännäisyys että evankelisuus.

Postaus: Ei vielä valmis.

katakorhonen56@gmail.com