17 February 2017

"Jonain keväänä herään", ja kiitos siitä kuuluu viisaalle auttajalle.

KIRJAILIJA:
Katri Rauanjoki
KIRJAN NIMI:
Jonain keväänä herään (2016, ensimmäinen painos)
KUSTANTAJA:
Atena Kustannus Oy
Painopaikka:
Otavan Kirjapaino, Keuruu 2016.



Luin kirjan nieleskellen, pohdiskellen, sujuvasti, kieltä ja ilmaisua ihaillen. Tunsin, kuinka tekstin eteen oli tehty töitä, hiottu. Kirjailija on opiskellut "yliopistotason" kirjoittamista, tehnyt tekstiä luodessaan selkeitä valintoja ja onnistunut todella hyvin. Vain ajoittain, vain muutaman kerran, kuvaus ontuu eli vaikuttaa sanoilla kikkailulta; siis suhteessa tarinaan kuvaus tuntuu päälleliimatulta.

Ihan suoraan (ja vain vähän leikkiä laskien) sanon, että tarina on hallitusti kokoon kirjoitettu. Se on kielen ja kielenkäytön näkökulmasta kirjoitettu erinomaisen ehjäksi ja luettavaksi. Katri Rauanjoen teos Jonain keväänä herään on ajankohtainen ja tärkeä; lukemiseen ja ajatteluun innostava.
Kiitos siis kirjasta! Lukekaa tämä kirja, hyvät kirjalliset ystävät, ja hyvät masennuksen läpikäyneet ystävät!

Tarinan juoni käynnisti minussa ennen kokemattoman päänsisäisen kohinan. Kohinan seasta kuulen edelleen puhetta, kuten totta, ei voi olla totta, mutta eipä olla yksin, hienoa, hän sai tehtyä sen mitä hänen piti tehdä, mitä jos teos olisi tehty isän näkökulmasta.

Kohinasta seurasi, että kutsun kirjailijaa ja tarinan päähenkilöä samaksi Katriksi. Olen siis tunnistavinani hänet ja hänen lapsuusperheensä. Olen tietävinäni, kuka tarinan dramaattinen Roosa on. Olen tietävinäni Katrin isän ja Roosan välisestä kirjeenvaihdosta. Olen tietävinäni...

Kohinasta huolimatta olen järjen tasolla yksiselitteisen varma, että nyky-Suomi on täynnä Katreja ja heidän äitejään, jotka "tietämättään" sairastuvat jossakin vaiheessa masennukseen, mutta jotka kaiken menettämisen uhallakin tappelevat itsensä terveiksi. Vai onko? Miksi Katrin tarina tapahtumien (ja tunteiden) tasolla kuulostaa ja tuntuu tutulta?

Hyvä kysymys, kiitän itseäni. Tämä teos sai minut luulemaan ja toivomaan vain parasta! Lukijoiden ei pidä minun "luulojani" todeksi uskoa, ei kirjailijakaan niille korvaansa lotkauta.

Vain minulle henkilökohtaisesti on merkittävää se, että "tunnistan" tapahtumat, syyt ja seuraukset, perheen ja toisenkin - syystä, että olen keski-ikäisenä opettajana sairastunut masennukseen - ja parantunut siitä. Katri Rauanjoki -niminen kirjailija ei siis ole se mielikuvieni Katri, josta yritän olla kertomatta enempää.

Sain Katri-kirjailijan kirjoittaman teoksen lahjaksi. Se oli yllätyskirja, joka tuli "kevään korvalla olevan Ystävänpäivän aikoihin" postipaketissa joululahjakirjan  kanssa. Kirja osoittautui aidoksi helmeksi. Se on ensimmäinen lukemani kiitos "elävälle terapeutille". Katri kiittää "H.S." -nimistä psykiatria. Minut auttoi elävien kirjoihin terapeutti "P.W."

Luin ensin Katrin kirjan ja sen jälkeen vanhan, Hesarissa julkaistun jutun kirjailijasta. Jutussa Katri-opettaja kertoi, kuinka tärkeää kirjoittaminen hänelle on ja, kuinka onnelliseksi kirjoittaminen hänet tekee.
Kadehdin jokaista kirjailijaa, joka sanoo "kirjoittamisen tekevän hänet onnelliseksi". Kirjat fyysisinä esineinä tekevät samaa minulle, lukeminenkin koskettaa aina - mutta kirjoittaminen - se on kuluttavaa aivotyötä, se vie muihin maailmoihin, se vaatii aina veronsa ja tekee minut sekä itseriittoiseksi että riittämättömäksi... Tämä kaikki tapahtuu, aivan sama, mistä ja miten kirjoitan!

En siis millään voi uskoa, että kirjailija Katri Rauanjoki on tullut onnelliseksi nyt julkaistun kirjansa kirjoittamisesta. Uskon, että kirjoittaminen on toiminut hänenkin kohdallaan ikään kuin terapiana sillä matkalla, jonka kuluessa hän tervehtyi.

Ymmärsin, että kirja perustuu kirjailijan omaan onnettomaksi tekevään sairastumisen kokemukseen. Koska masennus on kuolemanvakava sairaus, se altistaa "omin luvin" tapahtuvalle kuolemalle...Hoitamaton masennus siis aiheuttaa vakavampia oireita kuin, mitä onneton ihminen uskookaan.

Katrille kävi onneksi hyvin. Sairaus, joka hänelle itselleen tuntui olevan yllätys (en usko), oli hoitamattomana viedä hänet (taskut täynnä kiviä) virran syvyyksiin. Sama sairaus hoidettuna toimi hampaiden oikomishoidon tapaan. Tervejärkinen terapeutti siis kuunteli, kun Katri viimein puhui isästään, mutta myös oikoi Katrin vääristyneet mielikuvat normaaleiksi.

Kirja on vastaansanomattomalla tavalla elävä, totta. En häpeä edes päänsisäistä kohinaani, sillä masennuksen taustalla olevat syyt ovat erittäin henkilökohtaisia mutta samalla erittäin yleisiä ja yhteisiä. Ihmisinä jaamme niin paljon tietämättämme.

Syystä tai toisesta minäkin siis sairastuin masennukseen - en yllättäen. Podin vuosikausia alakuloa, pelkäsin, sulkeuduin ja kasasin risuaitoja pääni ympärille - kirjoitin paljon ja luin.
Kukaan läheisistäni ei tajunnut auttaa - menihän minulla opettajana niin hyvin koulussa (paitsi...). Kukaan ei uskaltanut auttaa, koska kasvuiässä olevista lapsista alkaen kaikki läheiset luulivat, että olen vain miehelleni ja lapsille "vihainen"; että olen kaikille vihainen.

No, minä löysin takaportin eli työsuoritusteni kautta avun. "Ensihoitajan" avulla löysin elämäni solmuja. Niitä sain availla toisen, kokeneemman auttajan kanssa. Aikaa käytimme vuosia. Masennuksesta selviäminen ja elämänkokemus merkitsevät käsitteinä minulle nyt yhtä ja samaa.

Elämänkokemus on siis tehnyt minusta hieman viisaamman. Toivottavasti viisauteni vielä jalostuu lempeydeksi. Toivottavasti tämän myötä saisin myös sanoihini niistä puuttuvaa lempeyttä. Tämä kaikki tekisi minut onnelliseksi, sillä lempeyteen uskon yhteen tuovana voimana.

Viisas (ja ehkä sairautensa myötä vähän lisää viisastunut) Katri omisti kirjansa äidilleen. Toivon sydämestäni, että tämä Katrin ele on tehnyt hänen äidistään entistä onnellisemman.
Itse sain Katrin kirjan lahjaksi tyttäreltäni. Se teki minusta onnellisen; se antoi lupauksen siitä, että välillämme oleva luottamus ja läheisyys kasvavat lempeyden myötä.

En halua blogissani kertoa syistä, miksi Katri masentui tai miltä työssäkäynti tai kotielämä tuntuivat, kun ei enää olisi jaksanut. Niistä voisin puhua kirjan lukeneiden kanssa.

Katri Rauanjoen teos kertoo elävästä elämästä. Se on totta, ja kuitenkin se on kuin Facebookin "Arkikuvahaasteen" yksi kuva. Teos on siis tarkka ja koskettava kuva heräämisestä - mutta (vain) yhdestä näkökulmasta kuvattuna.

Tarinassa on mukana elementtejä, joita nykylukijat ja kriitikot tarvitsevat kiinnostuakseen kirjasta (seksi, insesti, masturbaatio ja työpaikkakiusaaminen). Hyvien myyntilukujen ei pitäisi olla utopiaa. Ja lopuksi. Aika näyttää, kuinka kauan Katrin kirja elää lukijoiden käsissä. Toivon todella pitkää ikää tälle tyylikkäälle teokselle, kiertyyhän juonen kulku satuklassikkoon nimeltä Hannu ja Kerttu.



No comments:

Post a Comment