19 June 2012

Rikosten ketju Kittilässä - Lumienkelit

JIM THOMPSON. Lumienkelit (2010).
Suomentanut Tarja Lipponen.




TÄRPPINÄ TÄKÄLÄISYYS


Lumienkelit on amerikkalaissyntyisen Jim Thompsonin rikosromaani, jonka tapahtumapaikkana on juoppojen ja masentuneiden ihmisten Kittilä. Tarinassa paikallinen ylikomisario Kari Vaara saa työtehtävän. Ensi töikseen hän  kieltäytyy Keskusrikospoliisin Rovaniemen yksikön avusta ja päättää selvittää oman poliisilaitoksensa miesten kanssa "elämänsä jutun"  - henkirikoksen, jonka uhrina on "musta, kaunis julkkisnainen".

Tarinassa on kaikki toimintaelokuvan ainekset, ei siis ihme, että tekeillä on jotakin kuvaamiseen liittyvää. Kuulemma elokuva. Aineksia filmin tekemiseen siis riittää, esimerkiksi Suomi väkivaltaisena maana; hyinen, pimeä, joulukuinen napapiiri; somalinainen Levillä; nuoren somalinaisen muslimivanhemmat vaatimuksineen; Seitsemän päivää -lehteen ja Alibiin kirjoittava julkkistoimittaja; Kittilän kylähullut ja juopot; kotiväkivalta; seksi; homosuhde; paikallinen lestadiolaisuus ja poliisin pojan itsemurha.

Sain Lumienkelit -dekkarin lahjaksi Amerikasta Sieppijärvelle muuttaneelta serkultani siksi, että kirjan aihepiiri on täkäläinen, kirjoittaja on amerikkalaissyntyinen ja että alkuperäisestä englanninkielisestä versiosta löytyi hyvä suomalainen käännös. Olemme kumpikin lukeneet tarinan, ja se on tehnyt lukukokemuksesta hauskan. Koska kirja alkaa sanoilla "Olen Hullussa porossa", saatan todeta täkäläisyyden tärpänneen, sillä Hullu Poro lienee ainakin kaikille Lapin kävijöille tuttu kapakka - saati sitten meille paikallisille.

Serkkuni elää suomenkielisessä Sieppijärven kylässä nyt toista vuottaan. Hän ei puhu eikä ymmärrä suomen kieltä, koska itse en ole oppinut vielä kunnollista englantia... Yhteisen lukukokemuksemme yksi hauskimpia  hetkiä oli se, kun serkkuni selosti ymmärtävänsä täsmälleen sitä kirjan kohtaa, missä nuoren amerikkalaisvaimonsa kanssa vastikään avioitunut Kari Vaara selittää, kuinka kielitaito kohentaisi Katen arkea.
Kate itse tietää kuulostavansa typerältä käyttäessään harvoja osaamiaan suomalaisia sanoja."Suomi vain on niin vaativa. Jopa yksinkertaiset jutut ovat vaikeita, koska äänneyhdistelmät ovat niin omituisia. Jokainen lause vääntää kielen solmuun. Niin kuin huvä yota. Ymmärräthän? Kuulostan typerältä."

Yksi kirjan parhaista kuvauksista on kohtaus, joka ei ole toiminnallinen eikä sillä ole paljonkaan tekemistä ylikomisarion tutkimien rikosten kanssa. Kuvaus kuitenkin liittyy rikospaikkaan, jota Vaara työkavereineen on ensin tutkinut, ja jonne hän on jäänyt yksin. On hyinen pakkasilta, Vaara palelee ja katselee tähtiä täynnä olevaa Kittilän taivasta. Vaara on kirjan Minä.

"Kun vuosia sitten valmistelin gradua, vietin yhden lukukauden opiskelijavaihdossa New Yorkissa. Suurimman vaikutuksen minuun teki sikäläinen taivas. Toisella puolen maapalloa, kaukana pohjoisnavalta, taivas on littana ja harmaa, yksiulotteinen ala. Täällä  taivas on kaareva eikä saasteita juuri ole. Keväisin ja syksyisin taivas on tummansininen tai violetti ja auringonlasku kestää tunteja. Aurinko kiertyy himmeänoranssiksi palloksi ja värjää pilvet punaisiksi tai sinipunaisksi valleiksi, joissa on hopeareunat. Talvisin lukemattomat tähdet luonnostelevat vuorokauden ympäri holvikattoa katedraaliin jossa asumme. Minä uskon Jumalaan suomalaisten taivaiden tähden."

Oikeasti New York ei ole toisella puolen maapalloa mutta minun on täkäläisenä lukijana helppo uskoa ainutlaatuiseen "kaarevaan holvikattoon", jota Vaara kutsuu suomalaiseksi taivaaksi, ja jota serkkunikin kuvailee ainutlaatuiseksi. Hyväksi kehumani kuvaus on paitsi kaunis luonnonkuvaus myös selkeä osoitus siitä, että tarinan kirjoittaja Jim Thompson ei todellakaan ole Suomessa syntynyt mieskirjailija.

Kirjan hahmot eivät mielestäni kaikki ole järin uskottavia mutta ei heidän tietysti tarvitse ollakaan; kysymys on tarinasta. Serkkuni mielestä en usko tarinan hahmoihin, koska olen suomalainen. Hän sanoo uskovansa, koska hän tulee USA:sta. Lumienkelit on aika hyvä tarina, siis keskinkertainen, mutta sen ansiot ovat mielestäni muualla kuin juonikuvioissa. Thompson ei kirjoita kovinkaan sujuvaa tekstiä, tarina ei etene sujuvasti vaan lukijana minulle tuli ajoittain tunne kuin "porukalla oltaisiin pysähdytty pohtimaan, miten tästä eteenpäin". Juonikuvioiden ratkaisu on jäänyt kirjan suunnitteluvaiheessa kesken, ja pohdiskelutuokiot paistavat läpi.

Lukukokemuksen päätteeksi puhuimme serkkuni kanssa siitä, miksi hän ylipäänsä lukee ja miksi itse luen. Luen löytääkseni itseäni ja luen löytääkseni syyn, miksi kirja on kirjoitettu. Serkkuni sanoo lukevansa "vain" nauttiakseen tarinasta, päästäkseen pois todellisuudesta, ja lukee hän huvinkin vuoksi.

Lumienkelit on mielestäni kirjoitettu elokuvan tekemisen takia. Mukavia olivat tarinan "infopätkät" eli ne, joissa kirjailija selittää jotakin suomalaista ilmiötä ikään kuin lukijakin olisi amerikkalainen (lestadiolaisuus, revontulien haistaminen, Lapin sota, nimeltä kutsuminen nolustuttaa suomalaista jne.). Ja on minun sekin sanottava, että löysin itsestäni jotakin uutta, ja sehän on minulle hyvän kirjan tuntomerkki. Eli kannatti lukea, ja saipa tarina minut kirjoittamaankin, joten - kiitos kirjasta!

No comments:

Post a Comment