07 helmikuuta 2012

Kirjoittajaryhmä Rinki ry: Kakaroille karpaloita.Lorukirja. (Kemi 2010)

Kakaroille karpaloita. Kirjoittajaryhmä Rinki. Valtakunnallisen lastenlorukilpailun palkittuja loruja. Kuvitus on kemilläisten esikoululaisten käsialaa. Kemi, 2010. 
Menin Pohjois-Suomen Kirjailijapäiville Kemiin (2012, tammikuu) ensijaisesti kuulemaan pohjoisen kirjailijoita. Osallistuin paneelikeskusteluun, jota johti lääninkirjailija Tuomo Heikkinen. Paneelissa kirjailijat keskustelivat kohtaamisen kokemuksistaan. Paikalla olivat Essi Kummu, Katja Kettu, Ritva Kokkola ja Maria Peura. Keskustelu ei syystä tai toisesta sytyttänyt minua ottamaan kantaa, ehkäpä vain turhamaisuuttani ujostelin.

Toissijaisesti ajoin Kemiin nähdäkseni, mitä lappilaisen lastenkirjallisuuden parissa on tapahtunut viime aikoina.

Todettava on, että järin paljon ei liene lapsilukijoille kirjoja ole Lapissa syntynyt, löysin nimittäin yhden ainoan lastenkirjan ja kirjoittajaryhmä Ringin jäsenen Saara Heikkisen. Kirjoittajaryhmältä oli ilmestynyt ihastuttava lorukirja Karpaloita kakaroille marraskuussa 2010. Ostin kirjan ja pidän siitä kovasti.

Onneksi jotkut kirjailijat ymmärtävät myös lukutaidotonta maailmaa. He tietävät, että sanojen koko voima ei löydy niiden kirjaimellisesta merkityksestä. Rytmi, sointi, sanojen herättämät tunteet ja niihin solmiutuva laulu, leikki  ja työ ovat osa viestiä. Sen vuoksi sanat yhdistävät ihmisiä yli puhe-, luku- ja kirjoitustaidon rajojen. Lorut ovat lasten ja aikuisten yhteistä perinnettä. Ja tähän näkemykseen todella uskon!

Kakaroille karpaloita
lapsosille lakkahilloa
muksuille mustikoita
tyttösille tyrnimarjoja
vauveleille vaapukkasosetta
viikareille viinimarjoja.

Käytän lorukirjaa eskareitteni ja ykköskakkosten kanssa. Yritän saada heidät loruttelemaan. Kirjan ansiosta tajusin käyttäneeni liian vähän loruja tähän mennessä. Sain myös ajatuksen käyttää loruja yhtenä iltamien ohjelmanumerona. Vaattojärven koulu järjestää yhteistyössä Kolarin ja Järvikylien eläkeläisten kanssa iltamat maaliskuussa tänä vuonna. Koska lorut ovat lasten ja aikuisten yhteistä perinnettä, pyydän loruttelijoiksi sekä pikkuoppilaitani että vanhan tätini. Oi, loruhetkestämme tulee mukava!

Kemiläinen Saara Heikkinen on siis yksi kirjoittajaryhmä Ringin aktiivisista kirjoittajista. Hänen erityisosaamistaan on lastenkirja. Anita Myllykoski kirjoittaa (2011) Saara Heikkisen esikoiskirjasta muun muassa näin:
"Tavallista taiteellisempi hevonen on kemiläisen Saara Heikkisen esikoisteos. Se sisältää 29 satua ja 45 riimillistä lastenlorua tai -runoa. Heikkinen on pitkän linjan kirjoittaja, jonka tekstejä on julkaistu muutamissa antologioissa, esimerkiksi Immi Hellén Seuran lastenrunokokoelmassa Tuulihattu (2009). Satuja on esitetty Pikku Kakkosessa ja luettu radiossa. Heikkisen erilaisiin teksteihin voi tutustua myös hänen omilla ja Kirjoittajaryhmä Ringin verkkosivuilla."

Olen iloinen, että löysin Kemin kirjailijamatkallani sekä lorukirjan että Saara Heikkisen sadut, lastenlorut ja
-runot. Hankin koululleni tuota pikaa Tavallista taiteellisemman hevosen, ja kerron oppilailleni kemiläisestä kirjailijasta, joka on omistautunut lapsille.

Kaiken kaikkiaan Pohjois-Suomen lastenkirjallisuus olisi voinut esittäytyä huomattavasti korkeammalla profiililla kirjailijatapahtumassa. Omasta näkökulmastani Kemi on kaupunki, jonne olisi mahtunut enemmän lasten ääntä ja säpinää lastenkirjoista ja kirjoittamisesta ihan vain kirjailijapäivien iloksi!
  


 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti